Tutkielmani laaja teoreettinen viitekehys on sosiaalihistoria. Historioitsija Pertti Haapalan mukaan sosiaalihistoria on yhteiskunnan historiallista tutkimusta, jolle on useimmiten ominaista pyrkimys kokonaisvaltaisuuteen, rakenneanalyysi, teoreetti-suus ja yleistykset ja poikkitieteellisyys. Se eroaa niin sanotusta perinteisestä histori-antutkimuksesta juuri yhteiskunnallisten käsitteiden avoimessa käytössä. Tutkimus-kohteena ovat usein sosiaaliset ongelmat ja historiantutkimuksen tehtävä on kuvata niitä ja selittää miksi sosiaalisiksi ongelmiksi koetut asiat muuttuvat. (Haapala 1989, 14–15.)
Tutkielmani puhtaammin yhteiskuntatieteellinen teoriatausta on köyhyystutki-mus, joka Kankaan ja Ritakallion mukaan lähes hävisi yhteiskunnallisesta tutkimuk-sesta 1960-luvulta alkaen, mutta tuli jälleen ajankohtaiseksi 1980-luvulla, kun tutki-musten mukaan Suomessa edelleen oli hyvinvoinnista huolimatta suhteellisen paljon köyhiä. Köyhyystutkimus tutkii köyhyyttä tässä ajassa ja lähihistoriassa. (Kangas ja Ritakallio 2003, 7.) Tutkielmani tulee siis olemaan sosiaalihistoriallista tutkimusta, jo-hon otetaan mukaan myös nykyhetki. Lähestymistapa ja käsitteet tulevat pääosin yh-teiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, mutta historioitsijan taustani näkyy aihe- ja ai-neistovalinnoissa sekä käytetyissä menetelmissä. Yhteiskuntatieteellistä köyhyystut-kimusta tutkielmastani tekee yhteiskuntatieteellisten käsitteiden käytön lisäksi ennen
20
muuta se, että siinä on tarkoitus vertailla aikaa ennen ja nyt, suhtautumistapojen muu-tosta ja pysyvyyttä 1800-luvulta tähän päivään. Myös historiantutkimus etsii ajasta muutoksia ja pysyvyyksiä, mutta pysyy menneisyydessä ainakin pääosin välttäen vertailemasta aikakausia niiden ainutkertaisuuden vuoksi. Historiantutkimuksen kei-noin ja lähestymistavoin nykyhetkeä ei yleensä tutkita, eikä aikakausien vertailua ole tapana tehdä. Tutkielmassani tulee siis olemaan tavallaan kaksi teoreettista lähesty-mistapaa rinnakkain ja limikkäin.
Tutkin työssäni ihmisten suhtautumista köyhyyteen, köyhiin ja yhteiskunnan toimiin köyhyyden vähentämiseksi. Toisin sanoen tutkin mielipidekirjoitusaineistosta ihmisten asenteita koskien suomalaista valtion toteuttamaa sosiaalipolitiikkaa koh-taan ja myös yleistä suhtautumista köyhyysilmiöön eri aikoina. Tutkielmassani kes-keistä on löytää asenteissa tapahtuneita muutoksia ja toisaalta jatkuvuuksia erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa. Tätä olen pyrkinyt saavuttamaan valikoimalla tutkitta-vat vuodet erilaisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten tilanteiden mukaan. Teo-riataustana ja vertailupohjana toimii tehdyt asennetutkimukset eri vuosikymmeniltä.
Asenne-käsitteenä tai tutkimuskohteena ei ole aivan yksiselitteinen ja tutkijat ovat määritelleet sitä monin tavoin. Kari Mikko Vesalan ja Teemu Rantalan mukaan asenne on nähty niin yksilön sisäisenä melko muuttumattomana taipumuksena arvot-taa jotain kohdetta tietyllä tavalla, erillisenä yksilön sisällä vaikuttavana ominaisuu-tena tai valmiuominaisuu-tena mentaaliseen ja fyysiseen reagointiin. Dispositionaalista asenne-teoriaa kritisoivassa kognitiivisessa asennetutkimuksessa yksilön sisäisen taipumuk-sen sijaan ataipumuk-senne voidaan nähdä tilanteeseen tai hetkeen sidottuna ja rakentuvana jo-tain kohdetta arvottavana arviointina. Arvioinneissa voidaan esimerkiksi Rantalan ja Vesalan mukaan Norbert Schwartszin ja Gerd Bohnerin näkemysten mukaisesti näin-kin tunnistaa pysyvyyttä, mutta se ei ole suoraan palautettavissa yksilön sisällä sijait-sevaan niin sanottuun todelliseen asenteeseen. Symbolisesta interaktionismista mui-hinkin tutkimussuuntauksiin levinneessä lähestymistavassa on taas korostettu asen-teen sosiaalista luonnetta yksilöpsykologisen luonasen-teen sijaan. Vesala ja Rantala totea-vat laadullisessa asennetutkimuksessa perustana olevan näkemyksen asenteen
sosi-21
aalisesta luonteesta. (Vesala ja Rantanen 2007, 19-23.) Tutkielmassani ymmärrän asen-teen sekä sosiaalisesti muovautuvana että tilanteeseen ja hetkeen sijoittuvana raken-nelmana, johon vaikuttaa yksilön arvot ja myös kulloisetkin intressit. Suhtautumi-sessa ja asenteessa johonkin on siten mahdollisesti pysyvämpiä arvoja, jotka voivat olla sidoksissa esimerkiksi kulttuuritaustaan, mutta voivat myös esimerkiksi koulu-tuksen ja maailman muuttuessa muuttua. Lisäksi asenteisiin ja suhtautumiseen vai-kuttaa esimerkiksi ikään tai elämäntilanteeseen liittyvät intressit ja ryhmä, johon mil-läkin hetkellä kokee kuuluvansa.
Tutkimuskirjallisuutena käytän köyhyyttä käsitteleviä tutkimuksia. 1800-luvun köyhyyden suhtautumista selvittäessäni yhtenä hyvänä kirjallisuuslähteenä ovat köy-hyyden historiaa käsittelevien teosten ohella myös paikallishistoriat. Lisäksi olen käyttänyt sosiaalihistoriallisia yleisteoksia, tutkimuksia nälkävuosista ja köyhäinhoi-dosta sekä paikallishistorioita Pohjois-Suomen alueelta. Tutkimuskirjallisuutta köy-häinhoidosta ja köyhyydestä löytyy melko hyvin, mutta suurin osa aineistosta käsit-telee 1860-lukua ja sitä myöhäisempää aikaa. 1830-luvun nälänhätää käsitteleviä tut-kimuksia on olemassa hyvin vähän. Myöskään tutkimusta ihmisten suhtautumisesta köyhyyteen 1800-luvun alkupuolelta ei ole juuri tehty. Ainoastaan Kaisa Kauranen on tutkinut laajemmin Pohjois-Suomen nälänhätää tutkimuksessaan Rahvas, virkamiehet ja esivalta. Nälkä- ja tautivuodet Pohjois-Suomessa 1832-1833. Kauranen ei kuitenkaan juuri käsittele ihmisten suhtautumista köyhyyteen. Veikko Piirainen käsittelee aihetta teoksessaan Kylänkierrolta kunnalliskotiin hieman laajemmin. Helvi Kulmalan tutki-muksessa Köyhäinhoito ja köyhät Maskun kihlakunnassa 1809 – 1854, parempiosaisten suhtautumista köyhien auttamiseen on käsitelty pitäjänkokousten pöytäkirjoja läh-teenä käyttäen. Paikallishistorioissa köyhiin asennoitumisesta kerrottiin jonkin ver-ran. Niiden arvo työssäni oli kuitenkin ennen muuta lähteenä siitä, kuinka köyhäin-hoito käytännössä järjestettiin. Muissa köyhyyttä tai köyhäinköyhäin-hoitoa koskevissa tutki-muksissa ihmisten suhtautumiseen vain viitataan.
Yleisesti köyhyyttä koskevia tutkimuksia löytyy runsaasti ja olen pyrkinyt käyt-tämään niitä kattavasti. Usein tutkimuksissa kysytään köyhiltä itseltään köyhyydestä.
22
Esimerkiksi Isolan, Larivaaran ja Mikkosen teoksessa Arkipäivän kokemuksia köyhyy-destä kerrotaan köyhien tuntevan tilanteestaan häpeää ja kokevan epäonnistuneensa.
Köyhät olettavat muiden menestyneempien halveksivan heitä ja uskovan köyhyyden olevan heidän oma syynsä epäonnistumisesta. Köyhyyden määrittelyssä olen käyttä-nyt lisäksi esimerkiksi Kankaan ja Ritakallion teosta Eri metodit, eri trendit – köyhyys Suomessa 1990-luvulla ja Häkkiseen, Pulman ja Tervosen toimittamaa kirjaa Vieraat kul-kijat – tutut talot. Näkökulmia etnisyyden ja köyhyyden historiaan Suomessa.
Teoriataustan lähtökohtia miettiessäni apuna on ollut Haapalan teos Sosiaalihis-toria. Johdatus tutkimukseen ja Kankaan ja Ritakallion Eri metodit, eri trendit – köyhyys Suomessa 1990-luvulla. Sisällönanalyysista menetelmänä ovat kirjoittaneet muun mu-assa Tuomi ja Sarajärvi teoksessaan Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi ja historial-liskvalitatiivisesta menetelmästä Haataja, Hentilä ja Nevakivi teoksessaan Johdatus po-liittiseen historiaan. Analyysin tukena käytetystä metodikirjallisuudesta keskeisimpiä ovat Kari Mikko Vesalan ja Teemu Rantasen toimittama teos Argumentaatio ja tulkinta sekä Wim van Oorschotin CARIN-mallia köyhyystutkimuksessa soveltaneet suoma-laiset tutkimukset. (Esim. Kallio ja Niemelä 2017, 145–146; Laihiala ja Ohisalo 2017b, 237–242.) Monissa köyhyyteen suhtautumista selvittävissä tutkimuksissa on käytetty käyttämääni selitystekijöiden luokittelua ja käytän tukena aineiston analyysissa myös näitä tutkimuksia. Vertailuaineistona mielipidekirjotusten analyysilleni käytän mieli-pidetutkimuksia 1990-luvulta vuoteen 2019. Erityisesti Pauli Forman mielipidetutki-mukset sekä useat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman Suomalaisten hy-vinvointi -sarjan kirjojen artikkelit toimivat hyvänä vertailupohjana ja kertoivat suo-malaisten suhtautumisesta köyhyyteen ja hyvinvointivaltioon laajoihin määrällisiin aineistoihin perustuen.
Suomessa esimerkiksi Johanna Kallio ja Mikko Niemelä ovat tutkineet kansalais-ten suhtautumista toimeentulotuen asiakkaisiin artikkelissaan: Kuka ansaitsee tulla au-tetuksi? käyttäen analyysin tukena, alun perin Wim van Oorschotin kehittelemää an-saitsevuus kriteeristöä, CARIN-mallia. Kriteerit ovat kontrolli (Control), asenne (Atti-tude), vastavuoroisuus (Reciprocity), identiteetti (Identity) ja tarve (Need). Kontrolli
23
on Kallion ja Niemelän mukaan kriteeristöstä eniten käytetty asennetutkimuksissa.
(Kallio ja Niemelä 2017, 145–146.)
Kontrollilla tarkoitetaan lähinnä sitä, kenen syy tilanne on. Köyhyyteen suhtau-tumista tutkittaessa ja köyhyydestä kirjoitettaessa ensimmäinen kerrottu asia yleensä onkin sen pohtiminen, mistä köyhyys johtuu. Mitä vähemmän köyhyys johtuu köy-hän omista toimista, sitä suopeammin auttamiseen suhtaudutaan eli kuten Laihiala ja Ohisalo asian ilmaisevat, mitä enemmän avun tarvitsijalla on valtaa vaikuttaa tilan-teeseensa, sitä vähemmän apua hänen nähdään ansaitsevan. Esimerkiksi köyhien las-ten auttaminen nähdään yleensä varsin ongelmattomana, samoin esimerkiksi sairai-den, sillä näiden köyhyyttä ei voi juontaa heidän omiin valintoihinsa. Asenteella tar-koitetaan sitä, miten autettu suhtautuu saamaansa apuun. Esimerkiksi nöyryydellä ja kiitollisuudella apuun suhtautuvien auttamiseen suhtaudutaan lempeämmin. Vasta-vuoroisuus mallissa ymmärretään siten, että aiemmin yhteiskunnassa osansa tehnei-den ja hyvin veronsa maksaneitehnei-den auttaminen nähdään ongelmattomampana. Hei-dän auttamiseen voidaan suhtautua siten, että oletetaan heiHei-dän myös jatkossa heti ti-laisuuden tullen palaavan täysin yhteiskunnan veronsa maksaviksi jäseniksi. Identi-teetillä viitataan ennen muuta köyhän tilanteeseen samaistavuuteen. Kuinka suurelta osin köyhä voidaan lukea ”meihin”. Identiteettiä voidaan myös kuvata sosiaalisen etäisyyden käsitteellä eli mitä pidempi sosiaalinen etäisyys avustettavien ja avusta-vien välillä on, sitä vähäisempänä avun ansaitsevuus nähdään. Viimeinen kriteeri tarve liittyy siihen, että miten suuri avuntarve henkilöllä on. Suhtautuminen auttami-seen ja köyhään on sitä suopeampi, mitä enemmän hänellä nähdään olevan oikeaa avuntarvetta. (Kallio ja Niemelä 2017, 145–146; Laihiala ja Ohisalo 2017b, 237–238.) Tämä liittyy myös köyhyyden määrittelyyn eli siihen, kuka nähdään köyhäksi. Mitä kuuluu ihmisen perustoimeentuloon, joka halutaan taata yhteiskunnan avun kautta?
Erityisesti hyvinvointivaltiossa, jossa pääosin puhutaan suhteellisesta köyhyydestä, tarpeenmäärittely on jatkuvassa muutoksessa. Oikeus asuntoon ja ruokaan nähdään mahdollisesti itsestään selviksi, mutta näkemykset siitä, kuinka lähelle keskivertosuo-malaisen elintasoa yhteiskunnan tulee ihmisiä auttaa vaihtelevat.
24