Nimimerkki Maalaispappi analysoi teemaa ”Miksi vähenee kansan kirkossa käyn-ti?”
Ei auta kieltäminen! Useimmissa paikoin maatamme kansan kirkossa käynti vähe-nemistään vähenee. Sanon tahallani:
kansan, varsinaisen kansan. Sillä n. s.
sivistynyt säätyluokka on, ainakin osalta, ehkä suurimmaltakin, uskonnosta niin vieraantunut, ettei välitä kirkosta eikä jumalanpalveluksesta. Varsinaisen kan-san enemmistö sitä vastoin vielä kun-nioittaa uskontoa ja rakastaa sitä sen-muotoisena kuin he ovat sen saaneet isäin perintönä. Vaan heidänkin kesken nähdään vieraantuneita seurakunnan yhteisestä jumalanpalveluksesta. Ja nuo-rissa sittenkin se on huomattava.
Syyt tähän ovat monenlaiset. Ehkä likinnä joudumme ajattelemaan sitä syn-nin nurjamielisyyttä, joka luonnollisen ihmisen asettaa sotakannalle Jumalaa vastaan, ja tekee vastahakoiseksi Juma-lan totuudelle ja armolle. Tietysti tämä vihamielisyys etenee kehityksessänsä yhä itsetietoisemmaksi, oltuansa aluksi enemmin salattuna tunteena, ja vaikut-taa siis yllä sanottuun ilmiöön. Mutta älkäämme luulko sitä ainoaksi vaikutti-meksi. Ehkä se ei ole yleisinkään.
Kaikkina aikoina on ihminen ollut sama, samojen tunteitten ja mielenteko-jen alainen kuin nytkin. Menneitten
ai-kojen hurskautta usein kuulee kiitettä-vän. Jos siihen on syytäkin, jääköön siltä sijaa arvostelulle. Kun esim. 17:lla vuosi-sadalla kirkot jumalanpalveluksien aika-na olivat täynnä hartaita kuulijoita, osoittaa tämä tosin semmoista kirkollista mieltä ja yhteistuntoa, joka on kokonan-sa kiitettävä, ja kokonan-saattaa häpeää nykyajan välinpitämättömälle laimeudelle ja us-konnolliselle hajaantumiselle. Mutta jos asiaa tarkemmin katselee, käypi ilmi, että tuo kirkollisuus oli paljolta ulkonais-ta laatua: luja kirkollinen ulkonais-tapa, joulkonais-ta pidet-tiin voimassa tarkan valvonnan kautta ja ankaralla kurilla. Useassa luterilaisessa maassa oli määrätty rangaistuksia kir-kossa-käynnin laiminlyömisestä.
Tuo kirkollinen tapa, hyvä silloinkin, vaikkei sen perustuksena olekaan puh-taasti uskonnollisten tarvetten tyydyttä-minen, on kauvan jatkunut maamme seurakunnissa. Mutta nyt se on, niinkuin sanottu, vähenemässä. Miten se on käy-nyt? Maalaisseurakunnissa, joiden oloja tarkemmin tunnen, on asia kehittynyt jotenkin seuraavasti. Maalaisherrasväki, s. o. virkamiehet ja heidän perheensä, on ensin antanut huonon esimerkin kansal-le. Tähän herrasväkeen kuuluu osaksi varsin huonoa väkeä. Löytyy kuntia,
jois-sa monet ”herrat” ovat lavealta tunnetut huonosta, siivottomasta elämästä, juop-poudesta sekä muista sen mukana kulke-vista paheista. Heissä esiintyy mitä räi-keimmästi kaikki puolisivistyneen ihmi-sen heikkoudet ja huonot puolet, muun muassa ääretön ylpeys ja sen ohessa kan-san halveksuminen. Oman persoonansa he arvostelevat juuri jaloksi, muka valis-tuneeksi. Ja niin valistuneeksi nuo ovat päässeet, nuo sankarit, jotka ratsastavat
”tieteen uusimpien tuloksien” päällä, että he jo ovat ymmärtäneet uskonnon ja kaik-ki mitä siihen kuuluu vanhaksi tarinaksi.
Mitäpä he sitten enään kirkossa kävisi-vät! Toiset taas, varsinkin virkamiehet:
maalla asuvat tuomarit, nimismiehet y.
m. ovat totuttaneet itsensä sekä kansan siihen, että pyhäpäivä on työpäivä niin-kuin mikä muu hyvänsä. He eivät ennätä tulla kirkkoon. Ja seurauksena onkin, että kirkossa ei näe herrassäätyistä tus-kin milloinkaan, ellei jotakuta vanhan-puoleista naista, joka ei vielä ole ennättä-nyt valistua säätynsä tasalle. Eivätkö sit-ten säätyläiset käy milloinkaan kirkossa?
Käyvät toki! Heitä varten pidetään Suo-men seurakunnissa kerta pari vuodessa ruotsalainen jumalanpalvelus.
Tällä yhdellä kerralla, jos silloin to-della sattuvat käymään kirkossa, he tyy-dyttävät koko vuodeksi uskonnolliset tar-peensa, mitä yhteiseen jumalanpalveluk-seen tulee. Tästä kuvauksesta saavat usein ainakin osaksi ottaa osaa pappis-perheetkin, vaikka heidän tulisi kuiten-kin olla niinkuin yhtä lihaa ja verta kan-san kanssa. Miten semmoisissakin per-heissä kasvatetaan lapsia uskonnon hal-veksijoiksi, siitä on loistava todistus: Nya
Pressen, Hufvudstadsbladet ja Päivälehti monen pappilan pöydällä!
Huono esimerkki on tarttuvampi kuin rutto. Mitä herrasväki tekee, miksei voisi maakauppias tehdä samoin? Osaa-han ehkä kauppiaan perhe ruotsiakin! Ja herrojen jälkeen nämä heittävät kirkos-sakäynnin. Ja sitten seuraavat muut kir-konkylän mahtimiehet, rusthollarit, lau-tamiehet ja kunnan muut luottamusmie-het. Piiri yhä suurenemistaan suurenee.
Kirkonkyläisiä ei enää näy kirkossa mil-tei ollenkaan. Pois ovat vanhat, pois nuo-ret. Ja sehän on luonnollista. Jos van-hemmat ja isäntäväki eivät itse käy kir-kossa, kuinka voisivat eli huolisivat sinne vaatia lapsiansa ja palkollisiansa; taikka jos vaatisivat, mitäpä nämä semmoisesta vaatimuksesta välittävät: eiväthän he it-sekään sinne mene!
Ja kun sivukyläisiä tulee pyhänä kir-kolle, ja he näkevät miten heidän mahta-vat kirkonkyläiset tuttavansa viettävät pyhäpäivänsä, niin ajattelevat kai: ”sopii-han meidänkin olla pois kirkolta!” Usein siten kyllä tullaan kirkolle, vaan ei kirk-koon, ja vielä useammin jäädään tykkö-nään tulematta, varsinkin jos matka on pitkä. Ja heidän kannalta katsoen, onkin tämä anteeksiannettavaa, elleivät joka pyhä tulisikaan kirkkoon, peninkulman ja parin päähän. Mitä sitten tekevät nuo herrat ja heidän verrat kirkonaikana ja pyhäpäivänä? Niin – tuohon kysymyk-seen en osaa vastata, en ole käynyt kat-somassa. Tehnevät, mitä joutilas milloin-kin tekee. Mutta varmana saa pitää, että harvin tapaus se on, kun se aika viete-tään Jumalan sanan parissa.
Vartija N:o 1/2015
Puhuminenkin on tekemistä 1
Jeesuksen paikka juutalaisuudessa 3
Gerd Theissen, professori, Heidelberg
Olen päätynyt tähän: Jeesus ei ollut vapauttaja juutalaisuudesta vaan juutalaisen kansan lapsi, jonka juuret olivat syvällä
juutalaisessa uskossa ja perinteissä.
Aleksander Auvinen (1857–1918) – paljon vartija 12 Ismo Pellikka, teol. lis., Savonlinna
Tavoitteeni on tämän artikkelin avulla valaista Aleksander Auvisen uraa ennen kaikkea Vartija-lehden pitkäaikaisena toimittajana,
poliitikkona sekä yhteiskunnallisen muutosvaiheen aikaisena teologina.
Ecce homo; Miguel de Unamunon teologis-filosofisesta
ajattelusta 20
Vesa Nuorva, teol. tri, Jyväskylä
Unamunolle ihminen on siis filosofian subjekti ja perimmäinen objekti. Hänen kirjoituksistaan on myös hahmotettavissa käsitys, että Jumalasta ei voi puhua puhumatta samalla ihmisestä.
Katsauksia 32
Jerusalemin jälkeen. Natsirikollisen elämäkerrassa kuulustellaan miestä haudan takaa
Minni Leivo, teol. yo., Helsinki
Stimulus: Obama ja islam 37
Vartijan matkassa 1895 39