94 n Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 15 (1) – 2017
KIRJASTO
Kuinka voin palvella? Työruumis palvelutaloudessa
n Jaana Parviainen, Taina Kinnunen ja Ilmari Kortelainen (toim.) Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa talou- dessa. Tampere: Vastapaino. 2016. 254 s.
Ruumiillisuus ja työelämä on kirja, jota olen odottanut pitkään: se tuo työn ruumiillisuudes- ta käytyä kansainvälistä keskustelua Suomeen ja tuottaa siihen uusia kiinnostavia avauksia.
Teos ei täyttänyt aivan kaikkia korkeita odotuk- siani, mutta riittävästi ollakseen yksi kiinnos- tavimmista viime vuosina julkaistuista teok- sista kotimaisen työelämäntutkimuksen ken- tällä. Ruumiillisuus ja työelämä on yhtä aikaa teoreettisesti kunnianhimoinen ja empiirisesti oivaltava. Ottaen huomioon, että siirtymä pal- velutalouteen koskettaa lähes jokaista työikäis- tä suomalaista, sen ruumiillisia ulottuvuuksia on käsitelty suomenkielisessä tutkimuskirjalli- suudessa suhteellisen vähän. Jaana Parviaisen, Taina Kinnusen ja Ilmari Kortelaisen toimitta- ma yhteiskuntatieteitä, filosofiaa, kulttuuriant- ropologiaa ja kasvatustieteitä hyödyntävä teos paikkaa tätä aukkoa ja auttaa ymmärtämään jälkiteollisen palvelutyön luonnetta ruumiilli- suuden teorioiden avulla.
Suomessa työtä on taivutettu palveluksi erityisesti ulkoistamalla tuotannon töitä sekä yksityistämällä julkisen sektorin töitä. Niinpä esimerkiksi siivoojista on tullut siivouspalve- lualan ammattilaisia. Siirtymä palvelutalou- teen on tuottanut myös uusia oikeanlaisen työruumiin hallintaan opastavia ammatteja, kuten työelämävalmentaja. Jälkiteollisessa taloudessa lähes kaikista ammateista on teh- ty palveluammatteja, jotka edellyttävät työn- tekijöiltä palveluasennetta ja asiakaslähtöi-
syyttä. Tästä on seurannut merkittävä sosiaali- nen ja kulttuurinen murros, sillä työn muuttu- essa palveluksi työn sisältö ja laatu rakentuvat väistämättä työntekijän persoonan, tunteiden ja vuorovaikutustaitojen varaan. Tätä murros- ta ja sen seurauksia eri alojen tutkijoista koos- tuva kirjoittajakaarti lähtee jäljittämään.
Teos jakautuu neljään osaan, jotka tosin ei- vät muodosta kovinkaan itsenäisiä tai toisis- taan erottuvia kokonaisuuksia. Niinpä en ra- kenna arvioitani näiden kokonaisuuksien va- raan, vaan käsittelen artikkelien pohjalta ylei- sellä tasolla palvelutalouden työruumista sekä nostan esiin kaksi artikkeleja yhdistävää tee- maa: ihanteellisen työruumiin sekä yksilöllis- tymisen. Minulla ei valitettavasti ole lyhyessä arviossani mahdollisuutta käsitellä jokaista teoksen 13 artikkelia, joten kuvailen lyhyesti vain niitä joissa valitsemani teemat kiteytyvät.
Teoksen avausartikkelissa toimittajat joh- dattelevat lukijan työruumiin ja palvelutalou- den tutkimukseen. Palvelutaloudessa työruu- miiseen kohdistuu erilaisia vaatimuksia kuin fordistisessa yhteiskunnassa; niinpä työruu- miin analyysitkin painottuvat kirjassa fyysisen voimankäytön sijaan oikeanlaisen ulkomuo- don tavoitteluun, ruumiillisilla eleillä ilmen- nettäviin tunteisiin ja affekteihin sekä vuoro- vaikutuksen hallintaan. Toimittajat paikanta- vat tämänkaltaisen työruumiin tutkimuksen lähtölaukauksen vuoteen 1983, jolloin Arlie Hochschild julkaisi kirjansa The Managed Heart. Klassikoksi muodostuneessa tutkimuk- sessaan Hochschild tarkasteli tunteiden hal- lintaa työssä, minkä hän nimesi emotionaali- seksi työksi. Sittemmin työruumiin tutkimus- kenttä on laajentunut ja tuottanut uusia näkö-
n 95
Kirjasto
Kuinka voin palvella? Työruumis palvelutaloudessa
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 15 (1) – 2017 kulmia ja teoretisointeja. Ruumiillisuus ja työ-
elämä -teoksen kirjoittajat hyödyntävät niistä erityisesti affektiteorioita, representatiivista tutkimusotetta sekä tilallisuuden analyysiä.
Useat artikkelit ovat saaneet vahvoja vaikut- teita feministisesti virittyneestä ruumiillisuu- den tutkimuksesta. Näiden erilaisten lähesty- mistapojen avulla kirjoittajat jäljittävät työ- ruumiin paikkaa jälkiteollisessa taloudessa.
Teknologian keskeinen rooli jälkiteollises- sa taloudessa ei ole poistanut vaan pikemmin- kin korostanut inhimillisten kykyjen ja kohtaa- misen merkitystä: palvelutalous saa voimansa elämyksistä ja elämyksellisyydestä, jotka syn- tyvät vuorovaikutuksen varaan rakennetuis- ta palveluista. Tästä oivallinen esimerkki on Anne Kosken artikkeli Palvelutalous selätti teknologiaikonin. Artikkelissaan Koski jäljit- tää syitä siihen, miksi Nokia ei kyennyt enää vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entiseen tapaan. Nokian entisten IT-asiantuntijoiden haastatteluja analysoidessaan kirjoittaja tuo jännittävällä tavalla yhteen organisatoriset hierarkiat ja ruumiillisuuden tarkastelemalla tiimityötä tiimin jäsenten ruumiidenvälisyy- den kautta. Kun tiimit eivät voineet enää toi- mia riittävän itseohjautuvasti, hiipui myös tii- min jäsenten halu laittaa oma ”persoona pe- liin”. Kyllästyneisyyden syrjäyttäessä innostu- neisuuden tiimeissä katosi myös kyky tehdä laitteita, jotka olisivat samalla palveluja.
Palvelutalouden ihanteellinen työruumis on kiinnostava yhdistelmä sosiaalisia taitoja, fyysisiä ominaisuuksia ja persoonallisuuden piirteitä. Taina Kinnunen ja Jaana Parviainen jäljittävät ihanteellista työruumista analysoi- malla rekrytointikonsulttien käsityksiä ”hy- västä tyypistä”. Mira Karjalainen, Charlotta Niemistö ja Jeff Hearn puolestaan pohtivat, millainen on tietotyöalan ”voittajan tyyli”.
Molemmat tekstit korostavat oikeanlaisen fyy- sisen olemuksen merkitystä työssä. Ulkonäön ajatellaan viestivän paitsi kantajansa fyysisis- tä, myös henkisistä ominaisuuksista. Hyvä fyy- sinen kunto on tärkeä pääoma työmarkkinoil- la, koska sen ajatellaan resonoivan terveyden (ja vähien sairauslomien), mutta myös kurin ja
kyvykkyyden kaltaisten ominaisuuksien kans- sa. Vastaavasti lihavuus liitetään niin fyysiseen kuin moraaliseenkin ”velttouteen”. Fyysiseen olemukseen kohdistuvat vaatimukset ovat kontekstisidonnaisia. Äärimmillään jopa ruu- miillisia perustarpeita, kuten tarve syödä ja nukkua, voidaan pitää heikkoutena jotka työn- tekijän tulisi pystyä ylittämään.
Tähän liittyy yksilöllistyminen, mikä ihan- teellisen työruumiin jäljittämisen ohella yh- distää teoksen artikkeleja. Erityisesti Sanna Rikalan työuupumusta ja Antti Saaren tietoi- suustaitoja työssä tarkastelevat tekstit ovat erinomaisia esimerkkejä työelämän ongel- mien yksilöllistämisestä ja sen seurauksista.
Rikala osoittaa artikkelissaan, miten työuu- pumusta on tapana käsitellä erityisesti nais- ten liiallisesta kiltteydestä ja tunnollisuudes- ta johtuvana ongelmana. Ratkaisuksi tarjo- taan yksilölähtöistä ”jämäkkyysoppia”. Antti Saari puolestaan tarkastelee tietoisuustaito- jen (mindfulness) soveltamista opetustyös- sä. Jämäkkyysopin tapaan se on yksilöpsyko- loginen tekniikka, jolla työelämän rakentei- siin ja valtasuhteisiin liittyviä ongelmia py- ritään ratkaisemaan yksilöitä muuttamalla.
Molemmissa tapauksissa työelämän ongel- mat, kuten työn kuormittavuuden lisäänty- minen henkilöityvät, mikä pikemminkin ka- ventaa kuin lisää työntekijöiden vastarinnan mahdollisuuksia. Jämäkkyysoppi ja tietoisuus- taitojen opettelu saattavat myös osoittautua yhtä uuvuttaviksi kuin kuormittavien työolo- jen sietäminen.
Vaikka artikkelit tuovat esiin työelämän epäkohtia työruumiin tutkimuksen näkökul- mista, ei teoksen ihmiskuva ole lohduton saa- ti uhriuttava. Taustalla on toki kriittinen näke- mys siitä, miten palvelutaloudessa inhimilliset kyvyt valjastetaan uudella tavalla talouden pal- velukseen. Silti kirjoittajat tuovat esiin myös työntekijöiden mitä moninaisimpia tapoja hyödyntää ruumiillisuutta työssään sekä sitä, miten ruumiillisuus voi olla työssä voimava- ra ja mielihyvän lähde. Vaikka on tärkeää teh- dä näkyväksi tapoja, joilla jälkiteollinen talous ottaa ihmisen koko persoonan kilpailukyvyn
96 n
Kirjasto
Kuinka voin palvella? Työruumis palvelutaloudessa
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 15 (1) – 2017 edistämisen välikappaleeksi, ei tule myöskään
sivuuttaa työntekijöiden kykyä löytää mielek- käitä toimintatapoja ja vastarinnan keinoja erilaisissa ympäristöissä.
Teoksen puute on artikkelikokoelmille tyy- pillinen pieni lipsuminen ”laadunvalvonnas- sa”, mikä näkyy paikoitellen eheyden puut- teena. Teoreettisten lähestymistapojen osalta artikkelien moniaineksisuus kylläkin rikastaa ruumiillisuudesta käytyä keskustelua ja joh- dattaa lukijan monenlaisiin ruumiillisuuden lukutapoihin. Sen sijaan metodologisesti ko- koelmaa vaivaa paikoin löperyys. Erityisesti finanssipääoman ruumiillisuutta tarkastele- vassa artikkelissa en ole kovinkaan vakuuttu- nut siitä, että viestinnän opiskelijoiden Björn Wahlroosista kirjoittaman elämäkerran poh- jalta voidaan vakavissaan väittää jäljitettävän
”suomalaista ja kapitalistista poliittista talo- utta laajemminkin” (s. 97). Onneksi artikkelit
ovat kuitenkin pääosin myös metodologisesti tarkkoja ja aineistot rikkaita.
Ruumiillisuus ja työelämä on kokoelma kiinnostavia ja oivaltavia analyysejä palvelu- talouden työruumiista. Se nostaa esiin kysy- myksiä ja teemoja, joita on toisinaan pidetty työelämäntutkimuksen valtavirrassa epäkiin- nostavina tai marginaalisina, kuten työelämän pehmeät, ”feminiiniset” taidot vastapainona jälkikapitalistisen talouden teknologiainnol- le. Kirjoittajien ääni on kriittinen, analyytti- nen ja tutkimusta uudistava. Teoksen ytimes- sä on kysymys, mitä ihmisille ja sosiaalisille suhteille tapahtuu jälkiteollisen talouden per- soonallisuuden markkinoilla (s.75). Niinpä Ruumiillisuus ja työelämä tarjoaa kiinnosta- vaa luettavaa kaikille, niin opiskelijoille kuin tutkijoillekin, joita tämä kysymys kiinnostaa.
Hanna Ylöstalo
