ELINTAPOJEN YHTEYS KOETTUUN TYÖKYKYYN- TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI
TERVEYSKÄYTTÄYMISEN MUUTOKSESSA
Hanna Salmikivi Progradu-tutkielma Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Ergonomia
SALMIKIVI, HANNA: Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn-työterveyshuollon tuki terveyskäyttäytymisen muutoksessa
Opinnäytetutkielma: 60 sivua, 1 liite (8 sivua)
Ohjaajat: TtT Susanna Järvelin-Pasanen, dosentti, FT Tiina Rissanen
Toukokuu 2019_________________________________________________________
Avainsanat: työkyky, elintapa, terveyskäyttäytyminen, työterveyshuolto
Elintavoilla on merkitystä työkykyyn. Terveelliset elintavat edistävät terveyttä ja siten myös toimintakykyä. Elintavoilla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen ja työstä palautumiseen mutta myös työsuoritukseen ja työn tuottavuuteen. Terveys ja toimintakykyky ovat työkyvyn perusta, jonka päälle muut työkyvyn osa-alueet rakentuvat. Työterveyshuollon tehtävänä on arvioida ja tunnistaa työkykyä uhkaavat riskitekijät ja ohjata ja neuvoa työntekijöitä työkykyä ja terveyttä edistävissä valinnoissa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaiset olivat työntekijöiden elintavat, millainen yhteys elintavoilla oli koettuun työkykyyn ja millaista tukea työntekijät toivoivat työterveyshuollolta elintapoihin liittyvässä muutoksessa. Elintavoista tarkasteltiin tupakointia, alkoholin käyttöä, ruokailutottumuksia, fyysistä aktiivisuutta sekä unta. Tutkimus oli poikittainen kvantitatiivinen tutkimus, joka toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyn aineisto kerättiin talven 2019 aikana erään työterveyshuollon asiakkailta. Kyselyyn vastasi 254 henkilöä. Tulosten tilastollinen analysointi tehtiin SPSS 25- ohjelmiston avulla.
Työntekijöiden elintavat olivat pääosin terveelliset. Tupakointi oli vähäistä ja alkoholia käytettiin kohtuudella. Ruokailutottumuksista hedelmien ja/tai kasvisten syönnissä oli eniten parannettavaa. Fyysisessä aktiivisuudessa vastaajien liikuntamäärät vaihtelivat.
Reilusti yli puolet vastaajista harrasti vapaa-ajalla terveyden kannalta riittävästi liikuntaa mutta kolmasosa liian vähän. Työmatkaliikunta oli vähäistä. Unen määrä ja palautuminen oli riittävää monien vastaajien kohdalla.
Elintavoista hedelmien ja kasvisten syömisellä, painoindeksillä, unen määrällä, stressin tunteella sekä fyysisellä kunnolla oli yhteys koettuun työkykyyn. Työkykynsä kokivat hyväksi ne henkilöt, jotka söivät enemmän hedelmiä ja/tai kasviksia, olivat normaalipainoisia ja kokivat fyysisen kuntonsa hyväksi. Riittävä unen määrä ja vähäinen stressin tunne olivat myös yhteydessä parempaan koettuun työkykyyn.
Työntekijät toivoivat työterveyshuollolta tukea elintapoihin liittyvässä muutoksessa.
Yksilöohjausta ja verkossa tapahtuvaa ohjausta ja neuvontaa toivottiin useimmiten.
Terveydenhuoltohenkilöstö oli kehottanut työntekijöitä muuttamaan elintapojaan.
Elintapoihin liittyvää muutoskehoitusta ja ohjausta on tärkeää tehdä jatkossakin, sillä terveelliset elintavat edistävät työkykyä.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Ergonomics
SALMIKIVI, HANNA: Lifestyles association to perceived work ability- Occupational health care support on health behavior change.
Thesis: 60 pages, 1 appendixes (8 pages)
Tutors: Ph.D., Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, PhD, University lecturer Tiina Rissanen
May 2019_________________________________________________________
Keywords: work ability, lifestyle, health behaviours, occupational health care
Lifestyles have an impact on work ability. Healthy lifestyles advance health and functional abilities. Lifestyles can have an impact on coping with work and recovery from it but also on work performance and productivity. Health and functional abilities are the foundation of work ability on which other areas of work ability are build on. The task of occupational health care is to assess and recognize the risk factors threatening workability and to guide and counsel employees on choices that promote work ability and health.
The purpose of the study was to research employees a way of life, what connection lifestyle had on perceived workability and what kind of support employees wished from occupational health care on lifestyle change. Lifestyles were examined on smoking, use of alcohol, eating habits, physical activity and sleep. The study was transversal quantitative study conducted as a survey. The survey data was collected from one of the occupational health care clients in the winter of 2019. The statistical analysis was done with the SPSS 25 –software.
The lifestyles of the employees were mostly healthy. Smoking was low and alcohol was used reasonably. The dietary habits of fruit and / or vegetable eating were most to be improved. In physical activity, the respondents’ activity varied. Regarding health, well over half of the respondents had enough exercise on their leisure time, but a third too little. Commuting physical activity was low. Most of the respondents had enough sleep and recovery.
The lifestyle of eating fruits and / or vegetables, the body mass index, the amount of sleep, the feeling of stress, and the physical condition had a connection with the perceived work ability. Their ability to work was felt good by those who ate more fruit and / or vegetables, were of normal weight and experienced physical fitness. A sufficient amount of sleep and a slight sense of stress were also associated with improved work ability.
Employees want support from occupational health care for lifestyle changes. Individual guidance and online guidance and counseling were most often desired.
Healthcarepersonel had urged employees to change their lifestyle. It is important to continue to develop lifestyle change and guidance as healthy lifestyles promote work ability
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 5
2 KIRJALLISUUSKATSAUS ... 5
2.1. Terveyskäyttäytyminen ja elintavat ... 5
2.1.1 Tupakointi ... 6
2.1.2 Alkoholin käyttö ... 8
2.1.3 Ruokailutottumukset ... 9
2.1.4 Fyysinen aktiivisuus ... 12
2.2 Työkyky ... 14
2.3 Terveellisten elintapojen edistäminen ... 16
2.4 Elintapaohjaus ja neuvonta työterveyshuollossa ... 19
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ... 21
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 22
4.1 Aineisto ... 22
4.2 Aineiston analysointi ... 23
5 TULOKSET ... 25
5.1 Taustatiedot ... 25
5.2 Elintavat ... 26
5.2.1 Tupakointi ... 26
5.2.2 Alkoholin käyttö ... 26
5.2.3 Ruokailutottumukset ... 27
5.2.4 Fyysinen aktiivisuus ... 28
5.2.5 Uni ja palautuminen ... 29
5.2.6 Elintapoihin liittyvä muutoskehotus ... 30
5.2.7 Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn ... 31
5.3 Terveyskäyttäytymisen muutokseen liittyvät toiveet työterveyshuollolle ... 34
6 POHDINTA ... 36
6.1 Tulosten pohdinta ... 36
6.2 Menetelmien pohdinta ... 45
6.3 Tulosten hyödynnettävyys ... 48
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 49
LÄHTEET ... 50
1 JOHDANTO
Elintavoilla on merkitystä terveyteen ja työkykyyn (Laitinen 2004). Terveelliset elintavat edistävät terveyttä ja toimintakykyä sekä lisäävät elinvuosia (Vuori 2015). Terveellisillä elintavoilla tarkoitetaan tupakoimattomuutta, alkoholin kohtuukäyttöä tai käyttämättömyyttä, kasvisten ja hedelmien runsasta syömistä, liikuntaa ja sitä, että painoindeksi on alle 25 kg/m2 (Vuori 2015). Terveellisten elintapojen ohella unella on tärkeä merkitys terveyteemme. Uni edistää aivojen toimintaa, oppimista ja fyysistä terveyttä kun taas univajeen on todettu heikentävän kognitiivisia sekä aineenvaihdunnallisia toimintoja (Härmä ja Kukkonen-Harjula 2013).
Monissa elintapasairauksissa epäterveelliset elintavat nousevat merkittäviksi riskitekijöiksi. Epäterveelliset elintavat lisäävät sairastavuutta ja vaikuttavat merkittävästi myös kuolleisuuteen (Laitinen 2004, Vuori 2015, Sihto 2016). Maailman terveysjärjestestön WHO:n (World Health Organization) mukaan sydän-ja verisuonisairaudet ovat suurin ryhmä kuolemaan johtavista sairauksista koko maailmassa. Sydän- ja verisuonisairaudet on ehkäistävissä puuttumalla epäterveellisiin elintapoihin kuten tupakointiin, liialliseen alkoholin käyttöön, ylipainoon, epäterveelliseen ravintoon sekä liikkumattomuuteen. Terveellisillä elintavoilla voidaan pienentää pitkäaikaissairauksien ja jopa kuoleman riskiä (Vuori 2015, WHO 2016).
Työikäisten koettu terveys on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Oman terveyden koki hyväksi 41 % sekä naisista että miehistä. Huonoksi tai melko huonoksi oman terveyden arvioi vain 8 % miehistä ja 7 % naisista (Jokinen ym. 2012). Vaikka koettu terveys on parantunut, esiintyy työikäisten keskuudessa edelleen yleisesti epäterveellisiä elintapoja. Pitkään jatkuneet epäterveelliset elintavat heikentävät työkykyä (Laitinen ym. 2013, Nevanperä ym. 2016). Elintavoilla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen, työsuoritukseen ja palautumiseen työstä. Esimerkiksi miehillä on todettu unihäiriöiden, tupakoinnin sekä liikkumattomuuden heikentävän työstä palautumista (Laitinen 2004, Laitinen ym. 2013, Lindholm 2013, Nevanperä ym. 2016).
Elintapoihin vaikuttavat monet eri tekijät kuten yksilön voimavarat, koulutustausta, sosioekonominen asema, työ ja sen hetkinen elämäntilanne. Vähäinen koulutus, työttömyys ja miehillä naimattomuus lisäävät epäterveellisiä ruokailutottumuksia ja tupakointia. Yrittäjien, vähemmän koulutettujen henkilöiden sekä pienten lasten vanhempien on todettu liikkuvan vähemmän. Yrittäjillä ja työntekijäasemassa olevilla henkilöillä on kaiken kaikkiaan enemmän epäterveellisiä elintapoja (Laitinen 2004, Laitinen ym. 2013). Yksittäinen epäterveellinen elintapa voi heikentäää myös muita elintapoja. Tupakoitsijoilla on useamman epäterveellinen ruokavalio ja he käyttävät alkoholia runsaammin kuin ei-tupakoivat henkilöt (Laitinen 2004).
Väestön ikääntyessä paineet työurien pidentämisestä lisääntyy. Keskeisiksi asioiksi nousevat eläkeiän nostaminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden ehkäiseminen (Salonsalmi ym. 2012). Työikäisiä on tärkeä kannustaa ottamaan itse vastuuta terveellisistä elintavoista ja tukea heitä terveyttä edistävässä käyttäytymisessä (Campbell ja Burns 2015, Vuori 2015). Terveydenhuoltohenkilöstön on jo lainvelvoittamana ohjattava ja neuvottava ihmisiä terveellisissä elintavoissa. Heitä on myös koulutettava antamaan terveysneuvontaa (Campbell ja Burns 2015, Vuori 2015). Työterveyshuollon on tunnistettava riittävän varhaisessa vaiheessa mahdolliset työkykyä uhkaavat riskitekijät (Kettunen 2015).
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elintapojen yhteyttä koettuun työkykyyn ja millaista tukea työntekijät toivovat saavansa työterveyshuollolta mahdollisessa terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa. Elintavoista tarkasteltiin tupakointia, alkoholin käyttöä, liikuntaa, ruokailutottumuksia ja unta.
2 KIRJALLISUUSKATSAUS
2.1. Terveyskäyttäytyminen ja elintavat
Terveyskäyttäyminen määritellään sellaiseksi käyttäytymiseksi, jolla on vaikutusta yksilön terveyteen esimerkiksi tupakoinnilla, alkoholin käytöllä, fyysisellä aktiivisuudella, ruokailutavoilla ja unitottumuksilla. Voidaan siis ajatella, että lähes kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa jollakin tapaa yksilön terveydentilaan.
Terveyskäyttäytyminen on yksilön tekemiä terveyttä edistäviä valintoja (Katainen 2011).
Terveys on ihmisen kokemus omasta toimintakyvystään, elämänlaadustaan ja hyvinvoinnista (Huber 2011). Ihmisen koettu terveys voi poiketa suurestikin terveydestä, jonka jokin muu henkilö on hänelle määritellyt. Terveys on ihmisen itsensä määrittelemä tila, johon vaikuttavat hänen omat arvonsa, tavoitteensa sekä elinympäristö. Terveyteen liittyy vahvasti käsitys siitä, että ihminen itse pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja tekemään siihen liittyviä päätöksiä ja valintoja. Kun ihminen pystyy näin vaikuttamaan omaan tekemiseen ja toimintaan, kokee hän itsensä terveemmäksi (Huttunen 2018).
Terveys vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Yhteiskunnan tasolla terveys vaikuttaa myös taloudellisesti, ihmiset elävät pidempään ja he myös tuottavat enemmän (WHO 2016).
Terveyskäyttäytymiseen vaikuttaa yksilöllisten valintojen lisäksi ikä, sukupuoli, siviilisääty, koulutus ja ammatti (Helakorpi ym. 2000). Sosiaalisella ympäristöllä ja kulttuurilla näyttäisi olevan myös merkitystä terveyskäyttäytymiseen. Nyky- yhteiskunnassa puhutaan terveyseroista ja eriarvoisuudesta eri sosio-ekonomisten asemien välillä. Tutkimuksissa on todettu että alemmassa sosio-ekonomisessa asemassa olevalla henkilöllä on useammin epäterveellisiä elintapoja verrattuna parempiosaiseen henkilöön (Laaksonen 2002, Sihto 2016). Laaksosen (2002) terveyskäyttäytymiseen liittyvässä tutkimuksessa havaittiin, että yksinäisillä miehillä on kolme tai neljä epäterveellistä elintapaa enemmän kuin naimisissa olevilla miehillä. Naisilla epäterveelliset elintavat ovat lisääntyneet kaupungistumisen myötä. Nuorilla, joilla on alhainen koulutustaso, näyttäisi olevan enemmän epäterveellisiä elintapoja kuin korkeammin koulutetuilla henkilöillä (Laaksonen 2002). Alkoholin haittavaikutuksia
esiintyy enemmän alemmissa sosio-ekonomisissa asemassa olevilla (Halme ym. 2008, Mäkelä ym. 2012, Holmila 2016).
Lapsena opitut terveyskäyttäytymisen mallit vaikuttavat myöhempään terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen (Lindholm 2013, Nevanperä ym. 2016). Lapsuusajalla on tärkeä merkitys siihen, millaiseksi terveyskäyttäytyminen muovautuu myöhemmässä vaiheessa.
Lapsuudessa opitut terveelliset elintavat kuten kasvisten ja vihannesten syönti sekä liikunta vaikuttavat myönteisellä tavalla nuoruusajan terveyskäyttäytymiseen (Claudio ja Amato 2014). Takalo (2016) tutki lapsuudenaikaisen fyysisen aktiivisuuden vaikutusta varhaisaikuisuuden liikunnan määrään. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lapsuudessa aktiivisesti liikuntaa harrastavat, liikkuvat myös varhaisaikuisuudessa enemmän kuin liikuntaa harrastamattomat. Lapsuudessa sosiaalinen ympäristö ja perheen kanssa yhdessä liikkuminen lisäsivät fyysistä aktiivisuutta (Takalo 2016).
2.1.1 Tupakointi
Tupakoinnilla tarkoitetaan jonkin tupakkatuotteen käyttämistä. Tupakkatuote määritellään tuotteeksi, joka koostuu joko osittain tai kokonaan tupakasta (nicotiana).
Tupakkatuotteita on erilaisia kuten savukkeet, sähkösavukkeet, sikari, piipputupakka ja nuuska. Suomessa tupakkalain (2016) tarkoituksena on lopettaa ihmisille vaarallisten tupakkatuotteiden ja nikotiinipitoisten valmisteiden käyttäminen. Tupakkalainsäädännön tiukentuminen on vähentänyt tupakointia työpaikoilla ja sen myötä työpaikalla tupakansavulle altistuminen on vähentynyt merkittävästi (Heloma 2012, Helldàn ja Helakorpi 2015).
Tupakointi on vähentynyt 1970-luvulta lähtien niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.
Vuonna 2014 työikäisistä miehistä 17 % ja naisista 14 % tupakoivat päivittäin. Heistä 80
% oli huolissaan, miten tupakointi vaikuttaa terveyteen ja yli puolet haluaisi lopettaa tupakoinnin (Helldan ja Helakorpi 2015). Toisaalta nuuskan käyttö on lisääntynyt etenkin nuorten keskuudessa. Nuuskan käytön vaarallisuutta lisää sen korkea nikotiinipitoisuus, joka on peräti 20-kertainen verrattuna muihin tupakkatuotteisiin (Heikkinen ym. 2015).
Finterveys 2017 mukaan alle 50-vuotiaat miehet käyttivät eniten sähkösavukkeita ja
nuuskaa käytti joka kymmenes. Naiset käyttivät sähkösavukkeita ja nuuskaa selvästi vähemmän (Heloma ym. 2018).
Vaikka tupakointi on vähentynyt, tupakoinnin takia maailman laajuisesti kuolee edelleen vuosittain 6,3 miljoonaa ihmistä (Heikkinen ym. 2015) Se on yksi merkittävimmistä yksittäisistä terveysriskeistä, joka voi altistaa kroonisille sairauksille kuten syövälle, keuhkosairauksille ja sydän- ja verisuonisairauksille (WHO 2017b). Tupakoinnissa on tärkeää huomioida, ettei ole olemassa mitään turvallista vähimmäismäärää tupakan käytölle (Heikkinen ym. 2015). Terveyden edistämiseksi tupakan lopettaminen kannattaa siis aina (WHO 2017b).
Tupakointi aiheuttaa yksilöllisten terveysongelmien lisäksi laajoja taloudellisia ja sosiaalisia menetyksiä kuolleisuuden, työstä poissaolojen ja sairauslomien vuoksi.
Tupakointi heikentää kaiken kaikkiaan työn tuottavuutta. Laajan meta-analyysin mukaan tupakointi lisää työstä poissaoloja sekä poissaolojen pituutta. Työstä poissaolon pituutta voidaan selittää sillä, että tupakointi aiheuttaa kroonisia sairauksia kuten keuhkosyöpää sekä keuhkoahtaumatautia (Chronic Obstructive Pulmonary Disease, COPD), joissa sairastamisaika on pitkä (Weng ym. 2013).
Young-Ju (2016) havaitsi työikäisille suunnatussa tutkimuksessaan, että pitkät työpäivät, kokopäivätyö sekä työtoverin tupakointi, lisäsivät tupakoinnin määrää. Sosiaalisen ympäristön merkitys korostui myös Kataisen (2011) tutkimuksessa, jossa työntekijät kertoivat yleisimmäksi tupakoinnin syyksi sen, että muutkin työpaikalla tupakoivat.
Tupakointi liittyi vahvasti työssä pidettäviin taukoihin. Työntekijät kokivat tupakoinnin sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa työkavereiden kanssa oli helppo kommunikoida.
Toisaalta uuteen työpaikkaan siirtyessä työkavereihin tutustuttiin helpommin tupakoinnin välityksellä (Katainen 2011).
Tupakoinnin lopettamiseen tähtäävissä ohjelmissa olisi tärkeää huomioida työtoverit ja koko sosiaalinen työyhteisö, miten heiltä saa kannustusta tupakoinnin lopettamiseen (Chin ym. 2013). Tupakoinnin lopettamiseen voidaan vaikuttaa kehittämällä tupakanvieroitusohjelmia sekä mahdollisesti korottamalla tupakan hintaa, joka vaikuttaa erityisesti nuorten tupakan käyttöön (Heloma ym. 2012). Tupakan lopettamiseen
tähtäävien tukitoimien järjestämisessä on myös huomioitava se, että ne saavuttavat ja soveltuvat eri koulutustaustaisille henkilöille (Weng ym. 2013). Perus- ja keskitason koulutuksen käyneet henkilöt polttivat tupakkaa päivittäin kaksikertaa enemmän kuin korkeammin koulutetut. Alemmin koulutetut henkilöt saattavat kokea enemmän esteitä tupakoinnin lopettamiselle (Heloma ym.2018). Työpaikalla toteutettavat tupakoinnin lopettamiseen tähtäävät ohjelmat kannattavat yksilön terveyden edistämisen ohella myös taloudellisessakin mielessä. Meta-analyysin mukaan tupakoinnin lopettaminen voi vähentää työstä poissaoloja sekä tuoda yritykselle huomattavia kustannussäästöjä (Weng ym. 2013).
2.1.2 Alkoholin käyttö
Yhteiskunnan tasolla alkoholi on merkittävä terveydellinen riskitekijä (Alkoholiongelmaisen hoito. Käypä hoito –suositus 2018). Suurin osa alkoholin suurkuluttajista on työikäisiä ja etenkin keski-ikäisten miesten keskuudessa alkoholia käytetään usein runsaasti (Mäkelä ym. 2012). Alkoholin liikakäyttö on terveydelle haitallista. Alkoholin liikakäytöstä voi seurata erilaisia akuutteja terveysvaaroja kuten vammoja, myrkytyksiä, tapaturmia ja väkivaltaisuutta. Alkoholin liikakäyttö on yhdistetty myös maksasairauksiin, syövän lisääntymiseen sekä se lisää riskiä masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen (Toriola 2012). Runsas alkoholin käyttö aiheuttaa laaja-alaisesti fyysisiä, henkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia.
Alkoholista on haittaa aina ihmiselle itselleen mutta myös läheisille sekä työkavereille.
Päihtymys ja alkoholiriippuvuus vaikuttavat väistämättä sosiaalisiin suhteisiin, pahimmassa tapauksessa työpaikan ja ansiotulojen menetykseen sekä avioeroon (WHO 2014).
Terveydelle haitallinen riskiraja naisilla on 12-16 alkoholiannosta viikossa ja vastaava luku miehillä on 23-24 annosta. Nämä ovat rajoja, jolloin terveydenhuollon on viimeistään puututtava alkoholin käyttöön (Alkoholiongelmaisen hoito:Käypähoitosuositus 2016). Alkoholin riskikäyttäjiä oli vuonna 2012 työikäisistä miehistä 39 % ja naisista 14 % (Laitinen ym. 2013). FinTerveys 2017 –tutkimuksen mukaan suomalaisten työikäisten humalahakuinen juominen on kuitenkin vähentynyt.
Miehistä kolmasosa ja naisista yksi kymmenestä juovat vähintään kerran kuukaudessa 6 annosta tai enemmän. Samalla raittiiden osuus on lisääntynyt, miehistä viidennes ja naisista neljännes eivät käytä lainkaan alkoholia (Mäkelä ym. 2018).
Alkoholi vaikuttaa terveyskäyttäytymisen lisäksi sairauspoissaoloihin sekä työkyvyttömyyseläkkeisiin. Ongelmajuominen ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät myös omailmoitteisia sairauspoissaoloja (Salonsalmi 2016). Salosalmen ym. (2012) tutkimuksen mukaan runsaasti ja säännöllisesti alkoholia käyttävillä työntekijöillä on kohonnut riski ennennaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle mielialahäiriöiden vuoksi.
Alkoholia ei välttämättä aina tunnisteta mielialahäiriöiden taustalta. Tutkimus painottaakin alkoholin käytön merkitystä yhtenä riskitekijänä työkyvyn menettämiselle keski-ikäisillä työntekijöillä. Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisemisessä on tärkeä huomioida alkoholin käyttötottumukset, jos työkyky on uhattuna mielialahäiriön vuoksi. Alkoholin käyttö on yhteydessä henkiseen toimintakykyyn ja sitä kautta se lisää riskiä mielialahäiriöihin ja niistä johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin (Salonsalmi 2012).
Alkoholin liikakäyttöön on puututtava yhteiskunnan jokaisella sektorilla niin politiikassa kuin perusterveydenhuollossa oikeudenmukaisella tavalla. Alkoholilainsäädäntö säätelee alkoholin saatavuutta ja myyntiä, työpaikalla hoitoonohjaus, ehkäisevä päihdetyö sekä terveydenhuollossa riittävän varhainen puuttuminen, ovat keinoja, joilla voidaan alkoholin liikakäyttöä ehkäistä. Koska alkoholin suurkuluttajista suurin osa on työikäisiä, työterveyshuollon rooli korostuu alkoholin käytön ennaltaehkäisemisessä, tunnistamisessa ja hoitamisessa (WHO 2014, Holmila 2016, Alkoholiongelmaisen hoito:
Käypähoitosuositus 2018).
2.1.3 Ruokailutottumukset
Terveys 2011-tutkimuksen mukaan suomalaisten ruokailutottumukset ovat parantuneet viimeisten vuosikymmenten aikana, jolloin myös sepelvaltimotaudista aiheutuvat kuolemantapaukset ovat vähentyneet (Männistö ym. 2012). Toisaalta ylipainosta ja lihavuudesta on tullut kansanterveydellinen ongelma (Koponen ym. 2018). FinTerveys 2017-tutkimuksessa havaittiin että työikäisillä ruokailutottumukset eivät monelta osin
vastaa kansallisia ravitsemussuosituksia esimerkiksi kasvisten ja hedelmien syöminen on edelleen suosituksia selvästi vähäisempää etenkin miesten keskuudessa (Valsta ym.
2018). Terveellisillä elintavoilla kuten ravinnolla, pystytään ehkäisemään kansanterveydellisiä sairauksia (Koponen 2018).
Ylipainoisten osuus (painoindeksi vähintään 25 kg/m2) koko suomalaisesta väestöstä on kasvanut riippumatta ikäryhmästä. Vuonna 2017 neljännes suomalaisista aikuisista oli lihavia (painoindeksi yli 30 kg/ m2) ja ylipainoisten osuus oli 2,5 miljoonaa (Lundqvist ym. 2018). Lihavuus on maailmanlaajuinen kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan joka vuosi 2,8 miljoonaa ihmistä kuolee ylipainon seurauksena. Vuonna 2014 maailmassa oli 650 miljoonaa lihavaa aikuista. Aiemmin lihavuus yhdistettiin korkean elintason maihin mutta nyt lihavuus on levittäytynyt myös matalan elintason maihin. Tulevaisuudessa ongelmaksi muodostuvat ylipainoiset lapset, joista tulee aikuisiällä ylipainoisia (WHO 2017a).
Syömistottumuksia voi muuttaa esimerkiksi stressi (Järvelä-Reijonen ym. 2016).
Nevanperä (2012) työryhmineen havaitsivat tutkimuksessaan että työperäinen uupuminen voi johtaa syömistottumusten muuttumiseen ja sitä kautta ylipainon syntymiseen. Naiset, joilla oli työperäistä uupumista, oli suurempi riski tunnesyömiseen sekä hallitsemattomaan syömiseen kuin niillä, joilla uupumista ei ollut. Järvelä-Reijonen (2016) tutkimusryhmineen havaitsi, että korkea stressitaso lisää epäsuotuisia syömistottumuksia kuten tunnesyömistä. Stressaantuneilla ylipainoisilla ja lihavilla henkilöillä ei ole voimavaroja laihduttamiseen vaan enemmänkin masennukseen liittyvää oireilua (Järvelä-Reijonen ym. 2016). Laitisen (2004) tutkimuksen mukaan nuoremmilla työntekijöillä oli havaittavissa stressiin liittyvää syömistä. Epäterveellistä ruokaa kuten pitsaa ja hampurilaisia söivät enemmän ne henkilöt, jotka olivat yrittäneet lieventää stressiä syömällä ja juomalla. Terveellisten elintapojen muutoksessa ja ylläpitämisessä on siis tärkeää huomioida psyykkinen työssä jaksaminen. Painonhallinnassa se voi olla esimerkiksi stressinhallintakeinojen opettelemista (Laitinen 2004).
Vuorotyö vaikuttaa työntekijöiden ruokailutottumuksiin. Vuorotyössä vuorokausirytmin muutos, mahdolliset uniongelmat ja ruoansulatuskanavan vaivat voivat vaikuttaa ruokailutottumuksiin. Vuorotöissä ruokailuajat muuttuvat ja napostelu lisääntyy (Costa
2010). Vuorotyötä tekevillä on todettu enemmän lihavuutta kuin päivätyötä tekevillä (Karlsson ym. 2001). Viitasalo (2016) havaitsi tutkimuksessaan että metabolista oireyhtymää esiintyi enemmän miehillä, jotka tekivät vuorotöitä kuin päivätyötä.
Australialaisessa 20 vuoden seurantatutkimuksessa tarkasteltiin lapsuudenajan ja aikuisuuden aamupalan poisjättämisen ja sydänterveyden välistä yhteyttä. Aamupalan poisjättäminen vaikutti yleisesti huonompaan terveyskäyttäytymiseen. Terveellisiä ravintosuosituksia noudatettiin tuolloin vähemmin, vyötärön ympärykset olivat isompia sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä oli enemmän (Smith ym. 2010).
Horikawan ym. (2010) meta-analyysin tulokset olivat samansuuntaisia. Aamupalan poisjättäminen oli yhteydessä ylipainoon ja lihavuuteen (Horikawa ym. 2010). Toisaalta painoa saatetaan myös kontrolloida jättämällä aamupala pois (Keski-Rahkonen ym.
2003).
Työssä käyvien aikuisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaa olennaisesti työpäivän aikainen syöminen (Raulio 2012). Raulion (2011) tutkimuksen mukaan työtehtävät, työaikajärjestelyt ja työpäivänaikainen syöminen vaikuttivat siihen, kuinka terveelliset työntekijän ruokailutottumukset olivat. Työntekijät, joilla ei ollut mahdollisuutta työpaikkaruokalan käyttöön, jättivät lounaan useammin väliin kuin muut. He söivät usein lounaseväitä tai lounas syötiin kotona tai muussa ravintolassa. Työpaikkaruokalassa syövät työntekijät söivät enemmän kasviksia ja kalaa kuin muut (Raulio 2011).
Ruokailutottumukset sekä ateriarytmi ovat yksilöllisiä, joihin myös kulttuuri vaikuttaa.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta on laatinut suomalaisen ravitsemussuosituksen, jonka tehtävänä on kannustaa tekemään arjen ruokailussa terveyttä tukevia ja edistäviä valintoja (Terveyttä ruoasta- Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014). Kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä täysviljatuotteita suositellaan käytettäväksi runsaasti päivän aikana sekä leivän päälle kasvisrasva levitettä ja ruoan valmistuksessa kasviöljyjä. Kovat rasvat suositellaan vaihdettavaksi pehmeisiin. Maitovalmisteiden olisi hyvä olla vähärasvaisia.
Kalaa suositellaan syötävän 2-3 kertaa viikossa. Terveellisessä ruokavaliossa on vähän lisättyä sokeria ja suolaa (Terveyttä ruoasta-Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, WHO 2017a).
2.1.4 Fyysinen aktiivisuus
Fyysinen aktiivisuus on kaikkea sitä lihastyötä, joka lisää energiankulutusta (Pälve 2017).
Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan lihasten tahdonalaista toimintaa, joka johtaa varsinaisen liikkeen syntymiseen (Liikuntaan liittyviä määritelmiä: Käypähoitosuositus 2015). Fyysinen aktiivisuus voidaan jakaa erilaisiin kategorioihin kuten työssä tapahtuvaan aktiivisuuteen, työmatkaliikuntaan sekä vapaa-ajan fyysiseen aktiivisuuteen (Pälve 2017). Liikunnasta puhutaan silloin kun fyysiseen aktiivisuuteen on jokin syy tai tarkoitus esimerkiksi liikunnallinen harrastus (Liikuntaan liittyviä määritelmiä:
Käypähoitosuositus 2015).
Säännöllisellä liikunnalla on todettu olevan lukuisia terveyshyötyjä. Liikunnalla pystytään ehkäisemään ja hoitamaan monia kansanterveydellisiä sairauksia yhdessä muiden elintapamuutosten kanssa kuten diabetesta, lihavuutta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, masennusta, muistihäiriöitä sekä valtimotauteja. Liikunta näyttäisi suojaavan myös työkyvyttömyydeltä etenkin niiden työntekijöiden kohdalla, joilla työkyvyttömyyden riski on ennestään kohonnut. Liikunta parantaa toimintakykyä sekä lisää eliniän odotetta (Taimela 2013, Liikunta: Käypähoitosuositus 2016).
Nyky-yhteiskunnassa liikkumattomuus on noussut yhdeksi terveysriskiksi. Vähäinen liikunta ja pitkäainen istuminen lisäävät kroonisia sairauksia kuten sydän- ja verisuonisairauksia, diabetesta ja riskiä sairastua syöpään. Lisäksi liikkumattomuus vaikuttaa mielenterveyden ongelmiin, lisää uniongelmia sekä heikentää kognitiivisia toimintoja (Helajärvi ym. 2015). Fyysisen aktiivisuuden vähyys sekä huono fyysinen kunto ovat jopa kuoleman riskiä lisääviä tekijöitä. Kuoleman riskin on todettu lisääntyvän niillä henkilöillä, jotka istuivat paljon vapaa-ajalla (Patel ym. 2010, Heläjärvi ym. 2015).
Liikunnan määrään ja fyysiseen aktiviisuuteen vaikuttaa yleisesti elämäntilanne ja koulutustaso. Fyysisesti passiivisilla henkilöillä on usein matalampi koulutustaso ja elämäntilanne sellainen, ettei se mahdollista liikunnalliseen elämäntapaan. Fyysistä aktiivisuutta voi rajoittaa esimerkiksi perheessä olevat pienet lapset sekä yrittäjänä työskenteleminen (Laitinen 2004).
FinTerveys 2017- tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä 73 % ja naisista 71 % liikkuivat vapaa-ajalla. Tutkimuksessa havaittiin, että miesten vapaa-ajan liikunta oli yleistynyt. Toisaalta alle kolmasosa kaikista vastanneista ei harrastanut vapaa-ajalla lainkaan liikuntaa ja kestävyysliikunnan osalta puolet vastaajista eivät yltäneet terveysliikuntasuosituksiin. Miesten työmatkaliikunta oli lisääntynyt, miehistä 20 % raportoi liikuvansa vähintään 15 minuutin ajan työmatkalla. Naiset harrastivat yleisesti enemmän työmatkaliikuntaa kuin miehet (Borodulin ym. 2018).
Terveyden kannalta huolestuttavaa on, jos liikuntaa ei harrasteta lainkaan vapaa-ajalla, sillä passivinen elämäntyyli ja istuminen ovat muutoinkin lisääntyneet (Helajärvi ym.
2015). UKK- terveysliikuntasuositusten (2018) mukaan terveyden kannalta aikuisen on hyvä harrastaa kestävyystyyppistä liikuntaa joko reippaasti 2,5 tuntia tai rasittavasti 1 tunti 15 minuuttia viikossa, kuitenkin niin, että yksi liikuntakerta kestää vähintään 10 minuuttia. Kestävyysliikunnan lisäksi olisi hyvä olla vielä kahdesti viikossa lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa. Terveyshyötyjen aikaansaamiseksi, liikuntakertoja suositellaan olevan vähintään kolmesti viikossa.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2015) on laatinut kansallisen suosituksen istumisen vähentämiseksi. Suosituksessa kehotetaan työpaikkoja edistämään fyysisesti aktiivista arkea niin, että paikallaan olemista saataisiin vähennettyä. Työ ja Terveys (2012) tutkimuksen mukaan työntekijöistä noin neljännes istuu pääosan työajastaan.
Huolestuttavaa on että aikuiset ovat paikallaan joko istuen, seisten tai makuuasennossa kolme neljäsosaa heidän valveillaoloajastaan (Pehkonen ja Nevala 2013). Työpaikalle on hyvä laatia selkeä ohjeistus toimintatavoista, joilla istumista voitaisiin vähentää.
Toimintaohjeiden laatiminen on hyvä tehdä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kuten henkilöstöhallinnon, työsuojelun sekä työterveyshuollon. Työntekijöitä on hyvä kannustaa välttämään pitkäaikaista istumista, tauottaa työtä riittävästi sekä lisäämään työmatkaliikuntaa. Työterveyshuolto voi työpaikan toimintaohjeiden lisäksi huomioida pitkäaikainen paikallaan istuminen terveystarkastuksissa, kartoittaa sen määrää ja olla aktiivinen uusien keinojen löytämisessä yksilölliset toiveet huomioiden (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015).
2.2 Työkyky
Työkyvyllä tarkoitetaan työn vaatimusten ja työntekijän omien voimavarojen ja työn välistä tasapainotilaa. Työntekijän voimavaroja ja työkykyä edistäviä asioita ovat toimintakyky, terveys, koulutus, ammatillinen osaaminen, arvot sekä asenteet. Työhön katsotaan kuuluvaksi työympäristö, sosiaalinen työyhteisö sekä työn varsinainen sisältö ja vaatimukset sekä työn organisoiminen ja johtaminen. Työkyky-käsite on hyvin laaja- alainen ja moninainen riippuen siitä, mistä näkökulmasta työkykyä halutaan tarkastella (Ilmarinen 2006, Taimela 2013).
Työkyvyn perustan muodostavat terveys ja toimintakykyky (Kuva 1.) Työkyvyn kannalta on olennaista, että yksilöllä on riittävä osaaminen ja valmiudet kyseiseen työtehtävään ja että työelämässä tapahtuvien jatkuvien muutosten myötä, työntekijä päivittää jatkuvasti osaamistaan. Työkykyyn vaikuttaa olennaisesti myös työn ja muun elämän väliset suhteet. Työntekijän voimavarojen ja työn vaatimusten yhteensovittaminen on jatkuvaa toimintaa. Työntekijän voimavarat muuttuvat eri elämänvaiheissa kuten ikääntymisen myötä, jolloin toimintakyky ja terveys voivat heikentyä. Työn vaatimuksiin vaikuttaa esimerkiksi globalisaatio sekä teknologian kehittyminen (Ilmarinen 2006).
Lähiyhteisö Yhteiskunta
Kuva 1. Työkykytalo (mukaellen Ilmarinen 2006).
Terveys Toimintakyky Ammatillinen osaaminen
Arvot Asenteet Motivaatio
Työ Työolot Työn sisältö ja vaatimukset
Työyhteisö ja organisaatio Esimiestyö ja jkohtaminen
Työkyky
Perhe
Toimintaympäristö
Työkyky
Työikäisten koettu työkyky on säilynyt ennallaan viimeisten vuosien aikana. FinTerveys 2017- tutkimuksen mukaan 30-69-vuotiaista aikuisista neljä viidesosaa koki olevansa täysin työkykyisiä. Työykyky alkoi heikentyä 50 ikävuoden jälkeen ja 60-69-vuotiasta täysin työkykyisiä oli enää yli puolet tutkimukseen osallistujista. Tutkimuksen mukaan iäkkäämpien naisten koettu työkyky ja henkinen työkyky ovat heikentyneet verrattuna aiempiin vuosiin. Työssäkäyvistä 30-69-vuotiaista melkein 90 % koki työkykynsä olevan hyvä niin työn ruumiillisten kuin henkisten vaatimusten kannalta (Koskinen ja Sainio 2017). 15-vuoden seurantatutkimuksessa työkyvyn todettiiin olevan heikompi fyysisesti raskaampaa työtä tekevillä kuin kevyempää työtä tekevillä (Punakallio ym. 2019).
Työikäisillä 30-49-vuotiailla naisilla sairauspoissaolopäiviä on havaittu olevan enemmän kuin miehillä. Iän myötä sukupuolten välinen ero tasoittuu ja 60 ikävuoden jälkeen sairauspoissaolopäiviä on molemmilla sukupuolilla lähes yhtä paljon. Työkyvyssä on havaittu eroavaisuuksia myös koulutusten välillä. FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan korkeammin koulutetuista naisista 83 % ja miehistä 89 % pitää itseään täysin työkykyisinä ja he arvioivat pystyvänsä olemaan työssään eläkeikään saakka. Perusasteen koulutuksen käyneistä itsensä täysin työkykyisiksi arvioi yli puolet vastaavast (Koskinen ja Sainio 2017). Omaa terveyttä ja taloudellisia tekijöitä pidetään merkittävimpinä tekijöinä työssä jatkumiselle (Kauppinen ym. 2013).
Elintavoilla näyttäisi olevan vaikutusta työkykyyn. Epäterveelliset elintavat heikentävät työsuoritusta sekä estävät työstä palautumista (Nevanperä 2016). Työntekijöillä, jotka palautuvat huonosti työstä, on epäterveellisiä elintapoja useammin kuin hyvin työstä palautuneilla henkilöillä. He esimerkiksi tupakoivat useammin sekä liikkuvat vähemmän (Laitinen ym. 2013). Ylipainolla on todettu olevan myös yhteyttä koettuun heikentyneeseen työkykyyn varhaisessa keski-iässä riippumatta työn fyysisestä rasittavuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että heikentynyttä työkykyä ennustivat sosiaalisen tuen puute sekä muutoinkin epäterveelliset elintavat (Nevanperä ym. 2015).
Terveelliset elintatavat lisäävät puolestaan työssä jaksamista (Laitinen 2004). Työssä jaksamista ja työstä palautumista voidaan edistää hyvillä yöunilla, liikunnalla ja ruokailutottumuksilla (Kauppinen ym. 2013).
2.3 Terveellisten elintapojen edistäminen
Epäterveellisiin elintapoihin on puututtava riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta niiden vaikutus työkykyyn voitaisiin estää (Nevanperä ym. 2016). FinTerveys 2017- tutkimuksessa suomalaisista aikuisista lähes viidennes sai kehotuksen muuttaa elintapojaan joltain terveydenhuollon ammattilaiselta viimeisen vuoden aikana (Koponen ja Aalto 2018). Terveydenhuollossa tapahtuvalla ohjauksella ja neuvonnalla voidaan vaikuttaa elintapoihin. Elintapaohjauksen vaikuttavuus on parempi silloin, jos henkilöllä on jo jokin sairaus tai terveysriski (Absetz ja Hankonen 2011). Viitasalo (2016) havaitsi tutkimuksessaan että vähäinenkin elintapaohjaus oli hyödyllistä miehille, joilla oli korkea riski sydän- ja verisuonisairauksille (Viitasalo 2016).
Työkykyä voidaan parantaa kohentamalla fyysistä kuntoa. Kettunen (2015) havaitsi tutkimuksessaan, että kestävyyskunnon parantuminen kohensi työkykyä niiden henkilöiden kohdalla, joilla työkyky oli jo alentunut. Parempi fyysinen kunto vähensi myös stressin kokemusta (Kettunen 2015). Wu ym. (2015) tutkivat reippaan kävelyn vaikutusta teknologia-alalla työskentelevien työntekijöiden työssä jaksamiseen.
Teknologia-alalla työympäristö on usein stressaavaa ja työn kovat vaatimukset lisäävät väsymystä. Tutkimuksen mukaan kahdeksan viikon kävelyohjelma lisäsi merkittävästi työntekijöiden työmotivaatiota ja keskittymiskykyä sekä vähensi väsymystä. Reipas kävely sopii erinomaisesti teknologia-alalla työskenteville, jotka istuvat paljon työpäivän aikana ja työ on stressaavaa. Kävely on helppo toteuttaa missä ja milloin vain, ilman mitään välineitä (Wu ym. 2015).
Terveyden edistäminen on sekä yksilötasolla tapahtuvaa terveysneuvontaa mutta myös laajempaa terveyttä edistävää toimintaa, jossa huomioidaan sosiaalisen ympäristön vaikutus yksilön käyttäytymiseen. Yksilötasolla terveyttä pyritään edistämään tukemalla terveisiin elintapoihin liittyviä valintoja sekä tunnistamaan mahdolliset muutosta estävät tekijät (Sihto 2016). Muutosprosessi lähtee aina yksilön aiemmista elämänkokemuksista ja terveyskasvatustilanteista, ovatko ne olleet myönteisiä vai kielteisiä. Yksilön luonteenpiirre voi myös vaikuttaa terveysneuvonnan toteutustapaan, positiivinen asenne auttaa elintapamuutosten toteuttamisessa. Terveysneuvonnassa ammattihenkilöllä täytyy olla aidosti aikaa paneutua ja selvittää asiakkaan motivaatiota sekä mahdollisuuksia
terveyttä edistäviin muutoksiin (Rautava 2016). Elintapamuutoksessa yhtenä tärkeänä tekijänä on myös yksilön pystyvyyden tunteen vahvistaminen (Uutela 2016).
Työ ja terveys 2012-tutkimuksessa kävi ilmi, että vain noin kaksi viidesosaa tutkimukseen osallistuneista koki, että yrityksen johto oli melko paljon kiinnostunut henkilöstön terveydestä ja hyvinvoinnista. Epäterveellisiä elintapoja oli enemmän niillä työntekijöillä, jotka kokivat, että johto ei ollut lainkaan kiinnostunut hyvinvoinnista ja terveydestä. Työantajan kiinnostuksella näyttääkin olevan merkitystä sille, millainen on työpaikalla toteutettava terveyttä edistävä toiminta ja kuinka paljon yritys on valmis laittamaan rahaa hyvinvointia tukevaan toimintaan. Terveyttä edistävän toiminnan tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä tekemään terveellisiä valintoja elintapojen suhteen (Laitinen ym. 2013).
Muutosvaihemallin eli transteoreettisen mallin (Kuva 2.) mukaan elintapoihin liittyvä muutos tapahtuu vaiheittain ja yksilö asetetaan eri tasoille sen mukaan, kuinka motivoitunut hän on muuttamaan epäterveellisiä elintapojaan. Muutos terveellisiin elintapoihin voi tapahtua jos yksilö on itse siihen valmis ja halukas (Prochaska ja Diclemente 1983, Prochaska ja Velicer 1997). Yksilön on itse uskottava pystyvänsä muutoksen, jolloin käyttäytyminen voi muuttua pysyvämmäksi (Uutela 2016).
Muutosvaihe-mallissa ajatuksena on, että muutos tapahtuu harkinnan, tavoitteellisen ja suunnitelmallisen toiminnan kautta. Muutosvaihemalli koostuu viidestä tasosta, jotka ovat esiharkinta-, harkinta, valmistelu-, aloittelu-, toiminta- ja ylläpitovaihe (Prochaska ja Velicer 1997).
Yksilön motivaatio ja valmius toimia muuttuu eri vaiheiden myötä, mikä pitäisi ottaa huomioon terveysneuvonnassa. On hyvä selvittää missä muutosvaiheessa yksilö on, jolloin osataan antaa oikeanlaista ohjausta. Yksilö voi hyötyä erilaisesta ohjauksesta muutoksen eri vaiheiden aikana (Lihavuus:Käypähoitosuositus 2013).
Absetz ja Hankonen (2011) tutkivat terveydenhuollossa käytössä olevien erilaisten menetelmien vaikuttavuutta elämäntapaohjauksessa. Tutkimuksessa havaittiin että motivoiva haastattelu on erittäin käyttökelpoinen menetelmä. Sillä saadaan pitkäkestoisia tuloksia ja varsinaisen haastattelun toteuttaminen vaatii vain vähän resursseja ja aikaa.
Motivoivaa haastattelua voidaan käyttää erilaisille henkilöille, myös niille, jotka kokevat elämäntapamuutoksen vaikeana (Absetz ja Hankonen 2011).
Ylläpito: Suunnitelman toteutuminen. Tehdyt muutokset ovat osa arkipäivää.
Toiminta: Yksilö on alkanut toteuttaa suunnitelmaansa mutta tiedostaa vielä että repsahduksen mahdollisuus on olemassa. uudet elintavat tuntuvat hyviltä.
Valmistautuminen: Muutoksen hyödyt ovat haittoja suuremmat,päätös ryhtyä muuttamaan elintapoja. Yksilö tekee suunnitelman muutosprosessin toteuttamiseksi sekä alkaa hiljalleen toteuttamaan sitä.
Harkinta: Elintapojen muutosten hyötyjen ja haittojen punnitseminen.
Yksilö pohtii mitä hyötyä muutoksesta on.
Esiharkinta: Yksilö ei ole vielä tietoinen muutostarpeesta eikä pidä sitä mahdollisena. Yksilö ei ole vielä ajatellut muuttaa mitään.
Repsahdus: Repsahdus voi tulla missä muutosvaiheessa tahansa ja siihen on shyvä uhtautua oppimiskokemuksena.
Kuva 2. Terveyskäyttäytymisen muutosvaihemalli mukaellen Prochaska ja Diclemente 1983.
Motivoiva haastattelu on William R. Millerin (1983) kehittelemä menetelmä edistämään terveyskäyttäymisen muutosta. Haastattelu on asiakaslähtöinen ja perustuu ammattilaisen ja asiakkaan väliseen keskusteluun. Motivoiva haastattelu on todettu käyttökelpoiseksi ja helpoksi tavaksi vaikuttaa henkilön terveyskäyttäytymiseen. Haastattelun tavoitteena on löytää asiakkaan motivaatio elintapoihin liittyvien muutosten tekemiseksi. Menetelmää käytettiin alun perin alkoholiongelmaisten hoidossa ja myöhemmin todettiin sen toimivan myös muiden riippuvuuksien hoidossa. Menetelmää kehittäessä on hyödynnetty tärkeimpiä psykologisia teorioita (William ja Rose 2009, Järvinen 2014).
2.4 Elintapaohjaus ja neuvonta työterveyshuollossa
Työterveyshuoltolaki (1383/2001) velvoittaa työantajaa järjestämään työterveyshuollon siinä laajudessaan kuin se kullakin työpaikalla on tarpeen. Työterveyshuollon tehtävänä on ennaltaehkäisevästi ohjata ja neuvoa asiakkaitaan työkykyyn liittyvissä riskitekijöissä, niiden tunnistamisessa ja vähentämisessä. Lain nojalla on annettu asetuksia, joissa hyvässä työterveshuoltokäytännössä (708/2013) korostetaan yksilötasolla työterveyshuollon roolia terveyden ja työkyvyn edistämisessä sekä niihin vaikuttavien voimavarojen tunnistamisessa (Sauni 2014). Työterveyshuollossa toteutettavissa terveystarkastuksissa, vastaanottokäynneillä sekä ryhmämuotoisissa ohjauksissa pyritään vaikuttamaan työntekijöiden elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen ohjaamalla terveyttä edistäviä valintoja. Työterveyshuollolla on velvollisuus tukea työntekijöiden terveellisiä elintapoja, jotka parantavat työssä jaksamista ja työkyä (Laitinen ym. 2013).
Koettu työkyky laskee iän myötä, joten etenkin eläkeiän kynnyksellä olevien työntekijöiden työkykyä on ylläpidettävä, jotta työssä jatkaminen on mahdollista osittaisellakin työkyvyllä. Tulevaisuudessa on kuitenkin tärkeää ennaltaehkäistä työkyvyn heikkenemistä niin iäkkäämmillä kuin nuoremmillakin työntekijöillä (Gould ym. 2012). Työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on monien eri tahojen yhteistä toimintaa. Työpaikalla vastuu työkyvyn ylläpitämisestä on sekä esimiehellä että työntekijällä. Toisaalta työkyvyn säilymiseen vaikuttaa koko työyhteisön toimivuus, miten työyhteisö tukee työssä jaksamista. Työterveyshuollon ja työsuojeluorganisaation tehtävänä on havaita mahdolliset työkykyyn vaikuttavat riskit ja huolehtia omalta
osaltaan työkyvyn tukeminen. Työn ja muun elämän tasapainon löytämiseksi, perheellä, sukulaisilla ja ystävillä on puolestaan tärkeä rooli yksilön työkyvyn säilymisessä (Ilmarinen 2006).
Pohjois-Suomen hyvinvointi- ja terveysohjelmaan liittyvässä tutkimushankkeessa todettiin, että terveellisten elintapojen ohjaus kuuluu olennaisena osana työterveyshuollon toimintaa. Tutkimuksen mukaan niillä nuorilla työntekijöillä, jotka olivat saaneet työterveyshuollosta henkistä tukea, terveelliset elintavat olivat yleisempiä.
Työterveyshuollon on siis hyvä huomioida ja selvittää myös nuorten työntekijöiden terveyskäyttäytymistä (Laitinen 2004). Työkyvyn tukeminen voi kohdentua myös esimerkiksi painonpudotuksen tukemiseen. Ylipainolla on todettu olevan yhteyttä heikentyneeseen työkykyyn, joka voi puolestaan lisätä riskiä sairastua sellaisiin sairauksiin, jotka johtavat ennenaikaiselle eläköitymiselle. Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyössä antama tuki on tärkeää (Nevanperä ym. 2015).
Työelämässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, mikä asettaa tulevaisuudessa uusia haasteita työterveyshuollolle. Edelleen on olemassa riskejä työoloihin ja työturvallisuuteen liittyen, joihin myös työterveyshuollon on puututtava. Työhön liittyviä pitkäaikaisia ja toistuvia oireita esiintyy noin kolmanneksella työvoimasta. Työväestön ikääntyminen lisää puolestaan pitkäaikaissairauksien yleisyyttä. Jatkuva muutos, kiire ja epävarmuuden tunne vaikuttavat työntekijöiden terveyteen ja työkykyyn. Työterveyshuolloissa on pystyttävä tunnistamaan työn kuormitustekijät ja arvioida niiden vaikutusta suhteessa työntekijän toimintakykyyn. Työssä jaksamisen tukeminen, varhainen puuttuminen työkykyä uhkaaviin tekijöihin ja työkyvyn edistäminen sekä työn sopeuttaminen mahdollisen työrajoitteisen työntekijän tarpeiden mukaan, ovat työterveyshuollon tulevaisuuden haasteita. Työterveyshuollon kehittäminen ja sitä kautta laadun varmistaminen onkin jatkuvaa toimintaa (Valtioneuvoston periaatepäätös 2015).
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET
Tämän Pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli kuvata työntekijöiden elintapoja ja miten ne olivat yhteydessä koettuun työkykyyn ja millaista tukea työntekijät toivoivat saavansa työterveyshuollolta mahdollisessa terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.
Elintavoista tarkasteltiin tupakointia, alkoholin käyttöä, fyysistä aktiivisuutta, ruokailutottumuksia ja unta.
Tutkimuskysymykset:
1. Millaiset ovat työntekijöiden elintavat?
2. Miten elintavat ovat yhteydessä koettuun työkykyyn?
3. Millaista tukea työntekijä toivoo saavansa työterveyshuollolta terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa?
4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Aineisto
Kvantitatiivisen poikittaistutkimuksen aineisto kerättiin kyselyn (Liite 1) avulla erään työterveyshuollon asiakkailta. Kyselylomake sisälsi standardoituja kysymyksiä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen käyttämästä AVTK-kyselystä (”Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys”-kysely), Työkykyindeksistä sekä Työstressikyselystä. Suomalaisten aikuisväestön terveyskäyttäytymistä on tutkittu AVTK-kyselyllä vuodesta 1978 alkaen aina 2014 vuoteen saakka (Helldàn ja Helakorpi 2015). Työkykyindeksi-lomake sekä työstressi-kysely ovat yleisesti työterveyshuollossa käytettyjä menetelmiä, joilla arvioidaan koettua työkykyä sekä stressin määrää (Elo ym.
1990, Ilmarinen 2009).
Työkykyindeksissä vastaaja arvioi subjektiivisesti henkistä ja fyysistä työkykyään ja omaa terveyttä. Työkykyindeksillä voidaan arvioida hyvin työmotivaatioon, terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä haittatekijöitä (Gould ym. 2006). de Zwart ym. (2002) työryhmineen testasivat työkykyindeksin toistettavuutta yli 40-vuotiailla rakennustyöntekijöillä. Tutkimuksessa todettiin työkykyindeksin toistettavuuden olevan hyvä ja se on hyväksyttävä menetelmä luokittelemaan työntekijöiden koettua työkykyä.
Työkykyindeksi ennustaa hyvin myös pitkittyneitä sairauspoissaoloja (Lundin ym. 2017).
Työkykyindeksi koostuu seitsemästä eri osasta (Tuomi ym. 1991), josta tähän tutkimukseen valittiin kolme osaa. Työkykypistemäärä arvioi nykyistä työkykyä verrattuna parhaimpaan mahdolliseen elinaikaiseen työkykyyn, jossa asteikolla 0-10 arvioidaan nykyinen työkyky (0= ei ole kykenevä työhön, 10= parasta mahdollinen työkyky). Työkykypistemäärän tulokset jaettiin kolmeen luokkaan 0-7=
alhainen/kohtalainen, 8-9= hyvä ja 10=erinomainen. Lisäksi kysyttiin oma arvio siitä, kykeneekö työskentelemään terveyden puolesta kahden vuoden kuluttua sekä omaa arviota työkyvystä työn henkisten ja fyysisten vaatimusten kannalta.
Työstressikysely on työterveyshuollossa käytössä oleva menetelmä, jolla kartoitetaan työn ja työympäristön psyykkisiä ongelmia, yksilön ja työyhteisön
vaikutusmahdollisuuksia, henkistä jaksamista, tyytyväisyyttä ja voimavaroja. Kysely soveltuu hyvin arvioimaan psyykkistä kuormittuneisuutta niin yksilö- kuin työyhteisötasolla. Työyhteisötasolla kyselyä voidaan käyttää muun muassa työn kehittämissuunnittelussa (Elo ym. 1990). Kyselyn on todettu mittaavan hyvin henkisiä oireita ja uniongelmia (Elo ym. 2003). Työstressikyselyä on käytetty useissa tutkimuksissa ja sen luotettavuus ja käyttökelpoisuus on todettu hyväksi (Elo ym. 1990).
Littman ym. (2006) toteavat tutkimuksessaan työstressikyselyn olevan luotettava mittaamaan stressiä sekä käyttökelpoinen menetelmä seurantatutkimuksissa.
Työstressikyselyjä on sekä laaja että suppea. Laajassa kyselyssä on 58 osa-aluetta ja suppeassa 21 osa-aluetta (Elo ym. 1990). Tähän tutkimukseen valittiin yleistä stressin tunnetta kuvaava kysymys ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi taikka hänen on vaikea nukkua asioiden vaivatessa jatkuvasti mieltä. Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?”.
Vastausvaihtoehdot olivat 5-portaisella asteikolla 1= en lainkaan ja 5= erittäin paljon (Elo ym. 2003). Lisäksi tämän tutkimuksen kyselyssä oli kysymyksiä liittyen työntekijöiden toiveisiin, millaista tukea he kaipaavat työterveyshuollolta liittyen elintapamuutoksiin.
Kysely toteutettiin tammikuun 2019 aikana. Asiakasyritysten toiveesta kyselyt lähetettiin ensin yritysten työterveyshuollon yhteyshenkilöille, jotka jakoivat sähköisen kyselyn eteenpäin omassa organisaatiossaan. Kyselystä annettiin myös paperinen versio, jonka pystyi antamaan niille työntekijöille, joilla ei ole käytössä työpaikan sähköpostia tai eivät sitä käytä. Vastausaikaa oli kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetettiin uusintakysely.
Kyselyyn vastasi 254 työntekijää. Työterveyshuollon asiakkaita oli tammikuussa 2019 4389 ja vastausprosentti oli näin 6 %.
4.2 Aineiston analysointi
Sähköiseen kyselyyn tulleet vastaukset siirrettiin suoraan SPSS 25- ohjelmistoon, jossa tilastollinen analyysi tehtiin. Tuloksissa analysoitiin elintapoja ja terveyskäyttäytymistä miehillä ja naisilla. Tutkimusaineistosta tarkasteltiin ensin muuttujien yleistä esiintyvyyttä frekvenssiajakaumien avulla. Tämän jälkeen muuttujien välisiä riippuvuuksia ja elintapojen yhteyttä koettuun työkykyyn testattiin ristiintaulukoinnin
avulla. Ristiintaulukoinnilla voidaan testata erityisesti kahden tai useamman luokitteluasteikollisen muuttujan välistä riippuvuutta (Metsämuuronen 2007).
Tilastollisen merkitsevyyden testaamisessa käytettiin khiin neliön p-arvoa.
Taustamuuttujina olivat ikä, sukupuoli, ammatti, siviilisääty, työsuhde ja työyhteisön koko. Muuttujina olivat tupakointi, alkoholin käyttö, ruokailutottumukset, fyysinen aktiivisuus, uni, painoindeksi, terveydentila ja koettu työkyky. Ammatti kysyttiin avoimena kysymyksenä, johon jokainen vastaaja kirjoitti oman ammatinsa. Ammattien luokitteluun on käytössä kansallinen Ammattiluokitus 2010, joka on laadittu Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ammattiluokituksen ISC0-08 pohjalta. Tämä luokittelu perustuu 5-numerotason ammattiluokkaan, johon kukin ammatti sijoitetaan työn sisältö, vaatimustaso ja mahdolliset johto- ja esimiestehtävät huomioiden (Ammattiluokitus 2010). Kyselyyn vastaajia oli kuitenkin vähän, joten ammattiluokittelun sijaan vastaajat jaettiin kahteen ammattiryhmään toimihenkilöt ja tuotantotyöntekijät.
Unesta laskettiin jokaisen vastaajan kohdalla keskiarvo. Jos uniaika oli merkitty esimerkiksi 7-9 tuntia, keskiarvo oli 8 tuntia. Uni luokiteltiin kolmeen luokkaan unen määrän (tunti) mukaan; unen määrä alle 6 tuntia, 6-9 tuntia ja yli 9 tuntia yössä.
Kansallinen unijärjestö National Sleep Foundation suosittelee aikuisen nukkuvan 7-9h yössä (Hirshkowitz ym. 2015). Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) mukaan unen määrä riippuu henkilön iästä ja suositus määräytyy sen mukaisesti. Aikuisille suosituksena on nukkua 7,5 tuntia yössä ja keskimäärin 6-9 tuntia (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2018). Palautumista arvioitiin yhdellä kysymyksellä “Kuinka usein koet olosi levänneeksi yöunien jälkeen?”, vastausvaihtoehtoina oli 1= 3 tai useampana päivänä viikossa, 2= 1-2 päivänä viikossa, 3=harvemmin kuin kerran viikossa ja 4=
kerran kuukaudessa tai harvemmin.
5 TULOKSET 5.1 Taustatiedot
Tutkittavista (n=254) miehiä oli 40 % ja naisia 60 %. Tutkittavien keski-ikä oli 46 vuotta.
Yli puolet vastaajista oli 45-64 vuotiaita. Taulukossa 1 on kuvattu vastaajien taustatiedot.
TAULUKKO 1. Taustatiedot
Miehet n (%)
Naiset n (%)
Yhteensä n (%) Siviilisääty
(n=250) Naimisissa/parisuhteessa Yksin asuva
81 (82) 18 (18)
118 (79) 32 (21)
199 (80) 50 (20) Ammatti
(n=232) Tuotantotyöntekijä
Toimihenkilö
42 (41) 50 (49)
25 (17) 113 (75)
67 (29) 163 (70) Työsuhde
(n=250) Kokoaikainen
Osa-aikainen
90 (91) 9 (9)
131 (87) 19 (13)
221 (89) 28 (11) Työyhteisön koko
(n=254) Toimin yksin
2-19 henkeä 20-49 henkeä 50-249 henkeä 250 ja yli
4 (4) 32 (31) 23 (23) 32 (31) 11 (11)
2 (1) 74 (49) 46 (31) 17 (11) 12 (8)
6 (2) 106 (42) 69 (27) 49 (19) 23 (9) Terveydentila
(n=252) Hyvä Melko hyvä Keskitasoinen Melko huono
29 (29) 37 (37) 30 (30) 5 (5)
52 (35) 58 (39) 34 (23) 6 (4)
81 (32) 95 (38) 64 (25) 11 (4) Työ- ja toimintakykyä
haittaava sairaus/vamma (n=251)
Ei Kyllä
81 (81) 19 (19)
122 (81) 28 (19)
203 (81) 47 (19) Painoindeksi (BMI)
(n=226) Normaali (BMI 18,5-24,9)
Ylipaino (BMI 25-29,9) Lihava (BMI >30)
22 (24) 50 (55) 19 (21)
54 (40) 57 (43) 23 (17)
76 (34) 107 (47) 42 (19) Stressin tunne
(n=253) Ei lainkaan
Vain vähän Jonkin verran
Melko tai erittäin paljon
14 (14) 50 (49) 27 (27) 11 (11)
14 (9) 59 (39) 54 (36) 24 (16)
28 (11) 109 (43) 81 (32) 35 (14)
5.2 Elintavat 5.2.1 Tupakointi
Vastanneista noin viidesosa (19 %) poltti tupakkaa tai käytti nuuskaa (Taulukko 2.). Tästä joukosta nuuskaa käytti 25 % (n=12). Miehet käyttivät useammin nuuskaa kuin naiset.
Tupakoinnissa käytettiin yleisesti tehdasvalmisteisia tai itsekäärittyjä savukkeita.
Tupakkaa poltettiin keskimäärin 13 savuketta päivässä (1-25 savuketta päivässä).
Tupakoinnissa havaittiin eroa ammattiryhmien välillä. Naisten keskuudessa tuotantotyöntekijät (44 %) tupakoivat tai nuuskaavat toimihenkilöitä useammin. Miesten keskuudessa eroa tuotantyöntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä ei ollut.
Enemmistö tupakoivista ja nuuskaa käyttävistä (72 %) oli hieman tai hyvin huolissaan tupakoinnin tai nuuskaamisen terveyshaitoista. Vastaajista 50 % ilmoitti haluavansa lopettaa tupakoinnin. Viimeisen kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=254) 5 % oli vähentänyt tupakointia, naiset miehiä useammin. Perheenjäsen oli useimmiten kehottanut lopettamaan tupakoinnin tai nuuskan käytön.
Miehet n (%)
Naiset n (%)
Yhteensä n (%) Tupakointi ja nuuskan käyttö
(n= 252) Ei
Kyllä
78 (77) 24 (24)
125 (84) 24 (16)
203 (81) 48 (19)
Haluaisi lopettaa
tupakoinnin/nuuskaamisen (n=48)
Kyllä Ei
Ei osaa sanoa
10 (42) 3 (13) 11 (46)
14 (58) 3 (13) 7 (29)
24 (50) 6 (13) 18 (38)
5.2.2 Alkoholin käyttö
Lähes kaikki vastanneista (96 %) oli käyttänyt alkoholia viimeksi kuluneen vuoden (12kk) aikana (Taulukko 3.). Tästä joukosta yli puolet joi alkoholia 2-3 kertaa kuukaudessa tai harvemmin. Miehet joivat alkoholia naisia useammin. Alkoholin TAULUKKO 2. Tupakointi ja nuuskan käyttö.
viikkokulutusmäärät vaihtelivat 0-50 annoksen välillä. Alkoholin käytön riskiraja on naisilla 12 tai yli annosta ja vastaavasti miehillä 23 annosta tai yli viikossa (Alkoholiongelmaisen hoito: Käypähoito suositus 2018). Alkoholin käytön riskirajan viikossa ylitti kahdeksan henkilöä, miehistä viisi ja naisista kolme henkilöä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 12 % vastaajista (n=254) oli vähentänyt alkoholin käyttöä.
TAULUKKO 3. Alkoholin käyttö.
Miehet n (%)
Naiset n (%)
Yhteensä n (%) Alkoholin käyttö viimeksi
kuluneen vuoden aikana
(n=251) En
Kyllä
4 (4) 96 (96)
4 (3) 146 (97)
8 (3) 242 (96) Alkoholin käytön useus?
(n=243) Muutaman kerran vuodessa
2-3 kertaa kuukaudessa Kerran viikossa
2-3 kertaa viikossa Päivittäin
18 (19) 33 (34) 23 (24) 21 (22) 1 (1)
51 (35) 63 (43) 20 (14) 11 (8) 1 (1)
69 (28) 96 (40) 43 (18) 32 (13) 2 (1)
5.2.3 Ruokailutottumukset
Kaikki vastaajat söivät ainakin yhden lämpimän aterian päivässä (Taulukko 4.).
Aamupalan söi päivittäin 73 % vastanneista. Yli puolet vastaajista (56 %) söi hedelmiä ja/tai kasviksia useamman kerran päivän aikana. Ruokailutottumukset erosivat miesten ja naisten välillä. Naiset söivät aamupalan useammin ja hedelmiä ja/tai kasviksia enemmän kuin miehet. Viimeksi kuluneen vuoden (12kk) aikana, 36% vastaajista oli lisännyt kasvisten syöntiä ja 34 % oli vähentänyt sokerin käyttöä. Vastaajista 11 % oli vähentänyt suolan käyttöä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=253) oli vakavasti yrittänyt laihduttaa 17 %.
TAULUKKO 4. Ruokailutottumukset
Miehet n(%)
Naiset n(%)
Yhteensä n (%) Lämpimien aterioiden
määrä
(n=253) Yksi
Kaksi tai enemmän
54 (53) 47 (46)
83 (55) 66 (44)
137 (54) 113 (45) Aamupala
(n=253) Päivittäin
Lähes päivittäin Harvemmin Ei koskaan
66 (65) 15 (15) 16 (16) 5 (5)
119 (79) 17 (11) 9 (6) 6 (4)
185 (73) 32 (13) 25 (10) 11 (4) Hedelmien ja/tai
kasvisten käyttö
(n=250) Useamman kerran päivässä
Useamman kerran viikossa Harvemmin
41 (40) 51 (50) 10 (10)
99 (66) 45 (30) 7 (5)
140 (56) 96 (38) 17 (7)
5.2.4 Fyysinen aktiivisuus
Taulukossa 5 on kuvattu fyysistä aktiivisuutta työmatkalla, vapaa-ajalla ja työpäivän aikana. Työmatkat kuljettiin pääosin moottoriajoneuvolla. Naiset harrastivat useammin työmatkaliikuntaa kuin miehet. Työmatkaliikuntaa yli 15 minuuttia päivän aikana harrasti miehistä 13 % ja naisista 23 %. Vapaa-ajan liikuntaa 2-3 kertaa viikossa tai enemmän harrasti miehistä 77 % ja naisista 74 %. Kolmannes vastaajista harrasti liikuntaa kerran viikossa tai harvemmin. Työn fyysinen rasittavuus painottui enemmän miehille, naiset tekivät fyysisesti kevyempää istuma-tai seisomatyötä. Ruumiillisen kuntonsa melko tai erittäin hyväksi arvioi yli puolet vastaajista. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 34 % vastaajista (n=253) oli lisännyt liikuntaa.
Miehet n (%)
Naiset n (%)
Yhteensä n (%) Työmatkaliikunta
päivän aikana (n=253)
Työ on kotona Työmatka kokonaan moottoriajoneuvolla Alle 15 minuuttia 15-30 minuuttia 30-60 minuuttia Yli tunnin päivässä
1 (1) 81 (79) 9 (9) 5 (5) 7 (7) 1(1)
0 95 (63) 22 (15) 22 (15) 10 (7) 2 (1)
1 (0,4) 176 (70) 31 (12) 27 (11) 17 (7) 3 (1) Vapaa-ajan liikunta*
(n=253) Päivittäin
4-6 kertaa viikossa 2-3 kertaa viikossa Kerran viikossa
2-3 kertaa kuukaudessa
Muutaman kerran vuodessa tai harvemmin
En voi vamman tai sairauden takia harrastaa liikuntaa
7 (7) 29 (28) 43 (42) 8 (8) 8 (8) 7 (7) 1 (1)
12 (8) 38 (25) 64 (42) 25 (17) 12 (8) 3 (2) 2 (1)
19 (8) 67 (26) 107 (42) 33 (13) 20 (8) 10 (4) 3 (1) Työn fyysinen
aktiivisuus (n=253)
Työ on pääosin istumista tai seisomista
Työssä kävellään melko paljon mutta ei joudu nostamaan tai kantamaan painavia esineitä
Työssä kävellään ja nostellaan esineitä paljon, myös portaissa kävelyä
Työ on raskasta ruumiillista työtä
55 (54)
24 (24)
19 (19) 6 (6)
111(74)
18 (12)
20 (13) 3 (2)
166 (66)
42 (17)
39 (15) 9 (4) Nykyinen
ruumiillinen kunto (n=253)
Erittäin hyvä Melko hyvä Tyydyttävä
Melko tai erittäin huono
7 (7) 48 (47) 35 (34) 12 (12)
8 (5) 70 (46) 60 (40) 13 (9)
15 (6) 118 (47) 95 (38) 25 10)
*vähintään puoli tuntia niin, että hengästyy ja hikoilee.
5.2.5 Uni ja palautuminen
Suurin osa vastaajista (78 %) nukkui keskimäärin 6-9 tuntia yössä. Miehet nukkuivat naisia vähemmin, miehistä 32 % nukkui alle 6 tuntia ja naisista vastaavasti 12 %. Kaksi henkilöä nukkui yli 9 tuntia.
TAULUKKO 5. Fyysinen aktiiviisuus.
