KÖYHYYS LAPSIPERHEIDEN ELÄMÄSSÄ
Jonna Mäkelä
Kandidaatintutkielma Sosiaalityö
Avoin yliopisto Jyväskylän yliopisto Kevät 2022
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
Tiedekunta
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen
Laitos
Jyväskylän avoin yliopisto
Tekijä
Jonna Mäkelä
Työn nimi
Köyhyys lapsiperheiden elämässä
Oppiaine
Sosiaalityö
Työn laji
Kandidaatintutkielma
Aika
Kevät 2022
Sivumäärä
29
Tiivistelmä
Tämä sosiaalityön kandidaatintutkielma käsittelee lapsiperheiden köyhyyttä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tutkielmassa tarkastelen, minkälaiset mekanismit selittävät lapsiperheiden köyhyyttä ja miksi köyhyys on ylisukupolvista. Lisäksi tarkastelen, miten köyhyys vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin.
Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Teoreettinen viitekehys tutkielmalle muodostuu köyhyyden, huono-osaisuuden ja hyvinvoinnin käsitteistöstä.
Tutkimusmenetelmänä on käytetty narratiivista kirjallisuuskatsausta. Aineiston analysointi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, hyödyntäen analysoinnin tulkintakehyksenä Erik Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuuksia (Having, Loving ja Being). Tutkimusaineisto koostuu 12: sta pohjoismaisesta tieteellisestä artikkelista, jotka käsittelevät lapsiköyhyyttä, lapsiperheiden köyhyyttä ja köyhyyden ylisukupolvisuutta lapsiperheissä. Tutkielman tarkastelunäkökulma painottuu Suomeen.
Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella voidaan todeta, että mekanismit lapsiperheiden köyhyyden taustalla ovat moninaiset. Erityisesti 1990-luvun lama, tuloerojen kasvu, yksinhuoltajuus, työttömyys ja työelämän muutokset, alhainen koulutustaso sekä alueellinen eriarvoisuus nousivat aineistossa esiin. Perherakenteeseen liittyvät tekijät ja maahanmuuttajuus nousivat myös esiin. Lapsiperheissä köyhyyden ylisukupolvisuutta selittävät tekijät ovat moninaiset, mutta niiden ytimessä ovat koulutukseen liittyvät tekijät. Kirjallisuuskatsauksen perusteella köyhyys vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin kaikilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla, myös päällekkäisesti. Erityisesti köyhyys vaikuttaa Having (Elintaso) – ulottuvuuteen.
Asiasanat Köyhyys, lapsiperhe, ylisukupolvisuus, hyvinvointi Säilytyspaikka Jyväskylän yliopisto
Muita tietoja
TAULUKOT
Taulukko 1……….11 Taulukko 2……….14 Taulukko 3……….15
1 JOHDANTO ... 1
2 KÖYHYYS ILMIÖNÄ JA TUTKIMUSKOHTEENA ... 3
2.1 Aikaisemmat tutkimukset ... 3
2.2 Köyhyys ... 4
2.2.1 Lapsiköyhyys ja lapsiperheiden köyhyys ... 6
2.3 Huono-osaisuus ... 7
2.4 Ylisukupolvisuus... 8
3 HYVINVOINTI ... 9
3.1 Erik Allardt pohjoismaisen hyvinvointitutkimuksen uranuurtajana ... 10
4 TUTKIELMAN TOTEUTUS ... 12
4.1 Tutkimustehtävä ... 12
4.2 Kirjallisuuskatsaus ... 13
4.3 Aineisto ... 14
4.4 Teoriaohjaava sisällönanalyysi ... 16
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 17
5.1 Mekanismit lapsiperheköyhyyden taustalla ... 17
5.1.1 Lama ja tuloerojen kasvu... 18
5.1.2 Yksinhuoltajuus ja maahanmuuttajuus ... 19
5.1.3 Alueellinen eriarvoisuus ... 20
5.1.4 Työttömyys, työelämän muutokset ja koulutus ... 21
5.2 Köyhyyden ylisukupolvisuus ... 22
5.3 Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet lapsiperheiden köyhyyden tarkastelussa ... 23
5.3.1 Having (Elintaso) ... 24
5.3.2 Loving (Yhteisyyssuhteet) ... 25
5.3.3 Being (Itsensä toteuttaminen) ... 26
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 27
LÄHTEET ... 30 LIITTEET
Enemmistö lapsiperheistä voi hyvin tämän päivän Suomessa. Hyvinvointi ja taloudellinen vauraus ovat monille lapsiperheille arkipäivää. Näitä myönteisiä kehityskulkuja kuitenkin varjostaa lapsuuden eriarvoistuminen, sillä Suomessa elää myös köyhiä ja huono-osaisia lapsiperheitä. (Kallio & Hakovirta 2020, 7.) Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut (Eriksson 2012, 94). Pienituloisten lasten määrä Suomessa vuonna 2020 oli 114 300 ja osuus kaikista lapsista 11,1 % (Findikaattori 2021). Perustoimeentulotukea saavia lapsiperheitä vuonna 2020 oli 10,5 % kaikista lapsiperheistä (Sotkanet). Viimesijaisen turvan pitkäaikaiskäyttö on yleistynyt samanaikaisesti suomalaisten elintason nousun, elämänlaadun ja elämäntapojen kohentumisen myötä. Toimeentulotukiasiakkuutta voidaankin pitää yhtenä köyhyyden mittarina. (Saari 2020, 13.)
Tämä sosiaalityön kandidaatintutkielma käsittelee lapsiperheiden köyhyyttä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Innostus tutkielman aiheeseen on lähtenyt liikkeelle aiemmista opintojaksoistani sosiaalityön opintojen parissa ja myös käytännön työkokemuksen kautta syntyneistä havainnoistani koulun sosiaalityössä.
Tutkielmassani tarkastelen, minkälaiset mekanismit selittävät lapsiperheiden köyhyyttä ja miksi köyhyys on ylisukupolvista. Lisäksi tarkastelen, miten köyhyys vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin.
Teoreettiseksi viitekehykseksi tähän tutkielmaan olen valinnut hyvinvoinnin näkökulman. Käytän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ja aineiston analysoinnin tulkintakehyksenä Erik Allardtin (1976) jo klassikoksi muodostuneita hyvinvoinnin ulottuvuuksia: Having (Elintaso), Loving (Yhteisyyssuhteet) ja Being
1 JOHDANTO
2
(Itsensä toteuttaminen) (Taulukko 1). Tarkastelen tutkimusaineistosta nousevia teemoja peilaten niitä hyvinvoinnin ulottuvuuksiin.
Tutkielmani kohdentuu erityisesti Suomeen ja muihin Pohjoismaihin.
Pohjoismaisen tarkastelunäkökulman olen valinnut siksi, että Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona jakaa paljon yhtäläisyyksiä sosiaalipolitiikassa muiden Pohjoismaiden kanssa (Mm. Sipilä & Anttonen 2009, 9-17; Arden 2016, 285-292;
Raunio 2004, 164-166). Myös Allardtin hyvinvoinnin tutkimus on syntyjään pohjoismaista tutkimusta (Allardt 1976, 9-12; Kananoja & Karjalainen 2017, 156).
Köyhyys erityisesti lapsiperheissä on monimuotoinen ja laaja ilmiö, jota voidaan määritellä monilla eri tavoilla. Lisäksi köyhyys kytkeytyy laajemmin huono- osaisuuden käsitteeseen ja nämä käsitteet ikään kuin kulkevat käsikädessä; niitä on vaikeaa täysin erottaa toisistaan. (Mm. Saari, Eskelinen & Björklund 2020; Kallio &
Hakovirta 2020.) Tässä tutkielmassa keskityn kuitenkin pääosin köyhyyden ilmiöön ja tarkastelen huono-osaisuutta lähinnä erottaakseni ilmiöt ja ymmärtääkseni ilmiöiden kytkökset toisiinsa.
Köyhyys lapsiperheissä on tullut uudella tavalla ajankohtaiseksi ilmiöksi koronapandemian kuluessa 2020-luvun alkupuolella. Koronatauti on sairastuttanut ihmisiä lyhyt- ja pidempiaikaisesti, aiheuttanut kuolemantapauksia sekä äkillistä työttömyyttä perheissä. Sosiaaliturvajärjestelmämme on joutunut mukautumaan tähän uudenlaiseen tilanteeseen ja perheiden muuttuneisiin olosuhteisiin pandemian aikana (Karjalainen 2020, 250). Tämän vuoksi aihe on lapsiperheiden köyhyyden näkökulmasta ajankohtainen.
Tämä tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Teoreettinen viitekehys tutkielmalle muodostuu köyhyyden, huono-osaisuuden ja hyvinvoinnin käsitteistöstä. Tutkimusmenetelmäksi olen valinnut narratiivisen kirjallisuuskatsauksen ja aineiston analysointi tapahtuu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistoni koostuu 12:sta pohjoismaisesta, vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, jotka käsittelevät lapsiköyhyyttä, lapsiperheiden köyhyyttä ja köyhyyden ylisukupolvisuutta lapsiperheissä.
3
Tässä kappaleessa kuvaan aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia, sekä määrittelen tutkielmani keskeiset käsitteet, joita ovat köyhyys, huono-osaisuus ja ylisukupolvisuus. Lisäksi selvitän, mitä eroa on lapsiköyhyydellä ja lapsiperheköyhyydellä. Lapsiperheellä tarkoitan tässä tutkielmassa perhettä, jossa on yksi tai kaksi vanhempaa ja yksi tai useampi alle 18-vuotias lapsi.
2.1 Aikaisemmat tutkimukset
Köyhyyttä on tutkittu yhteiskunta- ja sosiaalitieteissä laajasti sekä Suomessa, sekä kansainvälisesti. Sosiaalityön asiakkaat ovat usein köyhiä (Raunio 2004, 195).
Köyhyys on ilmiönä sosiaalityön ydintä ja tämän vuoksi aina ajankohtainen tutkimuskohde. Köyhyyttä ja huono-osaisuutta, sekä näihin liittyviä ylisukupolvisia prosesseja ovat tutkineet monet tutkijat Suomessa (Esim. Saari, Eskelinen & Björklund 2020; Saari 2015). Köyhyys ilmiönä on moninainen ja sitä voidaan tutkia hyvin monien näkökulmien kautta. Tästä esimerkkinä toimii sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja vuodelta 2011 (Toim. Forssén, Roivainen, Ylinen & Heinonen 2012), johon on koottu Suomalaista köyhyyden tutkimusta sosiaalityön saralla pääosin 2000-luvulta.
Julkaisussa on esiteltynä lukuisia suomalaisia tutkimuksia köyhyyden ilmiöstä
2 KÖYHYYS ILMIÖNÄ JA TUTKIMUSKOHTEENA
4
yleisesti, maahanmuuttajien, lapsiperheiden, yksinhuoltajien, miesten ja vanhusten köyhyyden näkökulmista käsin.
Lapsiperheiden köyhyydestä ja huono-osaisuudesta on julkaistu hiljattain kattava teos: Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus (Kallio & Hakovirta 2020).
Tähän teokseen on koottu lapsiperheiden köyhyyden ja huono-osaisuuden vertaisarvioitua tutkimusta Suomessa (Kallio & Hakovirta 2020; Salmi 2020; Laihiala 2020; Jalovaara 2020; Toikka & Haanpää 2020; Koivusilta 2020; Kallio, Hautala, &
Erola 2020; Ilmakunnas, Kauppinen & Moisio 2020; Kääriälä & Ristikari 2020). Useat edellä mainitut tutkijat ovat julkaisseet lukuisia tutkimuksia lapsiperheiden köyhyyden ja huono-osaisuuden saralla vuosien 2000–2022 aikana. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on myös julkaissut laajan raportin: Lapsiköyhyys Suomessa 2010- luvulla (Toim. Karvonen & Salmi, 2016). Tässä raportissa on hyvin kattavasti kerätty yhteen lapsi- ja lapsiperheköyhyyden ilmiön eri puolia suomalaisten tutkimusten valossa.
2.2 Köyhyys
Köyhyyttä voidaan tarkastella ja määritellä monilla eri tavoilla. Usein köyhyyttä tarkastellaan absoluuttisena tai suhteellisena köyhyytenä, sekä subjektiivisena tai objektiivisena kokemuksena. Seuraavaksi selvitän näiden tarkastelutapojen eroavaisuuksia. Jo klassiseksi muodostunut köyhyyden määritelmä on Peter Townsendin (1979) määritelmä, jossa köyhyydellä tarkoitetaan sellaisten voimavarojen puuttumista, jotka mahdollistavat toimimisen yhteiskunnassa tavanomaisella tai yleisesti hyväksytyllä tavalla. Tällöin köyhyys voi rajoittaa yksilöiden tai perheiden toimintaa, hankaloittaa tarvittavien hyödykkeiden ostamista ja heikentää elinoloja. Tuloja käytetäänkin usein köyhyyden mittaamisen perusteena, koska tuloja voidaan helposti mitata ja vertailla. Pelkkiin tuloihin perustuva köyhyyden mittaaminen jättää monet köyhyyden tärkeät osatekijät kuitenkin huomiotta. Lisäksi lasten köyhyyden kohdalla tulojen mittaaminen on ongelmallista,
5
sillä harvalla lapsella on omia tuloja tai varallisuutta. (Karvonen, Mäntylä & Salmi 2016, 7.)
Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan ihmisen jokapäiväistä selviytymistä ravinnosta, suojasta ja terveydestä (Isola & Suominen 2016, 25). Kyse on perustavanlaatuisesta niukkuudesta jokapäiväisen selviytymisen ja kehittymisen kannalta (Eriksson 2012, 90). Suomessa absoluuttista köyhyyttä ei oikeastaan ole, vaan tämä ilmiö koskettaa esimerkiksi Afrikan maita. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan köyhyyttä, jossa otetaan huomioon yhteiskunnan yleinen tulo- ja elintaso.
Yleisimmin lasten suhteellista köyhyyttä tarkastellaan mittaamalla kotitalouksia, joissa tulot jäävät 50–60 %:n mediaanitulosta. (Karvonen, Mäntylä & Salmi 2016, 7.)
Saaren (2020, 76) mukaan tuloköyhyyden ohella perustoimeentulotuki on tärkeä köyhyyden mittari. Ilmakunnaksen, Kauppisen & Moision (2020, 201–202) mukaan toimeentulotuki on sosiaaliturvajärjestelmän viimesijainen tuki heille, jotka eivät tule taloudellisesti muutoin toimeen. Toimeentulotuen saamisen on nähty täyttävän köyhyysmittarin kriteerit kahdesta syystä: 1) Hakijalla itsellään on kokemus, ettei tule tuloillaan toimeen ja 2) Toimeentulotuen myöntäminen tarkoittaa, että hakijan tulot eivät ole riittävät.
Köyhyyteen liittyy usein materiaalisen puutteen ohella myös toimintakyvyn, toimintavalmiuksien ja toimintamahdollisuuksien puutetta ja sosiaalista ulkopuolisuutta. Toimeentulovaikeudet kuormittavat ikään kuin kahteen kertaan; ne rajoittavat käytettävissä olevia taloudellisia ja toiminnallisia resursseja, sekä kuluttavat näiden seurauksena myös emotionaalisia ja toiminnallisia resursseja.
(Salmi 2020, 42–43.)
Karvosen ym. (2016, 7) mukaan köyhyyden tarkastelussa olennaista on erottaa toistaan köyhyyden tarkastelu määrällisenä ja laadullisena kysymyksenä. Tämä ei ole pelkästään metodologinen kysymys, vaan hyvin olennainen asia köyhyyden luonteessa; tarkastellaanko köyhyyttä aineellisen puutteen näkökulmasta vai kaikkien niiden kielteisten kokemusten kautta, jota köyhyys aiheuttaa? Köyhyys vaikuttaa monin tavoin lasten ja perheiden hyvinvointiin ja ymmärrys köyhyyden seurauksista on viime aikoina laajentunut. Köyhyys on yksilölle aina subjektiivinen
6
kokemus ja nykytutkimus onkin laajentunut kartoittamaan myös lasten omia kokemuksia aiheesta, aiemman aikuislähtöisyyden sijaan. (Kallio & Hakovirta 2020, 24–25; Karvonen ym. 2016, 10.) Subjektiivinen köyhyys kertookin yksilön omasta köyhyyden kokemuksesta. Objektiivisella köyhyydellä sitä vastoin tarkoitetaan, että köyhyys on mitattavissa ja sen määrittelevät ulkopuoliset tahot, kuten tutkijat ja poliitikot (Eriksson 2016, 90).
2.2.1 Lapsiköyhyys ja lapsiperheiden köyhyys
Kun puhutaan lapsiperheiden köyhyydestä, on käsitteinä erotettava toisistaan lapsiköyhyys ja lapsiperheiden köyhyys, jotka tarkoittavat eri asioita. Kun mitataan lapsiköyhyyttä, yleisimmin käytetty köyhyysmittari on lasten suhteellinen köyhyysaste. Tällä tarkoitetaan suhteellisen köyhyysrajan alapuolella elävissä kotitalouksissa asuvien alle 18-vuotiaiden osuutta lapsiväestöstä. Lapsiperheiden köyhyydellä taas tarkoitetaan suhteellisen köyhyysrajan alapuolella elävien lapsiperheiden osuutta kaikista lapsiperheistä. Suhteellisen köyhyyden tulorajan mittarina useimmat tilastoviranomaiset käyttävät 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. (Kallio & Hakovirta 2020, 19.)
Suhteellisen köyhyyden mittaamiseen liittyy kuitenkin ongelmia, sillä kotitalouden tulot eivät kerro perheen käytettävissä olevista taloudellisista resursseista, sillä tulomittarit eivät huomioi esimerkiksi asumiskustannuksia, päivähoitomaksuja, säästöjä tai velkoja. (mt.) Kotitalouden ja lapsen kokema köyhyys ovat siis kaksi eri ilmiötä. Köyhät lapset asuvat usein pienituloisissa kotitalouksissa, mutta kotitalouden köyhyys ei pysty tavoittamaan lapsiköyhyyden ilmiötä riittävällä tarkkuudella. (Toikka & Haanpää 2020, 128.) Jotta lapsiköyhyydestä saataisiin realistinen käsitys, tulee taloudellinen niukkuus suhteuttaa kulloisenkin yhteiskunnan standardeihin asumisen, maksujen ja etuisuuksien suhteen (Eriksson 2012, 95).
Ketkä Suomessa sitten ovat köyhiä? Tilastokeskuksen mukaan pienituloisuus on yleisintä yksinhuoltajien, yksinasuvien, työttömien, vajaatyöllisten, nuorten aikuisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Lasten ja lapsiperheiden köyhyys on taas alkanut
7
yleistyä. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavat usein matala koulutustaso ja työelämän muutokset. Köyhien lapsiperheiden huoltajat ovat muihin lapsiperheiden huoltajiin verrattuna useammin vailla ammatillista koulutusta. Toisaalta korkea koulutus ja työssäkäyntikään eivät täysin suojaa köyhyydeltä. Köyhyys työssäkäynnistä huolimatta kuvaakin erityisesti lapsiperheiden köyhyyttä. (Kallio &
Hakovirta 2020, 17.)
Köyhyyden mittaamiseen liittyy myös ongelmia. Kotitalouden tulojen mittaaminen ei aina kerro perheen käytettävissä olevista todellisista resursseista, sillä tulomittarit eivät useinkaan huomioi asumiskustannuksia, päivähoitomaksuja, säästöjä ja velkoja. Tulojen aliraportointi on yleistä kyselytutkimuksissa. Tulojen jakautuminen perheen sisällä ei myöskään ole yksiselitteistä. (Kallio & Hakovirta 2020, 19–20.) Joku yksilö voidaan objektiivisesti mitata köyhäksi, mutta subjektiivisen kokemuksen tasolla yksilö ei tunne itseään köyhäksi (Forssén 2012, 116). Köyhyyden mittaamiseksi onkin kehitetty erilaisia mittareita, jotka huomioivat köyhyyden ja huono-osaisuuden eri puolia laajemmin (Kallio & Hakovirta 2020, 26–27).
2.3 Huono-osaisuus
Köyhyyden yhteydessä puhutaan usein myös huono-osaisuudesta. Huono-osaisuus ymmärretään usein hyvinvointivajeiden ja niiden kasautumisen kautta. Se liitetään vähäisiin taloudellisiin resursseihin, kuten köyhyyteen, taloudelliseen niukkuuteen tai ylivelkaantuneisuuteen ja näiden ongelmien pitkittymiseen. Huono-osaisuus on köyhyyttä moniulotteisempi ja laajempi ilmiö, jossa yksilön taloudellisessa, sosiaalisessa ja terveydellisessä hyvinvoinnissa on selkeitä puutteita. Huono-osaisuus ja köyhyys ovat osin päällekkäisiä ilmiöitä, mutta silti erillisiä, eri asiaa tarkoittavia asioita. Taloudellisen puolen lisäksi huono-osaisuus on kytköksissä toimintakyvyn ja elämänhallinnan käsitteisiin. (Kallio & Hakovirta 2020, 9–10.)
Toikka & Haanpää (2020, 124) kuvaavat huono-osaisuutta monialaiseksi resurssien vajeeksi, jossa matalaa sosioekonomista asemaa pidetään yhtenä huono-
8
osaisuuden osatekijänä. Huono-osaisuuden voidaankin ajatella olevan hyvinvoinnin epäsuotuisista elinoloista kasaantuva kääntöpuoli. (mt.) Huono-osaisuus myös kytkeytyy hyvinvointivaltioiden rakentumiseen. Jokainen tieteenala nostaa moniulotteisesta kokonaisuudesta tarkastelun kohteeksi oman tieteenalansa näkökulmasta keskeiset teemat. Huono-osaisuutta voidaankin tarkastella esimerkiksi psykologian, taloustieteiden tai lääketieteen näkökulmasta. (Saari ym. 2020, 35.) Köyhyys on yksi keskeisimmistä huono-osaisuuden ulottuvuuksista (mt., 72).
2.4 Ylisukupolvisuus
Ylisukupolvisuudella tarkoitetaan jonkin tietyn sosio-demografisen piirteen samankaltaisuutta vanhemmilla ja heidän lapsillaan. Esimerkkinä tällaisesta piirteestä voi olla esimerkiksi tulot, luokka-asema, koulutus, perheenmuodostus tai huono-osaisuus. (Ilmakunnas ym. 2020, 199.) Saari ym. (2020, 21–22) ovat perehtyneet erityisesti huono-osaisuuden periytymiseen sukupolvelta toiselle. Huono-osaisuutta välittävät sukupolvelta toiselle sekä sosiaaliset, että evoluutioon kytkeytyvät mekanismit. Sosiaaliset mekanismit eivät siis yksin selitä ylisukupolvista huono- osaisuutta. Huono-osaisuuden tutkimuksessa monitieteinen näkökulma on olennainen ilmiön ymmärtämisen kannalta. (mt.)
Airio, Moisio & Niemelä (2005, 255) selittävät köyhyyden ylisukupolvisuutta hyödyntäen (Lewis 1965; 1969) kulttuuris-käyttäytymiseen liittyvällä viitekehyksellä, jossa köyhyyden kulttuuri periytyy seuraavalle sukupolvelle vanhempien arvojen, asenteiden ja tapojen kautta. Käyttäytymiseen liittyvät tekijät voivat kytkeytyä myös hyvinvointivaltioiden tukijärjestelmiin. Tässä näkökulmassa yksilön nähdään ikään kuin tulevan riippuvaiseksi hyvinvointiyhteiskunnan tukijärjestelmistä, joka siten ylläpitää köyhyyttä. (mt.) Tässä tutkielmassa perehdyn erityisesti köyhyyden ylisukupolvisuuteen. Saaren (2020, 76) mukaan lapsuudenkodin taloudellisella tilanteella on yhteys aikuisiän tulotasoon, erityisesti yhteiskunnan ääripäissä, pieni- ja suurituloisten keskuudessa.
9
Hyvinvointi-käsite on nyky-yhteiskunnassamme laajasti käytössä. Hyvinvointi- käsitettä voidaan määritellä lukuisilla eri tavoilla, riippuen siitä, onko määrittely arkikielinen vai liitetäänkö se hyvinvoinnin tutkimukseen. Hyvinvointi on monitahoinen ja joskus jopa harhaanjohtava ilmaisu. Arkikielessä hyvinvointi liitetään yhä enemmän mielihyvään ja nautintoihin. Pohjoismaiset tutkijat ymmärtävät hyvinvoinnin kuitenkin tätä laajemmin. Hyvinvointi kattaa ihmisenä olemisen aineellisen perustan lisäksi terveyden, sosiaaliset suhteet ja sosiaalisen identiteetin. Tutkijatkaan eivät ole yksimielisiä siitä, mitkä ovat hyvinvoinnin perusrakenteet, vaan näkemykset riippuvat sovelletusta teoriaperinteestä ja käytetystä viitekehyksestä. (Karvonen 2019, 96.)
Hyvinvointi-käsitteen on nähty jopa syrjäyttävän sosiaalisen käsitettä. Pohjola (2020, 273) puhuu sosiaalisen käsitteen liudentumisesta ja jäämisestä hyvinvointikäsitteen jalkoihin. Kananojan & Karjalaisen (2017, 156) mukaan hyvinvoinnin edistäminen on sekä sosiaalipolitiikan läpäisevä tavoite, kuin myös yksi tehtäväalue. Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksessa hyvinvoinnin edistäminen on saanut aiempaa merkittävämmän roolin, rinnakkaisena sosiaali- ja terveyspalveluille. Sosiaalisten ja terveydellisten erojen kaventamiseksi, palveluiden tarpeen vähentämiseksi ja menojen hillitsemiseksi on tärkeää suunnata toimintaa aikaisempaa määrätietoisemmin väestön hyvinvoinnin edistämiseen. (mt.)
3 HYVINVOINTI
10
Tutkimuksessa hyvinvointia lähestytään usein hyvinvointivajeiden näkökulmasta. Saaren (2011, 13–14) mukaan tärkeä tutkimuksen aihe onkin, missä määrin hyvinvointivajeet kasautuvat yksilö- ja kotitalouskohtaisesti. Kasautumisella tarkoitetaan sitä, että eri vajeet voivat olla kytköksissä toisiinsa. Taloudellinen köyhyys kytkeytyy alhaiseen koulutukseen, työttömyyteen ja ahtaaseen asumiseen, kun taas taloudellinen vauraus kytkeytyy korkeaan koulutukseen, työhön ja väljään asumiseen. Nämä kasautumisprosessit eivät ole itsestään selviä, vaan empiirinen tutkimus on osoittanut, että yhteydet ovat hyvin monimutkaisia ja monisyisiä. (mt.)
Tutkimusfokuksen voidaan kuitenkin nähdä siirtyneen viime aikoina enemmän aikuisten ja lasten hyvinvointiin. Esimerkiksi kielteisten asioiden raportoinnin sijaan tutkimus on paikantunut myönteisiin kehityskulkuihin lasten elämässä (Toikka &
Haanpää 2020, 123). Myös Saari (2011, 33) tuo esiin näkökulman siitä, että hyvinvointitutkimus on siirtynyt erilaisten ongelmien ja vajeiden tutkimuksesta myönteisen hyvinvoinnin tutkimukseen; tarkastelun alla ovat enemmänkin onnellisuuden ja ”kukoistuksen” ehdot, kuin puutteet ja pahoinvointi. Tässä tutkielmassa perustan hyvinvoinnin määritelmän Erik Allardtin (1976) määrittelyyn, jonka pohjalta pohjoismainen hyvinvointitutkimus on pitkälti rakentunut.
3.1 Erik Allardt pohjoismaisen hyvinvointitutkimuksen uranuurta- jana
Pohjoismaista hyvinvointitutkimusta on vahvasti ollut alulle saattamassa suomalainen sosiologian tutkija Erik Allardt (1925–2020). Allardt etsi vastauksista muun muassa siihen, onko hyvinvointi objektiivisesti arvioitavissa vai voidaanko sitä pitää subjektiivisena mielentilana. Historian kuluessa eri tieteenalojen osalta tähän kysymykseen on vastattu eri tavoilla. (Uusitalo& Simpura 2020, 579.) Allardt (1976, 13) kiteytti yksinkertaisen osuvasti, että jonkin väestön tai yhteiskunnan hyvinvoinnin arvioiminen merkitsee, että todellista maailmaa verrataan ikään kuin toivottuun maailmaan. Olennaista ja tärkeää oli määritellä hyvinvoinnille tunnusomaiset piirteet.
(mt.)
11
Allardt huomasi, että yhteiskunnallisessa kontekstissa nähtävä hyvinvointikäsite oli määritelty hyvin monilla eri tavoilla. Hyvinvointi määräytyy historiallisesti ja käsite tuleekin määritellä uudestaan, kun olosuhteet muuttuvat.
Tutkimuksen näkökulmasta olennaista oli empiirisesti määritellä ja operationalisoida hyvinvointikäsite. Niin sanottujen sosiaali-indikaattoreiden avulla pyrittiin saamaan tietoa yhteiskunnan hyvinvoinnin tilasta. Näiden indikaattoreiden tarkoituksena oli verrata olemassa olevia ja toivottuja tiloja yhteiskunnassa. Vasta 2000-luvulle tultaessa alkoi Suomenkin hyvinvointitutkimuksessa näkyä kiinnostus tutkia koettua, subjektiivista hyvinvointia (Allardt 1976, 17; Uusitalo & Simpura 2020, 579, 584.)
Hyvinvointi perustuu tarpeisiin. Hyvinvointi nähdään siis tilana, jossa ihmisellä on mahdollisuus täyttää keskeiset tarpeensa. (Allardt 1976, 21; Uusitalo & Simpura 2020, 580.) Kallion & Hakovirran (2020, 9) mukaan tarveperusteisessa lähestymistavassa hyvinvointia tarkastellaan tarpeiden toteutuneen tyydytysasteen kautta. Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuudet jakaantuvat kolmeen eri osa- alueeseen, joista hyvinvoinnin kokonaisuuden katsotaan muodostuvan (Taulukko 1).
Having liittyy omistamiseen (sekä aineellisiin, että fyysisiin resursseihin, kuten terveyteen), Loving liittyy sosiaalisiin suhteisiin ja ihmissuhteisiin ja Being liittyy itsensä toteuttamiseen ja tekemiseen (Allardt 1976, 38–47; Uusitalo & Simpura 2020, 581.)
TAULUKKO 1 Hyvinvoinnin ulottuvuudet (Allardt 1976, 38–49; Uusitalo & Simpura 2020, 581).
Having (Elintaso) -Tulot, asumistaso, työlli- syys, koulutus, terveys
Loving (Yhteisyyssuhteet) -perheyhteisyys, paikallisyh- teisyys, ystävyyssuhteet
Being (Itsensä toteuttami- nen)
-Arvonanto, korvaamatto- muus, poliittiset resurssit, te- keminen
12
Tässä kappaleessa kuvaan tutkielmani toteutusta. Aloitan kuvaamalla tutkimustehtävää ja tutkimuskysymyksiä. Tämän jälkeen kerron aineiston hankinnasta ja sen rajaamiseen käytetyistä kriteereistä, sekä valitusta aineistosta (Taulukko 2 & 3). Aineistoksi valikoidut tutkimusartikkelit löytyvät liitteet-osiosta.
Lopuksi kerron, kuinka olen tehnyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
4.1 Tutkimustehtävä
Tutkielmani käsittelee lapsiperheiden köyhyyttä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Tarkasteluun olen ottanut erityisesti sen, minkälaiset mekanismit selittävät lapsiperheiden köyhyyttä ja köyhyyden ylisukupolvisuutta. Lisäksi tarkastelen, miten köyhyys vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin. Teoreettiseksi viitekehykseksi olen valinnut tutkielmaani hyvinvoinnin näkökulman. Aineiston analysoinnin tulkintakehyksenä toimii Erik Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuudet: Having (Elintaso), Loving (Yhteisyyssuhteet) ja Being (Itsensä toteuttaminen) (Taulukko 1).
Tutkimuskysymykset:
1) Minkälaiset mekanismit selittävät lapsiperheiden köyhyyttä?
2) Miksi köyhyys on ylisukupolvista?
3) Miten Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuudet näyttävät lapsiperheiden köyhyyttä tarkastellessa?
4 TUTKIELMAN TOTEUTUS
13
4.2 Kirjallisuuskatsaus
Sosiaalityössä kandidaatintutkielma toteutetaan kirjallisuuskatsauksena. Aveyardin (2014, 2) mukaan kirjallisuuskatsaus on tiettyyn aiheeseen liittyvän kirjallisuuden kattava tutkimus ja tulkinta. Kirjallisuuskatsauksessa määritetään tutkimuskysymys tai -kysymykset, joihin pyritään löytämään vastaus etsimällä ja analysoimalla relevanttia kirjallisuusaineistoa. (mt.) Kirjallisuuskatsaus on sekä metodi, että tutkimustekniikka, jossa ikään kuin tutkitaan jo tehtyä tutkimusta. Tarkoituksena on koota eri tutkimuksien tuloksia, jotka ovat perustana uusille tutkimustuloksille.
(Salminen 2011, 4.) Kirjallisuuskatsauksia on erilaisia, esimerkiksi systemaattinen, narratiivinen, kriittinen ja nopea katsaus. Näistä systemaattinen katsaus on kaikista tarkoin tapa ja tällaista katsausta suorittaakin yleensä jokin tutkijaryhmä. (Aveyard 2014, 2-3.)
Laadukkaasti toteutettu kirjallisuuskatsaus noudattaa tutkimusprosessin eri vaiheita, jossa tutkimuskysmykset ovat esitetty ja niihin on vastataan ennalta määrätyllä metodologialla. Tutkimusten tuloksia arvioidaan ja yhdistellään ja tätä kautta aiheesta syntyy uusia näkemyksiä. Analyysin avulla voidaan myös havaita aukkoja tutkimuspohjassa, johon jatkossa tarvittaisiin lisää tutkimusta.
Kirjallisuuskatsaus lyhykäisyydessään sisältää seuraavat rakenteet: johdannossa esitetään tutkimuskysymys aiheesta, menetelmäosiossa avataan hakustrategioita ja analyysitapaa. Tulosten esitys-osio sisältää tutkimustulosten kriittistä tarkastelua.
Näiden jälkeen tulee johtopäätökset tuloksista sekä pohdintaosuus, joilla suunnataan katsetta ikään kuin eteenpäin oman aihealueen sisällä. (Aveyard 2014, 2-3.)
Olen valinnut tutkielmani kirjallisuuskatsauksen muodoksi kuvailevan, narratiivisen yleiskatsauksen. Tässä kirjallisuuskatsauksen muodossa tarkoituksena on tiivistää aiemmin tehtyä tutkimusta, joskin aineiston ei ole tarvinnut käydä läpi erityisen systemaattista seulaa. Tarkoituksena tällaisessa kirjallisuuskatsauskessa on ajantasaistaa tutkimustietoa ja katsauksen luonne voi olla myös kriittinen (Salminen 2011, 6-7).
14
4.3 Aineisto
Tutkimusaineistokseni valikoitui 12 suomalaista, sekä pohjoismaista tieteellistä artikkelia, jotka käsittelevät lapsiköyhyyttä, lapsiperheiden köyhyyttä tai köyhyyden ylisukupolvisuutta lapsiperheissä. Aineistoa etsiessäni huomasin, että monissa tutkimuksissa käsiteltiin erityisesti lasten kokemuksia köyhyydestä. Vaikka lasten kokemusnäkökulma on tärkeä, olen kuitenkin tästä katsauksesta rajannut pois lasten kokemuksia käsittelevät aineistot.
TAULUKKO 2 Tutkimusaineiston sisäänotto- ja poissulkukriteerit
Sisäänottokriteerit Poissulkukriteerit
Vertaisarvioitu tutkimus, väitöskirja tai tieteellinen artikkeli
- Ei vertaisarvioitu - Opinnäytetyö
- Selvitys, raportti tai työpaperi Julkaistu vuosina 2000-2022 Julkaistu ennen vuotta 2000 Käsittelee : 1) lapsiperheiden köyhyyttä 2)
lapsiköyhyyttä tai 3) köyhyyden ylisukupolvisuutta lapsiperheissä.
Käsittelee yli 18-vuotiaiden, ei perheellisten köyhyyttä.
Käsittelee lasten kokemuksia köyhyydestä Pohjoismainen (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska,
Islanti) Ei pohjoismainen
Tutkimus yhteiskunta- / sosiaalitieteiden
alalta Muu kuin yhteiskunta- / sosiaalitiede
Saatavana ensisijaisesti e-aineistona tai
Tampereen yliopiston kirjastosta Ei saatavuutta e-aineistona tai Tampereen yliopiston kirjastosta.
Aineiston hankintaan käytin pääosin Jyväskylän yliopiston Jykdok-tietokantaa, sekä Tampereen yliopiston Andor-tietokantaa. Erityisesti Andorista löysin pohjoismaista aineistoa. Lisäksi olen käyttänyt Finnan ja Julkarin tietokantoja. Näiden lisäksi tein hakuja Google-sivuston kautta yksittäisten tutkijoiden nimillä, joiden kautta löysin heidän tieteellisiä julkaisujaan. Joitakin aineistoja löysin myös tutustumalla käyttämäni kirjallisuuden lähdeluetteloihin. Aineiston hakua suoritin tammi- helmikuussa 2022.
15
TAULUKKO 3 Käytetyt tietokannat, hakusanat, hakutulokset ja valittu aineisto Tietokanta hakusanat Muut rajaukset Hakutulokset
(kpl) Valittu aineisto Finna.fi köyhyys
AND lapsi
Aikaväli 2000- 2022,
kirja, artikkeli, väitöskirja, saatavana verkossa
163 1) Kallio, Johanna. & Ha- kovirta, Mia (Toim.) 2020.
2) Sauli, Hannele, Salmi, Minna, Lammi-Taskula, Johanna. 2011.
JYKDOK köyhyys
AND lapsiperhe
kirja artikkeli väitöskirja
105 3)Forssén, Katja, Roivai- nen, Irene, Ylinen, Satu, Heinonen, Jari (Toim.) 2012.
Andor köyhyys
AND lapsiperhe
23 1) Kallio, Johanna & Ha- kovirta, Mia (Toim.) 2020.
2) Sauli, Hannele, Salmi, Minna, Lammi-Taskula, Johanna. 2011.
Andor poverty
AND children AND nordic coutries
50 4) Povlsen, Lene, Regber, Susann, Fosse, Elisabeth, Eklund Karlsson, Leena &
Gunnarsdóttir, Hrafnhildur. 2018.
5)Eriksson, Bodil. 2012 6)Gunnarsdóttir Hrafnhildur, Hensing Gunnel, Povlsen Lene, Petzold Max. 2015.
7)Airio, Ilpo, Moisio, Pasi, Niemelä Mikko.
2005.
Andor köyhyys AND lapsi
44 1) Kallio, Johanna & Ha- kovirta, Mia (Toim.) 2020.
Aineistoksi valikoitui kolme tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia vuonna 2020 ilmestyneestä teoksesta: Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus (Kallio &
Hakovirta, 2020). Toinen teos, jonka artikkeleja olen käyttänyt aineistona, on Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja vuodelta 2011: Kohtaako sosiaalityö köyhyyden?
(Toim. Forssén, Roivainen, Ylinen & Heinonen 2012). Tästä teoksesta aineistoksi valikoitui kolme artikkelia. Näiden lisäksi aineistoksi valikoitui seitsemän muuta artikkelia sekä Suomesta, että muista Pohjoismaista. Aineistosta kahdeksan artikkelia
16
on suomalaisia ja suomenkielisiä. Artikkeleista neljä on englanninkielisiä, pohjoismaisia artikkeleja. Näistä yksi suomalainen tutkimusartikkeli on englanninkielinen. Tarkempi aineiston esittely löytyy liitteet osiosta.
4.4 Teoriaohjaava sisällönanalyysi
Valitsin aineiston analyysimenetelmäksi teoriaohjaavan sisällönanalyysin. Tässä analyysitavassa teoria voi toimia aineiston analyysin apuna, mutta analyysi ei pohjaa suoraan teoriaan. Analyysissa on tunnistettavissa aikaisemman tiedon vaikutus, mutta tarkoitus ei ole testata aiempaa teoriaa, vaan ikään kuin synnyttää uusia oivalluksia. (Tuomi & Sarajärvi 2017, luku 4.2.)
Laadullinen sisällönanalyysi perustuu tutkijan tekemälle koodaukselle.
Tarkoituksena on tunnistaa ja nimetä aineistosta löytyviä sisällöllisiä elementtejä.
Koodaus voi olla aineistolähtöistä tai teorian ohjaamaa. Näiden tapojen erona on se, että aineistolähtöisessä tavassa tutkija suhtautuu aineistoon avoimesti ja etsii tutkittavan asian kannalta tutkijaa kiinnostavia kohtia. Teorianohjaavassa koodauksessa tutkija sitävastoin valitsee teoreettisen ymmärryksensä pohjalta, mitkä seikat aineistossa häntä kiinnostavat. Usein aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällänanalyysiä yhdistellään. Aineistotekstistä etsitään systemaattisesti samoja asioita ja aineisto käydään huolella läpi. Koodaus on kuitenkin vasta työvaihe, eikä sen tuloksena tehty aineiston sisällöllinen kuvaus vielä ole varsinaista analyysia.
(Vuori.)
Kirjallisuuskatsauksen analyysissa olen edennyt teorialähtöisesti siten, että muodostin tutkimuskysymysten mukaan kolme eri luokkaa, joita lähdin aineistosta etsimään. Luokat olivat: 1) Köyhyyttä selittävät mekanismit, 2) Ylisukupolvisuutta selittävät mekanismit ja 3) Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet köyhyyttä tarkastellessa. Kolmatta luokkaa jaoin vielä erikseen kolmeen eri kategoriaan: A) Having (Elintaso), B) Loving (Yhteisyyssuhteet) ja C) Being (Itsensä toteuttaminen) (Taulukon 1 mukaisesti).
17
Tässä kappaleessa käyn läpi kirjallisuuskatsauksen perusteella saatuja tutkimustuloksia. Käyn tulokset läpi tutkimuskysymysten mukaisesti. Ensimmäisenä selvitän, minkälaiset mekanismit selittävät lapsiperheiden köyhyyttä. Tämän jälkeen paneudun kysymykseen, miksi köyhyys on ylisukupolvista? Kolmanneksi selvitän, miten Allardtin (1976) hyvinvoinnin ulottuvuudet näyttäytyvät lapsiperheiden köyhyyttä tarkastellessa. Olen viimeisintä kysymystä jakanut hyvinvoinnin ulottuvuuksien mukaisesti kolmeen eri osa-alueeseen, jotka ovat: Having (Elintaso), Loving (Yhteisyyssuhteet) ja Being (Itsensä toteuttaminen). Erityisesti johtopäätökset luvussa peilaan saatuja tutkimustuloksia hyvinvoinnin teoriataustaan.
5.1 Mekanismit lapsiperheköyhyyden taustalla
Mekanismit lapsiperheiden köyhyyden taustalla ovat monianaiset. Erityisesti 1990- luvun lama, tuloerojen kasvu, yksinhuoltajuus, työttömyys ja työelämän muutokset, alhainen koulutustaso sekä alueellinen eriarvoisuus nousivat aineistossa esiin. Myös perherakenteeseenja liittyvät tekijät ja maahanmuuttajuus nousivat esiin.
5 TUTKIMUSTULOKSET
18 5.1.1 Lama ja tuloerojen kasvu
Useissa tutkimuksissa nousi esiin 1990-luvun lama köyhyyttä selittävänä tekijänä Suomessa (Esim. Krok 2012; Roivainen & Jalonen 2012; Forssén 2012). Vuodesta 1990 vuoteen 2007 köyhissä kotitalouksissa elävien lasten määrä kolminkertaistui.
Lapsiköyhyyden kasvun taustalla oli työttömyyden kasvu 1990-luvun lopulla.
(Roivainen & Jalonen 2012, 151.) Forssén (2012, 110) kuvaa lama-aikaa Suomessa seuraavasti:
”Suomi ajautui syvään taloudelliseen lamaan vuonna 1991. Kansantalous supistui kolmen vuoden aikana yhteensä 11,9%. Kotitalouksille maksettavat tulonsiirrot kasvoivat, kun työttömyysaste kohosi lähes kahteenkymmeneen prosenttiin. Tilanteeseen vastattiin julkista velkaa kasvattamalla ja menoja karsimalla. – Yhdessä laman aiheuttamien työttömyyskokemusten kanssa laman jälkeinen kiristynyt sosiaalipolitiikka johti hyvin haitallisiin pitkäaikaisvaikutuksiin, jotka näkyivät erityisesti suuressa osassa lapsiperheitä”
Laman lisäksi köyhyyttä selittävänä mekanismina tuli esiin tuloerojen kasvu.
Tuloerojen kasvu näkyi Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa köyhyyttä selittävänä tekijänä. (Mm. Sauli, Salmi & Lammi-Taskula 2012, 536; Gunnarsdóttir, Hensing, Povlsen & Petrolz 2015, 277.)
”Lapsiperheiden tuloerot kasvoivat 1990-luvun laman jälkeisinä vuosina aina vuoteen 2007 asti. Sen jälkeen tuloerot jonkin verran pienenivät mutta alkoivat jälleen kasvaa vuonna 2012. ” (Ylikännö & Hakovirta 2020, 281.)
Vuonna 2008 koettiin uusi globaali taloudellinen kriisi, joka jätti jälkensä myös lapsiperheisiin. Suurin isku koettiin Pohjoismaista Islannissa (Gunnarsdóttir ym. 2015, 277). Povlsen ym. (2018, 31) mukaan yli miljoona lasta Euroopassa joutui kokemaan köyhyyttä vuoden 2008 taloudellisen kriisin seurauksena. Köyhyyden onkin nähty olevan yksi suurimmista riskeistä lasten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta.
19
Kuitenkin Pohjoismaissa lapset kärsivät köyhyydestä vähemmän kuin muualla maailmassa (Povlsen 2015, 34).
Tuloerojen kasvun ilmiötä kuvattiin myös lapsiperheiden polarisoitumisella köyhiin ja hyvin toimeentuleviin perheisiin. Tätä ilmiötä Hakovirta & Kallio (2020, 10- 11) kuvaavat siten, että kyseessä on eriarvoistumisen aiheuttama elämismaailmojen erkaantuminen ja se, että eri yhteiskunnallisissa asemissa olevien ihmisten maailmat eivät sekoitu keskenään. Esimerkkinä voi toimia erilaisten asuinalueiden erilaistuminen niin sanottuihin hyvä- ja huono-osaisten asuinalueisiin. (mt.) Köyhien perheiden maahanmuuttajataustaisuus nousi myös esiin useissa artikkeleissa (Mm.
Gunnarsdóttir ym. 2012, 278; Povlsen ym. 2015, 32, 34).
5.1.2 Yksinhuoltajuus ja maahanmuuttajuus
Selkeästi isoimmaksi teemaksi köyhyyttä selittävänä mekanismina nousi yksinhuoltajuus. Forssénin (2012, 107) mukaan yksinhuoltajuus on tunnetusti keskeinen hyvinvointiongelmia paikantava tekijä. Perusturvan varassa (toimeentulotuki) elävien lapsiperheiden asumismenojen jälkeiset käytettävissä olevat tulot ovat reaalisesti laskeneet ja yksinhuoltajilla tämä lasku on ollut kaikkein voimakkainta (noin 8 % 1990-2000 välisenä aikana). (mt., 111.) Yksinhuoltajien köyhyys oli 1990-luvun puolivälissä vielä alemmalla tasolla kuin kahden huoltajan perheissä. 2000-luvun tietämillä yksinhuoltajien tilanne kuitenkin oli kääntynyt huonompaan suuntaan. Vuoden 2010 paikkeilla yksinhuoltajien köyhyysaste aleni, oli se silti selvästi korkeampi kuin kahden huoltajan perheissä. Yksihuoltajien korkeaa köyhyysastetta on selitetty työssäkäynnissä tapahtuneilla muutoksilla. (mt., 113.) Forssén (2012, 122) toteaakin, että yksinhuoltajien asema useilla taloudellisilla ja sosiaalisilla mittareilla on kahden perheen huoltajaa huonompi.
Myös Ylikännön ja Hakovirran (2019, 278) tutkimuksen mukaan taloudelliset ongelmat ja köyhyys ovat yleisempiä yhden vanhemman perheissä verrattuna kahden vanhemman perheisiin. Toimeentulotuen saaminen yksinhuoltajaperheissä on yleistä. Vuonna 2016 yksinhuoltajaperheiden osuus kaikista kaikista
20
toimeentulotukea saaneista lapsiperheistä oli jopa 58 % (mt., 288). Yksinhuoltajien toimeetulotukijaksot olivat myös pidempiä, kuin kahden huoltajan perheissä.
Tulottomuuden pidentyminen on siis yleisempää näissä perheissä. Lisäksi yksinhuoltajaperheet saavat täydentävää toimeentulotukea useammin kuin kahden huoltajan perheet (mt., 291-293). Ylikännö ja Hakovirta (2019, 295) toteavatkin, että yksinhuoltajaperheiden lapset saattavat olla eriarvoidessa asemassa, mitä tulee heidän toimintamahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa.
Merkittävä huomio on myös se, että perustoimeentulotukea hakevat vanhemmat olivat usein nuoria, alle 25-vuotiaita. Nuorten osuus toimeentulotuen saajista korostuu myös lapsiperheissä. Yksinhuoltajissa on enemmän perhe- ja hoitovapaalla olevia tai opiskelevia huoltajia. Lapsiperheissä toimeetulotuen tarve korostuukin työttömyyden lisäksi silloin kun ollaan perhevapaalla. Lapsiperheiden perustoimeentulotuen saajien kansalaisuuksissa Suomalaisten osuus on suurin, 81 %.
(Ylikännö ja Hakovirta 2019, 295.)
Yksinhuoltajien iso osuus köyhissä lapsiperheissä on havaittu myös muissa Pohjoismaissa. Pohjoismaissa on lisäksi havaittu maahanmuuttajataustaisten vanhempien lapsilla olevan suurempi riski kokea köyhyyttä. Ruotsissa riski on jopa kuusi kertaa korkeampi, verrattuna syntyperäiseen ruotsalaiseen lapseen.
Pohjoismaiden välillä löytyy suuret yhtäläisyydet köyhissä lapsiperheissä elävien lasten välillä ja yhtäläisyydet liittyvät erityisesti vanhempien koulutusasteeseen, työllisyyteen, yksihuoltajuuteen ja lisäksi Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa maahanmuuttaja-taustaan. (Povlsen ym. 2015, 32, 34.)
5.1.3 Alueellinen eriarvoisuus
Ylikännö ja Hakovirta (2019, 291-293) huomasivat myös, että alueellinen eriarvoisuus toimeentulotuen saannissa nousi voimakkaasti esiin. Lähes puolet (42,8%) perustoimeentulotukea marraskuussa 2018 saaneista lapsiperheistä asui Uudellamaalla. Seuraavaksi eniten toimeentulotukea saavia perheitä oli Pirkanmaalla (9,4%) ja Varsinais-Suomessa (7,7%). Myös väestömäärään suhteutettuna
21
perustoimeentulotukea saavia on enemmän Uudellamaalla. Elinkustannukset ovat selvästi muuta maata korkeammat Uudellamaalla.
Alueellinen eriarvoisuus näyttäytyy kuitenkin hieman erilaiselta, kun asiaa tarkastellaan Pohjoismaiden tasolla. Povlsenin ym. (2015, 34) mukaan Tanskassa ja Norjassa köyhyys keskittyy suuriin kaupunkeihin, Ruotsissa taas yksittäiset asuinalueet ovat vahvasti köyhien asuttamia. Joillakin alueilla jopa 60 % asukkaista on köyhiä. Islannissa ja Suomessa köyhyys ei eroa maaseudulla ja kaupungeissa.
Tämä eroaa edellämainittuun Ylikännön ja Hakovirran (2019) havaintoon alueellisesta eriarvoisuudesta. Toisaalta eroavaisuudet voivat selittyä sillä, että Ylikännö ja Hakovirta (2019) ovat tarkastelleet toimeentulotukiasiakkuutta, eivätkä suhteellista lapsiköyhyyttä.
5.1.4 Työttömyys, työelämän muutokset ja koulutus
Työttömyys ja työelämän muutokset koskettavat köyhiä lapsiperheitä suuresti. 1990- luvun lama jätti jälkeensä paljon työttömiä (Sauli, Salmi & Lammi-Taskula 2011, 543).
Sauli ym. (2011, 539) kuvaavat työttömyyden ja sirpaleisen työelämän ilmiötä köyhissä lapsiperheissä seuraavasti:
”Lapsiperheiden köyhyyden taustalla on paitsi työttömyyttä, myös pätkätöiden, osa-aikaisuuden ja matalapalkkaisuuden yhdistelmä. Se puolestaan selittyy alhaisella koulutustasolla sekä työelämän ja itse työn muutoksilla. – Toisaalta köyhissä lapsiperheissä on koko ajan ollut myös noin 15 prosentin joukko huol- tajia, joilla on korkeakoulutasoinen koulutus. Lapsiperheiden köyhyys ei siis se- lity millään yhdellä selityksellä.”
Köyhien lapsiperheiden suhde työmarkkinoihin on usein rikkonainen. Vanhemmat työllistyvät useammin lyhyisiin tai osa-aikaisiin työsuhteisiin, kuin muiden lapsiperheiden vanhemmat. (mt., 538.) Ylikännön ja Hakovirran (2020, 281) mukaan köyhien lasten perheissä vanhempien työttömyys on myös yleistä. Eriarvoisuutta lisää se, että työttömät lapsiperheiden huoltajat ovat myös useasti vailla ammatillista
22
koulutusta. Korkeakouluopinnot eivät kuitenkaan suojaa köyhyydeltä, sillä köyhissä lapsiperheissä vanhempi on aiempaa useammin korkeakoulutettu. (Salmi 2020, 54.)
2020-luvulle tultaessa köyhyyden ilmiö lapsiperheissä on muuttunut, verrattuna 2000-luvun alkuun, jolloin köyhyys kosketti erityisesti työttömiä yksinhuoltajaperheitä. Kallion ja Hakovirran (2020, 54) mukaan köyhyys on ilmiönä erilainen lapsiperheissä, kuin muissa pienituloisissa perheissä, joissa kotitalouden köyhyys selittyy yleensä työttömyydellä. (mt.)
5.2 Köyhyyden ylisukupolvisuus
Köyhyyden ylisukupolvisuus näyttäytyi aineistossa moniulotteisena ja monimutkaisena ilmiönä. Ilmakunnas, Kauppinen & Moisio (2020, 200) kuvaavat ilmiötä seuraavasti:
”Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että vanhemmat siirtävät lapsilleen inhimillistä ja sosiaalista pääomaa sekä varallisuutta. Vanhemmat välittävät lapsilleen esimerkiksi arvoja, uskomuksia, taitoja ja asenteita. Lisäksi lapset perivät vanhemmiltaan geneettisiä ominaisuuksia esimerkiksi persoonallisuuteen ja terveyteen liittyen. Kaiken kaikkiaan lapsuuden perheen elinolot voivat vaikuttaa lasten aikuisiän sosiaaliseen asemaan ja hyvinvointiin monimutkaisten prosessien välityksellä, sekä itsenäisesti, että muiden tekijöiden, kuten koulutuksen ja terveyden kautta.”
Köyhyys näyttää periytyvän Suomessa. Köyhistä perheistä lähtöisin olevilla on kaksinkertainen riski päätyä köyhyyteen nuorena aikuisena, kun verrataan heihin, ketkä eivät ole lähtöisin köyhistä perheistä. (Airio, Moisio & Niemelä 2005, 265.) Koulutus näyttäisi olevan lasten ja lapsiperheiden köyhyyden ja toimeentulo- ongelmien periytymisen ydinkysymyksiä Suomessa (Salmi 2020, 43). Periytyvän köyhyyden katkaisemiseksi onkin tärkeää, että kaikki nuoret saavat vähintään ammatillisen koulutuksen (Kallio & Hakovirta 2020, 68). Myös varhaiskasvatuksella
23
voidaan kehittää lasten oppimiskykyä ja tasoittaa eri taustoista tulevien lasten eroja (Ilmakunnas ym. 2020, 222).
Toimeentulotuen asiakkuus näyttäytyy myös merkittävänä tekijänä ylisukupolvisen köyhyyden selittämisessä. Ilmakunnas ym. (2020) tutkivat toimeentulotuen asiakkuuden periytymistä vanhemmilta lapsille. Mitä pidempään vanhemmat saavat toimeentulotukea, sitä todennäköisempää on heidän lastensa pitkäkestoinen toimeentulotukiasiakkuus. Yhteys vanhempien ja lasten toimeentulotukiasiakkuuden välillä on kuitenkin monimutkainen. Toimeentulotuen ylisukupolvisuudessa on osittain kyse kasautuneen huono-osaisuuden vaikutuksista.
Havainnot voivatkin kertoa siitä, miten perhetausta voi laajemmin olla yhteydessä koko elämänkulun huono- ja hyväosaisuuden kokemuksiin. On todennäköistä, että monet eri mekanismit vaikuttavat sekä huono-osaisuuden, että toimeentulotukiasiakkuuden ylisukupolvisuuteen. (Ilmakunnas ym. 2020, 221–222.) Vanhempien toimeentulotuen asiakkuus ennusti voimakkaammin pitkäkestoista toimeentulotuen saantia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa vanhempien matala koulutus ja työttömyys ennustivat pitkäkestoista toimeentulotukiasiakkuutta voimakkaammin kuin Norjassa, ja Ruotsissa. Lyhytkestoisen asiakkuuden kohdalla yhteys oli Suomessa Norjaa ja Ruotsia heikompi. (Ilmakunnas, Kauppinen ja Moisio 2020, 214.)
5.3 Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet lapsiperheiden köyhyyden tarkastelussa
Köyhyyden vaikutus lapsiperheiden hyvinvointiin näyttäytyi tutkimusaineistossa lukuisilla ja moniulotteisilla tavoilla. Köyhyyden vaikutukset näyttivät liittyvän erityisesti Having (Elintaso) - ulottuvuuteen. Köyhyys lisäksi vaikuttaa myös Loving (Yhteisyyssuhteissa), sekä Being (Itsensä toteuttaminen) ulottuvuuksilla. Köyhyyden vaikutukset eivät ole tarkkarajasia, vaan esiin tuli köyhyyden vaikutusten moniulotteisuus ja kytkökset kaikkiin erin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin, myös
24
päällekkäisesti. Kallion & Hakovirran (2020, 11) artikkelissa kuvattiin, kuinka köyhyys vaikuttaa hyvinvoinnin jokaiseen ulottuvuuteen:
”Perheen niukat taloudelliset resurssit rajoittivat lapsen sosiaalisia toimintamahdollisuuksia, mikä puolestaan heijastui lasten väliseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen”
Tässä esimerkissa havainnollistuu köyhyyden vaikutus kaikkiin eri hyvinvoinnin ulottuvuuksiin: Niukat taloudelliset resurssit (Having – Elintaso) rajoittavat lapsen sosiaalisia tomintamahdollisuuksia (Being – Itsensä toteuttaminen), mikä puolestaan heijastuu lasten väliseen yhteenkuuluvuudentunteeseen (Loving – Yhteisyyssuhteet).
Aikuisten kohdalla sama ilmiö näyttäytyy esimerkiksi siten, että köyhyys kuormittaaa ikään kuin kahteen kertaan; se rajoittaa taloudellisia ja toiminnallisia resursseja ja näiden ongelmien työstäminen vuorostaan kuluttaa sekä emotionaalisia, että toiminnallisia resursseja (Salmi 2020, 42). Seuraavaksi selvitän, kuinka köyhyyden vaikutukset lapsiperheiden elämässä näyttäytyivät eri hyvinvoinnin ulottuvuuksilla.
5.3.1 Having (Elintaso)
Köyhyys vaikuttaa yksilön elintasoon ja erilaisiin elämän resursseihin laajasti sekä lapsilla, että aikuisilla. Erityisesti varhaislapsuudessa koettu pitkäaikainen köyhyys on yhteydessä lasten epäedulliseen sosiaaliseen ja kognitiivisen kehitykseen (Forssén 2012, 109). Tämä tuli esiin myös Ylikännön ja Hakovirran (2020, 278) tutkimuksessa, jossa todettiin, että köyhyys voi heikentää lasten terveyttä, sekä kognitiivista ja sosio- emotionaalista kehitystä ja sillä on vaikutus myös koulumenestykseen, itseluottamukseen, minäkuvaan ja lapsen subjektiivisen hyvinvoinnin kokemukseen.
Lasten koulumenestys määrittyi vahvasti vanhempien taloudellisen tilanteen mukaan (mt., 282).
Köyhyys on kytköksissä myös lasten mielenterveyden ongelmiin. Tämän havaitsivat Gunnarsdóttir ym. (2015, 281). Vanhempien kokema taloudellinen stressi oli yhteydessä lasten mielenterveyden oireisiin 4-16-vuotiailla lapsilla kaikissa
25
Pohjoismaissa (mt). Lapsuudenperheen resurssit näyttäytyivät vielä 25-vuotiaana muun muassa nuorten aikuisten lyhyempinä koulutuspolkuina, riskinä saada vain perusasteen koulutus, vähäisinä rikostuomioina sekä mielenterveydenhäiriöinä.
(Salmi 2002, 39-40). Köyhyys luonnollisesti aiheuttaa myös ruuasta, vaatteista ja asumisesta tinkimistä. Kyse ei ole pelkästään konkreettisesta rahan puutteesta, vaan kokonaisvaltaisista vaikutuksista lasten arjessa ja elämässä. (Forssén 2012, 162, 165;
Kallio ja Hakovirta 2020, 25.)
Aikuisten kohdalla köyhyys näyttää vaikuttavan yhtä lailla terveyteen, kuin lapsillakin. Vaikutuksia on sekä psyykkiseen, että fyysiseen terveyteen (Forssén 2012, 120-121). Erityisesti aikuisten kohdalla tuli esiin vaikutukset mielenterveyteen koetun stressin, masennuksen ja univaikeuksien muodossa (Forssén 2012, 120; Salmi 2020, 41;
Gunnarsdóttir ym. 2015, 278). Aikuiset kokivat erityisesti köyhyyden aiheuttaman tunnekuorman raskaaksi (Forssén 2012, 160). Vanhempien osalta nousi esiin, että erityisesti äidit, luopuvat omista tarpeistaan lasten hyväksi köyhyydessä (Krok 2012, 141). Omista tarpeista luopuminen lapsen hyväksi toimi aikuisilla ikään kuin selviytymisstrategiana köyhyydessä (Forssén 2012, 160).
5.3.2 Loving (Yhteisyyssuhteet)
Köyhyyden vaikutukset lasten ja aikuisten ihmis- ja perhesuhteisiin tulivat esiin monin eri tavoin aineistossa. Aikuisilla taloudellinen stressi näytti heijastuvan perhesuhteisiin ja vuorovaikutukseen lasten kanssa. Ylikännö ja Hakovirta (2020, 278) huomasivat, että stressi voi heikentää vanhemmuutta, kun vanhemmat uupuvat taloudellisten huolien alle. Perheen taloudellinen tilanne myös kiristää perheenjäsenten keskinäisiä välejä (Forssén 2012, 118). Saman havainnon tekivät myös Kallio ja Hakovirta (2020, 25) todetessaan, että jännitteet perheenjäsenten välisissä suhteissa kasvavat köyhyyden vaikutuksesta. Salmi (2020, 41) havaitsi, että vanhempien masennus ja ahdistus myös kuormittaa parisuhdetta ja vaikuttaa kykyyn toimia vanhemapana. Vanhemmuuden laatu voi muuttua rankaisevammaksi ja vähemmän ohjaavaksi ja vanhemmat menettivät useammin malttinsa lasten kanssa.
Lisäksi vanhemmat pitivät myös ruumiillista kuritusta hyväksyttävämpänä. (mt.)
26
Lasten kohdalla vaikutukset ihmis- ja perhesuhteisiin tulivat yhtä lailla näkyviin.
Perheen niukat taloudelliset resurssit rajoittivat lapsen sosiaalisia toimintamahdollisuuksia, mikä puolestaan heijastui lasten keskinäiseen yhteenkuuluvuudentunteeseen (Kallio & Hakovirta 2020, 11). Lasten yhteiskuntaan kiinnittymisessä ja pärjäämisessä keskeisenä ehtona on muiden mukana pysyminen.
Tiettyjen tavaroiden omistaminen saa lasten vertaissuhteissa merkittävän arvon;
niiden avulla lapsi pääsee samastumaan ja kiinnittymään vertaisryhmään. Lapset saattavat kokea myös kiusaamista, sosiaalista eristämistä, osattomuutta ja syrjäytymistä köyhyyden vuoksi. (Kallio & Hakovirta 2020, 25.) Köyhyys onkin syrjäytymisriski lapsille ja nuorille monilla eri mittareilla (Salmi 2020, 39).
5.3.3 Being (Itsensä toteuttaminen)
Sekä aikuisten, että lasten kohdalla köyhyyteen liittyy häpeän tunteita ja pelko leimaantumisesta. Köyhänä oleminen tuo mukanaan häpeän tunteen ja lisäksi ihminen joutuu kohtaamaan niitä stereotypioita, joita köyhiin ihmisiin liitetään.
Lasten kohdalla köyhyyden tuottama stigma voi olla materiaalisia haasteita vakavampi ongelma. (Kallio & Hakovirta 2020, 14-15.) Aikuisilla toimeentulotuen hakemiseen liittyy usein leimaantumisen pelko ja häpeä, sillä toimeentulotuen hakeminen ikään kuin osoittaa poikkeavuuden valtaväestön normeista (Forssén 2012, 115).
Vähävaraisilla perheillä on rajoitetut valinnanmahdollisuudet eri elämän osa- alueilla, olipa kyse sitten koulutuksesta, ravinnosta, vaatetuksesta, matkustamisesta, vapaa-ajasta tai virkistäytymisestä (Forssén 2012, 155). Köyhä ei kykene olemaan täysivaltainen toimija siinä yhteiskunnassa, jossa hän elää (Kallio ja Hakovirta 2020, 14). Lasten kohdalla tämä näyttäytyy kamppailuna osallisuudesta yhteiskunnan sosiaalisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin toimintoihin liittyen (mt., 19). Köyhien lasten osallistumismahdollisuudet näyttäytyvät heikompina, kuin hyväosaisten perheiden lapsilla. Osa nuorista onkin jättäytynyt pois koulun järjestämästä maksullisesta toiminnasta tai kavereiden tapaamisesta. (Forssén 2020, 109.)
27
Tässä tutkielmassa olen perehtynyt lapsiperheiden köyhyyteen, köyhyyden ylisukupolvisuuteen ja siihen, miten köyhyys vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvointiin.
Allardtin (1976, 21) mukaan hyvinvointi perustuu tarpeisiin. Hyvinvointi nähdään siis tilana, jossa ihmisellä on mahdollisuus täyttää keskeiset tarpeensa. (mt.) Kun tätä tarveperusteista hyvinvoinnin muodostumista peilaa köyhyyteen ja sen eri mekanismeihin, tulee näkyväksi, että köyhyys vaikuttaa sekä aikuisten, että lasten mahdollisuuksiin tyydyttää keskeisiä tarpeitaan. Tätä kautta vaikutukset näkyvät myös lapsiperheiden hyvinvointiin.
Köyhyyden vaikutukset tulevat näkyviin kaikilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla.
Hyvinvoinnin ulottuvuuksista Having (Elintaso) korostui lapsiperheiden köyhyyden tarkastelussa. Tämä on luonnollista, sillä köyhyys liittyy vahvasti tuloihin ja varallisuuteen. Köyhyys on puutetta rahasta. Tämä hyvinvoinnin ulottuvuus liitetään myös muihin, kuin taloudellisiin resursseihin, esimerkiksi terveyteen, koulutukseen ja työllisyyteen. Köyhyyden vaikutukset lasten ja aikuisten terveyteen tulivatkin näkyviin erityisesti koettujen mielenterveysongelmien kautta. Köyhyyttä selittävät mekanismit liittyivät lisäksi usein koulutuksen ja työn puutteseen. Myös ylisukupolvinen köyhyys näyttää olevan vahvasti kytköksissä koulutukseen ja sen puutteeseen.
Kuten Salmi (2020, 42) totesi, köyhyyteen liittyy materiaalisen puutteen ohella usein toimintakyvyn, toimintavalmiuksien ja toimintamahdollisuuksien puutetta,
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA
28
sekä sosiaalista ulkopuolisuutta. Köyhyys kytkeytyykin vahvasti myös kahteen muuhun hyvinvoinnin ulottuvuuteen. Loving (Yhteisyyssuhteet) - ulottuvuudella köyhyyden vaikutukset tulivat näkyviin niin aikuisten, kuin lasten ihmis- ja perhesuhteissa. Erityisesti köyhyyden mukanaan tuoma stressi ja tunnekuorma vaikuttavat perheenjäsenten välisiin vuorovikutussuhteiin, sekä vanhemmuuteen.
Lasten vertaissuhteissa köyhyys näyttäytyy erityisesti tavaroiden ja vaatteiden merkityksen korostumisena. Nämä luovat yhteenkuuluvuudentunnetta, mutta yhtälailla puuttuessaan luovat riskin vertaissuhteista sivuunjäämisellä ja jopa kiusaamisella. Being (Itsensä toteuttaminen) - ulottuvuudella köyhyyden vaikutukset tulivat näkyviin rajoitettuina valinnan- ja osallistumisen mahdollisuuksina eri elämän osa-alueilla, esimerkiksi koulutuksen, ravinnon, vaatetuksen, matkustamisen, vapaa- ajan ja virkistäytymisen suhteen.
Köyhyyden selittäviä mekanismeja tarkastellessa tuli esiin, että lapsiperheiden köyhyys liittyy vahvasti yhteiskunnissa tapahtuneisiin muutoksiin. Erityisesti 1990- luvun lama Suomessa ja vuoden 2008 tietämillä tapahtunut globaali taloudellinen kriisi syöksivät monet lapsiperheet köyhyyteen kaikissa Pohjoismaissa. 2020-luvulle tultaessa, koronapandemia on tuonut lapsiperheiden köyhyyden tarkasteluun taas uudenlaisen vivahteen. Allardt (1976, 17) totesi, että hyvinvointi näyttäytyy yhteiskunnallisessa kontekstissa ja se määräytyy historiallisesti. Hyvinvointia tuleekin tarkastella ja määritellä uudestaan, kun olosuhteet muuttuvat. (mt.)
Allardtin hyvinvointitutkimuksen sosiaali-indikaattoreista on päästy vaiheeseen, jossa köyhyyttä ja siihen kytkeytyvää hyvinvointia mitataan mitä erilaisimmilla mittareilla (Esim. Karvonen ym. 2016, 8-9; Karvonen 2016, 54). Köyhyys ja hyvinvointi ovat moniulotteisia ilmiöitä, jotka määrittyvät ja paikantuvat siihen aikaan, jossa elämme. Enevissä määrin 2020-luvulla ollaan kiinnostuneita aikuisten ja lasten subjektiivivista kokemuksista köyhyyden ja hyvinvoinnin suhteen, määrällisen mittaamisen rinnalla. Kuten Karvonen ym. (2016, 7) totesivat, olennaista onkin erottaa toisistaan köyhyyden tarkastelu määrällisenä ja laadullisena kysymyksenä.
Joidenkin ihmisryhmien, kuin myös maantieteellisten alueiden eriarvoisuus suhteessa köyhyyteen nousi esiin tässä kirjallisuuskatsauksessa. Yksinhuoltajat ja
29
heidän lapsensa ovat erityisen isossa riskissä köyhyyden ja siihen kytkeytyvän hyvinvoinnin suhteen. Muissa Pohjoismaissa, kuin Suomessa, myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuus köyhistä korostui. Myös perheiden asema pääkaupunkiseudulla verrattuna muuhun Suomeen näyttäytyi eriarvoisena. Miten näitä eriarvoisuutta paikantavia tekijöitä voitaisiin huomioida paremmin?
Tässä kirjallisuuskatsauksessa lapsiperheiden köyhyys viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolla näyttäytyy hieman erilaiselta, kun verrataan 2000-luvun alkupuoliskoa ja 2020-luvun alkua. 1990-luvun lama varjosti 2000-luvun alkua ja lapsiperheiden köyhyyden taustalla vaikuttivat työttömyys, matala koulutustaso, työelämän muutokset, tuloerojen kasvu sekä yksinhuoltajuus. Sitä vastoin 2020-luvulla lapsiperheiden köyhyys näyttäytyy erilaisena ilmiönä. Kallio &
Hakovirta (2020, 17) totesivatkin, että korkea koulutustasokaan ei enää suojaa köyhyydeltä, sillä köyhissä lapsiperheissä korkeakoulutettujen vanhempien osuus on kasvanut. Myöskään työssäkäynti ei enää suojaa köyhyydeltä. Kulunutta 2020-luvun alkupuolta on varjostanut maailmanlaajuinen koronapandemia. Sen vaikutuksia lapsiperheiden köyhyyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta olisikin mielenkiintoista tarkastella; kuinka suuret vaikutukset koronapandemialla tulee olemaan lapsiperheiden toimeentuloon, köyhyyden kokemuksiin ja hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä?
30
LÄHTEET
Airio, Ilpo, Moisio, Pasi & Niemelä Mikko. 2005. Intergerational transmission of poverty in Finland in the 1990S. European journal of social security, 2005-09, Vol.7 (3), p.253-269. Luettu 19.3.2022
https://doi.org/10.1177%2F138826270500700304
Allardt, E. 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY.
Anttonen, A. & Sipilä, J. 2009. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vastapaino.
Arden, D. 2016. Skandinavian politics today. Third edition. Manchester university press.
Aveyard, H. 2014. Doing A Literature Rewiev In Health And Social Care: A practical Guide. Maidenhead: McGraw-Hill Education.
Eriksson, Bodil. 2012. Child poverty in the Nordic countries – Definitions, measures, consequence. January 2012; Politea 2(3):89-96. 13.3.2022
https://www.researchgate.net/publication/315650069_Child_poverty_in_the_
Nordic_countries_Definitions_measures_and_consequence Findikaattori. 2021. Pienituloisuus-indikaattori. Luettu 13.3.2022
https://findikaattori.fi/fi/103
31
Forssén, Katja. 2012. Katsaus taloudellisen niukkuuden ja suomalaisten
lapsiperheiden hyvinvoinnin trendeihin vuosina 1995-2010. Teoksessa Forssén, Katja, Irene, Roivainen, Satu, Ylinen, Jari, Heinonen (Toim.). Kohtaako
sosiaalityö köyhyyden? Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2011. Unipress, 105-127
Ilmakunnas, I., Kauppinen, T. & Moisio, P. 2020. Huono-osaisuus jatkuu sukupolvelta toiselle: Tarkastelussa nuorten aikuisten
toimeentulotukiasiakkuus. Teoksessa J., Kallio & M., Hakovirta (Toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino, 199-223.
Isola, A-M. & Suominen, E. 2016. Suomalainen köyhyys. Helsinki: Into.
Kallio, J. & Hakovirta, M. (Toim.) 2020. Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus.
Tampere: Vastapaino.
Kananoja, A. & Karjalainen, P. 2017. Hyvinvoinnin edistäminen ja yhteisötyö
sosiaalipolitiikan uusissa rakenteissa. Teoksessa Kananoja, A., M., Lähteinen &
P., Marjamäki (Toim.) Sosiaalityön käsikirja. Helsinki: Tietosanoma, 156-169 Karjalainen, P. 2020. Muutoksiin taipuva sosiaalityö poikkeusoloissa. Teoksessa
Suoninen-Erhiö, L., A., Pohjola, M., Satka, & J., Simola (Toim.), Sosiaaliala uudistuu - tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä. Huoltaja-säätiö, 249- 269. Luettu 19.3.2022. https://www.huoltaja-saatio.fi/wp-
content/uploads/2020/12/SU-ia.pdf
Karvonen, S. 2016. Lasten moniulotteinen köyhyys indikaattorien valossa. Teoksessa S. Karvonen & M. Salmi (toim.) Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla.
Työpaperi 30/2016. Helsinki: THL, 54-67. Luettu 20.3.2022 https://www.julkari.fi/handle/10024/131589
Karvonen, S. Mäntylä, E., Salmi, M. 2016. Johdanto. Teoksessa Karvonen, S. & M., Salmi (toim.) Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Työpaperi 30/2016.
Helsinki: THl, 6-12. Luettu 19.3.2022.
https://www.julkari.fi/handle/10024/131589
32
Karvonen, S. & Salmi, M. (Toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla.
Työpaperi 30/2016. Helsinki: THL. Luettu 19.3.2022.
https://www.julkari.fi/handle/10024/131589
Karvonen, S. 2019. Koetun hyvinvoinnin tila tunnuslukujen valossa. Teoksessa Kestilä, L. & Karvonen, S. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 96-100.
Pohjola, A. 2020. Muuttuva sosiaalisen käsite ja uusi yhteiskunnallinen järjestys.
Teoksessa Suoninen-Erhiö, L., A., Pohjola, M., Satka & J., Simola (Toim.) Sosiaaliala uudistuu - tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä Huoltaja- säätiö, 269-290. Luettu 19.3.2022. https://www.huoltaja-saatio.fi/wp-
content/uploads/2020/12/SU-ia.pdf
Uusitalo, H. & Simpura, J. 2020. Erik Allardt hyvinvoinnin tutukijana.
Yhteiskuntapolitiikka 85 (2020):5-6, Luettu 19.3.2022.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140729/YP2005- 6_Uusitalo%26Simpura.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Saari, J. 2011. (Toim.) Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Helsinki:
Gaudeamus.
Saari, J. 2011. Johdanto. Teoksessa Saari, J. (Toim.): Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Helsinki: Gaudeamus, 9-29.
Saari, J. 2011. Hyvinvoinnin kentät. Teoksessa Saari, J. (Toim.): Hyvinvointi.
Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Helsinki: Gaudeamus, 33-78.
Saari, J., Eskelinen, N., Björlund, L. 2020. Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono- osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
Salmi, Minna.2020. Lapsiperheiden köyhyys pitää yllä köyhyyden kierrettä.
Teoksessa Kallio, Johanna & Mia, Hakovirta (Toim.). Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus S.37–71
Salminen, A. 2011. Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hallintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja.
Luettu 19.3.2022 https://osuva.uwasa.fi/handle/10024/7961
33
Suoninen-Erhiö, L., Pohjola, A., Satka, M. & Simola, J. (Toim.) (2020). Sosiaaliala uudistuu - tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä. Huoltaja-säätiö.
Luettu 19.3.2022. https://www.huoltaja-saatio.fi/wp- content/uploads/2020/12/SU-ia.pdf
Sotkanet.fi. Tilastotietoja Suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.Luettu 25.2.2022
https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=szYKsDYOAgA=®ion=s07 MBAA=&year=sy5zBAA=&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.0-
SNAPSHOT&buildTimestamp=202109301228
Toikka, E. & Haanpää, L. 2020. Vanhempien huono-osaisuuden yhteys lasten subjektiiviseen hyvinvointiin. Teoksessa J., Kallio & M., Hakovirta (Toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino 119-142.
Raunio, K. 2004. Olennainen sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus.
Vuori, J. Laadullinen sisällönanalyysi. Teoksessa Jaana Vuori (Toim.) Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirja. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [ylläpitäjä ja tuottaja]. Luettu 19.03.2022
https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/kvali/analyysitavan- valinta-ja-yleiset-analyysitavat/laadullinen-sisallonanalyysi/
TUTKIMUSAINEISTO
Airio, Ilpo, Moisio, Pasi & Niemelä Mikko. 2005. Intergerational transmission of poverty in Finland in the 1990S. European journal of social security, 2005-09, Vol.7 (3), 253-269. Katsottu 13.3.2022
https://doi.org/10.1177%2F138826270500700304
Eriksson, Bodil. 2012. Child poverty in the Nordic countries – Definitions, measures, consequence. 2012-01, Politea 2(3), 89-96. Katsottu 13.3.2022.
DOI:10.5937/pol1203089E
