Toinen luku

17

Joka

puolella olijoulunodotusta. Mummun kouluko-dissa Porvoossa ^pojat, Henrik ja Heimo, laskivat päi-viä koulun loppumiseen ^jaloman alkuun. Leonie-sis-ko ompeli kasoittaintonttupukuja ja

keijukaishamei-ta, silläkaikki hänen pienet oppilaansa halusivatesiin-tyä joulujuhlassa.Ja Leonie eli Lonni, jokaeli ensim-mäistä lukukauttaan opettajana, oli yhtä innostunut kuin tontut jakeijukaisetkin.

Kulosaaressa Helvi ^ja Rafael olivat suunnitelleet, että koristaisivat pienen pappilansa ^ja sen alakerrok-sessa olevan kirkon niin juhlavaksikuin suinkin ja varautuisivat ^siihen, että uuden seurakunnan ^jäsenet saisivat huomata pappilan ovien olevan avoinna ^ja kynnyksen matalan kaikkien ^jouluvieraitten tulla.

Piparkakkujen leipominen vain kävi hitaanlaisesti, kunpuolitoistavuotiasAnn-Sofie aina tahtoi olla mu-kana eikä ^se oikein äidin työtä jouduttanut. Vanhin veljeni Erik oli siirtynytPorvoosta Helsinkiin opinto-jaan jatkamaan.Täällä sainiin hyvää apua matemaa-tikkosisareltaHelviltä, ^saiasua siskon ja langonluona Kulosaaren pappilassa ja Helsingissäoli parhaat

mah-dollisuudetmyös musiikin opiskeluun. Koulusta tul-tuaan hänkin oli valmis auttamaan joulupuuhissa,

muttaHelvi sanoi, _ettäparas apuolisi, josErikottaisi hoitoonsa Ann-Sofien. Sehän kävi mainiosti, silläErik piti lapsista. Riemusta hihkuentyttörepi enoaan kor-vista jahiuksista, jakun Erik silloinsanoi, että pien petohan sinä^olet,Ann-Sofie siitä lähtien kutsui Erikiä Pedoksi.

18

Entäs sitten kotona Mäntsälässä? Täällä olivat jo kinkut suolassa valtavassa tiinussa liha-aitassa. Niistä yksi ehtisi juuri jouluksisuolaantua sopivasti joulu-kinkuksi, muut saisivatjäädäodottamaanennen

pää-siäistä lämpiävän savusaunan tuoksuvaa katajansa-vua. Maitokamarissa olivat omassa suolaliemessään rullasyltyt ja prässisyltyt. Mustaa makkaraa oli jo maisteltukin. Minä odotin kiihkeästi päivää, jolloin piparkakut leivottaisiin, sillänyt oli saatuuusia muot-teja, oli hauskan ukon lisäksi kana jakukkokin. Olin kahdeksanvuotias, japikkusiskolle, Ilse-Murulle, olin todellayrittänytselittää mitä^se jouluoikein oli. Mutta kun hän oli vain muutaman kuukauden sisarentytär-tään Ann-Sofieta vanhempi, ei hän minun kertomiani ymmärtänyt, hymyilivainiloisesti, näytti

joulukuvas-sa seisovaa pitkäkorvaista otusta jasanoi: aasi.

Tänään on Annanpäivä ja sentähden nyt pannaan kuivat kalat likoamaan saaviin keittiön ulkopors-tuaan. Siellä ne sitten haisevathyvän aikaa. Katselin uteliaana, kun vesiä vaihdettiinja kalojenväliin kyl-vettiin koivuntuhkaa.Kummallista, että siitä lopulta tulee jouluna^syötävääkalaa.

Juuri kun äiti oli niitälaittamassa, puhelin soi ja Porvoosta tulitieto, että Heimolle oli tullutvatsatauti,

joka ei parantunutkaan tavallisin keinoin. Sellainen vie nopeasti heikkoonkuntoon, sanoi äiti.

Äiti oli kovastihädissään, olisi tahtonutvälttämättä mennä Porvooseen Heimoa hoitamaan, ^mutta eihän kotiakaan voinut jättää eikä meitä pienimpiä, Ilse-Murua ja minua. Joka puolella olisi äidin ^pitänyt olla.

Heti illalla hän kirjoitti mummulle peläten sitäkin mitenmummu jaksaatämän koettelemuksen ^yli.Äiti

19 kovin toivoo ^saavansa sairaan ^pojan kotiin

hoitaak-seen häntä. Samalla hän muistuttaa, että ^pyykki olisi saatavakotiin, joulupyykkipestään viikolla.”En tah-do jaksaa ajatellatällaisiaasioita, mutta talousrattaan täytyypyöriä, vaikka axeleissa vinkuu^janatisee väliin niin ^{pahasti ja} vihlovasti.” Äiti kyselee loppuuko Leonien koulu yhtä aikaa kuin poikien. Hän kertoo myös, että keli on^{hyvä jakoti jovartoo tulijoita,} kun-han vain kaikki ^{muut pysyisivät} terveinä ^jaHeimo paranisi.

Mutta ei käynyt toiveitten mukaan. Heimo ^joutui jäämäänPorvooseen "sairashuoneelle”, ja juurikun joululomaalkoi,Leonie sairastui äkkiä ankaraan kuu-metautiin. Ei auttanut muu kuin että mummu mat-kusti Mäntsälään, hoiti siellä asiat jakotona olevien joulunvieton, ja äiti lähti Porvooseen Lonnia hoita-maan.

Äiti ^kirjoittaa Porvoosta: "Koeta rakkakin mam-mani meidän tähtemme säästää itseäsi. Ei meillä ole mitään hätää täällä. Heimo paranee suurin askelin.

Leonie on kyllä hyvin sairas ^japahinta on, ettei saa häntä ^{syömään, mutta} ehkä ruokahalu tulee ^{jos ja}kun kuume menee pois. Koettakaa saada itsellenne^hyvää ruokaa jahankkikaa mitä^puuttuu.

Jumala

^varjelkoon teitä kaikkia jakotiamme. Hän ottakoon vitsauksen, jokameilleon lähetetty, jopois ennenkuinuuvumme aivan. Syleilen ajatuksissani teitä kaikkia ^ja pienosiani molempia. Lonni lähettää terveisiä teille kai-kille.”

Helvi on tullut Mäntsälään auttaakseen mummua talouden hoitamisessa. Meillä ei^nyt ole edes kotiapu-laista, vain Edla Henriksson, edellisen voudin leski, yrittää hetkittäin auttaa keittiössä. Sylvian kirje

jät-20

kuu: "Pankaa väliin joulukuuseenvalkeata ja väliin kruunuun, että olisi oikein hauskaa, ja braasu salin uuniin päivällisen jälkeen janamuaski esille. Siunaten teitä Sylvinne.”

Seuraavassakirjeessä kerrotaan pelon vallassa, että isä ja Erik ovat juuriHeimon kanssa lääkärillä, ovat menneethevosella. Nyt ei tiedetä vielä pääseekö Hei-mo lähtemäänkotiin, hyvinheikko hän on. Sylviltä tulee kuitenkin paljon ohjeitasiitä mitä hänelle tulisi syöttää kotona. Hän toivoo pääsevänsä muutaman päivän ^perästä, kunhan lääkäri antaa luvan kuljettaa Leonien kotiin. Äidilläon kauhean ikävä pikku lapsia ja suru siitä miten mamma jaksaakaiken hoitaa. Ei hän kuitenkaan tässä hädässä mitäänvoi, onvain Hei-mon tähden niinkovinpelästynyt. ”Äläsure taloudes-ta. Menköön herran nimessä kuinka vaan, kun ^vaan saatteruokaa, lämmintäjapuhtautta. Ja lapset, lapset, Jumala heitä varjelkoon ja sinua oma rakas, väsynyt mammani. Syleilerakkaita pienokaisia. Jumala autta-koon meitä selviytymään.”

1923

Vielä

6. tammikuuta Helvi kirjoittaa äidille Porvoo-seen. Silloin hän iloitsee Heimon pääsystä sairaalasta jaLönnin alentuneesta kuumeesta. Helvi on nyt pa-lannut Mäntsälästä Kulosaareen ja rauhoittaa äitiä sanomalla, että kotonaon ruokaa yllinkyllin jahänon suunnitellut siellä eteenpäin moneksi päiväksi. Mum-mu kyllä tahtoi hommatakovin, mutta ei hän tuntu-nutkovasti surulliseltaja väsyneeltä. Mummu oliniin iloinen, kun Ann-Sofie siellä ollessa oppi ^sanomaan

21

"mummu”. Ilse-Murukin oli Helvin mielestä kehitty-nyt,käveli sormistatukien, istui mielellään esimerkik-siRafaelin sylissäkuvia katsellen. Mutta Ann-Sofie ei olluttädilleen Ilse-Murulle oikeinmieleen,hän kun^on niinkovakourainen.

Henrikon nytviimeiselläluokalla, jasilloin lehtori Reinius ^tietysti pitää tapansa mukaan abiturienteille

preppauskurssit ylimääräisellä ajalla. Tähän kurssiin kuuluu valtava määrä hänen pitkän opettajauransa aikana kokoamiaanylioppilaskokeissa sattuneita vir-heitä. Tällä kurssilla kirjoitetaan erilaisia sääntöjä muistiin sellainen^luettelo, että oppilaan käsi ^on aivan kirjoittamisesta puutunut. Sitten tulee viimeinen

sääntö jase kuuluu: Älä takerru sääntöihin!

Tämä erinomainen kurssi pidettiin ^nyt joululomal-la, siihenkäytettiin viikko ennenkoulun alkamista 14.

tammikuuta 1923. Niinpä Hennin oli matkustettava yksin Porvooseen. Lehtori Reinius olikyllä sanonut, että kurssi tietysti oli vapaaehtoinen, mutta ”ilman sitäen voi mennä takuuseen laudaturista”.Nyt äiti ja Tonni olivat jo pääseet lähtemään sieltä kotiin, sa-moin Heimo. Huoneisto oli siistyhjä japoika sai käy-dä syömässä naapurissa. Koulun alkaessa mummu taaspalasi hoitamaan koulukotiaan jaHenniä. Tämä olinyt hänen viimeinen holhottinsa. Vanhemmat si-saruksetHelvi, Leonie jaErikolivat jo jättäneettutun yhteiskoulun. Mutta aina heillä oli muistossa mum-mun hellä huolenpito tuossa rakkaassa koulukodissa.

Tammikuun puolivälin jälkeenHelvi kertoilee kir-jeessäänmiten Ann-Sofie on kovasti kehittynyt. Hän katselee mielelläänvalokuviajatunnistaa niistä omai-set. Heimon valkopukuista kuvaa hän erikoisesti ra-kastaa ja sanoo: ”Heimo vacker”. Helvi on ^muuten

22

huolissaan siitä, että lapsi puhuu sekaisin ^suomea ja ruotsia, mutta jokuon rauhoittanut ^häntä, sanonut,

ettei sitä tarvitse surra, hän kyllä pian oppii

erotta-maan kielet.

Oltuaantammikuun kotona toipumassa Heimo tah-too yrittää taaskoulunkäyntiä.Kaikki kyllä epäilevät miten hän jaksaisi.Mutta isä^on sitämieltä, _{että ellei} hän saa yrittää, hänen mielensä tulee pahaksi jase on vielä epäterveellisempää. Niinpä hän kuun vaihteessa tulee isän kanssa Kulosaaren kautta Porvooseen. Sa-moin Leonie olisi tahtonut palata virkaansa, mutta kun lääkäri ei antanut hänelle lupaa mennä työhön vielä helmikuun alusta, Lonni masentuneena kävi uudestaan makuulle.

Näissä vaikeissa olosuhteissa Hennikin alkaa jän-nittää viimeisen koulukevään vaikeuksia. Hänkin tar-vitsisi nyt vanhempien läsnäoloa ja henkistä tukea

entistä enemmän.

Sylviakirjoittaataas äidilleen, että vaikka pienokai-set ovatvoineethyvin, mittaonniin täysi, ettävuotaa vähän väliä^yli, sillä voimat eivätriitä, ei riitä. "Odo-tan kevättä ja onnea, odotan rauhaa javoimia,odotan

nöyryyttä jaalistumista, muttavoi, _{miten olen} jäykkä jamahdoton kaikkeen. Vaikka lapset ovat niin surul-lisestasyystä olleetkotona, olen kumminkin ^tuntenut siitä jemmoistakiniloa.Työ japuuha heitä hoitaessa keventää sydämen kirvelystä, kun saa lujasti ottaa

kiinni taistelussa heidän terveydestään. Sitten se että ovat kotona, tekee huoneet henkeviksijakotoisiksi.”

Isä on käynyt Kulosaarella ja Ann-Sofie on heti oppinutsanomaan isoisä. Erik^{taas menee} sunnuntai-na Tuusulaan syyniin.

Siellä häntä onnistikin oikein^hyvin. Hän oli

toivo-23 nut pääsevänsä autojeukkoihin jaoli ainoa, jolle

lu-vattiin pääsy sinne. Hän sailykkäystä vuoteen 1925.

Helmikuu on kokonaisuudessaan mahdottoman kylmä. Kartanon keittiössä ^on maalausremontti. ”Ei olisi oikein sopinutkaan, muttaLenno ottiheidät, kun tarvitsivattyötä”, kertoo äiti.

Kaikkien muiden surujen lisäksi vanhemmille ^on varmasti olluthyvinvaikeatase, että Ilse-Murun kehi-tys on hidasta. Vielä helmikuussa ^1923, lähes kaksi-vuotiaana, lapsi ei oikein hyvin kävele eikä ^paljon puhukaan. Samaan aikaanmuutamaakuukautta nuo-rempi Ann-Sofie liikkuu ketterästi japuhuu sujuvasti

jopakahta kieltä. Tottakai isovanhemmat iloitsevat tästä kehityksestä. Mutta paitsi murhetta aiheuttaa Ilse-Murun hidas kehitys myös ruumiillista ^tuskaa, sillä lapsi on painava kantaa ja äidin vatsanpeitteet ovat käyneet huonoiksi, niin että hänellä ^on

vatsas-saan suuren nyrkinkokoinenrevehtymä, joka varmas-ti tuottaakipua taakkoja nostellessa. Helvi^yrittää kir-jeessään lohduttaa: ”Älä äiti kulta ^sure Ilse-Murua.

Häntä ei vaivaayhtään mikään muukuin vähän liian rauhallinenjatyytyväinenluonne, niin että hän ei

kai-paamitään muutoksiajasentähden hän ei opi. Parem-pi onkin niin, kuin että henkinenkehitys käy huimaa vauhtia jaruumis kituu.”

Maalaus keittiössä ^jatkuu, niin ettei pääse hake-maan tarpeita Porvooseen lähetettävään kuormaan.

Taitaakin ollaniin,_ettämunat javoi ovatkaupungissa halvempia kuin täällä maalla? Separaattorikin on ir-rotettu, ei voi saada kermaa. Mutta maitoa lähetetään

sitten enemmän. Kyllä tulee siistiä ja mukavan nä-köistä keittiössä. Aurinkoisen keltaista seinissäja

ylä-osassa kiertää iloinenfriisi, porkkanoita siinä.

Kesäillan tunnelmaa keittiössä.

Heimo yrittää sisukkaasti käydä koulua, vaikka kunto ei olehyvä. Lonnion vielä sairaslomallaja

kir-joittaa, että Heimo saisi ^käyttää hänen työpöytäänsä 24

25 ja kirjahyllyään. Näitä tarvitaankin, sillä Heimo ^on

jouluksi saanut hartaasti toivomansa tekniikkakirjat, joitahän nyt ahkerasti tutkii.

Helvi on ollut kotona auttamassa lukusten valmis-tamisessa. Nämä koko kylän ruokapidothan olivat jokavuosi kevättalvellaKartanossa. Lonnikirjoittelee mummulle kertoen miten hauskaa oli, kun Helvi ja Ann-Sofie olivat täällä. Lapsi ^osaa jopuhua aivan sel-västi sekä^suomeaettä ruotsiajasanoo niinnätisti iso-äiti ja isoisä. Hän ^viihtyi niin hyvin, mutta itki hir-veästi kun piti lähteä. Lonni kertoo kirjoittaneensa keijukaisnäytelmän, johonoikeinmonetlapset pääse-vät mukaan. Hennin on sitten soitettava keijukais-tanssia heille. Mutta mistä ihmeestä saisiprinssin?

Kun meilläon ollut niin paljon sairautta, ^on Mänt-sälässä toimiva ”kapaloseura” ollut aivan toimimatta.

NytkuitenkinSylvia_{taas panee}pyörät pyörimään, sil-lä valmiina olleet pikku vaatteet on jo kaikki jaettu.

Kun lukuseton saatu läpi ja käräjien aikakin on ohi -silloin tulee ainamajoitettaviavieraitataloon, julkisia majoitustilojakun ei paikkakunnalla juuriole ^- niin sitten järjestetäänKartanossa ompeluseura. Ja pian sen jälkeentoimintaa jatketaanPappilassa.

Tämä pappilassa pidettävä ompeluseura sattui las-kiaistiistaiksi. Jajuurisamana päivänä EliinaelrEnna,

jokaoli ollut vuosia mummun uskollinen apulainen Porvoon koulukodissa, oli aikonut kutsua äidin vie-railulle.Nythänsensijaantarttuukinkynään

jakirjoit-taa mummulle:

Rakas vanha emäntäni!

Sydämellinen tervehdys täältä^pienestä

kodistani.

Kii-tos siitä

kauniista

^kirjeestä, jonka

ilokseni

sain.

Täy-26

dynhetipyytää anteeksi, että olen näin hauvan viivyt-tänyt kiitosta siitä. Onkyllä jokapäivä ollut

mielessä-ni, että tänäin täydyn kirjoittaa, mutta aina vaan on jäänyt.En tiedä kun ihminen toisinaan on niin ^kovin

saamaton, ettei parhaammalla tahdollakaan kykene

täyttämään velvollisuuksiaan. Tänäin on laskiainen, on

oikein kaunis

ja

lämmin ilma.

Olin tänäinniin toi-vonut saavani^rouvan, PiiunjaIlse-Murun vieraikseni laskiaista ajamaan, mutta siellä onkin taas ompelu-seuraPappilassa. Sentähden^päätin, että nyt on sopiva päivä kirjoittaa. Tulisin niin mielellänijoskus siellä käymään, silläen tiedä miksi tuntuu kuin olisin osa siihen

kotiin.

Vaikka täällä onkin kaikki ^omaiseni, niinkuitenkin monasti kaipaan sinne. Se koti tuli sen-tään minulle siinäyhdeksässävuodessa niin rakkaak-si. Aina unessani

olenkin siellä

askaroimassa. ^-Alkaa taaskohta kevään aurinkoisetpäivät. Toivon, että rou-vakin taas virkistyisikevään tullessa. Sillä aurinkohan se on vanhan lohdutus. Sydämelliset terveiset mam-malta, papalta sekäSulolta, JaloltajaEnnalta.

Tämä helmikuu on ollut hiukan helpompaa aikaa.

Maaliskuun alussa Helvi kirjoittaa mummulle, että kaikki jovähitellen alkaa näyttää valoisammalta ja että hän haluaisi niin mielellään tulla Porvooseen mummuakatsomaan, mutta on paljon työtä, on yksi-tyisoppilaita, on autettava Erikiä koulutyössä, on joku Rafaelin tutkimustyö, jotaHelvi valmistelee painatus-kuntoon.

Hennille isosisko kirjoittaa rohkaisukirjeen, jossa vakuuttaa, ettei pojantarvitse jännittää,hän hallitsee kurssit varmasti, kun ei vain tee sitä virhettä, että käyttää yötkin lukemiseen jasitenväsyttää itsensä.

27 Mutta sitten tulee takaisku. Heimon tauti uusii entistä

ankarampana jalääkäri on sitä mieltä, että hänet on lähetettäväparantolaan. Noihinlaitoksiin, joita sanot-tiin parantoloiksi, mutta joissaeiparannuttu, ihmiset hädissään lähettivät sairaat omaisensa. Mutta niihin oli pitkät jonot.Suru oli suuri, ^mutta kaikkien ^täytyi vain koettaa^pysyärohkeina ja ajatella,että kerran

täy-tyy lohdutuksenjailonkin tulla.

Äition nythakenut Heimonkotiin Porvoosta. Hen-ni ^on raskain mielin käynyt tyhjentämässä Heimon pulpetin jasaanut hänen viimeiset, erinomaisesti on-nistuneet matematiikankokeensa kotiin tuotaviksi.

Maaliskuun 13. päivänä kirjoitetussa kirjeessä Syl-via kehoittaa äitiään: "Yritä, mamma, vahvistaa it-seäsi jotenkin. Olen niin levoton sinusta ^jatässä tais-telussa meidän kaikkien täytyy koettaa kestää. Ter-vehdä Henniä,

Jumala

olkoon hänen kanssaan.^Kunpa hän onnistuisi.

Jumala

vahvistakoonsinua,rakastettu äitini.

Sylvisi.”

Maaliskuuon tuonut kirkkaita keväisiä päiviä. Mutta kaikkien hermot ovat kireällä. Mummu on ruvennut ompelemaan Heimon rakkaille tekniikka-kirjoille suojakansiavihreästäkankaasta, mutta sydän on liian täynnä huolta, ajatukset pyörivät vain sairaanpojan luona. Mummu muistelee, että joulua ei ollutkaan.

Mitenkähän onpääsiäinen, onkohan enemmän toivoa kuin ^nyt?

Hennin päivät kuluvat opiskelussa. Mummu arve-lee, ettänyt on kylläonnellinen lukupäivä, kun naapu-rin poika lähti Kerkkooseen eikä siis ole täällä lukuja

häiritsemässä. Vanha opettaja Aleksandra on pannut

28

merkille, että toinen luokkatoveri, Sundqvist, opiske-leetehokkaasti, muttatämä toinen vain ^jutteleeturhia eli ”skrääpiä”, kuten mummu sanoo. Henni on huo-lellisesti alleviivannutkirjan, jottaHeimo sieltä hel-posti _löytäisi pääasiat, kun hänen vuoronsa tulee.

Hyvä ^onsilloin tällöinkeskeyttääkin opiskelu. Keit-tiöstä tulee herkullisia tuoksuja, sillä kakku kypsyy uunissajapäivälliseksi on nakkikastikettaja

uunijuus-toa. Mutta voi, voi, jälleentuli J. istumaan Hennin huoneeseen jamummu arvaa, ettei luvuista enää tä-nään tule mitään.

Raskaan sairaanhoitotyönsälomassa äiti jaksaa kir-joittaaHennillekin rohkaisun sanoja: "Täytyy voida uskoa onnistuvansa, täytyy voida luottaa

Jumalan

apuun, täytyy voida polvistua nöyränä ja pyytää ^apua jasiunausta, _tukea javoimaa silloin kun ei omin voi-min suoriudu. Ja usko se, rakas poikani, ^{nyt ja}aina, omin voimin emme suoriudu kunnialla ainoastakaan päivästä. Jos niillä vain varustettuna lähdemme

suo-riutumaan, saavuttaa tappio meidät.”

Kotona on käytävä ankaraa rukoustaistelua toisen lapsen puolesta. Lääkäri kehottaa etsimään ^apua sai-raalahoidosta Helsingissä, sillä Nummelaan ^on 50 jo-nossa ja Takaharjullevoi ^päästä aikaisintaankahdek-san viikon kuluttua. Sylvia kirjoittaa _taas äidilleen:

”01en pyytänyt^apua ja armoa,olen koettanut rukoilla Tapahtukoon Sinuntahtosi, muttarauhaa en vielä ole löytänyt, sydänhaavat vuotavat verta, verta. En mis-tään, mistäänsaa lohdutusta. Lapsi riistetään ^armotta,

suuri, kaunis toivoni. Ja Heimo lohduttaa minua ja puhuu niinkauniita asioita. Oi miten ihanaa olisi saa-da pitää hänet, miten suloista, ^joskodissa olisi sellai-nenlapsi. Miksi, miksi ei hänparane?

Jumalan

^vitsaus

29 ei näy loppuvankaan. Olen pyytänyt voimia

kestä-mään tämän päivän, olenpyytänyt,että Jeesus sanoisi sanansa, jokaantaisi parantumista.

Jumalan

^kasvojen armahtavaa loistetta ^en vain näe enkä tunne Hänen rauhaansa vielä. Olen niin ^haparoiva taivaltaja

ka-pealla polulla, että ^peljästynristien jakoettelemusten suurta tulvaa.

Jumala

antaa niiden vuorena vyöryä ylitseni jaminä hukun niiden painosta. Rukoilkaa, jos vielä jaksatte.Jumala auttakoon. Sylvi.”

Kestääkseen ihmisen^on pakko vaikeuksien keskellä löytää edes ^jotain, mistä voi kiittää. Niinpä Sylvia pysähtyy ajattelemaan,että^onvielä paljonsuurempia suruja kuin sairaus ja kuolema, esimerkiksi silloin, kun lapset kulkevat kohti onnettomuutta syntiä ja pahaa tehden. Mutta voi kuinka hän olikaan toivonut saavansa nähdä lapsensa täysikasvuisina, terveinä, työhön kykenevinä ja onnellisina! Siksi oli niin vai-keata taipua ja ymmärtää Herran teitä. ”Mitä sanoi-sinkaan enää? Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En ^päästä sinua, ennen-kuin minuakäyt siunaamaan..”

Maaliskuun 22. päivänä isä vie Heimon Helsinkiin sairaalaan. Päivä on hyvin raskas äidille, hän purkaa suruaan työhön, on siivonnut kotona perusteellisesti.

Mutta mummulletuona vaikeana päivänä lähetetystä kortista on jäänytosoitekin pois. Porvoo ^onkuitenkin silloin vielä niinpieni kaupunki, että tuohon korttiin on postissakirjoitettu osoite. On osattu arvatakenelle kortti on tarkoitettu, sillä ei siinä ollut edes nimeä, vain ^puhuttelu”älskade mamma”. Puhelinyhteydessä Heimon lääkärion osannut oikealla tavalla suhtautua hätääntyneeseen äitiin. Seuraavan päivän tiedonanto Porvooseen ^{on paljon} lohdullisempi. Lääkäri on vain

30

sanonut, että hän toivoo parasta, jaäititarttuu hädäs-sään tähänkin^pettävään oljenkorteen. Lääkäri, jonka nimeä ei edes mainita, ^on olluthyvinherttainen Hei-molle jahänen omaisilleen, jaäiti kirjoittaa:

”Jumala

meidät hänen luokseen lähetti.”

Pääsiäinenontulossa, muttamummujaHenniovat silloinPorvoossaylioppilastenttientakia. Äition

mat-kustanut Helsinkiin Heimoa katsomaan ja on huo-maavinaan, että poika on hiukan parempi kuin en-nen.

Mutta^samanapäivänä kirjoittaa Helvi mummulle:

"Ihmissilminnähtynähänei hänestä olepaljontoivoa,

mutta

Jumalalle

ei mikään ole mahdotonta. Hän oli eilen vähän parempi ja tohtori sanoi hoidon vähän vaikuttaneen, niin _{että ehkä}nytolisise ihme tapahtu-nut, että hänen tautinsa olisi vähän kääntynyt parem-paanpäin. Olisihan seniinkovin ihanaa meillemuille, joshän vielä paranisi, vaikkemme voikaan tietää tu-leeko Heimon elämä olemaanniin valoisaa jarikasta kuin miksi hänsen nytkuvailee mielessään. Sanotaan-han^runossa: Vad^härlig lottatt älska det största livet ter, att stråla i dess solblick och dö när skönst det ler.”

Heimo tuotiintaas kotiin hoidettavaksi.Koko per-he, ja tietysti etenkin äiti, koettavat täyttää hänen jokaisentoiveensa. Hänpyytääkaikkea niinvarovasti peläten väsyttävänsä jatuottavansa vaivaaja jokainen

palvelus saa palkakseen kiitollisen hymyn ja ihanan katseen. Kaikki palvelukset, ^joitasaammehänelle

teh-dä, ^sanoo äiti, tuottavat jonkinmoistailoa, lääkettä surulle.

Hennin kirjoitukset lähestyvät ja isä aikoo mennä Porvooseen muutamaksi päiväksi. Hänen turvallinen

31 olemuksensa rauhoittaa pahimmankin

ramppikuu-meenvallassa olevan ylioppilaskokelaan.

Helvi kirjoittaa kotoisesta elämänmenostaan Ku-losaaressa. Rafael ^on puoliksi sairas, lievää influen-saa, koulutunnit ja ylhäälläoleminen huonokuntoise-na tekevät hänetärtyisäksi. Erik on kiltti, mutta her-mostuu hänkin niinä tunteina, jolloin sisar panee hänet tekemään koulutöitä kotona. Musiikki olisi meidän Erikille niin paljon mieluisampaa ja

Helvi kirjoittaa kotoisesta elämänmenostaan Ku-losaaressa. Rafael ^on puoliksi sairas, lievää influen-saa, koulutunnit ja ylhäälläoleminen huonokuntoise-na tekevät hänetärtyisäksi. Erik on kiltti, mutta her-mostuu hänkin niinä tunteina, jolloin sisar panee hänet tekemään koulutöitä kotona. Musiikki olisi meidän Erikille niin paljon mieluisampaa ja

In document Unohtumaton koti : Osa 1/2 · DIGI (sivua 21-49)