Tuki myönnettäisiin si- ten, että työnantaja saisi oma-aloitteisesti jät- tää tukea vastaavan määrän palkoista toimit- tamistaan ennakonpidätyksistä tai perimis- tään lähdeveroista suorittamatta verohallin- nolle

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi väliaikaisesta työnantajan matalapalkkatuesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

väliaikaisesta työnantajan matalapalkkatues- ta. Työnantaja olisi oikeutettu matalapalkka- tukeen, jos hänellä on palveluksessaan 54 vuotta täyttänyt työntekijä, jolle kokoaikai- sesta työstä maksettava palkka on 900 —2000 euroa kuukaudessa. Tuki myönnettäisiin si- ten, että työnantaja saisi oma-aloitteisesti jät- tää tukea vastaavan määrän palkoista toimit- tamistaan ennakonpidätyksistä tai perimis- tään lähdeveroista suorittamatta verohallin- nolle.

Työnantajan oma-aloitteisesti ottama tuki ei pienentäisi veronsaajien verotuloja, sillä tukea vastaava määrä lisättäisiin verojen tili-

tysten yhteydessä veronsaajille tilitettävään kertymään. Valtion talousarvioon otettaisiin määräraha tuen rahoittamiseksi. Tuki ei vai- kuttaisi tukeen oikeuttavien työntekijöiden hyväksi luettavien ennakonpidätysten tai ve- rojen määrään.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuo- den 2006 alusta, ja se olisi voimassa vuoden 2010 loppuun. Lakia sovellettaisiin ensim- mäisen kerran tammikuussa 2006 maksetta- viin palkkoihin ja viimeisen kerran joulu- kuussa 2010 maksettaviin pal kkoihin.

Esitys liittyy valtion vuoden 2006 talousar- vioesitykseen.

—————

SISÄLLYSLUETTELO

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ ... 1

SISÄLLYSLUETTELO ... 2

YLEISPERUSTELUT... 3

1 . Nykytila... 3

1.1. Esityksen tausta... 3

1.2. Erityisen tuen tarpeessa olevat työttömät ... 3

1.3. Työn verotus ja työllisyys ... 4

1.4. Työnantajamaksujen alentaminen eräissä kunnissa... 4

1.5. Työnantajamaksujen alentaminen eräissä maissa... 5

2 . Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset... 5

2.1. Työnantajan matalapalkkatuen toteuttamisvaihtoehtoja ... 5

2.2. Ehdotetut muutokset... 6

2.3. Matalapalkkatuki Euroopan yhteisöjen valtion tukisäännösten kannalta ... 7

3 . Esityksen vaikutukset ... 8

3.1. Taloudelliset vaikutukset... 8

3.2. Vaikutukset yritysten ja muiden työnantajien asemaan ... 9

3.3. Vaikutukset työntekijöiden asemaan... 9

3.4. Työllisyysvaikutukset ... 9

3.5. Hallinnolliset vaikutukset ... 10

3.6. Vaikutukset eri sukupuolten asemaan ... 10

4 . Asian valmistelu... 10

5 . Riippuvuus muista esityksistä... 11

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT... 11

1 . Lakiehdotuksen perustelut ... 11

2 . Voimaantulo... 17

3 . Säätämisjärjestys ... 17

LAKIEHDOTUS ... 19

väliaikaisesta työnantajan matalapalkkatuesta ...19

YLEISPERUSTELUT 1 . N y k y t i l a

1.1. Esityksen tausta

Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelman mukaan talouspolitiikan tärkein ta- voite on työllisyyden lisääminen. Tavoitteena on sellainen talouden ja työllisyyden kasvu, joka mahdollistaisi 75 prosentin työllisyysas- teen saavu ttamisen vuoteen 2011 mennessä.

Hallituksen talouspolitiikka perustuu osaa- misen, yrittäjyyden ja muiden kasvun edelly- tysten vahvistamiseen. Samalla hyvän työlli- syyskehityksen varmistamiseksi on myös pa- rannettava edellytyksiä synnyttää työpaikko- ja, jotka ovat vähemmän koulutettujen ulot- tuvilla. Hallituksen työllisyysohjelman pai- nopisteitä ovat rakenteellisen työttömyyden alentaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen sekä ikääntyvien työssä pysymisen tukemi- nen.

Hallitusohjelman mukaan matalapalkkai- seen työhön kohdistuvaa kysyntää pyritään lisäämään kohdennetuin välillisten työvo i- makustannusten kevennyksin. Hallitusohjel- man mukaan järjestelmä pyritään toteutta- maan niin, ettei se johda haitalliseen osa- aikatyön suosimiseen tai keinotteluun.

1.2. Erityisen tuen tarpeessa olevat työt- tömät

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan keskimäärin noin 230 000 henkilöä oli työttömänä vuonna 2004. Työmini steriön työllisyyskertomuksen mukaan työvoim atoi- mistoissa oli vuoden 2004 aikana työttömäk- si työnhakijaksi ilmoittautuneina keskimäärin noin 288 000 henkilöä.

Vuonna 2004 työttömyysaste oli 8,8 pro- senttia ja vuonna 2005 sen arvioidaan alene- van 8,2 prosenttiin. Työllisten osuutta työ- ikäisestä väestöstä kuvaava työllisyysaste aleni lamaa edeltäneestä noin 74 prosentista laman aikana noin 60 prosenttiin. Tämän jäl- keen työllisyysaste nousi nopeasti, mutta myönteinen kehitys on viime vuosina hidas- tunut ja työllisyysaste on pysynyt runsaassa 67 prosentissa. Myös työttömyysasteen ale- neminen on viime vuosina hidast unut.

Rakenteellinen työttömyys on lamavuosien

jälkeen muodostunut vaikeaksi ongelmaksi.

Rakennetyöttömyydessä työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Kyse voi olla koulu- tukseen, ammattitaitoon, ikään tai sijaintiin liittyvistä tekijöistä. Rakennetyöttömyyden alenemisen on arvioitu hidastuneen viime vuosina. Työmarkkinoiden kehittyessä osaa- mista suosivaan suuntaan työn kysyntä vähän osaamista vaativilla aloilla vähenee, ja hei- kommin koulutettujen ja ikääntyvien asema on erityisen vaikea.

Ikääntymistä on pidetty merkittävänä työl- listymistä vaikeuttavana tekijänä. Iän lisäksi etenkin heikko koulutus sekä vähäinen tai vanhentunut osaaminen tai muuten alentunut työkyky voi heikentää ikääntyvien asemaa työmarkkinoilla. Myös halukkuus työsken- nellä voi olla alhainen, mikäli tarjolla on mahdollisuus siirtyä eläkkeelle.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna työllisyysaste laskee selvästi iän kasvaessa. Ikäryhmässä 55—59-vuotiaat työllisyysaste oli Tilasto- keskuksen mukaan vuonna 2004 vajaat 66 prosenttia, kun se 50—54 -vuotiailla oli noin 80 prosenttia. Ikäryhmässä 60—64 -vuotiaat työllisyysaste oli ainoastaan vajaat 30 pro- senttia, joka oli alle puolet työikäisen väestön keskimääräisestä työllisyysasteesta. Ikäänty- vien työllisyysaste nousi laman jälkeen kes- kimääräistä nopeammin, mutta positiivinen kehitys on viime vuosina hidastunut.

Eläketurvakeskuksen vuonna 2002 julkai- semassa tutkimuksessa on määritelty työllis- tymisaste sen perusteella, kuinka suuri osuus tietyn vuoden työttömistä on seuraavana vuonna työllistynyt. Tutkimuksen mukaan työllistymisaste laskee iän myötä nopeasti.

Ikääntyvistä työttömistä työllistymisaste on korkeimmillaan 48—53 -vuotiailla, joista noin 15—20 prosenttia työllistyy vuosittain.

Tämän jälkeen työllistymisaste heikkenee nopeasti iän myötä, 56-vuotiailla se on enää viisi prosenttia ja 59-vuotiailla noin kaksi prosenttia. Tutkimuksen mukaan 57-vuotiai - den työttömien todennäköisyys pysyä työt- tömänä on noin 90 prosenttia, kun se ikävuo- teen 54 saakka on noin 60—70 prosenttia.

Työttömien työllistymismahdollisuudet laskevat nopeasti myös työttömyyden pitkit- tyessä. Työministeriön Työvoima 2020 -lop- puraportin mukaan pitkäaikaistyöttömillä

työllistymisen todennäköisyys on vain vii- desosa verrattuna alle kolme kuukautta työt- tömänä olleisiin. Työministeriön mukaan vuonna 2004 runsaat 60 prosenttia yli vuoden työttömänä olleista oli yli 50-vuotiaita. Kai- kista työttömistä yli 50-vuotiaiden osuus oli 34 prosenttia. Yli 50-vuotiaista työttömistä yli 40 prosenttia oli pitkäaikaistyöttömiä.

Eniten pitkäaikaistyöttömiä oli ikäryhmässä 55—59 -vuotiaat.

Työelämästä pois joutuneen iäkkään henki- lön on vaikea päästä sinne takaisin, etenkin jos hänen koulutuksensa on heikko. Tämän vuoksi olisi tärkeää estää työttömäksi joutu- minen. Työllisyyden kannalta tärkeää on myös nostaa ikääntyvien työllisyysastetta ja pitää heidät työelämässä nykyistä pide m- pään. Tämä on tavoitteena sekä eläke- että työllisyyspolitiikassa.

1.3. Työn verotus ja työllisyys

Työn kokonaisverorasitus koostuu työnte- kijän maksamista ansiotuloveroista ja veron- luonteisista maksuista sekä työnantajan mak- samista työnantajamaksuista. Palkansaajan maksamia veroja ovat valtion tulovero, kun- nallisvero sekä kirkkoon kuuluvilla kirkollis- vero. Veronluontoisia maksuja ovat sairaus- vakuutusmaksu sekä palkkatulon perusteella maksettavat työeläkemaksu ja työttömyysva- kuutusmaksu.

Lakisääteisiä työnantajamaksuja ovat vuonna 2005 työeläkevakuutusmaksu (kes- kimäärin 16,8 prosenttia palkkasummasta), sosiaaliturvamaksu (yksityisellä työnantajalla 2,966 —6,066 prosenttia), tapaturmavakuu- tusmaksu (0,3—4,0 prosenttia), työttömyys- vakuutusmaksu (palkkasummasta riippuen 0,7 —2,8 prosenttia) sekä ryhmähenkivakuu- tusmaksu (keskimäärin 0,08 prosenttia).

Pienituloisella palkansaajalla ansiotulon verokiila ilman kulutusveroja eli verojen ja maksujen suhde työvoimakustannuksiin on vajaat 40 prosenttia. Tästä yli puolet koostuu lakisääteisistä työnantajamaksuista. Pienitu- loisen palkansaajan verokiila on alentunut vuodesta 1995 yli kuusi prosenttiyksikköä, mutta on edelleen OECD-maiden keskitasoa suurempi.

Matalapalkka-alojen työllisyyttä vaikeuttaa se, että palkkataso on muodostunut korkeaksi

työn tuottavuuteen nähden. Matalapalkkais- ten työntekijöiden työllisyyttä voidaan tukea alentamalla työnantajamaksuja tai keventä- mällä työntekijöiden verotusta. Työnantaja- maksujen alentaminen pienentää työnantajal- le työllistämisestä aiheutuvia kustannuksia ja kasvattaa työn kysyntää. Tutkimusten mu- kaan työnantajamaksujen alennusten kohden- taminen matalapalkkaisiin työntekijöihin pa- rantaa työllisyyttä suhteellisesti enemmän kuin korkeammille palkkatasoille kohdenne- tut alennukset, koska työnantajat reagoivat työn hinnan muutoksiin voimakkaammin ma- talilla kuin korkeammilla palkkatasoilla.

Matalapalkkaisten työntekijöiden verotusta on viime vuosina kevennetty johdonmukai- sesti. Myös työnantajan sosiaaliturvamaksua on alennettu etenkin työvoimavaltaisilla yri- tyksillä. Väestön ikääntyminen kasvattaa kui- tenkin painetta työeläke maksujen korottami- selle tulevina vuosina. Matalapalkkaisen työn verorasituksen keventämistä on suositeltu Suomelle sekä Euroopan unionin että OECD:n taholta.

1.4. Työnantajamaksujen alentaminen eräissä kunnissa

Vuoden 2003 alussa työnantajan sosiaali- turvamaksu poistettiin 20 Pohjois-Lapin sekä saariston kunnan yrityksiltä. Kyseessä on kolmen vuoden kokeilu, jonka tarkoituksena on selvittää työnantajamaksun poistamisen vaikutuksia työllisyyteen ja yritysten työllis- tämisedellytyksiin. Vuoden 2005 alusta työnant ajan sosiaaliturvamaksu poistettiin myös osana Kainuun hallintoko keilua.

Sosiaaliturvamaksun poistaminen alensi työnantajamaksuja kokeilualueella keskimää- rin noin neljällä prosenttiyksiköllä. Osa mak- suvapautuksesta johtuvasta työvoimakustan- nusten alennuksesta siirtyi työntekijöille kor- keampina palkkoina. Tästä huolimatta sosi- aaliturvamaksuvapautus alensi työvoimakus- tannuksia.

Kokeilun vaikutuksista tehdyn tutkimuksen perusteella alueellisella sosiaaliturvamaksu- vapautuksella ei ollut tilastollisesti merkitse- vää vaikutusta kokeilualueen yritysten työl- listämiseen.

1.5. Työnantajamaksujen alentaminen eräissä maissa

Ruotsin Norbottenissa alennettiin vuosina 1984—1986 työnantajan maksamia veron- luonteisia maksuja kymmenellä prosenttiyk- siköllä 35 prosentista 25 prosenttiin, ja työl- listämistukea lisättiin 10 000 kruunulla työ n- tekijää kohti. Maksualennuksesta tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu mitään positiivisia työllisyysvaikutuksia. Työnantajamaksualen- nuksia tutkittiin myös Norjassa, missä mak- sut porrastettiin kunnittain. Vuonna 1998 tehdyssä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että 60—100 prosenttia työantajamaksujen alen- nuksista siirtyy korkeampiin palkkoihin.

Myöskin Yhdysvaltain ja Chilen aineistoilla tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että työnant ajamaksujen alennuksilla ei ollut mer- kittäviä vaikutuksia työllisyyteen.

Työnantajamaksuja on porrastettu palkka- tason mukaan Belgiassa, Alankomaissa ja Ranskassa. Alankomaiden ja Belgian porras- tuksista ei tiettävästi ole laadittu empiirisiä tutkimuksia. Sen sijaan simulo intimalleilla on päädytty tuloksiin, joiden mukaan työnan- tajamaksujen alennuksella on merkittävä vai- kutus työllisyyteen erityisesti matalapalkka- aloilla. Alankomaiden aineistolla on simuloi- tu erilaisten veronalennusten työllisyysvaiku- tuksia, ja tulosten mukaan pienituloisiin ko h- distettujen alennusten vaikutus on selvästi suurempi kuin tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin kohdistettujen alennusten vaikutus. Sen si- jaan sillä ei ollut työllisyyden kannalta suurta eroa, suunnattiinko kevennys alimmista pal- koista maksettaviin työnantajan sosiaalitur- vamaksuihin vai pienipalkkaisten työnteki- jöiden verotukseen. Tulosten mukaan vero- kevennys alensi työttömyyttä hieman ene m- män kuin työnantajamaksujen porrastus.

Ranskassa alimmista palkoista maksettavia työnantajamaksuja on alennettu vuodesta 1993 alkaen. Työnantajamaksujen alennus on minimipalkan tasolla 26 prosenttia palkka- kustannuksista, ja se alenee asteittain siten, että tuki loppuu kokonaan palkan ylittäessä tason 1,7 kertaa minimipalkka. Maksualen- nus myönnetään tuntipalkkojen perusteella.

Ranskan mallin työllisyysvaikutuksia on tar- kasteltu eri tutkimuksissa, ja esitetyt arviot ovat yleensä varsin positiivisia. Tutkimuk- sissa on noussut esille myös se, että maksu-

alennus on vähentänyt riskiä joutua työttö- mäksi. Tuesta huolimatta Ranskassa työttö- myys on kuitenkin pysynyt korkealla tasolla.

Ranskassa on käytössä myös pienituloisille palkansaajille suunnattu verovähe nnys.

2 . E s i t y k s e n t a v o i t t e e t j a k e s k e i s e t e h d o t u k set

2.1. Työnantajan matalapalkkatuen to- teuttamisvaihtoehtoja

Matalapalkkaisen työn tukimallin valmiste- luvaiheessa esillä on ollut useita erilaisia malleja työnantajalle myönnettävän matala- palkkatuen toteuttamiseksi. Esillä on ollut muun muassa matalapalkkaisille kohdennettu alennus työnantajan sosiaaliturvamaksuun samo in kuin työnantajan kansaneläkevakuu- tusmaksun alentaminen kaikissa maksu- luokissa tai sen poistaminen kokonaan en- simmäisessä maksuluokassa.

Työnantajan sosiaaliturvamaksu, joka koostuu työnantajan kansaneläkevakuutus- maksusta ja työnantajan sairausvakuutus- maksusta, maksetaan verohallinnolle enna- konpidätysten suorittamisen yhteydessä.

Maksu on yksityisellä työnantajalla maksu- luokasta riippuen 2,966—6,066 prosenttia vuonna 2005. Jos matalapalkka-aloille ko h- dennettu tuki toteutettaisiin työnantajan sosi- aaliturvamaksun porrastuksella, tuen määrä jäisi ensimmäisessä maksuluokassa varsin vaatimattomaksi. Työntekijäkohtaisen, palk- katason perusteella kohdennetun alennuksen myöntäminen muista työnantajamaksuista, kuten työeläke- ja työttömyysvakuutusmak- suista, ei taas olisi maksujärjestelmien kan- nalta toimiva vaihtoehto. Näiden maksujen määräytyminen pyrkii noudattamaan vakuu- tusperiaatetta, ja niillä rahoitettavien meno- jen turvaamiseksi maksutuotto ei saisi alen- tua matalapalkkatuen takia. Jos maks utuoton säilyttämiseksi kasvatettaisiin muuhun kuin matalapalkkaiseen työhön kohdistuvaa työ n- antajien maksurasitusta, tämä heikentäisi pa- remmin tuottavien työntekijöiden työllisyyt- tä. Maksujen korvaaminen valtion varoista esimerkiksi eläkevakuutusjärjestelmään, jon- ka osapuolina on lukuisia eri vakuutuslaitok- sia ja -yhtiöitä, vaatisi taas erittäin monimut- kaisia järjestelyjä sekä heikentäisi vakuutus- periaatetta ja järjestelmän l äpinäkyvyyttä.

Työnantajan kansaneläkevakuutusmaksu maksetaan työntekijöiden palkkasumman pe- rusteella, ja sen tuotto käytetään kansanelä- ke-etuuksien rahoittamiseen. Työnantajan kansaneläkevakuutusmaksua on laajalti ar- vosteltu siitä, että asumisperusteisia etuuksia, kuten kansaneläkettä, ei tulisi rahoittaa työtu- lojen perusteella maksettavin maksuin vaan yleisin verovaroin. Työnantajan kansanelä- kevakuutusmaksun tuotto oli noin 1,3 miljar- dia euroa vuonna 2004. Työnantajan kansan- eläkevakuutusmaksu on porrastettu yritysten työvoimavaltaisuuden mukaan, ja ensimmäi- seen maksuluokkaan suunnatut alennukset kohdistuisivat kohtuullisen hyvin matala- palkkaisille aloille. Ensimmäiseen maksu- luokkaan kuuluu kuitenkin myös yrityksiä, joiden työnt ekijät ovat hyväpalkkaisia mutta joiden pääomavaltaisuus on alhainen, joten ensimmäisen maksuluokan maksun alenta- minen kohdistuisi osittain myös hyväpalkkai- sille työntekijöille. Ensimmäisen maksuluo- kan maksu on 1,366 prosenttia. Sen poista- minen kokonaan alentaisi maksutuottoa arvi- olta noin 400 miljoonaa euroa. Maksun pois- taminen kohdistuisi laajaan työntekijäjouk- koon, ja sen taso ja vaikutus työntekijäko h- taisesti jäisi pieneksi. Työllistämisen kannal- ta suppeammalle joukolle kohdennettu suu- rempi maksuhuojennus olisi tehokkaampi.

2.2. Ehdotetut muutokset

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uu- desta työnantajalle maksettavasta matala- palkkatuesta. Tuella pyrittäisiin tukemaan sellaisten työntekijöiden työllistämistä, joi- den osalta työvoimakustannusten osuus työn tuottavu uteen nähden on korkea. Lisäksi tuki pyrittäisiin kohdentamaan siten, että tuki kannustaisi työnantajaa työllistämään työnte- kijöitä, joilla työllistyminen on vaikeaa ja riski joutua pitkäaikaistyöttömäksi suuri.

Tuen piiriin kuuluisivat säännöllisesti ja kokoaikaisesti työllistävät työnantajat. Tu- keen oikeuttaisi kokoaikaisesta työstä 54 vuotta täyttäneelle työntekijälle maksettu palkka. Tuen määrä riippuisi kalenterikuu- kauden aikana työntekijälle maksetun palkan suuruudesta. Tuen määrä olisi 44 prosenttia kalenterikuukauden aikana maksetun palkan 900 euroa ylittävästä osasta. Tuen eni m-

mäismäärä olisi kuitenkin 220 euroa. Palkan ylittäessä 1 600 euroa tuki alenisi 55 prosen- tilla ylimenevästä osasta ja olisi poistunut palkan saavuttaessa 2 000 euron t ason.

Tuki myönnettäisiin työnantajalle valtion varoista, ja valtion talousarvioon otettaisiin tarvittava arviomääräraha matalapalkkatuen rahoittamista varten. Käytännössä tuki myö n- nettäisiin siten, että työnantaja saisi oma- aloitteisesti jättää tukea vastaavan määrän toimittamistaan ennakonpidätyksistä suo- rittamatta verohallinnolle. Näin ollen työnan- taja saisi tuen hyväkseen välittömästi, eikä matalapalkkatuen ja tukeen oikeuttavan työ n- tekijän palkan maksun välille syntyisi viivet- tä. Tuki olisi näin ollen välittömästi palkan- maksun jälkeen työnantajan käytettävissä.

Tuen määrä saattaisi joissain tapauksissa ylit- tää työ nantajan pidättämien ennakonpidätys- ten määrän, jolloin työnantaja saisi tuen sa- man kalenterivuoden myöhempien kuukausi- en ennakonpidätyksistä. Jos työnantaja ei oli- si saanut tukea oma-aloitteisen menettelyn kautta, verohallinto maksaisi saamatta jää- neen tuen vuosivalvonnan yhte ydessä seu- raavan vuoden aikana.

Koska työnantaja käytännössä saisi tuen suoraan työnantajasuorituksista, työnantajan olisi itse laskettava tuen määrä. Tuki ei sen vuoksi olisi myöskään pakollinen, vaan työ n- antaja voisi itse päättää, hyödyntääkö tukea.

Jos työnantaja kokisi tukeen liittyvät velvoit- teet tuesta saatavaa hyötyä suuremmiksi, työnantaja voisi jättää tuen käyttämättä. Ve- rohallinto valvoisi työnantajan pidättämien tukien määriä kuukausittain annettavalla val- vontailmoituksella, ja tukien määrän oikeelli- suus tarkastettaisiin työnantajan antaman vuosi-ilmoituksen perusteella. Matalapalkka- tuesta ei annettaisi erillisiä ilmoituksia, vaan nykyisiä työnantajan valvonta- ja vuosi- ilmoituksia kehitettäisiin siten, että niillä il- moitettaisiin jatkossa myös matal apalkkatuen määrä.

Siltä osin kuin tukeen liittyvästä menette- lystä ei tässä laissa erikseen säädettäisi , me- nettelyyn sovellettaisiin soveltuvin osin en- nakkoperintälain (1118/1996) säännöksiä.

Jos työnantaja olisi esimerkiksi pidättänyt tukea liikaa, verohallinto perisi työnantajan liikaa pidättämän määrän soveltaen ennakko- perintälain maksamatta jätettyä ennakonpidä- tystä koskevia säännöksiä. Siltä osin kuin ky-

se olisi rajoitetusti verovelvolliselle makset- tavan palkan perusteella saatavasta tuesta, tuki myönnettäisiin vastaavalla tavalla työ n- antajan perimistä lähdeveroista ja menette- lyyn sovellettaisiin soveltuvin osin rajoitetus- ti verovelvollisen tulon ja varallisuuden ve- rottamisesta annettua lakia (627/1978).

Tuki pyrittäisiin kohdistamaan kokoaika- työn tukemiseen. Ilman kokoaikatyöhön liit- tyvää rajausta tukeen saattaisi liittyä kannus- tin teettää tukeen oikeuttavaa palkkatasoa pa- remmin palkattua työtä osa-aikaisena, jolloin kullekin työntekijälle kuukauden aikana maksettava palkka jäisi teetettyjen työtuntien vähäisyyden vuoksi tukeen oikeuttavalle ta- solle.

Yleisesti kokoaikaisen työn käsite vaihtelee toimialakohtaisesti , ja kokoaikatyön kritee- reistä sovitaan alakohtaisissa työehtosopi- muksissa. Työehtosopimuksissa määritellyt kokoaikaisuuden kriteerit eivät kuitenkaan sovi tässä yhteydessä käytettävi ksi, sillä työs- kentelyn kokoaikaisuutta tarkastellaan työeh- tosopimuksissa kuukautta pidemmissä ajan- jaksoissa.

Kokoaikatyön kriteerin pitäisi olla helposti sovellettavissa ja valvottavissa. Esityksessä ehdotetaan, että työ katsottaisiin tätä lakia sovellettaessa kokoaikaiseksi, jos työntekijä olisi työskennellyt kalenterikuukauden aika- na vähintään 140 tuntia. Työskentelyn koko- aikaisuutta arvioitaisiin siten aina kalenteri- kuukausikohtaisesti. Kokoaikatyön kriteeri ei kuitenkaan koskisi lakisääteisen ansioeläke- järjestelmän mukaisella osa-aikaeläkkeellä olevia työntekijöitä.

Työnantajan oma-aloitteisesti ottama tuki ei pienentäisi veronsaajien verotuloja, sillä tukea vastaava määrä lisättäisiin oikaisuna veronsaajille tilitettävään kertymään. Lisäys tilitettävään kertymään tehtäisiin työnantajan valvontailmoituksen antamista seuraavan kuukauden kuukausitilitysten yhteydessä.

Valtion talousarvioon otettaisiin arviomäärä- raha työnantajan saaman tuen rahoittamista varten. Jos tukea perittäisiin työnantajalta ta- kaisin, takaisinperitty määrä tuloutettaisiin valtiolle, sillä vastaava määrä olisi jo käsitel- ty verontilitysjärjestelmässä ja jaettu veron- saajille jakosuhteiden mukaisesti.

2.3. Matalapalkkatuki Euroopan yhteisö- jen valtion tukisäännösten kannalta Työnantajan matalapalkkatukea on arvioi- tava myös Euroopan yhteisöjen valtiontuki- säännösten kannalta. Lähinnä kyse on siitä, voidaanko työnantajan matalapalkkatuen kat- soa kuuluvan yhteisöjen perustamissopimuk- sen valtiontukisäännösten soveltamisalaan, sillä perustamissopimuksessa tarkoitetut val- tiontuet ovat yhteisön säännösten mukaan lähtökohtaisesti kiellettyjä. Perusteena tälle on, että erilaiset valtion tukitoimet vaikutta- vat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kil- pailuolosuhtei den vinoutumiseen sisämark- kinoilla ja toisaalta ne vaikuttavat yhteisön ulkomaankauppasuhteisiin kolmansien mai- den kanssa.

Valtion tukitoimia koskevat Euroopan yh- teisön perustamissopimuksen 87—89 artik- lat. Lisäksi Euroopan yhteisön perustamisso- pimuksessa, jäljempänä perustamissopimus, on tiettyjä toimialakohtaisia määräyksiä. Pe- rustamissopimuksen 87 artiklan ensimmäi- sessä kohdassa määritellään tukitoimen käsi- te ja valtiontuen periaatekielto. Toisessa kohdassa määritellään yhteismarkkinoille so- veltuvat tukitoimet. Kolmannessa kohdassa luetellaan sellaiset tukitoimet, jotka erityisis- tä syistä voidaan mainittujen edellytysten täyttyessä katsoa yhteismarkkinoille soveltu- viksi. Perustamissopimuksen 88 artiklassa määritellään tukitoimien valvontaan ja jäsen- valtioiden ilmoitusmenettelyyn liittyvät toi- mintatavat. Perustamissopimuksen 89 artik- lassa on määräykset Euroopan yhteisön neu- voston valtiontukiasioita koskevasta asetuk- senanto vallasta. Perustamissopimuksen mää- räysten ohella useat neuvoston ja komission asetukset, suuntaviivat, puitesäännöt ja tie- donannot koskevat valtiontukia.

Toimivalta arvioida tukien soveltuvuus yh- teismarkkinoille kuuluu yhteisön toimival- taan ja on perustamissopimuksen 88 artiklan mukaan komission tehtävänä. Arviointi ja valvonta perustuvat pääosin jäsenvaltioiden velvollisuuteen ilmoittaa komissiolle ennak- koon suunnitelluista tukiohjelmista tai suun- nitelmista myöntää tukiohjelmien ulkopuolis- ta yksittäistä tukea. Tukiohjelmia tai tukia ei saa panna täytäntöön ennen komission hy- väksymispäätöstä. Komissio valvoo jälkikä- teen hyväksyttyjä tukiohjelmia ja edellyttää

muun muassa jäsenvaltioilta vuosittaisia ker- tomuksia ja raportteja.

Perustamissopimuksen 87 artiklan 1 ko h- dan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myö n- netty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuo- tannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, sil- tä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väli- seen kauppaan, jollei perustamissopimukses- sa toisin määrätä. Tuen määritelmä ei kata ainoastaan rahasuorituksina annettavia tukia, vaan tuen määritelmään kuuluvat myös esi- merkiksi vero nhuojennukset, sosiaaliturva- maksujen alennukset ja vapautukset menois- ta, jotka yrityksen tulisi normaalisti suorittaa.

Tuki voi kuitenkin kuulua perustamissopi- muksen valtion tukisäännösten soveltamis- alaan vain siinä tapauksessa, että jul kinen toimenpide on valikoiva , eli toimenpide suo- sii yksittäisiä yrityksiä tai toimialoja. Kaikkia yrityksiä ja toimialoja koskevat toimenpiteet, kuten yritysverotuksen keventäminen, eivät ole luonteeltaan valtiontukea vaan yleisiä toimenpiteitä.

Komissio on vuonna 1997 antanut tiedo n- annon, joka liittyy valtioiden myöntämiin työllisyystukiin (EYVL N:o C 1, 3.1.1997 s.

10). Tiedonannossa käsitellään muun muassa toimenpiteitä, jotka eivät kuulu valtion tukea koskevien säännösten soveltamisalaan. Tie- donannon 12 kohdan mukaan toimenpiteet kuuluvat valtiontukea koskevien säännösten soveltamisalaan vain, jos niiden kohdistami- sella suositaan tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä tuotantoja ja jätetään ennalta ulkopuolelle yrityksiä ja tuotantoja, jotka ovat sosiaalitur- vajärjestelmään nähden samassa asemassa kuin ensin mainitut yritykset. Tiedonannon 14 kohdassa todetaan myös, että vaikka toi- mialakohtaiset toimenpiteet määritellään val- tiontueksi, ei sama koske tiettyihin työnteki- järyhmiin, esimerkiksi vähemmän koulutet- tuihin tai matalapalkkaisiin kohdistuvia toi- menpiteitä sikäli kuin toimenpiteitä sovelle- taan automaattisesti suosimatta tiettyjä yri- tyksiä.

Työnantajan matalapalkkatuki maksettai- siin työntekijälle maksetun palkan suuruuden perusteella. Tuki olisi kaikkien yritysten saa- tavilla ja käytettävissä yhtäläisin perustein, eikä tukeen liittyisi minkäänlaisia yritys- tai toimialakohtaisia rajoituksia. Ne yritykset,

joilla on palveluksessaan enemmän tuen pii- riin kuuluvia matalapalkkaisia työntekijöitä, hyötyisivät muita enemmän matalapalkka- tuesta, mutta koska kyseessä olisi yleinen, koko valtion alueella sovellettava ja kaikkien yritysten käytettävissä oleva toimenpide, työ nantajan matalapalkkatuki ei hallituksen käsityksen mukaan kuuluisi yhteisöjen perus- tamissopimuksen valtiontukisäännösten so- veltamisalaan.

3 . Esityksen vaikutukset 3.1. Taloudelliset vaikutukset

Matalapalkkatuen määrää on arvioitu Tilas- tokeskuksen tulonjakotilaston aineistoon pe- rustuvan valtiovarainministeriön ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen TUJA-mik- rosimulointimallin avulla. Tuen määrä on laskettu aineistoon otettujen henkilöiden pal- kan ja iän perusteella. Mukaan on laskettu aineistossa kokoaikatyötä tekeviksi luokitel- lut työntekijät sekä osa-aikaeläkeläiset. Ai- neistossa ei ole yrityskohtaisia tietoja palkan- saajien työnantajista.

Matalapalkkatuen määräksi vuositasolla arvioidaan staattisen laskelman perusteella noin 120 miljoonaa euroa. Tuen piirissä olisi tällöin noin 95 000 henkilöä, eli noin 5 pro- senttia palkansaajista. Matalapalkkaisista työntekijöistä tukeen oikeuttavaan ikäryh- mään arvioidaan kuuluvan runsaat 10 pro- senttia. Tuen kustannukset tulisivat kokonaan valtion rasitukseksi , joten tuki lisäisi valtion menoja 120 miljoonalla eurolla vuodesta 2006 alkaen. Valtion talousarvioon otettaisiin arviomääräraha tukea varten.

Tuen kokonaismäärä saattaisi etenkin vo i- maantulovaiheessa jäädä arvioitua piene m- mäksi, mikäli osa tukeen oikeutetuista työ n- antajista ei ottaisi sitä käyttöön. Toisaalta, mikäli tuen ansiosta työllistettäisiin paljon uusia työntekijöitä ja jo töissä olevia työnte- kijöitä poistuisi työmarkkinoilta entistä vä- hemmän, arvioidut tuen kustannukset saattai- si ylittyä etenkin pidemmällä aikavälillä.

Työnantajan oma-aloitteisesti ottama tuki ei pienentäisi veronsaajien verotuloja, sillä tukea vastaava määrä lisättäisiin verojen tili- tysten yhteydessä veronsaajille tilitettävään kertymään. Tuki vaikuttaisi kuitenkin vero-

jen kuukausittaisten kert ymien ajoitukseen.

Esimerkiksi tammikuussa maksetuista pal- koista työnantaja suorittaa ennakonpidätykset helmikuussa, ja tuen hyväkseen saadakseen jättäisi tällöin niistä suorittamatta tammi- kuussa maksettujen matalapalkkojen perus- teella lasketun tuen määrää vastaavan osuu- den. Työnantajan helmikuussa suorittamatta jättämää ennakonpidätystä vastaava määrä li- sättäisiin oikaisuna tilitettävään kertymään maaliskuussa. Mikäli palkat ja työnantajien niiden perusteella saama tuki vaihtelisivat paljon kuukausittain, tilitettävään kertymään tehty oikaisu ei kuukausitasolla välttämättä vastaisi työnantajien suorittamatta jättämien ennakonpidätysten määrää. Vuositasolla vai- kutus kuitenkin t asoittuisi.

Tuki olisi pääsääntöisesti saajalleen ve- ronalaista tuloa, joten tuki lisäisi valtion ja kuntien verotuloja. Esityksen arvioidaan li- säävän valtion verotuloja vajaat 12 miljoonaa euroa, kuntien verotuloja runsaat 3 miljoonaa euroa, ja seurakuntien verotuloja noin 0,3 miljoonaa euroa.

3.2. Vaikutukset yritysten ja muiden työnantaji en asemaan

Tuen saadakseen työnantajan olisi lasketta- va tuen määrä työntekijäkohtaisesti kuukau- sittain. Työnantaja voisi muuttaa palkanlas- kentajärjestelmäänsä tai käyttää tukilaskuria verohallinnon Internet-sivuilla. Työnantajan olisi järjestettävä palkka- ja työaikakirjanpi- tonsa siten, että tuen kokoaikatyön määritel- män täyttymistä pystyttäisiin valvomaan.

Myös työnantajan ilmoitusvelvollisuus ve- rottajalle laajenisi. Kuukausittain työnantajan olisi uutena tietona ilmoitettava tuen koko- naismäärä. Vuosi-ilmoituksella työnantajan olisi ilmoitettava kultakin tukikuukaudelta tuen laskemisen perusteena olevat palkat, kokoaikaisen työntekijän tekemien työtuntien määrät niiltä kalenterikuukausilta, joiden ai- kana tehdystä työstä tukeen oikeuttava palk- ka on maksettu sekä matalapalkkatuen mää- rät.

Niiden työnantajien, jotka eivät muuten olisi työnantajarekisterissä, olisi tuen saadak- seen rekisteröidyttävä ja annettava kuukausi- ilmoitukset. Työnantajarekisteriin kuulumat- tomat työnantajat ovat lähinnä pieniä, vain yhden hengen työllistäviä yrityksiä taikka sa-

tunnaisesti työllistäviä työnantajia. Työnanta- jarekisteriin merkitsemiseksi ja siitä poista- miseksi riittää ilmoitus verohallinnolle.

Ikääntyvien matalapalkkatyöntekijöiden osalta työnantajien työvoimakustannukset alenisivat. Työntekijää kohden alennus olisi pal kkatasosta riippuen enimmillään noin 13 prosenttia työvoimakustannuksista.

Tukeen oikeuttavista työntekijöistä yli 50 prosentin arvioidaan työskentelevän yksityi- sellä sektorilla ja vajaan 40 prosentin kun- tasektorilla. Tukeen oikeuttavia työntekijöitä olisi myös voittoa tavoittelemattomien yhtei- söjen sekä kotitalouksien palveluksessa. Sa- moin arvioidaan, että tukeen oikeuttavia työntekijöitä työskentelisi eniten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa, kaupan alal la, rakennusalalla, hotelli- ja ravintola-alalla, koulutuksessa, liike -elämän palveluissa sekä liikenteessä. Ammattiryhmistä tuen saajia olisi erityisesti palvelu-, myynti- ja hoito- aloilla, toimisto- ja asiakaspalvelualoilla sekä rakennus-, korjaus- ja valmistusaloilla.

Vuoden 2004 verotuksen vuosi-ilmoituk- sista kerätyn tiedon perusteella ikääntyneitä matalapalkkaisia työntekijöitä on runsaassa 20 prosentissa yrityksiä. Yrityksiä, joissa enemmistö työntekijöistä kuuluu tukeen oi- keuttavaan ryhmään, on ainoastaan noin kolme prosenttia. Valtaosa näistä on yhden tai vain muutaman työntekijän yrityksiä.

3.3. Vaikutukset työntekijöiden asemaan Tuella ei olisi välittömiä vaikutuksia tu- keen oikeuttavien matalapalkkatyöntekijöi- den tuloihin, heidän hyväkseen luettaviin en- nakonpidätyksiin tai veroihin. Työnantajan saama tuki saattaa kuitenkin osittain siirtyä työnt ekijöille korkeampina palkkoina.

Tukeen oikeuttavalla palkkatasolla 54 vuo tta täyttäneet työntekijät olisivat työnan- tajan kustannusten kannalta muita työnteki- jöitä edullisemmassa asemassa.

3.4. Työllisyysvaikutukset

Tuki alentaisi heikosti tuottavien, ikäänty- vien ja matalapalkkaisten työntekijöiden palkkauskustannuksia ja parantaisi kohde- ryhmän työllisyyttä. Työntekijän mahdolli-

suudet säilyttää työpaikkansa ja jatkaa työ- uraansa paranisivat. Myös työllistymismah- dollisuudet työnhakutilanteessa olisivat ny- kyistä paremmat alemman kustannusrasituk- sen takia.

Matalapalkkatuen työllisyysvaikutuksia ar- vioitaessa on oletettu, että matalapalkkatyön kysyntä kasvaa keskimäär äistä työn kysyntää enemmän, kun matalapalkkatyön kustannuk- sia alennetaan. Osa työvoimakustannusten alenemisesta siirtyy kuitenkin palkkojen no u- suun. Lisäksi on otettu huomioon, että palk- katulojen ja työllisyyden kasvu lisää puoles- taan tavaroiden ja palvel uiden kysyntää ja niitä tuottavien työllisyyttä.

Kaikkiaan matalapalkkatyön tuki voisi pa- rantaa työllisyyttä noin 1 900 henkilötyövuo- della. Arvio kuvaa työllisyyden nettolisäystä pitkällä aikavälillä. Lisäksi on otettava huo- mioon, että työllisyysvaikutus ei ole sama kuin työttömyyden väheneminen. Normaalis- ti noin puolet syntyvistä työpaikoista täyttyy työvoiman ulkopuolelta. Tässä yhteydessä suora työttömyyttä pienentävä vaikutus voi olla pienempi, koska tuki edistää ikääntyneen matalapalkkaisen työntekijän työuran jatka- mista myös eläkkeelle siirtymisen vaihtoeh- tona.

3.5. Hallinnolliset vaikutukset

Tuen valvomiseksi verohallinnon olisi uu- distettava sekä kuukausi- että vuosivalvo n- nan järjestelmät. Vuosivalvonnassa käsiteltä- vien tietojen määrä moninkertaistuisi. Voi- maantulovaiheen järjestelmämuutosten on arvioitu vaativan noin 20 henkilötyövuotta ja aiheuttavan kustannuksia noin kaksi miljoo- naa euroa. Jatkuvat ylläpitokustannukset on arvioitu noin 0,5 miljoonaksi euroksi vuosit- tain.

3.6. Vaikutukset eri sukupuolten asemaan Matalapalkkatuen työllisyysvaikutuksista on arvioitu, että tuen positiivinen vaikutus työllisyyteen syntyy työttömien työllistymi- sen lisäksi osittain sitä kautta, että työssä olevat ikääntyvät eivät joudu niin helposti työttömiksi. Työllisyysvaikutuks ista on arvi- oitu myös se, että osa työllistymisestä tapah- tuisi työvoiman ulkopuolelta.

Tuen mahdollista kohdentumista eri suku-

puolille voidaan arvioida tarkastelemalla tu- keen oikeuttavien sukupuolijakaumaa. Ikä- ryhmässä 55—64 -vuotiaat työttömien mies- ten ja naisten lukumäärä oli vuonna 2004 suunnilleen yhtä suuri. Edellä mainitussa ikä- ryhmässä myöskin työllisten miesten ja nais- ten lukumäärät olivat suunnilleen yhtä suuret.

Ikäryhmässä 55—59 -vuotiaat naisia oli työl- lisinä hieman enemmän kuin miehiä, kun taas ikäryhmässä 60—64 -vuotiaat miehiä oli työllisinä hieman enemmän kuin naisia. Työ- voiman ulkopuolella oli ikäryhmässä 55—59 -vuotiaat lukumääräisesti hieman enemmän miehiä kuin naisia, kun taas ikäryhmässä 60—64 -vuotiaat työvoiman ulkopuolella oli enemmän naisia kuin miehiä.

Edeltävässä tarkastelussa ovat mukana kai kki ikääntyneet työlliset, eivät ainoastaan matalapalkkaiset . Kun lisäksi otetaan huomi- oon naisten yleisesti miehiä alempi palkkata- so, saattaisi matalapalkkatuen kohteena olla enemmän naisia kuin miehiä. Se, ketä tuen avulla todellisuudessa työllistetään, riippuu kuitenkin siitä, miten tarjolla olevien tehtävi- en vaatimukset ja työntekijöiden ominaisuu- det, kuten iän lisäksi esimerkiksi koulutus ja työkokemus, kohtaavat.

4 . A s i a n v a l m i s t e l u

Valtiovarainministeriö järjesti vuoden 2003 loppukesästä työnantajien matalapalkkatukea koskevan keskustelutilaisuuden, johon kut- suttiin osallistujat sosiaali- ja terveysministe- riöstä, Verohallituksesta, Palvelutyönantajat ry:stä, Suomen Kuntaliitosta, Suomen Yrittä- jät ry:stä, Teollisuus ja Työnantajat ry:stä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:stä, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:stä sekä Akava ry:stä. Tämän jäl- keen asia on ollut sekä poliittisessa että vir- kamiesvalmistelussa.

Hallituksen esitys on valmisteltu valtiova- rainministeriössä. Hallituksen esityks en val- mistelun yhteydessä on pyydetty lausunto seuraavilta tahoilta: kauppa- ja teollisuusmi- nisteriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ministeriö, Kirkkohallitus, Akava ry, Elin- keinoelämän Keskusliitto EK, Kaupan Kes- kusliitto, Keskuskauppakamari, Maa- ja met- sätaloustuottajain keskusliitto MTK, Peller- von taloudellinen tutkimuskeskus PTT,

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Kuntaliitto, Suomen Yrittä- jät, Toimihenkilökeskusjärjestö S TTK ry, Veronmaksajain Keskusliitto ry.

5 . R i i p p u v u u s m u i s t a e s i t y k s i s t ä Esitys liittyy valtion vuoden 2006 talousar-

vioesitykseen.

Esitys liittyy myös hallituksen esitykseen eräiksi tuloveroperusteita koskeviksi muu- toksiksi. Kyseisessä esityksessä ehdotetaan, että matalapalkkatuki estäisi kotitalousvä- hennyksen myöntämisen välittömästi samas- ta työsuorituksesta.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 . L a k i e h d o t u k s e n p e r u s t e l u t

1 § . Soveltamisala. Matalapalkkatuki pyrit- täisiin kohdistamaan ensisijaisesti säännölli- sesti työllistäviin työnantajiin. Säännöllisesti työllistävät työnantajat merkitään ennakko- perintälain 31 §:ssä tarkoitettuun työnantaja- rekisteriin. Lakia sovellettaisiin siten työnan- tajarekisteriin merkittyyn työnantajaan. Sa- tunnaisena työnantajana pidetään työnanta- jaa, jolla on verovuoden aikana palvelukses- saan yksi työntekijä tai enintään viisi alle vuoden työsuhteessa ollutta työntekijää. Täl- lainenkin työnantaja voisi halutessaan rekis- teröityä työnantajarekisteriin ja näin ollen päästä matalapalkkatuen pi iriin.

Työnantajarekisteriin kuulumista koskeva rajaus olisi merkityksellinen myös tuen val- vonnan järjestämisen kannalta. Työnantaja- rekisteriin merkityn työnantajan on annettava kuukausittain valvontailmoitus verovirastol- le. Valvontailmoituksen kautta valvotaan pi- dätettyjen ja maksettujen ennakonpidätysten määriä. Jatkossa myös matalapalkkatuen määrät ilmoitettaisiin valvontailmoituksella, ja maksamatta jätettyjä määriä voitaisiin seu- rata tätä kautta. Valvontailmoitukselta kerät- täisiin myös tuen kuukausittaiset määrät, jot- ka valtio kuukausittain lisäisi veronsaajille ti- litettävään kertymään.

2 § . Määritelmät. Pykälän 1 kohdan mu- kaan työnantajalla tarkoitettaisiin ennakkope- rintälain 14 §:ssä tarkoitettua työnantajaa, lu- kuun ottamatta valtiota ja sen laitosta. En- nakkoperintälain 14 §:n mukaan työnantajal- la tarko itetaan sitä, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan. Viittaussäännöksen nojalla työnantajalla tarkoitettaisiin valtiota ja sen laitosta koskevaa rajausta lukuun ot- tamatta samaa kuin ennakkoperinnässä. Ra- jauksen myötä tuen ulkopuolelle jäisivät val- tion virastot sekä valtion laitokset, kuten

Kansaneläkelaitos, Helsingin yliopisto ja Suomen Pankki. Valtion liikelaitokset, kuten esimerkiksi Metsähallitus, Ilmailulaitos ja Tieliikelaitos sen sijaan kuuluisivat lain so- veltamisalaan. Myös kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat kuuluisivat tuen piiriin.

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin se, mitä tässä laissa tarkoitetaan kokoaikaisella työllä.

Esityksessä ehdotetaan, että työ katsottaisiin kokoaikaiseksi, jos työtä on kalenterikuu- kauden aikana tehty vähintään 140 tuntia.

Työn kokoaikaisuutta arvioitaisiin siten ka- lenterikuukausikohtaisesti. Tuntimäärään laskettaisiin mukaan kaikki työtunnit, joilta työnantaja on maksanut työntekijälle palkkaa sekä tunnit, joilta työnantajalla on lain tai työehtosopimuksen mukaan palkanmaksu- velvollisuus, vaikka työntekijä on ollut pois- sa työstä. Työnantajalla on palkanmaksuvel- vollisuus esimerkiksi silloin, kun työntekijä on palkallisella vuosi- tai sairauslomalla. Li- säksi työnantajalla on tietyin rajoituksin pal- kanmaksuvelvollisuus esimerkiksi silloin, kun työntekijän työnteko on estynyt tulipalon tai toisen ammattiryhmän lakon vuoksi.

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin se, mitä tätä lakia sovellettaessa tarkoitettaisiin pal- kalla. Palkalla tarkoitettaisiin työnantajan ka- lenterikuukauden aikana maksamia kaikkia palkkasuorituksia lomarahaa ja lomakorvaus- ta lukuun ottamatta. Lomarahaa ei laskettaisi mukaan palkkaan tuen määrää laskettaessa, sillä silloin työnantaja saattaisi jäädä lomara- han maksamiskuukaudelta ilman tukea, vaik- ka työntekijän palkka muuten olisikin tukeen oikeuttavan suuruinen. Työsuhteen päättyes- sä pitämättömistä lomista maksettava loma- korvaus jäisi vastaavista syistä palkan käsit- teen ulkopuolelle.

Palkan käsitteen osalta viitattaisiin ennak- koperintälain 13 §:n ja rajoitetusti verovel- vollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta

annetun lain (627/1978), jäljempänä lähdeve- rolaki, 4 §:n palkkakäsitteisiin. Ennakkope- rintälain 13 §:n mukaan palkalla tarkoitetaan kaike nlaatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhtees- sa. Samoin palkkana pidetään kokouspalk- kiota, henkilökohtaista luento - ja esitelm ä- palkkiota, hallintoelimen jäsenyydestä saatua palkkiota, toimitusjohtajan palkkiota, avo i- me n yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömie- hen nostamaa palkkaa sekä luottamustoimes- ta saatua korvausta. Ennakkoperintälain 13 §:n mukaan palkkaan luetaan myös luo n- toisedut.

Lähdeverolain 4 §:ssä säädetään Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle maksettavasta palkasta. Rajoitetusti verovelvolliselle mak- settu palkka olisi tuen piirissä lähinnä yhtei- söoikeudellisista syistä. Jos rajoitetusti vero- velvollisen palkka rajattaisiin tuen ulkopuo- lelle, sääntely olisi ongelmallinen yhteisöjen perustamissopimuksen takaaman työntekijöi- den vapaan liikkuvuuden kannalta. Esityk- sessä ehdotetaan, että rajoitetusti verovelvo l- liselle maksetut palkat kuuluisivat tuen pii- riin ainoastaan siltä osin kuin palkka makse- taan toisessa Euroopan talousalueeseen kuu- luvassa valtiossa asuvalle verovelvolliselle.

Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa asuvalle verovelvolliselle maksettu palkka ei siten oikeuttaisi tukeen.

3 § . Matalapalkkatuki. Pykälän 1 momen- tissa säädettäisiin siitä, kenelle maksettu palkka oikeuttaisi tukeen. Kaikkien 1 mo- mentissa mainittujen edellytysten olisi täytyt- tävä, jotta työnantaja olisi oikeutettu tukeen kyseisen työntekijän osalta. Työnantaja olisi oikeutettu tukeen, jos työntekijälle kalenteri- kuukauden aikana maksettu palkka on 900 — 2 000 euroa, palkka on maksettu sellaisen ka- lenterikuukauden aikana tehdyn työn perus- teella, jonka aikana työntekijä on ollut koko- aikaisessa työssä ja työntekijä on vi imeistään palkanmaksukuukauden aikana täyttänyt 54 vuotta. Matalapalkkatukea laskettaessa mer- kitystä ei olisi sillä, onko palkka maksettu työsuhteiselle työntekijälle, viranhaltijalle tai omistajayrittäjälle, vaan kaikki työnantajan maksamat palkkasuoritukset oikeuttaisivat yhdenvertaisesti tukeen.

Tuen saamisen kriteerien täyttymistä tar- kasteltaisiin kalenterikuukausikohtaisesti.

Työn kokoaikaisuuden tulisi täyttyä siltä ka-

lenterikuukaudelta, jonka aikana tehdystä työstä palkka maksettaisiin. Jos esimerkiksi kesäkuussa maksettaisiin palkka toukokuussa tehdyn työn perusteella, työntekijällä tulisi olla toukokuussa vähintään 140 työtuntia, jotta maksettava palkka oikeuttaisi matala- palkkatukeen. Jos kalenterikuukauden aikana maksettaisiin palkkaa useamman kuukauden aikana tehdyistä työsuorituksista, kokoaikai- suuden eli 140 tunnin työmäärän tulisi täyt- tyä kaikilta niiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana tehdystä työstä palkkaa maksettaisiin.

Jos esimerkiksi kesäkuussa maksettaisiin toukokuun lopun ja kesäkuun alun palkkoja, tulisi työntekijällä olla sekä toukokuussa että kesäkuussa molemmissa 140 työtuntia, jotta palkka oikeuttaisi tukeen.

Matalapalkkatuen ei haluta johtavan siihen, että osa-aikaeläkkeelle siirtyminen muodos- tuisi nykyistä vähemmän houkuttelevaksi.

Tämän vuoksi kokoaikatyöhön liittyvää edel- lytystä ei sovellettaisi niiden työntekijöiden osalta, jotka olisivat osa-aikaeläkkeellä. Näin ollen osa-aikaeläkkeellä olevalle työntekijäl- le maksettava palkka oikeuttaisi matalapalk- katukeen, vaikka kalenterikuukauden aikana tehtyjen työtuntien määrä jäisi alle 140 tun- nin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuen määrästä. Tuen määrä olisi 44 prosenttia ka- lenterikuukauden aikana maksetun palkan 900 euroa ylittävästä osasta. Tuen eni mmäis- määrä olisi kuitenkin 220 euroa. Palkan ylit- täessä 1 600 euroa tuen määrä pienenisi 55 prosentilla palkan 1 600 euroa ylittävältä osalta. Jos työnantaja maksaisi työntekijälle palkkaa esimerkiksi marraskuun aikana 1 800 euroa, tuen määrä olisi 110 euroa. Jos palkan perusteena oleva työ olisi tehty mar- raskuussa, pitäisi marraskuun aikana työnte- kijällä olla vähintään 140 työtuntia. Ehdote- tun säännöksen nojalla tuki olisi 220 euron enimmäismäärän suuruinen, kun kuukauden aikana maksettu palkka on 1 400 —1 600 eu- roa. Tuen suhteellinen osuus palkasta olisi suurimmillaan, kun kuukauden aikana mak- settu palkka olisi 1 400 euroa. Tuen osuus koko palkasta olisi tällöin noin 16 prosenttia.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miten tuki laskettaisiin osa-aikaeläkkeellä olevan työntekijän osalta. Osa-aikaeläkkeellä tarkoitettaisiin lakisääteisen ansioeläkejärjes- telmän mukaisia osa-aikaeläkejärjestelmiä.

Lakisääteisistä osa-aikaeläkejärjestelmistä säädetään tällä hetkellä muun muassa työnte- kijäin eläkelaissa (395/1961), lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaissa (134/1962), maatalousyrittäjien eläkelaissa (467/1969 ), yrittäjien el äkelaissa (468/1969), merimieseläkelaissa (72/1956), kunnallisessa eläkelaissa (549/2003), ortodoksisesta kirk- kokunnasta annetussa laissa (521/1969) ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkelai ssa (298/1966 ).

Työnantaja saisi osa-aikaeläkeläisten osalta tukea, jonka määrää laskettaessa työajan ly- hentäminen otettaisiin huomioon. Koska t uen määrä laskettaisiin osa-aikaeläkettä saavien osalta saman kaavan mukaan kuin kokoaika- työssä olevien osalta, olisi osa-aikaeläkkeellä olevalle maksettavaa palkkaa laskennallisesti korotettava tuen määrää laskettaessa työajan lyhentämistä vastaavasti. Muuten työnantaja saisi matalapalkkatukea hyvin palkattujen osa-aikaeläkeläisten perusteella ja matala- palkkaisille osa-aikaeläkeläisille maksettavat palkat jäisivät vastaavasti tue n ulkopuolelle.

Osa-aikaeläkkeen määrää laskettaessa työ ntekijälle määritetään työntekijän teke- män kokoaikatyön perusteella vakiintuneen ansiotulon määrä. Työntekijälle maksetaan osa-aikaeläkkeenä pääsääntöisesti puolet ko- koaikatyön perusteella laskettavan vakiintu- neen ansiotulon ja osa-aikaeläkkeellä olevan osa-aikaisesta ansiotyöstä saaman ansiotulon erotuksesta.

Esityksessä ehdotetaan, että tuen määrää laskettaessa tuen laskentaperusteena käytet- täisiin työntekijälle 2 §:n 3 kohdassa tarkoi- tettua palkkaa lisättynä määrällä, joka saa- daan kertomalla kahdella työntekijän samalta kuukaudelta saama osa-aikaeläke. Näin saatu laskennallinen palkka vastaisi kohtuullisen hyvällä tarkkuudella palkkatasoa, jonka työnantaja maksaisi vastaavasta työstä koko- aikaisessa työssä. Jotta työnantaja voisi las- kea tuen määrän, työnantajan olisi pyydettä- vä työntekijältä osa-aikaeläkettä koskevat tie- dot.

Työnantaja saisi laskennallisen palkan pe- rusteella lasketusta tuesta osuuden, joka vas- taisi työnantajan työntekijälle maksaman palkan suhteellista osuutta laskennallisesta palkasta. Tällöin työnantaja saisi maksa- maansa palkkaan nähden suhteellisesti sa- mansuuruisen tuen kuin jos hän olisi maksa-

nut vastaavan suuruista palkkaa kokoaika- työstä.

Pykälän 4 momentissa tuki säädettäisiin luo nnolliselle henkilölle verovapaaksi tulok- si, ellei tuki liittyisi verovelvollisen elinkei- notoimintaan, maatalouteen tai metsätalou- teen. Elinkeinotoiminnassa, maataloudessa tai metsätaloudessa vähennyskelpoisten palkkojen perusteella saatu tuki olisi ve- ronalaista tuloa. Samoin yhteisöjen ja yhty- mien saamat tuet olisivat veronalaisia. Tuen verokohtelu olisi vastaava kuin tuloverolain 92 §:n 13 kohdassa säädettyjen työllistämis- tukien verokohtelu.

4 § . Menettely tuen myöntämisessä. Pykä- lässä säädettäisiin menettelystä tuen myö n- tämiseksi. Tuki olisi oma-aloitteinen, ja se myönnettäisiin siten, että työnantaja jättäisi tukea vastaavan määrän toimittamistaan ja ennakkoperintälain 32 §:ssä tarkoitetulla val- vontailmoituksella ilmoittamistaan ennako n- pidätyksistä suorittamatta verohallinnolle.

Ennakkoperintälain 12 §:n perusteella työ n- antaja maksaa pidättämänsä määrät verovi- rastolle pidätyksen toimittamista seuraavana kalenterikuukautena. Tuen määrä laskettai- siin kalenterikuukauden aikana maksettujen palkkojen perusteella, jolloin työnantajalla olisi ennakonpidätyksiä maksaessaan tiedos- sa tuen laskentaperuste ja tuen määrä olisi mahdollista saada välittömästi yhdellä kertaa oikean määräisenä.

Kunnat ja seurakunnat suorittavat pidätetyt määrät siten, että ne vähennetään näille ve- ronsaajille pidätyksen toimittamista seuraa- vana kalenterikuukautena veronkantolain mukaan tilitettävistä määristä. Kunnan ja seurakunnan on tehtävä vähennettävästä määrästä verovirastolle ilmoitus pidätyksen toimittamista seuraavana kalenterikuukaute- na. Kunnalla ja seurakunnalla tuki alentaisi tilitettävästä määrästä vähennettävää määrää.

Jos tuen määrä olisi suurempi kuin työnan- tajan pidättämien ennakonpidätysten määrä, työnantaja voisi pykälän 1 momentin perus- teella vähentää saamatta jääneen tuen määrän samalta kalenterivuodelta myöhemmin suori- tettavasta ennakonpidätyksen määrästä. Li- säksi työnantaja voisi pidättää tuen myös muista toimittamist aan ja ennakkoperintälain 32 §:ssä tarkoitetulla valvontailmoituksella ilmoittamistaan ennakonpidätyksistä, kuten esimerkiksi maksamistaan työkorvauksista

tai muille työntekijöille maksamistaan pal- koista pidättämistään ennakonpidätyksistä.

Pykälän 2 momentin perusteella veroviras- to maksaisi tuen työnantajalle, jos työnanta- jan pidättämät koko vuoden ennakonpidätyk- set eivät riittäisi koko tuen saamiseen tai tuki olisi muuten jäänyt työnantajalta saamatta.

Verovirasto maksaisi saamatta jääneen tuen työnantajan antaman vuosi-ilmoituksen pe- rusteella seuraavana vuonna tapahtuvan vuo- sivalvonnan yhteydessä. Jos työnantaja vasta myöhemmin huomaisi olevansa oikeutettu tukeen, asia voitaisiin korjata 11 §:n nojalla ennakkoperintälaissa säädetyssä enintään kuuden vuoden ajassa. Tällöinkin työnanta- jan tulisi antaa 7 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot tuen laskemiseksi ja työnantajan palk- ka- ja työaikakirjanpito tulisi olla 8 §:ssä sää- detyllä tavalla järjestettynä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös pienimmästä verohallinnon maksettavaksi tu- levan tuen määrästä. Jos työnantaja ei olisi ottanut tukea oma-aloitteisesti, verohallinto maksaisi tuen, jos maksettava määrä olisi vä- hintään 100 euroa. Näin ollen kaikkein pie- nimmistä määristä ei tehtäisi tuen maksamis- päätöstä. Maksettavalle määrälle ei makset- taisi korkoa.

Pykälän 3 momentin perusteella työnantaja voisi saada tuen perimistään lähdeveroista silloin, kun työnantaja olisi oikeutettu tukeen rajoitetusti verovelvolliselle maksamansa palkan perusteella. Rajoitetusti verovelvolli- selle maksetun palkan osalta menettely olisi täysin vastaava kuin yleisesti verovelvollis- ten osalta ennakonpidätyksistä toimitettava menettely, mutta menettelyt olisivat toisis- taan erillisiä. Ennakonpidätyksistä ja lähde- verosta saadut tuet olisi pidettävä erillään, koska niiden käsittely tilityksissä olisi erilai- nen, sillä lähdeverot tuloutetaan valtiolle, kun taas ennakonpidätykset tilitetään kaikille veronsaajille.

5 § . Muiden tukien vaikutus. Pykälässä säädettäisiin matalapalkkatuen yhteensovit- tamisesta työnantajan saamien muiden työl- listämiseen tähtäävien tukien kanssa. Tarkoi- tuksena on, että aino astaan selvästi päällek- käiset, suoraan saman henkilön työllistämi- seen tähtäävät tukitoimet estäisivät matala- palkkatuen saamisen. Työnantaja ei olisi oi- keutettu matalapalkkatukeen, jos työnantaja olisi saman työntekijän perusteella samaan

aikaan saanut julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaista työllistä- mistukea tai työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettua työnantajalle maksettua yhdistelmätukea.

Muut tuet eivät estäisi matalapalkkatuen saamista. Esimerkiksi kotitalouksille makset- tava lasten kotihoidon tuki tai omaishoidon tuki eivät estäisi matalapalkkatukea. Myös ne kunnat, joissa tällä hetkellä väliaikaisesti ko- keillaan työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamista, kuuluisivat matalapalkkatuen piiriin. Kotitalousvähennyksen osalta säädet- täisiin tuloverolaissa (1535/1992), että kotita- lousvähennystä ei myönnettäisi, jos työnanta- ja on välittömästi saanut saman työsuorituk- sen perusteella tämän lain mukaista matala- pal kkatukea.

6 §. Ennakonpidätyksen hyväksi lukeminen.

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 34 §:n mukaan työnantajan vuo- si-ilmoituksella ilmoittamat ennakonpidätyk- set käytetään verovuoden verojen suorituk- seksi. Tämän lain 4 §:n nojalla työnantaja saisi jättää pidättämiään ennakonpidätyksiä maksamatta verohallinnolle. Matalapalkka- tuki ei miltään osin vaikuttaisi työntekijän verotukseen, vaan työnantajan palkasta toi- mittamat ennakonpidätykset luettaisiin tuen estämättä täysimääräisesti työntekijän vero- tuksessa työntekijän hyväksi.

7 §. Ilmoittamisvelvollisuus. Ennakkoperin- tälain 32 §:n mukaan suorituksen maksajan on annettava verovirastolle maksamistaan palkoista ja muista suorituksista sekä niistä toimittamistaan ennakonpidätyksistä Vero- hallituksen vahvistaman kaavan mukainen valvontailmoitus. Valvontailmoitus ei ole työntekijäkohtainen, vaan työnantaja ilmoit- taa valvontailmoituksella summatietona kaikki kuukauden aikana maksamansa suori- tukset. Ilmoitus on annettava kalenterikuu- kausittain edellisen kalenterikuukauden aika- na maksetuista suorituksista. Valvontailmoi- tuksella valvotaan, että työnantajan verovi- rastolle maksamat määrät vastaavat työnanta- jan palkoista pidättämiä määriä. Näin ollen valvontailmoituksella olisi jatkossa ilmoitet- tava myös 4 §:n perusteella maksamatta jäte- tyn ennakonpidätyksen ja lähdeveron määrät.

Työnantajan pidättämän tuen määrän oi- keellisuutta ei kuitenkaan voida valvoa val- vontailmoitusten kautta, sillä valvontailmoi-

tuksella ei ole työntekijäkohtaista tietoa mak- setuista palkoista. Verotusmenettelystä anne- tun lain 15 §:n nojalla suo rituksen maksajan on annettava verohallinnolle tarpeelliset tie- dot maksamistaan tai välittämistään rahanar- voisista suorituksista, niiden oikaisuista, saa- jista ja suoritusten perusteista. Tiedot anne- taan Verohallituksen vahvistaman kaavan mukaisella vuosi-ilmoituksella. Tiedot on ky- seisen säännöksen mukaan annettava myös silloin, kun suoritus on maksettu rajoitetusti verovelvolliselle. Vuosi-ilmoitus annetaan viimeistään suorituksen maksuvuotta seuraa- van vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Vuosi-ilmoituksell a ilmoitetaan vuositason tiedot kullekin työntekijälle maksetuista pal- koista.

Matalapalkkatukeen oikeuttavalle työnteki- jälle maksetuista palkoista annettaisiin vuosi- ilmoituksella jatkossa myös kuukausikohtai- nen tieto, josta tuen määrän oikeellisuus vo i- taisiin tarkistaa. Työnantaja merkitsisi vastai- suudessa vuosi-ilmoitukselle matalapalkka- tukeen oikeuttavalle työntekijälle kalenteri- kuusittain maksamansa tuen perusteena ole- van palkan, ennakonpidätyksistä ja lähdeve- roista vähentämänsä matalapalkkatuen mää- rän sekä työntekijän palkan perusteena ole- van kalenterikuukauden aikana tekemien työ- tuntien määrän. Tiedot olisi ilmoitettava tu- keen oikeuttavilta palkanmaksukuukausilta.

Vuosi-ilmoitus annettaisiin edelleenkin ny- kyisenlaisena niiden työntekijöiden osalta, jotka eivät oikeuta matalapal kkatukeen.

Osa-aikaeläkkeellä olevan työntekijän osal- ta vuosi-ilmoituksella olisi ilmoitettava 2 §:n 3 kohdassa tarkoitetun palkan ja tuen määrän lisäksi 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu lasken- nallinen palkka, jotta tuen määrä voitaisiin myös osa-aikaeläkeläisten osalta tarkistaa.

Osa-aikaeläkeläisten osalta tehtyjen työtunti- en määriä ei tarvitsisi ilmoittaa, sillä ne eivät vaikuttaisi tuen saamiseen.

Jos työnantaja tahallaan tai törkeästä huo- limattomuudesta laiminlöisi 1 tai 2 momentin mukaisen vuosi-ilmoituksen antamisen tai antaisi sen olennaisesti virheellisenä, työnan- tajan oma-aloitteisesti pidättämän tuen määrä perittäisiin takaisin, sillä ilman vuosi-ilmoi- tuksella vaadittuja tietoja ei olisi mahdollista tarkistaa, onko työnantaja oikeutettu tukeen.

Ennen tuen maksuunpanoa työnantajaa olisi aina kuultava ja annettava mahdollisuus vuo-

si-ilmoituksen täydentämiseen.

8 §. Palkka- ja työaikakirjanpito. Voimassa olevien säännösten perusteella työnantajan on pidettävä palkkakirjanpitoa ja työaikakir- janpitoa. Kirjanpitolain (1336/1997) 2 luvun 1 §:n mukaan kirjanpitovelvollisen on mer- kittävä kirjanpitoonsa liiketapahtumina me- not, tulot, rahoitustapahtumat sekä niiden oi- kaisu- ja siirtoerät. Ennakkoperintälain 36 §:n mukaan kirjanpitove lvollisen suori- tuksen maksajan on pidettävä ennakkoperin- tälain mukaisista suorituksista palkkakirjan- pitoa. Työaikalain (605/1996 ) 37 §:n mukaan työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin.

Edellä mainittuja velvollisuuksia täsmennet- täisiin matalapalkkatuen osalta tässä laissa.

Ehdotuksen mukaan kirjanpidot olisi järjes- tettävä niin, että niistä voidaan työntekijä- kohtaisesti todeta tukeen oikeuttavan palkan määrä sekä työntekijän tekemien työtuntien määrät niilt ä kalenterikuukausilta, joiden ai- kana tehdystä työstä tukeen oikeuttava palk- ka on maksettu. Siten kirjanpidosta olisi käy- tävä ilmi kalenterikuukauden aikana tehdyt työtunnit, kalenterikuukauden aikana makse- tut palkat sekä tieto siitä, mihin työskentely- kuukauteen tai työskentelykuukausiin tukeen oikeuttava pal kka kohdistuu.

Tuen määrän laskemisessa tarvittavat tiedot tulisivat olla myös osa-aikaeläkeläisten osalta työnantajan kirjanpidosta saatavilla. Osa- aikaeläkkeellä olevan työntekijän osalta sää- dettäisiin sen vuoksi erikseen, että työnanta- jan kirjanpidossa olisi oltava tiedot työnteki- jän oikeudesta osa-aikaeläkkeeseen sekä tie- dot osa-aikaeläkkeen ja tukeen oikeuttavan 2 §:n 3 kohdassa tarkoitetun palkan määrästä.

9 § . Tuen väärinkäyttö. Säännöksen avulla pyrittäisiin ehkäisemään matalapalkkatukeen liittyviä keinotekoisia järjestelyitä. Jos olisi ilmeistä, että tällaiseen keinotekoiseen järjes- telyyn olisi ryhdytty tuen saamiseksi, olisi tuen määrää arvioitaessa meneteltävä niin kuin toimenpiteeseen ei olisi ryhdytty.

Säännöksen tarkoituksena on ehkäistä tu- keen liittyvää suunnittelua, jonka tuloksena toimintoja järjesteltäisiin ainoastaan tuen saamiseksi. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos työntekijän suorittamat työtehtävät jaettaisiin tuen saamisen vuoksi saman omistajatahon yritysten kesken siten, että työntekijän palkka voitaisiin sovittaa työnantajakohtaisesti

työ nantajakohtaisesti tukeen oikeuttavaksi maksamalla palkka useasta saman omistaja- tahon yrityksestä, eikä järjestelylle olisi esi- tettävissä liiketaloudellisia perusteita. Sään- nöksessä intressipiirillä tarkoitettaisiin tällai- seen järjestelyyn osallistuvia osapuolia. Sa- maan intressipiiriin kuuluisi esimerkiksi kak- si yritystä, jotka tuen saamiseksi sopisivat työtekijöidensä hankinnan säännönmukaises- ti siten, että uusi työntekijä palkattaisiin tuen saamiseksi aina molempiin yrityksiin, jolloin myös palkanmaksu jaettaisiin yritysten kes- ken t ukeen oikeuttavalle tasolle. Tuen saami- seen voitaisiin tämän säännöksen nojalla puuttua ainoastaan silloin, kun järjestelyn keinotekoisuus tuen saamiseksi on ilmeinen.

10 §. Tukeen liittyvät tilitykset. Työnanta- jan 4 §:n 1 momentin perusteella suorittamat- ta jättämä ennakonpidätys otettaisiin verojen tilityksissä huomioon siten, että tuesta ei ai- heutuisi verotulojen menetyksiä veronsaajil- le. Työnantajan saama matalapalkkatuki tuli- si maksettavaksi yksin valtion varoista.

Verot tilitetään veronsaajille verontilitys- lain (532/1998) mukaan. Verotusmenettelys- tä annetussa laissa tarkoitettujen verojen ve- ronsaajia ovat valtio, kunnat, seurakunnat se- kä Kansaneläkelaitos. Veronsaajien osuudet tilitetään ennakkoperintävaiheessa valtiova- rainministeriön vahvistamien jako-osuuksien mukaan. Jako-osuudet vahvistetaan sellaisik- si kuin veronsaajaryhmien osuuksien arvioi- daan muodostuvan verovuo delta toimitetta- vassa verotuksessa. Säännönmukaisen vero- tuksen toimittamisen yhteydessä lasketaan eri veronsaajien maksuunpanosuhteiden mukai- set jako -osuudet, joiden mukaisesti verot tili- tetään veronsaajille. Kun työnantaja käytän- nössä tuen saadakseen jättäisi maksamatta toimittamiaan ennakonpidätyksiä tai lähdeve- roa 4 §:n perusteella, maksamattomista mää- ristä syntyisi verotulojen menetyksiä kaikille veronsaajille, jollei työnantajan saamaa ma- talapalkkatukea rahoitettaisi määrärahalla valtion varoista ja oikaisua tehtäisi verotulo- jen tilitysten yhteydessä.

Esityksessä ehdo tetaan, että työnantajan 4 §:n 1 momentin perusteella suorittamatta jättämää ennakonpidätystä vastaava määrä li- sättäisiin oikaisuna tilitettävään kertymään valvontailmoituksen antamista seuraavan kuukauden kuukausitilityksen yhteydessä.

Työnantajan saamaa matalapalkkatukea vas-

taava määrä lisättäisiin tilitettävään kerty- mään kuukautta myöhemmin kuin työnantaja saisi tuen, antaisi valvontailmoituksen ja maksaisi ennakonpidätyksen, sillä samalt a kuukaudelta tulevia matalapalkkatukea kos- kevia tietoja ei ehdittäisi käsittelemään sa- man kuukauden tilityksiä varten. Esimerkiksi tammikuussa maksetusta palkasta toimitetus- ta ennakonpidätyksestä työnantaja antaisi valvontailmoituksen ja maksaisi ennakonpi- dätyksen verohallinnolle helmikuussa. Työ n- antajan helmikuussa saamaa matalapalkkatu- kea vastaava määrä lisättäisiin oikaisuna maaliskuussa tilitettävään kertymään. Tilitet- tävään kertymään lisättyä määrää käsiteltäi- siin kuten työnantajan maksamaa ennakonpi- dätystä, ja siihen sovellettaisiin mitä enna- konpidätyksistä muualla laissa säädetään.

Pykälän 2 momentissa olisi lähdeveron osalta 1 momenttia vastaavat säännöt. Läh- deveroa ei kuitenkaan lisättäisi verontilitys- lain nojalla tilitettävään kertymään, vaan läh- deveron kertymään, sillä lähdevero tuloute- taan yksin valtiolle.

Työnantajan 4 §:n 1 ja 3 momentin nojalla oma-aloitteisesti saaman tuen rahoittamisesta sekä 4 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetun saa- matta jääneen tuen maksamista varten va ltion talousarvioon otettaisiin tarvittava arviomää- räraha. Jos työnantajalta perittäisiin tukea ta- kaisin, takaisin peritty tuki tulisi valtiolle, koska vastaava määrä olisi jo aikaisemmin käsitelty verontilitysjärjestelmässä ja jaettu eri veronsaajille jakosuhteiden mukaisesti.

Takaisinperittävää tukea käsiteltäisiin 11 §:n nojalla ennakonpidätysten maksamisen lai- minlyöntinä ja laiminlyödylle määrälle mää- rättäisiin veronlisäys. Työnantajalle voidaan määrätä myös veronkorotus, jos työnantaja on esimerkiksi antanut valvontailmoituksen puutteellisena. Nämä seuraamukset tilitettäi- siin ennakonpidätysten tapaan kaikille veron- saajille, sillä seuraamukset olisi muuten mää- rättävä erikseen tukeen liittyvien laiminlyön- tien ja muiden ennakonpidätyksiin liittyvien laiminlyöntien osalta.

11 §. Eräiden lakien soveltaminen. Matala- palkkatukeen liittyvässä menettelyssä nouda- tettaisiin soveltuvin osin ennakkoperintälakia sekä sen nojalla annettuja säännöksiä ja mää- räyksiä. Jos työnantaja olisi esimerkiksi jät- tänyt maksamatta pidättämiään ennakonpidä- tyksiä matalapalkkatukea enemmän, verovi-

rasto maksuunpanisi maksamatta jätetyt mää- rät ennakkoperintälain 4 luvun mukaisesti.

Työnantajan katsottaisiin tällöin laiminlyö- neen pidättämiensä ennakonpidätysten mak- samisen, ja maksuunpanon yhteydessä työ n- antajalle määrättäisiin vastaavat sanktiot kuin muutenkin ennakonpidätysten laiminlyöntiti- lanteissa. Lisäksi työnantaja voisi esimerkik- si ennakkoperintälain 21 §:ssä säädetyllä ta- valla vähentää liikaa maksetun määrän sa- malta kalenterivuodelta maksettavasta enna- konpidätyksestä, jos työnantaja on maksanut matalapalkkatuen määrä huomioon ottaen ennakonpidätystä liikaa. Näin olisi esimer- kiksi silloin, jos tukeen oikeutettu työnantaja maksaisi vahingossa koko ennakonpidätyk- sen verohallinno lle. Myös muuhun tukea koskevaan menettelyyn, kuten esimerkiksi muutoksenhakuun sovellettaisiin ennakkope- rintälain säännöksiä.

Siltä osin kuin kyse olisi rajoitetusti vero- velvolliselle maksettavan palkan perusteella saatavasta tuesta, noudatettaisiin tukeen liit- tyviin laiminlyönteihin, muutoksenhakuun ja muuhun menettelyyn soveltuvin osin, mitä lähdeverosta rajoitetusti verovelvollisen tu- lon ja varallisuuden verottamisesta annetussa laissa ja sen nojalla säädetään tai määrätään.

Pykälän 3 momentissa olisi viittaussäännös myös verotusmenettelystä annettuun lakiin.

Työnantajalle määrätään verotusmenettelystä annetussa laissa tarkoitettu laiminlyöntimak- su, jos työnantaja antaa virheellisen tai puut- teellisen vuosi-ilmoituksen. Koska myös ma- talapalkkatukea koskevia tietoja annettaisiin vuosi-ilmoituksella, voitaisiin verotusmenet- telystä annetussa laissa tarkoitettu laimin- lyöntimaksu määrätä myös silloin, kun vuosi- ilmoituksessa oleva virhe tai puute koskee matalapalkkatukea.

12 §. Tarkemmat määräykset. Verohallitus valtuutettaisiin antamaan matalapalkkatukea koskeviin työnantajan ilmoituksiin liittyviä tarkempia määräyksiä. Tarkempien määräyk- sien antovaltuudet olisivat tarpeen, jotta Ve- rohallitus pystyisi joustavasti määräämään tarkemmin matalapalkkatukeen liittyvien il- mo itusten sisällöstä ja voisi näin ollen saada tarvittavat tiedot matalapalkkatuen toteutta- miseksi.

13 §. Voimaantulo. Työnantajille makset- tava matalapalkkatuki ehdotetaan toteutetta- vaksi kokeiluluonteisena, ja sen mahdollises-

ta jatkamisesta tai lopettamisesta voitaisiin päättää kokeiluaikana saatujen kokemusten perusteella. Työnantajan tammikuussa 2006 maksamat palkat oikeuttaisivat ensimmäisen kerran matalapalkkatukeen. Joulukuussa 2010 maksetut palkat oikeuttaisivat tämän lain mukaan matalapalkkatukeen viimeisen kerran. Ratkaisevaa olisi siten palkanmaksu- ajankohta ja esimerkiksi jo vuoden 2005 puo- lella tehdyt työsuoritukset oikeuttaisivat tu- keen, jos palkka tästä työstä maksettaisiin vuoden 2006 puolella. Vastaavasti vuoden 2011 puolella maksettu palkka ei enää oike- uttaisi tukeen, vaikka työ olisi tehty vuoden 2010 puolella.

2 . Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päi- vänä tammikuuta 2006, ja se olisi voimassa vuoden 2010 loppuun. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2006 mak- settaviin palkkoihin. Tuki otett aisiin käyttöön viiden vuoden kokeiluna, ja tarkoituksena on, että lain vaikutuksista tehtäisiin tutkimus en- nen kuin tuen vakinaistamisesta päätettäisiin.

Tätä lakia sovellettaisiin viimeisen kerran joulukuussa 2010 maksettaviin palkkoihin.

3 . Säätämisjärjes tys

Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yh- denvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, usko n- non, vakaumuksen, mielipiteen, terveydenti- lan, vammaisuuden tai muun henkilöön liit- tyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuussäännös velvoittaa myös lainsäätäjää. Laissa ei saada asettaa eri kansa- laisia tai kansalaisryhmiä toisia edullisem- paan tai epäedullisempaan asemaan ilman yleisesti hyväksyttävää perustetta. Yhdenver- taisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikki- en kansalaisten kaikissa suhteissa samanlais- ta kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olo- suhteet ole samanlaisia. Toisaalta lainsää- dännölle on ominaista, että siinä kohdellaan tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen ta- voitteen vuoksi ihmisiä eri tavoin edistettäes- sä muun muassa tosiasiallista t asa-arvoa.

Työnantaja saisi matalapalkkatukea ainoas- taan 54 vuotta täyttäneistä työntekijöistä.

Vaikka ikääntyvien työttömyysaste ei ole keskimääräistä korkeampi, on työllisten osuus työikäisestä väestöstä ikääntyneillä keskimääräistä alhaisempi. Myös rakenne- työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys kosket- taa erityisesti ikääntyneitä työntekijöitä.

Työttömäksi joutuneen ikääntyneen työnteki- jän on myös keskimääräistä työntekijää vai- keampi työllistyä uudelleen.

Tavoitteena onkin kohdistaa tuki siten, että se kannustaisi työnantajaa työllistämään työntekijöitä, joilla työllistyminen on vaikeaa

ja riski joutua pitkäaikaistyöttömäksi suuri.

Näin ollen tuen kohdentamisella ikääntyneil- le työntekijöille olisi hallituksen käsityksen mukaan perustuslaissa tarkoitettu hyväksyt- tävä peruste. Laki voitaisiin siten hallituksen käsityksen mukaan säätää tavallisessa lain- säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Edus- kunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdo- tus: