n Tässä esityksessä tarkastelen espanja-laisen esseistin, runoilijan, prosaistin ja yhteiskunnallisen keskustelijan Miguel de Unamunon ajattelua. Syyskuun 29.
päivänä 2014 tuli Unamunon syntymästä kuluneeksi 150 vuotta. Tarkasteluni nousee kysymyksestä, voidaanko Una-munoa pitää filosofina, ja jos voidaan, niin millainen filosofi hän on. Mihin filo-sofisiin paradigmoihin hänen ajattelunsa on sijoitettavissa. EmerituspiispaKalevi Toiviainen on kuvannut Unamunon asemaa kirjailijoiden ja filosofien parissa:
kirjailijat eivät tunnustaneet Unamunoa kirjailijaksi, vaan pitivät häntä filosofina, kun taas viimeksi mainitut eivät pitäneet häntä filosofina, vaan kirjailijana. Yleisen kirjallisuustieteen professori H. K. Rii-konenon puolestaan luonnehtinut Una-munoa Espanjan kirjallisuuden merkit-tävimmäksi esseistiksi.
Koska Unamunoa tunnetaan Suo-messa kovin vähän, esittelen aluksi Una-munon elämän ja tuotannon pääpiirteet.
Toiseksi tarkastelen Unamunon käsitys-tä filosofiasta. Koska Unamunon tuotan-nossa käydään uskontoon liittyvää
filoso-fista keskustelua, tutkistelen myös hä-nen käsitystään uskonnon merkityksestä ihmisen ajattelussa ja kokemusmaail-massa. Esittelen vielä lyhyesti keski-ikäi-sen Unamunon ja nuoren Ortegan filoso-fiaa ja uskontoa koskevaa kirjeenvaihtoa, joka osaltaan paljastaa Unamunon inten-tioita.
Unamunon elämästä ja tuotannosta Miguel de Unamuno y Jugo syntyi 29.9.1864 Bilbaossa Baskimaassa kondi-toria-alan pienyrittäjän perheessä. Una-munot olivat verenperinnöltään baskeja, mutta he olivat omaksuneet espanjalai-sen kulttuurin ja puhuivat kotikielenään espanjaa. Lapset kasvatettiin katolisen kirkon ihanteiden mukaisesti erityisesti äidin aloitteesta. Sen sijaan perheen isä harrasti filosofiaa, vaikka hänellä ei ollut korkeakoulusivistystä. Hänen muuta-man sadan niteen kirjastostaan löytyi mm. Jaime Balmesin teoksia. Katoli-nen uustomisti Balmes oli yksi 1800-lu-vun todella harvoja espanjalaisia ajatteli-joita, jotka tunsivat saksalaista filosofiaa.
Ainakin Kantin, Fichten ja Hegelin
ni-met syöpyivät nuoren pojan mieleen isän kirjastoa selatessa. Toisaalta myöhem-min Unamuno ei antanut Balmesille suurtakaan arvoa, ja kirjoitti hänestä es-seen otsikollaUn filósofo del sentido co-mún, voitaisiin anglismia hyödyntäen suomentaa ”common sense -ajattelun fi-losofi”.
Unamuno kertoo muistelmateokses-saan Recuerdos de niñez y mocedad, kuinka hän neljä- tai viisi-vuotiaana jou-tui kuulemaan isänsä puhuvan ranskaa vierailulle tulleen miehen kanssa. Hän luonnehtii tuota kokemusta eksistentiaa-lisin sanakääntein; yksinäisyyden tunne, kun ihminen jonka hän on oppinut koke-maan tuttuna ja turvallisena, muuttuu etäiseksi puhuessaan käsittämätöntä kieltä. Tämän kokemuksen Unamuno sa-noo myös olleen lähtökohta hänen elä-mäntyölleen kielen, kirjallisuuden ja filo-sofian parissa.
Unamuno opiskeli Madridin yliopis-tossa ja väitteli tohtoriksi vain 20-vuo-tiaana vuonna 1884. Väitöskirjan aihee-na oli baskikansan ja kielen alkuperää koskevan tutkimuksen kritiikki. Pääteesi oli, että vastoin 1800-luvulla vallalla ol-lutta yleistä käsitystä, baskit eivät etni-sesti eivätkä kielellietni-sesti polveudu mui-naisibeerisistä kansoista, vaan heidän historiansa jää hämärän peittoon. Ym-märtääkseni ainakaan baskikieltä ei vie-läkään ole voitu liittää mihinkään tun-nettuun kieliperheeseen.
Filosofisia herätteitä Unamuno sai Madridin vuosinaan niin sanotusta es-panjalaisesta krausismista. Saksalainen oikeusfilosofian dosentti Karl Chris-tian Friedrich Krause, joka eli 1781–
1832, sai muutamia espanjalaisia oppilai-ta, jotka veivät opettajansa kehittämän saksalaisen idealismin variaation Espan-jaan. On pidetty mahdollisena, että uusplatonismiin perustuvan mystiikan teologian vahva asema espanjalaisessa hengenelämässä on valmistanut otollista maaperää Krausen ajattelulle, jonka pri-mus motoron mystiikan sävyttämiä sa-nakäänteitä käyttänyt Friedrich Da-niel Schleiermacher, joka tosin vielä pitäytyi metafyysis-ontologiseen todelli-suuskäsitykseen eikä edennyt myöhem-mille uuskantilaisille ominaiseen relati-vismiin.
Espanjalaiset krausistit, ennen muu-ta Julián Sanz del RíojaFrancisco Giner de los Ríos, eivät kuitenkaan esiintyneet opettajansa tavoin uskonnon puolustajina, vaan katolisen kirkon ja sen esillä pitämän elämänkatsomuksen krii-tikkoina. Krausistien vaikutus rajoittui Madridin liberaaliin älymystöön, mutta se avasi nuorelle oman ajattelutiensä et-sijälle portit modernin tieteellisen ajatte-lun, ennen kaikkea positivismin, pariin.
Vain havaintoihin eikä spekulaatioihin tai auktoriteetteihin perustuvalla tieteel-lä on riittävän vahva perusta. Ja koska tieteen on oltava vapaata, on myös yh-teiskunnassa oltava ajattelun vapaus, jota katolinen kirkko Espanjassa krausis-tien mielestä rajoitti liiaksi.
Herätteitä tuli muistakin suunnista, ja pian nuoren Unamunon ajatusmaail-man hallitsijaksi tuli liberalismin tilalle sosialismi. Hän alkoi toimittaa lehteä Lucha de las clases (”Luokkataistelu”).
Karl Marxin väite uskonnosta kansan oopiumina askarrutti häntä, mutta hän
tulkitsi sen positiivisesti, espanjalaisen perinteen mukaisesti Calderónin teoksen La vida es sueño(”Elämä on unta”) hen-gessä: Unelmia tarvitaan edistyksen puo-lesta toimittaessa. Vanhoilla päivillään kirjoittamassaan romaanissa San Ma-nuel Bueno, mártir(suom. Pyhän miehen uhri) hän kuvaa uskonsa menettänyttä pappia, joka uskon puutteesta huolimat-ta tekee papin työt hyvin ja johuolimat-ta nuori sosialistimies moittii petoksellisuudesta.
Tähän pappi Manuel vastaa: ”Niin, tie-dän kyllä, että eräs niin sanotun yhteis-kunnallisen vallankumouksen johtajista on sanonut, että uskonto on kansan oopiu-mia. … Antakaamme kansalle oopiumia, jotta se nukkuisi ja uneksisi.” (Pyhän miehen uhri, s. 81).
Vuonna 1891 Unamuno nimitettiin kreikan kielen professoriksi Salamancan yliopistoon, 1898 kreikan kirjallisuuden professoriksi sekä 1901 espanjan kielen historian professoriksi. Hän ei kuiten-kaan tehnyt juuri tutkimustyötä näillä alueilla, ja ajan tavan mukaan professo-rin virka antoi hänelle ennemmin mah-dollisuuden keskittyä kiinnostaviin asioi-hin.
Unamuno oli avioitunut lapsuu-denystävänsäConcepción Lizarragan kanssa. Heille syntyi kahdeksan lasta, joista yksi, vaikeasti kehitysvammainen, kuoli muutaman vuoden ikäisenä vuon-na 1897. Tämä kokemus ja samaan ai-kaan tapahtunut sydämen rytmihäiriö saivat Unamunon hakeutumaan mietis-kelylomalle Alcalá de Henáresin luosta-riin, missä hän kirjoitti ensimmäiset us-konnolliset tekstinsä päiväkirjaan, joka julkaistiin postuumina vuonna 1970
otsi-kollaDiario íntimo.
Unamuno kertoo muistelmissaan, että kahdeksanvuotiaana ensimmäisen ehtoollisen juhlassa hän poikien jonossa seistessään katsoi pitkään tyttöjen jonos-sa seissyttä tulevaa vaimoaan, ”tietämät-tä miksi”. Kuitenkin ”tietämät-tämä katsekontakti oli jäänyt vaivaamaan. Edistyksellisistä yhteiskunnallisista ajatuksistaan huoli-matta Unamuno eli varsin porvarillis-konservatiivista perhe-elämää. Vaimon kuolema vuonna 1934 käynnisti myös Unamunon kuolemaan johtaneen sairas-telun.
Professorikaudet Salamancassa oli-vat ajoittain myrskyisiä, koska Unamuno ilmaisi yhteiskunnallisia mielipiteitään voimakkaasti. Kaksi kertaa hän joutui maanpakoon, ensin Kanarialle Fuerte-venturan saarelle, sitten Ranskaan Hen-dayeen. Laskutavasta riippuen kaksi tai neljä kertaa hänet erotettiin yliopiston rehtorin virasta. Unamuno kuoli uuden-vuodenyönä 31.12.1936 kotiarestissa, jo-hon hänet oli viety hänen noustuaan kenraali Millan Astrayta vastaan kansal-lismielisessä tilaisuudessa Salamancan yliopistossa.
Unamunon tuotannon olen osoitta-nut väitöskirjassani vuonna 1997 jakau-tuvan kahteen kauteen, joiden taitteessa painopiste siirtyi harmonisesta traagi-seen. Molemmille kausille yhteinen piirre on Kantin filosofian ns. kopernikaani-seen käänteekopernikaani-seen perustuva transsen-dentaalifilosofinen eli kokemuksen ehto-ja tutkiva keskittyminen ihmisyksilöön sekä ihmisessä vellova sisäinen järjen ja tunteen ristiriita. Tämä väite voi herät-tää kysymyksiä, kun tiedeherät-tään
Unamu-non olleen aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Yhteiskuntaakin Unamuno hahmottaa ihmisyksilön subjektiivisen kokemuksen kautta.
Varhaiskaudellaan, jonka olen ajoit-tanut vuosiin 1904–1905 ulottuvaksi, Unamuno pyrkii harmonisoimaan tun-teen ja järjen ristiriidan. Kausien kään-teeksi koitui vuonna 1905 julkaistu Es-panjan kohtaloa pohtiva tutkielma Vida de Don Quijote y Sancho, joka on luku luvulta etenevä kommentaari Cervante-sinDon Quijote-romaaniin. Tämän teok-sen sankarihahmoksi osoittautuu kuiten-kin Ignatius de Loyola, Unamunon halveksimien jesuiittojen järjestön perus-taja. Unamunon mukaan Ignatius todel-lisena ihmisenä eli sen elämän, johon Cervantes sijoitti fiktiivisen henkilön Don Quijoten. Unamunon mukaan jokai-sen espanjalaijokai-sen psyykessä elää saman-aikaisesti kiihkeästi sykkivä Don Juan sekä uinaileva ja uneksiva Don Quijote.
Molemmat tavoittelevat sitä, mikä näyt-tää mahdottomalta. Ristiriidat eivät har-monisoidu, ja tähän on tyytyminen. Täs-tä tuli Unamunon kypsyyskauden pää-teema.
Ristiriitojen harmonisoitumattomuu-teen tyytyminen ei kuitenkaan merkitse passiivista resignaatiota, vaan alati jat-kuvaa, uutta luovaa kamppailua. Tästä Unamuno käyttää nimitystä traaginen elämäntunto, sentimiento trágico de la vida. Unamunon pääteoksena voidaan pitää vuonna 1912 julkaistua filosofista tutkielmaaDel sentimiento trágico de la vida en los hombres y en los pueblos, joka tarkasti suomennettaisiin ”Elämän traa-gisesta tunnosta ihmisissä ja kansoissa”.
Tämä on julkaistuTapani Kilpeläisen suomennoksena otsikollaTraaginen elä-mäntunto.Tämän teoksen teemoja Una-muno syventeli vuonna 1924 Ranskassa maanpaossa julkaisemassaan esseeko-koelmassaLa agonía del cristianismo –
”Kristinuskon taistelu”, voitaisiin sanoa myös kuolinkamppailu. Unamuno ei kui-tenkaan tarkoita tällä kristinuskon hä-viötä sekularisoituvassa maailmassa, vaan kamppailua, joka luo uutta ja syn-nyttää uusia tulkintoja.
Unamuno tunnetaan uskonnollisena ajattelijana ja hän on tunnetusti arvosta-nut espanjalaista kansanhurskautta, mutta hänen problemaattinen suhteensa katoliseen kirkkoon näkyy siinäkin, että hänen teoksistaan Traaginen elämän-tunto ja Agonia merkittiin Vatikaanin kiellettyjen kirjojen Indeksiin vuonna 1957. Unamunon kootut teokset,Obras completas, on julkaistu 1966–1971 yhdek-sänä niteenä, jotka käsittävät yhteensä 12 547 sivua.
Tuotannosta on suomennettu edellä mainittu romaani Pyhän miehen uhri, kaksi runoa kokoelmasta El Cristo de Velázquez, katkelmia esseekokoelmasta En torno al casticismo,suomeksi Aitope-räisyydestä, romaani Niebla, suomeksi Usva sekä pienoisromaaniDon Sandalio, jugador de ajedrez, suomeksi Don Sanda-lio shakinpelaaja. Merkittävin Unamu-non teoksen suomennos on jo mainittu Traaginen elämäntunto.
Unamuno ja filosofia
Voisimme sanoa, että nuoruuden ajan innostus positivismiin koitui Unamunol-le elämänikäiseksi kohtaloksi. Hän pysyi
loppuun saakka uskollisena positivismin perusihanteelle, että vain havaintoihin perustuva tiede voi saada aikaan luotet-tavia tuloksia. Jo varhaisina nuoruusvuo-sina sykähdyttänyt Immanuel Kantin ajattelu yhdistyneenä positivistiseen tie-teenihanteeseen vei häntä eroon oman aikansa katolisen kirkon uusskolastises-ta oppijärjestelmästä, jokaAristoteleen filosofiaan perustuvana näytti loogiselta ja rationaaliselta, mutta sisälsi järjenvas-taisia mysteerejä selittäen ne ylijärjelli-siksi ja ainoastaan Pyhän Hengen valai-seman intellektin ymmärrettäviksi.
Unamunon ihanne ei kuitenkaan ol-lut puhdas rationaalisuus. Hän vierasti auktoriteetteihin perustuvaa tiedettä, mutta samalla hän vierasti inhimillisestä kokemuksesta ulos suodatettua puhtaan rationaalista, abstrahoitua ajattelua.
Krausismin avattua Unamunolle portteja länsimaiseen moderniin filosofiaan häntä sykähdyttivät muun muassa Nietzschen ajatus ikuisesta paluusta,Arthur Scho-penhauerin käsitys maailmasta tahto-na ja mielteenä, Henri Bergsonin elä-mänvoiman korotus sekä jako älyntie-toon ja spontaaniin intuitioon.
Unamuno tunnetaan ”rationalis-min” vastustajana. Tämän vuoksi myös häneen aluksi ihailevasti suhtautunut fi-losofi José Ortega y Gasset nousi kypsällä iällä vastustamaan häntä. Unamunolle
”rationalismi” tarkoittaa puhtaan objek-tiivista asennoitumista, josta ihmisen si-säinen kokemus on suodatettu ulos. Una-munon mielestä ihmisen on oltava sa-manaikaisesti filosofian subjekti ja pe-rimmäinen objekti. Se on ihminen, joka filosofoi, ei ihmisyys eikä ihmisen käsite.
Unamunon ajattelussa tapahtunees-ta kehityksestä on hyvä esimerkki hänen vuonna 1895 – siis tuotannollisen ikänsä varhaisessa vaiheessa – kirjoittama Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ylistys esseekokoelmassaEn torno al cas-ticismo (suomennos minun): ”Kuinka upea olikaan Hegelin, viimeisen titaanin, jättiläismäinen yritys kiivetä järjen tika-puita pitkin taivaaseen! Kuinka upea oli-kaan hänen herkulesmainen pyrkimyk-sensä sulkea maailma elävien formulaa-tioiden sisään universumin algebran kir-joittamiseksi! Kuinka upeaa ja hedelmäl-listä! Tuon absoluuttiseen tietoon kurot-tautuneen tornin raunioista otetaan edelleen rakennusaineksia vakaalla pe-rustalla seisovaa positiivista tiedettä var-ten. Hegelin ruokapöydältä putoilevista palasista elävät nekin, jotka Hegeliä eni-ten halveksivat.”
Unamuno oli opetellut saksan kielen lukemalla Hegelin logiikkaa opiskelija-asunnossaan samaan aikaan kun muut opiskelijapojat juoksivat tyttöjen perässä.
Ehkä olisi voinut aloittaa helpommasta.
Toisaalta voimme kiinnittää huomiota siihen, että nuorelle Unamunolle Hegel oli todellaviimeinen titaanija että Hege-lin rakentama järjen torni oli raunioitu-nut jo 1800-luvun lopulla. Suurten koko-naisjärjestelmien aika oli ohi. Unamunon ajattelu kulki kokemuksen analyysin suuntaan. Suomalainen filosofi Henrik Rydefelt onkin muistuttanut, että pit-kään oli tapana päättää filosofian histo-rian oppikirjat Hegeliin.
Unamunon on sanottu myös kritisoi-neen tieteellistä ajattelua. Tämä ei tee hänestä kuitenkaan pseudotieteilijää tai
obskurantistia. Ehkä tämä väite Unamu-nosta tieteellisen ajattelun kriitikkona tai peräti vastustajana perustuu hänen vuonna 1907 julkaisemaansa esseeseen Cientificismo, joka voitaisiin suomentaa
”tieteismi”, ”tieteisusko” tai ”tiedeusko-vaisuus”. Unamunon tulilinjalla tässä oli erityisesti August Comten tiedeusko.
Tunnetusti 1800-luku oli luonnontietei-den huiman edistyksen aikaa, ja luon-nontieteen saavutusten ja teknisten so-vellusten popularisoinnissa tieteen saa-vutuksiin suhtauduttiin joskus uskontoa muistuttavalla paatoksella. Unamuno sen sijaan tahtoo muistuttaa, että tieteel-lä on myös kriittinen tehtävänsä ja sen on tutkimuksen edistyessä korjattava itse itseään, aivan kuten nykyisinkin tie-teenfilosofian perusteita opetetaan. Una-muno tunnustautuu Schleiermacherin lausumaan: ”Tiede ei voi opettaa sinulle mitään, on tieteen tehtävä oppia sinulta.”
Vuonna 1900 Unamuno julkaisi esseen huudahdusotsikolla¡Adentro! espanjalai-sittain huutomerkit sanan molemmin puolin. Tämän esseen päällekirjoituksek-si hän valitpäällekirjoituksek-si kirkkoisä Augustinuksen sanatin interiori hominis habitat veritas, ihmisen sisäisyydessä asuu totuus. Kai-kessa edistys- ja tieteisuskoisuudessaan ihmiset huutavat: ”ylöspäin!” (¡arriba!) ja
”eteenpäin!” (¡adelante!), mutta Unamu-no huutaa: ”sisäänpäin!” (¡adentro!).
Omaan sisäisyyteensä kääntyminen ja it-setutkistelu on edellytyksenä sellaiselle itsetuntemukselle, jonka varassa ihmi-nen kykenee suuntautumaan ulospäin ja löytämään paikkansa yhteisössä.
Sisäisyyttään luotaava ihminen löy-tää perimmäisen olemisensa, joka on
kai-kille ihmisille yhteinen. Tässä mielessä Unamunon ajattelu on liitettävissä Kan-tista alkaneeseen transsendentaalifiloso-fiaan, jossa korostetaan inhimillisen ko-kemuksen kaikille ihmisille yhteisiä eh-toja. Sopii muistaa, että myös Unamuno kuului ns. 98:n kirjailijasukupolveen, jon-ka tunnuksena oli: ikkunat auki Euroop-paan. Sisäisen, todellisen ihmisyytensä kohdannut on kykenevä kohtaamaan myös oman kulttuurinsa ulkopuolisia kulttuureja. Tässä mielessä Unamunon ihmisen sisäisyyttä korostanut ajattelu ei edesauttanut Espanjan eristäytymistä Euroopasta.
Unamuno tahtoo sanoa, että omaan sisäisyyteensä kääntymällä ihminen löy-tää todellisen olemisensa perustan, voi-simme ehkä jopa sanoaolemuksensa, oli-han hän Schleiermacherin ajattelusta saamiensa vaikutteiden perusteella jos-sakin määrin kiinni vanhan olemusmeta-fysiikan perustalle rakennetussa antro-pologiassa. Unamuno sanoo, että sisäi-syyteensä tutustunut ihminen löytää joka päivä uusia horisontteja, neitseelli-siä maita, puhdasvetineitseelli-siä jokia, ennennä-kemättömiä taivaita sekä uusia tähtiä ja konstellaatioita.
Kypsyyskautensa pääteoksessa Trá-gicossaUnamuno pitää edelleen sisäisyy-den teemaa esillä, kun hän puhuu filoso-fian tehtävästä. Pidän Unamunoa aitona filosofina väheksymättä hänen lyriik-kaansa. Myös paljon Unamunoa tutkinut Salamancan katolisen yliopiston profes-soriOlegario Gonzalez de Cardedal sanoi Unamunon kuoleman 50-vuotis-muistokongressissa pitävänsä Unamu-non tuotanUnamu-non parhaana osana hänen
runojaan, ennen kaikkea Velázquezin Kristus-maalauksen tutkisteluna kirjoi-tettua runoelmaaEl Cristo de Velázquez.
Trágico-teoksessa Unamuno pahoit-telee, että filosofian historia esitetään oppikirjojen lukijoille niin kuin filosofiset järjestelmät saisivat alkunsa mekaani-sesti toinen toisistaan eikä oteta huo-mioon, että järjestelmiä ovat luoneet elä-vät ihmiset sisäisen hengentietoisuuten-sa ahdistamina ja pakottamina. Tämän vuodatuksen päätteeksi Unamuno sanoo, että filosofia on hänen mielestään lähem-pänä runoutta kuin tiedettä. Filosofia ei Unamunon mielestä analysoi eksaktein menetelmin, vaan filosofia merkitsee en-nen kaikkea meidän tapaamme ymmär-tää tai olla ymmärtämättä maailmaa ja elämää, ja tämä tapa on peräisin tuntees-ta, ei tiedosta.
Filosofia voi siis olla myös tapa olla ymmärtämättä; sanoihanLudwig Witt-gensteinkinvarhaiskautensa päätteek-si, että jos jostakin asiasta ei voi puhua selkeästi, siitä on vaiettava. Siksi Una-munon mielestä olisi parempi sanoa ih-mistä tunteelliseksi tai sentimentaalisek-si kuin järjelliseksentimentaalisek-si eläimeksentimentaalisek-si. Kissan voi nähdä järkeilevän, mutta ei nauravan tai itkevän. Joku voi sanoa, että se ehkä nauraa tai itkee sisäisesti, mutta Unamu-no huomauttaa, että ehkä rapukin sisäi-sesti ratkaisee toisen asteen yhtälöitä.
Tällaista kielikuvien maalailua löy-tyy Unamunon teoksista paljon, mutta kaiken tämän tarkoituksena on sanoa, että filosofia on hänen mielestään ihmi-sen produktiivista, tuotannollista toimin-taa, ei olemassa olevan kirjallisen mate-riaalin selvittämistä tieteellisin
menetel-min. Tämä Unamunon käsitys filosofian tehtävästä oli mielessäni, kun luin Tane-li Kukkosenartikkelia aiheesta Filoso-fia ja sen historia. Kukkosen mukaan monikaan filosofian professori ei ole filo-sofi sanan produktiivisessa merkitykses-sä eli unamunolaisittain sanottuna ei tuota omaa filosofiaa omasta sisäisestä tietoisuudestaan käsin.
Unamunon filosofiakäsitykseen on sovitettavissa mielestäni osittain se, mitä Horst Georg Pöhlmann sanoo teolo-gian reproduktiivisesta ja produktiivises-ta funktiosproduktiivises-ta. Teologia on reproduktiivis-ta, jos se ensisijaisesti peilaa itseään Raa-mattuun tai muuhun auktoriteettiin, ja produktiivista, jos se peilaa itseään tilan-teeseen ja ympäristöön. Unamunolle filo-sofian keskus oli ihminen ja hänen tilan-teensa, eksistenssinsä, ei filosofiset tradi-tiot ja järjestelmät. Tässä mielessä Una-munon filosofista ajattelua voidaan pitää produktiivisena.
Unamuno valitti joskus, että Espan-jassa ei käsitetä Kantin kriittistä ajatte-lua tarpeeksi syvällisesti ja syy olisi siinä, että Espanja on pysynyt katolisen kirkon vallassa. NimimerkilläClarín tunnetul-le kirjailijaltunnetul-le Unamuno kirjoitti kirjees-sään 3.4.1900: ”Vaikka voimmekin järjel-lä ymmärtää Kantia, meidän on vaikea tuntea häntä perimmäisellä tunteella, koska emme ole päästäneet tänne Luthe-ria.”
Miksi Unamuno näin sanoi? Selitys löytynee juuri vuonna 1900 julkaistusta Friedrich Paulseninartikkelista Kant als Philosoph der Protestantismus. Sak-sassa 1800–1900 -lukujen vaihteessa Kantia pidettiin yleisesti protestanttisen
kristillisyyden ja erityisesti luterilaisuu-den filosofina, ja luterilaisen teologian piirissä syntyi uuskantilaisen ajattelun perustalta teologinen suuntaus, josta on käytetty nimityksiä uusprotestantismi, kulttuuriprotestantismi tai vähän epä-määräisenäkin haukkumasanana käytet-ty liberaaliteologia. Tämän suuntauksen piirissä ajateltiin jo Lutherin teologiassa olleen implisiittisesti esillä Kantin käsi-tys, että etiikka edeltää uskontoa ja Ju-malan olemassaolo päätellään moraali-sesta maailmanjärjestyksestä, eikä toisin päin kuten klassisessa teologiassa pää-osin on tehty.
Unamuno aloittaa teoksensa ”Traa-ginen elämäntunto” väitteellä, että filo-sofiassa ei ole kysymys ideoista, aatteista tai järjestelmistä, vaan lihaa ja verta ole-vasta konkreettisesta ihmisestä,el hom-bre del carne y hueso, joka ilmaisu sana-tarkasti suomennettaisiin ”ihminen li-haa ja luuta.”
Unamuno sovittaa tämän käsityk-sensä Kantiin teoksen ensimmäisessä lu-vussa (s. 15): ”Otetaan Kant, ihminen Immanuel Kant, joka syntyi ja eli Königs-bergissä 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun kynnyksellä. Tällä Kant-nimisellä mie-hellä oli sydän ja pää, hän siis oli ihmi-nen. Hänen filosofiassaan tapahtui mer-kittävä hyppy, hyppyPuhtaan järjen kri-tiikistä Käytännöllisen järjen kritiikkiin.
Sanan ´hyppy´ lainaan Kierkegaardilta, toiselta ihmiseltä ja millaiselta ihmiseltä!
Ne, jotka eivät näe hänessä ihmistä, voi-vat sanoa mitä tahansa, mutta Käytän-nöllisen järjen kritiikissäKant rakentaa uudelleen sen, minkä hän oli Puhtaan järjen kritiikissäpurkanut tutkittuaan ja
hajotettuaan tomuksi perinteiset Juma-lan olemassaolon todistukset. Todistuk-set koskivat siis aristotelista Jumalaa, joka vastaa zoon politikonia. Kant irtau-tuu abstraktista Jumalasta, ensimmäi-sestä liikkumattomasta liikuttajasta, ja rakentaa Jumalan uudelleen, mutta omantunnon Jumalan, moraalijärjestyk-sen pystyttäjän, viime kädessä luterilai-sen Jumalan. Tämä Kantin hyppy on jo idullaan luterilaisessa uskonkäsitykses-sä.”
Unamunon pohdinnat filosofiasta johtivat pääsääntöisesti uskonnollisiin kysymyksiin, joiden merkityksestä Una-munon ajattelussa esitän muutamia huo-mioita.
Unamuno ja uskonto
Tunnettu asia siis on, että Unamuno sai erityisesti äitinsä toimesta katolisen ko-tikasvatuksen, johon hän otti etäisyyttä Madridin opiskeluvuosinaan. Itse asiassa hän kertoo jo nuoruuden muistelmis-saan, että noin 12-vuotiaana hän kirkos-ta palattuaan rukoili, avasi Raamatun ja laittoi sormensa sattumanvaraisesti kes-kelle sivua. Sormi osoitti tekstiä ”Men-kää ja julistakaa evankeliumia kaikille kansoille” (Matt. 28:19). Hän tunsi tä-män johdatuksena pappiskutsumukseen.
Ei mennyt montakaan vuotta, kun hän mieheksi kasvaessaan alkoi epäillä tätä kutsumusta ja ajatteli, että ei kykenisi täyttämään siihen liittyvää selibaattivaa-timusta.
Edellä kerrottu sairauskohtaus ja luostariretriitti vuonna 1897 toivat us-konnon teemat pysyvästi Unamunon tuotantoon. Jo tuossa
luostarimietiske-lyn päiväkirjassa on viittauksia saksalai-siin kulttuuriprotestanttiteologeihin, joi-den teoksia Unamunon sai käsiinsä Ber-liinissä asuneen espanjalaisen lehtimies-tuttavansa välityksellä.
Kulttuuriprotestantismin tunne-tuimpia nimiä ovat Albrecht Ritschl, Wilhelm Herrmann ja Adolf von Harnack. Heidän varsinaisena tunnus-merkkinään pidetään uuskantilaisuudel-le ominaista halua purkaa pois metafy-siikka kristinuskosta. Tämä tunnettu il-maisu ei ole kuitenkaan aivan tarkka.
Kulttuuriprotestanttien tarkoitus oli purkaa uskonnosta klassinen metafysiik-ka eli ontologinen ajattelu, jonmetafysiik-ka mumetafysiik-kaan tieto saa muotonsa kohteestaan käsin.
Tilalle he tahtoivat nostaa transsenden-taalisen metafysiikan ja näin muodoin halusivat nostaa etiikan uskonnossa määräävään asemaan, koska tieteellis-teknisen aikakauden ihminen ei voi enää uskoa Jumalaan klassisten Jumala-todis-tusten osoittamalla tavalla. Unamunon-kin tuntema juutalainen uuskantilainen filosofi Hermann Cohen onkin sano-nut, että metafysiikasta riisutulla uskon-nolla on merkittävä paikkansa ihmisen arvojen ja moraalin kuvaajana.
Varhaiskaudellaan Unamuno pyrki liittymään uusprotestanttisen koulukun-nan ohjelmaan. Hän näki siinä
Varhaiskaudellaan Unamuno pyrki liittymään uusprotestanttisen koulukun-nan ohjelmaan. Hän näki siinä