Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon yhteys terveyskäyttäytymiseen ja subjektiiviseen terveyskokemukseen
Psykologian pro – gradu tutkielma Elina Laakko (290296)
Reetta Soikkeli (180774) 3.2.2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta:
Filosofian tiedekunta
Osasto:
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Tekijät: Elina Laakko ja Reetta Soikkeli Työn nimi:
Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon yhteys terveyskäyttäytymiseen ja subjektiiviseen terveyskokemukseen
Pääaine:
Psykologia
Työn laji: Pro gradu -
tutkielma
Päivämäärä:
3.2.2019
Sivumäärä:
43 Tiivistelmä
Suomalaisten kohentuneesta terveydentilasta huolimatta kansanterveyteen ja sen edistämiseen tulee kiinnittää huomiota. Tietoinen läsnäolo voisi olla yksi terveyden edistämisen keino, sillä se on yhdistetty fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia ja aihetta on tarpeen tutkia edelleen. Tämä tutkimus lähestyy aihetta tarkastelemalla luontaisen eli dispositionaalisen tietoisen läsnäolon yhteyttä subjektiiviseen terveyskokemukseen ja terveyskäyttäytymiseen yleisväestössä.
Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon havaittiin olevan yhteydessä subjektiiviseen terveyskokemukseen siten, että tietoisesti läsnä olevat yksilöt kokevat terveytensä hyväksi ja heillä on vähän fyysisiä oireita. Fyysiset oireet näyttivät kuitenkin määrittävän yksilön arviota terveydestään enemmän kuin dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso. Terveyskäyttäytymisen osalta havaittiin, että tietoisesti läsnä olevat yksilöt harrastivat enemmän raskasta liikuntaa eivätkä tupakoineet säännöllisesti.
Tulokset tukevat ajatusta siitä, että tietoista läsnäoloa on mahdollista hyödyntää edistettäessä yksilön terveyden kokemusta sekä terveydelle myönteistä käyttäytymistä ja edelleen kansanterveyttä. On kuitenkin tärkeä huomioida yksilön fyysisten oireiden mahdollinen rooli terveyden kokemuksessa.
Lisäksi on tärkeää saada lisää tietoa tietoisen läsnäolon, koetun terveyden sekä terveyskäyttäytymisen välisistä yhteyksistä kansanterveyden edistämiseksi.
Avainsanat
Dispositionaalinen tietoinen läsnäolo, koettu terveys, terveyskäyttäytyminen, kansanterveys, terveyden edistäminen
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty:
Faculty of Philosophy
School:
School of Educational Science and Psychology Authors: Elina Laakko ja Reetta Soikkeli
Title:
The connection between Dispositional Mindfulness, Subjective Well- Being and Health Behaviour Main subject
Psychology
Level:
Master´s thesis
Date
3.2.2019
Number of pages 43
Abstract
Even though Public Health in Finland has improved during the last decades, there is still a need to further enhance it. One way to further enhance the Public Health could be mindfulness, as it has been linked to good physical and psychological well-being. However, the results have been contradictory and it´s necessary to further investigate the connection between mindfulness and well-being. This study fills in this gap in the research by exploring the connection between dispositional mindfulness, subjective well-being and health behaviour in general population.
The results revealed that the high level of dispositional mindfulness was connected to individual´s good self-rated health and the absence of physical symptoms. However, the further exploring revealed that the experienced physical symptoms affected more the self-rated health than the level of mindfulness. Furthermore, dispositional mindfulness was connected to the health behaviour.
Individuals with high level of mindfulness exercised more and smoked less than less mindful individuals.
The results indicate that mindfulness could be used to improve individual´s health behaviour and the experience of his/her health. However, it is important to be aware of the role of the experienced physical symptoms when using mindfulness in the context of health promotions. Moreover, it is necessary to achieve more detailed information about the ways dispositional mindfulness is connected to the health behaviour and the experience of the health in order to promote Public Health.
Keywords
Dispositional mindfulness, self-rated health, health behaviour, public health, health promotion
Sisällysluettelo
1. Johdanto ... 1
2. Terveyskäyttäytyminen ... 3
3. Subjektiivinen terveyskokemus ... 4
4. Dispositionaalinen tietoinen läsnäolo ... 5
5. Tutkimuskysymykset ... 8
6. Menetelmä ... 9
6.1. Aineisto ... 9
6.2. Mittarit ... 11
6.3. Muuttujien jakaumat, uudelleen luokittelu ja summamuuttujat ... 13
6.4. Tilastolliset menetelmät ... 16
7. Tulokset... 17
8. Pohdinta ... 20
Lähdeluettelo... 26
LIITE 1. Saatekirje ………...………33
LIITE 2. Kirjallinen suostumus ...………34
LIITE 3. Kyselylomake ...35
1
1. Johdanto
Suomalaisten terveys on kehittynyt myönteiseen suuntaan 1970-luvulta lähtien ja se myös koetaan paremmaksi kuin aikaisempina vuosikymmeninä (Terveyden ja Hyvinvoinninlaitos [THL], 2012; THL, 2018a). Myönteisestä kehityksestä huolimatta suomalaisten terveydessä ja sen kokemuksessa on yhä parannettavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman FinTerveys 2017 -raportin mukaan esimerkiksi verenkiertoelinten sairauksien esiintyvyyden laskusta huolimatta sairauksien riskitekijät, kuten ylipaino, kohonnut verenpaine ja korkeat kolesteroliarvot, ovat edelleen yleisiä vaivoja. Lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä erilaiset toiminnan vajavuudet ovat yleisiä ja terveyden kokemus johdonmukaisesti heikkenee iän myötä. (THL, 2018a.)
FinTerveys 2017 -raportissa päädytään näiden havaintojen pohjalta esittämään, että suomalaisten terveyttä on viime vuosikymmenten myönteisestä kehityksestä huolimatta tuettava esimerkiksi terveyskäyttäytymistä edistämällä (THL, 2018a). Terveyskäyttäytymisen edistäminen vaikuttaisi osaltaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten pienenemiseen, sillä yksinomaan liikkumattomuudesta aiheutuvat kulut ovat suuret. UKK- instituutin koordinoimassa selvityksessä todetaan vähäisen fyysisen aktiivisuuden aiheuttamien terveydenhuollon suorien kustannuksien olevan vuosittain noin 600 miljoonaa euroa, joka on peräti kolme prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Selvityksessä myös todetaan, että tulevaisuudessa tarvitaan entistä kohdennetumpia interventioita, jotta liikkumattomuudesta aiheutuvia yhteiskunnallisia kustannuksia saadaan vähennettyä. (Vasankari & Kolu, 2018.) Tässä tutkimuksessa edellä esitettyjä kansanterveyden tukemiseen liittyviä haasteita lähestytään tarkastelemalla tietoisen läsnäolon yhteyttä yksilön terveyskäyttäytymiseen ja subjektiiviseen terveyskokemukseen. Tutkimuksen näkökulman valinnan taustalla on 2000- luvun aikana kasvanut kiinnostus tietoiseen läsnäoloon (Bergomi, Tschacher & Kupper, 2013) sekä havainnot sen yhteydestä muun muassa parempaan kognitiiviseen suoriutumiseen, psyykkiseen hyvinvointiin ja fyysiseen terveyteen (Tang ym., 2007; Carmody & Baer, 2008;
Schmertz, Anderson & Robins, 2009; Smalley ym., 2009; Howell, Digdon & Buro, 2010;
Killingsworth & Gilbert, 2010; Conn, 2011). Samanaikaisesti on kuitenkin korostettu aihepiirin tarkemman tutkimisen tarpeellisuutta, sillä tietoisen läsnäolon terveysvaikutuksista on esitetty myös poikkeavia näkemyksiä (Cebolla, Demarzo, Martins, Soler & Garcia-Campayo, 2017;
Creswell, 2017; Hanley, Abell, Osborn, Roehrig & Canto, 2016). Kokonaisuudessaan on huomioitava, että myös yhteiskunnalliset tekijät, kuten sosioekonominen asema ja
2
koulutusjärjestelmä, ovat taustalla tukemassa tai heikentämässä yksilön terveyskäyttäytymistä ja terveyden kokemusta (Prilleltensky & Prilleltensky 2003; Adler 2003). Näin ollen on tärkeä pohtia sitä, mitkä tekijät voivat luoda yksilölle edullisen ympäristön esimerkiksi kasvaa tietoisesti läsnä olevaksi yksilöksi, koska tämän ominaisuuden on havaittu olevan terveydelle ja hyvinvoinnille edullinen.
Tietoisen läsnäolon vaikutusmekanismeja katsauksessaan selvittänyt Greeson (2008) esittää, että tietoinen läsnäolo edistää terveyttä vaimentamalla stressireaktioita ja rauhoittamalla parasympaattisen hermoston toimintaa. Toinen keskeinen tietoisen läsnäolon hyvinvointia edistävä elementti on hänen mukaansa tietoisesti läsnä olevan yksilön kyky havainnoida ja huomioida ajatukset, tunteet ja fyysiset tuntemukset ilman, että niihin tarvitsee reagoida. Näin tietoinen läsnäolo saattaa tukea yksilön terveyskäyttäytymistä ja auttaa pääsemään eroon terveyttä vahingoittavista, tunteista kumpuavista käyttäytymismalleista, kuten tupakoimisesta stressaantuneena, tunnesyömisestä tai päihteiden väärinkäytöstä tunteiden välttelytarkoituksessa. Zvolensky ja kollegat (2006) esittävät samansuuntaisesti, että tietoinen läsnäolo saattaa lisätä muun muassa yksilön kehotietoisuutta ja johtaa siten terveydelle parempien vaihtoehtojen valintaan sekä vähäisempään riskikäyttäytymiseen.
Huolimatta siitä, että tietoisen läsnäolon vaikutusmekanismeja on pyritty hahmottamaan ja sitä käsittelevää tutkimusta on runsaasti, ovat aiemmat tutkimukset tarkastelleet tietoisen läsnäolon yhteyksiä hyvinvointiin pääasiassa erilaisten interventioiden avulla. Yksilölle luontaisen, piirteenomaisen tietoisen läsnäolon merkitystä terveydelle ilman tietoisuustaitojen erityistä harjoittamista tarkastelevaa tutkimusta näyttää olevan huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi Goldbergin ja kollegoiden vuonna 2017 toteuttamassa tietoisen läsnäolon vaikutuksia hyvinvointiin selvittävässä meta-analyysissa valtaosa oli interventiopohjaisia tutkimuksia.
Lisäksi esimerkiksi stressinkäsittelykyvyn parantamiseen tietoisen läsnäolon harjoittamisen avulla tähtääviä interventiota on tutkittu runsaasti (ks. esim. Khoury, Sharma, Rush & Fournier, 2015; Grossman, Niemann, Schmidt & Walach, 2004). Näin ollen tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteeksi valikoitui aikaisemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi nimenomaan dispositionaalisen eli piirteenomaisen tietoisen läsnäolon sekä terveyskäyttäytymisen ja subjektiivisen terveyskokemuksen väliset yhteydet.
3
2. Terveyskäyttäytyminen
Terveyskäyttäytymisellä tarkoitetaan yksilön alkoholinkäyttöä, uni-, tupakointi- ja ravitsemustottumuksia sekä liikunta-aktiivisuutta. Terveyskäyttäytymisen eri muodot vaikuttavat suurelta osin suomalaisten kansantautien riskitekijöiden sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien kehittymiseen (THL, 2018b). Tässä tutkimuksessa terveyskäyttäytymisen eri muodoista tarkastellaan alkoholinkäyttöä, tupakointia ja liikunta- aktiivisuutta, joiden kaikkien suhteen suomalaisilla on parantamisen varaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan suomalaisten raittiuden lisääntymisestä huolimatta humalajuominen on edelleen yleistä erityisesti miesten keskuudessa. Työikäisten humalajuominen on vähentynyt verrattaessa vuoden 2012 raportin tuloksiin, mutta vastaavasti eläkeikäisten humalajuominen on lisääntynyt.
(THL, 2018a.) Tupakoinnin osalta trendi näyttää olevan työikäisillä samansuuntainen kuin alkoholinkäytössä, eli päivittäinen tupakointi on vähentynyt. Ikääntyneiden tupakoinnin yleisyys on pysynyt ennallaan. (THL, 2018a.)
Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus on hieman lisääntynyt suomalaisten työikäisten miesten keskuudessa vuodesta 2012, mutta naisten liikunta-aktiivisuus on pysynyt ennallaan.
Selvitettäessä liikuntasuositusten (vähintään 150 minuuttia reipasta liikuntaa tai 75 minuuttia raskasta liikuntaa viikossa) toteutumista kuitenkin havaittiin, että ainoastaan puolet vastaajista liikkui suositusten mukaisesti. (THL, 2018a.)
Edellä esitetyt suomalaisia koskevat terveyden riskitekijät ovat myös muualla Euroopassa merkittävä haaste. Alkoholi- ja tupakkatuotteita käytetään suosituksia runsaammin ja liikunnan määrä jää usein suositusta vähäisemmäksi (World Health Organization Regional Office for Europe, 2015).
Terveyskäyttäytymisen ja tietoisen läsnäolon suhde on herättänyt kiinnostusta ja niitä on pyritty integroimaan toisiinsa sovittamalla tietoinen läsnäolo perinteisiin terveyskäyttäytymisen teorioihin. Esimerkiksi Chatzisarantis ja Hagger (2007) tarkastelivat tietoisen läsnäolon merkitystä osana suunnitelmallisen käyttäytymisen teoriaa havaiten, että tietoisesti läsnä olevat yksilöt toimivat liikunta-aikomustensa mukaisesti. Horan ja Taylor (2018) puolestaan lisäsivät tietoisen läsnäolon harjoittamisen osaksi terveyskäyttäytymisen interventiota ja havaitsivat sen lisäävän vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta. Tietoisen läsnäolon rooli terveyskäyttäytymisen perinteisissä teorioissa on kuitenkin edelleen epäselvä ja useita kysymyksiä on avoinna (Black, 2010).
4
3. Subjektiivinen terveyskokemus
Yksilön subjektiivista terveyskokemusta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden toisiaan täydentävän näkökulman kautta, jotka ovat itse arvioitu koettu terveys ja itse arvioidut koetut fyysiset oireet. Koetulla terveydellä tarkoitetaan yksilön ilmaisemaa kokemusta hänen omasta yleisestä terveydentilastaan. Tätä selvitetään kysymällä vastaajalta, minkälaiseksi hän kuvaa terveytensä yleisesti tai minkälaiseksi hän esimerkiksi kokee terveytensä verrattuna muihin samanikäisiin (Bombak, 2013; Layes, Asada & Kephart, 2012). Kysymyksen sanamuoto on tarkoituksella suurpiirteinen, jotta sen avulla saavutetaan yksilön arvio hänen terveydentilastaan perustuen hänen omaan terveydenmäärittelyynsä (Snead, 2007).
Vastaajan terveydentilastaan antaman yleiskuvan on havaittu olevan yhdenmukainen lääkärin tekemän arvion kanssa ja esimerkiksi terveyskartoituksissa heikoksi koettu terveys on ollut yhteydessä lääkärin arvioimaan heikompaan terveyteen (Perruccio, Badley, Hogg- Johnson &
Davis, 2010). Koetun terveyden on myös havaittu ennustavan toimintakykyä ja terveyspalvelujen käyttöä suomalaisväestössä (THL, 2014) sekä kuolleisuutta koko väestön tasolla, jopa silloin kuin muut terveyden riskitekijät on huomioitu (Idler & Benyamini, 1997).
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2018 selvityksen mukaan suomalaiset kokevat terveytensä hyväksi, joskin kokonaisuudessaan vastaajat näyttäisivät arvioivan terveytensä hieman huonomaksi kuin aiempina vuosina tutkimuksiin osallistuneet (THL, 2018a). Yleisesti koetun terveyden heikkenemisen on havaittu olevan yhteydessä ikääntymiseen ja myös huonojen sekä riskejä sisältävien elintapojen vaikutukset terveyteen kumuloituvat ihmisen ikääntyessä (Kallio, 2006).
Yksilön subjektiivista terveyskokemusta tarkasteleva toinen näkökulma eli itse arvioidut koetut fyysiset oireet tarkoittavat vastaajan kokemusta hänen fyysisistä oireistaan. Fyysisiä oireita voivat olla esimerkiksi päänsärky, rintakipu, yskä tai huimaus. Suomalaisten kokemia fyysisiä oireita kartoittanut THL esittää raportissaan, että esimerkiksi päänsärky ja erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat merkittäviä hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä (THL, 2018a).
Aikaisemmissa tutkimuksissa yksilön kokemien fyysisten oireiden onkin havaittu ennustavan tämän tulevaa terveydentilaa (Creed ym., 2013), kroonisia sairauksia ja toiminnallisia häiriöitä jopa silloin, kun henkilön tunnetila, koettu terveys ja aikaisempi terveydentila on kontrolloitu (Leger, Charles, Ayanian & Almeida 2015).
Lakhanin ja Schofieldin (2013) meta-analyysin mukaan tietoista läsnäoloa hyödyntävillä terapiamenetelmillä on havaittu lievä positiivinen vaikutus fyysisten oireiden hoidossa. Charles
5
ja Almeida (2006) puolestaan pohtivat yksilön kokemien fyysisten oireiden olevan yhteydessä tämän terveyskokemukseen ja -käyttäytymiseen. Näin yksilön subjektiivisen terveyskokemuksen, terveyskäyttäytymisen sekä tietoisen läsnäolon voidaan nähdä nivoutuvan yhteen.
4. Dispositionaalinen tietoinen läsnäolo
Tietoisella läsnäololla (mindfulness) tarkoitetaan hyväksyvää sekä tuomitsematonta tietoisuuden tarkoituksenmukaista kohdentamista läsnä olevaan hetkeen. Sen vastakohtana tai uhaksi sille mielletään automatisoitunut toiminta (mindlessness). (Brown & Ryan, 2003;
Langer, 1992.) Tietoista läsnäoloa on pidetty monitasoisuutensa vuoksi vaikeasti tutkittavana ilmiönä ja sitä tarkastelevaa tutkimusta on kritisoitu erityisesti tietoisen läsnäolon tarkan määrittelyn ja teoreettisen viitekehyksen puuttumisesta (Bishop ym., 2004; Grossman, 2008).
Tietoista läsnäoloa on kuitenkin määritetty ja tarkasteltu enenevissä määrin kahdesta näkökulmasta: tietoinen läsnäolo luontaisena piirteenkaltaisena eli dispositionaalisena ominaisuutena ja tietoinen läsnäolo interventioiden sekä harjoittelun myötä kehittyvänä taitona (Murphy, Mermelstein, Edwards & Gidycz, 2012). Nämä kaksi näkökulmaa eivät ole toisensa poissulkevia, vaan tietoisen läsnäolon voidaan ajatella olevan samanaikaisesti sekä luontainen ominaisuus että tietoisesti kehitettävä taito (Kabat-Zinn, 2003).
Tässä tutkimuksessa tietoinen läsnäolo käsitetään Brownin ja Ryanin (2003) näkemyksen mukaisesti luontaisena piirteenkaltaisena ja tasoltaan yksilöllisesti vaihtelevana ominaisuutena.
Brown ja Ryan (2003, 2004) määrittelevät dispositionaalisen eli piirteenomaisen tietoisen läsnäolon ytimen olevan tarkkaavaisuudessa ja tietoisuudessa, jotka puolestaan pitävät sisällään avoimuuden ja hyväksynnän. Edellä mainitut ominaisuudet muodostavat heidän mukaansa kokonaisuuden siten, että yksilön tulee olla avoin ja hyväksyä käsillä oleva hetki, jottei hänen tietoisuutensa kapenisi ja tarkkavaisuus kohdentuisi muualle. Dispositionaalisessa tietoisessa läsnäolossa on siis kyse mielen avoimuudesta, joka antaa tilaa tuntemuksille ja ajatuksille (Brown, Ryan & Creswell, 2007a). Näkemys eroaa niistä tietoiseen läsnäoloon usein liitetyistä määrittelyistä, joissa tietoinen läsnäolo nähdään osana itsensä havainnointia ja yksilö tietoisuutensa ohjaajana (Baer, 2009; Baer, Smith, Hopkins, Krietemeyer & Toney, 2006;
Leary, Adams & Tate, 2006).
Tietoisuustaitojen vahvistamisen osalta Brownin ja Ryanin näkemys ei ole harjoittelun merkitystä väheksyvä. Heidän näkökulmansa on kohdistunut tietoisen läsnäolon olemassa
6
oloon luontaisena ominaisuutena ja heidän mukaansa tätä jo itsessään olevaa ominaisuutta voidaan myös kehittää. (Brown, Ryan & Creswell, 2007a.) Esimerkiksi tietoisen läsnäolon integroiminen osaksi kasvatusta voi tukea turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä ja siten lapsen myönteistä kehittymistä (Brown, Ryan & Creswell, 2007b). Näin ollen dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tason tarkastelulla voidaan hahmottaa tämän luontaisesti olemassa olevan yksilön ominaisuuden merkitystä esimerkiksi terveyden edistämisen kontekstissa.
Brownin ja Ryanin (2003) mukaan yksilön dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasoa voidaan selvittää kysymällä yksilön päivittäisiä kokemuksia siitä, kuinka tietoisesti ja tarkkaavaisesti hän toimii arjessa. Aikaisempaa tutkimusta, jossa tietoista läsnäoloa on tarkasteltu heidän määrittelynsä mukaisesti suhteessa yksilön koettuun terveyteen, koettuihin fyysisiin oireisiin ja terveyskäyttäytymisen eri muotoihin näyttää olevan suhteellisen vähän. Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon korkean tason on kuitenkin havaittu olevan yhteydessä yksilön paremmaksi arvioimaan koettuun terveyteen (Hansen, Lundh, Homman & Wångby-Lundh, 2009;
Zvolensky ym., 2006). Lisäksi enemmän tietoisesti läsnä olevat yksilöt raportoivat vähemmän fyysisiä oireita kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat yksilöt (Brown & Ryan, 2003; Smith, Montoya & Bernard, 2011; O’Loughlin & Zuckerman, 2008; Murphy ym., 2012; Carmody ym., 2008; Wayment, Wiist, Sullivan & Warren, 2011; Sundquist, Palmér, Johansson & Sundquist, 2017).
Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon on havaittu olevan yhteydessä myös terveyskäyttäytymisen eri muotoihin. Murphy ja kollegat (2012) havaitsivat tutkimuksessaan, että tietoisen läsnäolon ja liikunnallisen aktiivisuuden välillä on positiivinen yhteys. Tietoisesti läsnä olevat yksilöt harrastivat enemmän liikuntaa kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat yksilöt. Tupakoinnin suhteen aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että tietoisesti läsnä olevat nuoret lopettavat tupakoinnin todennäköisemmin kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat ikätoverinsa (Black, Sussman, Johnson & Milam, 2012; Heppner ym., 2016). Lisäksi Smith, Montoya & Bernard (2011) havaitsivat palomiehiä koskevassa tutkimuksessaan, että korkea tietoisen läsnäolon taso oli yhteydessä vähäisempään todennäköisyyteen tupakoida. Karyadin, Vanderveen ja Cydersin (2014) meta-analyysin mukaan dispositionaalisen tietoisen läsnäolon ja päihteidenkäytön välillä oli merkittävä negatiivinen yhteys: tietoisesti läsnä olevat yksilöt käyttivät vähemmän päihteitä kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat yksilöt.
7
Dispositionaalista tietoisen läsnäoloa on tarkasteltu myös muuntavana tekijänä erilaisissa terveyspsykologisissa yhteyksissä (O’Loughlin & Zuckerman, 2008; Grover, Teo, Pick &
Roche, 2015; Masuda, Marshall & Latner, 2018). Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon muuntavaa vaikutusta tarkastelleet O’Loughlin ja Zuckerman (2008) havaitsivat, että tutkimukseen osallistuneiden raportoimat fyysiset oireet olivat negatiivisesti yhteydessä heidän DHEA-steroiditasoonsa silloin, kun he olivat tietoisesti läsnä olevampia. Näin ollen tutkijoiden olettamuksen mukaisesti enemmän tietoisesti läsnä olevat henkilöt olivat tietoisempia fysiologisista prosesseistaan. Grover, Teo, Pick ja Roche (2015) puolestaan havaitsivat, että ne tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat, jotka olivat enemmän tietoisesti läsnä olevia eivät kokeneet psyykkistä stressiä työn korkeista emotionaalisista vaatimuksista huolimatta.
Dispositionaalisen tietoisen läsnäolon on havaittu toimivan muuntavana tekijänä myös syömishäiriökäyttäytymiseen johtavien ajatusten ja syömishäiriökäyttäytymisen välillä:
enemmän tietoisesti läsnä olevat henkilöt ovat kykeneväisempiä ehkäisemään syömishäiriökäyttäytymistä syömishäiriöön liittyvistä ajatuksistaan huolimatta (Masuda, Marshall & Latner, 2018). Tietoisella läsnäololla näyttää näiden tutkimusten pohjalta olevan yksilön hyvinvointia suojaava vaikutus. Tässä tutkimuksessa hyödynnetään edellä mainituissa tutkimuksissa käytettyä asetelmaa tarkasteltaessa dispositionaalista tietoista läsnäoloa fyysisten oireiden ja koetun terveyden välistä suhdetta muuntavana tekijänä. Lisäksi tietoisen läsnäolon oletetaan toimivan hyvinvointia suojaavana tekijänä.
Aikaisempi tutkimus viittaa siihen, että dispositionaalinen tietoinen läsnäolo on yhteydessä hyväksi koettuun subjektiiviseen terveyskokemukseen ja terveyskäyttäytymisen eri muotoihin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa näiden tekijöiden yhteyksiä, koska on tärkeää saada lisätietoa terveyden kokemusta ja terveellisiä elämäntapoja mahdollisesti edistävistä tekijöistä. Nyt tarkasteltava dispositionaalinen tietoinen läsnäolo mahdollisesti lisää ymmärrystä luontaisen tietoisen läsnäolon yhteydestä esimerkiksi yksilön terveyden kokemukseen ja terveyskäyttäytymiseen. Näiden yhteyksien tarkastelun perusteella voidaan myös pohtia tietoisen läsnäolon soveltamista terveyden edistämisen kontekstissa ja saada lisätietoa esimerkiksi siitä, mihin seikkoihin tietoista läsnäoloa sovellettaessa tulisi kiinnittää huomiota. Karttunutta tietoa voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi erilaisten tukitoimien suunnittelussa ja toteuttamisessa, jotka puolestaan saattavat näkyä myönteisinä muutoksina yksilön terveydentilassa ja tämän myötä terveydenhuollon kustannusten pienenemisenä.
Seuraavaksi esitellään edellä esitellyn dispositionaalista tietoista läsnäoloa tarkastelleen tutkimuksen pohjalta muotoillut tutkimuskysymykset olettamuksineen.
8
5. Tutkimuskysymykset
1. Onko dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasolla yhteyttä vastaajien subjektiiviseen terveyskokemukseen?
1.1. Eroavatko koetun terveyden mukaan jakautuneet vastaajaryhmät toisistaan dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen? Aiemman tutkimuksen (Hansen ym., 2009; Zvolensky ym., 2006) perusteella tutkimuksen oletuksena on, että koetun terveyden mukaan jakautuneet ryhmät eroavat toisistaan dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat kokevat terveytensä paremmaksi kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat.
1.2. Ovatko vastaajien dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso ja koetut fyysiset oireet yhteydessä toisiinsa? Aiemman tutkimuksen (ks. esim. Smith ym., 2011; Sundquist ym., 2017) perusteella tutkimuksen oletuksena on, että dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso ja koetut fyysiset oireet ovat yhteydessä siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevilla vastaajilla on vähemmän koettuja fyysisiä oireita.
1.3. Ovatko dispositionaalinen tietoinen läsnäolo ja koetut fyysiset oireet yhdessä yhteydessä koettuun terveyteen? Aikaisemman tietoista läsnäoloa, fyysisiä oireita ja koettua terveyttä käsittelevän tutkimuksen (ks. esim. Hansen ym., 2009; Zvolensky ym., 2006; Smith ym., 2011; Sundquist ym., 2017) ja tietoisen läsnäolon muuntavaa vaikutusta tarkastelleen tutkimuksen (O’Loughlin & Zuckerman, 2008; Grover, Teo, Pick & Roche, 2015; Masuda, Marshall & Latner, 2018) perusteella asetetaan oletus, että korkea dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso on yhteydessä paremmaksi koettuun terveyteen yksilön kokemista fyysisistä oireista huolimatta.
2. Ovatko eri terveyskäyttäytymisen muodot yhteydessä dispositionaaliseen tietoiseen läsnäoloon?
2.1 Eroavatko liikunta-aktiivisuuden mukaan jakautuneet vastaajaryhmät dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen? Aiemman tutkimuksen
(Murphy, 2012) perusteella tutkimuksen oletuksena on, että dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso on yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen siten, että
9
enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat liikkuvat enemmän kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat.
2.2 Eroavatko tupakkatuotteiden käytön mukaan jakautuneet vastaajaryhmät dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen? Aiemman tutkimuksen (Smith ym., 2011; Black ym., 2012; Heppner ym., 2016) perusteella tutkimuksen oletuksena on, että dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso on yhteydessä tupakointitottumuksiin siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat käyttävät tupakkatuotteita vähemmän kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat.
2.3 Eroavatko alkoholituotteiden käytön mukaan jakautuneet vastaajaryhmät dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen? Aiemman tutkimuksen (Karyadin ym., 2014) perusteella tutkimuksen oletuksena on, että
dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso on yhteydessä alkoholinkäyttöön siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat käyttävät alkoholituotteita vähemmän kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat.
6. Menetelmä 6.1. Aineisto
Tutkimus kohdistui yleisväestöön ja tutkimukseen osallistuneet vapaaehtoiset rekrytoitiin osana Itä-Suomen yliopiston psykologian opintoihin kuuluvaa metodologiakurssia. Kurssille osallistuneet opiskelijat jakoivat kyselylomakkeita erilaisissa paikoissa, kuten työpaikoilla ja tapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet vastaajat palauttivat kyselylomakkeet suljetussa kirjekuoressa opiskelijoille, jotka edelleen toimittivat ne psykologian oppiaineen yhteyshenkilölle. Tiedonkeruuaika ajoittui jaksolle lokakuu 2016 – tammikuu 2017.
Tutkimukseen osallistuneille kerrottiin tutkimuksen tarkoitus kyselylomakkeen yhteydessä olleessa saatekirjeessä (liite 1.), minkä jälkeen heitä pyydettiin allekirjoittamaan kirjallinen suostumus (liite 2.) tutkimukseen osallistumisesta. Tämän jälkeen he vastasivat anonyymisti kyselylomakkeeseen, joka sisälsi taustatietojen lisäksi kysymyksiä heidän terveydentilastaan, terveyskäyttäytymisestään sekä tietoisesta läsnäolosta (liite 3.). Kyselylomakkeessa kysyttiin
10
myös muun muassa vastaajan lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä seikkoja, nykyisen parisuhteen laatua, lähisuhdeväkivallan kokemuksia sekä elämän tyytyväisyyttä.
Tutkimukseen osallistumisen edellytyksenä oli vastaajan täysi-ikäisyys ja sujuva suomen kielen taito. Osallistuneista oli miehiä 38.7% (n = 82) ja naisia 61.3% (n = 130). Iältään vastaajat olivat 18–78 vuotta. Iän keskiarvo oli 38.10 vuotta ja keskihajonta 15.56. Lähes puolella vastaajista oli akateeminen loppututkinto (41.6%, n = 89). Vastaajien taustatiedot esitellään taulukossa 1.
TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Taustamuuttujat (N = 214)
Naisia (n/%) 130/61.3
Ikä (ka, sd) 38.10, 15.56
Siviilisääty (%)
Parisuhteessa 54.37
Naimaton 35
Eronnut 7.9
Leski 2.3
Akateeminen loppututkinto (%) 41.6
Kokopäivätyössä (%) 52.3
Osa-aikatyössä (%) 13.1
Opiskelija (%) 20.1
Työtön (%) 4.7
Eläkkeellä (%) 8.9
Kyselylomakkeen palautti kaiken kaikkiaan 217 henkilöä. Kaksi henkilöä kuitenkin jätettiin pois tästä tutkimuksesta, koska he eivät olleet täyttäneet tietoista läsnäoloa mittaavaa osiota tai koettua terveyttä ja terveyskäyttäytymistä koskevia kohtia. Lisäksi pois jätettiin vastaaja, joka oli vastaushetkellä 17-vuotias eikä näin ollen täyttänyt tutkimukseen osallistumisen kriteerejä.
Kerätty aineisto kuuluu Itä-Suomen yliopiston psykologian osaston Mielenterveyden voimavarat ja riskitekijät yleisväestössä –hankkeelle ja tutkimuksen toteuttamiselle on Itä- Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan hyväksyntä.
11 6.2. Mittarit
Aineisto kerättiin useista eri osioista koostuvalla kyselylomakkeella. Tämän tutkimuksen tarpeisiin valikoitui terveyskäyttäytymistä kartoittavat kysymykset, vastaajan koettu terveyttä määrittävä kysymys, fyysisiä oireita määrittävä Symptom Checklist 90 -mittarin somatisaatio- osio sekä dispositionaalista tietoista läsnäoloa mittaava MAAS-mittari.
Vastaajien terveyskäyttäytymistä kartoittavassa osiossa selvitettiin aluksi liikuntatottumuksia kysymällä, kuinka usein vastaaja harrastaa vapaa-ajan liikuntaa, jossa hän hengästyy ja hikoilee. Vastausvaihtoehdot olivat ”päivittäin”, ”4-6 kertaa viikossa”, ”2-3 kertaa viikossa”,
”kerran viikossa”, ”harvemmin kuin kerran viikossa” ja ”en voi sairauden tai vamman vuoksi harrastaa liikuntaa”. Vastaajia pyydettiin myös ilmoittamaan kevyen vapaa-ajan liikunnan sekä raskaan liikunnan tuntimäärä viikossa.
Seuraavaksi terveyskäyttäytymistä kartoittavassa osiossa selvitettiin vastaajien alkoholinkäyttöä kysymällä, kuinka usein he juovat olutta, viiniä tai muita alkoholijuomia.
Vastausvaihtoehdot olivat ”en koskaan”, ”noin kerran kuussa tai harvemmin”, ”2-4 kertaa kuussa”, ”2-3 kertaa viikossa” ja ”4 kertaa viikossa tai useammin”. Lisäksi selvitettiin alkoholiannosten määrää kysymällä, kuinka monta annosta alkoholijuomia vastaajat ovat nauttineet niinä päivinä, kun he ovat käyttäneet alkoholia. Vastausvaihtoehdot olivat ”1-2 annosta”, ”3-4 annosta”, ”5-6 annosta”, ”7-9 annosta” ja ”10 tai enemmän ”. Alkoholinkäyttöä selvitettiin myös kysymällä, kuinka usein vastaajat nauttivat kuusi tai enemmän alkoholiannosta kerrallaan. Vastausvaihtoehdot olivat ”en koskaan”, ”harvemmin kuin kerran kuussa”, ”kerran kuussa”, ”kerran viikossa” ja ”päivittäin tai lähes päivittäin”.
Lopuksi terveyskäyttäytymistä kartoittavassa osiossa selvitettiin vastaajien tupakointitottumuksia kysymällä ”oletteko koskaan tupakoinut säännöllisesti (lähes joka päivä ainakin vuoden ajan)” sekä onko vastaaja tupakoinut viimeisen kuukauden (30 vuorokauden) aikana. Vastausvaihtoehdot kumpaisessakin kysymyksessä olivat ”ei” ja ”kyllä”.
Vastaajien subjektiivista terveyskokemusta selvitettiin kahden mittarin avulla. Vastaajan koettua terveyttä selvitettiin Itse koettu terveys –mittarilla, joka koostui yhdestä vastaajan nykyistä terveydentilaa selvittävästä kysymyksestä. Vastaajaa pyydettiin kysymyksessä valitsemaan neljän vaihtoehdon väliltä: onko hänen kokemuksensa tämänhetkisestä terveydentilastaan hyvä, melko hyvä, melko huono tai huono. Itse arvioidun koetun terveyden on arvioitu olevan luotettava ja validi mittari arvioimaan vastaajan terveydentilaa (Lundberg &
Manderbacka, 1996; Miilunpalo, Vuori, Oja, Pasanen & Urponen, 1997).
12
Vastaajien fyysisiä oireita selvitettiin puolestaan Symptom Checklist 90 -mittariin sisältyvällä somatisaatio-osiolla (SOM). Osio sisältää mittarin muiden toteamusten joukossa 12 erilaista fyysisen oireen kuvausta, joita ovat muun muassa ”päänsärky”, ”kuumat tai kylmät aallot” ja
”heikkouden tunne jossakin ruumiinosassa”. Vastaajaa pyydettiin kyselylomakkeessa valitsemaan viisiportaiselta likert-asteikolta ”vastausvaihtoehto, joka parhaiten kuvaa sitä, kuinka paljon kyseinen asia on viimeisen kuukauden aikana vaivannut tai ahdistanut”. Likert- asteikon vaihtoehto 1 oli ”ei lainkaan” ja vaihtoehto 5 ”erittäin paljon”.
SCL90 -mittarin on todettu olevan validi mittari (Derogatis & Cleary, 1977) ja sen suomeksi käännetyn version on myös todettu olevan pätevä väline erilaisten psykofyysisten oireiden ilmenemisen tarkastelussa (Holi, Sammallahti & Aalberg, 1998; Holi, 2003). Tässä tutkimuksessa käytetyn SCL90 -mittarin somatisaatio-osion on havaittu olevan validi ja reliaabeli väline selvitettäessä psykofyysisten oireiden ilmenemistä laajoissa otannoissa (Zijlema, Stolk, Löwe, Rief, White & Rosmalen, 2013).
Vastaajien dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasoa mitattiin Brownin ja Ryanin kehittämällä Mindful Attention Awareness Scale -mittarilla (MAAS), joka koostuu 15:sta negatiiviseen muotoon kirjoitetusta väittämästä (Brown & Ryan, 2003). Väittämät kuvaavat arkisia tapahtumia ja tehtäviä, kuten ”minun on vaikea pysyä keskittyneenä siihen mitä nykyhetkessä tapahtuu”, ”napostelen huomaamattani” ja ”teen töitä tai tehtäviä mekaanisesti, olematta tietoinen siitä mitä olen tekemässä”. Väittämiin vastataan kuusiportaisella likert-asteikolla, jossa vastaaja arvioi, kuinka usein tai harvoin hän kokee tai toimii väittämien mukaisesti (1 = lähes aina, 6 = ei juuri koskaan). Mitä korkeamman pistemäärän vastaaja kyselystä saa, sitä korkeampi on hänen dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasonsa. (Brown & Ryan, 2003;
Naukkarinen, Karkkola, Kuittinen & Räty, 2016.)
Tässä tutkimuksessa MAAS-mittari koostui poikkeuksellisesti ainoastaan viisiportaisesta likert-asteikosta, sillä kuudes vastausvaihtoehto (”ei koskaan”) oli jäänyt pois vastaajille jaetusta kyselylomakkeesta Itä-Suomen yliopiston psykologian osaston toteuttamassa tiedonkeruuprosessissa. Näin ollen tutkimuksessa käytetyssä asteikossa vastausvaihtoehdot vaihtelivat välillä ”1 = lähes aina” ja ”5 = hyvin harvoin”. Likert-asteikon viisiportaisuuden merkitystä tutkimukselle käsitellään pohdintaosiossa.
MAAS-mittaria on validoitu yliopisto-opiskelijoista ja aikuisväestöstä koostuvilla aineistoilla ja sen on todettu olevan reliaabeli ja validi mittari tietoisen läsnäolon tarkasteluun (Brown &
Ryan, 2003). MAAS-mittarin suomenkielisen version on todettu sekä rakenteellisesti että
13
tuottamansa tiedon perusteella olevan yhteneväinen alkuperäisen englanninkielisen MAAS- mittarin ja sen käännösten kanssa (Naukkarinen, ym., 2016).
6.3. Muuttujien jakaumat, uudelleen luokittelu ja summamuuttujat
Muuttujien jakaumien tarkastelussa ja tilastollisissa menetelmissä käytettiin SPSS 25 for Mac -tilasto-ohjelmaa. Muuttujien jakaumia tarkasteltiin aluksi kuvaajien avulla, mikä paljasti lähes kaikkien kysymysten kohdalla vastausten jakautuneen epätasaisesti. Jatkuvien muuttujien eli MAAS-muuttujan, SOM-muuttujan sekä liikunnan tuntimäärien kohdalla vastausten jakautumista tarkasteltiin myös vinouden (g1) ja huipukkuuden (g2) tunnuslukujen avulla.
Tunnusluvut osoittivat vastausten jakautuneen vinosti: MAAS (g1 = -.41, g2 = .33), SOM (g1 = 1.24, g2 = 1.52), kevyt liikunta (g1 = 2.08, g2 = 6.14) ja raskas liikunta (g1 = 1.51, g2 = 3.72).
Lisäksi tarkastelu Kolmogorov-Smirnov- testin avulla osoitti, etteivät jatkuvien muuttujien jakaumat olleet normaalisti jakautuneita: MAAS (p = .023), SOM (p < .001), kevyt liikunta (p
< .001) ja raskas liikunta (p < .001).
Muuttujia luokiteltiin uudelleen tilastollisia analyyseja varten, koska joissakin vastausluokissa oli vain muutamia vastauksia ja muuttujien käyttäminen alkuperäisessä muodossaan olisi vinouttanut tilastollisia tarkasteluja. Ensiksi neljäluokkainen muuttuja ”koettu terveys”
luokiteltiin uudelleen kahteen luokkaan, sillä vastausvaihtoehdossa ”melko huono” oli vain kuusi vastausta ja vastausvaihtoehdossa ”huono” ei ollut ollenkaan vastauksia. Uudet luokat ovat ”hyväksi koettu terveys” ja ”muu kuin hyväksi koettu terveys”. ”Hyväksi koettu terveys”
luokka sisältää vastaukset, joissa terveys on määritelty hyväksi. ”Muu kuin hyväksi koettu terveys” luokkaan kuuluu vastaukset, joissa terveys on määritelty melko hyväksi tai melko huonoksi.
Liikuntakertojen määrää viikossa selvittävän muuttujan ”kuinka usein harrastatte vapaa-ajan liikuntaa niin, että hengästytte ja hikoilette?” kohdalla vastaajat luokiteltiin kolmeen luokkaan:
”neljä kertaa tai useammin viikossa liikkuvat”, ”1-3 kertaa viikossa liikkuvat” ja ”harvemmin kuin kerran viikossa tai ei ollenkaan liikkuvat”.
Liikunnan tuntimääriä viikossa kartoittavat kaksi muuttujaa luokiteltiin uudelleen perustuen UKK-instituutin liikuntasuositukseen. Suosituksen mukaan aikuisten (18–64 -vuotiaat) tulisi liikkua viikossa vähintään 150 minuuttia reippaasti tai 75 minuuttia rasittavalla tasolla (UKK- instituutti, 2018). Ensimmäisenä luokiteltiin muuttuja ”harrastan kevyttä vapaa- ajan liikuntaa x tuntia viikossa”. Kevyt liikunta tulkittiin UKK-instituutin liikuntasuosituksissa esitetyksi
14
reippaaksi liikunnaksi, jota tulisi suositusten mukaan harrastaa vähintään 150 minuuttia viikossa. Vastaajat luokiteltiin kolmeen luokkaan: ”runsaasti kevyttä liikuntaa harrastavat (9- 25h/vko)”, ”vähintään suosituksen mukaan kevyttä liikuntaa harrastavat (2,5-8h/vko)” ja
”vähemmän kuin suosituksen mukaan kevyttä liikuntaa harrastavat (0-2h/vko)”. Seuraavaksi luokiteltiin muuttuja ”harrastan raskaampaa vapaa- ajan liikuntaa, jossa hikoilen tai hengästyn x tuntia viikossa”. Vapaa-ajan liikunta, jossa hengästyttiin tai hikoiltiin, tulkittiin UKK- instituutin liikuntasuosituksessa esitetyksi rasittavaksi liikunnaksi ja sitä tulee suosituksen mukaan harrastaa vähintään 75 minuuttia viikossa. Vastaajat luokiteltiin suosituksen perusteella kolmeen luokkaan: ”runsaasti raskasta liikuntaa harrastavat (5-12h/vko)”,
”suosituksen mukaan raskasta liikuntaa harrastavat (1,5-4,5h/vko)” ja ”vähemmän kuin suosituksen mukaan raskaasti liikkuvat (0-1h/vko)”.
Alkoholinkäytön kohdalla nautittujen alkoholiannosten määrää selvittävä muuttuja luokiteltiin uudelleen neljään luokkaan seuraavasti. Ensimmäinen luokka muodostui niistä henkilöistä, jotka nauttivat kerralla 1-2 annosta. Toiseen luokkaan kuuluivat 3-4 annosta kerralla nauttivat ja kolmanteen luokkaan 5-6 annosta kerralla nauttivat. Neljäs luokka muodostui henkilöistä, jotka kertoivat nauttivansa yleensä enemmän kuin seitsemän annosta. Edellä esitellyt tutkimuksen keskeisten muuttujien tunnusluvut ja frekvenssit esitellään taulukossa 2.
Uudelleen luokitellut muuttujat on taulukossa merkitty tähdellä (*).
15 TAULUKKO 2. Muuttujien tunnusluvut ja frekvenssit
Vastausluokat Frekvenssit Mediaani Vaihteluväli
1.* Hyvä 122
Muu kuin hyvä 92
2. * 4 krt/vko tai useammin 56
1-3/krt/vko 120
Harvemmin kuin 1 krt/vko tai ei
ollenkaan 38
3.* Runsaasti liikkuvat 24
Suositusten mukaan 119
Suosituksia vähemmän 65
4. * Runsaasti liikkuvat 27
Suositusten mukaan 109
Suosituksia vähemmän 63
5. Kyllä 65
Ei 144
6. Kyllä 42
Ei 160
7. Ei koskaan 19
1/krt/kk tai harvemmin 41
2-4/krt/kk 91
2-3/krt/vko 50
4/ krt/vko tai useammin 11
8. * 1-2 annosta 94
3-4 annosta 54
5-6 annosta 27
7 annosta tai enemmän 23
9. Ei koskaan 33
Harvemmin kuin 1krt/kk 104
1/krt/kk 46
1/krt/vko 15
Päivittäin tai lähes päivittäin 1
10. Disp.tietoinen läsnäolo 214 3.93 2.07-5.00
11. Fyysiset oireet 214 1.42 1.00-3.25
Uudelleen luokitellut muuttujat on taulukossa merkitty tähdellä (*). 1. Mitä mieltä olet nykyisestä terveydentilastasi?, 2. Kuinka usein harrastat vapaa-ajan liikuntaa niin, että hengästyt ja hikoilet?, 3.
Kuinka monta tuntia viikossa harrastat kevyttä liikuntaa?, 4. Kuinka monta tuntia viikossa harrastat vapaa-ajan liikuntaa, jossa hikoilet tai hengästyt?, 5. Oletko koskaan tupakoinut säännöllisesti (lähes joka päivä ainakin vuoden ajan)?, 6. Oletko tupakoinut viimeisen kuukauden (30 vrk) aikana?, 7. Kuinka usein juot olutta, viiniä tai muita alkoholijuomia?, 8. Kuinka monta annosta alkoholia yleensä olet ottanut niinä päivinä, jolloin käytät alkoholia?, 9. Kuinka usein olet juonut kerralla kuusi tai useampia annoksia?, 10. Dispositionaalinen tietoinen läsnäolo (MAAS), 11. Fyysiset oireet (SOM).
16
Lopuksi muodostettiin summamuuttujat dispositionaalista tietoista läsnäoloa ja fyysisiä oireita mittaavista jatkuvista muuttujista. Muodostettujen summamuuttujien reliabiliteettia tarkasteltiin Cronbachin Alpha -kertoimella, joka osoitti reliabiliteetin olevan molemmissa hyvä: MAAS (α = .86) ja SOM (α = .82). Lisäksi nämä jatkuvat muuttujat luokiteltiin kategorisiksi muuttujiksi ristiintaulukointia varten. Ristiintaulukoinnin avulla tarkasteltiin tietoisen läsnäolon ja fyysisten oireiden mahdollista yhdysvaikutusta koettuun terveyteen. (ks.
Taulukko 3). Kategoriset muuttujat muodostettiin yhdistämällä vastaajien tietoisen läsnäolon ja koettujen fyysisten oireiden tasot. Näin muodostetut neljä luokkaa olivat: 1. matala tietoinen läsnäolo ja vähäiset fyysiset oireet, 2. matala tietoinen läsnäolo ja runsaat fyysiset oireet, 3.
korkea tietoinen läsnäolo ja vähäiset fyysiset oireet sekä 4. korkea tietoinen läsnäolo ja runsaat fyysiset oireet. Raja-arvona määritettäessä korkeaa ja matalaa tietoista läsnäoloa sekä runsaita ja vähäisiä fyysisiä oireita käytettiin muuttujien mediaaneja.
6.4. Tilastolliset menetelmät
Jakaumien tarkastelun perusteella tutkimuksessa käytetään epäparametrisiä testejä, koska lähes kaikkien jatkuvien muuttujien jakaumat poikkesivat normaalijakaumasta tai muuttuja oli kategorinen.
Ensimmäisen tutkimuskysymyksen ensimmäisessä kohdassa tarkastellaan koetun terveyden mukaan luokiteltujen vastaajien eroja suhteessa dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasoon.
Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytetään epäparametrista Mann-Whitneyn U -testiä.
Tilastollisesti merkitsevien yhteyksien voimakkuutta selvitetään määrittämällä efektikoko (r) korrelaatiokertoimen avulla. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen toisessa kohdassa tarkastellaan tietoisen läsnäolon tason sekä koettujen fyysisten oireiden välistä yhteyttä. Tämän yhteyden selvittämiseksi käytetään vinoille ja järjestysasteikollisille muuttujille soveltuvaa Spearmanin järjestyskorrelaatiota.
Lopuksi ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkastellaan binäärisen logistisen regressioanalyysin avulla todennäköisyyttä, että vastaaja määrittää koetun terveytensä muuksi kuin hyväksi samalla, kun dispositionaalinen tietoinen läsnäolo ja fyysiset oireet ovat huomioitu mallissa. Toisin sanoen tarkastellaan tietoisen läsnäolon ja fyysisten oireiden yhdysvaikutusta koettuun terveyteen. Logistisesta regressioanalyysista raportoidaan selittävien muuttujien p-arvot ja todennäköisyyskerroin (Exp(B)). Lisäksi koko mallin osalta raportoidaan tilastollinen merkitsevyys, selitysaste (Nagelkerke R2) ja mallin sopivuutta tarkasteleva Hosmer
17
& Lemeshow -testin p-arvo. Mitä suurempi testin p-arvo on, sitä paremmin malli sopii aineistoon. Tarkastelua jatketaan vielä ristiintaulukoinnin avulla, jotta saadaan selville vastaajien jakautuminen koetun terveyden luokkiin tietoisen läsnäolon ja fyysisten oireiden tason mukaan luokiteltuina.
Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastellaan eroavatko terveyskäyttäytymisen mukaan luokitellut vastaajaryhmät tietoisen läsnäolon tasoltaan. Useamman kuin kahden ryhmän välisten erojen tarkastelussa käytetään epäparametrista Kruskall-Wallisin -testiä. Jotta saataisiin selville, minkä ryhmien välillä eroa on, analyysia jatketaan Dunnin parittaisten vertailujen Post hoc -testillä. Testi tekee parivertailut Bonferroni-korjausta käyttäen. Tuloksissa raportoidaan p-arvot, jotka alittavat tämän korjatun merkitsevyystason. Mann-Whitneyn U - testiä käytetään tarkasteltaessa eroja kahden ryhmän välillä suhteessa dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tasoon. Samoin kuin ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla, tilastollisesti merkitsevien yhteyksien voimakkuutta tarkastellaan vielä määrittämällä efektikoko (r) korrelaatiokertoimen avulla.
7. Tulokset
Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin vastaajien subjektiivisen terveyskokemuksen yhteyttä heidän tietoisen läsnäolon tasoonsa. Subjektiivisen terveyskokemuksen kahdesta komponentista tarkasteltiin ensiksi koettua terveyttä. Terveytensä hyväksi ja muuksi kuin hyväksi arvioineet vastaajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he olivat (U = 13.05, p < .001, r = .25), keskimmäisten järjestyslukujen ollessa ”hyväksi koettu terveys” 120.77 ja ”muu kuin hyväksi koettu terveys”
89.91. Tutkimushypoteesin mukaisesti koetun terveyden mukaan luokitellut ryhmät erosivat toisistaan dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat kokivat terveytensä paremmaksi kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat.
Seuraavaksi tarkasteltiin subjektiivisen terveyskokemuksen toisen komponentin, koettujen fyysisten oireiden yhteyttä tietoisen läsnäolon tasoon. Tutkimushypoteesin mukaisesti tietoisen läsnäolon taso ja koetut fyysiset oireet olivat yhteydessä siten, että enemmän tietoisesti läsnä olevilla vastaajilla oli tilastollisesti merkitsevästi vähemmän koettuja fyysisiä oireita (rs = -.52, p < .001).
18
Lopuksi ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin dispositionaalisen tietoisen läsnäolon ja koettujen fyysisten oireiden yhteyttä koettuun terveyteen. Logistiseen regressiomalliin valittiin kaksi selittävää muuttujaa, jotka olivat tietoinen läsnäolo ja fyysiset oireet. Selitettävänä muuttujana oli kaksiluokkainen koettu terveys. Fyysiset oireet lisäsivät mallin selitysastetta tilastollisesti merkitsevästi (p < .001). Vaikka dispositionaalinen tietoinen läsnäolo ei yksinään lisännyt selitysastetta, siitä ja fyysisistä oireista muodostettu interaktiotermi lisäsi mallin selitysastetta tilastollisesti merkitsevästi (p = .012). Vahvin vaikuttaja vastaajan todennäköisyyteen kokea terveytensä muuksi kuin hyväksi oli mallin mukaan fyysiset oireet (Exp (B) = 11.33). Interaktiotermin kohdalla todennäköisyyskerroin Exp (B) oli 5.23. Malli oli kokonaisuudessaan tilastollisesti merkitsevä (Χ2(3, N = 214) = 52.28, p
< .001) eli se ennustaa todennäköisyyttä sille, kuuluuko vastaaja ryhmään ”muuksi kuin terveytensä hyväksi kokeva”. Malli luokitteli oikein 53,3% tapauksista selitysasteen ollessa 29,1% (Nagelkerke R Square). Mallin sopivuutta aineistoon arvioiva Hosmer & Lemeshow - testi antoi arvon p = .631, joka kertoo mallin sopivan aineistoon hyvin.
Muuttujien yhdysvaikutusta tarkasteltiin edelleen ristiintaulukoinnin avulla. Ristiintaulukointia varten muodostettiin luokat, joissa yhdistettiin vastaajien tietoisen läsnäolon ja koettujen fyysisten oireiden taso. Näiden luokkien ja koetun terveyden luokkien välillä oli tilastollisesti merkitsevä riippuvuus (X2 (3) = 35.51, p < .001). Standardoiduja residuaaleja tarkasteltaessa havaittiin, että vastaajat, joiden tietoisen läsnäolon taso oli korkea ja fyysiset oireet vähäiset, olivat aliedustettuina ”terveytensä muuksi kuin hyväksi kokevien” ryhmässä. Vastaajaryhmät, joilla oli paljon fyysisiä oireita, olivat puolestaan yliedustettuina ”terveytensä muuksi kuin hyväksi kokevien” ryhmässä tietoisen läsnäolon tasosta riippumatta. Ristiintaulukoinnin tulokset esitellään alla olevassa taulukossa 3. Tutkimushypoteesin vastaisesti korkea dispositionaalisen tietoisen läsnäolon taso ei ollut yhteydessä paremmaksi koettuun terveyteen yksilön kokiessa samanaikaisesti fyysisiä oireita. Toisin sanoen dispositionaalisen tietoisen läsnäolon ja fyysisten oireiden yhdysvaikutus koettuun terveyteen oli päinvastainen asetetun hypoteesin kanssa.
19
TAULUKKO 3. Tietoisen läsnäolon (MAAS), fyysisten oireiden (SOM) ja koetun terveyden ristiintaulukointi
Yhteensä Hyvä
terveys Muu kuin hyvä terveys MAAS -
SOM
matala MAAS - matala SOM
Lukumäärä 16 10 26
Odotettu
lukumäärä 14.8 11.2 26.0
Stand. residuaalit .3 -.4
matala MAAS -
korkea SOM Lukumäärä 33 45 78
Odotettu lukumäärä
44.5 33.5 78.0
Stand. residuaalit -1.7 2.0
korkea MAAS - matala SOM
Lukumäärä 57 10 67
Odotettu lukumäärä
38.2 28.8 67.0
Stand. residuaalit 3.0 -3.5
korkea MAAS - korkea SOM
Lukumäärä 16 27 43
Odotettu lukumäärä
24.5 18.5 43.0
Stand.residuaalit -1.7 2.0
Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin vastaajien terveyskäyttäytymisen yhteyttä heidän tietoisen läsnäolon tasoonsa. Ensimmäiseksi tarkasteltiin eroavatko liikuntatottumustensa mukaan ryhmiin luokitellut vastaajat tietoisen läsnäolon suhteen. Viikoittaisten raskaiden liikuntakertojen mukaan kolmeen ryhmään luokitellut vastaajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he ovat (X2 = 10.69, df = 2, p = .005), keskimmäisten järjestyslukujen ollessa ”neljä kertaa tai useammin viikossa” 126.57, ”1-3 kolme kertaa viikossa liikkuvat” 105.90 ja ”harvemmin kuin kerran viikossa tai ei kertaakaan liikkuvat” 84.43. Parivertailu osoitti, että ryhmä ”harvemmin kuin kerran viikossa liikkuvat tai ei ollenkaan liikkuvat” erosi tilastollisesti merkitsevästi tietoisen läsnäolon suhteen verrattuna
”neljä kertaa tai useammin viikossa” liikkuvien ryhmään (p < .001, r = 0.33).
Viikoittaisen raskaan liikunnan tuntimäärän mukaan kolmeen ryhmään luokitellut vastaajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he ovat (X2 = 8.97, df = 2, p = .011), keskimmäisten järjestyslukujen ollessa ”runsaasti liikkuvat” 114.48, ”suositusten mukaan liikkuvat” 106.54 ja ”suositusta vähemmän liikkuvat” 82.48. Parivertailu osoitti, että ryhmä ” suositusta vähemmän liikkuvat” erosi tilastollisesti merkitsevästi tietoisen läsnäolon suhteen verrattuna ”suositusten mukaan liikkuvien” ryhmään (p = .008, r = -.20). Edelleen parivertailu osoitti, että ryhmä ” suositusta vähemmän liikkuvat” erosi tilastollisesti
20
merkitsevästi tietoisen läsnäolon suhteen verrattuna ”runsaasti liikkuvat” ryhmään (p = .016, r
= -.25). Viikoittaisen kevyen liikunnan tuntimäärän mukaisesti kolmeen ryhmään luokiteltujen vastaajien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he olivat. Tutkimushypoteesi tietoisen läsnäolon tason yhteydestä liikunta- aktiivisuuteen toteutui osittain. Enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat harrastivat raskasta liikuntaa runsaammin kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat.
Seuraavaksi tarkasteltiin eroavatko tupakoinnin mukaan jakautuneet vastaajaryhmät dispositionaalisen tietoisen läsnäolon suhteen. ”Jos on koskaan tupakoinut säännöllisesti” - kysymykseen vastaamisen mukaan kahteen ryhmään jakautuneet vastaajat erosivat tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he ovat (U = 3859.00, p = .042, r = -.14) keskimmäisten järjestyslukujen ollessa ”ei koskaan säännöllisesti tupakoineet” 110.70 ja ”säännöllisesti tupakoineet” 92.37. Viimeisen kuukauden aikaisen tupakoinnin mukaan kahteen ryhmään jakautuneiden vastaajien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa tietoisen läsnäolon suhteen. Tutkimushypoteesi tietoisen läsnäolon tason yhteydestä tupakointitottumuksiin toteutui osittain. Enemmän tietoisesti läsnä olevat vastaajat tupakoivat säännöllisesti vähemmän kuin vähemmän tietoisesti läsnä olevat.
Lopuksi tarkasteltiin alkoholinkäytön mukaan luokiteltujen vastaajaryhmien eroja tietoisen läsnäolon suhteen. Tutkimushypoteesin vastaisesti alkoholinkäytön useuden tai kerralla nautittujen alkoholiannoksien määrän mukaan luokitellut vastaajat eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka tietoisesti läsnä olevia he ovat. Myöskään ”kuinka usein olet juonut kerralla kuusi tai useampia annoksia” -kysymyksen mukaan luokkiin jakautuneet vastaajat eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi tietoisen läsnäolon suhteen.
8. Pohdinta
Suomalaisten terveyden myönteisestä kehityksestä huolimatta siinä on yhä parannettavaa ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2012; 2018a) nostaakin esiin tarpeen tutkia kansanterveyden kohentamista tukevia tekijöitä. Tietoinen läsnäolo voisi olla yksi tällainen tekijä, sillä se on viime vuosina herättänyt kasvavaa kiinnostusta sen terveydelle edullisten ominaisuuksien vuoksi (ks. esim. Carmody & Baer, 2008; Conn, 2011; Chatzisarantis & Hagger, 2007; Horan
& Taylor, 2018). Tässä tutkimuksessa kansanterveyden edistämisen tukemisen tarvetta lähestytään dispositionaalisen tietoisen läsnäolon näkökulmasta. Dispositionaalinen tietoinen läsnäolo on Brownin ja Ryanin (2003) mukaan yksilön luontainen ominaisuus sekä
21
kehitettävissä oleva taito. Tietoisen läsnäolon luontaisen tason tarkastelun voidaan katsoa lisäävän ymmärrystä tämän jo itsessään olevan ominaisuuden merkityksestä kansanterveyden edistämisen kontekstissa.
Tämän tutkimuksen mukaan dispositionaalinen tietoinen läsnäolo oli yhteydessä yksilön subjektiiviseen terveyskokemukseen siten, että tietoisesti läsnä olevat yksilöt kokivat terveytensä hyväksi ja heillä oli vähän fyysisiä oireita. Tulos on samansuuntainen aikaisemman tutkimuksen kanssa (Hansen ym., 2009; Zvolensky ym., 2006; Brown & Ryan, 2003; Smith ym., 2011; O’Loughlin & Zuckerman, 2008; Murphy ym., 2012; Carmody ym., 2008; Wayment ym., 2011; Sundquist ym., 2017) ja osoittaa, että yksilön dispositionaalinen tietoinen läsnäolo on yhteydessä subjektiiviseen terveyskokemukseen. Yksilön tietoisen läsnäolon tasolla ja siihen yhteydessä olevalla terveyskokemuksella näyttäisi näin ollen olevan merkitystä kansanterveyden näkökulmasta, sillä koetun terveyden on todettu ennustavan myöhempää terveyspalveluiden käyttöä ja kuolleisuutta (THL, 2014;
Idler & Benyamini, 1997). Lisäksi koettujen fyysisten oireiden on havaittu ennustavan muun muassa tulevaa terveydentilaa, toiminnallisia häiriöitä (Leger ym., 2015; Creed ym., 2013) ja niiden on ajateltu olevan yhteydessä myös terveyskokemukseen ja terveyskäyttäytymiseen (Charles & Almeida, 2006).
Tarkasteltaessa tietoisen läsnäolon ja fyysisten oireiden samanaikaista yhteyttä koettuun terveyteen kuitenkin havaittiin, että runsaasti fyysisiä oireita kokevat yksilöt määrittivät terveytensä muuksi kuin hyväksi huolimatta tietoisen läsnäolon korkeasta tasosta.
Tutkimustulos ei ole samansuuntainen aikaisemman tutkimuksen kanssa, jossa on tarkasteltu tietoisen läsnäolon yhteyttä fyysisiin oireisiin ja koettuun terveyteen sekä pohdittu sen suojaavaa merkitystä (Hansen ym., 2009; Zvolensky ym., 2006; Smith ym., 2011; Sundquist ym., 2017; Grover, Teo, Pick & Roche, 2015; Masuda, Marshall & Latner, 2018).
Saadun tuloksen osalta on syytä huomioida, että logistisen regressioanalyysin avulla tarkasteltu todennäköisyys oli tilastollisesta merkitsevyydestä huolimatta suhteellisen heikko. Tulos kuitenkin viittaa yksilön kokemien fyysisten oireiden olevan yhteydessä koettuun terveyteen tietoisen läsnäolon tasoa vahvemmin. Tulokselle voidaan pohtia mahdollisia selityksiä, vaikka syy-seuraussuhteet jäävätkin avoimiksi. Yksi mahdollinen selitys tulokselle voisi olla, että yksilön kokemat voimakkaat fyysiset oireet vetävät huomion puoleensa ja täten peittoavat tietoisen läsnäolon mahdollisen terveyden kokemukselle edullisen vaikutuksen. Toisaalta voi olla myös niin, että arjessaan tietoisesti läsnä oleva yksilö kiinnittää helpommin huomion
22
fyysisiin oireisiinsa ja kokee tämän myötä terveytensä heikommaksi. Edellä esitetty tulkinta on saman suuntainen O’Loughlin ja Zuckermanin (2008) esittämän näkemyksen kanssa sen suhteen, että enemmän tietoisesti läsnä olevat henkilöt ovat tietoisempia heidän fysiologisista prosesseistaan.
Terveyskäyttäytymisen osalta havaittiin, että tietoisesti läsnä olevat yksilöt harrastivat liikuntaa runsaasti eivätkä tupakoineet säännöllisesti. Tulos on samansuuntainen aiemman tutkimuksen kanssa (Murphy, 2012; Smith ym., 2011; Black ym., 2012; Heppner ym., 2016). Havaittuja yhteyksiä voi selittää esimerkiksi se, että tietoisen läsnäolon on esitetty vahvistavan muun muassa kehotietoisuutta ja omien tunteiden havainnointia, jotka puolestaan saattavat ohjata yksilön valitsemaan terveydelleen edullisemman käyttäytymismuodon, kuten runsaan liikunnan (Greesom, 2008; Zvolensky ym., 2006) ja välttämään säännöllistä tupakointia. Tietoisen läsnäolon tasolla ja siihen yhteydessä olevalla terveyskäyttäytymisellä voidaan siis katsoa olevan yhteyttä kansanterveyteen: tupakointi on liikkumattomuuden ohella kansanterveyden riskitekijä (THL, 2018b).
Kokonaisuudessaan nyt saadut tulokset tukevat ajatusta tietoisen läsnäolon hyödyntämisestä kansanterveyden edistämisen kontekstissa, koska tietoisen läsnäolon korkean tason on havaittu olevan yhteydessä parempaan sosioekonomiseen asemaan (Jensen, Krogh, Westphael &
Hjordt, 2019; Bränström, Duncan & Moskowitz, 2011; Jensen ym., 2016). Sosioekonominen asema on puolestaan yhteydessä terveellisempiin elintapoihin ja vähäisempään sairastuvuuteen (THL, 2018b). Merkittävänä vaikuttajana sosioekonomisen tason muotoutumisessa on koulutus, sillä se vaikuttaa esimerkiksi työmarkkina-asemaan ja tämän myötä tulotasoon (THL, 2015). Koska tietoisen läsnäolon on osoitettu olevan yhteydessä parempaan koulumenestykseen (Bränström, Duncan & Moskowitz, 2011; Leland, 2015) voidaankin ajatella, että tietoisen läsnäolon taitojen integroiminen esimerkiksi osaksi peruskoulua voisi pitkällä aikavälillä olla myönteisesti yhteydessä sosioekonomiseen asemaan ja tämän myötä kansanterveyteen. Vieden ajatusta hieman pidemmälle tietoisen läsnäolon ottaminen osaksi varhaiskasvatusta ja neuvolatoimintaa voi myös olla pitkällä aikavälillä hyödyllistä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Tietoisen läsnäolon huomioiminen kasvatuksessa voi tukea turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä ja siten lapsen myönteistä kehittymistä (Brown, Ryan
& Creswell, 2007b). Suomalaista äitiysneuvolatoimintaa onkin kehitetty tähän suuntaan ottamalla tietoinen läsnäolo osaksi perheiden terveyttä ja hyvinvointia tukevaa työskentelyä (THL, 2019).
23
Vahvana perusteena tietoisen läsnäolon integroimiselle osaksi kasvatuksen ja koulutuksen palveluita on lisäksi tässä tutkimuksessa havaittu tietoisen läsnäolon yhteys terveyskäyttäytymiseen. Mikäli tietoisen läsnäolon kehittymistä tuetaan, se voi johtaa myönteiseen terveyskäyttäytymiseen, jonka voi puolestaan ajatella ehkäisevän fyysisten oireiden ilmenemistä ja edesauttavan myönteistä terveyskokemusta. Tietoinen läsnäolo ja sen harjaannuttaminen eivät siis välttämättä riitä muuttamaan yksilön kokemusta terveydestään paremmaksi, jos fyysisiä oireita on jo päässyt syntymään. Tietoinen läsnäolo ja sen harjaannuttaminen saattavat kuitenkin vähentää riskiä, että oireita ylipäänsä pääsee syntymään.
Kaiken kaikkiaan tietoisen läsnäolon integroiminen osaksi yhteiskunnallisia taustatekijöitä, kuten neuvolatoimintaa ja koulutusjärjestelmää voi osaltaan olla luomassa yksilön kehitykselle edullisen ympäristön kasvaa tietoisesti läsnä olevaksi. Edellä mainitun kaltaisten yhteiskunnallisten taustatekijöiden huomioiminen terveyden kehittämisen kontekstissa voi siis olla väylä ennaltaehkäistä riskitekijöiden kehittymistä ja näin tukea kansanterveyttä (Prilleltensky & Prilleltensky, 2003; Adler, 2003; Schmidt, 2016).
Tämän tutkimuksen tulokset tukevat myös Horanin ja Taylorin (2018) havaintoa sen suhteen, että tietoinen läsnäolo on hyödyllistä sisällyttää terveyskäyttäytymistä tukeviin interventioihin.
Psykologin käytännön työn kannalta tämä tarkoittaa tietoisen läsnäolon olevan hyödyllinen työkalu esimerkiksi elämäntapamuutoksiin tähtäävissä interventioissa, joissa tavoitteena on kansanterveyden riskitekijöihin, kuten liikkumattomuuteen ja tupakointiin vaikuttaminen.
Yksilön terveyden tukemisen ohella interventioilla voi olla myös kansantalouteen vaikuttava merkitys kansanterveyden kohentumisen kautta. Esimerkiksi Vasankari ja Kolu (2018) ovat nostaneet esille liikkumattomuudesta yhteiskunnalle aiheutuvia kuluja ja tarpeen liikunta- aktiivisuuteen tähtäävien toimien kehittämiseen. Yhtä lailla tupakoiminen on merkittävä kansanterveyden riskitekijä (THL, 2018b) ja sen lopettamista voidaan tukea interventioiden avulla.
Psykologin käytännön työhön liittyen tulokset painottavat huomioimaan asiakkaan terveydentilan kokonaisuudessaan sovellettaessa tietoista läsnäoloa terveyden edistämisen kontekstissa. Fyysiset oireet näyttävät vaikuttavan tietoista läsnäoloa vahvemmin yksilön terveyden kokemukseen. Runsaasti fyysisiä oireita kokeva henkilö saattaa alkaa tietoisen läsnäolon harjoittamisen myötä kokea terveytensä aikaisempaa huonommaksi huomion mahdollisesti kiinnittyessä enemmän myös koettuihin fyysisiin oireisiin. Toisaalta on mahdollista, että tietoisen läsnäolon taitojen kehittyessä yksilö ei enää fokusoidu ainoastaan
24
omaan kehoonsa ja sen tuntemuksiin vaan on avoin kaikille tilanteessa läsnä oleville kokemuksille ja kykenee hyväksymään fyysisetkin tuntemuksensa. Näin ollen käytännön työssä tuleekin arvioida yksilöllisesti kokonaistilannetta ja pohtia mahdollisuutta soveltaa tietoista läsnäoloa osana työskentelyä.
Nyt tehdylle tutkimukselle on Itä-Suomen yliopiston eettisen toimikunnan lupa ja aineistoa on käsitelty luottamuksellisesti. Tutkimuksen eettisyyttä tukee myös itsearviointiin perustuvien mittareiden käyttö, koska niissä pitäydytään henkilön itsensä antamissa tiedoissa. Eettisyyden lisäksi tutkimuksen vahvuutena on muun muassa käytettyjen menetelmien perusteltu valinta, riittävä otoskoko tilastollisten menetelmien kannalta sekä tulosten huolellinen raportointi.
Tulosten yhteydessä on myös raportoitu efektikoot, jotka kertovat tulosten käytännön voimakkuudesta. Tutkimuksen reliabiliteettia vahvistaa se, että kaikki käytetyt mittarit ovat Suomeen validoituja ja terveyskäyttäytymistä koskevat kysymykset ovat selkeitä. Lisäksi tutkimuksen vahvuutena voidaan nähdä terveyden kokemuksen monipuolinen tarkastelu.
Tutkimusta varten muodostetussa subjektiivisen terveyskokemuksen käsitteessä yhdistyvät koetun terveyden ja fyysisten oireiden määrittely. Arvioidessaan koettua terveyttään yksilö pohtii subjektiivisia tuntemuksia omasta kokonaisterveydestään. Määrittäessään fyysisten oireidensa aiheuttamia tuntemuksia yksilö puolestaan arvioi kokemustaan häntä vaivanneista tai huolestuttaneista fyysisistä oireista. Molemmat itsearviot määrittävät yksilön subjektiivista terveyskokemusta, mutta tuovat esille toisistaan hieman poikkeavat näkökulmat ja näin laajentavat kuvaa yksilön terveyskokemuksesta.
Tutkimuksen heikkoutena puolestaan on käytetyn MAAS-mittarin likert-asteikon viisiportaisuus, josta johtuen saadut tulokset eivät ole täysin verrattavissa aiempien tutkimusten tuloksiin. Likert-asteikossa olleen virheen vaikutus tuloksiin on oletettavasti kuitenkin lievä, koska pois jäänyt vastausvaihtoehto ”6= ei koskaan” on lähellä vaihtoehtoa ”5= hyvin harvoin”.
Vaillinaisen mitta-asteikon käyttöä puolsi myös se, että kyseessä ei ole aikaisemman tutkimuksen replikointi. Tutkimuksen toisena heikkoutena on, ettei tutkimusaineisto täysin edusta yleisväestöä vastaajien ollessa nuoria ja hyvinvoivia. Vastaajien hyvinvoinnin seurauksena koettu terveys – muuttuja oli luokiteltava kahteen ryhmään, joista toiseen sisältyi terveyden kokemuksia laajasti aina melko huonosta melko hyvään. Lisäksi tutkimukselle oman haasteensa tuovat itsearviointiin perustuvat tiedonkeruumenetelmät, jotka mahdollistavat esimerkiksi sosiaalisesti suotavan vastaustyylin. Lopuksi on syytä vielä mainita, että heikon ennustearvon lisäksi logistisessa regressioanalyysissa mukana olleet selittävät muuttujat korreloivat kohtalaisesti keskenään.
25
Kaiken kaikkiaan tutkimus tuo arvokasta uutta tietoa tietoista läsnäoloa, terveyden kokemusta ja terveyskäyttäytymistä tarkastelevaan tutkimuskenttään. Tutkimustulosten pohjalta on esitetty innovatiivisia näkökulmia kansanterveyden edistämisen tueksi. Tutkimus nostaa esille myös tärkeitä huomioita psykologien käytännön työn kannalta. On kuitenkin tärkeää saada lisätietoa erityisesti dispositionaalisen tietoisen läsnäolon tason ja koettujen fyysisten oireiden välisestä yhteydestä ja selvittää kattavammin tietoisen läsnäolon roolia tässä yhtälössä. Lisäksi on tärkeää tarkastella nyt tarkasteltujen terveyskäyttäytymisen muotojen rinnalla ravitsemus- ja ruokailutottumusten sekä unen yhteyttä dispositionaaliseen tietoiseen läsnäoloon ja selvittää miten tietoisen läsnäolon harjoittaminen mahdollisesti vaikuttaa tässä kokonaisuudessa.
Kansanterveyden edistämisen kannalta on tärkeää myös perehtyä tietoisen läsnäolon vaikuttavuuteen esimerkiksi äitiysneuvolatoiminnassa pitkittäistutkimuksen asetelmaa hyödyntäen. Näin saadaan lisää tietoa tietoisen läsnäolon potentiaalista kansanterveyden kehittämisen tukena.
