tuoden epätoivoa ja tuskaa. Rafael soitti tänään, että

eilen oli hänen tähänastisen elämänsä raskain päivä, kun hänen ^täytyi viedä rakas Helvinsä Nummelaan.

Lääkäri oli määrännyt Helville kahden kuukauden levon ja hoidon Nummelan parantolassa. Ehkä hän ajattelinoita kolmea pientä lastaKulosaaren pappilas-sa. Helville tämä ei kuitenkaan ollut oikeahoitokeino, hänelle ei ollut terveellistä ollaerossa omaisista. Pieni nelivuotias Ann-Sofie pääsi mukaan äitiä saattamaan

jatilanne oliniin järkyttävä,että hän muistaasen sel-västi yhä vielä. Pöydätkin olivat epäystävällisen nä-köisiä, niillä ei ollut pöytäliinoja! Tämä matka siis tehtiin 19. huhtikuuta.

Mahtava siivouskampanja kotona sai seurauksek-seen, että äiti vilustui ja joutuivuoteeseen. Niinpä

116

seuraava^kirje Tuomamiemelle tulee isä Lennon käsi-alalla 26. huhtikuuta. Siinä hän kertoo monia aivan arkisiaasioita, jotkaontarkoitettu johtamaanHennin ajatukset murheista tavallisiin kotiasioihin, lapsuu-desta tuttuihin. Näin tämä kirje:

Rakas Henrik.

Kun äiti makaa tuossa influensapotilaana, on minun vuoronikirjoittaa.Kutentiedät, hoitaa äitimuuten kir-jeenvaihdon.Hän on

kuitenkin

jo nähtävästi parane-maan päin, jotenei sinun tarvitse olla levoton hänen tähtensä. Täälläon muuten nykyään kovinpaljon sai-raita, ei sentään vielä tulirokkoa, joka Helsingissä

rai-voaa ennenkuulumattomassa määrässä.

On onni, ettet ole tilaisuudessa menemään Helsin-kiin, niinkuin olitsuunnitellut, sillä

siellä

^varmaan sai-sit tulirokon tai

influensan,

^{tahi ehkä} molemmatkin, sekä itsellesi ettäKyllikillesi. Nyt säästyy hänkin, sillä tuskinpa hän yksin viitsii mennä sinne palelemaan.

Helsingissä on ^näetvielä melkeintalvi, hevosilla

ajele-vat

Kulosaarenkin

jäillä. Meillä täällä Mäntsälässä rupeaa sentään jotakuinkin keväiseltä tuntumaan -toisinaan.

Vettäon joessa hurjasti,

lähes sillan

kanteen saakka.

Jakalastusajatkin alkavat. Eilen^paninjoyhden^rysän

veteen ja sain

kaksi

^{särkeä, mummun}

mielestä

iha-nimpiakaloja, mitä^onkoskaan maistanut.Niin ^hyvää

on usein ^se mitä harvoin ^{saa. Nyt} menen panemaan toisen rysän lisää. Toivon huomenna saavani^jovähän suurempiakin kaloja ^- kahden, kolmen, ehkä viiden kilon haukia.

Mitenkähän

metsätiedot

^päähäsi pystyvät? Ja kes-tääköhän vielä innostusta? Ja oletko^pysynyt terveenä

117 ja tullut entistä virkeämmäksi? Työmiehelle ja

ruu-miillista rasitusta kokevalle maistuu kumminkin uni jaruokakin. Toivottavasti voitjosinäkin

todeta

suuren

muutoksen itsessäsitapahtuneeksi. Mutta muista^pitää jalkasi kuivina jalämpöisinä. Jos^{sattuu kastumaan,}

niin älä silloin seisoskelealoillasi, jamuutakohta kui-vat sukat, kun tulet kotiin. Samoin on muutettava kotiin tultua kuivat alusvaatteet, milloinne ovat josta-kin syystäkastuneet.

Rahaa lähetän nyttällä kertaa ainoastaan 600 mk.

Myöhemmin lähetän ^lisää, kun ilmoitat^puutteen uh-kaavan. Ehkäpä voin lähettäächekkinäkin, kun pan-kin konttori on niin lähellä.

Voi nyt hyvin, ole hyvällä jareippaalla tuulella _ja kirjoita voinnistasijatoimistasi^jokominulle tai äidil-le, sillä katsos ^- me kaksi olemmeyksi. Äiti, mummu ja Jenny_sanovat terveisiä. Sano terveisiä opettajaksi-kin.

Isäsi Siinäpä yksi selitys sille, että nämä suurenmoiset van-hemmat jaksoivat rohkeasti, mielenrauhansa ja us-konsasäilyttäenkulkea kaikkien suurten koettelemus-tensaläpi."Katsos, mekaksi olemmeyksi.” He rakas-tivat jatukivat toisiaan läpi koko elämän.

Martta Mikkonen ja Fanny Viljanenovat Kulosaares-sa hoitamassa lapsia Helvin poissaollessa, mutta

tou-kokuun tullessa he eivät enää voi jatkaa työtään siellä jatästä tulee uusi huolen aihe. Helviontietysti epätoi-voinen, kun hänen pienet lapsensa ovat aivan turvat-tomina. Hän tahtoisi heti päästä kotiin itse heitä hoi-taakseen. Lonni kysyy pitäisikö hänen ottaa

viransi-jäinen jamennä Kulosaareen? Vai pitäisikö antaa Hel-vin tulla kotiin? "Täytyisi keksiä jokukeino rauhoit-taaksemme Helviä. Telefoonikin onrikki, ei voi soit-taa.”

118

Asiatietystitaas järjestyi.Jakuinkapa muuten,kuin että äiti nousi tautivuoteelta^jailmoittiRafaelille, että lapset _ovat erittäin tervetulleita kotiin Mäntsälään.

Hennille lähettämässään kortissa hänkyllä paljastaa, että vielä silmissä mustenee, niin että ei ole helppo kirjoittaa. ”Helvin lapset ovat täällä ja jos mummu saisi olla terve, menisi se jotenkin hyvin, mutta ^tuo pelästys jasuru on valtava.”

12.5. päivätyssä kirjeessä kerrotaan mummusta:

Yönä sunnuntaitavastassa sai hän kaksi

kovaa

koh-tausta peräkkäin. Molemmat kestivät noin kaksi

tun-tia ja

oli

se niin hirveätä katsella kuin voit arvata.

Mummu sai 11 ^ruisketta, ajatteles. Niin ^pääsimme maanantain ja tiistain

onnellisesti

^mummun

ollessa

mitä suloisinja herttaisin, ainoastaan suuri pelko

ki-vun uusiutumisesta vaivasi häntäjaniin^{se tekikin,}

vii-me yönä

tuli

taas uusi. Teimmetaas työtä ja rukoilin, että vielä saisinarmonaikaa, vieläarmon lukea yhdes-sä Jumalan^sanaa, vielätunteanuo lämpöiset rakasta-vat kädet jakuulla hellät neuvot. Ja Jumala siirsi jäl-leensuuren hetken. Tänäänon hänhyvin ^heikko, mut-ta sittenkin olemme laulaneetyhdessä. Sinua jateitä kaikkia toivoo mummu nähdä, ja minä ^toivon, että hän saakin siksi elääjaehkä vieläkauemminkin,

kos-ka kesäontulossa. Älä sentään olesurullinen, _me

van-hat olemme

jo väsyneet, vaikka totta on ”elossa elävän mieli”.

119 Vielä 20. toukokuuta^mummujaksaa kirjoittaakortin

Hennille.

Helvilläon tietenkin kova koti-ikävä Nummelassa.

”Kunpa Rafael pian tulisi eikä lähtisi niin ^{pian pois} kuin viimein. Täällä saa ollayötäkin, jostahtoo. Teh-kää lasten kanssa miten parhaaksi näette.Rakkaani, älkää ajatelkoheitä enemmän kuin jaksatte.”

Vaikka lunta ja jäätäoli riittänyt toukokuulle asti, kevät tuli kuitenkin jatuli sellaisellakiireellä, _että jo toukokuun puolivälissä pääskysetolivat^palanneet. Ne tekivät kiireellä pesiä tallin eteiseen. Helvin lapset viihtyvät hyvin isoisän ja isoäidin luona. Toisinaan tietysti olisiyölläkin mukavaa leikkiä isoäidinkanssa,

jakun Helvi sattuu tästä ^kuulemaan, hän kirjoittaa, että Helge varmaan on pantava pariksi yöksi yksin välikamariin nukkumaan.

Kesäloman alkaessa Tonni tulee kotiin kuumeisena ja aiheuttaa aikamoisen pelästyksen. Ei ainoastaan kotiväki huolestu, ^vaan vanha kunnanlääkäri Stern-berg, joka on hoitanut perhettä monen sukupolven ajan, säikähtää niin, _että järjestääkotiin kutsuttuna melkoisennäytelmän:

”Ja

täällä^on dublaikkunat otet-tu pois! (On kesäkuun alku!) Ne on heti kliistrattava kiinni. Ja vakstuukimatot! (s.o. korkkimatot) Ne on revittävä lattioilta pois. Kyllä sitä tulee sairaaksi kun sellaiselle astuu paljaalla jalalla. Pitää olla lämmin plankkulattia.”

Tohtorin purkaus kieltämättä kevensi tunnelmaa kotona, niin hullunkurinense oli. Mutta Helvi tieten-kin Tonnin sairaudesta kuullessaan halusi heti tulla kotiin. ”Minä tulen kotiin ja autan äitiä ja hoidan Tonnianiin hyvin,ettei täällä kukaan hoitaisi

parem-120

min. Kotona tuleeterveeksi, sillä siellä me rakastam-metoisiamme. Täällä ei kukaan saa rakkautta.”

Kesäkuun alussa vanhempien hääpäiväksi lähettä-mässään kortissa hänjälleenlaskee aikaa kotiin pääs-täkseen. "Toivon niin, että lapset olisivat olleet kilt-tejä jaterveitä. Tulisinniin mielelläni jo teitä autta-maan. Mutta vielä ^onkaksi viikkoa jälellä.”

Lönnin terveys palasi jaRafaelin syntymäpäiväksi 18.6. palasivat myös Helvi jaHenni kotiin.

Kyllikki jaHenni julkaisivatkihlauksensa Hennin kotiuduttua.

Mummun tila on hyvin tuskallinen, sillä huonon sydämen lisäksi oli tullut uusi vaiva, hänen toisessa jalassaanilmenikuolio, tauti jotahän oli aina pelän-nyt. Oli ehkä lapsuudessaan nähnyt jonkin sellaisen potilaan kärsimykset. Minäkin, vaikka olinvasta 11-vuotias, sain joskus vaihtaa kääreitä tuohon kipeään jalkaan.77-vuotispäiväänsä mummuei enääjaksanut viettää. Lopulta oli 010 niin tuskallinen, että hän istui yötkin korituolissaan. Mutta sitten eräänä iltana hän pyysi, että hänet pestäisiin tavallista huolellisemmin ja autettaisiin sänkyyn. Silloin Henni oli käymässä Kyllikin kotona Laukkoskella. Kello 1,30 hän äkkiä heräsi jatunsi, että ^mummu kutsui häntä. Aamulla hän lähtikin heti kotiin.

Sinä aamuna Ann-Sofie oli löytänyt ensimmäiset mansikat Mäntyvaaralta. Hän tuli kotiin päin puser-taenmarjojapienessä lämpimässä kourassaanjasanoi vievänsä ne mummulle. Mutta mummuei voinut nii-tä enää maistaa. Tuona päivänä, heinäkuun 12:na

1926, Sylvia kirjoittaa rukouskirjaansa: Min ^egen äls-kade mor Aleksandra Winqvist dogkl 1/4 2 ^på mor-gonen, 77 år 6 dagar gammal. ”Nu det känns ^{som en}

121 soi ^{gått ner,} när hennes ^{öga ej strålar}mer.””Niin on

kuin aurinko maillaanois,tuonsilmän loiste kun sam-mui ^pois.”

Mummun hautajaisista Sylvia kertoo Hilkka-ystä-välle:

Syleilensinua

rakkaasti kiitokseksi

niistä ihanista ruu-suista, jotkamammalleni lähetit.

Mamma sai niin odottamattoman paljon kukkia.

Emmehän näin pitkän matkan takana voineet odottaa niitä kaikkein läheisimmiltäkään, _mutta niitä oliniin äärettömänpaljon jaoppilailta, jotka60 vuotta sitten olivat kouluakäyneet, jatoisilta, jotka₄₀ vuotta sitten olivat käyneet. Oli niin hauskaa keskellä kaipausta kuulla mitä he sanoivatrakkaastamme, mimmoinen hän oli nuorena ollut ja miten hän sai heidät usko-maan itseensä. Entä sitten isänmaanrakkaus, tuo mo-nelle vieras käsite. Kun ^nuotjovanhat miehetkertoivat miten heopettajansasilmissä näkivät ihmeellisen lois-teen hänen näistä kaikista opettaessaan ja miten he eivät koskaan voi sitä katsetta unhoittaa tulivatpa

mi-ten vanhoiksi ^tahansa, niin tunsimme kiitollisuuttaja onnea siitä, ettei rakas ^mammammeollutelänyt tur-haan silläkään vaatimattomalla sarallaan. Tiesimme-hän kyllä mikä tärkeä keskus hän oli kodissamme ja ainayhä eteenpäin on: niinsanoi^mummu, noin tulee tehdä, tuo on hänen

rakkaitten

kättensä ^työtä, hänen rukouksensa kantoivat ^meitä, hänen huoneensa oli

lohdutuksen

jarauhan^soppi,hänen sylinsäpieni pesä, jonnepakenimme suruinemme.

Tuolla rikkaassa kukkakummussa näin herttaisen tuoksuvan vaaleanpunaisen ruusukimpun, joka niin ystävällisesti viittoi minulle.En ^tiennyt silloin keneltä

122

se oli, silläen ollutjaksanut lukea

kaikkia

kirjeitä ja kortteja, jotka olivat tulleet. Ne odottivat ^maljakossa kotona. Sitten ^{vastahuomasin,} kun luin Tyyne-sisaresi kirjeen, miksi ruusut olivat vetäneet huomioni niin lämpimästi puoleensa. Olisin tahtonut Tyynelle

kir-joittaa, vaan en ole saanut hänen osoitettaan.

123

In document Unohtumaton koti : Osa 1/2 · DIGI (sivua 119-127)