Suomalainen maaseutu ja maaseutututkimus näkymä

TERRA

VUOSIKERTA 103 NUMERO 3

Suomalainen maaseutu ja maaseutututkimus

Käsite maaseutu herättää monissa suomalaisis- sa tunneperäisiä mielikuvia. Tunnepohjan laatu riippuu paljon siitä, onko henkilö syntynyt ja _elä- nyt maaseudulla vai onko hän kaupunkilainen, jolla on ehkä loma-asunto maalla, edustaako hän sukupolvea, jolle suo, kuokka ja _{Jussi ovat mie-} leisiä muisteltavia vaiko niitä,

jotka

näkevät maanviljelijässä kalliin leivän ylituottajan ja ve- sien saastuttajan. Joku ^ymmärtää maaseudulla l?ihinnä fyysistä aluetta, toinen pikemminkin maalaisväestöä. Tutkijan on oltava tunteiden ja mieltymysten herra.

Maaseudun määrittelyyn ja alueelliseen rajauk- seen ei ole yksiselitteistä tai yleisesti hyväksyttyâ tapaa. Tämä on tietysti häirinnyt maaseudun tut- kimusta ja kehittamistä. Maaseudun määrittely on ^yleensä pohjannut sekä kuntamuotoon että asukastiheyteen ja -määrään. Kuntamuodon mu- kaan maaseutua ovat maalaiskunnat. Määritte- lyn sopivuutta huonontaa mm. se seikka, että maalaiskunta voidaan muuttaa poliittisella pää- töksellä kaupunkikunnaksi. Asukastiheyden ja -määrän kriteerillä voidaan rajata l"aajamien ul- kopuolinen maaseutu eli haja-asutusalue. Yleen- sä maaseutuun kuuluvaksi katsotaan kuitenkin paitsi haja-asutusalueet myös alle 500 asukkaan taajamat, jotka tavallisesti palvelevat paikallisen väestön tarpeita ja kuuluvat niin maaseudun toi- minnalliseen rakenteeseen.

Maaseutuun kohdistunut tutkimustyö oli hy- vin harrastettua kulttuurimaantieteen parissa jo

ennen toista maailmansotaa. Olihan Suomi tuol-

1991

loin maatalousvaltio. Toisen maailmansodan jäl- keinen asutustoiminta väliaikaisesti vain lisäsi maa- ja metsätalousväestön määrää erityisesti ta- kamailla. Asutustoiminta

jatkui

paikoin vielä 1960-luvulla, kun maaseutuväen päämuuttovir- rat jo suuntautuivat Etelä-Suomen kaupunkeihin ja Ruotsiin. Saman vuosikymmenen lopulla ^pel- toja ryhdyttiin paketoimaan. Suomen syrjäistä maaseutua uhkasi autioituminen, sen sosiaaliset rakenteet hajosivat ja entiset arvot tuntuivat käy- vän arvottomiksi. Rintamaiden keskukset lihoi- vat ja _imivät työvoimakseen maaseudun ihmisiä.

Syrjäseudut vastaavasti kurjistuivat, ja sinne jää- nyt väki menetti elämãnuskoaan.

Voimakkaat muutokset herättivät maata ihmi-

sen kotina pitävät maantieteilijät ja aluetieteili- jät. Valtakunnassa virisivät 1970-luvulla kylätut- kimus ja erilaiset kehittämistutkimukset. Pahin oli ohi, sillä yhteiskunnan suuren rakennemuu- toksen aiheuttamat ongelmat tajuttiin ja niita yri- tettiin ratkoa samalla kun tunnusteltiin uusia nä- kymiä. Toivo tartutettiin myös maaseudun asuk- kaisiin, jotka _alkoivat muodostaa kylätoimikun- tia, ^joissa vaihdettiin mielipiteita ja joudutettiin pulmien ratkaisua ja uusien ideoiden keksimis- tä. Kehittämissuunnitelmia pohtivat tutkijat ja kä¡ännön ongelmien kanssa painivat maaseudun ihmiset löysivät toisensa

ja

ongelmiensa yhtey- den lähinnä kylätasolla.

Voimistunut maaseutututkimus on selvitellyt mm. ihmisten asenteita ja arvomaailmoita, väes-

tökysymyksiä

ja

elinkeinorakenteita. Suunnit-

Heikkinen, Olavi (1991). Suomalainen maaseutu ja maaseutututkimus. Terra 103:3, 171–172.

© 2020 kirjoittaja. Kirjoitus on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

t72

telu- ja kehittämishankkeiden laatiminen vaatii eri alojen ihmisten yhteistyötä. Maaseudun ke- hitykseen vaikuttavat ^paitsi maaseudun omat olo- suhteet ja arvostukset myös maanlaajuiset yhteis- kunnalliset toimenpiteet sekä kansainväliset te- kijät. Niin maaseudun tulevaisuus ei ole vain tie- teellisen tutkimuksen, teknisen osaamisen ja

asenteiden tulos, vaan sen kohtalo kietoutuu har- joitettavaan maaseutu- ja aluepolitiikkaan, jota

säätelevät paitsi kansalliset pyrkimykset myös yli- kansalliset markkinavoimat

ja

sopimukset.

Lisäksi maaseudun eri alueet ovat eri kehitys- vaiheessa tai muuten vain erilaisia. Niin ollen olisi ryhdyttävä harjoittamaan alueellisesti sovelleitua maaseutu- ja maatalouspolitiikkaa. On selvää, et-

tä

maaseudun tasapainoinen kehittäminen on monitahoinen

ja

haasteinen tehtävä.

Maantieteilijät ovat vastanneet hyvin haastei- siin. Tämä käy ilmi esimerkiksi syksyllä l99l val- mistuneesta laaj asta valtakunnallisesta Maaseu- dun kehittämisohjélmasta. Tuo läänittäisiin ^ke- hittämissuunnitelmiin nojaava maaseudun suun-

nittelu- ja kehittämishanke valottaa kehitysedel- lytyksiltään erilaisten maaseutualueiden mahdol- lisuuksia.

Usko ja tarmo näyttävät palaavan maaseudul-

le.

Paluuta homogeeniseen, lähes ^{pelkästään}

maa- ja metsätalouteen nojanneeseen, agraariyh- teiskuntaan ei ole. Uusi maaseutu saanee entistä enemmän voimaansa toimintojen monimuotoi- suudesta. Jossakin talous saattaa vielä perustua lähinnä alkutuotantoon, mutta toisaalla toimeen- tulon perustana on teollisuus ja jossain muualla luonnollinen kehitys johtaa ehkä matkailupalve- lujen kehittämiseen. Joka tapauksessa maaseu-

tuympäristön sãilyminen viihtyisänä on tärkeää esimerkiksi matkailun kehittämisen kannalta.

Maaseudulla on oma luonnollinen elinvoiman- sa. Millä voimalla maaseudun elämänliekki ^pa- laa, riippuu osittain tieteellisesti hankitun tiedon hyödyntämisestä ja maaseudun ulkopuolella teh- tävistä päätöksistä. Tämä teemanumero ongel- moi suomalaisen maaseudun asialla.

OLAVI HEIKKINEN