T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0 71
Suomen
taideteollisuuden tarina tiiviisti ja tuoreesti
Riitta Nikula Pekka Korvenmaa: Taide &
teollisuus. Johdatus suomalaisen muotoilun historiaan.
Taideteollisen korkeakoulun julkaisu B 88. Helsinki 2009.
Suomessa tiedetään, että arkkiteh- tuuri, muotoilu, taideteollisuus ja design muodostavat kansainväli- sen kentän, jolla kansamme taiste- lee menestyksellisesti näkyvyydes- tä. Arkkitehteja ja suunnittelijoita arvostetaan meillä erityisen paljon.
Designmuseon näyttelyt ovat suo- sittuja, harrastusta, lehtiä ja kirjo- jakin riittää. Helsinki riemuitsee tulevasta asemastaan maailman muotoilupääkaupunkina 2012.
Aalto-yliopistoa perustettaes- sa ja perusteltaessa oli sata vuot- ta vanha isänmaallinen retoriikka suosiossa. Taideteollisen korkea- koulun muotoilun osaston profes- sori Pekka Korvenmaa on kirjoit- tanut ajankohtaiseen tilanteeseen tärkeän kirjan. Taide & teollisuus tarttuu aiheeseensa mutkattomas- ti arjen historian näkökulmasta ja välttää sankaritarinoiden suot.
Korvenmaa esittää selkeästi jä- sentäen ja rauhallisesti tiivistäen suomalaisen taideteollisuuden kes- keiset instituutiot, koulutuksen, ammatit, markkinat, tekijät ja tuotteet viimeksi kuluneiden noin 140 vuoden ajalta. Hän lähtee liik- keelle kentän historiallisesta muo- toutumisesta ja antaa pääpainon 1900-luvun jälkimmäiselle puo- liskolle – Finnish Designin ahke- rimmin kirjoitetulle alueelle. Van- hemmilta osin hän keskustelee so-
puisasti aikaisempien tutkijoiden Erik Kruskopfin ja Pekka Suho- sen kanssa, uusimmat tutkimustu- lokset jäntevöittävät kuitenkin ko- ko tarinaa.
Kruskopfin kirja taideteollisuu- den historiasta on jo 20 vuotta van- ha. Sen jälkeen suunnitteluammat- teihin on tullut paljon uusia tehtä- viä ja kykyjä. On yhtä tärkeää, että näiden vuosien aikana on harjoitet- tu intensiivistä tutkimus- ja näytte- lytoimintaa, joka on tuottanut pait- si tuoretta tietoa uusista ilmiöistä myös uusia näkökulmia vanhojen vaiheiden tarkasteluun.
Kansainvälinen kansallisuusajattelu Korvenmaa ei juutu määrittelyi- hin. Jos sana design sisältää jonkun mielestä vivahteita, jotka puuttuvat termistä taideteollisuus, ei jollekin kelpaa puolueettomin sana muo- toilukaan. Asiat eivät kuitenkaan näistä sanavalinnoista muutu. Joh- dannossa hän suosittelee syvempiä ja laajempia näkökulmia hakeville sopivaksi katsomiaan kirjoja, sel- keä ratkaisu sekin.
Suosittu termi Finnish Design sen sijaan on markkinointipuhet- ta, joka on pitkään toiminut ällis- tyttävän hyvin. Korvenmaa kirjoit- taa ilmiön alun auki turhia kom- pastelematta. Kansallisuusaate oli kansainvälisesti tärkeä ilmiö, joka myöhään teollistuneessa Suomes- sa tuotti tämän käsitteen. Tausta syntyi jo 1870-luvulla teollistumi- sen vaikutuksesta, kun suomalaisil- lekin tuotteille aukeni kansainväli- siä markkinoita.
Taideteollisen korkeakoulun ensimmäinen vaihe, Veistokoulu, aloitti ensimmäisten 64 oppilaan- sa vaatimattoman iltaopetuksen vuonna 1871, kolme vuotta myö- hemmin perustettiin Suomen tai-
deteollisuusyhdistys ja avattiin Tai- deteollisuusmuseo. Vuonna 1887 valmistunut Ateneum-rakennus tarjosi silloin jo Taideteollisuus- keskuskouluksi kehitetylle Veisto- koululle komeat puitteet, samoin kuin Taideakatemian koululle, Taide teollisuusmuseolle ja taide- museolle.
Ateneum oli estetiikan professo- ri Gustaf Estlanderin suuri saavutus.
Opetuksen ihanteeksi hän määrit- teli käsityön ja teollisuuden jalosta- misen taiteellisen osaamisen avul- la. Taideteollinen koulutus tapahtui pitkään arkkitehtien johdolla, suun- nitteluammattien kehittyminen ja eriytyminen tuotannon tarpeiden ja kansainvälisten esimerkkien mu- kaan eteni vasta 1900-luvun puolel- la. Koristetaiteilijoiden liitto Orna- mo perustettiin vuonna 1911 taide- tollisuuden monien ammattien yh- teistyön foorumiksi.
Korvenmaa selvittää alkuvai- heet erittäin tiiviisti. Hyvin valittu kuvitus korvaa adjektiivit. Maail- mannäyttelyissä suomalaista osaa- mista esitettiin 1870-luvulta lähti- en, Pariisin vuoden 1900 paviljon- ki saa ansaitsemansa laajemman esittelyn, suomalaisuuden etsimi- nen ja rakentaminen tiiviin ase- moinnin jo sitä ennen. Lainaan:
”Kansainvälisyyden ja sisäänpäin- kääntyneisyyden sekä vientiteolli- suuden ja kotimarkkinatuotannon väliset jännitteet jäivät leimaamaan suomalaista taideteollista ja taidekäsi- työmäistä koulutusta ja sen poliittista intressikenttää 1900-luvun loppuun asti. Siten 1800-luvun loppu loi sen perusasetelman, jolle seuraavan sadan vuoden keskustelu tuli muuntuneissa muodoissaan rakentumaan.”
Selkeä aikajana seuraa tapah- tumia. Sivulla 79 päästään jo itse- näiseen Suomeen otsikolla ”Perin- ne ja moderni. Uusi valtio, uudet symbolit”. Korvenmaa antaa itse-
72 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0
näisyyden alkuvuosikymmenistä tasapainoisen kuvan. Kaikella on syynsä ja mielenkiintonsa, sankari- tarinoita ei tarvitse rakentaa. Arjen historian valitut luvut ja faktat ovat kiinnostavampia. Ne ankkuroivat kehittyvän taideteollisuuden ilmi- öt ja tuotteet paikalleen.
Voittoisa modernismi
Funktionalismin nimissä tavoitel- tiin paitsi kauniimpaa myös järke- vämpää arkitavaraa. Vuoden 1930 laman jälkeinen teollistumisen ja modernismin nousu tuotti uuden- laista esinekulttuuria. Laajapoh- jaisesti edistystä tavoittelevan mo- dernismin poliittinen ulottuvuus jää vihjeisiin. Kerrottavaa riittää silti ruuhkaksi asti. Kansainväli- set näyttelyt ovat runko 1930-lu- kuakin hahmotettaessa: Barcelo- na 1929, Antwerpen 1930, Mila- non triennalet 1933 ja 1936, Parii- si 1937, New York 1939.
Aino ja Alvar Aallon työ nou- see muiden yli, suunnittelivathan he sekä paviljonkeja että näyttely- esineitä. Perinteitä kaikilla rinta- milla puolustanut Arttu Brummer jäi jo Pariisissa vuonna 1937 näyt- telykomissaarina paviljongin ark- kitehdin, Alvar Aallon, varjoon.
New Yorkissa Aalto saikin luoda paviljonkiinsa näyttelyesineistä ja suurista valokuvista menestyksel- lisen kokonaistaideteoksensa, Kor- venmaa puhuu syystä ”Suomi-elä- myksestä”, näyttelyn perusideasta tuli suomalaisuuden esittämisen perusmalli.
Artek Oy:n perustaminen vuon- na 1935 ja sen alkuvaiheet saavat ot- sikoksi ”Modernismi ja valistunut pääoma kohtaavat”. Huomio yleis- tilanteesta osuu myös tässä kohdal- leen: modernismiin suhtauduttiin kaikissa Pohjoismaissa myöntei-
sesti siksi, että sillä oli tällä alueella jo lähtökohdissa kytkös yhteiskun- nalliseen modernisaatioon. Mo- dernismin merkeissä Suomi jatkoi 1920-luvun klassismin merkeissä alkanutta pohjoismaisuutensa ko- rostamista.
Neljäs pääluku, ”Sota, pula ja uusi järjestys, rintamayhdyskun- nista jälleenrakennukseen”, alkaa sivulla, jossa sotavuoden ja Mila- non Triennalen menestys vuonna 1951 mahtuvat alkukappaleeseen.
Korvenmaa kysyy, mikä oli taide- teollisuuden elintila sodan aika- na, kun silloinkin elettiin, asuttiin ja kulutettiin. Materiaalipula, stan- dardisointi ja kansanvalistus lomit- tuvat. Arabian tehtaan loistokkaan keramiikkataiteen taustaksi muis- tutetaan suurten sarjojen käyttö- keramiikasta. Pesualtaita ja WC- istuimia tarvittiin jälleenrakenta- misen vuosina paljon. Asia on tär- keä muistaa, vaikka suomalaisen taideteollisuuden kansainvälinen menestys perustui yksilöllisille tai- dekäsityön saavutuksille, ei sarja- tuotteille.
Sotien jälkeen Taideteollisuus- keskuskoulu nousi suureen suo- sioon. Alan ammatit houkuttelivat, mutta mielenkiintoinen erityispiir- re on, että monet nimekkäimmistä suunnittelijoista tekivät päätyönsä eri alalla kuin mille olivat saaneet erityiskoulutuksensa. Arttu Brum- merin yleinen sommittelu koros- ti taiteellista osaamista, joka sovel- tui moneen suuntaan. Luovuutta ja yksilöllisyyttä arvostettiin.
Niukkuuden alkaessa hellit- tää tuotteiden ja suunnittelijoi- den määrä kasvoi. Viidennen lu- vun alussa Korvenmaa tunnustaa avoimesti, että kuvaus menee en- tistä sirpaleisemmaksi ja esimer- kit joudutaan selvittämään entistä-
kin tiiviimmällä kerronnalla. Tun- nustus on tärkeä lukijalle, joka su- ree suosikkinsa saaman huomion vähäisyyttä. On pakko todeta, et- tä kovin harva saa paljon huomio- ta osakseen. Tarina etenee silti kiin- nostavasti. Suuria murroksia voi et- siä eri suunnilta. Harva muistanee, että Tapio Wirkkala kiinnitettiin Taideteollisuuskeskuskoulun tai- teelliseksi johtajaksi Arttu Brum- merin kuoltua vuonna 1951. Aktii- vinen suunnittelija ei ollut toimes- sa neljää vuotta pitempään, mutta historiallisena suunnanmuutokse- na valinta on kiistatta kiinnostava.
Koulutus läheni tuotantoelä- mää. Kirjan kuvituksessa upeim- mat lasin ja tekstiilin taideteokset rinnastuvat myymälöiden ja kah- viloiden sisustuksiin, sivulla 187 kuvaan tulevat jo Valmetin trakto- ri ja Solifer-mopo, jatkossa ketsup- pipullo ja WC-pytty. Arvostan rat- kaisua, jossa arki ja juhla korosta- vat toistensa arvoa.
Luku muotoilusta runsauden yhteiskunnassa piirtää eloisan ku- van 1960-luvusta. Ympäristön ja yhteiskunnallisen todellisuuden syvemmät ongelmat vaativat uut- ta suunnitteluasennetta. Amma- tit ja koulutus ajautuivat uudenlai- seen kriisiin samaan aikaan, kun kansainvälinen menestys jatkui 1950-luvulla luoduilla resepteillä.
Keskustelu elitismistä ja anonymiteetistä pohjustaa ku- vaa 1900-luvun jälkipuolen tai- deteollisuudesta. Se, että laajale- vikkiset kotimaiset lehdet mark- kinoivat henkilöjutuilla taideteol- lisuutta, hehkuttivat näyttelyiden kautta kansainväliseen kuuluisuu- teen nousseita tähtiä, tuntuu sel- viöltä nykyisessä, yhä enemmän
”naamailuun” keskittyvän median maailmassa. Tulevaisuudesta huo-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 1 0 73 lestuneisiin nuoriin tarinat eivät
uponneet. Porvarillisen yhtenäis- kulttuurin murtuminen näkyy sel- västi taideteollisuuden kentällä.
Sankarimuotoilijoista Kaj Fran ck julkaisi vuonna 1966 artikkelin
”Anonymiteetti”, jossa hän tarkas- teli tuotemuotoilua palvelutehtävä- nä. Hän legitimoi tärkeällä taval- la anonyymin suunnittelun ihan- teen. Franckin yleisen sommittelun opetus oli ihan muuta kuin Brum- merin kurssit, mutta omana aika- naan kummallakin oli vastaava ar- vo. Koulutus politisoitui.
Korvenmaan väliotsikko osuu asiaan: ”Taiteilijasta tuotekehit- täjäksi”. Kuvituksessa Antti Silta- vuoren Sisu-kuorma-auto vuodel- ta 1980 ja Jussi Aholan UPO-pesu- koneet 1960-luvulta edustavat tuo- teympäristöä, joka ei monenkaan käyttäjän kohdalla muistuta suun- nittelijastaan. Korvenmaa pystyy kirjassaan siihen, vaikka mitä lä- hemmäksi tätä päivää tullaan, si- tä harvemmat tuotteet ympäris- töstämme osuvat hänen otantaan- sa. Teksti painottuu koulutukseen ja yhteiskuntaan. Nyt yleistykset herättävät varmasti nuoremmis- sa suunnittelijoissa erimielisyyttä.
Lähihistorian kirjoittaminen on aina hankalaa. Arvostan kuitenkin talous- ja sosiaalihistorian painot- tamista. Tarjottu kokonaiskuva on selkeä kehys, johon sopii kirjoit- taa lisää.
Kulutusyhteiskunnan tavara- kirjo on suuri. Tekstiin tulee uusia termejä: muotoilu laatu- ja kilpai- lutekijänä, kuluttajatietoisuus, ta- varaidentiteetit, muotoilujohtami- nen ja brändit, kulttuuriteollisuus, luovat toimialat, elämysyhteiskun- ta yms. markkinavetoista retoriik- kaa. Herkulliset kuvat herättävät lukijassa huvittuneisuutta tai nos-
talgiaa, ikäluokan mukaan. Taide- käsityö saa kuitenkin materiaaleit- tain huomion massatuotannon rin- nalla. 1970-lukua koskevan luvun päätöslause on tärkeä: ”Veistokou- lua perustettaessa tehty rajanveto ylempiin ja alempiin taiteisiin ei ollut kadonnut.”
1980-luvun kulutusjuhlat oli- vat taideteollisuudelle antoisat.
Korvenmaa antaa tilaa näyttelyil- le ja kansainvälistymiselle. Insti- tuutioiden historia jatkuu uusis- sa merkeissä. Tietotekniikka nou- see 1990-luvulla Nokian merkeissä aiheeksi, matkapuhelimet ilmesty- vät mukien ja lasien rinnalle. Ret- ro nousee rinnan uusien tuotteiden kanssa markkinoille, joiden koko- naisuuden hahmottaminen alkaa lopuksi olla lähes pitelemättömis- sä. Lukijan on hyvä muistaa, että Korvenmaa pyyteli jo varhain an- teeksi sitä, että kirjan ulkopuolel- le jää paljon. Kansallinen muotoi- lupoliittinen ohjelma ei ehkä kui- tenkaan olisi tarvinnut aivan niin suurta huomiota, vaikka hanke si- too kieltämättä 140 vuoden tarinan somasti paketiksi.
Jokaisen yleisesitystä kirjoitta- van on ratkaistava suhteensa edel- täjiin. Jotkut lähtevät rymistellen liikkeelle ja korostavat oman työn- sä tärkeyttä hakeutumalla mahdol- lisimman kauas kaikesta ennen kir- joitetusta. Toiset hakevat näkökul- maansa nöyremmin. Kiitän Kor- venmaata maltillisesta asenteesta ja muiden tutkijoiden arvostamisesta.
Lopussa ovat tärkeät asia- ja henkilöhakemistot sekä kirjalli- suusluettelo. Henkilöhakemistoon on helppo toivoa lisää nimiä. Var- sinkin viimeisten vuosikymmeni- en monialainen ja -ilmeinen muo- toilu on jäänyt Taideteollisen kor- keakoulun valtavirran varjoon.
Ajattelin ensin ehdottaa, että ulko- maisen taustan vähentäminen olisi antanut tilaa suomalaisille tekijöil- le, mutta myönnän, että oppikirjak- si ja johdannoksi tarkoitetussa kir- jassa se ei olisi ollut viisasta.
Nyt kirjallisuusluettelo ohjaa kiinnostuneet tuoreiden tutkimus- ten pariin ja jatkuvasti ilmestyvien alan julkaisujen seuraaminen pitää uusien trendien tuntumassa. Kirja on kaunis, kuvitus erinomainen ja painojälki mallikelpoista.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tai- dehistorian professori (emerita).
Kuvitettu klassikko
Anssi SinnemäkiAgneta Rahikainen (toim.): Jag är ju utlänning vart jag än kommer.
En bok om Henry Parland.
Svenska Litteratursällskapet i Finland 2009.
Henry George William Parland (1908–30) syntyi Viipurissa ja viet- ti lapsuutensa Kiovassa, Pietarissa ja Karjalan kannaksella, kunnes perhe muutti Kauniaisiin 1920-lu- vun alussa. Henryn kotikielet olivat saksa ja venäjä, katukieli suomi ja koulukieli ruotsi. Tosin ruotsi tuli hänen neljänneksi kielekseen vasta 14-vuotiaana, ja ruotsiksi hän kir- joitti muutamaa vuotta myöhem- min tuotantonsa. Henry kävi Vii- purissa ja Helsingissä ensin suo- menkielistä koulua, mutta joutui pakenemaan vuonna 1922 Norssin koulukiusaajia Grankulla svenska samskolaan.
Venäjän vallankumous oli köyh- dyttänyt nelilapsisen (Henry s. 1908,
