indeksisyys monietnisessä Helsingissä.
Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja poh- joismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. https://helda.helsinki.fi/han- dle/10138/155659.
Madsen, Lian Malai – Karrebæk, Martha Sif – Møller, Janus Spin- dler (toim.) 2015: Everyday languaging.
Collaborative research on the language use of children and youth. Trends in Ap-
plied Linguistics 15. Berlin: De Gruyter Mouton.
Visakko, Tomi 2015: Self-promotion as semiotic behavior. The mediation of personhood in light of Finnish online dat- ing advertisements. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais- ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. https://helda.
helsinki.fi/handle/10138/156288.
Nimistöntutkijan uusi käsikirja
Carole Hough (toim.): The Oxford handbook of names and naming. Oxford:
Oxford University Press 2016. 771 s.
isbn 978-0-19-965643-1.
Nimistöntutkimuksen opiskelija tai alasta muutoin kiinnostunut on voinut tutus- tua sen suomalaiseen tutkimusperintee- seen erinomaisten perusteosten avulla (ks. Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008, 2012). Edellinen laaja kansainvälinen yleisteos on kuitenkin jo kahden vuosi- kymmenen takaa (Eichler, Hilty, Löffler, Steger & Zgusta toim. 1995). Onneksi ti- lannetta päivittämään on ilmestynyt lä- hes 800-sivuinen The Oxford handbook of names and naming. Teoksen päätoimit- taja on Glasgow’n yliopiston nimistöntut- kimuksen professori Carole Hough, joka on toiminut myös International Council of Onomastic Sciencesin (ICOS) puheen- johtajana vuosina 2011–2014.
Teos koostuu 47 artikkelista, joiden kirjoittajina toimii 43 nimistöntutki- muksen ja lähitieteiden asiantuntijaa 12 maasta. Teos on jaettu seitsemään osaan:
nimistöntutkimuksen teoriaan, paikan- nimiin, henkilönnimiin, kirjallisuuden nimiin, sosio-onomastiikkaan, nimistön- tutkimukseen ja muihin tieteenaloihin
sekä muihin nimiin. Osa luokista on siis muodostettu nimen viittauskohteen tyy- pin, osa taas teoreettisen ja metodologi- sen taustan perusteella. Ratkaisu on hive- nen ongelmallinen, sillä se tuo osien vä- lille toisteisuutta. Selvyyden vuoksi kui- tenkin käsittelemme teosta tässä arviossa saman jaottelun mukaisesti.
Nimistöntutkimuksen teoria
Teoksen ensimmäinen osio koostuu kol- mesta laajasta artikkelista, joissa tarkas- tellaan nimien yleispiirteitä maailman kielissä kieliopin, merkityksen ja diskurs- sin näkökulmista. Osiossa käytetään run- saasti vaikeaselkoista käsitteistöä, joka oletetaan lukijalle tunnetuksi. Ratkaisua ei voi pitää etenkään opiskelijan näkökul- masta onnistuneena. Kiitettävää kuiten- kin on, että kirjoittajat havainnollistavat esityksiään runsain esimerkein.
Willy Van Langendonckin ja Mark Van de Velden artikkelissa pohditaan ni- mien teoreettista määritelmää. He kä- sittelevät nimien pragmaattis-semantti- sia piirteitä Euroopan ja Afrikan kielissä.
Näin he esimerkiksi osoittavat, että ni- millä on niin kutsuttu luontainen perus- merkitys (esim. nimellä Lontoo on perus-
merkitys ’kaupunki’). Artikkelin ajatuk- set ovat pääpiirteissään samoja, joita Van Langendonck on esittänyt jo aiemmin (2007). Staffan Nyström käsittelee artik- kelissaan sitä, onko nimillä merkitys. Ky- symys on nimistöntutkimuksen historian vanhimpia, ja siihen ovat ottaneet kantaa useat tunnetut filosofit Platonista lähtien (Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008: 38–
39). Nyström käsittelee asiaa eri merkitys- kategorioiden (mm. leksikaalisen, propri- sen ja emotionaalisen merkityksen) nä- kökulmista ja esittää, että nimillä on aina jonkinlainen merkitys, mutta sen laatu vaihtelee nimen mukaan. Esimerkiksi nimi Storsjön on leksikaaliselta merkityk- seltään läpinäkyvä mutta Vättern ei enää ole. Nyström myös korostaa, että nimiä ja sanoja ei tulisi nähdä toisistaan täysin erillisinä kategorioina vaan mentaalisen leksikon kommunikoivina ja integroitu- neina osina. Osion päättävässä artikke- lissa Elwys De Stefani tarkastelee erilai- sia tieteenaloja, joissa nimiä tutkitaan diskurssin ja vuorovaikutuksen näkökul- masta. Näitä ovat muun muassa antro- pologia, nimien pragmatiikka, diskurssi- analyysi, sosio-onomastiikka ja vuorovai- kutusonomastiikka. De Stefanin mukaan nämä kaikki ovat omalta osaltaan vaikut- taneet onomastiikan teorian kehittymi- seen.
Paikannimet
Teoksen toinen osio on omistettu paikan- nimille. Kahdeksan artikkelin kokonai- suus painottuu maaseudun perinnäiseen paikannimistöön. Osa kirjoitusten ai- heista on rajattu nimikategorian perus- teella (asutusten, jokien, maankohou- mien, saarten ja syrjäseudun nimet), osa teoreettisen lähestymistavan perusteella (tutkimusmenetelmät, nimenannon ana- logia). Osion loppupuolella luodaan sil- mäys myös kaupunkinimistöön.
Osion aloittaa Simon Taylorin artikkeli paikannimitutkimusten menetelmistä.
Taylor ei pyri tekemään kokonaisvaltaista yleiskatsausta metodologiaa n vaan käsit- telee aihetta omien, Fifen alueella Skot- lannissa tekemiensä tutkimusten poh- jalta. Hän perehdyttää lukijan esimerkiksi vanhojen asiakirjamuotojen huomioinnin tärkeyteen, kirjallisten ja suullisten lähde- materiaalien käyttöön sekä kenttätyöhön.
Tutkimusmenetelmät ovat keskeisessä roolissa myös Carole Houghin artikke- lissa asutusnimistä. Aluksi Hough tarkas- telee asutusnimien rakennetta jakamalla ne kahteen pääluokkaan, deskriptiivisiin (esim. Kööpenhamina) ja ei-deskriptiivi- siin nimiin (esim. Aleksandria). Tämän jälkeen hän esittelee kolme tutkimusase- telmaa, jotka hyödyntävät asutusnimiä:
tietyn kieliryhmän asutuksen jäljittämi- nen, tietyn alueen asutushistorian tarkas- telu sekä sanojen historiallisen merkityk- sen tutkimus.
Svante Strandbergin aiheena ovat joennimet. Hänen mukaansa ne edus- tavat Euroopan vanhinta säilynyttä pai- kannimistöä. Esimerkiksi nimistä Loire ja Thames on mainintoja jo antiikin Roo- man ajalta. Strandbergin mukaan Euroo- pan joennimistä on löydettävissä vielä tä- täkin vanhempaa ainesta. Hän ottaa esi- merkiksi kantaindoeuroopan aikaisen sanavartalon *er-/*or- ’laittaa liikkeelle’, joka löytyy esimerkiksi nimistä Ayr (Skot- lanti), Ara (Espanja) ja Aar (Alankomaat).
Yhteisen kantaindoeurooppalaisen joki- nimistön olemassaolosta ei ole kuiten- kaan saavutettu yksimielisyyttä (ks. esim.
Gąsio rowski 2012).
Siinä missä asutus- ja vesistönimiä on tutkittu laajalti, maankohoumien, saar- ten ja syrjäseudun nimet ovat esiintyneet kirjallisuudessa harvemmin. Tämän voi havaita myös tavoista, joilla niitä käsitel- lään arvioitavassa kokoelmassa. Esimer- kiksi Julia Kuhn käyttää artikkelinsa en- simmäiset sivut sen määrittelyyn, millai- sia tarkoitteita hän sisällyttää syrjäseudun nimien (rural names) kategoriaan. Peder Gammeltoft taas perustelee monen kap-
paleen verran saarten nimien tutkimuk- sen tärkeyttä. Hänen mukaansa niissä ta- pahtuu muita nimikategorioita vähem- män muutoksia, joten ne ovat erinomai- nen väline kieli- ja asutushistorian tut- kimiseen. Peter Drummond puolestaan pohtii sitä, miksi mäkien ja vuorten ni- met ovat nuoria sekä herkästi vaihtuvia.
Hänen mukaansa tämä selittyy sillä, että yksittäisillä maankohoumilla ei ole ollut taloudellista arvoa entisaikojen euroop- palaisille.
Teoksen ainoa kaupunkien suunnitel- tuun nimistöön keskittyvä artikkeli on Bertie Neethlingin kirjoitus muutoksista kadunnimissä. Neethling aloittaa käsit- telemällä nimen ja paikan suhdetta sekä sitä, millaista symboliikkaa liittyy muisto- nimiin eli jonkin henkilön tai tapahtu- man muistoksi annettuihin nimiin. Artik- kelin pääosassa ovat kuitenkin kadunni- mien poliittiset muutosprosessit aparthei- din jälkeisessä Etelä-Afrikassa. Esimerkit ovat mielenkiintoisia ja havainnollista- vat hyvin nimiin sisältyvää symboliarvoa.
Toisaalta ne syövät tilaa aiheen yleisem- mältä tarkastelulta. Teokselta jääkin kai- paamaan kattavampaa yleiskuvaa kaava- nimistöstä.
Stefan Brinkin aiheena ovat siirryn- näisnimet eli toisaalla jo olemassa ole- vaan nimeen pohjautuvat paikannimet.
Artikkelin esimerkkinimet ovat useilta eri kielialueilta, joten kirjoitus tarjoaa hyvän yleisesityksen erityyppisistä metaforisista ja metonyymisistä nimistä. Lopuksi Brink esittää siirrynnäisnimien luokittelumal- lin, jossa erotetaan puhtaat siirrynnäiset (esim. Uuden-Seelannin Christchurch tai Ruotsin Uppsala) sellaisista nimistä, jotka ovat saaneet vaikutteita jostakin olemassa olevasta nimimallista (esim. New York).
Henkilönnimet
Teoksen kolmas, henkilönnimiä käsitte- levä osio alkaa Edwin D. Lawsonin laa- jalla yleiskatsauksella 15 henkilönnimi-
systeemiin eri puolilta maailmaa. Mu- kaan on valittu niin valtioita (pääosin suurvaltoja, kuten Yhdysvallat, Iso-Bri- tannia, Saksa, Ranska ja Kiina) kuin et- nisiä ryhmiä (maorit, zulut, juutalai- set). Valinnoissa on havaittavissa teok- sen Eurooppa- keskeisyys: mukaan on otettu muutama väkiluvultaan pienehkö eurooppalainen valtio (Unkari, Kreikka, Alankomaat), kun taas muualta maail- masta on sivuutettu useita suuria ja run- sasväkisiä alueita (mm. Intia, Venäjä, La- tinalainen Amerikka ja valtaosa Afri- kasta). Tämä tosin saattaa johtua osaksi siitä, että kattavia yleisesityksiä ei toistai- seksi ole saatavilla kaikkialta maailmasta.
Osion seuraavissa artikkeleissa näkö- kulmaa tarkennetaan etunimiin, suku- nimiin ja lisänimiin. Katharina Leibringin diakroninen katsaus Euroopan etunimi- perinteisiin ulottuu antiikin Rooman ajalta 2010-luvun alkuun asti. Fennistisesti ilah- duttavaa on, että Minna Saarelman osuus Names in focus -teoksessa (Ainiala, Saa- relma & Sjöblom 2012) saa artikkelissa kii- tettävästi huomiota. Toisaalta taas Patrick Hanksin ja Harry Parkinin artikkeli suku- nimistä latistuu suomalaisittain siihen, että maamme sukunimistöä käsittelevä lyhyt kappale sisältää paitsi asia virheen (suoma- laisia sukunimiä väitetään patronyymeiksi, joihin olisi lisätty pääte -nen) myös väärin merkityn lähteen (molemmat s. 231). Nyt jo edesmenneen ruotsalaistutkija Eva Bryl- lan artikkeli lisänimistä puolestaan käsitte- lee aihettaan monipuolisesti muun muassa nimien funktioiden ja morfologian sekä nimenannon perusteiden näkökulmista.
Etnonyymejä eli etnisten ryhmien ni- miä käsittelee Adrian Koopman. Hänen kotimaastaan, siirtomaaisäntien ja apart- heidin koettelemasta Etelä-Afrikasta poi- mitut esimerkit havainnollistavat erin- omaisesti etnisyyden käsitteeseen liittyviä ongelmia. Artikkelin asema teoksessa to- sin on sikäli kiistanalainen, että monissa kielissä, muun muassa suomessa, etno- nyymejä ei pidetä propreina vaan appella-
tiiveina. Tämä ristiriita on kuitenkin huo- mioitu artikkelin johdannossa.
Osion kaksi viimeistä artikkelia käsitte- levät henkilönnimitutkimuksen suhdetta antropologiaan ja sukututkimukseen. Kir- joitukset havainnollistavat, kuinka mai- nittujen tieteenalojen yhteistyö hyödyt- tää kaikkia osapuolia. Lähestymistapansa puolesta kirjoitukset olisikin voitu sijoit- taa nimistöntutkimuksen kytköksiä mui- hin tieteenaloihin käsittelevään osioon.
Artikkelien kirjoittajat, Ellen S. Bramwell ja Geor ge Redmonds, ovat Isosta-Britan- niasta, mikä näkyy tarkastelun voimak- kaana painottumisena kyseiselle alueelle.
Muualla tehtyihin tutkimuksiin vedetään yhteyksiä harvoin ja ylimalkaisesti.
Kirjallisuuden nimet
Kirjallisuuden nimistön (literary names) tutkimus tarkoittaa erilaisten kaunokirjal- lisuudessa esiintyvien nimien tutkimusta.
Se on toistaiseksi painottunut henkilön- ja paikannimiin mutta ei sulje pois muita nimikategorioita. Kuten päätoimittaja Hough teoksen johdannossa toteaa, kirjal- lisuuteen kohdistuva nimistöntutkimus on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, etenkin jos sitä vertaa paikan- ja henkilönnimien tutkimukseen. Tämä käy ilmi myös osion aloittavasta Grant W. Smithin artikkelista
”Theoretical foundations of literary ono- mastics”. Otsikosta huolimatta artikkeli on lähinnä yleiskatsaus nimen ja merkityk- sen välisestä suhteesta käydyn keskustelun historiaan – kirjallisuuden nimet jäävät artikkelissa varsin ohueksi sivujuonteeksi.
Teoksen erikoisin artikkeli lienee Ber- tie Neethingin analyysi nimien käytöstä populaarimusiikin sanoituksissa. Esi- merkeiksi on valittu Billy Joelin We didn’t start the fire sekä Christopher Torrin Hot gates. Kummankin kappaleen sanoitukset koostuvat pääasiassa erisnimistä, joten kappaleiden sanomat rakentuvat nimiin liittyvien konnotaatioiden varaan. Kirjoi- tus on sinänsä hyvin laadittu, mutta täl-
laisten tapaustutkimusten paikka ei näh- däksemme ole tieteenalan käsikirjassa.
Osion kolme muuta artikkelia esitte- levät erilaisia näkökulmia kaunokirjalli- suuden nimien tutkimiseen. Birgit Falck- Kjallquist käsittelee genren perusteella rajattuja tutkimuksia (esim. salapoliisi- kirjallisuus, sarjakuvat, runous). Karina van Dalen- Oskamin aiheena on laajojen kauno kirjallisten aineistojen korpusling- vistinen hyödyntäminen. Paul Cavill puo- lestaan tarkastelee kaunokirjallisuuden ni- miä suhteessa nimikäytäntöihin teoksen julkaisu ajankohdan yhteiskunnassa. Ar- tikkelien yhteisenä ongelmana on aiem- man tutkimuksen vähyys: yksittäisiä tutki- muksia referoidaan ja arvioidaan tarpeet- tomankin perusteellisesti.
Sosio-onomastiikka
Sosio-onomastiikkaa käsittelevä osio koostuu seitsemästä artikkelista. Sen avaa Terhi Ainialan laatima yleisesitys, jossa käsitellään monipuolisesti tutkimusalan historiaa ja metodologiaa. Esimerkkien kautta esille nostetaan alalle ominai- sia kysymyksenasetteluja, paikannimien tuntemuksen ja käytön tutkimuksesta etunimitrendeihin ja kansanonomastiik- kaan asti. Esimerkit ja kirjallisuusviitteet osoittavat, että alalla on vahvat perinteet erityisesti meillä Suomessa ja Pohjois- maissa.
Emilia Aldrinin aiheena on nimen ja identiteetin välinen suhde. Teeman alle mahtuu useita kiinnostavia henkilön- nimiin liittyviä tutkimusaiheita, kuten ni- men yhteys etniseen identiteettiin, nimen vaihtamisen merkitys identiteetille sekä se, miten identiteetin ilmentäminen eroaa reaalimaailmassa ja verkkoympäristöissä.
Aldrin käsittelee aihettaan tiiviisti mutta monipuolisesti ja ohjaa lukijan runsaiden lähdeviitteiden avulla aihetta tarkemmin käsittelevän kirjallisuuden äärelle. Hän myös esittää ehdotuksia tulevien tutki- musten aiheiksi poikkeuksellisen ekspli-
siittisesti ja konkreettisesti, mikä varmasti on hyödyllistä etenkin opinnäytteidensä aiheita pohtiville opiskelijalukijoille.
Guy Puzeyn artikkeli esittelee kieli- maiseman tutkimusta. Vaikka kielimai- sema on ollut etupäässä sosiolingvistii- kan tutkimusaihe, on se perusteltua huo- mioida myös nimistöntutkimuksen käsi- kirjassa, sillä niin nimien poliittiset ulot- tuvuudet kuin kaupallinen nimistö ovat keskeisiä tekijöitä kielimaisemassa. Artik- keli tarjoaa erinomaisen katsauksen kieli- maiseman käsitteen määrittelyyn sekä tutkimusalan kehitykseen, metodiikkaan ja suuntauksiin. Lopussa myös avataan mahdollisuuksia tuleville tutkimuksille.
Laura Kostanski lähestyy nimistöä ke- hittämänsä toponymic attachment -teo- rian (voitaneen suomentaa ”paikannimi- assosiaation teoriaksi”) näkökulmasta.
Teorian mukaan emme muodosta mieli- kuvia ainoastaan paikoista vaan myös paikannimistä, jopa itse paikasta riippu- matta. Nimien roolia paikan luomisessa tarkastellaan ansiokkaasti muun muassa kulttuurimaantieteen työkaluin. Aiheen käsittely on kuitenkin melko teoreettista;
käsikirjateokseen olisi sopinut hieman yleistajuisemmaksi muotoiltu esitys.
Irma Taavitsaisen ja Andreas H. Jucke- rin aiheena ovat henkilöistä käytettävät puhuttelumuodot ja tittelit. Puheessa voi- daan viitata samaan henkilöön lukuisilla eri tavoilla (esim. Mom, Mary, Mrs Baker, she). Valitut muodot heijastavat puhujien arvoja ja asenteita, joten analysointi voi olla hedelmällistä paitsi nimistöntutki- muksen myös esimerkiksi teksti- ja kes- kustelunanalyysin kannalta. Aiheen käsit- tely painottuu englanninkielisiin maihin ja etenkin puhuttelukäytäntöjen kehitys- vaiheisiin englannin historiassa.
Pseudonyymeistä eli salanimistä kir- joittavan Katarzyna Aleksiejukin artik- kelissa vahvimmin esille nousevat verkon käyttäjänimet. Päähuomio on nimikate- gorioista käytettävässä terminologiassa, kun taas nimien ominaisuuksien esittely
jää hyvin pinnalliseksi. Terminologiset kaaviot eivät ole kovin selkeitä eivätkä havainnollisia. Myös lähteiden käytössä on toivomisen varaa: Useat viitatuista tutkimuksista on kirjoitettu slaavilaisilla kielillä, kun taas keskeisimpiä englan- ninkielisiä artikkeleja on jätetty mainit- sematta. Monin paikoin Aleksiejuk myös viittaa Wikipediaan tai vähemmän tun- nettuihin verkkosanakirjoihin ottamatta kantaa niiden luotettavuuteen.
Paula Sjöblomin artikkeli tarjoaa tii- viin ja kattavan yleisesityksen kaupal- lisesta nimistöstä. Näkökulmina ovat muun muassa kaupallisten nimien his- toria sekä kielelliset ja semanttiset omi- naisuudet. Kuten artikkelin lopussa to- detaan, kaupalliset nimet ovat hyvin nä- kyvä osa nykymaailmaa. Ne ovat kiinnos- tavia tutkimuskohteita paitsi nimistöntut- kijoille myös esimerkiksi kielimaiseman tutkijoille. On harmillista ja hieman ou- toakin, että tälle kasvavalle tutkimusalalle on suotu teoksessa tilaa vain yhden artik- kelin verran.
Nimistöntutkimus ja muut tieteenalat
Nimistöntutkimus on perinteisesti ollut tieteidenvälistä tutkimusta, ja viime ai- koina monitieteiset tutkimusasetelmat ovat yleistyneet entisestään. Tämä on ha- vaittavissa myös arvioitavan käsikirjan rakenteesta, sillä nimistöntutkimuksen kytköksiä muihin tieteenaloihin esitte- levä osio on teoksen laajin. Kymmenestä artikkelista osa pysyttäytyy kielitieteiden sisällä, osa taas suuntaa täysin muille tie- teenaloille.
Artikkeleista kolme käsittelee nimis- töntutkimuksen suhdetta menneisyyttä tutkiviin tieteenaloihin: arkeologiaan, his- toriaan ja historialliseen kielitieteeseen.
Richard Jonesin artikkeli havainnollis- taa, kuinka arkeologia ja nimistöntutki- mus voivat täydentää toisiaan. Hän muun muas sa esittelee metodin, jossa arkeologi-
sia kohteita voidaan etsiä paikannimien perusteella (ks. myös Ruohonen 2013).
Gillian Fellows-Jensen puolestaan kes- kittyy Englannin ajallisten paikannimi- kerrostumien esittelyyn eikä juurikaan arvioi nimistön- ja historiantutkimuk- sen merkitystä toisilleen yleisemmällä ta- solla. Historiallisen kielitieteen näkökul- maa nimiin esittelevän Richard Coatesin mukaan nimien avulla voidaan esimer- kiksi jäljittää kirjoitettuja lähteitä edel- täneitä sanoja tai jopa kadonneita kieliä.
Toisaalta hän muistuttaa aiheellisesti, että erisnimet eivät välttämättä muutu samo- jen äännehistoriallisten lakien mukaisesti kuin yleisnimet.
Menneisyyden tutkimus on esillä myös osion kahdessa muussa artikke- lissa. Kay Muhr kuvaa paikannimien ja uskontotieteen suhdetta omien, esikristil- liseen Irlantiin kohdistuneiden tutkimus- tensa kautta. Leksikografiaa edustava Ali- son Grant puolestaan tuo kiinnostavasti esiin, että varhaisimmat esiintymät mo- nista lekseemeistä on löydetty asiakirjojen paikannimistä. Paikannimet mahdollista- vat myös kielestä jo kadonneiden sanojen löytämisen. Esimerkiksi muinaisenglan- nin *pohha/*pocca ’kuusipeura’ on löy- dettävissä paikannimistä mutta ei muista kirjallisista lähteistä.
Peder Gammeltoftin nimiä ja maan- tiedettä käsittelevä artikkeli pureutuu yh- täältä maastonmuotoja ilmentäviin pai- kannimiin ja toisaalta nimistön hyödyn- tämiseen paikkateknologiassa. Ensim- mäinen teema on esillä jo paikannimi- osiossa, kun taas jälkimmäistä käsitel- lään artikkelissa harmittavan lyhyesti.
Paikannimitieto kannoista ja niihin liit- tyvistä teknologisista haasteista olisi ken- ties saanut laadittua kokonaan oman ar- tikkelinsa. Berit Sandnes puolestaan tar- joaa kattavan ja helposti lähestyttävän esi- tyksen kontakti onomastiikaksi kutsumas- taan tutkimusalasta. Paikannimet lainau- tuvat herkästi kielestä toiseen ja ovat siksi kiinnostava kohde paitsi nimistön- myös
kieli kontaktien tutkijan näkökulmasta.
Artikkelin lopun tapaustutkimus Uudesta Ruotsista (Nova Suecia), ruotsalaisten 1600-luvulla Pohjois-Amerikan itäran- nikolle perustamasta siirtokunnasta, ha- vainnollistaa hyvin artikkelin teemaa.
Margaret Scottin dialektologiaa käsit- televä artikkeli keskittyy lähinnä britti- englannin murteisiin. Vaikka muun muas sa Heikki Paunosen tutkimukset Sta- din slangista tulevatkin mainituiksi, olisi artikkelilta toivonut laajempaa näkökul- maa. Andreas Teutsch puolestaan käsitte- lee nimiä lakitieteen näkökulmasta. Hän tarkastelee, millaisia vaatimuksia ja rajoit- teita kansalliset ja kansainväliset lait aset- tavat esimerkiksi henkilönnimille tai kau- pallisille nimille. Hän myös käy läpi eri- laisia todellisia ja mahdollisia esimerkki- tapauksia nimien käyttöön liittyvistä rii- doista ja konflikteista. Serge Brédartin artikkeli nimistöntutkimuksesta ja kog- nitiivisesta psykologiasta puolestaan pu- reutuu henkilönnimien muistamisen vai- keuteen ja sen syihin. Brédart esittelee ni- mistöntutkimuksen alalla toistaiseksi har- vakseltaan esillä olleen tutkimusongelman selkeäs ti ja kattavasti.
Kokonaisuutena muut tieteenalat -osio tarjoaa useita mielenkiintoisia esimerkkejä tieteidenvälisen yhteistyön mahdollisuuk- sista. On kuitenkin huomautettava, että osion artikkelit keskittyvät lähinnä paikan- nimiin. Kenties muille nimikategorioille olisi voinut antaa enemmän tilaa. Artik- kelit sisältävät myös jonkin verran tois- toa aiem piin osioihin nähden. Esimerkiksi Fellows-Jensen analysoi samoja esimerkki- nimiä kuin Strandberg joennimiä käsitte- levässä artikkelissaan. Tähän olisi suonut teoksen toimitusvaiheessa puututtavan.
Jonkinlaisena ongelmana voidaan pi- tää myös sitä, että osion artikkelit on otsi- koitu tieteenalojen mukaan: ”Names and archaeology”, ”Names and dialectology”
ja niin edelleen. Tällaiset otsikot antavat ymmärtää, että artikkelit ovat yhteenve- toja nimien merkityksestä mainitulla tie-
teenalalla. Todellisuudessa useiden kirjoi- tusten näkökulma aiheeseen on kuitenkin varsin suppea. Esimerkiksi Brédartin ar- tikkeli ”Names and cognitive psychology”
käsittelee vain yhtä alan tutkimuskysy- myksistä. Tältäkin osin teoksen toimitta- jilta olisi toivonut hieman enemmän pa- nostusta toimitustyöhön.
Muut nimet
Teoksen viimeinen osio sisältää kuusi poimintaa sellaisista nimikategorioista, joita ei ole käsitelty aiemmissa osioissa.
Artikkeleista kolme käsittelee liikennevä- lineiden nimiä. Guy Puzey tarjoaa tiiviin katsauksen lentokoneiden, erityisesti so- tilaskoneiden nimiin, Richard Coates ve- turien ja junien nimiin ja Malcolm Jones laivojen nimiin. Artikkeleissa painottuu vahvasti brittiläinen nimistö, mikä on ni- mien historian näkökulmasta luontevaa, sillä Britannia on ollut pitkään liikenteen kehityksen eturintamassa. Nykypäivän nimistön osalta lukija sen sijaan jää kai- paamaan kansainvälisempää katsantoa.
Katharina Leibring esittelee eläinten nimien tutkimusta asiantuntevasti. Ar- tikkelissa käydään tiiviisti läpi niin tuo- tanto-, lemmikki- kuin eläintarhan eläin- ten nimeämisen erityispiirteet. Kunkin eläinlajin nimistä tehtyjä tutkimuksia esi- tellään useiden esimerkkien kautta. Marc Alexan derin artikkeli tähtitieteellisestä ni- mistöstä tarjoaa sekä historiallisen näkö- kulman nimien taustoihin että katsauksen nykyisiin nimeämiskäytäntöihin. Adrian Koopman esittelee talonnimien seman- tiikkaa, funktioita ja käyttöä. Esimerkit ovat peräisin lähinnä Etelä-Afrikasta.
Viimeisen osion artikkelit tarjoavat kiinnostavia näkökulmia usein vähem- mälle huomiolle jääneisiin nimikatego- rioihin. Artikkelit ovat kuitenkin melko suppeita, ja osa niistä tarkastelee hyvin rajallista joukkoa esimerkkitapauksia an- tamatta kunnollista kuvaa nimikategorian yleispiirteistä. Osio tuntuu ylipäänsä hie-
man suppealta. Olisiko esimerkiksi kau- palliselle nimistölle voinut antaa enem- män tilaa tässä yhteydessä?
Jyviä ja akanoita
Monumentaalinen käsikirja on kunnioi- tettava voimanponnistus nimistöntutki- joiden kansainväliseltä yhteisöltä. Teos selkeyttää kokonaiskuvaa useista onomas- tiikan osa-alueista ja nostaa esille uusia, tähän asti vähälle huomiolle jääneitä nä- kökulmia. Painotukset tuntuvat kuitenkin paikoin erikoisilta. Kirjallisuuden nimistö on toistaiseksi ollut suhteellisen pieni tut- kimusala, eikä se ole osoittanut muita ni- mistöntutkimuksen osa-alueita suurem- pia kasvun merkkejä. Niinpä sen nos- taminen onomastiikan keskeiseksi osa- alueeksi paikan- ja henkilönnimien tutki- muksen rinnalle ei tunnu aivan perustel- lulta. Kaupallinen nimistö sen sijaan olisi ansainnut tilaa enemmänkin kuin vain yhden artikkelin verran.
Teoksen kirjoittajina toimii nimistön- tutkijoita tohtorikoulutettavista profes- soreihin. On toki lähtökohtaisesti myön- teistä, että alan käsikirjassa äänensä saa kuuluviin laaja joukko uransa eri vai- heissa olevia tutkijoita. Tästä syystä kir- joitusten taso on kuitenkin vaihteleva.
Lisäksi ongelmana on, ainakin näin Suo- mesta katsottuna, teoksen voimakas pai- nottuminen Isoon-Britanniaan. Useissa brittiläisten tutkijoiden laatimissa ar- tikkeleissa viittaukset muualla tehtyihin tutkimuksiin ovat valitettavan harvassa.
Näistä ongelmista ovat viime kädessä vas- tuussa teoksen toimittajat. Kirjoitusvas- tuun keskittäminen hieman pienemmälle joukolle ja toisaalta kansainvälisen osaa- misen laajempi hyödyntäminen olisivat voineet tehdä teoksesta yhtenäisemmän ja laadultaan tasaisemman.
The Oxford handbook of names and naming sisältää paljon käyttökelpoista käsi kirjamateriaalia. Lukijalle jää kuiten- kin suuri työ erotella jyvät akanoista tässä
lähes 800 sivun kokonaisuudessa. Useat artikkelit ovat luonteeltaan ennemmin tapausesimerkkejä kuin yleiskatsauksia.
Näistä syistä teos soveltuu paremmin ko- keneelle asiantuntijalle tietämyksen päi- vittämiseen ja laajentamiseen kuin vasta- alkajalle nimistöntutkimuksen perustei- den opiskeluun.
Lasse Hämäläinen etunimi.j.sukunimi@helsinki.fi Jaakko Raunamaa etunimi.sukunimi@helsinki.fi Väinö Syrjälä etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Ainiala, Terhi – Saarelma, Minna – Sjöblom, Paula 2008: Nimistön- tutkimuksen perusteet. Tietolipas 221.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
—— 2012: Names in focus. An introduction to Finnish onomastics. Helsinki: Suomalai- sen Kirjallisuuden Seura.
Eichler, Ernst – Hilty, Gerold – Löffler, Heinrich – Steger, Hugo
– Zgusta, Ladislav (toim.) 1995:
Namenforschung. Ein internationales Handbuch zur Onomastik. Name studies.
An international handbook of onomastics.
Les noms propres. Manuel international d’onomastique. Berlin: Walter de Gruyter.
Gąsiorowski, Piotr 2012: Against Old European. Why we need to be more spe- cific. Esitelmä tapahtumassa Etymology and the European lexicon. 14th Fachta- gung of the Indogermanische Gesell- schaft. Kööpenhaminan yliopisto, 17–22 syyskuuta 2012. https://www.academia.
edu/2009897/Against_Old_Europe- an_Why_we_need_to_be_more_specific (9.3.2017).
Ruohonen, Juha 2013: Kirkollisen kulttuu- rin alkulähteillä. Kaarinan Ravattulan varhaiskeskiaikainen kirkko ja kirkko- maa. – Historiallinen Aikakauskirja 111 s.
433–440.
Van Langendonck, Willy 2007: Theory and typology of proper names. Berlin:
Mouton de Gruyter.
Keskustelunanalyysi nyt
Melisa Stevanovic & Camilla Lindholm (toim.): Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta.
Tampere: Vastapaino 2016. 447 s.
isbn 978-951-768-567-2.
Ensimmäinen keskustelunanalyysin suo- menkielinen perusteos, Liisa Tainion (1997) toimittama Keskustelunanalyysin perusteet, julkaistiin noin kaksikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen keskustelunana- lyysissa on tapahtunut paljon sekä Suo- messa että maailmalla. Suomen osalta on syytä mainita erityisesti Marja-Leena Sor-
josen johtama Intersubjektiivisuus vuoro- vaikutuksessa -huippuyksikkö, joka on tehnyt Helsingistä yhden keskustelunana- lyyttisen tutkimuksen tärkeimmistä kes- kuksista. Näin ollen voi sanoa, että oli jo aikakin saada uusi suomenkielinen perus- teos. Melisa Stevanovic ja Camilla Lind- holm ovat ottaneet haasteen vastaan: hei- dän toimittamansa Keskustelunanalyysi:
Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuo- rovaikutusta ilmestyi vuoden 2016 loppu- puolella.
Stevanovic ja Lindholm ovat lähteneet rohkeasti tekemään aivan uudenlaista
