Lapsen edun arviointi turvapaikanhakijoiden säilöönotossa

(1)

Lapsen edun arviointi turvapaikanhakijoiden säilöönotossa

Saana Friberg

Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos

5.5.2017

(2)

Sisällysluettelo

1 Johdanto ... 6

2 Turvapaikanhakijalapset ja säilöönotto ... 9

2.1 Turvapaikkaprosessi ja turvapaikanhakijalasten asema ... 9

2.2 Säilöönotto ... 12

2.3 Lapsen säilöönotto ... 13

3 Oikeuksille perustuva sosiaalityö ja lapsen edun arviointi ... 19

3.1 Lapsen oikeudet... 19

3.2 Oikeuksille perustuva sosiaalityö ... 21

3.3 Lapsen etu ... 24

3.4 Turvapaikanhakijalapsen edun arviointi ... 27

4 Tutkielman toteutus ... 30

4.1 Tutkielman metodologiset valinnat ... 30

4.2 Aineiston hankinta ... 31

4.3 Asiantuntijahaastattelujen analyysi ... 36

4.4 Sisällön analyysi ... 37

4.5 Dokumenttiaineiston analyysi ... 40

4.6 Luotettavuuden arviointi ... 41

4.7 Tutkimuksen eettisyys ... 43

5 Tulokset ... 45

5.1 Säilöönotto suomalaisessa säilöönottoyksikössä ... 45

5.2 Lapsen säilöönottoon liittyvät arviointiprosessit ... 47

5.3 Säilöön otetun lapsen edun arviointi ... 63

5.4 Lapsen säilöönoton perustelu lapsen edun näkökulmasta ... 68

5.5 Tulosten yhteenveto ... 72

6 Pohdinta ... 75

Lähteet ... 77

LIITE 1: Saatekirje... 81

LIITE 2: Haastattelurunko säilöönottoyksiköiden sosiaalityöntekijöiden haastattelua varten ... 82

LIITE 3: Haastattelurunko lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastattelua varten ... 84

LIITE 4: Haastattelurunko lapsiasiavaltuutetun haastattelua varten ... 86

LIITE 5: Suostumuslomake ... 88

(3)

Taulukot ja kuviot

Taulukko1: Lapsen säilöönottoa koskevat päätökset ajalla lokakuu 2014-tammikuu 2016 ... 32

Taulukko 2: Haastatteluteemojen käyttö eri asiantuntijatahoille tehdyissä haastatteluissa ... 34

Taulukko 3: Oikeuksille perustuvan sosiaalityön kategoriat ... 39

Kuvio 1. Säilöönottoprosessi ... 50

(4)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö

FRIBERG, SAANA: Lapsen edun arviointi turvapaikanhakijoiden säilöönotossa

Opinnäytetutkielma, 88 sivua, 5 liitettä (7 sivua)

Ohjaajat: Professori Riitta Vornanen

Yliopisto-opettaja Marja Väänänen-Fomin

Toukokuu 2017

Avainsanat: lapsen säilöönotto, lasten oikeudet, oikeuksille perustuva sosiaalityö, lapsen edun arviointi

TIIVISTELMÄ

Säilöönotto on yksi Suomessa sovelletuista turvaamistoimenpiteistä, jota käytetään esimerkiksi henkilön maasta poistamisen turvaamiseksi turvapaikkaprosessissa saadun käännytyspäätöksen jäl- keen. Suomessa on kaksi säilöönottoyksikköä, joista syksyllä 2014 perustetussa on erityinen perheosasto. Tutkimukseen osallistuneet viranomaistahot lastensuojelu, säilöönottoyksikön sosiaalityö, lapsiasiavaltuutettu ja käräjäoikeus vaikuttavat kaikki turvapaikanhakijalasten asemaan säilöönotto- tilanteessa. He voivat vaikuttaa siihen, mikä on säilöön otetun lapsen näkyvyys ja miten hänen etu- aan tulkitaan. Tutkimuksessa on hankittu tietoa siitä, miten nämä viranomaiset arvioivat turvapaikanhakijalapsen edun toteutumista säilöönottotilanteessa, millaisissa prosesseissa säilöön otetun lapsen edun arviointeja toteutetaan. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty miten lapsen säilöönottoa perustellaan lapsen edun näkökulmasta; millaisissa olosuhteissa lapsen säilöön ottamisen vanhempiensa kanssa katsotaan olevan lapsen edun mukaista ja millaisissa ei.

Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto koostui sekä valmiista kirjallisesta materiaalista (käräjäoikeuden lapsen säilöönottoa koskevat päätökset) että lapsen edun arviointiin osallistuvien sosiaalityöntekijöiden ja lapsiasiavaltuutetun haastatteluista. Tutkimuksen tuloksia ovat tiedonmuodostus lastensuojelullisesta arviointiprosessista säilöönottotilanteessa, säilöönotto- yksikön sosiaalityön ennaltaehkäisevästä arviointiprosessista, käräjäoikeuden päätöksentekopro- sessista säilöönottotilanteessa ja lapsiasiavaltuutetun lapsen oikeuksille perustuvasta arviointityös- tä. Säilöön otetun lapsen etua arvioidaan kolmesta näkökulmasta, joita ovat lapsen edun yksilöllinen arviointi, lapsen edun arviointi vanhempien toimintakyvyn tarkasteluna ja lapsen edun arviointi ul- koisten olosuhteiden tarkasteluna. Nämä samat näkökulmat ovat löydettävissä lapsen etua koskevis- ta perusteluista; perusteluja voidaan luokitella näiden kolmen näkökulman mukaan.

(5)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences Department of Social Sciences, Social Work

FRIBERG, SAANA: Evaluation of the Best Interests of the Child at Detention of Asylum Seekers

Master´s Thesis, 88 pages, 5 appendices (7 pages)

Adivisors: Professor Riitta Vornanen

University Teacher Marja Väänänen-Fomin

May 2017

Keywords: detention of a child, the rights of the child, rights-based social work, evaluation of the best interests of the child

ABSTRACT

Detention is one of the safeguard measures used in Finland to guarantee for example a persons’ re- moval from the country when a person has been given a decision on refusal of entry in asylum seek- ing process. There are two detention units in Finland, and the one which has been set up during the autumn of 2014, has a special family section. The public officers that have been taken part of this study, child welfare officers, social workers of the detention units, ombudsman for the children and the municipal court all make a difference on the position of the child asylum seekers. They can have an influence on the visibility of the child and how the best interests of the child is interpreted. In this study, it has been examined how these different authorities evaluate the best interests of the child asylum seeker and in what kind of processes these evaluations are made. In addition, it has been examined in this study how the detention of a child is argumented from the viewpoint of the best interests of the child; in which kind of circumstances the detention of the child with the parents is argumented being consistent with the best interests of the child and in which cases it is not.

This study has been carried out as a qualitative study which study material has consisted of readily available documented material (the decisions of the municipal court related to the detention of the child) and the interviews of the social workers and the ombudsman for the children who take part in evaluation of the best interests of the child. The results of the study concern knowledge about the child welfare evaluation process in the context of the detention, the preventative evaluation process of social work in detention unit, the decision process of the municipal court in a context of detention and the evaluation work based on the child’s rights carried out by the ombudsman for the children.

The evaluations of the best interests of the child in detention are made from three standpoints which are the individualized evaluation of the best interests of the child, the evaluation of the best interests of the child as a consideration of parent’s performance and the evaluation of the best interests of the child as a consideration of the external circumstances. These same standpoints can be found and cathegorized from the argumentations concerning the best interests of the child.

(6)

6

1 Johdanto

Turvapaikanhakijoiden käännytykset nousivat uutisoinnin kohteeksi keväällä 2017 kun Afganista- niin käännytettiin suuria määriä turvapaikanhakijoita, vaikka Suomen ulkoministeriön matkustus- tiedote ei pitänyt Afganistania turvallisena maana. Turvapaikanhakijoiden pakkopalauttamista kos- kien lähti liikkeelle paljon väärää tietoa, kuten esimerkiksi, että palautuslennoille haettiin turvapai- kanhakijalapsia suoraan koululuokasta, ja että lennolla oli raskaana olevia naisia, eivätkä turvapaikanhakijat saaneet tavata edustajaa. Tämä sai liikkeelle myös mielenosoittajien joukon. Uutisoinnin myötä herättiin siihen todellisuuteen, että tämähän koskee lapsiakin. Turvapaikanhakijoiden oi- keuksiin liittyvä keskustelu on kuumentanut tunteita jo vuodesta 2015 saakka, jolloin turvapaikanhakijoita erityisesti Syyriasta, Irakista ja Afganistanista tuli Eurooppaan ja Suomeenkin ennakoi- mattoman suuri määrä. Keskustelut ovat olleet paikoitellen turvapaikanhakijoita epäinhimillistäviä.

Tutkimukseni aiheena on lapsen edun arviointi turvapaikanhakijoiden säilöönotossa. Säilöönotto on yksi Suomessa sovelletuista turvaamistoimenpiteistä, jota käytetään esimerkiksi henkilön maasta poistamisen turvaamiseksi turvapaikkaprosessissa saadun käännytyspäätöksen jälkeen. Ihmisoi- keuksien näkökulmasta säilöönotto on toimenpiteenä haastava, koska se rajoittaa yksilön vapaata liikkumista koskevia oikeuksia. Sen on myös usein todettu vaikuttavan kielteisesti säilöön otetun henkilön hyvinvointiin. YK:n pakolaisoikeusjärjestö UNHCR (United Nations High Comissioner for Refugees) ja säilöönottoa vastustava kansainvälinen koalitio IDC (International Detention Coali- tion) ovat vaatineet säilöönoton rajoittamista maailmanlaajuisesti. UNHCR painottaa, että vaihtoehtoja lapsen säilöön ottamiselle vanhempiensa kanssa on arvioitava lapsen edun näkökulmasta ja säi- löönottoon päädyttäessä on varmistettava, että tilat ovat lapsille soveltuvat, ja että lapsen oikeus perheeseen ja perheen oikeus yksityisyyteen toteutuu (UNHCR 2012).

Amnesty International, Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun keskusliitto, Väestöliitto, Ihmisoi- keusliitto, Pakolaisneuvonta, Vapaa liikkuvuus – verkosto, Punainen Risti, Kirkkohallitus sekä Suomen UNICEF ovat kaikki ajaneet lasten säilöönoton lopettamista Suomessa. Huolena on lapsen koulunkäynnin, ulkoilun, leikkimisen ja normaalin lapsen elämän keskeytyminen suljettujen ovien takana ja pitkän säilöönoton vaikutukset lapsen psyykkiseen vointiin. Järjestöjen mielestä lapsen säilöönottoa ei koskaan voida pitää lapsen edun mukaisena. (Unicefin tiedotteet 2013.)

Lapsen säilöönottoa säätelevät kansainvälisistä sopimuksista YK:n lapsen oikeuksia koskeva sopimus ja Geneven pakolaissopimus. Valtioiden tasolla säilöönottotilanteissa tasapainotellaan kansain-

(7)

7

välisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin vastaamisen ja ulkomaalaislainsäädäntöön liittyvien menettelyi- den tehokkaan toteutuksen välillä. UNHCR on julkaissut vuonna 2014 säilöönoton strategian vuo- sille 2014–2019, jossa keskeisiksi tavoitteiksi määritellään lasten säilöönoton lopettaminen, säi- löönoton vaihtoehtojen kehittäminen lainsäädännössä ja käytännön tasolla sekä säilön olosuhteiden parantaminen. Säilöönoton vaihtoehtojen kehittäminen on monessa maassa vasta aluillaan. Luotet- tavaa tilastotietoa säilöönotosta tai sen vaihtoehdoista on vaikeaa saada. Vapaaehtoisen paluun jär- jestelmä vähentää olemassaolollaan ainakin periaatteen tasolla turvaamistoimien, kuten säilöönoton käyttöä. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 16; 37.)

Suomessa on kaksi säilöönottoyksikköä, joista uudemmassa, syksyllä 2014 perustetussa on erityinen perheosasto, johon sijoitetaan alaikäisiä, perheitä ja muita haavoittuvassa asemassa olevia ul- komaalaisia, ja jossa sellaiset turvapaikanhakijat, joille ei ole myönnetty oleskelulupaa odottavat maasta poistamista. Säilöönottotilat, ja koko säilöön ottamisen tarkoitus ja käytäntö vaihtevat mait- tain. Lasten ottaminen säilöön vanhempiensa kanssa, ja säilöönotto yleensäkin Suomessa, vaatii kä- räjäoikeuden päätöstä. Lapsen edun arviointiin osallistuvat sosiaaliviranomaiset ja lapsen edun arviointi perustuu lakiin. Lakia säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä (116/2002) muutettiin 26.6.2015 ja ulkomaalaislakia (301/2004) 11.12.2015 turvapaikanhakijalasten aseman parantamiseksi. Säilöönottoa koskevassa laissa korostetaan säilöön otetun lapsen tilanteen säännöllistä seurantaa ja ulkomaalaislaissa lapsen edun erityistä huomioonottamista päätöksen- teossa sekä lapsen kuulemista ja hänen mielipiteensä huomioon ottamista päätöksenteossa. Lisäksi säilöönottoa koskevassa laissa korostetaan perheiden mahdollisuutta majoittua yhdessä perheen yksityisyyden takaavissa majoittumistiloissa. (ks. Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 116/2002, 3. luku 11 §; Ulkomaalaislaki 301/2004, 1. luku 6 §.)

Säilöön otettujen lasten edun arviointiin osallistuvat lastensuojelu, käräjäoikeus ja säilöönottoyksi- kön sosiaalityöntekijä. Lisäksi lapsiasiavaltuutetun tehtäviin kuuluu yleisellä tasolla lapsen oikeuksien toteutumisen edistäminen Suomessa. Lapsiasiavaltuutetun tehtävät perustuvat Suomessa lain- tasoisena voimaan saatettuun YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen (SopS 59–60/1991). Lapsi- asiavaltuutettu on (1.4.2014) ottanut kantaa lasten säilöönottoon niin, että lapsia ei tulisi sijoittaa säilöön, vaan käyttää muita turvaamistoimenpiteitä. Toisaalta lapsia ei tulisi myöskään erottaa vanhemmistaan kuin poikkeustilanteissa, mistä johtuen koko perheen kohdalla tulisi käyttää vaihtoehtoisia turvaamiskeinoja. Lapsiasiavaltuutettu on suosittanut tiivistä säilöönottoviranomaisten ja lastensuojelun välistä yhteistyötä. Sosiaaliviranomaisen on annettava lausunto säilöönoton soveltu- vuudesta lapselle kussakin tilanteessa. Lapsiasiavaltuutetun sisäministeriölle antaman lausunnon

(8)

8

(1.4.2014) mukaan sosiaaliviranomaisen lausunnossa edellytetään arviointia kyseessä olevan lapsen tilanteesta sekä säilöönottoyksikön olosuhteista lapsen edun näkökulmasta. Myös lapsen mielipiteen selvittäminen on olennainen osa lapsen edun arviointia. Nykyisen käytännön mukaisesti lastensuojelun viranomainen käy arvioimassa paikan päällä tilanteen ja käräjäoikeus tekee asiassa päätöksen.

Tutkimusaiheena lapsen edun arviointi säilöönottotilanteessa on ajankohtainen ja tärkeä, koska se on ollut uusi haaste etenkin säilöön otettujen lasten etua arvioiville ja lausuntoja käräjäoikeudelle tekeville sosiaalityöntekijöille. Perheiden ja lasten säilöönottoa koskevan kritiikin vuoksi on myös tärkeää selvittää, millä tavalla lapsen etua arvioidaan säilöönottotilanteessa, vastaavatko arvioinnit lapsiasiavaltuutetun suosituksia, kansainvälisiä ja kotimaisia säännöksiä, ja millä tavalla lapsen edun arviointia säilöönottotilanteessa voitaisiin kehittää. Toistaiseksi lapsen säilöönotosta ei ole olemassa suomalaisia tutkimuksia. Lapsen säilöönottoa koskevat kansainväliset tutkimukset käsitte- levät usein säilöönottoon liittyviä psykososiaalisia vaikutuksia. Vaikeaa on löytää tutkimustietoa siitä, miten Suomessa tai muissa maissa lapsen etua säilöönottotilanteessa arvioidaan. Yksin maahan tulevien turvapaikanhakijalasten edun arvioinnista on saatavilla paremmin materiaalia kuin perheiden kanssa saapuvien ja vanhempansa kanssa säilöön otettavien lasten edun arvioinnista. Tilanne yksin saapuvien kohdalla on selkeämpi, säilöönoton katsotaan olevan varsin yksiselitteisesti lapsen edun vastaista. Perheiden kanssa säilöön otettavien lasten kohdalla täytyy kuitenkin huomioida lapsen oikeus olla tulematta erotetuksi perheestään.

Vähemmistövaltuutettu Annika Parsons (2010) on selvittänyt lapsen edun toteutumista turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Parsonsin mukaan säilöönottopäätöksessä tulee arvioida, miten päätös vaikuttaa lapsen etuun ja arvio tulee kirjata päätösvalmisteluun. Hän toteaa, että lapsen oikeudet ovat osa suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta niiden soveltamisessa turvapaikanhakija- ja pakolaislapsiin on vielä kehittämistä. (Parsons 2010, 4; 96.)

Tutkielmassani kuvaan, miten eri viranomaiset arvioivat lapsen edun toteutumista säilöönottotilan- teessa. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni liittyi arviointiprosesseihin ja käytäntöihin: miten lap- sen etua arvioidaan turvapaikanhakijoiden säilöönotossa. Tavoitteena oli siis selvittää, millaisissa prosesseissa ja millä tavoin säilöön otetun lapsen edun arviointeja toteutetaan Tutkielmassani olen halunnut myös vastata kysymykseen siitä millaisissa olosuhteissa lapsen säilöönoton vanhempiensa kanssa katsotaan olevan lapsen edun mukaista ja millaisissa ei. Toinen tutkimuskysymykseni liit- tyikin siihen miten lapsen säilöönottoa perustellaan. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja sen aineisto koostuu sekä valmiista kirjallisesta materiaalista (käräjäoikeuden lapsen säi-

(9)

9

löönottoa koskevat päätökset) että lapsen edun arviointiin osallistuvien sosiaalityöntekijöiden sekä lapsiasiavaltuutetun haastatteluista.

2 Turvapaikanhakijalapset ja säilöönotto

2.1 Turvapaikkaprosessi ja turvapaikanhakijalasten asema

Turvapaikan myöntäminen perustuu ulkomaalaislakiin. Turvapaikkahakemuksen käsittelee maahanmuuttovirasto. Turvapaikkaa voi hakea Suomesta sellaisessa tilanteessa, jossa kotimaassa asu- minen on estynyt siitä syystä, että on perustellusti aihetta pelätä vainotuksi joutumista alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi, ja pelko estää turvautumisen kotimaan suojeluun. Turvapaikkaa Suomesta voi hakea vain ollessa Suomen valtion alueella. (Maahanmuuttoviraston sivut.)

Toiveesta hakea turvapaikkaa tulee ilmoittaa mahdollisimman pian Suomeen saavuttaessa rajatar- kastusviranomaiselle tai poliisille. Hakemus rekisteröidään ulkomaalaisrekisteriin turvapaikkailmoi- tuksena, johon kirjataan ylös hakijan henkilötiedot ja perusteet turvapaikan hakemiselle. Hakijan sormenjälkien avulla tehdään tarpeelliset rekisteritarkastukset. Turvapaikanhakijan matkareittiä ja henkilöllisyyttä selvitetään turvapaikkakuulustelussa, jonka jälkeen turvapaikanhakija ohjataan vas- taanottokeskukseen odottamaan kutsua turvapaikkapuhutteluun. Mikäli hakijalla on jo oleskelulupa toisessa turvallisessa maassa tai joku muu maa on vastuussa hakemuksen käsittelystä EU:n vas- tuunmäärittämisasetuksen perusteella, ei hakemusta käsitellä Suomessa. Turvapaikkapuhuttelussa selvitetään hakijan perusteita koetusta vainosta, muista oikeudenloukkauksista tai uhkista kotimaassa (Aer 2016, 260-261; 264-266.)

Kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan myöntämisen edellytyksiä arvioidaan yksilöllisesti, perustuen ulkomaalaislain 98 pykälään. Arviointiin vaikuttavat hakijat esittämät selvitykset olosuhteis- taan kotimaassa sekä kyseessä olevaa valtion oloja koskevat ajankohtaiset eri lähteistä hankitut tiedot. Oleskeluluvan tai turvapaikan myötä hakija saa Suomesta kuntapaikan. Mikäli turvapaikkapää- tös on kielteinen, voi päätöksestä valittaa hallinto-oikeuteen. (Aer 2016, 271; 279-280.) Turvapaik- kahakemuksen hylkäämisen yhteydessä selvitetään onko hakijalle tehtävä myös maastapoistamis- päätös. Turvapaikanhakijan maasta poistaminen edellyttää kokonaisharkintaa, jolla tarkoitetaan sitä,

(10)

10

että arvioidaan ovatko ulkomaalaislaissa tarkoitetut perusteet, jotka mahdollistavat käännytyksen painavammat kuin käännytystä vastaan olevat seikat. Harkinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Kielteisen päätöksen yhteydessä hakijalle voidaan määrätä 7- 30 päivää aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti (Aer 2016, 305-306; 315; 325). Kielteisen turva- paikkapäätöksen saaneelle hakijalle myönnetään kotiinpaluuseen tukea vastaanottokeskuksen tai maahanmuuttoviraston toimesta, mikäli turvapaikanhakija ei voi paluuta itse rahoittaa (Maahan- muuttoviraston sivut).

Valtiolla on alueelliseen suvereniteettiin perustuva oikeus päättää sekä ulkomaalaisen oleskelusta sen alueella että ulkomaalaisen poistamisesta valtion alueelta. Valtio voi siis päättää kriteerit, joilla myöntää oleskelulupia, kunhan kriteerit eivät ole syrjiviä tai mielivaltaisia. Käännytys sisältää hen- kilölle osoitetun määräyksen poistua valtion alueelta. Maasta poistamista koskeva päätös mahdollistaa päätöksen toimeenpanon viranomaistoimin mikäli henkilö ei poistu maasta omatoimisesti. (Aer 2016, 73; 295-296.) Kolmansien maiden kansalaisten maasta poistamista sääntelee palauttamisdi- rektiivi 2008/115. Direktiivissä vahvistettuja sääntöjä sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden hen- kilöihin, jotka eivät täytä jäsenvaltiossa oleskelemisen edellytyksiä. Edellytyksenä on kansallinen lainsäädäntö, johon perustuen viranomaiset ovat velvoitettuja palauttamaan maassa oleskeleva kol- mannen maan kansalainen. Turvapaikkaa hakeneeseen henkilöön tätä direktiiviä voidaan soveltaa vasta kun turvapaikka-asiasta on päätetty ensimmäisessä asteessa. Maasta poistamista koskevaa päätöstä ei voida panna täytäntöön ennen kuin se on lainvoimainen eli ennen muutoksenhakuajan ja mahdollisen muutoksenhaun käsittelemistä. Uusi turvapaikkahakemus täytyy myös ratkaista ennen täytäntöönpanoa, ja se keskeyttää siten maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon.

Toinen uusintahakemus ei tätä kuitenkaan enää tee, ellei arvioida esiin tulleen joitakin palautuskiel- lon kannalta merkityksellisiä uusia näkökohtia. (Aer 2016; 305-306; 328.)

Perheen maahanmuuttopoliittinen status vaikuttaa siihen, millaisiin palveluihin he ovat oikeutettuja.

(Pine & Drachman 2005,541). Käsite turvapaikanhakija on ollut maahanmuuttoa koskevassa kes- kustelussa dominoiva termi 1990-luvulta lähtien. Yleensä turvapaikanhakija kuvitellaan miespuo- liseksi, köyhäksi ja ei-valkoihoiseksi henkilöksi. Käsitteeseen liittyviä mielikuvia ovat laittomuus, negatiivisuus, sosiaaliset kustannukset ja hyvinvointitaakka. Käsite turvapaikanhakija tulee erottaa käsitteestä pakolainen: henkilöstä tulee pakolainen kun hänet sellaiseksi tunnustetaan sen valtion toimesta, josta hän suojelua hakee. Maahanmuuttajan status määrittelee sen, millaiseen hyvinvointiin hän on oikeutettu. Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat jäävät kaikkien palveluiden ulkopuolelle. Vapaaehtoisen paluun ohjelma on tukemassa paluuta niille, jotka siihen suostuvat.

(Hayes 2013, 25–26; 29.) Yhdysvalloissa, jossa perheenjäsenillä voi kullakin olla eri maahanmuut-

(11)

11

topoliittinen statuksensa, lapsi joutuu sijaishuoltoon, jos vanhempi poistetaan maasta. Toisaalta lapsi voi myös seurata maasta poistettavaa vanhempaa, vaikka muut perheen jäsenet jäävät maahan.

Jos maasta poistettava perheenjäsen on perheen elättäjä, ovat muut perheen jäsenet vaarassa joutua taloudelliseen ahdinkoon. (Pine & Drachman 2005, 549.)

Yleensä lasten hyvinvointia koskeva systeemi yhteiskunnassa koskee kaikkia lapsia, jotka ovat vaarassa, ja joiden hyvinvointi on uhattuna (Barn, Kriz, Pösö & Skivenes 2015, 264). Näin on myös Suomessa, jossa lastensuojelun palvelut on tarkoitettu kaikille niitä tarvitseville lapsille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämässä lastensuojelun käsikirjassa ohjeistetaan soveltamaan lasten- suojelulakia myös turvapaikanhakijalapsiin. Heillä on yhtäläinen oikeus lastensuojelun palveluihin.

Vastaanottokeskukset korvaavat palveluista aiheutuvat kulut ja tekevät yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijää voidaan konsultoida esimerkiksi silloin, jos lapsen etu ja huoltajan etu ovat ristiriidassa tai jos lapsen hoidossa ilmenee ongelmia. (THL:n lastensuojelun kä- sikirja.)

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ihmisoikeussopimuksista laajimmin ratifioitu, vain Yhdysvallat on jättäytynyt sopimuksen ulkopuolella. Ratifiointi tarkoittaa sitä, että kotimaiset lait ja toiminta si- toudutaan muuttamaan sopimusta vastaaviksi. Siitä huolimatta maiden maahanmuuttolinjauksia koskevat raportit harvoin edes mainitsevat lapsia; lapset eivät ole maahanmuuttopolitiikassa keski- össä, ja menettelytavat saattavat olla jopa ristiriidassa lapsen edun kanssa. Maahanmuuttajille suun- natuissa palveluissa on usein aikuiskeskeinen lähestymistapa. Maahanmuuttajalapset saavat kyllä suojelua ollessaan vaarassa, mutta ehkäiseviä ja tukevia palveluja ei ole tarjolla. Nämä lapset näh- dään usein perheenjäseninä, joiden oikeudet ja etu ovat yhteneväisiä perheen edun ja vanhempien oikeuksien kanssa. (Barn & al. 2015, 264; 274.)

Turvapaikanhakijaperheiden lasten voidaan nähdä olevan erityisen riippuvaisia vanhempiensa toiminnasta ja päätöksistä. Lapset, jotka asuvat säilöönottokeskuksissa tai joutuvat pelkäämään tule- vansa kiinniotetuiksi ja karkotetuiksi, ja kokevat sen vuoksi epävarmuutta tulevaisuudestaan, ovat tilanteessa, joka ei tue heidän kehitystään ja hyvinvointiaan. Näiden lasten yksilöllisiä oikeuksia ei oteta riittävästi huomioon, ja jopa virallinen lastensuojelusysteemi jättäytyy etäiseksi näiden lasten kohdalla. (Esim. Abrego & Gonzales 2010; Gonzales & Chavez 2012; Sigona & Hughes 2012 Barn

& al. 2015, 271-272 mukaan.) Lastensuojelussa ainoastaan kiireelliset palvelut ovat sellaisten lasten käytettävissä, jotka eivät ole minkään kunnan rekisterissä. Pienten lasten, esimerkiksi vauvojen kohdalla sosiaalityöntekijät katsovat asiaa kuitenkin laajemmin ja ottavat perheen tarvittaessa lastensuojelun piiriin. Lapsen oikeuksien sopimukseen pohjautuen lastensuojelulla voisi olla aktiivi-

(12)

12

sempi rooli myös turvapaikanhakijalasten ja lapsiperheiden kohdalla, jotka eivät saa turvapaikkaa, vaan käännytyspäätöksen kotimaahansa. (Pösö 2015, 28–29; 32–33.)

2.2 Säilöönotto

Säilöönotto on yksi ulkomaalaislakiin perustuvista turvaamistoimista, joita käytetään, mikäli ne ovat välttämättömiä ulkomaalaisen henkilön maahan tulon edellytysten selvittämiseksi, tai kun hen- kilön maasta poistamista koskevaa päätöstä valmistellaan tai ollaan panemassa täytäntöön. Turvaa- mistoimilla valvotaan ulkomaalaisen henkilön maasta poistumista. Säilöönotto toteutetaan säi- löönottoyksiköissä, joskus myös poliisin pidätystiloissa. Perheitä ja alaikäisiä ei saa pitää säilössä poliisin pidätystiloissa. Säilöön ottaminen ja sen jatkaminen edellyttää käräjäoikeuden käsittelyä.

(ks. Ulkomaalaislaki 301/2004, 7. luku.)

Suomessa käytetään ensisijaisesti muita turvaamismenetelmiä säilöönoton sijaan, kuten ilmoittau- tumisvelvollisuutta, passin haltuunottoa tai vakuuden asettamista. Mikäli nämä ovat tehottomia, on henkilön säilöön ottaminen mahdollista. Säilöön ottamisesta voi päättää poliisilaitoksen, keskusri- kospoliisin tai suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies ja rajavartiolaitoksessa virkamies, jolla on pidättämisoikeus, tai vähintään luutnantin arvoinen rajavartiomies. Säilöön ottamisen yh- teydessä asianosaiselle tai hänen edustajalleen on annettava tiedoksi säilöön ottamisen perusteet.

Säilöönotossa tulee huomioida henkilön kokonaistilanne, ja lasta säilöön otettaessa lapsen etu ja kehitys vaativat erityistä harkintaa. Ennen lapsen säilöön ottamista on myös kuultava sosiaaliviran- omaista. (Euroopan muuttoliikeverkoston Suomen yhteyspisteen kansallinen raportti 2014.)

Ulkomaalaislain mukaan säilöönoton edellytykset täyttyvät 1) mikäli on syytä olettaa henkilön me- nevän piiloon, pakenevan tai muulla tavoin estävän tai merkittävästi vaikeuttavan itseään koskevaa päätöksentekoa tai päätöksen toimeenpanoa, 2) säilöönotto arvioidaan tarpeelliseksi epäselvän hen- kilöllisyyden selvittämiseksi tai 3) on perusteltu syy odottaa henkilön syyllistyvän rikokseen Suo- messa. Säilöönoton edellytysten täyttymistä arvioi käräjäoikeus kahden viikon välein. Mikäli edellytykset eivät ole enää voimassa, on henkilö päästettävä heti vapaaksi (Ulkomaalaislaki 301/2004, 121 §; 127 §). Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tehdään ilmoitus jokaisesta säilöönottopäätöksestä ja eduskunnan oikeusasiamies tekee säännöllisiä tarkastuksia säilöönottoyksiköihin. Myös kansallisil- la ja kansainvälisillä järjestöillä on yksiköihin vierailuoikeus. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 2.)

(13)

13

Sisäministeriö on tehnyt loppuvuodesta 2014 selvityksen ulkomaalaisten säilöönoton vaihtoehdoista. Selvitys liittyi samaisena vuonna hallituksen eduskunnalle antamaan esitykseen ulkomaalaislain ja säilöön ottamista koskevan lain muuttamisesta. Selvityksessä esitetään neljää vaihtoehtoa säi- löönotolle: Ensimmäinen vaihtoehto on ilmoittautumiskäytäntö, jossa ilmoittautumisen voi tehdä myös vastaanottokeskuksissa. Nyt ilmoittautumista on vaikeuttanut se, että ilmoittautumispiste (po- liisi/rajavartioviranomainen) on saattanut olla kaukana henkilön asuinpaikasta. Matkustamisvaivan välttämiseksi ilmoittautumisvälejä ei ole pidetty riittävän tiheinä. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 6.) Toisena vaihtoehtona yhteistyössä lastensuojeluviranomaisen kanssa tulisi selvittää lastensuojelutoimenpiteitä vaihtoehtona säilöönotolle. Kolmas vaihtoehto liittyy asuinpaikkavel- voitteisiin: henkilö voidaan velvoittaa asumaan tietyssä osoitteessa tai tietyllä hallinnollisella alueella säilöönoton sijaan. Esimerkiksi vastaanottokeskuksessa asuvan henkilön liikkumista voidaan rajoittaa kotiintuloajoilla tai pakollisella uloskirjautumisella. Neljäntenä vaihtoehtona on esitetty säh- köistä valvontaa; henkilön liikkumisen valvontaa seurantalaitteen avulla. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 15; 40–42; 45–46.)

2.3 Lapsen säilöönotto

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain sekä säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta alle 15-vuotiaiden säilöönotto haluttiin kieltää kokonaan ja tätä vanhempien lasten säilöönotto mahdollistaa vasta maasta poistamista koskevan päätöksen tullessa täytäntöönpanokelpoiseksi. Ilman huoltajaa maassa olevien lasten säi- löönotto haluttiin rajoittaa 72 tuntiin, ja ajanjakson jatkaminen poikkeuksellisissa tilanteissa enin- tään toiseen 72 tuntiin. (HE 172/2014, 1; 20.) Esitykseen perustuva lakimuutos toi parannusta yksin maahan saapuvien, mutta hieman myös huoltajan kanssa säilöön otettavien turvapaikanhakijalasten asemaan. Lapsia ei enää voida sijoittaa esimerkiksi poliisin vangitsemistiloihin, vaan ainoastaan säi- löönottoyksiköihin. Kahden huoltajan tilanteessa tulee harkita mahdollisuutta ottaa säilöön vain toinen huoltajista. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 6.)

Ulkomaalaislain 122 §:ssä määritellään edellytyksiä lapsen säilöön ottamiselle. Lakimuutos vaikutti niin, että alle 15-vuotiasta ilman huoltajaa olevaa lasta ei enää saa ottaa säilöön. Lasta otettaessa säilöön huoltajan kanssa edellytetään, että ”säilöön ottaminen on välttämätöntä lapsen ja huoltajan välisen perheyhteyden säilymiseksi”. Käräjäoikeus käsittelee lapsen säilöönottoa koskevaa asiaa etenkin sosiaaliviranomaisen kirjalliseen lausuntoon perustuen. (Ulkomaalaislaki 2004/301, 7. luku

(14)

14

122 §; 125 §.) Laissa säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä (116/2002, 3. luku, 11 § ) määritellään alaikäisen erityisasema, jonka perusteella huolenpidon järjestämisessä on otettava huomioon heidän ”elämäntilanteestaan johtuvat erityiset tarpeensa sekä varmistettava heidän tilanteensa säännöllinen seuranta ja riittävät tukitoimet. Perheenjäsenille tarjotaan mahdol- lisuus majoittua yhdessä ja heille järjestetään erilliset, riittävän yksityisyyden takaavat majoitusti- lat. Eri sukupuolen edustajat tulee majoittaa erillään, jollei kyse ole perheenjäsenistä, jotka halua- vat majoittua yhdessä. Ilman huoltajaa oleva alaikäinen tulee majoittaa erillään täysi-ikäisistä säi- löön otetuista.”

Ulkomaalaislaissa todetaan: ”Tämän lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kah- deksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Ennen kaksitoista vuotta täyttänyttä lasta koske- van päätöksen tekemistä on lasta kuultava, jollei kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta. Lapsen mie- lipiteet tulee ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Myös nuorempaa lasta voidaan kuulla, jos hän on niin kehittynyt, että hänen näkemyksiinsä voidaan kiinnittää huomiota.

Alaikäistä lasta koskevat asiat on käsiteltävä kiireellisesti.” (Ulkomaalaislaki 301/2004, 1. luku 6

§.)

Sosiaaliviranomaisen lausunnossa on tarkoituksena ottaa kantaa lapsen etuun lastensuojelulain (417/2007) 4 §:n mukaisesti. Arvioinnissa tarkastellaan lapsen ikää, kehitystä ja hyvinvointia sekä lapsen fyysistä ja henkistä terveydentilaa ottaen huomioon hänen taustansa. Myös lapsen näkemyk- sen selvittäminen lapsen iän ja kehitystason mukaisesti on osa lausunnon tekemistä. Säilöön ottamisesta päättävän viranomaisen ja sosiaalityöntekijän yhteistyönä arvioidaan lapsen etua myös ulkomaalaislain 6 §:n edellyttämällä tavalla. Hallituksen esityksen (HE 172/2014) mukaan sosiaalivi- ranomainen voi esittää vaihtoehtoja säilöönotolle, mikäli arvioi sen olevan lapsen edun vastaista, vaikka päätöksenteko asiassa ei hänelle kuulukaan. Kaikissa lapsia koskevissa tilanteissa on arvioitava tulisiko soveltaa lastensuojelun toimenpiteitä säilöönoton ohella tai sijaan, ja tämän arvioinnin tulisi näkyä sosiaaliviranomaisen antamissa lapsen säilöönottoa koskevissa lausunnoissa. Lasten- suojelulain ja ulkomaalaislain tavoitteiden yhteensovittaminen ei ole aina yksinkertaista. Tämä tuo oman haasteensa myös viranomaisten väliseen yhteistyöhön. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 40–41.)

Euroopan muuttoliikeverkoston raportissa The use of detention and alternatives to detention in the context of immigration policies todetaan haavoittuvassa asemassa olevien, kuten yksin maahan saa- puvien turvapaikanhakijalasten sekä lapsiperheiden säilöönoton olevan sallittua jäsenmaissa ainoas-

(15)

15

taan poikkeuksellisissa tilanteissa ja mahdollisimman lyhyeksi aikaa. Tšekeissä perheitä ei oteta säi- löön lainkaan. Saksassa ja Kyproksella pyritään siihen, että vain toinen huoltajista otetaan säilöön.

Useimmissa Euroopan maissa lapsia ei yleensä eroteta vanhemmistaan, paitsi jos se katsotaan tarpeelliseksi lapsen suojelemiseksi. Näin voidaan menetellä Belgiassa, Kyproksella, Saksassa, Suo- messa, Latviassa ja Slovakiassa. Oikeus perhe-elämään sekä lapsen etu otetaan huomioon arvioinnissa. Tilanteiden huolellista arviointia painotetaan säilöönottoon liittyen kaikissa jäsenmaissa, mutta selkeitä kriteereitä arvioinnille ei useinkaan ole. (Euroopan muuttoliikeverkoston raportti 2013, 4;

13; 20; 30.)

Euroopan unionin turvapaikanhakijoiden palauttamista koskevassa käsikirjassa tammikuulta 2015 lausutaan, että perheen yksityisyydestä on huolehdittava antamalla heille erillinen majoitustila. Lap- silla on oltava mahdollisuus ikään sopivaan vapaa-ajan toimintaan myös säilöönoton aikana ja myös koulutukseen. Ilman huoltajaa matkustaville turvapaikanhakijalapsille on tarjottava mahdollisuus majoittua laitoksissa, jossa he saavat ohjaajilta tarpeitaan vastaavaa huolenpitoa. Lapsen kohdalla säilöönotossa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. (Euroopan unionin Palauttamiskäsikir- ja 2015, 107.)

Belgiassa lapsiperheitä voidaan sijoittaa säilöönottotiloihin vain 48 tunniksi, muun ajan perheet viettävät erillisissä perhekeskuksissa, joiden oloja pidetään selvästi säilöönottotiloja inhimillisempi- nä. Belgiassa on kehitetty yhteisövalvontaa vaihtoehtona perheiden säilöönotolle. Enimmäkseen käytössä on lapsiperheille suunnattuja avoimia perheyksikköjä, joissa asuvilla perheillä on vapaus liikkua tietyt rajoitukset huomioiden. Liikkua voi esimerkiksi kouluun, kauppaan, harjoittamaan us- kontoa ja tapaamaan oikeusavustajaa. Myös vierailut yksiköissä ovat mahdollisia. Lapsille pyritään varmistamaan mahdollisimman normaali arki. Maahanmuuttovirasto järjestää oleskeluoikeutta tai maasta poistamista koskevaa päätöstä odottavalle perheelle ohjaajan tueksi. Ohjaajan tehtävänä on myös selvittää perheelle mitä seurauksia yhteistyöhaluttomuudella voi olla. Ohjaajat toimivat siis välittäjinä perheen ja viranomaisten välillä. Ongelmana on, että perheyksikköön sijoitetuista 25 % pakenee. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 25–27; 35–36.) Myös Yhdistyneessä kuningas- kunnassa on perheille järjestetty asumisyksikköjä, joissa valvonta on säilöönottoyksikköjä vapaam- paa, ja joissa tarjotaan lapsiperheille tarkoitettuja tukipalveluita. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 27.)

Alankomaissa lapsiperheet voidaan ottaa säilöön vain, jos he ovat aikaisemmin vältelleet viranomaisia ja enintään kahdeksi viikoksi. Tosin rajalla tapahtuvaa säilöönottoa ei ole näin tiukasti ajal- lisesti rajoitettu. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 25–26.) Ilman huoltajaa maahan saapu-

(16)

16

vien turvapaikanhakijalasten säilöönotto on kielletty Espanjassa, Ranskassa, Belgiassa, Bulgariassa, Slovakiassa ja Irlannissa, Tshekissä, Unkarissa, Puolassa, Kyproksella ja Sloveniassa. Näissä maissa painotetaan sen sijaan lastensuojelullisia ja muita tukitoimia. Monissa maissa lapset sijoitetaan erityisesti lapsille tai perheille tarkoitettuihin yksiköihin ja lapsille voidaan määrätä edunvalvoja.

Maissa, joissa alaikäisten säilöönottoa ei ole kielletty kokonaan voi olla käytössä ikärajat rajoitta- massa säilöönottoa. EU-maista ainoastaan Irlanti kieltää alaikäisten säilöönoton kaikissa tapauksis- sa, myös yhdessä huoltajan kanssa tapahtuvan säilöönoton. Tosin Irlannissa ei myöskään ole säi- löönottoyksiköitä, vaan säilöön otettavat sijoitetaan vankiloihin. (Selvitys säilöönoton vaihtoehdoista 2014, 25–27.)

Rachel Kronick, Janet Cleveland ja Cécile Rousseau (2015) ovat tutkineet turvapaikanhakijalasten kokemuksia säilöönotosta Kanadassa. Kanadassa lapsen säilöönotto on ollut hyvinkin säännöllistä.

Lapset ja äidit on erotettu säilöönottokeskuksessa perheen miesjäsenistä eri alueelle. Yhteensä 20 perhettä osallistui haastattelututkimukseen, suurin osa heistä oli turvapaikanhakijoita. Tutkimukseen osallistuneet kokivat, etteivät olleet saaneet tietoa siitä, miksi heidät oli otettu säilöön ja kuinka pit- käksi aikaa. Hankalaksi koettiin se, ettei sänkyjä ollut välttämättä riittävästi kaikille perheenjäsenil- le, ja joskus oli jaettava huone toisen perheen kanssa. Lapsilla oli tekemisen puutetta, koska kaikissa keskuksissa ei ollut lapsille leluja varattuna, lapset katsoivat telkkaria paljon. Haastatellut kokivat säännöt ja rutiinit säilöönottokeskuksissa hyvin tiukoiksi, aamut esimerkiksi alkoivat hyvin aikaisel- la herätyksellä. Jatkuva valvonta koettiin tunkeilevaksi, pelottavaksi ja kriminalisoivaksi. Tilanteet, joissa vain toinen vanhemmista oli otettu säilöön, erityisesti äiti, näyttivät vaikuttavan lasten kehitykseen taannehtivasti. Näin oli erityisesti silloin, jos taustalla oli saattanut olla jo aikaisempia traumaattisia esimerkiksi juuri eroon joutumisen kokemuksia. Vierailut säilönottokeskuksessa koettiin lapsille pelottaviksi kokemuksiksi, ja niistä saatettiin luopua. (Kronick, Cleveland & Rousseau 2015, 287–290.)

Rachel Kronickin et al. tutkimuksessa haastatellut kokivat lasten oirehtivan säilöönottokeskuksissa niin, että he olivat uhmakkaampia, vaativampia ja aggressiivisempia, erityisesti alle 6-vuotiaat lapset. Lapsilla ilmeni ahdistuneisuutta, eroahdistusta, masentuneisuutta ja itkuisuutta, nukkumison- gelmia, painajaisia, ja ruokahaluttomuutta. Jopa lyhyt säilöönotto sai aikaan stressireaktioita lapsis- sa. Säilöönoton jälkeen haastatelluista useat kertoivat lapsen pelänneen viranomaisia säilöönoton jälkeen, heillä oli posttraumaattisen stressin oireita. Aineistossa oli esimerkiksi kaksi selektiivistä mutistia, joilla oirehdinta ilmeni 48 tuntia säilöönoton jälkeen ja kesti yli puoli vuotta haitaten kou- lutyöskentelyä. Vaikka säilöönottokeskuksissa ei suoraan puututtu lasten fyysiseen koskemattomuu-

(17)

17

teen, ympäristössä vaikutti heräävän avuttomuuden ja pelon tunteita. Virikkeiden puute ja jatkuva valvonta sai aikaan voimattomuutta. Aikuiset nähtiin tässä ympäristössä voimattomina, ahdistunei- na ja kyvyttöminä antamaan turvaa. (Kronick, Cleveland & Rousseau 2015, 291–292.) Tällä asialla on varmasti suuri vaikutus lasten kokemaan stressiin. Vanhempien voinnin ja käyttäytymisen vaikutus lapsen kokemaan stressiin säilöönottotilanteessa tuleekin esiin tutkimuksen pohdinnassa. Tässä tutkimuksessa lasten kokemukset vaikuttivat vahvasti aikuisten kautta välittyviltä, paljon lapsen ko- kemuksista oli aikuisten kertomaa eikä niinkään lasten kertomaa.

Kalina M. Brabeck, M. Brinton Lykes ja Cristina Hunter (2014) ovat kirjallisuuskatsauksen muo- dossa tarkastelleet säilöön ottamisen psykososiaalisia vaikutuksia maahanmuuttajalapsiin

ja -perheisiin. Kontekstina on Yhdysvallat, jossa on paljon perheitä, joiden jäsenillä on maahan- muuttopoliittisesti eri statukset. Lapsilla voi olla kansalaisuus, mutta vanhemmilla ei välttämättä ole edes oleskelulupaa, minkä vuoksi perhe elää jatkuvan karkotusuhan alla. Oleskeluluvaton voi joutua äkillisestikin säilöön otetuksi niin, ettei pysty tekemään esimerkiksi pakollisia lapsenhoitojärjestely- jä eikä saa välttämättä ottaa ensin edes yhteyttä perheeseensä. Tämä on luonnollisesti etenkin lapsille hyvin traumatisoivaa, kun vanhempi vain yhtäkkiä katoaa.

Terry Hutchinson ja Fiona Martin (2004) analysoivat artikkelissaan säilöön otettujen lasten havait- tuja psyykkisiä ongelmia sekä Australian lainsäädännön ja käytäntöjen vastaamattomuutta ihmisoi- keuksiin liittyvien velvoitteiden kanssa. Lapsen oikeus olla yhdessä vanhemman kanssa on vahvana lapsen säilöönoton perusteluissa. Ongelmallista kuitenkin on, etteivät vanhemmat voi kontrolloida säilöönoton olosuhteita, esimerkiksi toisten säilöön otettujen käyttäytymistä, ja kärsivät usein myös itse masennuksesta tai muista sairauksista, mikä heijastuu vanhemmuuteen ja kykyyn luoda turvaa lapselle. Säilöönotto tekee vanhemmista kyvyttömiä ja jättää lapsen ilman turvaa ja lohtua jo muu- tenkin ennakoimattomassa ympäristössä, jossa lapsen perustarpeeseen leikille ja opetukselle jäte- tään vastaamatta. Tämä voi altistaa lapsen fyysiselle ja emotionaaliselle laiminlyönnille ja muodos- taa riskin kehityksellisille psykopatologioille, jotka ovat seurausta väkivallalle altistumisesta säi- löönottokeskuksissa ja vanhempien ahdingosta/epätoivosta. (Mares, Newman, Dudley & Gale 2002, 92 Hutchinsonin & Martinin 2004, 534–535 mukaan.)

Philip Amaral (2013) kartoittaa artikkelissaan Immigrant Detention: looking at the alternatives vaihtoehtoja säilöönotolle, olosuhteita ja tukea, joita vaihtoehtoisissa menetelmissä tarvitaan. Hän näkee säilöönoton riskinä turvapaikan hakijoiden terveydelle ja hyvinvoinnille ja kannattaa yhtei- söllisempiä vaihtoehtoja, jotka tulisivat myös valtiolle edullisemmiksi. Tutkimusten mukaan säilöön

(18)

18

otetuilla on ilmennyt masennusta, ahdistusta, post-traumaattisia stressioireita ja jopa itsetuhoisuutta.

Turvapaikanhakijoilla on usein traumakokemuksia jo ennestään, joita säilöönotto vahvistaa. (Ama- ral 2013, 40.) Amnesty on julkaissut Oyinola Ibidokun nimisen säilöön otetun yksinhuoltajanaisen tarinan. Ibidokun koki maasta poistamista odottamisen säilöönottokeskuksessa ahdistavaksi jopa siinä määrin, että muuttui itsetuhoiseksi. Ibidokunin ollessa sairaalassa lapset olivat sijaisperheessä, mutta palasivat äidin palatessa takaisin säilöönottoyksikön perheosastolle. (ks. Viitanen 2015.) Rachel Kronickin ja Cécile Rousseaun (2015) artikkelissa Rights, Compassion and Invisible Chil- dren: A Critical Discourse Analysis of the Parliamentary Depates on the Mandatory Detention of Migrant Children in Canada käsitellään, kuinka turvapaikanhakijana olevia säilöön otettuja lapsia konstruoidaan puheissa Canadan parlamentissa. Lapset konstruoidaan haavoittuviksi jopa siinä määrin, että he ovat äänettömiä. Lasten säilöönotto kehystetään näiden lasten kannalta suojelevaksi toimenpiteeksi. Gillian Calvert (2004) kirjoittaa artikkelissaan Childhood in Detention haastatelluista aikaisemmin säilöön otetuista lapsista Australiassa. Australiassa säilöönottoyksikkö on ensim- mäinen ja ainut paikka, johon maahantulijat ohjataan, ja siellä saatetaan joutua olemaan kauankin.

Lapsille ei ole esimerkiksi taattu koulunkäyntiä, kuten Suomessa ja muissa EU-maissa maahan- muuttajalapsille. Australiassa on alettu vuodesta 2010 alkaen rakentaa perheitä varten vaihtoehtoisia keskuksia säilöönotolle. Järjestelmän uudistukseen päädyttiin kun alettiin tunnistaa säilöönoton ne- gatiivinen vaikutus lapsiin ja perheisiin. Lasten koulunkäynti säilöönoton aikana on nykyisin mah- dollistettu kuljettamalla lapsia paikallisiin kouluihin. Muut palvelut perheet saavat keskuksista.

(Every, Thompson, Rainbird, Whetton, Procter, Abdul-Halim, Sebben 2013, 214–215.)

Salli Alangon, Irma Marttisen ja Henna Mustosen (2011) toimittama Lapsen etu ensin, Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa on Yhteiset Lapsemme Ry:n julkaisu, joka liittyy Yksintul- leet-projektiin ja käsittelee ilman huoltajaa maahan saapuvien turvapaikanhakijalasten etua turvapaikanhakuprosessissa, ei kuitenkaan säilöönottoprosessissa. Reetta Jokinen (2010) on Pro gradu – tutkielmassaan tutkinut sosiaalityöntekijöiden määrityksiä lapsen edusta yksin Suomeen saapunei- den turvapaikanhakijalasten kohdalla. Hänen aineistonaan on ollut sosiaalityöntekijöiden tekemät lausunnot maahanmuuttovirastolle ilman huoltajaa olevan lapsen turvapaikanhakuprosessissa. Sosi- aalityöntekijät ovat arvioita tehdessään tavanneet lapsia ja kunkin yksittäisen lapsen edun arviointi on perustunut ymmärryksen muodostamiseen lapsen tilanteesta nyt ja tässä tilanteessa. Arvioinnissa katsotaan myös tulevaisuuteen. (Jokinen 2010, 72.)

(19)

19

3 Oikeuksille perustuva sosiaalityö ja lapsen edun arviointi

3.1 Lapsen oikeudet

Lapsen oikeudet Suomessa pohjautuvat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen (SopS 59–60/1991).

Suomi on ratifioinut sopimuksen, mikä tarkoittaa sitä, että myös Suomen muu lainsäädäntö on mu- kautettu edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeuksien sopimus esittää lapsen oikeuksien haltijana, jolla on oikeus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Vaikka ikärajat lainsää- dännössä kaventavat lasten mahdollisuuksia saada oikeutensa toteutetuiksi, eivätkä lapset siten ole oikeuksiinsa liittyen täysivaltaisia, lapsen oikeuksien sopimuksen oikeudet kuitenkin kiistatta kuuluvat heille. (Hakalehto 2016, 1189.) Toisaalta lapsi nähdään sopimuksessa erityisen suojelun koh- teena; lapsella on oikeus saada osakseen erityistä suojelua ja huolenpitoa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen huoltajat ja viranomaiset ovat velvollisia huolehtimaan lapsen oikeuksien toteutumisesta. Lapsen suojelua koskevaan velvollisuuteen kuuluu huolehtia tehokkaista menetel- mistä, joilla ennaltaehkäistään, tunnistetaan, raportoidaan, käsitellään ja seurataan riskitilanteita lapsen huonolle kohtelulle. Myös lainsäädännön ja hallintokäytäntöjen tasolla on turvattava lapsen turvallinen kasvu ja kehitys, ei pelkästään perheiden sisällä. Kolmanneksi lapsi esitetään aktiivisena osallistujana. Lapsen oikeus saada näkemyksensä otetuksi huomioon on ollut lapsen oikeuksista eniten esillä. Lapsen oikeus saada näkemyksensä otetuksi huomioon koskee erityisellä tavalla lapsen edun arviointia. Lapsen osallisuuteen kuuluu lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vapaaeh- toisuus, lapsella on myös oikeus olla osallistumatta. Lapsen oikeuksien toteutumiseksi lasta tulee kuitenkin kannustaa ilmaisemaan näkemyksensä. Lapsen itsemääräämisoikeus vahvistuu iän ja kehityksen myötä ja samalla myös oikeus saada näkemyksensä otetuksi huomioon. Päätösvalta lapsen oikeuksien käyttämisessä siirtyy näin asteittain huoltajalta lapselle itselleen lapsen saavuttaessa täy- sikäisyyden. Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisenä tavoitteena on tehdä osallisuudesta pää- sääntöistä ja sen rajoittaminen esimerkiksi lapsen suojelun näkökulmasta poikkeukseksi, joka vaatii perusteluja lapsen edun näkökulmasta. (Hakalehto 2016, 1191-1195.)

YK:n lapsen oikeuksien sopimus näkyy erityisesti yleisen lapsioikeuden taustalla Suomessa. Las- tensuojelulaki ja lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki turvaavat omalta osaltaan lapsen oikeuksia. Lastensuojelulain tarkoituksena on ”turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäris-

(20)

20

töön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun” (Lastensuojelulaki 2007/417, 1 §).

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa laissa säädetään, että ”lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitysta- soon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja vi- rikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alis- taa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.” (Laki lapsen huollosta ja ta- paamisoikeudesta 1983/361, 1 §.)

Lapsen oikeuksien sopimuksessa painotetaan lasten erityisryhmiä, jotka ovat alttiita ihmisoikeus- loukkauksille ja syrjinnälle. Sopimuksen mukaan valtioiden tulee olla aktiivisia näiden lapsiryh- mien oikeuksien toteuttamisessa. (Hakalehto 2016, 1196.) Myös turvapaikanhakijalapset voidaan nähdä tällaisena erityisryhmänä ja erityisesti säilöön otetut turvapaikanhakijalapset. Lapsiasiaval- tuutettu on listannut lapsen säilöönottoa koskevassa asiassa huomioon otettavat yleissopimuksen artiklat:

 ”3 artikla: lapsen edun ensisijaisuus kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuo- mioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien lapsia koskevissa toimissa ja lapsen hyvinvoinnille välttämättömän suojelun ja huolenpidon takaaminen, ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet

 2 artikla: lapsen oikeus syrjimättömyyteen

 9 artikla: lasta ei tule erottaa vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti muussa kuin sel- laisessa tilanteessa, jossa toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista

 12 artikla: lapsen oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa.

Lapsen näkemykset on otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.

(21)

21

 14 artikla: lapsen oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen (myös 30 artiklan mukaan oikeus nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään)

 22 artikla: pakolaislapsen oikeus asianmukaiseen suojeluun ja humanitääriseen apuun riip- pumatta siitä, onko hän tullut maahan yksin vai vanhempiensa tai muun henkilön kanssa

 28 artikla: lapsen oikeus maksuttomaan perusopetukseen

 31 artikla: lapsen oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, ikänsä mukaiseen leikkiin ja virkistystoi- mintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin

 37 artikla: lasta ei saa kiduttaa, kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai hal- ventavalla tavalla. Lapsen vapaudenriistossa on noudatettava lakia ja siihen on turvau- duttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. Lapsella on myös oi- keus pitää yhteyttä perheeseensä, lukuun ottamatta joitakin poikkeuksellisia tilanteita.”

(Lapsiasiavaltuutetun lausunto sisäministeriölle 1.4.2014.)

3.2 Oikeuksille perustuva sosiaalityö

Lähestymistapani sosiaalityöhön tässä tutkielmassa on oikeuksia korostava. Sosiaalityö sitoutuu kunnioittamaan yksilöiden oikeuksia. Hyvät sosiaalityön käytännöt ovat sellaisia, joissa onnistutaan kunnioittamaan asiakkaiden olennaisia oikeuksia (esim. Clark 2009, 43). Sosiaalityön tehtävänä on myös edistää ihmisoikeuksien toteutumista, sosiaalityö on lähtökohtaisesti ihmisoikeusammatti.

Säilöön otettavat ulkomaalaiset, lapset ja aikuiset, ovat yleensä turvapaikanhakijoita, joilla on lähes poikkeuksetta taustallaan vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ja suojelutarpeen pettämistä joko lähtö- valtiossa tai matkan varrella. Turvapaikanhakijoiden rajoittuneen toimijuuden vuoksi sosiaalityön- tekijöiden tulisi pitää heidän puoliaan, huolehtia siitä, että turvapaikkaprosessit toteutuvat oikeu- denmukaisesti, ja että ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan. Oikea tieto palveluista, prosesseista sekä oikeuksien ja velvollisuuksien avaaminen turvapaikanhakijoille auttaa heitä myös ymmärtämään mitä palvelujen käyttäjältä odotetaan. (Turtiainen 2016.) Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut säi- löön otettujen turvapaikanhakijalasten oikeuksien edistämisestä sosiaalityöntekijöiden tekemien ar- viointien yhteydessä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat tärkeässä roolissa valvomassa näiden lasten oikeuksien ja lapsen edun toteutumista säilöönotossa.

(22)

22

Oikeuksille perustuva lähestymistapa sosiaalityöhön vaatii sen, että sosiaalityön käytännöt itsessään ovat ihmisoikeuksia kunnioittavia. Lähestymistavassa keskeisiä elementtejä ovat ihmisarvon kunnioittaminen, syrjinnän vastainen työ, osallisuus, läpinäkyvyys ja vastuullisuus. Näiden periaatteiden taustalla on vakaumus siitä, että ihmisoikeudet ovat universaaleja, kuuluvat kaikille eikä kukaan voi ottaa toiselta tämän ihmisoikeuksia pois. Jokainen valtio on velvollinen kunnioittamaan ja suojele- maan ihmisoikeuksia. Ihmisarvon kunnioittamiseen sisältyy myös itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Tärkein seuraus ihmisarvon asettamisesta oikeuksille perustuvan sosiaalityön keskiöön on se, että silloin siirrytään tarpeisiin vastaamisesta oikeuksien turvaamiseen ja epäinhimillistämisestä ihmistämiseen. Epäinhimillistämisellä on todettu olevan yhteys ihmisoikeusrikkomuksiin. Asiak- kaiden näkeminen tarvitsevina asettaa heidät asemaan, jossa he ovat jotakin vähemmän kuin muut, ja siten jollakin tasolla epäinhimillistää heitä sekä helposti stigmatisoi heitä. (Androff 2016, 34–36.) Syrjinnän vastaisuuden periaate puhuu ihmisoikeuksien universaalisuuden puolesta. Oikeuksille perustuvan sosiaalityön näkökulmasta syrjinnän vastainen periaate tarkoittaa niiden ihmisryhmien ottamista mukaan, jotka on aikaisemmin jätetty ulkopuolelle. Universaalisuuden lisäksi ihmisoikeudet ovat jakamattomia eli mitään ihmisoikeuksia ei voida asettaa toisten yläpuolelle. Myös kulttuurisen kompetenssin käsite, erojen kunnioittaminen, liittyy asiaan ja asiakkaiden vahvuuksien korostami- nen. Oikeuksille perustuvassa sosiaalityössä syrjinnän vastaisuus tarkoittaa sitä, että varmistetaan palveluiden ja resurssien saatavuus erityisesti marginaalissa oleville asiakkaille sekä mahdollisuus käyttää erilaisten ammattilaisten asiantuntemusta. Tämä edellyttää erilaisuuden ja kulttuurisen kompetenssin puolesta puhumista. Syrjinnän vastaisuus oikeuksille perustuvassa sosiaalityössä tarkoittaa myös ammattilaisen ja asiakkaan välisen hierarkkisen suhteen purkamista. Tästä päästäänkin osallisuuden periaatteeseen, johon sisältyy valtasuhteiden muuttaminen, mahdollisuuksien ja si- säänpääsyn järjestäminen ihmisille. (Androff 2016, 37–39.)

Läpinäkyvyyden periaate viittaa yleensä selkeyteen ja tiedon saamiseen esimerkiksi päätöksente- koon liittyen. Oikeuksille perustuvassa sosiaalityössä tämä periaate liittyy arviointiin, joka nähdään välineenä, jonka avulla voidaan nähdä selkeästi, esimerkiksi ihmisoikeusrikkomukset. Läpinäky- vyydestä seuraa vastuullisuus. Se tarkoittaa strategioita ja interventioita, joilla ihmisoikeuksia rik- koneet saadaan vastuuseen, ja siihen liittyy vahvasti myös asianajoa (advocacy). (Androff 2016, 43–44.)

Oikeuksille perustuvan sosiaalityön näkökulmasta lapsi on yksilö ja perheensä sekä yhteisön jäsen, jolla on ikään ja kehitysvaiheeseen sopivia oikeuksia ja velvollisuuksia. Tästä näkökulmasta katso- en lapsi ei ole vanhempien omaisuutta, avuton hyväntekeväisyyden kohde, tai passiivinen toisista

(23)

23

riippuvainen olento. Lapsuus ei myöskään määrity vain tulevan aikuisuuden kautta, vaan on itses- sään tärkeä elämänvaihe. Oikeuksille perustuva sosiaalityö tunnustaa, että lapsen primaariperheen jäsenet ovat ideaalisia hoivan ja kasvatuksen antajia lapselle, ja että perheen puuttuessa yhteiskun- nan tulee täyttää tämä funktio. Hallituksen päätökset, yhteiskunta- ja sosiaalipoliittiset toimenpiteet vaikuttavat muita ihmisryhmiä useammin lapsiin. Silti lapsivaikutusten arviointi on usein vähäistä.

Lapsilla on hyvin vähän vaikutusvaltaa, lasten kokemuksia ja näkemyksiä otetaan edelleen liian vä- hän huomioon päätöksentekoprosesseissa, jopa niissä, joilla on suoria vaikutuksia lasten elämään.

(Androff 2016, 73–74.)

Sarah Cemlyn ja Linda Briskman (2003) käsittelevät artikkelissaan turvapaikanhakijalasten kokemuksia Iso-Britanniassa ja Australiassa oikeuksille perustuvan sosiaalityön näkökulmasta. Sosiaali- työn tutkimuksessa, teoriassa ja käytännön työssä etenkin lasten kohdalla on viime aikoina keskei- senä aiheena ollut suojelun ja autonomian suhde sekä yksilölliset ja kulttuuriset oikeudet. Lasten kokemuksia tutkittaessa heitä usein tarkastellaan uhreina. Lapset on kuitenkin alettu nähdä autono- misina toimijoina, jotka käyvät kamppailua ihmisoikeuksistaan. Erityisesti tämä kaikki korostuu turvapaikanhakijalasten kohdalla. Turvapaikanhakijalasten oikeuksia ei tunnusteta riittävästi ja näitä oikeuksia sekä globaalisti että kansallisesti jopa rikotaan, mitä tulee maahanmuuttopoliittisiin toi- miin, ja sosiaalityöllä tulisi olla oikeuksien puolustajana aktiivisempi rooli. (Cemlyn & Briskman 2003, 162; 167.)

Cemlynin ja Briskmanin (2003) mukaan virallisella sosiaalityöllä on rajoittuneet mahdollisuudet vaikuttaa rakenteisiin. Sosiaalityöntekijät suljetaan ulos tai he ovat itse sulkeneet itsensä ulos vai- kuttavasta poliittisesta ja ammatillisesta toiminnasta turvapaikanhakuasiassa. Epävirallinen sosiaali- työ on sen sijaan ollut vaikuttamassa ja avaamassa keskustelua. Mikrotasolla tapahtuvan oikeuksille perustuvan sosiaalityön lisäksi tarvitaan ammattikunnalta laajempaa sitoutumista kampanjointiin turvapaikanhakijalasten oikeuksien puolesta. Australiassa sosiaalityöntekijät ovat kuitenkin aktivoi- tuneet ja liittyneet mukaan liikkeisiin, jotka ovat halunneet tuoda muutosta maahanmuuttopolitiik- kaan ja säilöönottokäytäntöihin sekä antaneet tukea säilöön otetuille. (Cemlyn & Briskman 2003, 174.)

Sosiaalityö pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa haastaa ammattikunnan eettisesti ja meto- disesti selventämään oikeutustaan puuttumiselle ja suhdettaan kansallisvaltioon. (Lorenz 1998 Cem- lynin & Briskmanin 2003, 175 mukaan). Toisaalta sosiaalityö on ideaalisessa asemassa haastaak- seen olemassa olevat käytännöt ja kehittämään vaihtoehtoisia tapoja toimia oikeuksien, oikeuden-

(24)

24

mukaisuuden ja ylikulttuuristen periaatteiden näkökulmasta käsin. Sosiaalityön holistinen lähesty- mistapa purkaa sellaiset dikotomiat kuin yksilö/yhteiskunta, politiikka/käytäntö, advocacy/casework. (Cemlyn & Briskman 2003, 176.)

Säilöön otettujen lasten vapaata liikkumista koskevia oikeuksia joudutaan rajoittamaan, mutta se ei tarkoita sitä, että heidän muita oikeuksiaan voitaisiin samanaikaisesti rajoittaa. Säilöön otettavan oikeus saada tilannettaan koskevaa oikeaa tietoa nousee tärkeäksi, sillä hän ei todennäköisesti tunne suomalaisia menettelytapoja ja prosesseja. Siksi oikeuksista ja velvollisuuksista tiedottaminen on tärkeää. On myös huomattava, että lasten oikeudet koskevat yhtä lailla säilössä olevia lapsia. Säi- löön otettavalle tulee antaa kirjallinen ilmoitus sellaisella kielellä, jota hän ”ymmärtää tai voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän” (Ulkomaalaislaki 301/2004, 123 §). Lapsiasiavaltuutetun mukaan kirjallinen ilmoitus ei kaikissa tilanteissa kuitenkaan riitä, vaan on lisäksi varmistuttava siitä, että

”lapsi tosiasiallisesti ymmärtää asian”. Näin on etenkin yksin Suomeen tulleiden lasten kohdalla.

Tämän varmistaminen edellyttää yleensä lapsen kanssa keskustelua. (Lapsiasiavaltuutetun lausunto sisäministeriölle 1.4.2014.)

3.3 Lapsen etu

Lapsen etua on käsitelty etenkin suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa ja lapsen etuun liittyvä tutkimus on ollut muihin lapsioikeuden periaatteisiin liittyvää tutkimusta suositumpaa. Lapsen etua on tutkittu eniten huolto- ja tapaamisoikeuteen liittyen sekä lastensuojelun yhteydessä. (Pajulammi 2014, 182–183.) Lapsen etu on keskeinen käsite sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa laissa (361/1983) että lastensuojelulaissa (417/2007). Lisäksi lapsen edun käsite esiintyy myös ulkomaalaislaissa.

Lapsen edun turvaaminen on tärkein periaate lastensuojelussa ja tämän periaatteen tarkoituksena on ohjata päätöksentekijän harkintavaltaa kaikissa lapsia koskevassa päätöksenteossa (HE 252/2006, 117). Lapsen edun arvioinnissa tulisi ottaa huomioon monipuolisesti eri tekijöitä, kuten riskianalyy- sissä, jossa punnitaan eri vaihtoehtojen vahvuuksia ja uhkia, ja jossa lapsen ikä huomioiden painot- tuvat eri asiat (Räty 2010, 11–18). Lastensuojelulain 4 §:n mukaan lasta koskevia ratkaisuja tehtä- essä olisi tarkasteltava vaihtoehtoja siltä kannalta, miten hyvin ne turvaavat:

”1) lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet

(25)

25

2) lapsen mahdollisuuden saada hellyyttä ja ymmärrystä osakseen sekä iän ja kehitystason vaati- maa huolenpitoa ja valvontaa

3) lapsen mahdollisuuden saada taipumuksiaan ja toivomuksiaan vastaavaa koulutusta 4) turvallisen kasvuympäristön ja lapsen ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden 5) lapsen itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen

6) lapsen mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan, sekä

7) lapsen kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.” (Lastensuojelulaki 2007/417, 4§.)

Lapsen edun käsitettä on määritelty Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa nro 14. YK:n lapsen oikeuksien komitean tehtävänä on valvoa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen toimeenpanoa sopimusvaltiossa. Lisäksi lapsen oikeuksien komitea julkaisee yleiskommentteja sopimuksen sisällön ja sen asettamien velvoitteiden ymmärtämiseksi. Yleiskommenteissa esitetään tulkintoja sopimuksessa taatuista lapsen oikeuksista sekä yksittäisten artiklojen osalta että erilaisiin teemoihin liittyen. (Lapsiasia.fi.) Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen edun käsitteessä on kolme ulot- tuvuutta. Ensinnäkin lapsen etu on aineellinen oikeus, mikä merkitsee sitä, että lapsen etu on ensisi- jainen tavoite ja harkinnan lähtökohta lapsia koskevassa päätöksenteossa. Toiseksi lapsen etu on myös perustavaa laatua oleva, tulkintaa ohjaava periaate, millä tarkoitetaan, että jos käsillä olevassa asiassa on useita erilaisia tulkintavaihtoehtoja, on lapsen etua parhaiten toteuttava vaihtoehto ensisi- jainen. Kolmanneksi lapsen etu menettelysääntönä tarkoittaa, että päätöksentekoon on sisällytettävä analyysi päätöksen vaikutuksista lapsiin positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Päätösten oikeu- tus, justifikaatio edellyttää sitä, että lapsia koskevien ratkaisujen yhteydessä on selitettävä miten lapsen etu on kussakin tapauksessa huomioitu, millainen menettely on katsottu lapsen edun mu- kaiseksi ja millaisiin kriteereihin kyseinen menettely perustuu ja miten lapsen edun periaatetta on punnittu suhteessa muihin periaatteisiin. (Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti nro 14; kohta 6.)

Lapsen edun harkinta koskee YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen näkökulmasta kaikkea vi- ranomaistoimintaa, ja siten myös perheiden, joissa on alaikäisiä lapsia, säilöönottoa. Lapsia koskevissa päätöksissä tulee perustella miten ratkaisuun on päädytty ja millä tavalla tehty päätös vaikuttaa lapsen etuun. Lapsen etua on perusteluissa avattava konkreettisesti. Lapsen oikeuksien komitea

(26)

26

on listannut elementtejä, jotka on otettava huomioon lapsen etua arvioitaessa: ” a) lapsen näkemyk- set, b) lapsen identiteetti, c) perheiden säilyttäminen ja perhesuhteiden ylläpitäminen, d) lapsen huolenpito, suojaaminen ja turvallisuus, e) lapsen haavoittuva asema, f) lapsen oikeus terveyteen ja g) lapsen oikeus koulutukseen .” (Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti nro 14; kohdat 52–

79.) YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että lapsen edun periaatetta ei ole Suomessa kunnioitettu riittävällä tavalla (Enroos 2008, 54).

Lapsen edun käsite on avoin käsite, ei ole olemassa sitä koskevaa sääntöä. Päätöksenteossa huolena on, että lapsen edun käsite tekee arvioinnista subjektiivista, mikä on asianosaisten oikeusturvan kannalta ongelmallista. (de Godzinsky 2014, 14.) Lapsen oikeuksien komitea kuitenkin korostaa lapsen edun ja lapsen oikeuksien välistä yhteyttä; lapsen etu toteutuu silloin kun kaikki lapsen oi- keudetkin toteutuvat, ja tämä asettaa rajoituksia lapsen edun käsitteen tulkinnoille. Lapsen etu on lapsen subjektiivinen oikeus. Lapsen etu tulee määritellä tapauskohtaisesti kyseessä olevan lapsen erityistilanteen mukaisesti, jolloin otetaan huomioon lapsen olosuhteet ja tarpeet. (ks. YK:n Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti nro 14; kohdat 32–34.)

Komitea painottaa lapsen edun (3 art.) ja lapsen osallisuuden (12 art.) välistä yhteyttä. Nämä artiklat ovat toisiaan täydentäviä, ja oikeastaan lapsen etua ei voida arvioida, mikäli lapsella, joka kykenee ilmaisemaan mielipiteensä, ei ole ollut mahdollisuutta sitä ilmaista ja osallistua lapsen edun arviointiin. Ikärajojen ei kuuluisi olla lapsen osallisuutta rajoittavia tekijöitä, vaan lapsen kehitystaso tulisi ottaa huomioon. Toisaalta myöskään lapsen epäkypsyys ei saisi olla lähtöoletuksena arvioitaessa lapsen kehitystasoa. Myös niillä lapsilla, jotka eivät kykene ilmaisemaan itseään on samat oikeudet kuin muillakin lapsilla, ja osallisuus on turvattava esimerkiksi järjestämällä lapselle edustaja. (YK:n Lapsen oikeuksien komitea, yleiskommentti nro 14; kohdat 43–44.) Lapsen oikeuksien komitea on listannut lapsen näkemykset ensimmäiseksi lapsen edun arvioinnissa huomioon otettavaksi seikaksi (de Godzinsky 2014, 17).

Rosi Enroosin (2008) mukaan lapsen edun käsite on normatiivinen ja siten käyttökelpoinen lapsia koskevassa päätöksenteossa ja yhteiskuntapolitiikassa, mutta tutkimuksessa tilanne on toinen. Lap- sen etua ei voida määritellä yksiselitteisesti eikä sitä koskevia määritelmiä voida siirtää yksittäisiin tilanteisiin. Lapsen etua voidaan arvioida vain tilannekohtaisesti, minkä vuoksi tutkimuksessa voi olla hyödyllisempää tarkastella sitä arviointeja tekevien ihmisten näkemysten ja kuvausten kautta.

Näin Rosi Enroos on omassa tutkimuksessaan tehnyt. Lapsen etua koskeva keskustelu pohjautuu laajempaan yhteiskuntapoliittiseen ja ideologiseen muutokseen, josta osoituksena on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ratifiointi eri maissa. (Enroos 2008, 17.)