#kukaaneijääyksin

(1)

Ulkopuolisuuden ehkäisy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatustyössä

Itä-Suomen yliopisto Teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma Helmikuu 2021

Käytännöllinen teologia Sanna Nygård

(2)

Filosofian tiedekunta Teologian osasto, Läntinen teologia Tekijät – Author

Sanna Nygård Työn nimi – Title

#kukaaneijääyksin Ulkopuolisuuden ehkäisy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatustyössä

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Käytännöllinen teologia Pro gradu -tutkielma x 26.2.2021 70+16

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Pro gradu -tutkimukseni avulla haluan selvittää, mitä ulkopuolisuuden ehkäisy kirkon kasvatuksen ammattilaisten mielestä on ja koetaanko se osana koko kasvatuksen työkenttää. Tutkimukseni avulla selvitän myös, millainen ulkopuolisuuden ehkäisyn työkenttä on sekä sen parissa toimivien ammattilaisten työorientaatiota.Tutkimusaineistooni kuuluu kolmenlaista materiaalia: kvantitatiiviset kyselytutkimuksen tulokset, kvalitatiiviset avoimet kyselyvastaukset sekä kvalitatiivinen haastatteluaineisto.

Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella ja tutkimuksen aineisto kerättiin kaikista hiippakunnista. Tutkimuskyselyyn vastaamispyyntö lähetet- tiin sähköpostitse varhaiskasvatuksen, nuorisotyön ja diakonian toimijoille sekä papistolle, joka työskentelee kasvatuksen tehtävissä. Diako- nian ja papiston osalta ei ole tarkasti tiedossa, monenko työnkuvaan kasvatus kuuluu, jolloin heidän otantansa sähköpostin saaneissa sisältää todennäköisesti henkilöitä, joiden työnkuvaan kasvatus ei kuulu. Tutkimuspyyntö oli esillä myös sosiaalisessa mediassa kirkon kasvatuksen työntekijöiden eri keskusteluryhmissä. Kyselyyn vastasi 584 henkilöä. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Kyselylomakkeen avointen vastausten kohdalla hyödynnettiin WordSmith Tools -ohjelmaa. Työhön asennoitumiseen liittyvään arvomittariin käytettiin Kirkon Akateemi- set – Kyrkans Akademiker AKI r.y:n jäsenkyselyssään käyttämää mittaria, jolloin tämä kysymys on verrattavissa myös laajemmin kirkon työntekijäkentän arvoihin työstä. Kyselytutkimuksen lisäksi tein kaksi teemahaastattelua. Haastateltavat olivat ulkopuolisuuden ehkäisyn tehtävissä työskenteleviä ammattilaista, joiden kokemuksen avulla pyrin hahmottamaan nimenomaan ulkopuolisuuden ehkäisyn työotteeseen ja -asenteeseen liittyviä näkemyksiä.

Tutkimustulosten perusteella on selkeästi nähtävissä, että ulkopuolisuuden ehkäisy on tärkeää ja sen koetaan kuuluvan kaikille kirkon kasvatuksen kentän toimijoille. Evankelis-luterilaisen kirkon kasvatuksen ammattilaiset kohtaavat työssään varsinkin hiljaisia, yksinäisiä ja kiusat- tuja lapsia tai nuoria, jotka ovat tai voivat olla ulkopuolisuutta aiheuttavia tekijöitä. Lisäksi havaitaan, että kirkon kasvatuksen ammattilaiset työskentelevät usein lasten ja nuorten perheiden ja huoltajien kanssa, ja tämän työskentelytavan avulla on todennäköisesti helpompaa nähdä kotiolosuhteista mahdollisesti nousevaa ulkopuolisuuden kokemusta. Tutkimuksesta voidaan tehdä johtopäätös, että ulkopuolisuuden eh- käisy tunnetaan kirkon kasvatuksen kentällä, samoin ulkopuolisuuden ehkäisyn työasenne ja -ote koetaan koko kasvatuksen kentän yhtei- senä. Kyselyvastauksissa on kuitenkin nähtävissä selkeä ristiriita ulkopuolisuuden ehkäisyn työotteen ja sen merkityksen välillä: siis työotteen toteuttamisen ja sen tärkeänä työasenteena kokemisen välillä. Vastausten perusteella on nähtävissä ajatus ulkopuolisuuden ehkäisyn kuulumi- sesta kaikille. Tästä huolimatta vastaajat ilmoittavat kohtaavansa ulkopuolisuuden erityisryhmiä ”toisinaan”, ja tämä on yleisimmin valittu vaihtoehto. Tämä ei vastaa ulkopuolisuuden ehkäisyn työotetta ja -asennetta hahmottavien kysymysten pohjalta nousevaa ajatusta ulkopuolisuuden ehkäisyn tärkeydestä. Työtä siis ulkopuolisuuden ehkäisyn kentällä riittää siis edelleen kasvatuksen ammattilaisille.

Avainsanat – Keywords

ulkopuolisuuden ehkäisy, ulkopuolisuus, syrjäytyminen, erityisnuorisotyön työote ja -asenne, kirkon kasvatuksen ammattilaiset, kohtaaminen

(3)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty

Faculty of Philosophy

Osasto – School School of Theology

Tekijät – Author Sanna Nygård

Työn nimi – Title #kukaaneijääyksin Ulkopuolisuuden ehkäisy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatustyössä Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Practical Theology Master´s Thesis

Minor Thesis Barchelor´s Thesis Intermediate Studies Thesis

x 26.2.2021 70+16

Tiivistelmä – Abstract

In my master´s thesis I will find out, what the prevention of exclusion is in the opinion of church education professionals. I also find out whet- her it is perceived as part of the whole field of church´s education work, and what are the special youthwork´s working methods the church education professionals use. I also find out about the work orientation of these professionals working in the field of exclusion prevention. My research material includes three types of data: quantitative survey results, qualitative open survey responses and qualitative interview material.

The research was carried out with a questionnaire and the research material was collected from all dioceses. A request to respond to the research questionnaire was sent by e-mail to actors in early childhood education, youth work and diaconia, as well as to the clergy working with education. When sending the e-mails to the diaconia and the clergy, it wasn´t known exactly how many of those who have received the e-mail are likely to include include education in their work. The research request was also featured on social media in various discussion groups of church education workers. 584 people responded to the survey. The data were analyzed with SPSS software. WordSmith Tools -software was used for the open responses to the questionnaire. The value used in the membership survey of the Kirkon Akateemiset – Kyrkans Akademiker AKI r.y. was used as a value measure related to attitudes towards work. It means that this question is more broadly comparable to the values of the church's field of work. In addition to the survey, I conducted two thematic interviews. The interviewees were professionals working in the field of exclusion prevention, whose experience I use to try to outline views specifically related to the exclusion prevention attitude and working methods.

Based on the results of the research, it is clear that the prevention of exclusion is important and is perceived to belong to all actors in the field of church education. Evangelical-Lutheran church educators encounter in their work especially quiet, lonely and bullied children or young people. These features are or may be factors of exclusion, social distance. In addition, it is observed that church educators often work with the families and guardians of children and youth, and this working method is likely to make it easier to notice the potential experience of exclusion that may arise from the home conditions.It can be concluded from the research that the prevention of exclusion is known in the field of church education, as well as the working attitude and approach to the prevention of exclusion is perceived as common throughout the field of education. However, the answers to the questionnaire show a clear contradiction between the work approach to the prevention of exclusion and it´s significance: that is, between the implementation of the work approach and it´s experience as an important work attitude. Based on the answers, it is clearly seen that the idea of the prevention of exclusion is considered to belonging to everyone. Nevertheless, respondents report encountering special groups of exclusion “occasionally,” and this is the most commonly chosen option. This is not in line with the idea of the importance of exclusion prevention based on questions outlining the approach and attitude of exclusion prevention. Thus, there is still enough work in the field of preventing exclusion for education professionals.

Avainsanat – Keywords

prevention of exclusion, exclusion/social distance, the exclusion prevention as an attitude and as a working method, the church education professionals, encounter

(4)

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 1

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 3

2.1 Syrjäytyminen ja ulkopuolisuus ... 3

2.1.1 Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden käsitteistä ... 3

2.1.2 Ulkopuolisuuden kokemuksen taustatekijöitä ... 7

2.2 Kohtaamisen teologia ... 10

2.3 Erityisnuorisotyö ja nuorisodiakonia... 14

2.4 Kirkon kasvatustyön ammattilaiset ... 17

2.5 Erityisnuorisotyön työote ja työasenne ... 18

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA SEN TOTEUTTAMINEN ... 20

3.1 Tutkimuskysymykset... 20

3.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmä ... 20

3.3 Kyselylomakkeen mittarit ... 22

3.4 Analyysi... 27

3.5 Tutkimuksen luotettavuus ... 28

3.5.1 Oma positioni tutkimuskentällä... 28

3.6 Vastaajat ... 30

4 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 34

4.1 Ulkopuolisuuden ehkäisy työasenteena ja työotteena ... 34

4.2 Kuinka usein kasvatustyössä kohdataan ulkopuolisuutta? ... 45

4.2.1 Hiljaiset, yksinäiset ja kiusatut lapset/nuoret ... 51

4.3 Millä menetelmillä kasvatustyössä kohdataan ulkopuolisuutta?... 52

4.4 Kasvatuksen kentällä toimijoiden työorientaatio ... 56

5 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 59

5.1 Pohdinta ... 61

6 LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO ... 65

Lähteet ... 65

Kirjallisuus ... 69

(5)

7 LIITTEET ... 71

Liite 1: Kyselytutkimuslomake ... 71

Liite 2: Teemahaastattelun runko ... 82

Liite 3: Suostumus pro gradu -työn haastatteluun ... 83

Liite 4: Tutkimustiedote ... 84

Liite 5: Haastattelujen litteroidut osuudet ... 87

(6)

1 1 JOHDANTO

Tutkimusaiheeni on ulkopuolisuuden ehkäisy kirkon kasvatustyön kentällä – aihepiiri, jota on aiemmin tutkittu lähinnä ammattikorkeakoulutasolla ja työmenetelmälähtöisesti. Olen itse työskennellyt erityisnuorisotyön piirissä yli 20 vuotta, niin kirkon kasvatuksen, järjestöjen kuin yksityisen lasten- suojelun avohuollon työtehtävissä. Parinkymmenen vuoden aikana nuorten syrjäytymiskeskusteluun liittyvä termistö on muuttunut, mutta nuorten haasteet ovat pysyneet samoina ja jopa kasvaneet. Opis- kellessani yhteisöpedagogiksi nuorisotyön kentälle 2000-luvun alussa ryhdyttiin puhumaan syrjäyty- misen sijaan sosiaalisesta vahvistamisesta, josta vähitellen viime vuosina on ryhdytty puhumaan laajemmin ulkopuolisuuden ehkäisystä. Kirkon erityisnuorisotyöstä puhutaan työsektorina edelleen, mutta viime vuosina jonkinlaiseksi yläkäsitteeksi on muodostunut ulkopuolisuuden ehkäisy -termi, jonka alle erityisnuorisotyön ajatellaan kuuluvan. Ajattelen, että ulkopuolisuuden ehkäisy on koko kasvatuksen työkentän toimijoiden yhteinen haaste tai tehtävä, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan kohtaamista ja läsnäoloa. Kirkon kasvatuksen kentälle sijoitettaessa ulkopuolisuuden ehkäisyn tehtävässä työskentelevät kasvatuksen ammattilaiset, jotka voivat hyödyntää työssään kohtaamisen lisäksi eri- tyisnuorisotyön työmenetelmiä ja -otetta.

Tekemäni kyselytutkimuksen tarkoituksena on selvittää ulkopuolisuuden ehkäisyn työasenteeseen ja -otteeseen liittyviä kokemuksia ja näkemyksiä. Kyselyn avulla kartoitin, mitä erityisnuorisotyön työ- menetelmiä kirkon kasvatuksen ammattilaisilla on käytössä ja ketkä ulkopuolisuuden ehkäisyä teke- vät. Tutkimukseni avulla haluan selvittää, mitä ulkopuolisuuden ehkäisy kasvatuksen ammattilaisten mielestä on ja koetaanko se osana koko kasvatuksen työkenttää. Lisäksi selvitän ulkopuolisuuden ehkäisyn kentällä toimivien työorientaatiota. Kyselytutkimuksen lisäksi olen haastatellut kahta ulkopuolisuuden ehkäisyn tehtävissä työskentelevää ammattilaista. Haastattelujen avulla pyrin hahmottamaan nimenomaan erityisnuorisotyön työotteeseen ja -asenteeseen liittyviä näkemyksiä.

Erityisnuorisotyön historiikin mukaan evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyön historian juu- ret ovat Helsingin seurakuntayhtymän vuonna 1967 aloittamassa nuorten kanssa tehtävässä jengi- työssä. Työpaikaksi oli suunniteltu Tuomiokirkon kryptaa, jossa kohdata ”vaikeaa nuorisoa”, mutta ensimmäisten sisäisten riitojen vuoksi työ aloitettiin kadulla, joka toimii erityisnuorisotyön yhtenä työpisteenä tänäkin päivänä. Helsingin seurakuntayhtymä oli vuosia kokenut huolta nuorten tilan- teesta ja huumeongelmista ja jengityön tavoitteena oli luoda luottamusta kadulla liikkuviin nuoriin ja

(7)

2

heidän jengeihinsä. Alusta saakka oli selvää, ettei työ tullut tehdyksi yhden tekijän voimin, vaan jo saman vuoden aikana palkattiin työpari sekä jengityön laajapohjainen toimikunta aloitti toimintansa.

Seurakunnan lisäksi toimikunnassa oli edustus lastensuojeluvirastosta, Mannerheimin Lastensuoje- luliitosta, Perheasiainneuvottelukeskuksen nuorisoneuvonnasta sekä poliisista ja myöhemmin myös nykyisestä sosiaalivirastosta. Jengityö-nimike muuttui joulukuussa 1967 erityisnuorisotyöksi. Työ- alan tavoitteiksi määriteltiin jengien kartoittaminen, nuorten kohtaaminen ja heidän auttamisensa jen- gikokonaisuutta hyödyntämällä. Nuoret kohdattiin kadulla heidän omassa ympäristössään, tultiin tu- tuksi ja luottamuksen myötä nuoria autettiin heidän ongelmissaan tarpeen mukaan. Alusta saakka erityisnuorisotyötä tehtiin ja suunniteltiin yhdessä eri toimijoiden ja yhteistyötahojen kanssa.¹ Eri- tyisnuorisotyö on kokemukseni mukaan säilyttänyt erityispiirteitään ja jopa vahvistanut niitä. Ulko- puolisuuden ehkäisyn kysymyksissä erityisnuorisotyötä tehdään koko ajan vahvemmin yhteistyössä eri ammattilaisten kesken.

Erityisnuorisotyön, ulkopuolisuuden ehkäisyn, kentällä toimiessa ei kohdata nuorten massoja, vaan työskennellään yksilöiden kanssa, jotka tarvitsevat jonkinlaista erityistä tukea elämäntilanteessaan.

Työkentän kohtaamisissa on usein läsnä jollain tapaa vaikeimmissa elämäntilanteissa olevia lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Ulkopuolisuus ja syrjäytyminen ovat tässä ajassa ja yhteiskunnassamme jatkuvasti kasvava haaste, kun kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvaa. Myös yhteiskuntamme lapset ja nuoret ovat tämän kuilun reunoilla, puolella tai toisella.

Pro gradu -työni nimessä esiintyvä #kukaaneijääyksin on kirkon erityisnuorisotyön ammattilaisten käyttämä sosiaalisen median tunniste, jonka avulla ulkopuolisuuden ehkäisystä viestitään. Sen rin- nalle otin itse käyttöön tutkimustulosten myötä #ulkopuolisuudenehkäisykuuluukaikille, jolla haluan kertoa tutkimukseni tuloksesta ulospäin kirkon kasvatuksen kentälle.

Seuraavaksi esittelen luvussa 2 tutkimukseni taustaa ja keskeisiä käsitteitä. Etenen luvussa yleisim- mistä käsitteistä kohti tutkimukseni ja kyselyni ydintä. Luvussa 3 esitän tutkimukseni toteutuksen:

tutkimuskysymykseni ja -menetelmäni sekä aineistoni. Luku 4 kattaa tutkimustulokset eli kyselyai- neiston kvantitatiivisen analyysin ja sitä tukevia poimintoja kvalitatiivisesta aineistosta. Lopuksi luvussa 5 esitän johtopäätöksiä työni tuloksista ja pohdin niiden hyödynnettävyyttä kirkon kasvatustyön työkentällä sekä kirkon tutkimuskentällä.

1 Kinanen, Kaartinen & Käsmä 2017, 11–15.

(8)

3 2 TUTKIMUKSEN TAUSTA

Tutkimukseni avainsanoja ovat syrjäytyminen, ulkopuolisuus, kohtaaminen ja erityisnuorisotyö. Li- säksi tutkimuksessani esiintyvät käsitteet erityisnuorisotyön työote ja työasenne sekä kirkon kasva- tustyön ammattilaiset. Näiden käsitteiden avulla keskityn tässä luvussa avaamaan tutkimukseni kon- tekstia sekä aiempaa tehtyä tutkimusta ja määrittelemään oman tutkimukseni asemoitumisen niihin.

Keskeisten käsitteiden kohdalla esittelen aihepiiriä myös laajemmassa mittakaavassa, mutta kohden- nan tarkemmat määritelmäni nuorten ja nuorisotyön aihepiiriin sopiviksi.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyön kentän haasteena on lähteiden vähäisyys.

Yliopistotason tutkimusta aihepiiristä ei juurikaan ole tai se on menetelmälähtöisesti tehtyä kysymyk- senasettelua esimerkiksi Palveluoperaatio Saappaan työstä. Tutkimuksessani tuon esille koko kirkon kasvatuksen kentän suhtautumista ulkopuolisuuden ehkäisyyn, en keskity vain erityisnuorisotyön tai sen yhden työmenetelmän näkökulmaan. Syrjäytymistä ja ulkopuolisuutta määritellessäni liikun laajemmassa viitekontekstissa, ei vain evankelis-luterilaisen kirkon kasvatustyön kentällä. Mukana on tutkimusta ja teoriaa laajemmin muun muassa nuoriso- ja sosiaalityön alalta.

2.1 Syrjäytyminen ja ulkopuolisuus

Koska syrjäytyminen ja ulkopuolisuus ovat tutkimukseni aihepiirin kannalta keskeisimpiä käsitteitä ja osin yhtenäistä asiaa, tässä alaluvussa tarkastelen näitä määritelmiä laajemmin muun muassa syr- jäytymiseen ja ulkopuolisuuteen, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, hyvinvointiin, köyhyyteen ja yksinäisyyteen liittyvien näkökulmien avulla. Alaluvussa 2.1.2 avaan näitä käsitteitä syrjäytymiseen ja ulkopuolisuuteen liittyvien taustatekijöiden näkökulmasta.

2.1.1 Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden käsitteistä

Valtiotieteen tohtori Seppo Ruotsalaisen mukaan syrjäytymisen käsite tuli sosiaalipoliittiseen kes- kusteluun 1970- ja 1980-luvuilla taloudellisen kasvun hidastumisen ja teollisen yhteiskunnan raken- neongelmien myötä. Keskustelu syrjäytymisestä vaimeni 1980-luvun jälkipuoliskolla aktivoituak- seen uudelleen 1990-luvun lamavuosina ja levitäkseen entistä laajemmalle. Syrjäytymiskäsite on 1990-luvulla yleistynyt Euroopan unionin alueella pitkäaikaistyöttömyydestä ja sen seurausilmiöistä

(9)

4

käydyssä keskustelussa.² Ruotsalaisen mukaan syrjäytymisen käsite sisältää ajatuksen, että syrjäyty- neet ovat normaalin yhteiskunnan reunoilla tai ulkopuolella. Syrjäytymisestä puhuttaessa esitettävät rajanvedot sisäpuolella ja ulkopuolella olevien välille ovat ongelmallisia, sillä syrjäytyminen syntyy aina suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Yhteiskunnassa, jossa on epävarmuutta, sisäpuolisten

”meidän” ja ulkopuolisten ”toisten” välinen rajanveto puheissa vain korostaa asiaa.³

Pohdittaessa syrjäytymistä ja ulkopuolisuuden kokemusta osana kristillistä ihmiskuvaa ja näkemyk- siä, tarkastelen filosofi ja sosiaalipsykologi Jukka Hankamäen ajatuksia. Hankamäen mukaan jos- sain kohden ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa esiintyy syrjintää ja eriarvoistamista, jolloin hy- vää kohtaamista ei tapahdu ihmisten välillä. Syrjintää ja eriarvoisuutta ei voida perustella tai oikeut- taa luonnonvalinnalla, sillä dialogisin perustein rakentuva yhteiskunta korostaa yhteistoiminnan mahdollisuutta. Kristillisen uskon syntikäsitys saa syrjäytymisen käsitteessä merkityksen kommuni- kaatioyhteyksien katkeamisena, epäluottamuksena ja -luuloina, joiden kohteena ovat ihmiset ja hei- dän minuutensa. Synti ja syrjintä sisältävät molemmat periaatteellista vihaa, katkeruutta ja ihmisen pimeimpiä tuntoja ja voimia. Perisynnin ominaisuuksia ajatellen jokainen ihminen on syrjinnän alainen ja sitä tuottava. Kilpailu ja taistelu ovat osa elämää, eivätkä tarvitse oikeutusta esiintyäkseen ihmisten välillä: syrjijä on vahvempi, syrjitty heikompi. Syrjinnällä vahvat ilmaisevat moraalista heikkoutta, jolloin kristillinen moraali hyödyntää vastakohta-asetelman molempia puolia – heikko- jen kurjuutta, vahvojen syyllisyyttä. Hankamäen mukaan kuka vain voi kokea olevansa syrjitty, syynä ei tarvitse olla esimerkiksi etnisyys, taloudelliset seikat tai vähemmistöön kuuluminen. Täl- löin eksistenssifilosofisen ajattelun mukaan ”kuka vain” -termi kuvaa ihmisen sosiaalista vieraantu- neisuutta ja ihmisen vieraantumista oman olemisensa perusteista ja tekee ulkopuolisuudesta ihmi- syyteen liittyvän peruseksistentiaalin. Syrjäytymistä tarkasteltaessa keskiössä on ihminen ja hänen koko olemisensa, todellisuussuhteensa sekä merkityksen, arvojen ja tarkoitusten kokeminen ja oi- valtaminen. Valtakulttuuriin kuuluva henkilö kieltäytyy tunnustamasta syrjintää, pyrkii välttämään siihen liittyvää ahdistusta rajaten tietoisuudestaan pois asioita, joiden kohteena hän ei itse tahtoisi olla. Ideologiat värittävät historiaa ja omaa aikakauttamme, määritellen sen, millä perustein arvo- tamme esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoisuuteen, ihmisoikeuksiin ja erilaisuuteen liittyviä kysy- myksiä.⁴

2 Ruotsalainen 2000, 122–124.

3 Ruotsalainen, 2000, 124–125.

4 Hankamäki 2015, 23–28.

(10)

5

Nuorisotyössä yleisen määritelmän mukaan syrjäytyneeksi nuoreksi luokitellaan henkilöt, jotka ovat työvoiman tai koulu-/opiskelumaailman ulkopuolella. On selkeästi nähtävissä, että mitä useamman vuoden nuori on ollut poissa näistä yhteisöistä, sitä todennäköisemmin hänellä on tai on ollut myös muita sosiaalisia ja/tai psyykkisiä ongelmia ja riskit näihin kasvavat ulkopuolisuuden pitkittyessä.

Ulkopuolisuuden ja työttömyyden on todettu ainakin osittain siirtyvän sukupolvelta toiselle. Pelkän peruskoulutuksen omaavat nuoret ovat useimmin vaarassa joutua syrjään: noin neljä prosenttia jää yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa, 15 % peruskoulun päättävistä ei suorita loppuun mitään toisen asteen tutkintoa, ja kustakin ikäluokasta noin 10 000 nuorta on peruskoulututkinnon varassa. Vuonna 2016 kaikista työttömistä joka kolmas oli 15 - 24-vuotias. Koulu-/työelämän, eläkkeen, varusmies- palveluksen, perhevapaiden ja työttömyyskorvauksen ulkopuolella oli yhteensä 32 500 nuorta.

Vuonna 2015 syrjäytyneistä 20 - 24-vuotiaita miehiä oli 21,1 %. Valtiontalouden tarkastusviraston laskelmien mukaan yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset ovat kansantulojen menetyksenä vuositasolla noin 70 000 euroa (vuoden 2007 rahassa), mikäli syrjäytyminen kestää koko työiän. Julkisen talouden menetys on noin 430 000 euroa. Mikäli nuori jää työkyvyttömyyseläkkeelle 30-vuotiaana, on hänen menetetyn työpanoksensa hinta vuositasolla yli 1,5 miljoonaa euroa.⁵ Suhteutettuna vuoden 2010 syrjäytyneiden nuorten lukumäärään on tehty arvio menetetyistä työvuosista ja työpanoksen arvosta (valtiotieteiden maisteri Pekka Myrskylän kriteereillä). Asia on esitetty alla olevassa taulu- kossa, joka on esitetty kokonaisuudessaan Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisussa 1/2013.

Tästä on nähtävissä myös syrjäytymisen ja sukupuolen välistä rahallista eroa.⁶

Syrjäytyneiden lukumäärä

Vain perusasteen tutkinnon tulevaisuu- dessa hankkivat, %- ja lukumäärä

Menetetyt työvuodet

Menetetyn työpanoksen arvo

Miehet N=32 871

20 % 6 574 44 705 1 397 milj. €

30 % 9 861 67 057 2 095 milj. €

40 % 13 148 89 409 2 794 milj. €

Naiset N=18 470

15 % 2 771 28 259 812 milj. €

25 % 4 618 47 099 1 354 milj. €

35 % 6 465 65 938 1 895 milj. €

Arvio menetetyistä työvuosista ja työpanoksen arvosta vuoden 2010 syrjäytyneiden nuorten määrän mukaan (Myrskylän kriteeristön mukaan Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisussa 1/2013).

5 Nuorista Suomessa 2016, 40–44.

6 Nuorten syrjäytyminen 2013, 239.

(11)

6

Filosofian tohtori Piritta Juppi on tutkimuksessaan hahmottanut suomalaisen uutismedian syrjäyty- misestä tuottamia tulkintoja, joiden valossa nuorten syrjäytyminen jakautuu ikään kuin kahtia. Syr- jäytyminen on ensiksikin yhteiskunnalle vahingollinen ilmiö (moraalinen rappio, turvallisuusuhka ja taloudellinen riski), josta syytetään yksilöä. Toiseksi syrjäytyminen voidaan nähdä puutteellisen van- hemmuuden tai muiden perheongelmien aiheuttamana nuorten uhriutumisena (pahoinvointi, hyvin- vointijärjestelmän puutteet), jolloin tilanteeseen ajautumisesta syytetään yhteisöä. Media muokkaa käsitystä syrjäytymisestä, sen seurauksista ja syistä sekä syrjäytyneistä tai sen vaarassa olevista. Jupin tutkimuksen mukaan syrjäytymisestä on tullut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana osa nuori- sotyön ja -tutkimuksen diskurssia, minkä ajatuksen mukaan nuorisotyötä tekevät olettavat syrjäyty- neisyyttä ja syrjäytyneitä olevan olemassa, vaikka näiden asioiden tunnistaminen ja määrittely on hankalaa.⁷

Jupin mukaan merkittävä osa suomalaisesta syrjäytymiskeskustelusta kohdistuu nuoriin tai nuoriin aikuisiin niin median kuin politiikan kentällä. Nuoret nähdään uhkana tai uhan kohteina, heihin koh- distuva yhteiskunnallinen keskustelu on ongelmakeskeistä, negatiivista ja huolestunutta. Nuoruus ra- jatilana lapsuuden ja aikuisuuden välissä aiheuttaa haasteita yhteiskunnallisen hallinnan ja integraa- tion kysymyksissä. Aiempi lapsia ja nuoria koskeva keskustelu on muokkautunut hyvinvointipolitii- kasta riskipolitiikkaan pohjautuvaksi, jolloin keskustelussa korostetaan nimenomaan vahvaa huolta nuorista, lietsotaan kriisitunnetta sekä etsitään ratkaisuja kurin ja järjestyksen avulla. Nuoriin kohdis- tuvien kontrollitoimien perusteella voidaan puhua 2000-luvun kriminalisoidusta sukupolvesta. Koko ikäluokan sijaan huomio kohdennetaan yksittäisiin riskikäyttäytyjiin. Journalistien kirjoittaessa syr- jäytymiseen liittyvistä asioista he organisoivat informaatiotulvaa liittämällä siihen rutiininomaisesti tiettyjä ”kehyksiä”, jotka tuottavat toisaalta tulkintoja yhteiskunnallisesta haasteesta, toisaalta posi- tioita eri ihmisryhmille. On vaarallista, mikäli tällaisia tulkintakehyksiä toistetaan keskustelussa jatkuvasti ja kyseenalaistamatta, jolloin ne muokkaavat kaikkien osapuolten puhe- ja ajattelutapoja asiasta.⁸ Jupin yhteenvedon mukaan syrjäytyminen näyttäytyy median kirjoittelussa ristiriitaisena, kah- tiajakona, jossa riskipolitiikan ja hyvinvointipolitiikan eetokset kilpailevat. Syrjäytymiskäsitteen haastavuus aiheuttaa sen, että Jupin tulkintakehysten mukaan lähes jokainen nuori on jonkin kriteerin mukaan syrjäytymisvaarassa. Lukemalla syrjäytyneet pieniin erityisryhmiin, näiden ryhmien ulko-

7 Juppi 2011, 200–203.

8 Juppi 2011, 200–203.

(12)

7

puolelle jää enää vähemmistö väestöstä. Keskittyminen riskiryhmiin voi altistaa resurssien suuntaa- misen koko ikäluokkaan kohdistuviin tukipalveluihin. Lisäksi riskitekijöihin kiinnittyminen voi altistaa nuoren tarpeettomalle leimaantumiselle.⁹

Tutkimuksessani määrittelen syrjäytymiskäsitteen sisältävän ulottuvuuksia muun muassa sosiaalisista, taloudellisista, koulutuksellisista ja terveydellisistä elementeistä, jotka liittyvät yksilöön it- seensä sekä osaksi yhteiskuntamme rakenteita. Syrjäytymiskäsitteeseen liitän vahvasti myös ajatukset yhteiskunnallisesta nuorten pahoinvointia käsittelevästä keskustelusta.

Määrittelen tutkimuksessani ulkopuolisuuden käsitteen sisältämään ajatukset ulkopuolisuuden koke- misesta vahvasti yksinäisyytenä, sosiaalisena ja emotionaalisena yhteisön ulkopuolelle jäämisenä.

Ulkopuolisuutta määriteltäessä näen taustalla eräänlaisia juurisyitä (muun muassa ympäristö, kasvu- olosuhteet, taloudellinen asema sekä näiden periytyvyys) ulkopuolisuuden kokemuksen syntymiseen sekä sen synnyttämiä seurauksia, millaisia lieveilmiöitä ulkopuolisuuden kokemus voi lasten tai nuorten elämässä aiheuttaa.

2.1.2 Ulkopuolisuuden kokemuksen taustatekijöitä

Vuonna 2015 voimaantullut yhdenvertaisuuslaki pyrkii omalta osaltaan purkamaan eriarvoisuutta ja mahdollistamaan palvelut jo heikompaan asemaan joutuneille¹⁰. Suomen Nuorisoyhteistyö – Alli- anssi ry:n kesällä 2015 toteuttaman kyselyn tulosten perusteella on todettavissa, että sosioekonomiset ongelmat koetaan nimenomaan marginalisoituneiden nuorten keskuudessa. Kyselyyn vastanneista nuorista 40,6 % koki tulleensa syrjityksi työelämään, opiskeluun, asumiseen ja sosiaaliviranomaisten kanssa asiointiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaajat kokivat myös, ettei syrjinnästä ilmoittamiseen ole kanavia tai ne ovat tehottomia. Kyselyn tuloksissa nousivat esiin nuorten äänellä kuultuna viha- puhe ja negatiivisten asenteiden kasvu suomalaisessa yhteiskunnassa. Osallistujilta kysyttiin myös keinoja purkaa ennakkoluuloja syrjintää ja syrjäytymistä kohtaan, johon nuorten vastauksina olivat osallistuminen vaihto-ohjelmaan tai lähteä ulkomaille muutoin, koulun roolin korostaminen eri kult- tuurien ja elämäntapojen opettajana sekä moninaisuuden näkyminen mediassa. Tutkimuksen perusteella on todettavissa, että syrjinnän poistamiseen tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota eh-

9 Juppi 2011, 217–218.

10 Yhdenvertaisuuslaki 2014.

(13)

8

käistäessä syrjäytymistä. Syrjäytymiskeskustelu jättää marginalisoituneet nuoret sivuun ja siirtää val- lan päättäjille, joiden tulisi nähdä, ettei nuori syrjäydy tahallisesti, vaan usein nimenomaan syrjintä muodostaa hänelle konkreettisen esteen enemmistöön osallistumiselle. Suomalaisen yhteiskunnan haasteena on yhdenvertaisuus ja lain toteutuminen eri vähemmistöryhmissä.¹¹

Myös kansainvälisissä tutkimusartikkeleissa on nähtävissä syrjäytymiskeskusteluun liittyvää määrit- telyä, jossa syrjäytymiskehitystä ja riskikäyttäytymistä selitetään muun muassa taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden vaikutuksella. Näin esimerkiksi norjalaisen Sletten artikkelissa, jonka mukaan nuoren kuulumisella hyvään tai heikkoon vertaisryhmään voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia aikuisuu- teen muun muassa sosiaalisesti ja taloudellisesti ajatellen. Heikkoon viiteryhmään kuuluminen nuo- rena voi altistaa muun muassa leimaantumiselle ja kiusaamiselle sekä heikentää mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin aktiviteetteihin.¹² Samoin laajemman amerikkalaistutkimuksen mukaan on näh- tävissä, kuinka nuortenväliset ystävyyssuhteet korreloivat väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa. Ag- gressiivinen käytös johtaa usein sosiaaliseen ulkopuolisuuteen, kun aggressiivisesti käyttäytyvä koetaan häiritsevänä. Sosiaalinen ulkopuolisuus voi myös osaltaan aiheuttaa aggressiivista käyttäyty- mistä.¹³ Nuorten pahoinvointikeskusteluun liittyy myös niin sanottua syiden etsintää. Syiksi nuorten syrjäytymiseen voidaan nähdä myös neurologisia haasteita, joiden vaikutuksia syrjäytymisen koke- mukseen on tutkittu kansainvälisesti. Useampaa ikäryhmää koskeneen neurologisten sairauksien ja sosiaalisten haasteiden välisiä vaikutuksia etsineen tutkimuksen mukaan nuorilla aikuisilla on kohon- nut fyysinen hermovaste, joka voi lisätä sosiaalista ulkopuolisuuden kokemusta.¹⁴

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatuksen ulkopuolisuuden ehkäisyn suuntaviivojen mukaan on selkeästi nähtävissä kuilu hyvinvoivien ja pahoinvoivien nuorten välillä, ja tätä kuilua selittävät lapsiperheiden väliset tulo-, terveys- ja hyvinvointierot. Eriarvoistuminen ja lapsiperheiden köyhyys ovat syventyneet menneiden vuosien aikana kasaten näin yhä nuoremmille kasvua haittaavia tekijöitä.

Köyhyyden seuraukset ovat erityisen haitallisia lapsille ja nuorille, sillä köyhyys lisää ulkopuolisuuden riskiä muun muassa rajaamalla mahdollisuuksia, kuormittamalla perheen aikuisia, aiheuttamalla omanarvontunnon heikkenemistä ja identiteetin häpeämistä, ja lisäksi se murentaa lapsen tai nuoren luottamusta elämään ja omiin mahdollisuuksiinsa. Lapsiperheiden köyhyys on kolminkertaistunut

11 Nuorista Suomessa 2016, 15–17.

12 Sletten 2011, 577–578.

13 Twenge, Baumeister, ym. 2001, 1068.

14 Tang, Lahat, ym. 2019, 529–530.

(14)

9

viimeisten 20 vuoden aikana, ja se periytyy vahvasti. Köyhyys on suurinta yleensä monikulttuuri- sissa, monilapsisissa ja yhden huoltajan perheissä. Köyhyys vaikeuttaa lapsen ja nuoren elämää muun muassa terveyttä heikentäen, vaikuttaen harrastusmahdollisuuksiin ja näin nuoren sosiaaliseen elä- mään. Riskit kasaantuvat, ja usein köyhyysrajalla elävien perheiden arkeen kuuluu myös päihde- ja/tai mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa tai työttömyyttä. Hyvinvointikuilun kasvaessa nuorten maailmassa on noususuunnassa muun muassa seksuaalinen väkivalta, päihteidenkäyttö, radikalisoi- tumisen ilmiöt, viharikokset, jengiytyminen ja kiusaaminen. Lapset ja nuoret kokevat yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta aiempaa enemmän: vuonna 2020 Me-säätiön mukaan koulu- ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria oli noin 66 000. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli noin 18 000, mielenterveyspalveluiden piirissä taas yli 80 000. Kyseessä ei ole enää marginaalinen ilmiö, vaan ulkopuolisuus, syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat lapselle ja nuorelle suurimpia selviytymisen riskejä, joiden mukana seuraa riskejä muihin asioihin.¹⁵ Erityisnuorisotyön strategian mukaan nuorisokult- tuuri ja siihen linkittyminen on arvokas osa nuoren elämää ja kasvua. Sen avulla nuori muodostaa omaa identiteettiään sekä etsii ja toteuttaa luovuuttaan.¹⁶Erityisnuorisotyön erityistehtävässä joudu- taan toisinaan reagoimaan myös nuorisokulttuurissa esiintyvään haitalliseen käyttäytymiseen ja sen vaikutuksiin.¹⁷

Nuorten syrjäytymiseen liittyvästä aihepiiristä tehty tutkimus ja sitä kautta saatu tieto tukee ajatusta siitä, että nuorten haasteet hyvinvoinnissa pohjautuvat usein vahvasti perheiden kohtaamille ongel- mille. Hyvinvoinnin mittaaminen ylipäätään on haastavaa, sillä hyvinvointi ei ole pelkästään pahoin- voinnin poissaoloa, kuten Nuorisotutkimusverkoston Sami Myllymäki toteaa. Tutkimustulostenkin valossa on kuitenkin yhtäläisyyksiä hyvinvoinnin ja nimenomaan nuorten välisten ystävyyksien vä- lillä. Nuorten omissa ajatuksissa hyvinvointia tukevina tekijöinä nähdään kaverit, perhe, harrastukset, koulu ja terveys. Myllymäen mukaan tämä kertoo nuorten kokevan ulkopuolisuutta tuottavana asiana nimenomaan yksinäisyyden tai huonoon seuraan ajautumisen eikä niinkään esimerkiksi työhön ja koulutukseen liittyviä asioita.¹⁸

15 Että kukaan ei jää yksin 2020, 16–18.

16 Läsnäolon nuorisotyö 2016, 9–10.

18 Alasaari 2012, 20–23.

(15)

10

Kasvatuspsykologian professori ja dosentti Niina Junttila toteaa yksinäisyyden olevan melko riippu- matonta todellisista sosiaalisista suhteista tai fyysisistä välimatkoista, sillä ihminen voi kokea yksi- näisyyttä ollessaan ihmisjoukon keskelläkin. Yksinäisyys on erillisyyden kokemusta. Usein nuoren kohdalla yksinäisyyden kokemus on ulkopuolisuutta isossa joukossa, johon ei koe kuuluvansa, jolloin koetaan emotionaalista yksinäisyyttä. Emotionaalinen yksinäisyys on seurausta läheisen ystävyys- suhteen puuttumisesta, sosiaalinen yksinäisyys puolestaan kaveriverkoston puuteesta. Sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys voivat esiintyä yhdessä. Perehdyttäessä eurooppalaisten yksinäisyysko- kemuksiin on huomattava, että suomalaiset ilmoittavat kokevansa yksinäisyyttä harvemmin kuin muut eurooppalaiset. Suomalaisista kouluikäisistä yksinäisyyttä kärsii 10–20 %. Tutkimusten mukaan yksinäisyys lisää ennenaikaista kuolleisuutta 45 %. Yksinäisyys lisää tutkitusti nuorten sosiaalista ahdistuneisuutta ja pelkoa, koulu-uupumusta, masennusta ja itsetuhoisuutta. Nuorten yksinäi- syyteen liittyy usein myös päihdekokeiluja ja heikompaa fyysistä terveyttä, jotka osaltaan aiheuttavat eriarvoisuutta. Yksinäisyyttä tutkittaessa se tulisi pilkkoa helpommin ymmärrettäviin osiin, jolloin kyettäisiin kertomaan paremmin sosiaalisesta ja emotionaalisesta yksinäisyydestä. Ympäristön ja kas- vuolosuhteiden merkitys yksinäisyyden ehkäisyssä on merkittävä.¹⁹

2.2 Kohtaamisen teologia

Erityisnuorisotyön strategian mukailee johdannossaan Psalmin 139 jaetta 14, ja jakaa siten ajatuksen erityisestä ihmeestä: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”. Erityisnuorisotyöllä on dia- koniset lähtökohdat, joiden mukaan jokainen lapsi ja nuori on ihme. Silloin jokainen erityisnuoriso- työssä kohdattu yksilö on ainutkertainen ja Jumalan luoma myös kaikissa rankoissa ja haastavissa vaiheissa ja elämäntilanteissa, joihin elämässä törmää. Erityis-etuliitettä ei tulisi nähdä negatiivisena vaan sen positiivisen, syvällisemmän merkityksen kautta. Silloin erityisnuorisotyö kulkee nuoren rinnalla, tukee ja hoitaa, ja apua tarvitseva nuori on erityisessä asemassa Jumalalle juuri siinä elämänti- lanteessaan, jossa hänet kohdataan.²⁰

Emeritusprofessori Paavo Kettusen mukaan kohtaamisen teologiasta voidaan puhua, kun sielunhoidossa on kyse ensisijaisesti kohtaamisesta ja hoitavasta vuorovaikutuksesta. Kohtaamista tapahtuu

19 Junttila 2015, 14–16.

20 Läsnäolon nuorisotyö 2016, 4.

(16)

11

kolmella tasolla: tilanteessa kohtaavat läsnä olevat auttava ja autettava sekä Kristus, ja lisäksi autettava kohtaa oman elämänsä kysymykset. Eri sielunhoidon muodot vaihtelevat riippuen kohdattavasta ja tämän tilanteeseen, kohtaamiseen tuomista kysymyksistä.²¹

Teologi, sielunhoitaja Irja Kilpeläisen sielunhoitokäsitys on lähimmäiskeskeinen ja perustuu tera- peuttisuuteen. Lähtökohta on yksinkertainen, sillä tehtävänä on keskittyä autettavaan, ja sielunhoitajan tulisi voida unohtaa itsensä ja omat ajatuksensa ollakseen kiinnostunut kohtaamastaan autetta- vasta ja tämän hädästä. Autettavaan ja tämän asioihin keskittyminen tapahtuu kuulemalla, mitä autettava kertoo. Sielunhoitajan ei tarvitse tulkita kuulemaansa, vaan auttaa keskittymään olennaiseen, kuulemaansa. Kilpeläisen mukaan hädässä olevan auttaminen on ihmiselle lähtökohtaisesti ominaista ja näin toimittaessa ihminen tulee autetuksi. Sielunhoitajan tehtävänä on antaa autettavalle tila käsi- tellä omia asioitaan. Lähimmäiskeskeistä sielunhoitoa voi opetella: empatian lisäksi tarvitaan kykyä muistaa aiemmin sanottu ja ymmärtää monitahoisia elämäntilanteita. Sielunhoidon lähimmäiskeskei- seen, terapeuttiseen kohtaamiseen on tultu historian monien vaiheiden kautta. Enää ei pyritä vain

”pelastamaan sieluja” keskittymällä hengellisiin kysymyksiin, kirkkokuriin tai moraalikasvatukseen, vaan välittämään ihmiselle armoa hädässä auttamalla tätä vilpittömästi ja häneen keskittymällä. Sie- lunhoitotavan terapeuttisuus ei sulje pois hengellisyyttä, vaan tukeutuu ajatukseen, jonka mukaan jokainen Kristuksen maan päällä kohtaama ihminen oli ainutkertainen. Toisen ihmisen kunnioittavasti ja armahtavasti kohtaaminen on Kristuksen sielunhoidollinen esimerkki, jonka mukaan ihminen on hyväksyttävä sellaisena kuin on, ilman ehtoja. Lähimmäiskeskeisen sielunhoidon pohjalle on synty- nyt psykoterapeuttisesti orientoitunut sielunhoitomenetelmä, jonka tavoitteena on ottaa autettavan avuntarve sellaisena kuin tämä sen esittää, usein ei-hengellisesti ymmärrettynä kärsimyksenä.²²

Kettusen mukaan ihmisen koko elämäntilanteen huomioiminen on sielunhoidon kokonaisvaltai- suutta. Kohtaamisissa ovat läsnä autettavan sosiaaliset, elämänhistorialliset ja sen hetkiset verkostot ja vuorovaikutussuhteet sekä fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja uskonnollinen elämäntodellisuus.

Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten ihminen elämänsä ja siihen liittyvät tuntemukset (pelot, ambi- valenssi, kompleksit, toivo, mahdollisuus) kokee. Kettusen mukaan sielunhoidossa perimmäinen kysymys on asettautumisesta tunnetason vuorovaikutukseen autettavan kanssa sekä rakastamisesta ja

21 Kettunen 2014, 13–15, 24–26.

22 Peltomäki 2019, 18–29.

(17)

12

rakkaudesta, jota auttajan tulisi kokea autettavaa kohtaan. Lisäksi sielunhoito on pohjimmiltaan myö- täelämistä ja läsnä olemista sekä kykyä asettua toisen asemaan tuntien, miltä kohdattavasta tuntuu.

Kohdattava ei ole välttämättä ansainnut auttajansa rakkautta, mutta tarvitsee sitä silti selvitäkseen elämäntilanteestaan johonkin suuntaan. Sielunhoitotilanteissa auttajan tehtävänä on sitoutuva, uskol- linen ja vastuullinen välittäminen, jonka avulla kohdattava kokee tulevansa autetuksi ja tuntee auttajan haluavan kohdata ja auttaa juuri häntä. Auttavassa kohtaamisessa on kysymys persoonasta, jonka ammattitaito on autettavan käytössä tämän niin halutessa. Auttaja sitoutuu autettavaansa lähim- mäisenrakkaudellaan, suostuu olemaan tästä huolissaan, sitoutuu auttamaan, olemaan läsnä ja tukena, välittämään myötätuntoa ja huolenpitoaan autettavalle. Kohtaamisissa ei välttämättä löydetä lääkettä kipuihin, vaan auttaja voi toisinaan jopa syventää autettavan kokemusta omasta kärsimyksestään, mikä voi auttaa tätä tunnistamaan ja ymmärtämään ja jakamaan kärsimystään muiden kanssa. Sielun- hoidollisten kohtaamisten ensisijaisena tavoitteena ei ole kivun tai kärsimyksen poistaminen, vaan inhimillisen lämmön ja ymmärtämyksen tarjoaminen.²³

Teologian tohtori, pariterapeutti, perhepsykoterapeutti Heli Pruukin mukaan nuoret janoavat sitä, että he tulevat nähdyiksi, arvostetuiksi ja rakastetuiksi. Kun nuori ei jaksa uskoa itseensä, auttaa häntä se, että rinnalla kulkeva aikuinen uskoo nuoreen ja näkee hänen vahvuutensa. Kun ammattilainen on aidosti läsnä kohtaamisessa, kohtaamisesta tulee syvällisempi. Syvällisen kohtaamisen, sielunhoidon, perusta on luottamus ja luottamuksellisuus, joka syntyy läsnäolevassa kohtaamisessa. Toisen kunnioittaminen ihmisenä sekä hänen rajojensa kunnioittaminen tulee esille hyväksymisenä ja hyväksyn- nän välittämisenä. Kun aikuinen kohtaa nuoren, hän ei tuomitse tätä, vaan sen sijaan on kiireettömästi ja aidosti läsnä, kuuntelee, sekä on valmis ymmärtämään ja välittämään empatiaa. Pruukin mukaan sielunhoitotilanteissa nuoren annetaan tehdä valintansa ja keksiä ratkaisunsa itse. Silloin aikuisen roolina on tukea, kuunnella ja kysyä ja siten tukea nuoren omaa ongelmanratkaisua ja valintatilan- teita. Toisinaan intensiivinen kuuntelu on ainoa apu, jota aikuinen voi tarjota, kun hän kohtaa nuoren.

Kohtaamisissa tulisi voida tarjota nuorelle mahdollisuus tulla kuulluksi omana itsenään. Nuoren pi- täisi saada tuoda kaikki kokemuksensa esiin ilman, että kuuntelija sortuu lohduttelemaan tai selittä- mään ongelmaa pois. Kun aikuinen kestää ja pysyy nuoren rinnalla, voi nuori löytää omat voimava- ransa ja saada tunteen, että hän voi kestää itsekin. Syvin olemus kohtaamisen teologiassa on toivon näkökulman esillä pitäminen vaikeimmissakin tilanteissa. Kohtaamisissa auttaja voi luottaa Jumalan vaikuttamiseen ja läsnäoloon, eikä keskusteluissa aina edes tarvitse mainita Jumalaa ääneen. Kaikki

23 Kettunen 2013, 46–51.

(18)

13

inhimillisen elämän osa-alueet voivat olla keskustelun ja kohtaamisen sisältöinä ilman, että kuuntelija tuomitsee, arvostelee, tukahduttaa toisen tunteet tai päivittelee asioita. Nuorta voi auttaa keskustelun näkemään oman toimintansa ongelmia: tämän voi tehdä esimerkiksi esittämällä kysymyksiä, jotka ohjaavat nuorta itse hahmottamaan tilannettaan toisesta näkökulmasta. Evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotyössä työntekijän tapa olla läsnä nuorten kanssa voi olla sielunhoidollinen, jos nuori tuntee tulevansa kohdatuksi tasapainoisesti, ymmärtäen ja turvallisesti.²⁴

Erityisnuorisotyön näkökulmasta kohtaamisissa voidaan nähdä piirteitä Kettusen aineiston lähim- mäis-, ratkaisuja voimavarakeskeisestä sielunhoitomenetelmistä. Lähimmäiskeskeisessä sielunhoidossa korostuvat ei-ohjaavuus, vuorovaikutus (dialogisuus), ihmisen ehdoton hyväksyminen, aktiivi- nen kuuntelu sekä spiraalikeskustelu. Tällöin sielunhoidossa kohdattavalle henkilölle tarjotaan ehdoton hyväksyntä ihmisenä, hänen teoistaan riippumatta. Tavoitteena on, että kohdattavalle tarjottaisiin sielunhoitotilanteessa peili, josta voi katsella omia kokemuksiaan ja asioitaan yhdessä auttajan kanssa. Ajatuksena on, että vastaukset kysymyksiin löytyvät etsijältä itseltään. Ratkaisukeskeinen sielunhoito keskittyy ongelmien sijaan siihen, että ongelmat määritettäisiin uudelleen, asetettaisiin tavoitteita ja annettaisiin vahvistavaa palautetta. Keskustelu pyritään ohjaamaan tilanteisiin, joissa ongelmaa ei vielä ole esiintynyt. Tavoitteena on saada kohdattava ottamaan vastuuta ja saada tämä näkemään tulevaisuus mahdollisuutena vaikuttaa omaan elämäänsä. Menneisyyden, tulevaisuuden ja nykyisyyden kokemusten ilmaisemiseen pyritään löytämään ja tunnistamaan myös tunteet, minkä avulla ahdistavista tilanteista on helpompi selviytyä, kun perustunteet ilo, suru, pelko ja suuttumus erottuvat. Menetelmän tavoitteet on tarkoitus asettaa hyvinkin konkreettisiksi, jolloin on selvää, mitä tilannetta tai tavoitetta kohden mennään. Voimavarakeskeinen sielunhoito puolestaan syventää edelleen ratkaisukeskeistä tapaa tavoitteenaan luoda yhteisiä merkityksiä sosiaalisen todellisuuden ja kes- kinäisen dialogin välillä. Todellisuutta jaetaan kohtaamisissa yhdessä, ja auttamistilanteessa keskus- tellaan tasavertaisina osapuolina. Kohtaamisessa on tarkoitus määrittää ja jäsennellä autettavan elä- mää uudella tavalla, toivon ja voimaantumisen kertomusten kautta. Voimavarakeskeisellä työskente- lyllä halutaan vahvistaa kohdattavan toiveikkuutta ja kiinnittää huomiota tämän omiin vahvuuksiin ja voimavaroihin.²⁵

24 Pruuki 2008, 9–14.

25 Kettunen 2014, 30–38.

(19)

14

Puhuessani kohtaamisen teologiasta nojaudun yllä esitettyihin ajatuksiin termin määrittelyksi. Koh- taamisen teologia on kokoelma työotteita voimavara-, lähimmäis- ja ratkaisukeskeisyydestä, autta- vasta kohtaamisesta, jonka keskiössä on kohdattava nuori itse ja kasvatuksen ammattilainen kohtaa- jana vieressä. Parhaimmillaan ja toisinaan pahimmillaan erityisnuorisotyö, ulkopuolisuuden ehkäisy on kohtaamisia, joiden kautta myös työntekijänä kulkiessaan kokee maailman pienuuden puhuttele- van itseään.

2.3 Erityisnuorisotyö ja nuorisodiakonia

Kimmo Järvisen määrittelyn mukaan erityisnuorisotyössä on kyse työmuodosta tai -tavasta, jota teh- dään erilaisissa riskiolosuhteissa elävän nuoren kasvu- ja kehitysedellytysten turvaamiseksi. Työn ensisijaisena kohteena on nuori yksilönä, jonka kanssa toimitaan yhdessä vahvistamalla tämän omia kykyjä, etsien nuoren toimintamotiivia. Tavoitteena on aktivoida nuorta myönteisesti siten, että tämä hallitsee omaa elämäänsä ja elämäntilannettaan niillä voimavaroilla, joita hänellä itsellään on. Nuo- relle pyritään osoittamaan, että vastuun omasta elämästään – myös haastavissa elämäntilanteissa – voi ottaa vain nuori itse, ei joukko, jossa hän liikkuu. Erityisnuorisotyön yhtenä tehtävänä on Järvisen mukaan osoittaa, ettei elämässä eteen tulevia asioita voi paeta ryhmän taakse nuoresta iästä huolimatta.²⁶

Erityisnuorisotyön strategian mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyö liikkuu nuorisotyön ja diakonian rajapinnassa, etsien, kohdaten ja tukien niitä lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat erityistä tukea arjenhallintaansa ja elämäänsä. Läsnäolon nuorisotyö -strategiassa evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyön tehtäväksi linjataan tavoittaa ne lapset ja nuoret, joita ei muutoin tavoiteta. Erityisnuorisotyön tehtävänä on tarjota näille lapsille ja nuorille hyväksytyksi tulemisen tuntemus sekä auttaa heitä löytämään mielekkyyttä elämälleen. Työn kohteeksi lasten ja nuorten rin- nalle ovat viime vuosien aikana nousseet myös erityistarpeessa olevat perheet. Erityisnuorisotyötä tehdään niin kirkon varhaisnuoriso- kuin nuorisotyössäkin työskennellen mahdollisuuksien mukaan myös kohdattavien lasten ja nuorten perheiden kanssa. Erityisnuorisotyö liittyy kirkon perustehtävistä erityisesti palveluun ja kasvatukseen. Erityisnuorisotyö toteuttaa lähimmäisenrakkaudesta kumpua- vaa diakonista tehtävää – tarvitsevien auttamista. Tavoitteena on, että jokainen kohdattava tulisi kuulluksi ja nähdyksi, osalliseksi, voimistuen ja kokien uskoa omaan tulevaisuuteensa omista erityisen

26 Järvinen 1993, 8–18.

(20)

15

tuen tarpeen lähtökohdistaan huolimatta.²⁷ Seurakuntien erityisnuorisotyön tehtävä – etsiä ja tukea hauraassa asemassa olevia nuoria – on laajentunut yhä nuorempiin lapsiin, erityistarpeisiin ja koko- naisiin perheisiin. Erityisnuorisotyön tarve ei ole vähentynyt, vaan on tarpeen laajentaa kirkon kasvatuksen ajattelumallia ja puhua avarammalla ulkopuolisuuden ehkäisyn termillä erityistä tukea tarvitsevien kohtaamisesta. Ulkopuolisuuden ehkäisy tulee kirkon kasvatuksen suuntalinjojen mukaan nähdä kaikkien seurakunnan kasvattajien, työntekijöiden ja seurakuntalaistenkin diakonisena kasvatuksen ja perhetyön työtehtävänä.²⁸ Nuorisodiakonia on määritelty kirkon tekemäksi työksi, jota teh- dään haasteellisessa elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa.²⁹ Myös nuorisodiakonian työkenttään kuuluu ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden ehkäisy sekä lasten ja nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen.³⁰

Erityisnuorisotyöstä puhuttaessa tulee esiin käsite etsivä työ. Norjalaisen psykologi Haldis Hjortin mukaan etsivä työ voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti: ”Nuorten parissa tehtävä etsivä työ on joukko työmuotoja, joita käytetään suunnitelmallisesti kunnissa. Lähtökohtana on sen tosiasian tun- nustaminen, että on olemassa joukko nuoria, jotka tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon tukea, mutta joita entuudestaan olemassa olevat palvelut eivät saavuta.” Etsivän työn tavoitteena on viedä nuorten tarvitsema apu sinne, missä nuoret viettävät aikaansa luonnostaan: kaduille ja kahviloihin.

Etsivän työn kautta auttajat ovat nuorten omassa ympäristössä, minkä myötä syntyy mahdollisen myöhemmän avunpyynnön vaatima luottamus. Avunpyynnön tulee olla aina nuoren itsensä valitta- vissa. Etsivää työtä tehtäessä etusijalla ovat niin asiakkaan resurssit kuin ennaltaehkäisevä työkin.

Työn tavoitteena on etsiä, kontaktoida ja motivoida nuoria, opettaen heitä avunhakuun tai mielekkään tekemisen löytämiseen. Tarkoituksena on tukea nuorta tarjoamalla tälle vaihtoehtoisia toimintoja ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ehkäisemään ongelmien kehittymistä ennalta.³¹

Teologian maisteri, toimittaja Jaakko Kaartinen-Koutaniemen mukaan yhteiskunnan silmissä erityis- nuorisotyön ja etsivän työn kohtaamat nuoret ovat marginaalissa, kun taas työala itse näkee heidät yhtä arvokkaina kuin muutkin. Työn perustana on ihmiskäsitys, jonka mukaan jokainen on arvokas ja häntä tulee kohdella ihmisarvoa kunnioittaen. Ihmiskäsitys nojautuu niin YK:n ihmisoikeuksien

29 Kautonen, Laitonen 2018, 7–8.

30 Läsnäolon nuorisotyö 2016, 8, 15.

31 Hjort 1995, 15–18.

(21)

16

julistukseen kuin Suomen perustuslakiinkin. Kohdattujen nuorten koskemattomuus on kunnioitetta- vaa ja heidän mahdollisuutensa on turvattava. Nuorella on myös itsemääräämisoikeus ja arvot, joita työssä tulee kunnioittaa. Työn tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia nuorille, joilla ei niitä vielä ole, pyrkiä vähentämään haittoja ja luomaan kontakteja nimenomaan nuoren ehdoilla. Tavoitteena on viedä jokaiselle kuuluvia palveluja heille, jotka kokevat itsensä jollain tapaa ulkopuolisiksi.³²

Hjortin mukaan erityisnuorisotyön ja etsivän työn filosofiaan kuuluu ajatus, että etsinnän kohteet tarvitsevat apua, vaikka eivät sitä ehkä itse näe. Erityisnuorisotyön asiakas ei ehkä itse tiedä, mistä apua saa, mitä vaatia, tai hän on lakannut etsimästä apua ongelmaansa. Erityisnuorisotyön suuntaviivojen yhtenä tehtävänä nähdäänkin ero asiakkaan itse koetun avuntarpeen ja ulkopuolelta ohjatun tarvear- vion välillä. Tämän asiakkaan subjektiivisuuden ja auttajan objektiivisuuden ero ei ole yksinkertainen, eikä siitä saa ammattilaiselle sellaista tullakaan. Aika ajoin on esitettävä kysymys siitä, mikä on välttämätöntä etsintää ja mikä toisten elämään tunkeutumista. Ammattilaisen on työtä tehdessään pohdittava arvokysymyksiä: onko hänen tekemisillään nuorelle vapauttava vai tukahduttava vaikutus, ovatko toimet oikeutettuja tai ovatko nuoren omat vaihtoehdot niin tuhoisia, että ne tulee korvata ammattilaisen vaihtoehdoilla.³³

Hjortin mukaan erityisnuorisotyö pyrkii liikkumaan siellä, missä nuoret aikaansa viettävät. Työn tavoitteena on kohdata nuoret, reagoida heidän elämänsä ajankohtaisiin ja tärkeisiin asioihin. Nuoriso- ja varhaisnuorisotyössä, jossa painotetaan erityisnuorisotyötä, tehtävänä on tarjota nuorille heidän tarvitsemaansa apua, tukea ja/tai palvelua muun muassa kasvamiseen, jaksamiseen, ihmissuhteisiin, päihteisiin, vapaa-aikaan ja itsenäistymiseen liittyvissä kysymyksissä ja asioissa. Näin toteutuessaan työ on pitkäjänteistä kasvatustyötä, jolla tuetaan ja helpotetaan nuoren elämäntilanteita. Erityisnuori- sotyön taustalla on myös ajatus, että koko yhteisöllä on vastuu lapsistaan ja nuoristaan.³⁴

Käsitellessäni tutkimuksessani erityisnuorisotyötä ja nuorisodiakoniaa tukeudun kirkon erityisnuori- sotyön strategian asettamiin määritelmiin, joiden mukaan työtä tehdään ennen kaikkea heikoimmassa asemassa olevien tueksi. Erityisnuorisotyön näkemykseni sisältää myös ajatuksen etsivästä työstä, joka myös liikkuu kentillä, jolla nuoret oleilevat. Määritelmään kytkeytyvät myös ajatukset nuorten kokemasta ulkopuolisuudesta, jonka ehkäisyyn tai poistamiseen voidaan vaikuttaa erityisnuorisotyön

32 Kaartinen-Koutaniemi 2012, 20–23.

33 Hjort 1995, 19–23.

34 Hjort 1995, 15-29, 94-95.

(22)

17

menetelmin kohtaamalla nuori yksilönä hänen omassa elämäntilanteessaan. Erityisnuorisotyöstä puhuttaessa liitän työn sisältöihin etsivän työn lisäksi Läsnäolon nuorisotyö -strategiassakin esiintyvät Palveluoperaatio Saappaan, yksilötyöskentelyn, pienryhmätoiminnan, vaikuttamistyön, digitaalisen nuorisotyön, kriminaalityön ja ankkuritoiminnan, koulu- ja oppilaitosyhteistyön sekä rippikoulu- ja isostoiminnan elementit³⁵.

2.4 Kirkon kasvatustyön ammattilaiset

Kirkon kasvatuksen kentällä työskentelevät varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön ammattilaiset. Lisäksi kasvatustyössä toimii näistä työaloista vastaavia teologeja sekä rippikoulutyöhön osallistuvia pappeja ja diakoniatyöntekijöitä. Tässä alaluvussa hahmottelen lyhyesti kasvatuksen työntekijöiden ammatti- taustaa, johon viittaan, kun tutkimuksessani puhun kirkon kasvatuksen ammattilaisista. En avaa erik- seen kasvatuksen kentällä toimivien teologien ammattinimikkeitä, sillä kasvatuksen kentällä voivat toimia papistosta niin kappalaiset, seurakuntapastorit kuin kirkkoherratkin, joiden työnkuvaan kuuluu kasvatuksen työtehtäviä esimerkiksi rippikoulutyössä.

Lastenohjaaja: Lastenohjaaja työskentelee alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä kanssa varhaiskasvatuksen tehtävissä. Seurakunnan lastenohjaajan tehtävään valmistutaan suorittamalla kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto. Aiemmin lastenohjaajan tehtävään valmistuttiin suorittamalla lapsi- ja perhetyön perustutkinto, joka poistui tutkintorakenteesta heinäkuussa 2018.³⁶

Varhaiskasvatuksen ohjaaja: Varhaiskasvatuksen ohjaaja suunnittelee ja toteuttaa tapahtumia sekä koordinoi ja kehittää seurakunnan varhaiskasvatusta ja perhetoimintaa. Varhaiskasvatuksen ohjaajan koulutus on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto: sosionomi (AMK), varhaiskasvatuksen ohjaaja, johon sisältyy kirkon varhaiskasvatukseen liittyviä opintoja kirkon säädöskokoelman mukaisesti.³⁷

35 Saapas on etsivää nuorisotyötä, jota toteutetaan katu-, festivaali- tai nettipäivystyksenä pyrkien tukemaan nuorta tämän tarpeista käsin, lisätietoja https://www.lastenjanuortenkeskus.fi/toiminta/ulkopuolisuuden-ehkaisy/. Digitaali- nen nuorisotyö on verkossa erilaisilla alustoilla tapahtuvaa nuorisotyötä. Ankkuritoiminta on nuorisotyön, sosiaalitoi- men ja poliisin yhteistyötä nuorisorikollisuuden ehkäisemiseksi, lisätietoja https://ankkuritoiminta.fi/etusivu.

36 Töissä kirkossa. Ammatit.

(23)

18

Diakoni/Diakonissa/Nuorisodiakoni:Diakonit ja diakonissat tukevat ja auttavat ihmisiä, jotka elävät vaikeissa elämäntilanteissa. Diakonian virassa toimivalla on sosiaali- ja terveysalan sosionomin, dia- konin tai sairaanhoitajan (diakonissa) ammattikorkeakoulututkinto, joihin sisältyy kirkon säädösko- koelman mukaisia opintoja muun muassa teologiasta ja diakoniasta.³⁸

Nuorisotyönohjaaja/Erityisnuorisotyönohjaaja: Nykyisen kirkkolainsäädännön mukaan nuoriso- työnohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on sosionomi (AMK) tai yhteisöpedagogi (AMK) -tut- kinnot, joiden sisällöissä tulee olla teologisia sekä seurakunnan ja kirkon työhön liittyviä ja kirkon lapsi- ja nuorisotyön ammattiopintoja.³⁹ Kirkon koulutuskeskuksen ja Kirkon kasvatus ja perhe -yk- sikön yhteistyönä toteuttaman moduulirakenteisen erityiskoulutuksen tavoitteena on tarjota erityis- nuorisotyönohjaajalle mahdollisuus syventää erityisen tuen tarpeen tunnistamista työssä ja kehittää osaamistaan erilaisten tukimuotojen soveltamisessa.⁴⁰

2.5 Erityisnuorisotyön työote ja työasenne

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisnuorisotyön strategian mukaan ”kirkon nuorisotyö on asenne ja työote, joka kaikkien seurakunnan kasvattajien tulee omaksua”. Erityisnuorisotyön toteuttaminen on erityistehtävä, jonka kohteena ovat muutoin tavoittamattomissa olevat lapset ja nuoret.

Työntekijöillä on erityisosaamista ”haavoittavissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten kohtaamiseen”.⁴¹ Erityisnuorisotyö on lähimmäisenä olemista, myötätunnon osoittamista tilanteissa, joista se toisinaan muutoin puuttuu. Työtä tehdään omalla persoonalla, omilla tunteilla ja myötätunnolla. Työ on henkisesti kuormittavaa, mikä saattaa nostaa esiin työntekijän omia traumoja, pelkoja tai hylkää- miskokemuksia. Erityistä työtä tekevien uhkana on myötätuntouupumus, mikäli ei itse muista huo- lehtia jaksamisestaan ja työturvallisuudestaan.⁴²

Erityisnuorisotyön strategiassa todetaan myös, että jokaisella evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimijalla olisi hyvä olla työasenteena erityisnuorisotyö, vaikka sitä ei virkasääntöön oli- sikaan kirjoitettu. Erityistehtäviä tarvitaan kirkossa tulevaisuudessakin, samaan aikaan erityisnuori-

(24)

19

sotyötä tulee tehdä jokaisen virkanimikkeestään huolimatta. Erityisnuorisotyönohjaaja voi omalla ko- kemuksellaan ja koulutuksellaan olla tukemassa perusnuorisotyöntekijän erityisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa työtä, työotetta ja asennetta, jolla työtä tehdään. Pienimpien ja heikompien tukeminen on evankelisluterilaisen kirkon perustehtävä, minkä tulisi näkyä jokaisen työntekijän työotteessa ja työasenteessa. Ei niin, että erityistä tukea antavat vain erityistehtävissä olevat, vaan jokainen, joka kohtaa erityistä tukea tarvitsevan, voi tätä auttaa.⁴³

Puhuessani erityisnuorisotyön työotteesta ja asenteesta nojaudun erityisnuorisotyön strategian mää- ritelmiin asiassa. Työote on oman kokemukseni mukaan osa työnäkyä, työn visiointia ja jokin valittu tapa tehdä töitä siten, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Esimerkiksi erityisnuorisotyön työotteena voidaan nähdä moniammatillisuus, verkostotyöskentely, toimiminen monin menetelmin – kuitenkin niin, että ensisijaisesti työotteena on erityisen tuen tarpeessa olevan nuoren kohtaaminen, rinnalla kulke- minen ja tuen tarjoaminen. Erityisnuorisotyön ote ja asenne ovat ensisijaisesti läsnäoloa, rinnalla kul- kemista, tuen tarjoamista niille heikommassa asemassa oleville, joita ei muuten kohdattaisi tai joiden kohtaaminen on helppo sivuuttaa esimerkiksi näiden nuorten käyttäytymisen tai näkymättömyyden vuoksi.

(25)

20

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA SEN TOTEUTTAMINEN

3.1 Tutkimuskysymykset

Tässä tutkimuksessa tarkastelen evankelisluterilaisen kirkon kasvatuksen kentällä työskentelevien kokemusta ja suhtautumista ulkopuolisuuden ehkäisyn kysymyksiin. Tutkimuskysymykseni ovat

1. Mitä ulkopuolisuuden ehkäisy kirkon kasvatuksen ammattilaisten mielestä on ja millainen työkenttä se on?

2. Missä määrin ulkopuolisuuden ehkäisy koetaan osana koko kasvatuksen työkenttää ja miten sitä toteutetaan kirkon kasvatustyössä? sekä

3. Millainen työorientaatio ulkopuolisuuden ehkäisyn kanssa työskentelevillä kasvatuksen ammattilaisilla on ja millaisessa yhteydessä se on auttamiskeskeisyyteen?

3.2 Tutkimusaineisto ja -menetelmä

Tutkin aihepiiriä toteuttamalla kyselytutkimuksen kirkon kasvatuksen kentän ammattilaisille. Kyse- lylomake sisältää sekä suljettuja, määrällisesti analysoivia kysymyksiä että avoimia, laadullisesti ana- lysoitavia kysymyksiä. Kyselytutkimuksen lisäksi tein aiheesta kaksi haastattelua, joita hyödynnän asiantuntijalähteinä esimerkiksi verrattaessa asiantuntijoiden ajatuksia kyselyn tuloksiin (ulkopuolisuuden ehkäisy, erityisnuorisotyön työote ja -asenne). Haastatteluja varten on laadittu oma tutkimus- lupapyyntö (Liite 3), jossa selvennetään myös asiantuntijalähteenä käyttämiseen liittyvät asiat.

Tutkimusaineistooni kuuluu siis kolmenlaista materiaalia: kvantitatiiviset kyselytutkimuksen tulokset, kvalitatiiviset avoimet kyselyvastaukset sekä kvalitatiivinen haastatteluaineisto. Nämä kolme vahvistavat toisiaan tai osoittavat ristiriitoja. On työn etuna, että samaa asiaa voidaan tarkastella use- alla eri tavalla, mikä tuo luotettavuutta tutkimukseen.

Kyselytutkimukseen vastaajia saadakseni etsin kasvatuksen kentän ammattilaisten sähköpostiosoit- teet seurakuntien kotisivuilta. Tämä työvaihe kesti useita päiviä, minkä jälkeen lähetin tutkimusky- selypyynnön henkilökohtaisella sähköpostilla varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön ammattilaisille.

Diakonien ja papiston osalta viestin saivat kohdennetusti joko ne henkilöt, joille oli merkitty verkko- sivuilla kasvatuksen tehtäviä tai muussa tapauksessa näiden ammattiryhmien kaikki edustajat. Lähe-

(26)

21

tin sähköposteja yhteensä noin 4570, joista kaikki eivät menneet perille, ja osasta tuli automaattivas- taus, ettei viestin saaja ole tavoitettavissa kyselylomakkeeni aukioloaikana. Lisäksi kyselyyn vastaa- mispyyntö oli esillä kasvatuksen ja kirkon työntekijöiden eri ryhmien sosiaalisissa medioissa sekä omilla sosiaalisen median kanavillani julkisena pyyntönä vastata kyselyyn. Nuorisotyönohjaajia kirkossa toimii vuoden 2020 henkilöstötilaston mukaan 1112, lapsityöntekijöitä 1961, diakoniatyönte- kijöitä 1312 ja papistoa 2067.⁴⁴ Diakoniatyöntekijöiden ja papiston osalta ei ole tiedossa, paljonko heistä toimii kasvatuksen tehtävissä työssään.

Kyselylomakkeen aukiolon aikana yliopiston järjestelmä vaihtui e-lomakkeesta Webropol-ohjelmaan, minkä takia kyselylomake piti syöttää uudelleen toiseen järjestelmään. Kysymysten numerointi näiden kahden lomakkeen välillä poikkeaa hieman toisistaan, joten käsittelen aineistossani kysymyk- siä niiden otsikoilla, en numeroilla. Kyselyyn vastasi e-lomakkeella 61 henkilöä, loput vastaukset tulivat Webropol-lomakkeella. Tutkimukseen vastasi yhteensä 584 henkilöä. (Vastaajien jakautumi- sesta eri ammattiryhmien välillä katso luku 3.6 Vastaajat.) Tutkimusaineisto on yhtenäistetty ja ana- lysointi on tehty molemmista aineistoista yhteisesti huolimatta kysymysten numeroinnin poikkeavuu- desta. Kyselyyn vastanneiden osuus suhteutettuna lähetettyihin sähköpostiviesteihin on noin 13 %.

Puolistrukturoidun teemahaastattelun tein kahden ulkopuolisuuden ehkäisyn kentällä työskentelevän ammattilaisen kanssa. He molemmat työskentelivät tutkimuksen aikana kirkollisen yhteistyöjärjestön tehtävissä.

Tutkimukseni menetelmänä on kysely- ja haastattelututkimus, jonka aineistoa analysoitiin kvantita- tiivisten vastausten osalta SPSS-ohjelman avulla ja kvalitatiivisen vastausten osalta WordSmith Tools -ohjelman⁴⁵ avulla. Kyselytutkimuksessa asioita kyetään mittaamaan ilmiöitä, mielipiteitä, asenteita ja arvoja määrällisesti, arviointiin liittyvät mittarit koostuvat kyselylomakkeen kysymyk- sistä ja väitteistä⁴⁶. Haastattelu on tietoisuuden ja ajattelun tutkimukseen kohdentuva menetelmä, jonka avulla voidaan tehdä kartoitusta ja tiedon hankkimista, jopa uusia hypoteeseja. Lisäksi haastattelun avulla voidaan saada kuvaavia esimerkkejä tutkittavasta aiheesta. Haastattelu myös kattaa alueita, joilta ei ole vielä objektiivisia testejä. Haastattelu tähtää informaation kokoamiseen, jolloin se poikkeaa tavallisesta keskustelusta ennalta suunniteltuna. Puolistrukturoidulle teemahaastattelulle

44 Kirkon Tutkimuskeskus 2020.

45 Scott 2008.

46 Vehkalahti 2014, 11–12, 17.

(27)

22

ei ole selkeää määritelmää, mutta niitä kuvaavaa on haastattelun näkökohtien sopiminen ennalta, vaikka haastattelussa sanamuodot voivatkin poiketa suunnitellusta. Puolistrukturoitua teemahaastattelua tehtäessä on tiedossa, että haastateltavilla on kokemusta asiasta, johon haastattelun teema kohdennetaan. Yksityiskohtaisten kysymysten sijaan teemahaastattelu etenee keskeisten teemojen varassa, mikä tuo tutkittavien äänen esiin. Ihmisten tulkinnat ja merkitykset asioista ovat keskeisiä ja merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa.⁴⁷

3.3 Kyselylomakkeen mittarit

Tässä alaluvussa tarkennan kyselylomakkeen mittareita suhteessa tutkimuskysymyksiin. Alla olevan taulukon avulla on hahmotettavissa millä kyselylomakkeen kysymyksellä vastaan kuhunkin tutkimuskysymykseen ja missä alaluvussa käsittelen asiaa tarkemmin. Tutkimuskysymysten ”Missä mää- rin ulkopuolisuuden ehkäisy koetaan osana koko kasvatuksen työkenttää ja miten sitä toteutetaan kirkon kasvatustyössä?” sekä ”Mitä ulkopuolisuuden ehkäisy kirkon kasvatuksen ammattilaisten mie- lestä on ja millainen työkenttä se on?” työkenttää kuvaavaan ja toteutukseen liittyviin osioihin vasta- taan osittain päällekkäin kyselylomakkeen työhön liittyvillä kysymyksillä. Tulosluvussa näiden kysymysten käsittely on kuitenkin selvyyden vuoksi sijoitettu alalukuihin 4.2 ja 4.3. Samoin työorien- taatioon liittyvään tutkimuskysymykseen on tarkasteltu rinnalla kysymystä ”Mielestäni ulkopuolisuuden ehkäisy on”, joka on käsitelty tarkemmin luvussa 4.1.

47 Hirsjärvi, Hurme 2015, 35–38, 42, 45–46.