325
UUTTA MORDVALAISKIELISTÄ
Raija Bartens Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys. SUST 232. Helsinki: Suomalais-Ugrilai- nen Seura, 1999. 183 s. ISBN 952-5150-22-4.
László Keresztes Development of Mordvin definite conjugation. SUST 233. Helsinki: Suo- malais-Ugrilainen Seura, 1999. 266 s. ISBN 952-5150-24-0.
aikka joskus tuntui siltä, että mord- van tutkimus eteni hitaasti kohti vuo- sisadan vaihdetta, viime vuoden loppukiri oikaisi tilanteen. Toinen esiteltävistä kir- joista on oletettavasti viipynyt Heikki Paa- sosen sanakirjan julkaisemisen takia ja tie- tysti saanut siitä arvonlisää. Toinen taas on vähemmän riippuvainen Paasosen teoksesta ja keskittyy vain yhteen mordvan monista kiehtovista kieliopillisista piirteistä.
Raija Bartensin uusin kirja Mordvalais- kielten rakenne ja kehitys käsittelee molem- pien mordvalaiskielten, ersän ja mokvsan, äänne-, muoto- ja lauseoppia hyvin yksi- tyiskohtaisesti, kuten kirjan nimi edel- lyttää, sekä diakronisesta että synkronises- ta näkökulmasta. Kirja esittää kokonaisku-
van mordvan kielistä niin selkeästi ja järjes- telmällisesti, että jokainen mordvan kielis- tä ja yleensä suomen sukukielistä kiinnos- tunut voi helposti poimia siitä tarvitse- maansa tietoa. Ersässä ja mokvsassa on myös monta sellaista piirrettä, jotka avartavat näkemyksiä kielten mahdollisuuksista. Fo- neettisella tasolla käy ilmi, että ersässä on melko ainutlaatuinen painotusjärjestelmä ja mokvsassa kolme erittäin harvinaista soinni- tonta äännettä (en ole löytänyt niitä IPA:n kartastakaan) ja että kieliopillisella tasolla on eksoottisia moduksia, esim. desideratii- vi ja konditionaali-konjunktiivi, objektikon- jugaatio, nominikonjugaatio ynnä paljon muuta.
Kirja alkaa yleiskatsauksella, jossa kie-
V
virittäjä 2/2000
326
varsinkin kun esittäjä tutustuttaa suomalai- set Itkosen saksankieliseen äänneoppia koskevaan aineistoon. Tutkimukset ovat kuitenkin pääasiassa 1950-luvulta, ja ään- neopin kohdalla ainakin eräät johtopäätök- set kaipaisivat ehkä tarkentamista. Runko on muuten eheä. Viimeisellä sivulla on mordvalaiskielten murteiden jakoa esittä- vä kartta.
Jos äänneopin kehitys on esitetty hyvin seikkaperäisesti, yhtä huolellisesti ja va- kuuttavasti on selitetty myös muoto- ja lau- seopin yksityiskohdat. Eräs olennainen eri- mielisyyden aihe on ollut mordvan sijamuo- tojen (kaasusten) todellinen määrä. Varovai- nen Paasonen laski niiden luvuksi päätteet- tömän nominatiivin lisäksi yhdeksän. Yhtä niistä, latiivia, ei voi muodostaa kaikista substantiiveista, ja se on jätetty pois eräistä kieliopeista. Kuitenkin abessiivi ja (vain mokvsassa) kausatiivi kuuluisivat Bartensin mukaan paradigmaan, vaikka komparatii- vi ei tunnu kuuluvan. Jos lisätään paradig- moihin vielä komitatiivi, joka etymologi- sesti on sama kuin suomen komitatiivi, saa- daan ersään 12 kaasusta ja mokvsaan 13.
Myös vokatiivi on joskus esitetty kaasuk- seksi, mutta niin kuin muissakin kielissä sen funktio muistuttaa enemmän pragmaat- tista partikkelia. Sijamuotojen käyttömah- dollisuuksista annetaan lukuisia esimerk- kejä.
Verbien esittelyssä kuvaillaan yksityis- kohtaisesti finiittimuodot, tempukset ja modukset paradigmoineen, muoto-opillisi- ne etymologioineen ja esimerkkeineen.
Tämä on itsessään paradigmojen määrän huomioon ottaen valtava työ. Sen jälkeen on mordvan eri infinitiivien, partisiippien ja gerundien vuoro.
Edellä on mainittu vain muutamia esi- merkkejä siitä, mitä kirja paljastaa kiinnos- tuneelle. Mordvalaiskielten rakenne ja ke- hitys on erittäin perusteellinen, kaksiulot- teinen kuvaus mordvan kielestä. Se on ni- len tutkimuksen lisäksi esitellään mordva-
laiset, heidän historiansa tärkeimmät vai- heet, Mordvan kansanrunoutta ja kirjalli- suutta sekä kansan ja kielen nykytilannet- ta. Mordvan kulttuurit ja kielet ovat uhan- alaisia, eikä uhka tule vain venäläisestä valtakulttuurista, vaan piilee myös näiden kahden ryhmän suhtautumisessa toisiinsa.
Johdannon päätteeksi kerrotaan mordvan kielen tutkimushistoriasta ja luetellaan tä- hän liittyvä kirjallisuus. (Yksityiskohdat löytyvät kirjallisuusluettelosta, joka on kak- siosainen: Venäjän ulkopuolella julkaistu kirjallisuus ja venäjänkieliset lähteet.) Jat- ko perustuu enimmäkseen Paasosen ja Itko- sen tutkimuksiin.
Helposti luettavan johdannon jälkeen siirrytään äänneopin tarkasteluun. Ensim- mäiseksi kuvaillaan ersän ja mokvsan ään- neopin piirteet rinnakkain, ensin konsonan- tistot ja sen jälkeen vokaalistojen ensi- ja jälkitavut erikseen, koska uralilaisissa kie- lissä toisen tavun kehitys on ollut erilainen kuin ensitavussa. Sitten mennään ajallises- ti taaksepäin oletettuun suomalais-volgalai- seen kauteen, josta konsonanttien ja vokaa- lien kehitys kuvaillaan varhaiskantamord- van ja kantamordvan kausien läpi nykypäi- vään asti. Tarkka suomenkielinen lukija voi seurata lukuisien tuttujen sanojen kehitys- tä (ensin suomalais-volgalainen vastine, sitten mordvan vastine ja lopussa nykysuo- men vastine): *tuli > tol ’tuli’, *teke- > t'eje-
’tehdä’, *kala > kala ’kala’, *suksi > soks
’suksi’ jne. Toinen fonotaksiin kuuluva piirre, joka on suomalaisille tuttu ja joka esiintyy mordvan kielissä, on vokaalisoin- tu. Bartens esittää syyt siihen, miksi vokaa- lisointu on mordvassa heikentynyt ver- rattuna esimerkiksi itämerensuomalaisiin kieliin.
Bartensin esityksen perustana ovat suu- relta osin akateemikko Itkosen tutkimukset.
Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys on onnistunut Itkosen tutkimusten yhteenveto,
327 menomaan hakuteos, jonka pitkä sisällys- luettelo toimii myös hakemistona.
Sivulla 125 Bartens esittelee yhden yllä mainituista mordvan kiehtovista piirteistä, nimittäin objektikonjugaation. Teoksessaan Development of Mordvin definite conjuga- tion László Keresztes tarkastelee tätä piir- rettä yksityiskohtaisesti. Objektikonjugaa- tiolla tarkoitetaan verbimuotoa, joka ilmai- see sekä aiheen että kohteen (subjektin per- soonan lisäksi tietoja myös objektista), esi- merkiksi (s. 18) palasa, ’minä suutelen hän- tä’. Suomalais-ugrilaisessa kielikunnassa objektikonjugaatio on myös ugrilaisissa ja samojedikielissä. Keresztesin terminolo- gian valinta on mielenkiintoinen: definite conjugation mieluummin kuin yleisessä käytössä (mm. Bartensilla) oleva objective conjugation. Onko tämä konjugaatio sitten ensisijaisesti määräinen, koska se myös il- maisee määräisyyttä, vai kohteen ilmaise- va? Mordvan kohdalla tätä keskustelua on käyty jo 150 vuotta; Keresztes pitää definiit- tisyyttä ensisijaisena ja esittää perustelun- sa kirjansa johdannossa. Jatkossa hän ku- vailee kaikkien uralilaiskielten objektikon- jugaatiojärjestelmät komparatiivisesti ja selittää paradigmataulukkojen ohella raken- teelliset erot helposti ymmärrettävillä kuvil- la. Keresztes toteaa, että mordvan objekti- konjugaation paradigma on täydempi ja monimutkaisempi kuin missään muussa uralilaisessa kielessä. Johdannon jälkeen Keresztes keskittyy mordvan kirjakielten historiaan, kielen nykytilaan ja murteiden antamaan evidenssiin. Toisen luvun lopus- sa hän antaa lisää tietoa korpuksistaan, jot- ka sisältävät hänen itse keräämäänsä aineis- toa. Tämän jälkeen, neljännessä luvussa, hän esittelee muita hypoteeseja tämän kon- jugaation synnystä ja kehityksestä sekä ura- listiikan että yleiskielitieteen kannalta.
Mordvan definiittisen konjugaation monimutkaisuus ei johdu yksinomaan sii- tä, että paradigma koskee kaikkia persoo-
nia yksikössä ja monikossa (obinugrilaisis- sa kielissä on jopa kaksikko), vaan siitä, että päätteet itse eivät muodosta mitään selväs- ti tunnistettavia kuvioita. Esimerkiksi pa- latan tarkoittaa ’minä suutelen sinua’, ja suomalainenkin tajuaa heti, että /t/-aines on yksikön toisen persoonan ja /n/ yksikön en- simmäisen persoonan pääte eli järjestys on VOS. Mutta miten on selitettävä edellä mainittu palasa tai palatanzat ’sinä suute- let häntä’, jossa näyttää olevan kolme mor- feemia? Nämä ongelmat mutkistuvat vie- lä enemmän, kun tarkastellaan preteriti- muotoja. Jokainen Keresztesin mainitsema tutkija on tuonut tutkimukseen oman lisän- sä, mutta mordvan objektikonjugaatio py- syy edelleen arvoituksena. Ennen kuin Ke- resztes esittää omia ajatuksiaan, hän toteaa vaatimattomasti kiinnittävänsä vain huomio- ta seikkoihin, jotka tähän asti on sivuutettu.
Viidennessä luvussa Keresztes pohjus- taa omia näkemyksiään ensin paradigmo- jen rakenteellisella ja sen jälkeen diakroni- sella analyysilla. Rakenteellisella tasolla hän poimii kaikki synkreettiset muodot.
Näin »haravoimalla» erotetaan primääriset liitteet muista. Jäljelle jää kaksitoista defi- niittikonjugaatioon kuuluvaa suffiksia. Tar- kastelu jatkuu diakronisella foneettisella tasolla, kun näiden suffiksien vanhat avain- ainekset, /i(j)/ /a/ /m/ /n/ /n'/ /t/ /d/ /s/ /z/ /s'/
/z'/, käydään läpi systemaattisesti.
Viimeisen luvun aihe on mordvan ob- jektikonjugaation kehitys. Keresztes, toisin kuin monet muut, painottaa demonstratii- vipronominien osuutta tähän kehitykseen.
Hän ei ole valmis hyväksymään teorioita, jotka olettavat objektisuffiksien (Oxs) sisäl- tävän per se objektin luku- ja persoonatun- nukset, eikä teorioita historiallisesti täydel- lisestä paradigmasta, joka ajan myötä on kulunut ja hajaantunut. Synkretismin run- saus osoittaa, että 1800-luvun paradigmat perustuivat tässä suhteessa fiktioihin, ja 1900-luvun puolella liialliseen indoeuroop-
328 palaisten kielten analogiaan. Keresztesin rekonstruktiossa ainoastaan subjektikonju- gaation yksikön historiallinen kehitys on kiistämätön, ja periaatteessa kehitys on ol- lut sama suomessa, jossa -m, -t, -pa -päät- teisiin lisättiin monikkopronomineja kuten tulet + te, josta tulette jne. Keresztesin ar- vion mukaan mordvan paradigma, kuten unkarin, on voinut kehittyä ja monimutkais- tua vaiheittain. Tutkijat ovat melko yksimie- lisiä siitä, että s-aineksen avulla definitiivi- konjugaatio pyrki esiin suomalais-ugrilai- sen kantakielen alkaessa hajaantua. Hontin mielestä *sV-komponentin funktio oli ana- forinen. Tämän referenssi oli objekti, kun taas suffiksiton verbi viittasi ainoastaan subjektiin. Keresztes pitää mahdollisena, että esim. *kunda-sV tarkoitti ’minä pyy- dystän’, ’minä pyydystän sen’, ’se on pyy- dystetty’ ja että *mV-, *tV-muodot antoivat kaksi uutta subjektivaihtoehtoa, nimittäin yksikön ensimmäisen ja yksikön toisen persoonan. Tältä pohjalta mordvan definiit- tikonjugaatio on voinut kehittyä ja ni- menomaan preteritistä alkaen. Myös -z'- partisiipin rooli, joka mahdollistaa huomion kiinnittämisen mihin tahansa persoonaan tai objektiin (vrt. suomen vedetään), on ilmei- sesti ollut tärkeä tässä kehityksessä. Näillä eväillä Keresztes rakentaa yksityiskohtai- sesti argumenttinsa definiittikonjugaation etenemisestä diakronisesti nykypäivään asti. Lopussa hän toteaa, että mordvaa pu- huvat itse käyttivät olemassa olevia vanho- ja suomalais-ugrilaisia elementtejä kehit- täessään kielensä objektikonjugaatiota.
Development of Mordvin definite con- jugation on erittäin arvokas käsikirja sekä kaikille uralilaisia kieliä harrastaville että yleiskielitieteestä kiinnostuneille. Valitetta- vasti käännöksen taso ei vastaa kirjan sisäl- lön laatua, kuten artikkelien puuttuminen jopa otsikosta vihjaa, ja teksti on raskaah- koa luettavaa. Toisaalta kirjan taulukot ja kartat ovat todella hyvin tehtyjä.
* * *
On kulunut 108 vuotta siitä, kun Suomalais- Ugrilainen Seura alkoi julkaista Heikki Paasosen kenttämatkoilta keräämää mord- vankielistä aineistoa. Nyt Paasosen mord- van kielen suursanakirja Mordwinisches Wörterbuch on lopulta saatu valmiiksi. Kir- jan ovat toimittaneet Raija Bartens, Martti Kahla ja Aleksander Feoktistov. Itse sana- kirja on saksankielinen, Kahlan alkusanat, Paasosen muut selitykset ja Feoktistovin murrekatsaus ovat myös venäjänkielisenä.
Kirjassa on kaksi karttaa, joista toinen näyt- tää Paasosen matkareitit ja toinen on mord- van kielen murrekartta. Sanakirjan käyttä- jä voi tutustua ensin kieleen niin kuin Paa- sonen sen ymmärsi, ja sen jälkeen, Feoktis- tovin avulla, oppia erottamaan murteiden pääpiirteet. Näin varustettuna lukija pääsee helposti aineiston sisään, ilman varsinaista mordvan kielen tuntemusta. Aikansa hen- gessä Paasonen pyrki merkitsemään ääntä- misen mahdollisimman tarkasti. Koska hän käytti vain 80 allografia diakriittisin mer- kein, lukeminen on kuitenkin melko help- poa jopa ilman uralistiikan erikoistunte- musta. Teos on kuusiosainen: itse sanakir- ja sisältyy neljään ensimmäiseen osaan, viides osa on venäjänkielinen hakemisto ja kuudes saksankielinen hakemisto.
Mordva on läheisempää sukua suoma- laisille kielille (saame mukaan luettuna) kuin mikään muu kieli; se on siis lähin etä- sukukieli. Sanakirjassa on hyödyllistä ety- mologista tietoa monista vanhoista suoma- laisista sanoista; jos haetaan täydentävää tietoa jostain sanasta, on Paasosen sanakir- ja lähde, jota kannattaa katsoa. Teos on kui- tenkin ennen kaikkea murresanakirja ja sel- laisena aivan välttämätön hankinta mordvan tutkijalle.
DENNIS ESTILL
Sähköposti: dennis.estill@helsinki.fi
