Arvokas vai kallis?
Pohdintaa ja ohjeita katupuuistutusten suunnittelijalle
Juhani Hujala
Examensarbete för Hortonom (YH)-examen Landskapsplanering flerform
Espoo 2020
Författare: Juhani Hujala
Utbildning och ort: Hortonom YH flerform, Raseborg Inriktningsalternativ/Fördjupning:
Handledare: Laura Gripenberg-Pischow
Titel: Värdefullt eller dyrt? Tankar och råd vid plantering av gatuträd
_________________________________________________________________________
25.10.2020 37 sidor
_________________________________________________________________________
Abstrakt
Plantering och skötsel av gatuträd kräver mer resurser och en annan typ av kunskap än plantering och skötsel av ett likadant träd i en park eller i skogen. Vi måste kunna identifiera och analysera vilka ekosystemtjänster som ett gatuträd står för och utgå från dessa vid beslut som gäller att plantera och sköta ett gatuträd. Vi måste beakta vad människor uppskattar i fråga om trädet.
Stora gatuträd producerar långt mer ekosystemtjänster än lilla träd. Välplanerade planteringar av gatuträd kan med tiden bli riktigt värdefulla producenter av ekosystemtjänster. Å andra hand kan slarvig planering och byggnation leda till att ett gatuträd inte klarar sig utan kostsam och kontinuerlig skötsel eller även med dem.
Det här examensarbetet behandlar olika synvinklar som en landskapsplanerare måste ta i aktan för att försäkra en lyckad gaturädsplantering och att ett gatuträd kan börja producera värde till sina stadsbo.
Examensarbetet avhandlar gatuträdsplanteringarnas rum, potential hos olika växtbäddlösningar och skydd samt hur man vid planeringen kan ta hänsyn till hur ett träd ska skötas.
_________________________________________________________________________
Språk: finska Nyckelord: gatuträd, landskapsplanering, ekosystemtjänster ________________________________________________________________________
Tekijä: Juhani Hujala
Koulutus ja paikkakunta: Hortonom (AMK) monimuoto, Raasepori Suuntautumisvaihtoehto/Syventävät opinnot:
Ohjaaja(t): Laura Gripenberg-Pischow
Nimike: Arvokas vai kallis? Pohdintoja ja ohjeita katupuuistutusten suunnittelijalle.
_________________________________________________________________________
25.10.2020 37 sivua
_________________________________________________________________________
Tiivistelmä
Katupuun istuttaminen ja hoito vaativat enemmän resursseja ja erilaista osaamista kuin vastaavan puun istuttaminen ja kasvattaminen puistossa tai metsässä. Voidaksemme perustella päätöksemme istuttaa ja hoitaa katupuita meidän on kyettävä tunnistamaan ja analysoimaan katupuiden tuottamia ekosysteemipalveluita. Toisin sanoen katupuiden tuottamia asioita, jotka ihmiset kokevat arvokkaiksi.
Suuret katupuut tuottavat huomattavasti enemmän ekosysteemipalveluita, kuin pienet.
Huolellisesti suunnitellut ja toteutetut katupuuistutukset voivat ajan myötä kasvaa paikallisesti hyvin arvokkaiksi ekosysteemipalveluiden tuottajiksi. Toisaalta huolimaton suunnittelu ja rakentaminen saattavat johtaa siihen, että katupuu ei selviydy kasvupaikallaan ilman kallista ja jatkuvaa hoitoa tai edes niiden avulla.
Tässä työssä käydään läpi näkökulmia, joita katupuuistutusten suunnittelijan on otettava huomioon voidakseen varmistaa puuistutuksen onnistumisen ja sen, että katupuu voi tuottaa kasvupaikallaan arvoa kaupungin asukkaille.
Työssä pohditaan katupuuistutusten tilankäyttöä, erilaisten kasvualustaratkaisujen käyttömahdollisuuksia ja etuja, katupuiden suojausta ja sitä miten suunnittelijan pitäisi ottaa katupuiden hoito huomioon suunnitelmassaan.
_________________________________________________________________________
Kieli: suomi Avainsanat: katupuu, maisemasuunnittelu, ekosysteemipalvelut
________________________________________________________________________
Author: Juhani Hujala
Degree Programme: Landscape design, Raasepori Specialization:
Supervisor(s): Laura Gripenberg-Pischow
Title: Valuable or expensive? Reflections and advice on the design of street tree plantings.
_________________________________________________________________________
25.10.2020 37 pages
_________________________________________________________________________
Abstract
The planting and care of a street tree requires more resources and a different kind of skill set than the planting and care of a similar tree in a park or a forest. To justify the decision to plant and care for street trees, it is crucial to be able to identify and analyze the ecosystem services provided by each street tree.
Large street trees provide much more ecosystem services than small ones. Carefully planned and executed street tree plantings can over time develop to locally very valuable producers of ecosystem services. On the other hand, a sloppy design and construction can result in a street tree which has no possibility of surviving without expensive and intensive care or even with them.
This Bachelor’s thesis covers aspects which the designer must take into consideration in order to ensure successful planting, growth and value creation for the street tree.
The thesis presents insights into the spatial design of street tree plantings, different planting soil solutions, the protection of street trees and some aspects of the care of street trees.
_________________________________________________________________________
Language: Finnish Key words: street trees, landscape design, ecosystem services _________________________________________________________________________
1 Johdanto ... 1
2 Miksi katupuita istutetaan? ... 1
3 Katutila puiden kasvuympäristönä ... 3
4 Kokemuksia katupuuistutuksista Suomessa ... 5
5 Menestyvien katupuuistutusten suunnittelu ... 7
5.1 Tilankäyttö ja maa-ainekset ... 7
Helpot istutuspaikat ... 7
Istutusalueiden koko ... 10
Paikallisten maa-ainesten suojeleminen ja käyttö ... 12
Maan parantaminen ja vedenläpäisykyvyn varmistaminen ... 15
5.2 Puun ja katualueen yhteensovittaminen ... 19
Puun tyvialueen suojeleminen ... 19
Tilaa juurille ... 22
Juurikäytävät ja -kaivannot ... 23
Istutuslaatikot ... 24
Kantavat kasvualustat ... 25
Kasvualustakasetit ... 28
Oikean puun valinta ... 29
5.3 Hoidon suunnittelu ... 30
Järkevät puu- ja maa-ainesbudjetit ... 30
Yksityiskohtaiset istutus- ja päällysrakennesuunnitelmat ... 32
Hoidon suunnittelu ... 33
6 Yhteenveto ja pohdintaa ... 34
7 Kirjallisuus ... 36
1 Johdanto
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, minkälaisia asioita katupuuistutuksia suunnittelevan maisemasuunnittelijan on otettava huomioon voidakseen suunnitella arvokkaita katupuuistutuksia. Katupuuistutusten arvo määräytyy niiden tuottamien ekosysteemipalveluiden mukaan. Kullekin katupuuistutukselle voidaan määritellä jokin tavoitearvo, jonka toteutumismahdollisuuksia suunnittelijan on työssään arvioita.
Työn lähdeaineistona käytetään pääasiassa kirjallisia lähteitä, joista tärkeimpänä James Urbanin teos Up by Roots. Healthy Soils and Trees in the Built Environment. Taustoittavana materiaalina olen käyttänyt suomalaisten katupuuasiantuntijoiden haastatteluja. Osa haastateltavista halusi vastata nimettömänä, joten kenenkään vastaajan henkilötietoja ei ole laitettu näkyviin.
Opinnäytetyöni tutkimusmetodina on kommentoiva narratiivinen kirjallisuuskatsaus.
2 Miksi katupuita istutetaan?
Katupuu on katualueeksi kaavoitetulla alueella kasvava puu. (Krook et al. 2005, 7) Kaikki kaupungeissa kasvavat puut eivät siis ole katupuita vaan kyseessä on oma kaupunkipuiden alaryhmänsä. Katupuun istuttaminen ja hoito vaativat enemmän resursseja ja erilaista osaamista kuin vastaavan puun istuttaminen ja kasvattaminen puistossa tai metsässä.
Voidaksemme perustella päätöksemme istuttaa ja hoitaa katupuita meidän on kyettävä tunnistamaan ja analysoimaan katupuiden tuottamia ekosysteemipalveluita. Toisin sanoen katupuiden tuottamia asioita, jotka ihmiset kokevat arvokkaiksi.
Opetushallituksen mukaan ”ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan ekosysteemien tuottamia ilmaisia aineellisia ja aineettomia hyötyjä ihmiselle”. Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa neljään ryhmään: tuotantopalvelut (esim. ravinto ja vesi), ylläpitopalvelut (esim. fotosynteesi ja ravinteiden kierrätys), sääntelypalvelut (esim. ilmaston sääntely ja veden puhdistus) ja kulttuuripalvelut (esim. esteettisyys ja virkistys). (Opetushallitus 2020) Erotuksena kaikkien elinvoimaisten puiden ja useimpien muiden kasvien tuottamista ekosysteemipalveluista (esimerkiksi hapen tuottaminen, hiilen sidonta ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen) katupuut tuottavat tiettyjä hyötyjä, jotka ilmenevät nimenomaan niiden kasvupaikkojen välittömässä läheisyydessä. Monien katupuiden
tuottamien ekosysteemipalveluiden arvo korostuu ääriolosuhteissa kuten laajoilla kaupunkialueilla, tiiviissä kaupunkirakenteessa, vilkkaasti liikennöityjen väylien varrella, lämpimässä tai tuulisessa ilmastossa tai säässä ja niin edelleen. Harvaan rakennetussa pienessä kaupungissa, joka sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeelle lähellä luonnon metsäalueita, katupuiden tuottamien ekosysteemipalveluiden arvo muodostuu suurilta osin esteettisistä tekijöistä eli kulttuuripalveluista.
Tärkeimpiä katupuiden tuottamia ekosysteemipalveluita ovat niiden vaikutukset paikalliseen mikroilmastoon. Puut haihduttavat vettä, mikä viilentää ilmaa. Puiden oksisto ja lehdet hidastavat ilmavirtauksia kapeissa katukuiluissa ja saavat näin ollen kylmän ilman tuntumaan vähemmän hyytävältä. Puut varjostavat kadun ja rakennusten pintoja auringon valolta ja tekevät näin ollen helteisestä kaupungista hieman siedettävämmän.
Joissain tapauksissa puut voivat siis auttaa vähentämään koneellisen viilennyksen tarvetta asunnoissa ja liiketiloissa.
Katupuiden tiedetään vaikuttavan kaupunkien ilman laatuun. Katupuilla ja kaupunkipuilla yleensäkin on tässä suhteessa sekä hyviä, että huonoja vaikutuksia ja vaikutukset vaihtelevat paljon kohteiden välillä. Parempilaatuisen hengitysilman saavuttaminen katupuiden avulla on kuitenkin erittäin monimutkainen kysymys ja sen ratkaiseminen vaatii kussakin kohteessa hyviä tietoja sekä paikallisista olosuhteista, että eri puulajien ominaisuuksista.
Puiden istuttamisesta puhuttaessa otetaan usein esiin puiden kyky sitoa itseensä hiiltä ilmasta. Myös katupuut voivat sitoa itseensä hiiltä, mutta johtuen katupuuistutusten perustamisessa vapautuvan maa-aineksiin sitoutuneen hiilen suuresta määrästä sekä katupuuistutusten hoidon aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä ja katupuiden lyhyestä eliniästä ovat katupuut yksilötasolla usein hiilen lähteitä. Lisäksi, vaikka katupuuyksilö saataisiinkin huolellisen suunnittelun ja taitavan hoidon seurauksena toimimaan hiilinieluna, on katupuiden määrä kaikkiin maapallolla kasvaviin puihin verrattuna niin pieni, että niiden merkitys hiilinieluina ei ole kokonaisuuden kannalta merkittävä. Tämä ei mielestäni tarkoita sitä, että katupuiden istuttamisessa ja hoidossa ei tulisi pyrkiä kohti pienenpää hiilijalanjälkeä, mutta hiilitietoisen suunnittelijan on hyvä pitää mielessä, että sama hiilen vähentämiseen ilmakehässä sijoitettu panos voi jossain muualla tuottaa paljon suuremman hyödyn.
Katupuilla on myös esteettistä arvoa, monet ihmiset pitävät niitä kauniina ja ne lisäävät siten ihmisten tyytyväisyyttä asuinympäristöään kohtaan ja sitä kautta heidän yleistä tyytyväisyyttään elämään.
Kaikkien katupuiden tuottamien ekosysteemipalveluiden rahamääräinen arvottaminen ei ole mielekästä. Esimerkiksi laskelmia katupuiden tarjoaman viilennyksen vaikutuksesta paikallisiin ilmastointikuluihin voidaan tehdä, mutta katupuiden kauneuden arvoa on vaikea arvioida rahassa. Oma näkemykseni on, että katupuiden arvon tunnistamiseksi ja analysoimiseksi tarvitaan määrällisiin menetelmiin perustuvan tutkimuksen lisäksi yhä enemmän myös laadullista tutkimusta.
Katupuiden tuottamien ekosysteemipalveluiden arvon suhteessa muiden puiden tuottamiin ekosysteemipalveluihin voi odottaa tulevaisuudessa kasvavan kaupungistumisen vuoksi. Mikäli onnistumme suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisia katupuuistutuksia, jotka tuottavat suuria hyvinvoivia katupuita voimme odottaa katupuille merkittävää arvonnousua. Mikäli suunnittelemme ja toteutamme istutuksia, joissa katupuiden on mahdotonta menestyä, voimme varautua tulevaisuudessa toteamaan katupuuistutusten olevan vain kalliita.
3 Katutila puiden kasvuympäristönä
Katutila on monella tapaa haastava kasvupaikka. Tilaa on vähän sekä maan alla, että päällä ja siihen pitää usein mahtua hyvin monenlaisia toimintoja, kuten putkia- ja kaapeleita, liikennemerkkejä, bussipysäkkejä raitiovaunujen ajojohtimia ja niin edelleen.
Maa on katualueella tiivistä ja suurin osa pinnoista läpäisemättömiä. Talvella katualueelle saatetaan levittää suolaa. Öljyjä, bensiiniä ja raskasmetalleja valuu hulevesien mukana puiden juuristoalueille ympäri vuoden. Juuristoalueella liikutaan raskailla ajoneuvoilla, mikä aiheuttaa maan tiivistymistä ja juuristovaurioita. Puiden runkoja ja oksia kolhitaan huoltotöiden ja rakentamisen yhteydessä.
Jotkin katutilan ominaisuudet ovat pysyviä ja sisältyvät katutilan käsitteeseen. Niitä puuistutuksia suunnitteleva tai toteuttava ammattilainen ei käytännössä voi muuttaa.
Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi vilkas liikenne, rajallinen tila, kova pintamateriaali, lukuisat päällekkäiset toiminnot ja jatkuvien huolto ja muutostöiden mahdollisuus.
Katupuiden vaatimukset tiedostavalla suunnittelulla ja toteutuksella voidaan kuitenkin merkittävästi vaikuttaa siihen, että katutilan ominaisuudet eivät aiheuta suurta haittaa tai täydellistä estettä katupuiden kasvulle. Tiettyjä haittoja voidaan poistaa kokonaan ja toisten vaikutuksen pienentämiseksi voidaan tehdä paljon.
Maankäytön suunnittelussa katupuiden kasvuolosuhteisiin voidaan vaikuttaa jo osayleiskaavatasolla. Asemakaavatasolla katupuut ovat jo selkeästi huomioitavien asioiden listalla. Katutilan mitoitukset ja kasvillisuuden määrään ja tyyppiin liittyvät vaatimukset vaikuttavat siihen, millaisia puuistutuksia maisemasuunnittelija voi kohteeseen suunnitella.
Tässä työssä katupuuistutuksia tarkastellaan enimmäkseen katusuunnitelma ja detaljitasolla. Jotkin käsitellyistä suunnitteluratkaisuista ovat kuitenkin sellaisia, että ne pitää ottaa huomioon jo asemakaava tai jopa osayleiskaavatasolla.
Opinnäytetyöni yhtenä tavoitteena on osoittaa, miten monisyisestä asiasta katupuuistutusten suunnittelussa on kyse. Suomenkielistä oppimateriaalia katupuiden istuttamisesta on olemassa hyvin vähän. Alan tieto on hajallaan tieteellisissä julkaisuissa, lehtiartikkeleissa ja hiljaisena tietona asiaan vihkiytyneiden henkilöiden hallussa.
Viherrakentajan käsikirjassa (Soini, T., 2009) esitellään joitain katupuiden istuttamiseen liittyviä työmenetelmiä ja kerrotaan muutamista erilaisista kasvualustavaihtoehdoista.
Teos on kuitenkin suunnattu enemmän juuri Viherrakentajalle, joka on toteuttamassa valmista suunnitelmaa. Katuympäristön suunnitteluopas vuodelta 2011 tarjoaa suunnittelijalle tiiviissä muodossa tietoa katupuuistutusten suunnittelun tueksi. (kts.
Junttila et al. 2011) Teos on hyvin tiivis ja se herättää halun oppia asiasta lisää. Minun mielestäni näiden oppaiden rinnalle on paikallaan luoda katupuuistutusten suunnittelijalle selkeä tarkistuslista niistä asioista, joita suunnitelmaa laadittaessa pitää ottaa huomioon.
Katupuiden istuttamiseen ja hoitoon liittyy myös sääntelyä ja ohjeita. Katupuiden etäisyyksille rakennuksista ja muista rakenteista on esimerkiksi olemassa vaatimuksia.
InfraRyl:in lukuun 23312 on kerätty tämän tyyppistä tietoa katupuuistutusten suunnittelun tueksi. Kasvualustoja koskevia ohjeita ja sääntelyä on koottu InfraRyl:in lukuun 23110.
Vaikka ohjeistus on paikoitellen hyvin yksityiskohtaista, jättää se silti suunnittelijalle paljon harkinnanvaraa käytännön toteutusta mietittäessä.
Työni runkomateriaalina olen käyttänyt James Urbanin kirjaa Up by Roots. Healthy Soils and Trees in the Built Environment. James Urban on kokenut maisema-arkkitehti, joka on erikoistunut kaupunkipuuistutusten suunnitteluun. Urban on ollut mukana kehittämässä erilaisia tiivistymättömiä kasvualustaratkaisuja kaupunkipuille kuten kantavia kasvualustoja ja Silva Cell -kasvualustakasetteja. ( http://www.jamesurban.net/about) Kirjassaan Urban esittelee kymmenen suunnittelua ohjaavaa periaatetta, jotka huomioimalla kaupunkipuiden elinolosuhteita voidaan parantaa. Esittelen nämä periaatteet ja pohdin sitä, miten niitä voitaisiin soveltaa katupuuistutusten suunnittelussa Suomessa.
Urban jakaa suunnitteluperiaatteet kolmeen ryhmään. Suurimman huomion kirjassa saavat maa-aineksiin ja maan käsittelyyn liittyvät asiat, toiseksi Urban esittelee puihin ja niiden käsittelyyn liittyviä periaatteita ja kolmanneksi istutusten ja alueiden hoitoon liittyviä periaatteita. Yli 450-sivuisena kirja on laaja esitys puuistutusten suunnittelusta.
Lähdeviittaustekniikka ei aivan täytä tieteellisen julkaisun vaatimuksia, vaikka lähdemateriaalia kunkin luvun lopussa listataankin. Teos on rakenteeltaan ja tyyliltään oppikirjamainen ja olen sitä mieltä, että sen käyttömahdollisuuksia suomalaisessa maisemasuunnittelijakoulutuksessa on hedelmällistä tarkastella. Up by Rootsin on kustantanut International Society of Arboriculture (ISA) Yhdysvaltain Illinois’sa vuonna 2008.
4 Kokemuksia katupuuistutuksista Suomessa
Muodostaakseni kuvan katupuuistutusten nykytilasta Suomessa olen haastatellut muutamia kokeneita suomalaisissa kaupungeissa työskenteleviä ammattilaisia. Osa haastateltavista halusi, että heidän vastauksensa julkaistaan nimettöminä, joten olen jättänyt kaikkien haastateltujen nimet mainitsematta.
Haastattelemani katupuuammattilaisten kokemusten mukaan katupuiden elinolosuhteissa Suomessa on selkeästi parantamisen varaa. Haastatteluissa esiin nousseita puiden menestymismahdollisuuksia rajaavia tekijöitä olivat kasvualustan tilavuus, kasvualustan laatu, vesi- ja kaasutasapaino, maan tiivistyminen ja runko- ja juuristovauriot.
Kasvualustan tilavuutta koskevista kommenttien perusteella voi päätellä, että puuistutusten suunnittelijoiden ja toteuttajien mahdollisuudet vaikuttaa kasvualustatilavuuteen ovat puutteelliset.
”…kasvualustatilan määrä on mielestäni kaikkein suurin ongelma, joka lähtee jo kaavoituksesta ja kiinteistöjen/katujen suunnittelusta.”
”Ensimmäinen ja merkittävin haaste on, miten niille saataisiin varattua riittävä kasvutila niin maan alta kuin päältä? Nyt kasvualustatilavuudet ja latvustila ovat pääsääntöisesti liian ahtaita…”
”Suurin ongelma on liian pienet tilavaraukset (kasvualustan tilavuus)… Liian pieni kasvualustatilavuus aiheuttaa merkittävän riskin puiden kuivumiselle kuivina kasvukausina… Kun puille ei varata riittävästi tilaa, niiden juuristoalueelle kohdistuu todennäköisesti kaivuita”
Kasvualustan laatua koskevien kommenttien perusteella voi olettaa, että kasvualustojen laatu on yleisesti parantunut. Kohdekohtaisesti suunniteltuja ratkaisuja kuitenkin kaivattaisiin enemmän.
”…(kaupungissa) käytetään aika hyvin nykyään kantavaa kasvualustaa, mikä mielestäni edesauttaa maaperän tiivistymistä vastaan. Samoin täällä suunnittelussa on alettu paremmin ymmärtää kaasunvaihdon merkitystä.”
”Uudet kasvualustatekniikat yleistyivät Suomessa verraten myöhään, vasta 90-luvulla tehtiin ensimmäisiä kantavia kasvualustoja ja nekin saivat enemmän vauhtia vasta tällä vuosituhannella. Kasettiratkaisuja ei ole ehkä tehty kuin vain meillä (kaupungissa).”
”Ollaan viime vuosina kohkattu paljon kantavista kasvualustoista, (suolattomista katto-) hulevesistä, biohiilestä, mutta vasta aivan pieni osa puista on istutettu kantavalle kasvualustalle, hulevesien ja biohiilen käyttö on vasta kokeiluasteella jne.”
”Lisäksi tarvittaisiin enemmän puulajikohtaista tietoa kasvuolosuhteista. Nyt mennään useimmiten kasvualustan osalta ’samalla sapluunalla’ lajille kuin lajille. Tästä ei yleensä käydä edes keskustelua. Se on ymmärrettävääkin, sillä tietoa on liian vähän ja työkaluja (eri kasvualustatuotteita) myös rajoitetusti.”
Haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan suuri osa katupuista näyttäisi selviävän istutuksesta ja sitä välittömästi seuraavista ensimmäisistä vuosista. Haastateltavien arviot sitä, kuinka suuri osuus katupuista menetetään ensimmäisten 2-5 vuoden kuluessa istuttamisesta vaihtelivat muutamista puista noin viiteen prosenttiin istutetuista puista.
Haastattelujen perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että katupuiden eliniän arvioiminen on vaikeaa ja vaihtelua on paljon. Asiantuntijoiden arviot realistisesta katupuun eliniästä vaihtelivat haastatteluvastauksista 20 vuodesta 100 vuoteen. Kysymys katupuun eliniästä
on tärkeä, mikäli oletamme, että vasta täysikasvuiset puut tuottavat sellaisia ekosysteemipalveluja, joita katupuilta odotamme.
”K-Euroopassa ja eteläisessä Skandinaviassa sanotaan että 30 v elinkaari on jo hyvä. He vertaavat tätä aiempiin kokemuksiin jossa elinkaari tuli täyteen noin 10 v kuluessa istutuksesta. Itse pidän tavoitteena 50 v elinkaarta. Tällä tarkoitetaan siis lehmusta kivetyllä alueella.”
”Keskimääräinen eliniän odote on laskemassa, hiukan toivorikkaasti esitän, että ehkä 75-80 v nykyisellään.”
”Sanoisin että uuden (kadun) puut voivat hyvin elää satavuotiaiksi. tavallinen välikaista lehmus tai koivu arvioni mukaan 70-80 vuotta maksimissaan. nämä ovat kyllä hihasta ravistettuja arvioita.”
”Olemme käyneet keskustelua siitä, että katupuun elinkaaren pitäisi olla vähintään 80 vuotta, mutta ei se ole mikään standardi, jota esimerkiksi seurattaisiin jotenkin.”
”Vaikea kysymys, vaihtelee paljon kasvupaikan mukaan. Huonoimmissa tilanteissa lie 20-30 vuotta, jossain voivat elää ”täysikasvuisiksi”.”
Tilastotietoa katupuiden kunnosta ja elinkaaresta ei ole laajasti saatavilla. Turun kaupungilla on kuitenkin olemassa puurekisteri, josta on haettavissa myös esimerkiksi katupuiden kuntotietoja. Myös Helsingin kaupungilla on oma puurekisterinsä.
5 Menestyvien katupuuistutusten suunnittelu
Tässä luvussa käyn läpi sellaisia aihealueita, jotka katupuuistutusten suunnittelijan on otettava huomioon voidakseen varmistua siitä, että katupuulla on hyvät menestymismahdollisuudet omalla kasvupaikallaan.
Luku on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään tilankäyttöä ja maa- aineksia, toisessa taimimateriaalia ja paikkaan sopivan puun valintaa ja kolmannessa katupuiden hoitoa.
5.1 Tilankäyttö ja maa-ainekset
Helpot istutuspaikat
Urbanin ajattelussa helpot istutuspaikat tarkoittavat paikkoja, joissa kasveilla on riittävästi tilaa ja laadukasta päällystämätöntä maata. Monesti tämä tarkoittaa paikkoja, joissa maahan on kohdistunut vähiten tiivistävää rasitusta tai muutoksia. Kohteessa
tehtävässä katselmuksessa voidaan havaita, että nämä paikat ovat sellaisia, joissa kasvit ennestäänkin menestyvät. Harvoissa tapauksissa kaupunkialueilla oleva maa-aines on sellaisenaan sopivaa puuistutuksiin, mutta Urbanin mukaan monissa tapauksissa hyvää mineraalimaata voidaan helposti parantaa maan tiiveyttä vähentämällä ja lisäämällä siihen eloperäistä ainetta. (Urban 2008, 152)
Suunnittelun edetessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että näistä helposti istutettavista paikoista ei tehdä kasveille epäsuotuisia rajaamalla niitä liian pieniksi palasiksi, päällystämällä tai rakentamalla kiinteitä rakenteita aivan kiinni istutuspaikkoihin. (Urban 2008, 153)
Tärkeä näkökohta helppojen ja hyvien istutuspaikkojen suojelemissa rakentamisen aikana ja sen jälkeen on ihmisten käytöksen huomiointi. Kasvien sijoittelussa on otettava huomioon myös ihmisten todennäköiset käyttäytymismallit rakentamisen aikana ja sen jälkeen. Istutuksia ei esimerkiksi kannata sijoittaa suorimmalle mahdolliselle kävelyreitille kahden tärkeän pisteen välillä, eikä sellaiseen paikkaan, jota tullaan käyttämään varastointiin tai liikennöinti työmaan aikana. (Urban 2008, 153)
Suunnittelija kannalta tämän suunnittelumallin noudattaminen saattaa tarkoittaa tinkimistä tiukoista esteettisistä vaatimuksista, muotojen mukauttamista kasvupaikkojen mukaisiksi ja mahdollisesti puiden lukumäärän vähentämistä. Palkintona pitäisi kuitenkin olla suurempikokoisia ja terveitä puita, jotka vaativat vähemmän intensiivistä hoitoa.
(Urban 2008, 153-154) Esimerkiksi kuvan 1 kaltaisessa tilanteessa nurmialueelle istutettavien puiden hoitaminen on huomattavasti helpompaa kuin katurakenteeseen istutetun yksittäisen lehmuksen. Kadun reunassa sijaitseva puu on myös paljon enemmän alttiina liikenteen ja kunnossapidon aiheuttamille vahingoille, kuin nurmialueella sijaitsevat kasvit.
Kuva 1 Olisiko yksinäisen katupuun voinut istuttaa nurmialueelle muiden puiden kanssa? Kuva Juhani Hujala / Tampere
Varsinkin uusien alueiden suunnittelussa tätä periaatetta voitaisiin mielestäni Suomessa noudattaa melko helposti. Vanhoja taajama-alueita kehitettäessä Suomessa on suuret mahdollisuudet hyötyä ennestään väljästä kaupunkirakenteesta juuri istutusten suunnittelun osalta. Puuistutusten keskittäminen suuremmille yhtenäisille istutusalueille voisi olla liikenteen ja talvikunnossapidon ja katujen puhtaanapidon sujuvuuden kannalta katsottuna edullista. Toisaalta tällaisella sijoittelulla puiden tuulelta, auringolta ja melulta suojaava vaikutus ulottuu vain pieneen osaan koko katutilasta.
Espoon Tapiola (kuva 2) on hyvä esimerkki alueesta, jossa suuri osa puista on katualueidenkin läheisyydessä istutettu kohtuullisen helppoihin paikkoihin suurille yhtenäisille alueille. Alueella on laajoja kansirakenteisia jalankulkualueita ja suuria taajamaväyliä. Suurin osa kaupunkipuustosta on kuitenkin sijoitettu erillisille nurmialueille tai pitkiin yhtenäisiin viherkaistoihin ajoradan ja kevyen liikenteen väylän väliin. Kansi- istutuksia on alueella hyvin vähän. Pienissä kasvutiloissa kasvavia katupuita on jonkin verran, mutta ne ovat selvästi vähemmistönä.
Kuva 2 Espoon Tapiolassa on suosittu suuria yhtenäisiä istutusalueita. Päällystettyjen alueiden sisään jäävät saarekkeet ovat vähemmistönä. Kuva Paikkatietoikkuna / Maanmittauslaitos
Istutusalueiden koko
Yksi puu reilun kokoisessa istutusalueessa on parempi kuin monta puuta liian pienissä tiloissa. Urbanin mukaan ihanteelliset puiden istutusalueet ovat niin suuria, ettei niitä katuympäristössä käytännössä voida toteuttaa. Tavoitteeksi jää siis mahdollisimman suurten istutusalueiden suunnittelu ja rakentaminen. Urban on sitä mieltä, että maan päällisen päällystämättömän istutusalueen pienuutta ei voida täysin kompensoida laajentamalla maanalaista istutustilavuutta. Urban suosittelee maanpeitekasvien tai muun aluskasvillisuuden käyttöä puiden juuristoalueella. Hän tunnustaa tarpeen suojella hiljattain istutettujen puiden juuripaakkuja ja rungon lähiympäristöä, mutta haluaa kieltää lähes täysin kaikkien joustamattomien suojarakenteiden käytön puun rungon läheisyydessä. (Urban 2008, 157-162)
Realistisina käytännön toimenpiteinä istutusalueiden laajentamiseen Urban ehdottaa istutusalueiden venyttämistä väylien kulkusuunnan mukaisesti. Tällaisten istutusalueiden suojaamiseen Urban käyttäisi matalia aitoja ja korotettuja reunakiviä. (Urban 2008, 157- 162) Tällaisia ratkaisuja on monesti käytössä kuvan 3 kaltaisilla puistoalueilla, joissa liikennöintitilasta ei ole niin suurta puutetta.
Kuva 3 Puistoalueilla puuistutusten aitaaminen on usein hyvä ja kustannustehokas ratkaisu. Tiiviillä keskusta-alueilla siihen harvemmin jää tilaa. Tässä toteutuksessa reunakivi suojaa aitaa ja aita istutuksia. Kuva Timo Hujala / Rauma
Suomen olosuhteissa istutusalueiden kokoon ja sijoitteluun katutilassa vaikuttavat etenkin kadunvarsipysäköinnin järjestelyt ja talvikunnossapidon vaatimukset. Molemmat on mahdollista ottaa huomioon, vaikka istutusalueiden pinta-aloja kasvatettaisiin. Tämä vaatii kuitenkin pysäköintipaikkojen ja istutusalueiden harvempaa rytmitystä kuten kuvan 4 tapauksessa. Aivan jokaisen rapun eteen ei välttämättä saada sijoitettua pysäköintipaikkaa. Myös keskikaistojen tehokkaampaa käyttöä puuistutuksissa voisi tutkia. Vanhoilla kantakaupunkialueilla, joilla on paljon porttikonkeja, pysäköinnin, istutusten ja ajoväylien rytmittäminen on haastavaa. Tällaisissa paikoissa puuistuksia harvoin onkaan mahdollista toteuttaa Urbanin periaatteen mukaisesti.
Kuva 4 Helsingin Aurinkolahdessa katupuut on istutettu pitkiin yhtenäisiin istutusalueisiin.
Pysäköintipaikkojen ja puiden rytmitys on harvempi kuin monissa paikoissa. Kuva Juhani Hujala / Helsinki
Paikallisten maa-ainesten suojeleminen ja käyttö
Muokkaamaton maa on nähtävä arvokkaana luonnonvarana. Luonnonmaa-ainesten mururakenne, biologinen toiminta ja luonnonmukainen kerrostuminen ovat ominaisuuksia, joita on vaikea saavuttaa ihmisen tuottamilla maa-ainesseoksilla tai maanparannustoimilla.
Rakennustyömailla maan suojeleminen rakentamisen vaikutuksilta vaatii tutkimusta ja suunnittelua ja niiden pohjalta tehtäviä aktiivisia toimenpiteitä. Urbanin mukaan maata pitäisi rakennuskohteissa suojella samaan tapaan kuin säilytettävää kasvillisuutta tai historiallisesti merkittäviä rakennuksia tai arkeologisia kohteita. (Urban 2008, 164-165) Paikallisten maa-ainesten suojelemisen ja uudelleen käyttämisen puolesta puhuu myös se, että mikäli työmaalta kuljetetaan maa-aineksia pois ne pitää aina läjittää jonnekin.
Toisaalta korvaavia maa-aineksia joudutaan usein tuomaan paikalle, ja tämä maa-aines on silloin pois alkuperäiseltä paikaltaan. Näin ollen rakentaja tulee siis häirinneeksi maaperää vähintään kahdessa eri paikassa. (Urban 2008, 164-165)
Taloudelliselta näkökannalta katsottuna maiden suojelu ei aina ole kannattavaa. Tämän vuoksi tarvitaan taloudellisia kannustimia, sääntelyä ja valvontaa, jotta rakennuttajat ja urakoitsijat tekisivät riittävät toimenpiteet suojelutavoitteiden saavuttamiseksi.
Lainsäätäjän ja muiden toimintaohjeita laativien osalta maiden tehokas suojelu edellyttää luontoarvojen tunnustamista itseisarvoiksi. Kasvillisuusinvestointien tulevan tuoton pitäisi olla varmempaa ja tasaisempaa, mikäli istutusten pohjana oleva maa-aines on laadukkaampaa.
Suomalaisissa viher- ja ympäristörakentamisen rakennustapaohjeissa (VRT ’17, Infra RYL, Viherrakentajan käsikirja) maa-ainesten tai -alueiden suojelemiseen ei ole kiinnitetty erityistä huomiota. Pintamaiden poistosta, varastoinnista ja uudelleen käytöstä kyllä puhutaan ja siihen opastetaan. Lisäksi on ohjeita säilytettävän kasvillisuuden suojaamisesta.
Aihe on kuitenkin alkanut nousta esille ympäristörakennusalalla. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on laatinut ohjeet kierrätysmaiden käytölle ja maaperän säilyttämiselle viherrakennuskohteissa osana kaupunkitilaohjettaan. Myös Viherympäristöliitto on teettänyt ohjekirjasen aiheesta osana kestävän ympäristörakentamisen toimintamalliaan.
Kaupunkitilaohjeessaan Helsingin kaupunki ohjeistaa juuri Urbanin kuvaamaan toimintaan: ”Helsingin kaupunki edistää kierrätysmaiden käyttöä kasvualustojen valmistuksessa osana Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmaa ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Tavoitteena on, että kaikissa rakennushankkeissa selvitetään käytettävissä olevat maa-ainekset ja että viherrakentamisessa käytetään ensisijaisesti kierrätettyjä maa-aineksia.” sekä ”Kierrätysmaiden käyttöä ohjaavat neljä pääperiaatetta: massatasapaino, maa-ainesten kierrätys kasvualustoissa, ekologinen monimuotoisuus ja maaperän suojaaminen ja säilyttäminen kohteessa (”kaivamattoman maan periaate”).” ja ”Ennen suunnittelun käynnistymistä hankealueen maan laatu ja määrä selvitetään. Paikallinen maaperä toimii kasvillisuussuunnittelun lähtökohtana ja resurssina.”. (Helsingin kaupunki 2019)
Kierrätysmaita hyödyntäviä pilottihankkeita on Suomessa tehty ainakin Vantaan kaupungissa Ankkapuiston ja Hakunilan urheilupuiston kohteissa. Kunnostusurakassa muuan muassa ruopattiin Korson Ankkapuiston vesistöjä ja käytettiin lähialueelta kerätyillä uusiomateriaaleilla täydennettyjä imuruoppausmassoja puiston
käyttönurmialueen maastonmuotoiluun. Kohteessa käytettiin monipuolisesti erilaisia uusiomateriaaleja: hiekoitussepeliä, imuruoppausmassaa, pintahiekkaa, moreenia, kompostia ja kivituhkaa. Raaka-aineiden monipuolisuus mahdollisti monien erilaisten kasvualustaseosten valmistamisen. Hankkeessa saavutettiin 23 000 CO2 ekv.
Päästövähennys ja 56000 € kustannussäästö verrattuna siihen, että kohteessa olisi käytetty uusia materiaaleja. (Kivimäki 2020, Ramboll Finland 2019)
Viherympäristöliiton KESY-toimintamalli luettelee kattavasti toimintatapoja, joita vastuullisesti toimivan rakennuttajan, suunnittelijan, rakentajan ja ylläpitäjän tulisi noudattaa maaperän ja maa-ainesten suojelemiseksi (Weckman 2018).
Toimenpideluettelo on pitkä, mutta kuvailee toimintaa hyvin yleisluontoisesti.
Käytännössä ohjeiden noudattaminen vaatii maa-aineksiin ja niiden käsittelyyn liittyvää syventynyttä osaamista. Viherympäristöliitto kiinnittää huomiota myös rakentamisen aikaisten jätevesien ja hulevesien puhdistamiseen ennen niiden johtamista maaperään.
(Weckman 2018, 37-40.)
KESY-toimintamallia täydentävässä WSP Finlandin tuottamassa Kierrätysmaiden käyttö viherrakentamisen kasvualustoissa -ohjeessa annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten maiden suojelu ja uudelleen käyttö voidaan käytännössä toteuttaa. Suunnittelijalle ohje on arvokas työkalu. Kaikkea vastuuta maiden kestävästä käytöstä ei kuitenkaan voi sysätä maisemasuunnittelijalle. Kuten em. Ohjeessa todetaan ”Kierrätysmaiden käytön edistäminen vaikuttaa koko viheralueiden suunnittelun, hankinnan, rakentamisen ja kunnossapidon ketjuun. Kierrätys edellyttää suunnitelmallisuutta kaikessa toiminnassa alueidenkäytön suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.” (WSP Finland Oy 2019, 9).
Maaperää kunnioittava toimintatapa haastaa kaikki rakentamisketjun toimijat aivan eri tavalla kuin sellainen ajattelumalli, jossa pintamaat kuoritaan ja tilalle tuodaan suunnittelijan valitsemille kasveille soveltuvaa multaa. Toisaalta, tällaisella maaperän huomioon ottavalla projektilla voidaan saavuttaa paljon pelkän estetiikan ylittäviä hyötyjä.
Käytännön tasolla tämän periaatteen noudattamisessa olisi Suomessa vielä paljon parannettavaa. Maa-ainekset ovat harvaan asutussa maassa hankintahinnaltaan verrattain edullisia ja niitä on usein saatavilla myös suurimpien taajamien lähialueilla.
Talonrakentamisessa suositaan rakennustapaa, jossa koko tontti tyhjennetään ja aloitetaan puhtaalta pohjalta, sen sijaan että pyrittäisiin kaivamaan mahdollisimman vähän. Katupuuistutusten rakentamisessa nykyisen kaltaisten kantavien kasvualustojen käyttö tekee paikallisten maa-ainesten käytöstä käytännössä mahdotonta. Tasakokoista kymmenen-viisitoistasenttistä kiveä on harvoin tarjolla uusiomateriaalina. Toisenlaiset rakenneratkaisut, kuten kasvualustakasetit ja holvirakenteet, voisivat olla uusiomaiden tai paikallisten maa-ainesten käytölle suotuisampia.
Kuva 5 Ida Aalbergin puisto on toteutettu kierrätettyjä pintamaita käyttämällä. Puisto muodostaa monimuotoista kaupunkiluontoa, joka kehittyy vuosien kuluessa. Katupuuistusten tapauksessa kierrätysmaiden käyttö on kuitenkin haastavaa. Kuva Elina Regårdh.
Maan parantaminen ja vedenläpäisykyvyn varmistaminen
Tämä suunnitteluperiaate saa paljon huomiota Urbanin kirjassa. Urban painottaa sitä, että suunnittelijan on oltava hyvin selvillä paikallisista maaolosuhteista sekä ennen rakentamisen alkua, että rakentamisen jälkeen. Maa-analyysit ennen ja jälkeen kohteen rakentamisen, sekä käytettävien maa-ainesten huolellinen laadunvalvonta auttavat tässä.
Suunnitelmia on päivitettävä töiden edetessä, jotta voidaan ottaa huomioon rakentamisen maaperässä aiheuttamat muutokset ja tehdä tarpeelliset toimenpiteet niiden kompensoimiseksi. Maan liiallinen tiivistyminen, joka johtaa hapen puutteeseen ja huonoon vedenläpäisykykyyn, on tavallista rakennetussa ympäristössä. Urban tuntuukin pitävän tiivistymistä pahimpana uhkana maan kasvukunnolle. Urbanin mukaan liiallisen tiiviyden poistaminen on vaikeaa ja tulokset epävarmoja, joten maan suojelemiseen tiivistymiseltä on todella kiinnitettävä huomioita, mikäli halutaan välttää mittavia massanvaihtoja.
Myös ravinteiden puute ja väärä pH-arvo ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa rakennuspaikalla. Vääränlainen rakeisuus ja liiallinen tai liian vähäinen eloperäisen aineksen osuus voivat johtaa huonoon veden ja ravinteiden pidätyskykyyn tai huonoon veden ja hapen läpäisevyyteen, vaikka maata ei olisikaan pilattu tiivistämällä. Maan rakeisuutta ja eloperäisen aineksen suhteellista määrää voidaan muuttaa, vaikka käytettäisiin uusiomaa-aineksia tai paikallisia massoja.
Urban esittelee kirjassaan useita menetelmiä, joilla paikalla olevaa maata voidaan muokata paremmin puille sopivaksi. Kaupunkipuuistutuksia suunnittelevan maisemasuunnittelijan tulisi mielestäni hallita rakennettuun ympäristöön soveltuvat mekaanisten, kemiallisten ja biologisten maanparannuskeinojen ja työvälineiden käyttö kohtuullisen hyvin myös käytännössä, jotta suunnitelmiin voidaan kirjata riittävän yksityiskohtaisesti, miten suunnitelman tavoitteisiin maiden suojelemisesta ja parantamisesta päästään.
Kasvualustamateriaalin laadun lisäksi Urban pitää puun käytössä olevan kasvualustan tilavuutta hyvin merkittävänä tekijänä puun kasvumahdollisuuksille. Kirjassa esitetään Urbanin kehittämä kaavio (kuva 7), jonka mukaan puun lopullinen koko olisi suoraan verrannollinen kasvualustan tilavuuden kanssa.
Urbanin kaavion pohjana ovat muun muassa puiden vedenkulutukseen liittyvät tutkimukset. Kaavion kasvualusta on hiekka tai savipitoista pintamaata ja vuosittainen sademäärä 750 mm tai enemmän. Oleellista on, kuinka paljon kasvualustamateriaali kykenee varastoimaan puulle välttämättömiä ravinteita ja vettä. Mikäli kasvualustan varastointikapasiteettia voidaan parantaa, sen tilavuutta voidaan mahdollisesti
pienentää. Vastaavasti, mikäli kasvualustan tilavuutta pienennetään, sen varastointiominaisuuksia on syytä parantaa, tai kastelua ja lannoitusta tehostaa.
Kuva 6 Keskimääräinen vuosisade (mm) Suomessa vertailukaudella 1981-2010. Kuva Ilmatieteen laitos.
Kuva 7 Puun koon ja kasvualustan tilavuuden suhde James Urbanin mukaan. Taulukkoon sisältyy oletuksia kasvualustan laadusta, ilmasto-olosuhteista ja hoitokäytännöistä (Urban 2008, 205.)
Kuten kuvasta 6 käy ilmi, Suomessa vain harvoilla alueilla saadaan sädemääriä, jotka ovat lähellä Urbanin mallinnuksessaan käyttämää 750 mm:n vuosittaista sademäärää.
Vähäsateisemmilla alueilla Urbanin mallin kuvaajan pitäisi nousta jyrkemmin.
Saavuttaakseen jonkun tietyn koon puu saattaa tarvita kuivemmilla alueilla suuremman kasvualustatilavuuden kuin alueilla, joilla sataa enemmän.
Kasvualustan tilavuutta tarkasteltaessa on huomionarvoista se, että Urbanin mukaan vain laadukas, puulle käyttökelpoinen, kasvualustan osa tulisi laskea mukaan kasvualustatilavuuteen. Urbanin väite on, että koska esimerkiksi kantavasta kasvualustasta on varsinaista kasvualustaa vain 20-30%, tulisi kantavan kasvualustan kokonaistilavuuden olla 3-5 kertainen verrattuna tavanomaiseen tiivistyvään kasvualustaan samojen kasvumahdollisuuksien saavuttamiseksi. Tätä väitettä olisi Suomessakin syytä tarkastella huolellisesti. Varsinkin jos halutaan kasvattaa suurikokoisia
katupuita, joiden hyödyt ovat vastaavasti pieniä puita suurempia eikä puun koko elinkaaren ajan jatkuvaan kasteluun ja lannoitukseen ole resursseja.
5.2 Puun ja katualueen yhteensovittaminen
Puun tyvialueen suojeleminen
Urbanin mukaan yksi suurimmista puihin liittyvistä ongelmista kaupunkiympäristön suunnittelussa on se, että puun tyvelle ei jätetä riittävästi tilaa. Liian lähelle puun runkoa ulottuvat kadun päällysteet, juurisuojaritilät ja muut rakenteet voivat puun kasvaessa vahingoittaa puun tyveä. (Urban 2008, 263-291)
Pitkällä tähtäimellä huoli on aiheellinen ja vastuu puun tyven hyvinvoinnista jää käytännössä aina puun omistajalle ja hoitajalle. Tässä kohtaa Urban on pessimisti tai kovien kokemusten opettama. Hän ei usko, että puun tyvialueelle tehtäviä rakenteita käytännössä hoidetaan, joten nämä alueet pitäisi alun perinkin suunnitella ja rakentaa hyvin suurten, kypsien puiden näkökulmasta.
Urban on sitä mieltä, että juurisuojaritilöitä ei pitäisi käyttää lainkaan. Perusteena hänen jyrkälle mielipiteelleen on, että puiden tyvet ja juuret voivat kasvaa kiinni ritilöihin. Kirjassa on esitetty useampia kuvia tällaisista tapauksista ja niitä voi epäilemättä nähdä myös suomalaisten kaupunkien kaduilla.
Myös juurisuojaritilöiden käytölle uusien katupuuistutusten yhteydessä on olemassa monia perusteita. Oikein suunniteltuna ja asennettuna ritilä suojaa hiljattain istutetun puun juuristoaluetta tiivistymiseltä ja eroosiolta. Ritilän rakenne läpäisee vettä ja kaasuja ja auttaa näin säilyttämään tyvialueen luonnollisen kaasujenvaihdon ja kosteustasapainon (esim. Hvass ja Männistö 2017, 40). Talvikunnossapidettävillä alueilla ja alueilla, joissa on jakeluliikennettä tai kadunvarsipysäköintiä juurisuojaritilä kasvattaa käytössä olevaa katutilaa ja ulottaa sen melko lähelle puun tyveä puuta vahingoittamatta.
Vähentääkseen juurisuojaritilän puulle aiheuttamien vahinkojen riskiä suunnittelija tulisi valita ritilämalli, jonka keskiaukko on riittävän suuri. Esimerkiksi ∅700 mm:n aukko on riittävä vielä rungonympärykseltään 70 cm puulle, mikäli oletamme puun tyvialueen olevan halkaisijaltaan 1.5-3 -kertainen puun rungon halkaisijaan nähden (Urban 2008, 264). Joidenkin juurisuojaritilämallien keskiaukkoa voidaan lisäksi helposti laajentaa puun
kasvaessa. Esimerkiksi ∅1100 mm:iin laajennettu aukko olisi riittävä vielä ainakin rungonympärykseltään 100 cm puulle. Tässä vaiheessa katupuun elinkaarta juurisuojaritilän käytölle ei luultavasti enää olisi perusteita.
Juurisuojaritilää valittaessa suunnittelijan on hyvä kiinnittää huomiota myös ritilän ja tukirakenteiden rakennepaksuuteen. Puu kasvaa aiemmin kiinni paksumpaan kuin ohuempaan ritilään mikäli puut istutetaan samalle korkeudelle kadun pinnasta mitattuna.
Toisaalta ohuempi ritilä mahdollistaa haluttaessa puun istuttamisen lähemmäksi kadun pinnan korkoa. Juurisuojaritilän alle jäävän tilan muodolla ja korkeudella saattaa olla jopa yhtä suuri vaikutus ritilän toimivuuteen kuin aukon koolla.
Myös juurisuojaritilän ja sen alusrakenteen rakenteelliseen kantavuuteen ja kestävyyteen on hyvä kiinnittää huomiota. Ritilöiden kantavuudesta ei ole olemassa mitään määräyksiä tai luokitteluja, joten suunnittelijan on luotettava valmistajien ilmoituksiin sekä omaan ja tilaajan harkintaan siitä, mikä on riittävä kulloisessakin kohteessa riittävä kantavuus.
Jotkin ritilävalmistajat testaavat tuotteitaan säännöllisesti ja niillä on mahdollisuus toimittaa omavalvontadokumentteja ja lujuuslaskelmia ritilöiden ja alusrakenteiden teknisistä ominaisuuksista suunnitelmien liitteeksi. Yleisiä ritilöille ilmoitettavia kantavuusarvoja ovat 1,5 tonnin ja 5 tonnin pistekuormat. 1,5 tonnia riittää yleensä henkilöauton tai kevyen huoltoajoneuvon yhden renkaan aiheuttamalle paineelle. Viisi tonnia riittää myös raskaammille työkoneille ja jakeluliikenteelle.
Varsinkin suurempien ritiläkokojen kohdalla suunnittelijan pitää ottaa huomioon ritilän rei’ityksen ja pintatekstuurin vaikutus tuotteen käyttökelpoisuuteen jalankulku- ja pyöräilyalustana. Liian suuret aukot tai hyvin liukas pinta voivat olla käytössä epämukavia tai vaarallisia. Liian vähäinen rei’itys taas haittaa vedenläpäisyä. Kuvan 8 poikkeuksellisen suuri juurisuojaritilä on esimerkki siitä, että suuriakin puita voidaan menestyksekkäästi suojata juurisuojaritilöillä tyvialuetta vaarantamatta ja jalankulkua estämättä. Puun juuristoalue on tässä tapauksessa erittäin hyvin suojattu liikenteen aiheuttamalta maan tiivistymiseltä. Myös pinnan läpäisevyys on kyetty säilyttämään.
Puiden runkosuojien valinnassa on tärkeää huomioida istutettavan puun koko ja muoto sekä istutushetkellä, että tulevaisuudessa. Rungonsuojien sisähalkaisijan on syytä olla riittävän suuri, jotta puun runko ei ota tuulisissakaan olosuhteissa suojaan kiinni.
Rungonsuojan korkeuden ja muodon on oltava sellainen, että puun alimmat oksat
pääsevät kasvamaan vapaasti hankaamatta rungonsuojaan. Suojan rakenteen on oltava riittävän tukeva, jotta se antaa selvän merkin siitä, että puuhun ei kuulu törmätä.
Rakenteellisen vahvuuden lisäksi myös suojarakenteiden ulkonäöllä voi olla merkitystä siihen, kuinka tehokkaasti ne suojaavat puuta. Arvokkaan ja tyylikkään näköisiä suojia ehkä varotaan enemmän kuin vähemmän viimeisteltyjä rakenteita. Myös värien käytöllä saatetaan saada aikaan toivottua kunnioitusta puuta ja sen suojia kohtaan.
Kuva 8 Myös suuria puita voidaan suojata juurisuojaritilöillä. Suuri läpäisevä alue auttaa puuta toipumaan ympäristön uudisrakentamisen aiheuttamista stressistä. Kuva MeierGuss GmbH
Juurisuojaritilöiden käytön sijaan Urban suosittelee istutusalueiden rajaamista ympäröivästä kadusta matalilla aidoilla tai reunakivellä. Monin paikoin tämä onkin järkevä tapa suojata puita myös Suomessa. Ahtaissa paikoissa, pyöräteillä tai alueilla, missä esteettömyyteen halutaan kiinnittää huomiota, aidan tai reunakivien käyttö suuren istutusalueen reunalla ei kuitenkaan ole käytännöllistä. Matalat aidat ovat myös hankalia koneellisesti aurattavien alueiden keskellä ja ne vaurioituvat helposti.
Kaikkia puiden suojauksia suunniteltaessa on aina pidettävä mielessä, että puiden on tarkoitus olla pitkäikäisiä ja että ne kasvavat. Riittävän suuri koko, muunneltavuus ja
huollettavuus ovat ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia puiden tyvi- ja juurialueella asennettaville suojaustuotteille.
Tilaa juurille
Katuympäristön istutuksissa voidaan harvoin käyttää riittävän suuria kasvualustoja.
Laadukkaan perinteisen kasvualustan päälle ei voi sijoittaa rakenteita, jotka eivät siedä maan painumista. Toisaalta kasvualustan päälle sijoitettujen katurakenteiden paino tiivistäisi kasvualustaa liikaa ja tekisi siitä puiden juurille sopimattoman. Tässä luvussa käsitellään rakenneratkaisuja, joilla tätä kadunrakentamisen ja kasvillisuuden vaatimusten välistä ristiriitaa on yritetty ratkaista.
Perusajatus kaikissa tässä käsiteltävissä ratkaisuissa on se, että puille on voitava rakentaa suurempia kasvualustatilavuuksia, kuin niiden istutustilat pelkästään tarjoavat. Jotkut näistä ratkaisuista lähestyvät ongelmaa siten, että puiden juuria pyritään ohjaamaan pois katurakenteista kohti olemassa olevia puille käyttökelpoisia kasvualustoja. Toiset ratkaisut pyrkivät rajaamaan puille oman häiriöttömän kasvutilan katurakenteen keskeltä.
Kolmannet ratkaisut taas pyrkivät yhdistämään laadukkaan kasvualustan ja kestävän katurakenteen yhdeksi massaksi.
Kaikissa näissä ratkaisuissa on omat hyvät puolensa ja selvät syyt minkä vuoksi niitä on haluttu lähteä kokeilemaan. Toisaalta kaikissa on myös omat haasteensa ja puutteensa.
Joidenkin ratkaisujen osalta on saatavilla myös kohtuullisesti tutkimustietoa ja eri ratkaisumalleja vertailevia tutkimuksiakin on tehty. Tietoa etsiessäni minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että en suunnittelijana onnistunut löytämään tarpeeksi perusteltua tietoa päätöksenteon tueksi. Puihin liittyvään kenttätutkimukseen liittyy muutamia haasteita, jotka selittävät saatavilla olevan aineiston vähyyttä. Puut ovat suuria organismeja, jotka kasvavat ja muuttuvat hitaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että kenttätutkimusten pitäisi lähes aina olla vuosien tai jopa vuosikymmenien mittaisia, jotta ne olisivat relevantteja puiden elinkaaren pituuteen verrattuna. Toiseksi puiden istuttaminen, varsinkin kaupungissa, on kallista ja vaatii paljon tilaa, joten koekaduiksi sopivia projekteja ja paikkoja on harvoin tarjolla.
Juurikäytävät ja -kaivannot
Juurikäytävät ovat kapeahkoja ja matalia päällysteen alle jätettäviä käytäviä, joiden tarkoituksena on laajentaa puun käytössä olevaa kasvualustatilavuutta ja mahdollistaa puun juurien hakeutuminen kasvualustaan, joka ei ole välittömästi puun istutustilan yhteydessä. Urban esittelee rakennusmallin, jossa noin 10 cm:n levyisen ja 30 cm:n syvyisen juurikäytävän keskelle sijoitetaan suodatinkankaalla päällystetty salaojituslevy ja sen molemmille puolille asennetaan hyvälaatuista kasvualustaa. Juurikäytävä ympäröidään normaalilla kadun rakennekerroksella ja kadun pinta valetaan paikalla betonista. (Urban 2008, 296-299)
Juurikäytävien kasvualustan ei tarvitse välttämättä olla routimatonta, koska niiden päälle asennetaan jäykkä pintarakenne. Vaikka juurikäytävät ovat vain kymmenisen senttiä leveitä, on helppo kuvitella, että betonikivetyllä alueella juurikäytävän kohdalle syntyisi painuma. Paikalla valettava betoni tai suurikokoinen betonilaatta ovat varmasti sopivia päällystevaihtoehtoja. Suomessa suuret yhtenäiset betonipinnat eivät ole kovin suosittuja päällystevaihtoehtoja. Syynä tähän on ehkä routavaurioiden korjaamisen vaikeus verrattuna asfalttipintoihin tai talvikunnossapidon ja nastarenkaiden aiheuttama kuluminen. Yksi vaihtoehto voisi olla käyttää juurikäytävien päällä suuria betonilaattoja ja pienempiä betonikiviä, luonnonkiviä tai asfalttia muissa kohdin. Juurikäytäviä voidaan päällystää myös valurauta- ja teräsritilöillä, jolloin ne muistuttavat rakenteeltaan linjakuivatuskouruja.
Juurikäytävien suurin etu on siinä, niiden avulla voidaan verrattain pienillä kustannuksilla ja hyvin vähäisellä kaivamisella tarjota puille helppo pääsy katurakenteen lähellä sijaitsevaan suurempaa kasvualustaan. Juurten ei tarvitse tunkeutua kovan katurakenteen tai tiiviin pohjamaan läpi päästäkseen kosteaan ja hapekkaaseen maahan. Tämä saattaa myös vähentää juurten aiheuttamia päällystevaurioita.
Juurikaivantojen perusajatus on jotakuinkin sama, kuin juurikäytävien. Kooltaan kaivannot ovat kuitenkin huomattavasti suurempia ja voivat näin ollen itsessäänkin tarjota huomattavasti lisää kasvualustatilavuutta katupuulle. Juurikaivantojen koko tekee niiden rakentamisesta kuitenkin haastavampaa, kuin pienempien juurikäytävien. Jotta juurikaivantojen päälle voitaisiin rakentaa kantavuusvaatimukset täyttävää katutilaa, on kadun pintarakenteen oltava erittäin luja. Urban puhuu noin puolitoista metriä leveistä
kaivannoista. Kaivantoa ympäröivä kadun pohjarakenne luiskataan riittävästi, jotta tiiviimpää maa-ainesta ei valu juurikaivannon puolelle. Tämä aiheuttaisi painumista ympäröivässä katurakenteessa ja kasvualustan tiivistymistä. (Urban 2008, 299-301) Liikenteen kuormitusta kestävän kannen suunnittelu leveän kaivannon ylle vaatii erillisiä rakennesuunnitelmia. Materiaalivaihtoehtoja voisivat olla ainakin betoni, valurauta ja teräs. Myös puukansi voi joissain kohteissa olla sopiva. Hauska yksityiskohta olisi myös jättää juurikaivanto kattamatta ja rakentaa sen yli koristeellinen kävelysilta. Näin voitaisiin luoda esimerkiksi torialueita halkovia perennapuroja.
Juurikaivannon käytön edut ovat varmasti suurimmat kohteessa, jossa voidaan käyttää paikallisia maa-aineksia puun kasvualustana. Tällöin voitaisiin säästää maata ja mahdollisesti rahaakin yhdistämällä puiden istutustiloja katetuilla kaivannoilla. Yksi tutkimisen arvoinen Kaivannolla voidaan myös yhdistää istutustila läheiseen viheralueeseen samaan tapaan kuin juurikäytäviä käytettäessä.
Istutuslaatikot
Istutuslaatikoilla tarkoitetaan yleensä betonista valmistettuja laatikoita, jotka asennetaan katurakenteeseen päällysteen alle tai sen tasoon. Laatikossa on aukko puuta varten.
Aukko voidaan peittää juurisuojaritilällä tai jättää avoimeksi.
Istutuslaatikoiden suurin etu on siinä, että ne voidaan rakentaa erittäin vahvoiksi ja käytännössä ne ovat saumaton osa kantavaa katurakennetta. Ne myös suojaavat puuta erittäin hyvin katurakenteen maa-aineksen paineelta ja ympäristön kaivutöiltä.
Istutuslaatikossa käytettävä kasvualusta on suunnittelijan valittavissa, eikä sillä ole vaikutusta rakenteen kestävyyteen. Myös kierrätysmaan käyttö kasvualustana on mahdollista. Kuten kuvan 9 tapauksessa, monissa suomalaisissa kohteissa istutuslaatikon tarjoamaa kasvualustatilavuutta on täydennetty ympäröimällä laatikko kantavalla kasvualustalla. Idean toimivuuden edellytyksenä on istutuslaatikon rei’ityksen onnistunut suunnittelu, jotta puun juuret löytävät tiensä ulos laatikosta.
Kuva 9 Tiivistyvällä kasvualustalla täytetyt istutuslaatikot tarjoavat nuorille katupuille 4,5 m3 hyvälaatuista kasvualustaa, joka auttaa niitä selviämään siirtorasituksesta. Puun kasvaessa juuret voivat levitä laatikoita ympäröivään kantavaan kasvualustaan. Kuva Juhani Hujala / Kuopio
Istutuslaatikoiden haasteena on niiden verrattain korkea hankintahinta saavutettavaan kasvualustatilavuuteen nähden. Asentaminen on jotakuinkin yksinkertaista, vaikkakin tarkkuuttaa vaativaa. Painavien elementtien korkeusaseman korjailu on jälkikäteen vaikeaa, mikäli niitä rajaavat rakenteet on jo rakennettu valmiiksi.
Kantavat kasvualustat
Kantava kasvualusta eroa muista käsitellyistä rakenneratkaisuista siinä, että se ei vaadi ympärilleen mitään erillisiä kantavia rakenteita. Kasvualusta itsessään sisältää niin suuren osuuden kiviainesta, että se täyttää katurakenteen kantavuusvaatimukset.
Kantavia kasvualustoja on käytössä kolmea päätyyppiä käytettävän kiviaineksen koon mukaan lajiteltuna: hiekkapohjaiset, kuten Amsterdam Tree Soil (esim. Urban 2008), sora- kokoluokan kiviainekseen 2-4 cm perustuvat, kuten CU- Structural Soil (kts. esim. Denig 2015) ja suurempaan 50-200 mm murskeeseen perustuvat, kuten Suomessa ja Ruotsissa käytettävät tuotteet (esim. Infra RYL 2019). Kaikissa kantavissa kasvualustoissa kiviaineksen sekään lisätään jotain vettä ja ravinteita pidättävää ainesta.
Amsterdam Tree Soil on pääasiassa karkeaa hiekkaa, johon on lisätty 2-5 painoprosenttia savea ja 4-5 painoprosenttia orgaanista ainetta. Suomessa Amsterdam Tree Soilin kaltaisen seoksen käyttöä on ehkä haitannut sen routimisriski. (Riikonen 2017, 14)
CU- Structural Soil on Cornell Universityssä kehitetty kantava kasvualustaseos, joka sisältää 80 painoprosenttia ¾ - 1 ½ ” mursketta ja 20 % hienoainesta, jossa on vähintään 20 % savea sekä pienen määrän vettä sitovaa geeliä. Kivien väliin jää tässä rakenteessa noin 40 tilavuusprosenttia tyhjää tilaa, joka täytetään hienoaineksella. Seos voidaan tiivistää 95-100%. Vedenpidätyskyky seoksella on 8-12%.
InfraRyl 2020:ssa kantavan kasvualustan vaatimukset esitetään seuraavasti:
”Kantava kasvualusta on lajittumatonta.
Kantavan kasvualustan tilavuudesta on tiivistettynä 65...75 % karkeaa tukirakennetta (kiviainesta) ja 25...30 % sitä hienompaa maa-ainesta. Tukirakenteessa on 2...5 % tyhjää tilaa. Käytettävien materiaalien koostumus määritellään suunnitelma-asiakirjoissa kantavuus- ja routivuusvaatimusten sekä puulajin ja muiden kasvualustaolosuhteiden mukaan.
Kiviaines on tasarakeinen, ja sen raekoko vaihtelee enintään 100 mm:ä. Raekoon alaraja on 80 mm:ä ja yläraja 200 mm:ä. Kiviaines ei ole liuskeista. ”
Suomessa on julkaistu kantavaa kasvualustaa käsittelevää kirjallisuutta jonkin verran vuonna 2005 ilmestynyt Kantava kasvualusta – katurakenne ja katupuun kasvupaikka Viime vuosina Tukholman kaupungin esimerkin mukaisesti kantavissa kasvualustoissa on Suomessakin alettu käyttää biohiiltä hienon, vettä ja ravinteita sitovan, maa-aineksen sijaan. Tukholman mallissa kantava kasvualusta koostuu tasakokoisesta 50-150 mm kiviaineksesta, lannoitetusta biohiilestä ja joissain tapauksissa myös kompostista. Hienoa kivennäisainesta ei siis mukana ole. (Stockholms stad 2017)
James Urban vetää hyvin suoran yhteyden kasvualustaratkaisujen huokostilavuuden ja kasvualustan käyttökelpoisuusasteen välille. Urban ei käsittele kirjassaan Suomen mallin mukaista kantavaa kasvualustaa, mutta esimerkiksi CU Structural Soilista on hänen mukaansa vain 20-25 tilavuusprosenttia on kasveille käyttökelpoista. Kiviainesta ei Urbanin mielestä voi laskea osaksi tehokasta kasvualustatilavuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa Urbanin mukaan sitä, että CU Structural Soilia olisi varattava viisinkertainen määrä tavalliseen tiivistämättömään kasvualustaan verrattuna (kts. esim. Urban 2008, 305). CU Structural Soilia kehittäneen Cornell Uriversityn tutkijan Nina Bassukin mukaan
CU Structural Soilissa on 40% huokostilavuus, ja kasvulaustaa on varattava 1,3-kertainen määrä tavalliseen multavaan hiekkapohjaiseen tiivistämättömään kasvualustaan verrattuna (esim. Bassuk 2013).
Myös InfraRyl:in mukaista kantavaa kasvualustaa olisi saman logiikan mukaan oltava puuta kohden moninkertainen määrä verrattuna tavanomaiseen tiivistyvään kasvualustaan, mikäli puulle halutaan tarjota vastaavat kasvumahdollisuudet. Tämä asia kaipaa mielestäni lisätutkimusta ja edellyttää suunnittelijalta tarkkaa harkintaa kasvualustatilavuuksia määriteltäessä.
Kantavien kasvualustojen ideaa ja historiaa on suomenkielellä selostettu vuonna 2005 julkaistussa Kantava Kasvualusta – katurakenne ja katupuun kasvupaikka -teoksessa.
(Krook et al. 2005. 8-14). Kantavia kasvualustaseoksia kehitetään aktiivisesti ja tietoa kantavista kasvualustoista kertyy koko ajan lisää. Muun muassa Helsingissä on tehty systemaattista yliopistotason kasvualustatutkimusta erilaisissa koekatuhankkeissa (kts.
esim. Riikonen 2017) jo pitkään. Puilla tehtävät kasvualustatutkimukset ovat aina pitkäkestoisia ja luotettavaa tietoa käytännön suunnittelutyön tueksi saadaan vasta vuosien kuluttua tutkimuksen aloittamisen jälkeen.
Vaikka kantava kasvualusta on viime vuosina tullut suosituksi katupuiden kasvualustavaihtoehdoksi, on suunnittelijan aina kohdekohtaisesti hyvä punnita, onko sen käyttäminen puiden hyvinvoinnin kannalta tarpeellista. Kantavan kasvualustan ideana ei ole olla paras mahdollinen kasvualusta puille. Kantavan kasvualustan perusajatus on olla katurakenne, joka sopii myös puiden istuttamiseen. Joissain harvinaislaatuisissa kohteissa saatetaan myös tavata maata, joka soveltuu lähes sellaisenaan sekä puiden istuttamiseen, että kadunrakentamiseen.
Kuva 10 Selvitä suunnitelmia laatiessasi maaperätutkimuksella onko kantavan kasvualustan käytölle tarvetta vai voidaanko massanvaihtoa välttää. Joskus olemassa oleva maa voi olla riittävän hyvää sekä katurakenteeksi, että kasvualustaksi. Kuva Juhani Hujala
Kasvualustakasetit
Kasvualustakasetit ovat yleensä muovista tai muovin ja lasikuidun sekoituksesta valmistettuja kevytrakenteisia elementtejä, joista voidaan rakentaa kaiken kokoisia tuettuja kasvualustatiloja. Perusidea on sama, kuin istutuslaatikoissa: kenno kantaa kasvualustaa ympäröivien rakenteiden ja liikenteen painon, jolloin itse kasvualusta voidaan valita vapaasti ottamatta huomioon sen kuorman kantokykyä. Tämän kaltainen rakenne tekee siis mahdolliseksi myös monenlaisten uusiokasvualustojen ja paikallisten maa-ainesten käytön.
Kasvualustakasettien suurimpana etuna verrattuna kantavaan kasvualustaan esitetään yleensä niiden suurempi hyötytilavuus. Kantavassa kasvualustassa on kiviaineksen laadusta riippuen 40-20% huokostilavuutta, joka voidaan osaksi täyttää vettä ja ravinteita pidättävällä hienoaineksella. Kasvualustakaseteissa huokostilavuus on yleensä yli 90%.
Betonisiin istutuslaatikoihin verrattuna kasvualustakasetit ovat edullisempia tilavuusyksikköä kohden laskettuna. James Urbanin mukaan kasvualustakasetit ovat myös selvästi kantavaa kasvualustaa edullisempi ratkaisu, kun vertaillaan puille käyttökelpoisen kasvualustamateriaalin hintaa tilavuusyksikköä kohden. (Urban 2013)
Jotkut tuotteet ovat myös helposti mukautettavissa olemassa oleviin maan alaisiin rakenteisiin kuten kaapeleihin ja putkiin sopiviksi. Asennustyö on usein verrattain nopeaa ja helppoa rakenneosien keveyden ja pienen koon vuoksi.
Kuva 11 Kasvualustakasetti osana katurakennetta. Kuva Enregis GmbH
Oikean puun valinta
Valittaessa puita kaupunkiympäristöön on menestymisvyöhykkeiden lisäksi otettava huomioon myös kaupunkiympäristön mikroilmasto ja luonnonmaista eroavat maaperä- ja vesiolosuhteet. Tämä kokonaisvaltainen ja yksityiskohtainen kasvuympäristön tarkastelu eittämättä rajaa katupuuvalikoimasta pois monia esimerkiksi samalla paikkakunnalla puisto- tai metsäpuuna menestyviä lajikkeita. Toisaalta, kaupunkien lämpösaarekkeet ja hyvin vettä läpäisevät maat voivat mahdollistaa joidenkin muutoin alueella huonosti menestyvien lajien käytön. Vaikka jokin puulaji olisi maantieteellisesti kotimainen tai
alueelle kuuluva, se voi olla maaperäolosuhteiden kannalta eksoottinen. Kaupunki- kasvualustat ovat usein aivan erilaisia, kuin luonnon kasvualustat.
Kaupunkiympäristössä puiden on sovittava yhteen myös rakennusten ja rakenteiden kanssa. Esimerkiksi raitiovaunujen ajolangat, liikennevalot ja talojen parvekkeet ovat tyypillisiä huomioon otettavia rakenteita puun latvuksen kokoa ja mallia valittaessa.
Tuoreessa Helsingin yliopiston tutkimuksessa havaittiin myös, että eri kokoisten katupuiden sijoittelulla katukuiluun on vaikutuksia ilmanlaatuun. Tutkimuksessa läpikäydyistä vaihtoehdoista paras oli kolmen puurivin vaihtoehto, jossa keskimmäisenä oli korkeampi lehmusrivi ja reunoille matalammat ruotsinpihlajarivit. Huomionarvoista tässä tutkimuksessa oli myös, että paras simuloitu ilmanlaatu saavutettiin täysin puuttomalla katutilalla, joka tuulettuu vapaasti. (Vento 2020) Tämä havainto on hyvä ottaa huomioon puhuttaessa puiden tarjoamista ekosysteemipalveluista. Usein puiden ilmanlaatua parantavaa vaikutusta näytetään pidettävän itsestäänselvyytenä. Istutetun katutilan viihtyisyys on silti kokonaisuudessaan varmasti puutonta tuulitunnelia parempi.
5.3 Ylläpidon suunnittelu
Järkevät puu- ja maa-ainesbudjetit
Tässä suunnitteluperiaatteessa on kyse siitä, että kaikkien edellä esitettyjen suunnitteluperiaatteiden toteutuminen varmistetaan varaamalla puuistutuksiin riittävästi rahaa.
Käytännössä suunnittelija voi vaikuttaa budjettiin olemalla itse tietoinen suunnitelmansa kustannusten syntymekanismeista. Suunnittelijan tulee tietää, miksi hän käyttää suunnitelmassaan tietynlaista ratkaisua ja hänen on osattava perustella tämä ratkaisu myös tilaajalle ja urakoitsijalle. Varsinkin tilanteissa, joissa suunnitelma poikkeaa jollain tavoin kaikkein tavanomaisimmista toteutuksista, suunnittelijalta vaaditaan viitseliäisyyttä selittää ratkaisunsa perustelut projektin muille osapuolille, jotka usein ovat puihin liittyvissä kysymyksissä maallikkoja. On tärkeää ymmärtää, mikä koko projektin tarkoitus ja arvo on ja mikä puuistutusten tarkoitus ja arvo on osana projektin kokonaisuutta. Kaikissa projekteissa haetaan kustannussäästöjä, joten on tärkeää ymmärtää, minkälaisia vaikutuksia eri kohdissa tehdyillä kustannussäästöillä on projektin
arvoon. Myös huolimattomasti ja halvalla tehdyt puuistutukset maksavat, mutta ne saattavat muuttua täysin arvottomiksi hyvinkin nopeasti, jolloin tämä, sinänsä halpa, kustannus on täysin hukkaan heitetty.
Katupuuistutusten suunnittelijan on pyrittävä mukaan suunnitteluprosessiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Puut vaativat tilaa maan alla, katutasossa ja maan pinnan yläpuolella. Nämä tilavaatimukset olisi hyvä ottaa huomioon jo yleissuunnitelmavaiheessa. Puuistutusten onnistumismahdollisuudet ovat huomattavasti heikommat, mikäli puut tulevat mukaan prosessiin vasta tehtäessä istutussuunnitelmia kaikelta muulta rakentamiselta tyhjiksi jääneisiin koloihin. Maisemasuunnittelija on hyvä henkilö muistuttamaan rakennusprojektiin osallistuvia siitä, että rakennettua ympäristöä rakennetaan pohjimmiltaan sen tulevia käyttäjiä, asukkaita ja kaupunkilaisia varten ei rakentamisen pelkästä rakentamisen ilosta. Katupuiden elinvoimaisuudella ja ilmeellä on suuri vaikutus rakennetun ympäristön viihtyisyyteen. Kuihtuneet, rikkoutuneet tai huonokuntoiset puut ovat samanlainen tunnelman pilaaja kuin tyhjät liiketilat, rikotut bussipysäkit tai roskaiset kadut.
Suunnittelijan on punnittava kulloisenkin kohteen perustamisen ja hoidon vaatimukset ja voimavarat. Mikäli puuistutuksille ei voida varata riittäviä resursseja saattaa paras ratkaisu olla jättää puut kokonaan istuttamatta. Myös tällaisen tilanteen toteaminen ja viestintä hankkeen osapuolille on suunnittelijalle hyvä tilaisuus osoittaa ammattitaitoa ja jämäkkyyttä.
Katupuuistutusten kustannuksia mietittäessä on kiinnitettävä huomiota myös taimimateriaalin hintaan. Suuret puut ovat kalliimpia kuin pienet jo hankintahinnaltaan ja kustannusten välistä eroa kasvattaa vielä se, että suurten puiden kuljettaminen, istuttaminen ja hoito on pieniä puita kalliimpaa. Tiedetään kuitenkin, että kaupunkipuiden potentiaaliset hyödyt realisoituvat täysimääräisinä vasta kun puut saavuttavat tietyn koon ja kypsyysvaiheen. Suunnittelijan on siis ratkaistava mikä olisi kussakin kohteessa kustannustehokkain ja eniten arvoa rahalle tuottava taimikoko. Urbanin mukaan paras taimikoko katupuille on useimmiten 3-3,5 tuuman rungon halkaisija (Urban 2008, 377.), suomeksi sanottuna rungonympärysmitta (rym) 23-28 cm. Suomessa tämän kokoluokan puita voi pitää poikkeuksellisen suurina. Niels Hvassin ja Aki Männistön mukaan Suomessakin olisi kaupunkiolosuhteissa syytä suosia vähintään yli rym 10 cm taimia (Hvass ja Männistö 2017, 20). Kustannustehokkain puukoko vaihtelee tietysti myös
