Kirjallisuutta – Litteratur
Muuttoliikkeen monotoniset mediamielikuvat
KOTILAINEN, NOORA & LAINE, JUSSI (2021; toim.) Muuttoliike murroksessa – metaforat, mielikuvat, merkitykset, 447 s. Into Kustannus, Helsinki.
Muuttoliike murroksessa – metaforat, mielikuvat, mer- kitykset on perusteellinen ja juureva kirja maahanmuu- ton ja muuttoliikkeen ympärillä vellovasta aikalaiskes- kustelusta. Kirjan tekstit pureutuvat muuttoliikkeisiin ja niiden ympärillä mediassa käytyyn keskusteluun use- asta näkökulmasta. Tarkastelutapoja kehystävät niin eri- laiset paikat, ”ilmasuunnat” kuin yhteiskunnalliset kon- tekstitkin. Keskeisenä lähtökohtana on purkaa auki luonnonvoimametaforia, jotka syntyivät vuonna 2015 Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan tulleiden maahan- muuttajien myötä, ja sitä, kuinka näitä Euroopan ulko- puolelta tulleita turvapaikanhakijoita ja pakolaisia ku- vattiin suomalaisessa mediajulkisuudes-
sa luonnonilmiöterminologian kautta.
Hädänalaisista ihmisistä ja heidän pako- matkoistaan puhuttaessa tätä voi pitää vähintään kyseenalaisena. Kirja pyrkii myös purkamaan auki eurosentristä ta- paa suhtautua muuttoliikkeisiin.
Kirja koostuu Johdanto-artikkelin li- säksi kolmesta osasta, jotka kaikki pitä- vät sisällään tutkimusartikkeleiden lisäk- si Näkökulmiksi nimettyjä lyhyempiä tekstejä. Kirjan lopussa on vielä toimit- tajien Lopuksi-osio, jossa kootaan yh- teen sitä, kuinka kirjassa lähestytään muuttoliikkeiden moninaisuutta ja pure- taan auki yksioikoisia ja stereotyyppisiä mielikuvarakennelmia. Kirjan ensim- mäinen osa on Metaforat ja valta, jossa
luonnonvoimametaforia käydään läpi niin media-aineis- tojen kuin karttojenkin kautta. Toinen osa Rajat, uhat ja turvallisuus lähtee liikkeelle median vallasta kieliku- vien ja sanaston uusintamisessa. Kirjan kolmannessa osassa Paikat, suunnat ja politiikka pohditaan muutto- liikkeitä ja eurooppalaisia politiikkoja ja avataan Eu- rooppa-keskeistä ajattelutapaa.
Karina Horstin artikkeli Luonnonvoimat Välime- rellä – metaforat, kartat ja pakolaisuus käy perusteel- lisesti läpi, kuinka mediassa tuotetut puhetavat vaikut- tavat yleiseen ymmärrykseen ja ajatteluun siitä, kuin- ka pakolaisiin, turvapaikanhakijoihin ja heidän hä- dänalaisuuteensa suhtaudutaan laajemmin yhteiskun- nassa. Artikkelissa kuten koko kirjassa peräänkuulu- tetaan vahvasti mediaa pohtimaan eettisyyttä ja ym- märtämään se, kuinka sanakäänteet vaikuttavat siihen, millaista mielikuvaa kulloinkin esillä olevasta ilmiös- tä tuotetaan. Henk van Houtumin, Rodrigo Bueno
Lacyn ja Jussi Laineen artikkelissa Muuttoliike ei ole nuoli – vastaisku kavalalle Frontex-muuttoliikekartal- le nostetaan esille, kuinka objektiivisena pidetty maan- tieteellinen karttakuvasto voi muuttua näkökulmaisek- si, ja että myös maantiede on lopulta poliittinen tiede.
Se, miten karttoja esitetään ja kuinka muuttoliikkeitä visualisoidaan ilmansuuntien, karttojen ja niissä esiin- tyvien merkkien koon ja määrän suhteen, vaikuttaa sii- hen, millainen kuva käsiteltävästä ilmiöstä syntyy. Kir- jan kolmannessa osassa Ilkka Liikanen osoittaa, että muuttoliikkeiden kuvaamisessa nuolilla on usein myös se ongelma, etteivät nuolet kerro sitä, mistä ja miksi muuttajat lähtevät liikkeelle.
Johanna Vuorelman artikkeli Muuttoliike, epäinhi- millistävä puhe ja ironia oli mieleenpainuva lukukoke- mus. Vuorelma käsittelee artikkelissaan ironiaa yhtenä
mahdollisena keinona haastaa epäinhi- millistävää uhkapuhetta maahanmuutta- jista ja muuttoliikkeistä. Hän käy läpi ironiaa historian, ulkopolitiikan ja mit- takaavan kehysten kautta. Historiake- hyksessä kuva pakolaisista, jotka tule- vat Eurooppaan, on lopulta historiaton.
Eurooppalaiset itse ovat olleet pakolai- sia lähimenneisyydessä ja voisivat olla samassa tilanteessa myös tällä hetkellä.
Silloin emme puhuisi liikkeessä olemi- sestamme epäinhimillistävillä luonnon- voimametaforilla. Ulkopoliittisesta ke- hyksestä tarkasteltuna otetaan itsekriit- tinen katse lännen valtioiden ulkopoli- tiikkaan, jota voidaan pitää vähintään yhtenä syynä pakolaismäärien kasvuun.
Vuorelma kirjoittaa: ”Virallisessa ulko- politiikan kielessä puhutaan rauhasta ja ihmisoikeuk- sista, mutta sotilaalliset ja talouspoliittiset toimet joh- tavat epävakauteen eri puolilla maailmaa” (s. 138).
Mittakaavakehyksessä Eurooppaan tulevien turvapai- kanhakijoiden määrä puolestaan asetetaan rinnakkain esimerkiksi Turkkiin tulevien turvapaikanhakijoiden määrän kanssa. Artikkelinsa päätteeksi Vuorelma poh- tii vielä, että ironiakehysten käyttö pakolaisuutta kos- kevan uhkapuheen kyseenalaistamisessa ei ole ongel- maton. Vaarana on, että uhkapuheen tehokas nauretta- vaksi tekeminen voidaan tulkita myös nöyryytykseksi, jolloin eettiset pyrkimykset oikeudenmukaisuuden edis- tämisestä eivät välttämättä toteudu. Ironiakehysten käyttö on vaativa tekniikka ja vaatii tutkijalta erityistä herkkyyttä ja oivaltavuutta osata käyttää niitä niin, et- tä oikeudenmukaisuuden edistäminen toteutuisi. Vuo- relman artikkeli on tästä onnistunut esimerkki ja se so- pii kirjan kokonaisuuteen erinomaisesti.
Kirjallisuutta – Litteratur
228 TERRA 133: 4 2021
Kirjan artikkelit on kirjoitettu moninaisista maan- tieteellistä ja kontekstuaalisista paikoista käsin. Fyy- sisten paikkojen merkitys mielikuvissa ja mielikuvien tuottamisessa on implisiittisesti läsnä artikkeleissa. Tä- tä maantieteellisten paikkojen moninaisuutta täyden- tää erinomaisesti Tiina Sotkasiiran artikkeli Maahan- muuttajien maaseutumielikuvat ja niiden vaikutus asuinpaikkavalintoihin. Viime aikoina muuttoliikkei- den merkitys ja läsnäolo maaseutualueilla on alkanut saada enemmän tutkimuksellista huomiota, vaikka suo- malaista maahanmuuttotutkimusta vaivaa tietynlainen kaupunkikeskeisyys. Tähän on luonnollinen selityk- sensä, ovathan maahanmuuttajat edelleen keskittyneet Suomessa kaupunkeihin. Sotkasiiran artikkelissa on kekseliäs ja tervetullut näkökulma tarkastella maaseu- tualueen ja maahanmuuttajien välistä vuorovaikutusta siten, että asiaa kysytään maaseutualueilla asuvilta maahanmuuttajilta itseltään. Sotkasiira paneutuu artik- kelissaan maahanmuuttajien maaseutumielikuviin ja siihen, kuinka media tuottaa – ja ennen kaikkea tois- taa – käsitystä suomalaisesta maaseudusta paikkana, josta maahanmuuttajat hinnalla millä hyvänsä pyrki- vät pois. Tätä mielikuvaa Sotkasiira määrittelee maa- hanmuuttajien lähtemisen pakoksi, jota hän artikkelis- saan pyrkii purkamaan auki kertomalla siitä, kuinka lähtemisen pakon alla maaseudulla asuvat maahan- muuttajat itse kertovat suhteestaan maaseutuun. Fyy- sisesti artikkeli sijoittuu Pohjois-Karjalaan, joka Sot- kasiiran mukaan on maahanmuuttajien omissa kerto- muksissa vähintäänkin kolmeen diskurssiin kiinnitty- vää: autioituvaa ja kuihtuvaa elämänpiiriä, jossa vain vahvimmat selviävät, toisaalta maahanmuuttajien ker- tomuksissa Pohjois-Karjala on myös kiireetöntä ja luonnonkaunista metsä-Suomea ja lisäksi Pohjois-Kar- jala on samaan aikaan monikulttuurinen ja vireä arjen ympäristö. Sotkasiiran artikkeli on väkevä ja kaunis- telematon puheenvuoro siitä, kuinka maaseudusta on moneksi, ja kuinka suomalainen maaseutu sopii myös maahanmuuttajan arjen turvapaikaksi.
Kirjan tavoitteena on haastaa Eurooppa-keskeistä nä- kökulmaa, josta käsin näitä globaaleja kehityssuuntia usein lähestytään. Tässä tavoitteessa kirja sekä onnis- tuu että epäonnistuu: suurin osa kirjan teksteistä on kir- joitettu jostakin tietystä eurooppalaisesta paikasta kä- sin, ja muuttoliikettä ja siihen liittyviä ilmiöitä ja haas- teita katsotaan tästä, lopulta eurooppalaisesta näkökul- masta käsin. Tähän näkökulmaisuuteen, joka usein huo- maamatta tulee mukaan tutkimuksen tekoon, virkistä- vinä poikkeuksina toimivat kirjan kolmannen osan Pai- kat, suunnat ja politiikka tekstit. Tiina Seppälä purkaa auki pakolaiskeskustelun Eurooppa-keskeisyyttä tarttu- malla kiinni pakolaiskeskustelun narratiiveihin globaa-
lista mittakaavasta käsin. Anu Leinonen puolestaan tar- kastelee pakolaiskeskustelua Turkista käsin ja avaa si- tä, kuinka Turkissa käyty keskustelu pakolaisista oli pit- kään hyvin erilaista kuin Euroopassa käyty, usein viha- mielinen keskustelu turvapaikanhakijoista. Leinosen mukaan myös turkkilainen keskustelu sai ajan mittaan eurooppalaisia vaikutteita, ja eurooppalainen ajattelu- tapa, jossa pakolaisuuteen suhtaudutaan negatiivisesti, on levinnyt myös Turkkiin.
Eurosentrisyydestä irtautuvat myös Olga Davydova- Minguet ja Ilkka Liikanen. Davydova-Minguet tarkas- telee Suomen venäjänkielisen maahanmuuttajaväestön suhtautumista ja oman paikkansa asemoimista uudessa eurooppalaisessa kotimaassa suhteessa samaan uuteen kotimaahan ”pyrkiviin”, Euroopan ulkopuolelta tuleviin turvapaikanhakijoihin. Suomen venäjänkielisten jyrk- kiä asenteita turvapaikanhakijoita kohtaan Davydova- Minguet selittää maahanmuuttajien välisillä etnisillä hierarkioilla ja ylirajaisilla mediatiloilla, jotka hänen mukaansa tarjoavat yhä vähemmän mahdollisuuksia rauhalliselle keskustelulle. Myös Ilkka Liikanen kat- soo artikkelissaan maailmaa Euroopan ulkopuolelta käsin, tosin Liikasen tutkimuksen suurena viitekehyk- senä toimii Euroopan unioni ja sen politiikan muuttu- vat rajakäsitykset. Tarkastellessaan maantieteellisten ilmansuuntien itä-länsi-poliittisia konnotaatioita pit- kän aikavälin kehityskulkuna hän kiertää eräänlaisen ympyrän todetessaan, että siinä missä EU-politiikan tavoitteena on ollut purkaa auki jännitteitä ja rakentaa kumppanuuksia EU:n ulkorajoille, niin on viimeaikai- sessa kehityksessä palattu takaisin vanhaan itä-länsi- asetelmaan.
Kirja on kokonaisuudessaan laaja ja kattava lukupa- ketti siitä, millaisia mielikuvia – etenkin mediassa – maahanmuuton ympärillä tuotetaan ja uusinnetaan. Kir- jan alkupään artikkeleissa on toistoa ja saman ilmiön turhaa auki purkamista. Tämä on toisaalta perusteltua, koska kirjan tematiikka on uusi suomenkielisessä tutki- musperinteessä, ja tätä kautta seikkaperäinen luonnon- voimametaforien läpikäyminen maahanmuuttoteeman ympärillä puoltaa paikkaansa. Kokonaisuudessaan kir- ja on lukemisen arvoinen. Se tuottaa kiinnostavia uusia ja vähemmän esitettyjä näkökulmia suomalaiseen maa- hanmuuttotutkimukseen. Kirja myös antaa eväitä maa- hanmuuttoa ja muuttoliikkeitä opettaville niin korkea- asteella kuin toisella asteellakin.
PIRJO PÖLLÄNEN Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto
