Yhteiskoulun juhlasalissa esiintymässä. Vielä tässä tytöillä (vasemmalta Kirsi Kotomäki, Marjo Esala ja Katja Pihlaja) ei ollut yhtenäisiä esiintymisasuja. Takana (vas.) Jukka Isokaski ja Markus Leivo.
jatan kanssa, miten Mikael saatiin vahvistukseksi, Isojoelta asti kun oli, mutta mysteeriksi se toistaiseksi jäi. Ainakin Leivon Juha ja minä olimme jo musiikin puolesta Marjatalle entuudestaan tuttuja. Marjatta kertoi, että Juhan ollessa vielä alle kouluikäinen Pentti-isä oli käynyt kysymässä Marjatalta, pääsisikö Juha Marjatan oppiin pianonsoitossa. Myös minä kävin pianotunneilla Marjatalla jo alle kymmenvuo-tiaana. Jostakin muistini kätköistä mieleen tulee, että Kirsikin harjoitteli viulunsoittoa Marjatan johdolla ala-asteella ollessaan. Olimme ehkäpä 8–13-vuotiaita yhteisen laulu- ja soittotaipaleemme alkaessa.
Ratkiriemukkaita harjoituksia pidettiin aluksi yk-sinomaan Ylisellä Marjatan ja Einon olohuoneessa.
Kappalevalikoima vaihteli kansanmusiikista hengel-liseen. Alkupuolella harjoittelimme esityksiin ainakin mm. Hilu hilu hilu kun tuli vilu – sekä Hermanni ja Miina -nimisiä kansanmusiikkikappaleita. Pikkuhil-jaa mukaan tulivat esimerkiksi amerikkalaista perua olevat Keltaruusu (joka muuten sekin on kansanlau-lu) sekä Oi Susanna. Kun Jonna Tervo sitten lauloi itsensä kansan sydämiin Syksyn sävelessä 1983 kappaleellaan Minttu sekä Ville, siirtyi kyseinen laulu pian meidänkin esityslistalle. Muitakin Jonnan kappaleita opettelimme.
Vähitellen harjoituksia alettiin pitää myös bändin jäsenten kotona. Jo tätäkin kautta jokaisen vanhem-mat olivat menossa vahvasti mukana, iso kiitos heille tukijoukkoina olemisesta. Kävimme harjoituksissa niin Kotomäellä, Pihlajalla, Leivolla ja Isokaskella kuin meilläkin, ja otimmepa silloin tällöin suunnan
myös Kienokoskille Isojoelle. Näin jälkeenpäin ajatellen harjoituspaikkojen vaihtaminen ja itse har-joittelu opetti meille nuorille varmasti paljon paitsi sosiaalisuutta myös aikuisten kanssa toimimista.
Aikuisiltakin tämä vaati epäilemättä joskus melkoista venymistä. Esimerkiksi Pihlajan Arja ja Heikki rai-vasivat arki-illastaan tilaa harjoitusten järjestämiseksi kotonaan, Grilli-Baarin yläkerrassa. Silloin ei itse tullut miettineeksi, että jonkun täytyi ”pyörittää” Mat-kahuoltoa sinäkin aikana. Itseäni jännitti valtavasti, kun bändi kokoontui meille. Mieleen on silti jäänyt vain hyviä muistoja.
Paitsi laulut myös niihin kuuluvat koreografiat tekivät esityksistämme eloisia. Muistan vieläkin vaikkapa juuri tuon Hilu hilun liikkeet ulkoa, laulujen sanoista puhumattakaan! Meillä oli myös tietty pu-kukoodi esiintyessämme: pojilla oli yleensä valkoiset paidat, punaiset pohjalaisliivit ja suorat housut. Me tytöt pukeuduimme aina hameeseen. Muistan, kun meille ihan varta vasten teetettiin vaaleanpunaiset mekot, joihin kuului valkoinen vyö. Bändin jäsenillä oli kivaa yhdessä, ja yhtenäiset esiintymisasut lujitti-vat entisestään yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Esiintymiset olivat tietenkin bändillemme se Suuri juttu. Harjoituksissa opetellut kuviot ja sanojen ulkoa osaaminen mitattiin tuolloin. Ja totta kai oletettiin, että pojat soittelevat oikeita nuotteja oikeaan tahtiin.
Allekirjoittanut voi vain sydämestään todeta, että voi sitä esiintymisen riemua! Saatoimme laulaa esi-merkiksi silloisessa Honkalassa, joka oli nykyisen monitoimitalon paikalla Honkajoella. Kävimme Lasten taidetapahtumassa Tampereella. Koreografiat oli hyvin opeteltu.
Olikohan Mikael näissä kisoissa?
esiintymässä myös ulkopaikkakunnilla. Mieleen on jäänyt ainakin Kodesjärven Toukola, jossa yleisö oli valtavan otettu nuorten tyttöjen ja poikien musisoin-nista. Kunniakirja lapsuudenkodin seinällä muis-tuttaa Jalasjärvellä järjestetyistä Etelä-Pohjanmaan Speleistä, joille pääsimme esiintymään 1983. Sana honkajokisten nuorten bändiesiintymisistä kiiri, ja meitä kutsuttiin esiintymään kaikenlaisiin juhliin.
Miten mahtavaa harjoitusta tuo kaikki oli elämää varten! Rohkeus olla toisten edessä kasvoi kuin huomaamatta. Useat esiintymiset kasvattivat myös selviytymään eri tilanteissa. Esimerkiksi uudessa paikassa esiintyessämme mikrofonit saattoivat erota äänentoistoltaan harjoituksissa käytetyistä laitteista.
Marjatta opetti meille myös paljon yleisön huomioi-misesta esiintyessämme. Opimme käyttämään ilmeitä ja koreografiaan kuuluvia eleitä suoraan luontevasti, ei vain rutiininomaisesti siksi, että ne kuuluivat esi-tykseen.
Erityisesti kaksi esiintymistä muistan elämäni loppuun asti. Toinen niistä oli keikka yläasteen ja lukion aamunavaukseen. Parasta koko keikassa oli ehdottomasti itse matka: muistaakseni se oli Leivon Tuula, joka kyyditsi meidät punaisella kuplavolkka-rilla keikkapaikalle. Naurua ja tirskuntaa riitti, sillä auto oli täpösen täynnä meitä musisoijia!
Kuten silloin oli tapana, yläastelaiset ja lukiolaiset tulivat kuuntelemaan aamunavausta käytäville, itse aamunavaus pidettiin käytävien risteyskohdassa. Me muut bändiläiset olimme vielä ala-asteikäisiä, mutta Jukka oli jo yläasteella. Muistan, kuinka itse nautin
esiintymisestä kuin mistä tahansa musiikkikeikastam-me, mutta Jukasta näki, että kyseinen päivänavaus oli nuorelle miehelle vähemmän mieluisampi. Pari vuotta myöhemmin allekirjoittanutkin ymmärsi, että teini-ikäisenä Tahtitenavat-nimisessä bändissä esiintyminen kaveripiiristä koostuvalle yleisölle olisi saattanut herättää itsessäkin monenlaisia tunteita.
Toinen mieleen jäänyt esiintyminen oli jo kauan bändiaikojemme jälkeen, Marjatan 70-vuotisjuhlilla Honkajoen seurakuntatalolla. Markusta ja Mikaelia lukuunottamatta bändin kokoonpano oli paikalla.
Meistä 80-luvun lapsista oli kasvanut aikuisia. Lau-loimme kaikki yhdessä Marjatalle Juhan säestäessä.
Tuo tilanne oli tunteita täynnä.
Vielä takaisin 80-luvulle. Tuohon aikaan järjes-tettiin useita Lasten taidetapahtuma -nimikkeellä järjestettyjä kilpailuja eri taiteenaloilla, tietenkin myös musiikissa. Kisoissa edettiin vaiheittain: oman kunnan järjestämästä kilpailusta saattoi päästä läänin taidetapahtumaan ja sieltä kilpailemaan valtakun-nallisella tasolla. Kerran lähdimme matkaan myös toisen kunnantasolta päässeen musiikkiporukan, Va-tajankosken pioneerien kanssa. Yksi hieno tilaisuus oli osallistuminen Kyky -84 -kisoihin. En enää edes muista, missä kyseinen kisa järjestettiin, mutta mie-leen on jäänyt, että osa siitä televisioitiin. Kisoissa tuomaristossa oli mm. musiikin monitoimimies Aarno Raninen. Tuntui hienolta nähdä hänet livenä.
Pääsimme edustamaan valtakunnallisissa tapah-tumissa ainakin Lahdessa ja Tampereella, mutta lopullinen voitto jäi molemmilla kerroilla haaveeksi.
Ainakin yhdeksi perusteluksi muistan tuomariston
Bändin vakiintunut kokoonpano. Alarivissä vasemmalta: Markus Leivo, Kirsi Kotomäki, Katja Pihlaja, Mikael Kienokoski ja Marjo Esala.
Ylärivissä Jukka Isokaski ja Juha Leivo.
sanoneen, että kansanmusiikin esittäminen sähköis-ten soittimien, kusähköis-ten urkujen ja kitaroiden säestyk-sellä heikensi voittomahdollisuuksiamme. Hauskaa meillä silti oli aina! Lahdessa hotellissa ollessamme juutuimme hissiin. Pääsimme kyllä haluamaamme kerrokseen, mutta hissin ovi ei suostunut aukeamaan.
Naurattaa vieläkin, kun muistelen, miten äitejä ja isiä ramppasi huolestuneena katsomassa hissin ovessa olleesta ikkunasta meitä vuoron perään ja varmista-massa, että kaikki oli hyvin. Ilmeisesti he luulivat, että olimme kovinkin peloissamme. Todellisuudessa
otimme siitäkin hetkestä kaiken ilon irti. Muistan yhä, kuinka kesken kaiken hissin lattialla istuessamme ja oven aukeamista odottaessamme Markus, joka oli iäl-tään muita vuosia nuorempi, tokaisi hiljaa: ”Voi että kun olis edes limsaa!”, jolloin me muut räjähdimme nauruun. Että se siitä meidän pelokkuudestamme!
Bändimme oli koossa kolme, neljä vuotta. Miksi lopetimme, en muista. Arvelen, että teini-iän myötä muut harrastukset ja kiinnostuksen kohteet yksinker-taisesti tyrehdyttivät toiminnan. Miten lopetimme?
Milloin ja missä esiinnyimme viimeksi 80-luvulla?
Kirsi, Katja, Markus, Juha, Jukka, Mikael? Muistaako joku teistä?
Mitä enemmän vuosia on kulunut, sitä kiitolli-sempi olen, että sain mahdollisuuden olla mukana näin hienossa kokoonpanossa. Sinua, Marjatta, kiitän meidän jokaisen bändiläisen puolesta. Ilman aktii-visuuttasi ja kannustustasi kaikki tämä olisi jäänyt kokematta. Rautaisella otteellasi johdatit meitä uu-sien kokemusten äärelle ja opetit meille musiikista ja esiintymisestä asioita, joita emme koulun penkillä olisi oppineet.
Musiikki kuuluu elämääni yhä, se tulee olemaan osa minua aina. Tiedän, että ainakin Juha toimii ak-tiivisesti musiikin parissa. Ehkä me bändiläiset vielä jonakin päivänä tapaamme ja muistelemme menneitä.
Kenties soitamme ja laulamme nuotin jos toisenkin?
Aina voi toivoa.
Marjo Esala
Marjatan 70-vuotisjuhlassa. Jukka Isokaski, Kirsi Kotomäki, Katja Pihlaja, Juha Leivo ja Marjo Esala kuuntelemassa Marjatan kiitoksia lauluesityksestä.
Kisaa odotellessa Lahden hotellissa. Vasemmalla takana myös Mikaelin isä Jussi Kienokoski.