Sähköiseen kyselyyn tulleet vastaukset siirrettiin suoraan SPSS 25- ohjelmistoon, jossa tilastollinen analyysi tehtiin. Tuloksissa analysoitiin elintapoja ja terveyskäyttäytymistä miehillä ja naisilla. Tutkimusaineistosta tarkasteltiin ensin muuttujien yleistä esiintyvyyttä frekvenssiajakaumien avulla. Tämän jälkeen muuttujien välisiä riippuvuuksia ja elintapojen yhteyttä koettuun työkykyyn testattiin ristiintaulukoinnin
avulla. Ristiintaulukoinnilla voidaan testata erityisesti kahden tai useamman luokitteluasteikollisen muuttujan välistä riippuvuutta (Metsämuuronen 2007).
Tilastollisen merkitsevyyden testaamisessa käytettiin khiin neliön p-arvoa.
Taustamuuttujina olivat ikä, sukupuoli, ammatti, siviilisääty, työsuhde ja työyhteisön koko. Muuttujina olivat tupakointi, alkoholin käyttö, ruokailutottumukset, fyysinen aktiivisuus, uni, painoindeksi, terveydentila ja koettu työkyky. Ammatti kysyttiin avoimena kysymyksenä, johon jokainen vastaaja kirjoitti oman ammatinsa. Ammattien luokitteluun on käytössä kansallinen Ammattiluokitus 2010, joka on laadittu Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ammattiluokituksen ISC0-08 pohjalta. Tämä luokittelu perustuu 5-numerotason ammattiluokkaan, johon kukin ammatti sijoitetaan työn sisältö, vaatimustaso ja mahdolliset johto- ja esimiestehtävät huomioiden (Ammattiluokitus 2010). Kyselyyn vastaajia oli kuitenkin vähän, joten ammattiluokittelun sijaan vastaajat jaettiin kahteen ammattiryhmään toimihenkilöt ja tuotantotyöntekijät.
Unesta laskettiin jokaisen vastaajan kohdalla keskiarvo. Jos uniaika oli merkitty esimerkiksi 7-9 tuntia, keskiarvo oli 8 tuntia. Uni luokiteltiin kolmeen luokkaan unen määrän (tunti) mukaan; unen määrä alle 6 tuntia, 6-9 tuntia ja yli 9 tuntia yössä.
Kansallinen unijärjestö National Sleep Foundation suosittelee aikuisen nukkuvan 7-9h yössä (Hirshkowitz ym. 2015). Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) mukaan unen määrä riippuu henkilön iästä ja suositus määräytyy sen mukaisesti. Aikuisille suosituksena on nukkua 7,5 tuntia yössä ja keskimäärin 6-9 tuntia (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2018). Palautumista arvioitiin yhdellä kysymyksellä “Kuinka usein koet olosi levänneeksi yöunien jälkeen?”, vastausvaihtoehtoina oli 1= 3 tai useampana päivänä viikossa, 2= 1-2 päivänä viikossa, 3=harvemmin kuin kerran viikossa ja 4=
kerran kuukaudessa tai harvemmin.
5 TULOKSET 5.1 Taustatiedot
Tutkittavista (n=254) miehiä oli 40 % ja naisia 60 %. Tutkittavien keski-ikä oli 46 vuotta.
Yli puolet vastaajista oli 45-64 vuotiaita. Taulukossa 1 on kuvattu vastaajien taustatiedot.
TAULUKKO 1. Taustatiedot
(n=226) Normaali (BMI 18,5-24,9)
Ylipaino (BMI 25-29,9)
5.2 Elintavat 5.2.1 Tupakointi
Vastanneista noin viidesosa (19 %) poltti tupakkaa tai käytti nuuskaa (Taulukko 2.). Tästä joukosta nuuskaa käytti 25 % (n=12). Miehet käyttivät useammin nuuskaa kuin naiset.
Tupakoinnissa käytettiin yleisesti tehdasvalmisteisia tai itsekäärittyjä savukkeita.
Tupakkaa poltettiin keskimäärin 13 savuketta päivässä (1-25 savuketta päivässä).
Tupakoinnissa havaittiin eroa ammattiryhmien välillä. Naisten keskuudessa tuotantotyöntekijät (44 %) tupakoivat tai nuuskaavat toimihenkilöitä useammin. Miesten keskuudessa eroa tuotantyöntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä ei ollut.
Enemmistö tupakoivista ja nuuskaa käyttävistä (72 %) oli hieman tai hyvin huolissaan tupakoinnin tai nuuskaamisen terveyshaitoista. Vastaajista 50 % ilmoitti haluavansa lopettaa tupakoinnin. Viimeisen kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=254) 5 % oli vähentänyt tupakointia, naiset miehiä useammin. Perheenjäsen oli useimmiten kehottanut lopettamaan tupakoinnin tai nuuskan käytön.
Miehet kuukaudessa tai harvemmin. Miehet joivat alkoholia naisia useammin. Alkoholin TAULUKKO 2. Tupakointi ja nuuskan käyttö.
viikkokulutusmäärät vaihtelivat 0-50 annoksen välillä. Alkoholin käytön riskiraja on naisilla 12 tai yli annosta ja vastaavasti miehillä 23 annosta tai yli viikossa (Alkoholiongelmaisen hoito: Käypähoito suositus 2018). Alkoholin käytön riskirajan viikossa ylitti kahdeksan henkilöä, miehistä viisi ja naisista kolme henkilöä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 12 % vastaajista (n=254) oli vähentänyt alkoholin käyttöä.
TAULUKKO 3. Alkoholin käyttö. Alkoholin käyttö viimeksi
kuluneen vuoden aikana
(n=251) En
(n=243) Muutaman kerran vuodessa
2-3 kertaa kuukaudessa
Aamupalan söi päivittäin 73 % vastanneista. Yli puolet vastaajista (56 %) söi hedelmiä ja/tai kasviksia useamman kerran päivän aikana. Ruokailutottumukset erosivat miesten ja naisten välillä. Naiset söivät aamupalan useammin ja hedelmiä ja/tai kasviksia enemmän kuin miehet. Viimeksi kuluneen vuoden (12kk) aikana, 36% vastaajista oli lisännyt kasvisten syöntiä ja 34 % oli vähentänyt sokerin käyttöä. Vastaajista 11 % oli vähentänyt suolan käyttöä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana vastaajista (n=253) oli vakavasti yrittänyt laihduttaa 17 %.
TAULUKKO 4. Ruokailutottumukset
(n=250) Useamman kerran päivässä
Useamman kerran viikossa
Taulukossa 5 on kuvattu fyysistä aktiivisuutta työmatkalla, vapaa-ajalla ja työpäivän aikana. Työmatkat kuljettiin pääosin moottoriajoneuvolla. Naiset harrastivat useammin työmatkaliikuntaa kuin miehet. Työmatkaliikuntaa yli 15 minuuttia päivän aikana harrasti miehistä 13 % ja naisista 23 %. Vapaa-ajan liikuntaa 2-3 kertaa viikossa tai enemmän harrasti miehistä 77 % ja naisista 74 %. Kolmannes vastaajista harrasti liikuntaa kerran viikossa tai harvemmin. Työn fyysinen rasittavuus painottui enemmän miehille, naiset tekivät fyysisesti kevyempää istuma-tai seisomatyötä. Ruumiillisen kuntonsa melko tai erittäin hyväksi arvioi yli puolet vastaajista. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 34 % vastaajista (n=253) oli lisännyt liikuntaa.
Miehet
Muutaman kerran vuodessa tai harvemmin
Työssä kävellään melko paljon mutta ei joudu nostamaan tai kantamaan painavia esineitä
Työssä kävellään ja nostellaan esineitä paljon, myös portaissa kävelyä
Työ on raskasta ruumiillista työtä
55 (54)
*vähintään puoli tuntia niin, että hengästyy ja hikoilee.
5.2.5 Uni ja palautuminen
Suurin osa vastaajista (78 %) nukkui keskimäärin 6-9 tuntia yössä. Miehet nukkuivat naisia vähemmin, miehistä 32 % nukkui alle 6 tuntia ja naisista vastaavasti 12 %. Kaksi henkilöä nukkui yli 9 tuntia.
TAULUKKO 5. Fyysinen aktiiviisuus.
Taulukossa 6 on tarkasteltu unen määrän yhteyttä koettuun palautumiseen. Unen määrällä ja palautumisella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys (p-arvo = 0,001). Henkilöt, jotka nukkuivat 6-9 tuntia, kokivat olonsa useimmin levänneeksi verrattuna niihin, jotka nukkuivat alle 6 tuntia. Viidesosa (20 %) vastaajista nukkui alle 6 tuntia ja he kokivat harvemmin olonsa levänneeksi yöunien jälkeen.
TAULUKKO 6. Unen määrä ja koettu palautuminen
Unen määrä < 6 tuntia 6-9 tuntia > 9 tuntia
Kuinka usein koet olosi levänneeksi yöunien jälkeen?
(n=247)
3 päivänä tai useammin viikossa 1-2 päivänä viikossa
Harvemmin kuin kerran viikossa Kerran kuukaudessa tai harvemmin Yhteensä
10 23 10 6 49
121 56 14 5 196
1 0 0 1
2 p-arvo
0,001*
* Khiin-neliötesti
5.2.6 Elintapoihin liittyvä muutoskehotus
Elintapoihin liittyvää muutoskehotusta tehtiin eri henkilöiden toimesta (Taulukko 7.).
Perheen jäsen oli useimmiten muutoskehotuksen takana. Terveydenhoitohenkilöstö kehotti useimmiten muuttamaan ruokailutottumuksia ja lisäämään liikuntaa. Tupakoinnin osalta kehotukset jäivät vähäisiksi, sillä tupakoitsijoita oli vastaajien keskuudessa vähän (n=48).
TAULUKKO 7. Elintapoihin liittyviä muutoskehotuksia tehtiin eri henkilöiden toimesta
5.2.7 Elintapojen yhteys koettuun työkykyyn
Työkyvylle annettiin arvosanaksi keskimäärin kahdeksan (asteikolla 0-10). Koettu työkyky sai korkeimmillaan 10 pistettä ja alhaisimmillaan 2 pistettä. Erinomaiseksi tai hyväksi työkyvyn koki 80 % vastaajista (n=254). Työkykynsä kohtalaiseksi tai alhaiseksi koki 20 % vastaajista. Miehet arvioivat työkykynsä naisia heikommaksi (Kuva 3.).
Henkistä työtä teki reilusti yli puolet vastaajista. Yhtä paljon henkistä ja ruumiillista työtä teki 20% vastaajista. Työkyvyn työn henkisten ja ruumiillisten vaatimusten kannalta arvioi melko hyväksi 82% vastaajista, miesten ja naisten välillä ei ollut eroa. Lähes kaikki vastaajat (92%) arvioivat että pystyvät jatkamaan nykyisessä ammatissa kahden vuoden kuluttua.
Kuva 3. Koettu työkyky sukupuolittain.
Elintavoilla oli yhteys koettuun työkykyyn. Hedelmien ja/tai kasvisten syömisellä (p-arvo= 0,001), painoindeksillä (p-(p-arvo= 0,008), unen määrällä (p-(p-arvo= 0,001) stressin tunteella (p-arvo= 0,002) sekä fyysisellä kunnolla (p-arvo= 0,001) oli tilastollisesti merkitsevä yhteys koettuun työkykyyn. Henkilöt, jotka söivät useammin hedelmiä ja kasviksia, koettu työkyky oli parempi. Toimihenkilöt söivät tuotantotyöntekijöihin verrattuna enemmän hedelmiä ja/tai kasviksia (p-arvo= 0,05). Muutoin elintavoissa ei ollut suuria eroja ammattiryhmien välillä. Ruumiillisen kuntonsa erittäin hyväksi tai hyväksi arvioivat henkilöt, kokivat työkykynsä paremmaksi kuin huonompi kuntoiset henkilöt. Normaalipainoisilla henkilöillä koettu työkyky oli useammin hyvä tai erinomainen. Ylipainoa ja lihavuutta esiintyi enemmän henkilöillä, joilla koettu työkyky oli alhainen tai kohtalainen. Yöunien pituus näyttäisi myös vaikuttavan työkykyyn, 6-9 tuntia nukkuvat henkilöt kokivat työkykynsä paremmaksi kuin vähän nukkuvat (< 6 tuntia) henkilöt (p-arvo= 0,001).
Tupakoinnilla ja nuuskaamisella ei ollut tilastollisesti mertkisevää yhteyttä koettuun työkykyyn (p-arvo= 0,187). Tupakkaa poltti ja nuuskasi lähes yhtä paljon ne henkilöt, jotka kokivat työkykynsä alhaiseksi tai kohtalaiseksi kuin erinomaisen työkyvyn kokeneet henkilöt. Alkoholin käytöllä ja koetulla työkyvyllä ei ollut myöskään tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (p-arvo= 0, 722). Useat kyselyyn vastanneissa käyttivät alkoholia, mutta annosmäärät ja viikkokulutus oli vähäistä. Alkoholia käytti
yhtä paljon henkilöt, joilla on alhainen tai kohtalainen työkyky kuin erinomainen työkyky. Alkoholin riskirajan ylittäneitä oli vähän (8 henkilöä), joten tilastollista riippuvuuden testausta ei tehty. Ruokailutottumuksista lämpimän aterian (p-arvo= 0,099) ja aamupalan syömisellä (p-arvo= 0,174) on hieman vaikutusta koettuun työkykyyn.
Taulukossa 8 on kuvattu koetun työkyvyn yhteys elintapoihin ja stressin tunteeseen.
TAULUKKO 8. Koetun työkyvyn yhteys elintapoihin ja stressin tunteeseen.
Työkyky Alhainen/
Alkoholin käyttö viimeisen vuoden (12kk) aikana
Taulukko 8 jatkuu seuravalla sivulla
Taulukko 8 jatkuu
5.3 Terveyskäyttäytymisen muutokseen liittyvät toiveet työterveyshuollolle
Yli puolet vastaajista (56 %) haluaisi saada työterveyshuollon tukea elintapoihin liittyvässä muutoksessa. Eniten kaivattiin tukea ruokailutottumusten muuttamiseen (21 %), liikunnan lisäämiseen (22 %), laihduttamiseen (25 %), henkiseen hyvinvointiin (23 %) ja unettomuuteen (18 %). Näistä henkilöistä lähes puolet haluaisi saada yksilöohjausta. Verkossa tapahtuvaa ohjausta haluaisi saada neljäosa vastaajista ja ryhmämuotoista ohjausta 18 %. Kuvassa 4 on kerätty kyselyyn vastanneiden toiveita siitä, millaista tukea he toivovat työterveyshuollolta terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.
Ruokailutottumukset:
Ravintoneuvontaa
Ruokapäiväkirja ja tsemppausta ruokavälien pitämiseen
Verkossa tapahtuva ruokapäiväkirja ja siihen kannustusta ja palautetta
Kuntoutus:
Kokonaisvaltainen kuntoutus
Ennaltaehkäisevät ryhmät kiinnostaisi
Fysioterapeutin ohjausta ruumiillisen hyvinvoinnin edistämiseksi Ohjeet niskahartiaseudun hoitamiseksi on olleet tarpeen vuosien mittaan Etätyötä tekevien ergonomia
Minulla on selkä- ja lonkkavaivoja, fysioterapeutilta sain hyvät ohjeet.
Työssä jaksamisen tukeminen:
Työssä jaksamiseen tukea, motivaation ylläpitämiseen, mentorointia, kehityskeskustelua
Tukea siihen että työnantajat eivät kuormita liian suurella työmäärällä.
Teveydenhuollon pitäisi keskittyä enemmän henkisen puolen terveyteen Konkreettista tukea henkiseen jaksamiseen
Eniten työssä väsyttää huono ilmapiiri
Arviointi terveydentilasta ja työssä jatkamisesta
Ohjaus ja neuvonta:
Tsemppausta. Tietoa itselläkin on, mutta toteuttaminen jää usein aikeeksi.
Yksilöohjauksen lisäksi/tukena ryhmämuotoista sekä verkossa tapahtuvaa ohjausta Työterveyden kampanjakäyntejä työpaikalla
Lääkkeetön sairauksien ja oireiden hoito esim. verenpaine ja tyypin 2 diabetes.
Työterveyshopitajan vierailu toimipisteessä muutaman kuukauden välein
Yksilölliset haasteet:
Henkisen työn lisäksi minua kuormittaa perheenjäsenen vammaisuus
Elän ruuhkavuosia yksinhuoltajana, joten itselleni on hieman vähemmän aikaa Viimeiset työvuodet ennen eläkettä ovat raskaita niihin panostusta ja iloa 2- vuorotyö estää viikottaiset kokoontumiset esim. jumpparyhmät
Kuva 4. Vastaajien toiveita siitä, millaista tukea he toivovat työterveyshuollolta terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.
6 POHDINTA
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaiset ovat työntekijöiden elintavat, miten elintavat ovat yhteydessä koettuun työkykyyn sekä minkälaista tukea työntekijät toivovat saavansa työterveyshuollolta terveyskäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa.
Tutkimuksen mukaan elintavoilla oli yhteys koettuun työkykyyn. Hedelmien ja/tai kasvisten syömisellä, painoindeksillä, unen määrällä, stressin tunteella sekä fyysisellä kunnolla oli merkitsevä yhteys koettuun työkykyyn. Vastaajat toivoivat työterveyshuollolta tukea elintapoihin liittyvässä muutoksessa. Eniten toivottiin yksilöohjausta mutta myös verkossa tapahtuvaa ja ryhmämuotoista elintapaohjausta toivottiin.
6.1 Tulosten pohdinta
Suurin osa vastaajista ei tupakoinut eikä nuuskannut lainkaan. Tupakoinnin vähyyteen on voinut vaikuttaa yhä useammin savuton työpaikka, jossa ei sallita työpäivän aikana tupakointia missään tiloissa. Tupakkalain tiukentuminen on myös vaikuttanut tupakoinnin vähentymiseen. Tupakointi on kielletty työpaikkojen ohella yleisissä tiloissa kuten ravintoloissa (Ruokolainen ym. 2018). Vuosien myötä työikäisten tupakointi on valtakunnallisella tasolla vähentynyt (Heloma ym. 2018). Tupakoinnin lopettamiseen on tehty vuosien varrella myös erilaisia tupakanvieroitusohjelmia ja kampanjoita, jotka ovat voineet vaikuttaa tupakoinnin vähentymiseen. Tupakoinnin lopettamiseen on käytössä myös erilaisia lääkevalmisteita, joilla voidaan tukea tupakoinnin lopettamista.
Nuuskaamisen vähyyteen voi puolestaan vaikuttaa se, ettei kyselyyn vastannut kovinkaan monta nuorta työntekijää. Tutkimuksissa on havaittu, että nuuskan käyttö kohdentuu alle 50-vuotiaisiin miehiin (Heloma ym. 2018).
Weng ym. (2012) laajassa meta-analyysissa tarkasteltiin yhteensä 30 978 työntekijän sairauspoissolojen kestoa tupakoitsijoiden ja ei-tupakoivien välillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tupakointi lisää sekä riskiä sairauspoissaoloon että sairauspoissaolon kestoa.
Tupakoitsijalla oli 33 % suurempi riski sairauspoissaoloon ja he olivat poissa työstä 2,74 päivää vuodessa enemmän kuin ei-tupakoitsijat. Bakerin ym. (2017) laajassa kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että tupakointi laskee työn tuottavuutta ja työtehoa.
Tutkimuksessa henkilöt, jotka polttivat tupakkaa, olivat useammin sairaana töissä ja heillä oli enemmän töistä poissaoloja kuin ei-tupakoitsijoilla.
Työntekijöiden tupakoinnin lopettamisesta on paljon hyötyä niin yksilölle itselleen kuin yritykselle. Työntekijät, jotka lopettavat tupakoinnin, ovat terveempiä ja tuottavampia sekä vähemmän poissa töistä kuin tupakoivat henkilöt. Tupakoinnin lopettaneet työllistyvät myös paremmin. Tupakointi lisää terveydenhuoltomenoja, jonka vuoksi työpaikat ovat kiinnostuneita puuttumaan työpaikalla tupakointiin (Ablah ym. 2017).
Tässä tutkimuksessa tupakoinnin ja nuuskaamisen välillä löytyi ammattiryhmien välistä eroavaisuutta etenkin naisten keskuudessa, tuotantotyöntekijät tupakoivat enemmän kuin toimihenkilöt. Tupakoinnnissa ammattiryhmien välistä eroa on edelleen paljon ja tupakointi on yksi merkittävimmistä terveyseroja aiheuttavista tekijöistä (Heloma ym.
2018). Tässä tutkimuksessa tupakoinnin halusi lopettaa puolet vastaajista. Suomalaisilla on kuitenkin hyvin negatiivinen asenne tupakoitsijoita ja tupakan lopettamiseen tähtääviä ohjelmia kohtaan. Näitä asenteita pitäisi saada muutettua suvaitsevaisemmaksi niin, että nähtäisiin tupakoitsijan todella tarvitsevan apua tupakoinnin lopettamiseen (Ruokolainen ym. 2018).
Tupakoinnilla ei ollut tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä koettuun työkykyyn. Tupakkaa poltti yhtä paljon henkilöt, jotka kokivat työkykynsä erinomaiseksi tai alhaiseksi. Tupakointi ei siis suoranaisesti vaikuta koettuun työkykyyn vaikka tupakoinnin terveysriskit tiedetään. Tupakointi on monen sairauden taustalla ja alentaa työn tehokkuutta mutta työntekijät eivät välttämättä tiedosta sen haittavaikutuksia työkykyyn. Kataisen (2011) laadullisessa tutkimuksessa havaittiin, että työntekijät tiedostavat tupakoinnin vaarallisuuden ja siihen liittyvät terveysriskit. He kokevat tupakoinnin kuitenkin olevan nautintoa ja tietynlainen pahe, joka on hyväksyttävää.
Tupakan aiheuttaman terveysiskin merkitys on siis tupakoitsijalle erilainen kuin henkilölle, joka haluaa edistää terveyttä. Tupakointi on juurtunut syvälle arjen rutiineihin ja vaikka tietoa tupakoinnin vaarallisuudessa on, ei se itsessään riitä käyttäytymisen muuttamiseen. Tupakoinnin lopettamisessa pitäisi puuttua arjen sosiaalisiin tilanteisiin ja elinympäristöön ja miten ne vaikuttavat tupakkariippuvuuteen. Ei kerrota pelkästään terveyshaitoista vaan mitä muutos tarkoittaa arjessa (Katainen 2011). Työnantajan on
kuitenkin hyvä tukea tupakoinnin lopettamista, sillä siitä on terveydellistä hyötyä yksilölle ja taloudellista hyötyä työnantajalle, kun työteho ja tuottavuus lisääntyvät (Baker ym. 2017).
Tähän tutkimukseen vastanneet työntekijät käyttivät usein alkoholia. Alkoholia käytettiin kuitenkin kohtuudella ja viikkotasolla mitattuna alkoholin käyttömäärät jäivät vähäisiksi.
Tutkimustulos tukee yleistä työikäisten alkoholin käyttötottumuksia, jossa humalahakuinen juominen on vähentynyt. Yleisesti myös raittius on yleistynyt etenkin naisten ja nuorten keskuudessa (Mäkelä 2018). Täysin raittiita oli tässä tutkimuksessa vähän ja siihen voi vaikuttaa se, että tutkimukseen osallistui vähemmän nuoria työntekijöitä.
Vähäiseen alkoholin käyttöön voi vaikuttaa myös se, miten vastaajat ovat osanneet arvioida omaa alkoholin kulutustaan, ovatko vastaajat merkinneet totuuden mukaisesti kaikki annokset viikon aikana. Annoksen arvioiminen voi olla hankalaa ja omaa alkoholikäyttöä saatetaan vähätellä. Kivistö ym. (2010) kyselytutkimuksessa havaitsivat että työntekijät vähättelivät alkoholin käyttöään. Vastaajien omat vastaukset poikkesivat AUDIT-testistä (Alkoholinkäytön riskitesti) saatuihin tuloksiin niin, että ne henkilöt, jotka pitivät itseään täysin raittiina tai alkoholin kohtuukäyttäjinä, saivat AUDIT-testistä riskikäyttäjän pisteet (Kivistö ym. 2010).
Alkoholin käytöllä ei ollut tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä koettuun työkykyyn. Van den Bergin ym. (2009) tekemässä meta-analyysissa ei löydetty selvää yhteyttä koetun työkyvyn ja alkoholin käytön välillä. Airilan ym. (2012) tutkimustulokset olivat samansuuntaisia. Tutkimukseen valikoitui terveempiä henkilöitä ja toisaalta henkilöt, joilla oli ongelmajuomista ja sen vuoksi alhainen koettu työkyky, jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Salonsalmen (2012) tutkimuksessa ongelmajuominen ennusti ja lisäsi riskiä työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Liiallinen alkoholin käyttö on usein mielenterveyssyiden taustalla. Työolot voivat myös ennustaa alkoholin ongelmakäyttöä mutta eivät välttämättä alkoholin kulutusta (Lallukka ym.
2008).
Tutkimustuloksissa kävi ilmi, että alkoholia ei oltu kehotettu vähentämään suurimmalle osalle (89%) vastaajista. Tutkimukseen vastanneet eivät myöskään toivoneet työterveyshuollolta elintapaohjausta liittyen alkoholin käyttöön. Tähän voi vaikuttaa se, että tutkimukseen osallistuneet käyttivät alkoholia vähän ja kohtuudella. Stressin tunnetta koettiin kuitenkin jonkin verran, johon voi liittyä myös alkoholin liikakäyttöä. Vastaajat voivat vähätellä alkoholin käyttötottumuksiaan ja sen vuoksi terveydenhuoltohenkilöiden on tärkeää kysyä aina alkoholin käytöstä jos työntekijällä esiintyy stressin tunnetta.
Alho (2017) tutki väitöskirjassaan alkoholin käyttöä, miten varhainen puheeksiotto toimii perusterveydenhuollossa. Tutkimukseen osallistuvista lääkäreistä ja terveydenhoitajista kaikki kertoivat ottaneensa puheeksi alkoholin käytön asiakkaan kanssa. Hoitajat ja lääkärit ottivat alkoholin käytön puheeksi jos asiakkaan terveydentila oli sellainen, että alkoholin käyttöä oli syytä epäillä. Liian kiireinen työ, aikapaineet asiakasta tutkittaessa sekä työtapa koettiin tekijöiksi, jotka saattoivat estää puheeksioton (Alho 2017).
Lisääntyneeseen alkoholin käyttöön on hyvä puuttua kuitenkin ennaltaehkäisevästi koska alkoholin kohtuukäyttökin altistaa alkoholin haittavaikutuksille (Salonsalmi 2016).
Alkoholin käytön puheeksiotto voidaan tehdä siis liian myöhään, jolloin alkoholin käyttöön on vaikeampi puuttua ja terveysriski on jo olemassa. Alkoholin käyttöön on tärkeää puuttua, sillä liiallinen alkoholin käyttö heikentää terveytttä ja työkykyä, työn tuottavuutta sekä turvallisuutta työssä (Kivistö ym. 2010).
Ruokailutottumuksista hedelmien ja/tai kasvisten syömisellä oli yhteys koettuun työkykyyn. Hedelmiä ja /tai kasviksia syötiin tässä tutkimuksessa selvästi useammin verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Finterveys 2017-tutkimuksen mukaan hedelmiä ja /tai kasviksia useita kertoja päivässä söi vain miehistä joka kymmenes ja naisista joka viides.
Runsaaseen hedelmien ja/tai kasvisten syöntiin voi vaikuttaa se, että vastaajista enemmistö oli toimihenkilöitä. Ruokailutottumukset ovat yleisesti terveellisemmät korkeammin koulutetuilla henkilöillä ja he syövät hedelmiä ja/tai kasviksia enemmän (Valsta ym. 2018). Tuoreiden kasvisten käyttö lisääntyi niin miehillä kuin naisilla jos oli mahdollisuus syödä työpaikkaruokalassa. Työpaikkaruokala edistää työikäisten terveellisiä ruokailuvalintoja. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää työpaikkaruokalaa, on terveellisten eväiden opastaminen tärkeää (Vikstedt ym. 2012).
Tässä tutkimuksessa painoindeksillä oli yhteys koettuun työkykyyn. Normaalipainoisilla oli parempi koettu työkyky verrattuna ylipainoisiin. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu työn rasittavuuden ja ylipainon välillä yhteyttä. Ylitöiden ja ylipainon välillä löytyi yhteys mutta ei selvää yhteyttä työstressin ja ylipainon välillä (Lallukka ym. 2008). Tonnon (2019) työryhmineen havaitsi, että ylipaino ja työn fyysisen kuormittavuus vaikuttivat koettuun työkykyyn. Tutkimuksessa tarkasteltiin hollantailaisia rakennusmiehiä, joilla todettiin lihavuuden ja korkean työn kuormittavuuden lisäävän alhaisen ja kohtalaisen koetun työkyvyn riskiä. Van der Berg ym.(2009) havaitsivat tutkimuksessaan että koettua työkykyä heikentää ylipaino sekä korkeat työn fyysiset vaatimukset. Nuorten suomalaisten aikuisten työkykyä tutkittaessa, havaitiin että sekä laihat että lihavat henkilöt raportoivat alhaista koettua työkykyä enemmän kuin normaalipainoiset henkilöt (Laitinen ym. 2005). Samankaltaisia tuloksia esittää myös Nybergin ym. (2012) tutkimus, jossa havaittiin U-muotoinen yhteys työstressin ja painoindeksin välillä. Suurin riski työstressille oli henkilöillä, jotka olivat joko alipainoisia tai ylipainoisia. Matalin riski työstressille oli henkilöillä, joilla oli normaali paino. Työstressin ja painon vaihtelun välillä ei kuitenkaan havaittu selvää syy-seuraussuhdetta. Varmasti ei voida sanoa että työstressin vähentämiseen liittyvät interventiot vähentäisivät ylipainoa väestön tasolla.
Tässä tutkimuksessa sekä painoindeksillä että stressin tunteella on yhteys koettuun työkykyyn mutta poikittaistutkimuksella ei voida arvioida syy-yhteyksiä. Anderssen ym.
(2017) totesivat tutkimuksessaan, että ylipainolla on yhteys alhaiseen koettuun työkykyyn etenkin istumatyötä tekevien työntekijöiden keskuudessa.
Tämän tutkimuksen mukaan vastaajien fyysisellä kunnolla oli yhteys koettuun työkykyyn. Mitä paremmaksi henkilö arvioi fyysisen kuntonsa, sitä parempi oli koettu työkyky. Kettusen (2015) tutkimuksen mukaan hyvä fyysinen kunto on yhteydessä alhaisempaan stressitasoon sekä parantuneeseen henkiseen hyvinvointiin ja työkykyyn.
Vapaa-ajan fyysisellä aktiivisuudella on todettu positiivinen yhteys koettuun työkykyyn.
Fyysisesti raskaassa työssä yhteys oli selvempi kuin fyysisesti passiivisemmassa työssä (Päivärinne ym. 2019). Vähäisen fyysisen aktiivisuuden vapaa-ajalla on todettu heikentävän koettua työkykyä (van der Berg ym.2009, Airila ym. 2012). Vahvaa tutkimusnäyttöä on siitä, että fyysisellä aktiivisuudella voidaan parantaa työkykyä (Kettunen 2015).
Tutkimuksessa reilusti yli puolet vastaajista liikkui vapaa-ajalla useamman kerran viikon aikana, mutta suurin osa vastaajista kulki työmatkat moottoriajoneuvolla ja teki toimistotyötä. Tällöin paikallaan oloa tulee vuorokauden aikana runsaasti. Tutkimuksissa on todettu, että runsas istuminen ja paikallaan olo heikentävät fyysistä terveyttä.
Liikkumattomuus heikentää fyysistä kuntoa ja lisää riskiä elintapasairauksille kuten tyypin 2 diabetekselle, lihavuudelle ja tuki- ja liikunelinsairauksille (Helajärvi ym. 2015).
Fyysinen aktiivisuus on tärkeä työkykyä parantava tekijä. Lisäämällä fyysistä aktiivisuutta voidaan parantaa terveyttä, työkykyä ja toimintakykyä. Toisaalta fyysisen aktiivisuuden on todettu myös vähentävän työkyvyttömyyttä ikääntyneiden työntekijöiden keskuudessa (Holstila 2017). Heikon työkyvyn taustalta löytyy usein vähäinen vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus, heikko tuki- ja liikuntaelimistön kunto, korkea ikä, ylipaino, korkeat työn henkiset vaatimukset, suuri fyysinen työkuormitus sekä huono fyysinen työympäristö. Liikunnalla ja fyysisellä aktiivisuudella on siis monenlaisia terveyshyötyjä (Kettunen 2015). Fyysinen aktiivisuus parantaa fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös henkistä toimintakykyä (Holstila 2017). Liikuntainterventio paransi terveiden työikäisten henkistä hyvinvointia 12 kuukauden seurannassa. Liikunnalla on mielialaa kohottavaa ja stressiä vähentävä vaikutus (Kettunen 2015).
Tämän tutkimuksen mukaan unen määrällä on yhteys koettuun työkykyyn.
Tutkimuksessa ne työntekijät, jotka nukkuivat 6-9 tuntia kokivat työkykynsä paremmaksi
Tutkimuksessa ne työntekijät, jotka nukkuivat 6-9 tuntia kokivat työkykynsä paremmaksi