Utopismi

Tietoyhteiskuntakeskustelua leimaa teknologisen determinismin ohella voima-kas teknologiamyönteisyys. Niin kutsuttu tietoyhteiskuntahype esittää uudet teknologiat ja tietoyhteiskunnan positiivisessa mutta epämääräisessä valossa (Sankari, 2004; Uotinen, 2003). Uusien teknologioiden käyttö nähdään auto-maattisesti myönteisenä (White & Weatherhall, 2000) ja haluttavana (Stahl, 2011). Uusiin teknologioihin ajatellaan sisältyvän oletus, että niitä halutaan käyttää (Stahl, 2011); kansalaisilla puolestaan ajatellaan olevan universaali halu käyttää uusia teknologioita (Vehviläinen, 1999).

Tietoyhteiskuntahypessä tieto- ja viestintäteknologian sekä tietoyhteiskun-nan tulevaisuus kuvataan suorastaan utopistisin satietoyhteiskun-nankääntein (Light, 2005).

Globaalissa tietoyhteiskunnassa kaikki on paremmin; uudet teknologiat lisäävät tiedon saatavuutta, kulttuurin monimuotoisuutta (Hamelink, 1997), vaurautta ja demokratiaa (Jeffcote, 2003). Tieto- ja viestintäteknologia nähdään keinona ratkaista niin koulutuksellisia, taloudellisia kuin sosiaalisiakin ongelmia (Selwyn ym., 2001). ICT:n ajatellaan poistavan koulutuksen taloudelliset ja maantieteelliset esteet (Gorard & Selwyn, 2008), lisäävän työllisyyttä (Ekdahl &

Trojer, 2002) sekä auttavan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia (Stahl, 2011). Uusien teknologioiden kerrotaan olevan toimivia, tarpeellisia ja eettisiä (Stahl, 2011). Tieto- ja viestintäteknologian vaikutuksista

puhuttaessa muita vaikuttavia tekijöitä vähätellään ja mahdolliset haittapuolet ja väärinkäyttömahdollisuudet jätetään mainitsematta (Fox, 2013). ICT:n yhteis-kunnallisille vaikutuksille on siten asetettu valtavat odotukset (Ekdahl & Trojer, 2002).

Tietoyhteiskunnasta on unelmoitu vuosikymmenten ajan. Ajan myötä unelman yksityiskohdat ovat muuttuneet, mutta pääpiirteet ovat pysyneet va-kioina (Cronberg, 1999). Jeffcoten (2003) mukaan tietoyhteiskunnan diskurssi on pääosin teknologista utopismia. Teknologisen utopismin hän määrittelee optimistiseksi teknologiseksi determinismiksi. Teknologisen utopismin mukaan teknologia johdattaa ihmiskunnan kohti parempaa tulevaisuutta. Jeffcote (2003) väittää, että viimeisen puolentoista vuosisadan ajan ihmiskunta on luottanut siihen, että teknologia ratkaisee ongelmamme ja että se johdattaa meidät utopi-aan. Hän pitää teknologista utopismia yhtenä moderniin yhteiskuntaan voi-makkaimmin vaikuttavista myyteistä.

Jos uudet tieto- ja viestintäteknologiat edistävät sosiaalista tasa-arvoa, on luonnollista tavoitella niiden levittämistä mahdollisimman laajalle (Eubanks, 2011; Paul & Stegbauer, 2005). Selwynin (2004a) mukaan on kuitenkin naiivia olettaa, että digitaaliset ympäristöt olisivat vapaita fyysisen maailman ongelmil-ta. ICT ja internet ovat osa yhteiskuntaa, ja yhteiskunnan epäoikeudenmu-kaisuudet ja valtarakenteet heijastuvat siten myös digitaalisiin ympäristöihin.

Vallitsevat sosiaaliset olosuhteet myös vaikuttavat siihen, kuinka käytämme ICT:tä (Selwyn ym., 2001). Mitä pidempään tieto- ja viestintäteknologia on ollut olemassa, sitä selkeämmin onkin havaittavissa, että ICT (Light, 2005) tai tieto-yhteiskunta ei automaattisesti poista sosiaalisia ongelmia (Sankari, 2004).

Vaikka tietoyhteiskuntaa pidetään yleisesti myönteisenä ilmiönä, ei dysto-pisiltakaan tulevaisuudenkuvilta ole vältytty (Wellman, 2011). Tietoyhteiskun-tadystopioissa uusien teknologioiden nähdään aiheuttavan kyberterrorismia, kybersotia (Floridi, 2010), joukkotyöttömyyttä, kansalaisten valvontaa, eriarvoi-suuden lisääntymistä (Levomäki, 1998) sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen (Wellman, 2011) ja ihmisten todellisuudentajun tuhoutumista (Hogan &

Wellman, 2012). Tietoyhteiskuntadystopiat ovat kuitenkin saaneet verrattain vähän palstatilaa, ja ne ovat jääneet keskustelua hallitsevan teknologisen uto-pianäkemyksen varjoon (Jeffcote, 2003). Tietoyhteiskuntautopioiden ja -dysto-pioiden olemassaolo kuitenkin kuvaa, kuinka teknologia nähdään kaksi-teräisenä miekkana. Olivat teknologian vaikutukset sitten myönteisin tai kielteisiä, niiden nähdään olevan dramaattisia. Teknologian ajatellaan johdat-tavan ihmiskunnan joko pelastukseen tai tuhoon. (Hamelink, 1997.) Lennok-kaimmat tietoyhteiskuntautopiat, samoin kuin dystopiat, ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet toteutumatta (Wellman, 2011).

Uusien teknologioiden empiiriset vaikutukset ovat jääneet kauas utopisti-sista ennusteista (Hamelink, 1997). ICT ei ole tuonut hyvinvointia kaikille eikä ratkaissut muitakaan ihmiskunnan ongelmia (Wellman, 2011). Toiveet rikastu-misesta aiheuttivat 1990-luvulla kultaryntäyksen internetiin, mutta valtaosa ryntäyksen aikana syntyneistä niin kutsutuista dot-com-yrityksistä jäi kannat-tamattomiksi. Tappiot olivat niin suuria, että ne johdattivat Yhdysvallat

2000-luvun alussa taantumaan. (Curran ym., 2012.) Tieto- ja viestintäteknologiaa pidetään kuitenkin edelleen merkittävänä taloudellisena voimana ja sillä usko-taan olevan talouskasvua edistävä vaikutus (ks. esim. Carayannis & Popescu, 2005). ICT:n käytön lisäämisellä voidaan tavoitella myös julkisen hallinnon tuottavuutta. Valtiovarainministeriö (2012) toteaa että, julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen vaatimia säästöjä on mahdollista saavuttaa tieto- ja viestin-täteknologian käyttöä lisäämällä.

Vaikka tietoyhteiskuntautopiat eivät ole käyneet toteen, tietoyhteiskunta-keskustelussa todellisuuden ja haaveiden raja on häilyvä. Tietoyhteiskunnan puolesta argumentoitaessa tulevaisuus ja menneisyys sekoittuvat nykyisyyteen, ja unelmat ja visiot empiiriseen todellisuuteen. (Levomäki, 1998.) Virheelliset kuvitelmat esimerkiksi internetin luonteesta ja sosiaalisista vaikutuksista saavat meidät luulemaan sen olevan ihanteellinen, universaali ja vallankäytöltä vapaa ympäristö (Capurro, 2000). Myös Wrightin (2012) mukaan me näemme tieto- ja viestintäteknologiat ihanteellisempina kuin ne todellisuudessa ovat.

Kun Suomi tavoitteli 1990-luvulla maailman edistyneimmän tietoyhteis-kunnan titteliä, internet oli vasta lapsenkengissään. Uusi vuosituhat on nähnyt internetin radikaalin kaupallistumisen, eikä muutossuunnalle näy loppua (Curran ym., 2012). Alkuaikojen vapaata ja kenellekään kuulumatonta internetiä käytetään yhä kasvavassa määrin kuluttamiseen ja tuottamiseen (Weiser, 2009), mutta Selwynin ym. (2005) mukaan julkiset tahot eivät suhtaudu internetiin kaupallisena ympäristönä. Hallitukset ympäri Eurooppaa edistävät universaalia pääsyä internetiin, ja internetin ja ICT:n luvataan lisäävän oikeudenmukaisuutta (Selwyn ym., 2005), helpottavan ihmisten elämää ja edis-tävän hyvinvointia (työ- ja elinkeinoministeriö, 2013).

Internetin nähdäänkin olevan demokraattinen, globaalin suvaitsevaisuu-den tuoja (Curran ym., 2012; Ekdahl & Trojer, 2002). Maailmanlaajuisen suvait-sevuuden ja ymmärryksen haavetta internet ei kuitenkaan ole onnistunut to-teuttamaan, vaan maailmassa vallitsevat epäoikeudenmukaisuudet, kielimuurit ja ristiriitaiset arvomaailmat heijastuvat internetiin. Myös toive internetin de-mokraattisuudesta on lupaavan alun jälkeen hiipumassa. Julkisena ja avoimena syntynyt internet on joutunut yhä kasvavassa määrin niin markkinatalouden, hallitusten kuin organisaatioidenkin kontrolloimaksi. Sensuurista, valvonnasta ja estoista on tullut internetin arkipäivää. Internet on nopeaa vauhtia taipumas-sa taipumas-samojen rajoitusten alaisuuteen kuin perinteiset mediat. (Curran ym., 2012.)

1990-luvun alusta saakka Suomi on pyrkinyt olemaan kärkipaikalla mai-den välisessä tietoyhteiskuntakilpailussa. Suomen valtion hankkeet ovat kan-nustaneet kansalaisia käyttämään internetiä ja poliitikot ovat luvanneet tietoyh-teiskunnan tuovan hyötyjä kaikille (Nevalainen, 1999; Levomäki, 1998). Tieto-yhteiskunta nähdään edelleen myönteisenä ilmiönä (työ- ja elinkeinoministeriö, 2013) siitä huolimatta, että tietoyhteiskunnan vaikutukset laahaavat kaukana utopististen odotusten perässä. Internetin ajatellaan edelleen olevan avoin, va-paa ja demokraattinen, vaikka markkinavoimat ja organisaatiot hallitsevat sitä.

Utopiasta on tullut kontrolloitu, rajoitettu ja yksityistetty; pyrimme ostamaan tiemme utopiaan. (Jeffcote, 2003.)

Samoin kuin teknologinen determinismi myös teknologinen utopismi pas-sivoi ihmisiä. Kun uskomme, että teknologia tuo tullessaan utopian, ei meidän tarvitse itse osallistua utopian luomiseen. Voimme seurata sivusta, kun tekno-logia rakentaa meille paremman huomisen. Optimismi tai utopian tavoittelu ei ole huono asia, mutta kritiikitön usko siihen, että teknologia itsessään ratkaisee ihmiskunnan ongelmat on perusteeton. Onkin eri asia uskommeko, että tekno-logia voi auttaa utopian luomisessa vai että teknotekno-logia tuo utopian. Teknotekno-logia on ollut keskeisessä roolissa ihmiskunnan historiassa, ja sillä tulee olemaan tärkeä rooli myös tulevaisuudessa. Teknologiaa ei siten voi erottaa realistisista tulevaisuuden visioista. On kuitenkin ymmärrettävä, että teknologia kumpuaa yhteiskunnasta. Jotta teknologia voi edistää utopian syntymistä, yhteiskunnalla on oltava halua luoda utopia. Vaikka kuinka toivomme teknologian olevan tie utopiaan, utopian luominen on kysymyksenä poliittinen, ei teknologinen. (Jeff-cote, 2003.)