Tässä tutkimuksessa maaseudun asukkaat toivat esille asioita yhteisöllisyydestä ja osallisuu-desta, joilla on heidän näkökulmastaan merkitystä heidän terveyteensä ja hyvinvointiinsa sekä muutoin heidän elämäänsä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös tekijöitä, joilla on maaseudun asukkaiden mukaan merkitystä yhteisöllisyyden ja osallisuuden ilmenemiseen. Tutkimustulok-set ovat osittain samansuuntaisia aikaisemmin julkaistun tutkimustiedon kanssa.
Yhteisöllisyyden merkitys terveyteen ja hyvinvointiin
Tulosten perusteella läheisillä ihmissuhteilla on hyvinvointia tukeva, mutta myös kuormittava rooli. Pääasiassa kuvatut vaikutukset ovat positiivisia, etenkin psyykkistä hyvinvointia lisääviä tekijöitä. Sosiaalisen pääoman positiiviset vaikutukset on todettu myös aikaisemmissa tutki-muksissa (Ziersch ym. 2009, Hamano ym. 2011, Tang ym. 2020). Ihmissuhteiden laatuun (lä-heisyys, apu, luottamus ja turva) liittyen etenkin toisten kyläläisten tunteminen ja sen myötä kohtaaminen sekä kohdatuksi tuleminen näyttäytyivät tässä tutkimuksessa psyykkistä terveyttä lisäävinä tekijöinä. Sukulaiset, jotka monilla ovat yhtä kuin naapureita tai toisia kyläläisiä, ovat henkinen voimavara. Samansuuntaisiin tuloksiin päätyi Tang ym. (2020) tutkimuksessaan, jonka mukaan vahvat perhesuhteet suojelevat ikääntyneiden mielenterveyttä. Yhteisö luo myös turvaa. Tämän tutkimuksen ohella sama on todettu aikaisemmin Erikssonin ym. (2010) tutki-muksessa. Naapuruston vahvalla yhteenkuuluvuudella on muutoinkin hyvinvointia lisäävä vai-kutus (Erikssonin ym. 2010).
Tämän tutkimuksen mukaan sukulaisilta tarvittaessa saatava psyykkinen tuki ja apu on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Henkisen tuen lisäksi läheisiä kannustetaan myös kohti terveellisempiä elintapoja syömällä terveellisesti ja liikkumalla yhdessä. Tämä on kokonaisvaltaisen hyvin-voinnin kannalta tärkeä asia. Ashida ym. (2019) tutkimuksessa ihmissuhteissa, joihin liittyi vielä yhteinen osallistuminen, oli merkittävästi suurempi todennäköisyys kokea sosiaalista tu-kea ja positiivisia sosiaalisia vaikutteita, kuten kannustusta terveellisempiin elintapoihin. Naa-puriavun tärkeys tuli myös tässä tutkimuksessa vahvasti esille, mutta haastatellut eivät keskus-teluissa liittäneet naapuriapuun terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä käsitteitä, ne olivat pikem-minkin vain kuvauksia siitä, mitä tehdään. Nummelan ym. (2009) tutkimuksen mukaan avun
saamisen mahdollisuus on kuitenkin oleellisesti yhteydessä hyvään koettuun terveyteen, joten tämän perusteella voisi ajatella naapuriavunkin olevan hyvinvointia lisäävä tekijä.
Tämän tutkimuksen mukaan läheisiin sosiaalisiin suhteisiin, niiden puuttumiseen tai menettä-miseen liittyy psyykkisesti kuormittavia tilanteita. Niitä ovat huoli läheisten hyvinvoinnista, perintöriidat, yksinäisyys ja läheisten menettäminen. Yksinäisyyden psyykkinen kuormitus voi usein myös vahvistua yhteisössä, kun näkee muiden läheiset ihmissuhteet ja oma yksinäisyys tuolloin korostuu. Yksinäisyys voi samoin korostua läheisen ihmisen menettämisen jälkeen.
Suurin osa tutkimukseen osallistuneista oli yli 60-vuotiaita (~71 %), merkittävä osa yli 70-vuo-tiaita (~38 %), joten läheisten ihmisten menetyksiä on jo todennäköisesti mahtunut useita mänvarrelle. Sukulaisten ja ystävien määrä ympärillä on luonnollisesti vähentynyt. Yksin elä-nyt ja yksinäisyyteen tottunut ei välttämättä kuitenkaan koe yksinäisyyttä henkisenä kuormi-tustekijänä. Yhteisö voi olla tässä tukevana tekijänä ja voimavarana niille, jotka sitä kaipaavat.
Tangin ym. (2020) mukaan vahvat perhesuhteet suojelevat yksin elävien ikääntyneiden mielen-terveyttä.
Edellisten lisäksi yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen liitettiin tutkimuksen tuloksissa negatiivi-sena tekijänä myös ennakkoluulot oman ryhmän ulkopuolella olevia kohtaan. Arvostuksen puu-tetta vaikutti olevan eri ryhmien kesken, toisesta ryhmästä ei puhuttu kovin kunnioittavasti.
Puheiden perusteella ”tämä uskonlahko” myös piti itseään toisia parempana. Eriksson ym.
(2010) totesi tutkimuksessaan kyläläisten keskuudessa koetun syrjinnän tai kontrolloivien so-siaalisten suhteiden vaikuttavan negatiivisesti soso-siaalisten suhteiden laatuun. Soso-siaalisten suh-teiden laadulla on puolestaan todettu olevan merkittävä yhteys koettuun terveyteen (Nummela ym. 2009). Ennakkoluuloja on tässäkin tutkimuksessa kuvattu olevan toisia kohtaan silloin, kun ei vielä tuntenut. Tunteminen ja tutustuminen, avoin keskusteluyhteys, olisivat varmasti tässä-kin eri ryhmien välisessä tilanteessa avain ennakkoluulojen vähentämiseen, arvostuksen lisään-tymisen myötä sosiaalisten suhteiden laadun parantumiseen ja sen kautta koetun terveyden li-sääntymiseen.
Osallisuuden merkitys terveyteen ja hyvinvointiin
Tämän tutkimuksen mukaan osallisuudella on kokonaisvaltainen merkitys maaseudun asukkai-den hyvinvointiin, psyykkisen hyvinvoinnin lisääntymisen sekä fyysisen hyvinvoinnin ylläpi-don kautta. Tulokset ovat Sun & Lyun (2020) tutkimuksen kanssa psyykkisen terveyden osalta
yhtenevät. Psyykkinen terveys parani merkittävästi osallisuuden myötä. Tämän tutkimuksen tuloksissa yhteys psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin välillä tiedostettiin. Osallisuudella koet-tiin olevan merkitystä fyysisen kunnon ylläpitämiseen, osallistumisella puolestaan mieltä vir-kistävä vaikutus. Osallistumiseen liitetty keskustelu käsitti pääasiassa vapaaehtoistyöhön ja ryhmätoimintaan osallistumisen. Aikaisemmissa tutkimuksissa vapaaehtoistyöhön osallistumi-sella on myös todettu olevan positiivinen yhteys koetun terveyden ja mielenterveyden kanssa (Nummela ym. 2009, Mechakra-Tahiri ym. 2009) sekä kansalaistoimintaan osallistumisella yh-teys parempaan fyysiseen terveyteen (Buck-McFadyen ym. 2019). Työelämän lopettaminen näyttäytyi tässä tutkimuksessa myönteisenä tekijänä, pääasiassa eläköitymisen seurauksena.
Aktiivisempi osallistuminen vapaaehtoistoimintaan on mahdollistunut työn aiheuttaman kii-reen ja tiukkojen aikataulujen päättymisen myötä.
Haastatteluihin osallistuneet olivat pääasiassa hyvin aktiivisia osallistujia kyläyhdistysten ja -seurojen tapahtumissa ja heillä oli vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä toimintaa kylillä ta-pahtuu. He myös arvioivat olevansa enimmäkseen hyvin onnellista väkeä. Mikäli onnellisuus rinnastetaan tyytyväisyyteen omaa elämää kohtaan, niin tämä tulos on yhtenevä Ponce ym.
(2014) tutkimustulosten kanssa. Tulosten mukaan osallistumisella mihin tahansa yhdistystoi-mintaan on positiivinen yhteys tyytyväisyyteen omasta elämästä. Mahdollisuudella vaikuttaa ryhmätoiminnan sisältöön on puolestaan sinnikkyyttä lisäävä vaikutus ja ryhmän tasa-arvoisilla suhteilla oli merkitystä ryhmäläisten psyykkiseen hyvinvointiin (Lyons 2016). Tämä sama oli havaittavissa tämän tutkimuksen haastateltujen osallistumisaktiivisuudessa ja ryhmien keski-näisessä yhteydessä, huumorissa, jota haastatteluissa viljeltiin sekä kannustavassa ja rohkaise-vassa ilmapiirissä.
Yhteisöllisyyden ja osallisuuden muut merkitykset maaseudun asukkaiden elämään
Tässä tutkimuksessa havaittiin, että nämä muut merkitykset voivat kytkeytyä myös terveyteen ja hyvinvointiin, kuten naapuriavun kohdalla kävi ilmi, mutta näiden tekijöiden osalta tervey-teen ja hyvinvointiin liitettyjä ilmaisuja ei haastatteluissa tullut kuitenkaan suoraan esille. Tu-losten mukaan muut merkitykset liittyivät yhteisöllisyyden osalta sosiaalisen elämän mielek-kyyteen, verkostojen muutokseen sekä sosiaaliseen mediaan ja osallisuuden osalta arvostuksen kokemisen merkitykseen sekä vapaaehtoisten toimintaan tällä hetkellä sekä tulevaisuudessa.
Sosiaalisen elämän mielekkyyteen liitettiin kyläläisten tunteminen ja elämän seesteisyys, sosi-aalinen aktiivisuus ja lähimmäisistä huolehtiminen. Kaikki kyläläiset tuntevat, tai vähintäänkin tietävät, toisensa. Naapurisuhteiden kuvattiin olevan hyvät. Ristiriitojen jälkeen sovitaan ja lo-pulta aika parantaa haavat. Sopuisa yhteiselo vaikutti olevan ihanne, jota tavoitellaan. Tutki-muksen mukaan sosiaalisella aktiivisuudella oli paljon merkitystä maaseudun asukkaiden elä-mään. Sosiaaliseen aktiivisuuteen liitettiin eri roolit niin ystävänä, naapurina kuin sukulaisena-kin eri verkostoissa. Kohtaamisen ja keskustelun sekä yhteisen tekemisen merkitys oli tärkeää.
Aikaisemmissa tutkimuksissa sosiaalisen aktiivisuuden on todettu olevan tärkeä elämänlaatuun ja hyvään koettuun terveyteen vaikuttava tekijä (Nummela ym. 2009, Sewo Sampaio ym.
2013). Tässä tutkimuksessa haastatellut eivät tuoneet hyvinvointiin liittyviä tekijöitä sosiaalisen aktiivisuuden kohdalla esille. Asiaa ei myöskään suoraan ymmärretty kysyä.
Tämän tutkimuksen mukaan maaseudun asukkaat kokevat sosiaalisen median pääasiassa tuke-van yhteisöllisyyttä, mutta myös kuormittavia tekijöitä löytyy. Tulosten perusteella yhteyden-pidon lisääntyminen on tuonut myös etäämpänä asuvat sukulaiset ja ystävät lähemmäksi. Tie-dottamisen helppous on keventänyt vapaaehtoisten tehtäviä, kyläläiset saavutetaan nykyisin helpommin. Suosittuja sosiaalisen median kanavia ovat etenkin Facebook, jossa on mahdollista toteuttaa monipuolista viestintää ja WhatsApp, jossa etenkin ryhmät vaikuttavat olevan maa-seudun asukkailla melko aktiivisia. Verkkovälitteisen yhteisöllisyyden paras perusta onkin mo-nipuolisen viestinnän mahdollistava, sisällöllisesti rikas ja aktiivinen ympäristö (Malinen 2016). Myös valtakunnallisesti väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen mukaan Facebook on yhteisöpalveluista suosituin vanhemman väen keskuudessa ja WhatsApp toiseksi suosituin. Facebookia käyttää 65-74 -vuotiaista 42 %, WhatsAppia 27 %, 75-89-vuotiaista Fa-cebookia käyttää 13 % ja WhatsAppia 6 %. Päivittäin tai lähes päivittäin yhteisöpalveluja käyt-tää 65-74 -vuotiaista 33 % ja ikääntyneempien ryhmästä 9 %. (SVT 2020b.)
Osallisuuteen liittyen keskustelua käytiin arvostuksen kokemisen ympärillä sekä miettien va-paaehtoisten toimintaa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Maaseudun asukkaat kantoivat huolta maaseudun autioitumisesta ja kyläyhteisöjen toiminnan jatkuvuudesta. Naapurit kaikkoavat aina vain kauemmaksi ja tilaisuuksiin on välillä vaikea saada osallistujia. Todettiin myös, että väkeä olisi, jos kaikki vain osallistuisivat. Tämä asukkaiden huoli on tilastollisestikin todettu.
2000-luvun alussa maaseutualueilla asuvien osuus oli 32,8 % väestöstä. Osuus on alentunut vuosittain ja oli vuonna 2019 enää 27 % (SVT 2020a).
Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisäävät tekijät
Tulosten mukaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisääviä tekijöitä olivat aktiivinen ja avoin ky-läseura, yksilön oma aktiivisuus, osallisuuden ja velvollisuuden kokemus sekä kylällä vaikut-tanut kehittämishanke. Kyläyhdistyksen tai -seuran avoimuutta ja aktiivisuutta kannattaa mah-dollisuuksien mukaan jatkaa. Maaseutuyhteisön erilaisten jäsenten integraatio rakentuu juuri paikallisyhdistysten kautta (Ponce ym. 2014). Myös naapuruston yhteenkuuluvuudella ja yh-teisöllisyydellä on ystävyyden ohella vaikutusta osallistumiseen (Eriksson ym. 2010, Strobl ym.
2015). Kyläseuran aktiivisuus luo yhteenkuuluvuutta sen jäsenten välille ja ystävyyttä. Vaikka ystävyyttä ei haastatteluissa suoraan mainittu syynä osallistumiseen, niin tuli ilmi, että kyläseu-ran aktiivijäsenten keskuudessa oli myös vahvoja ystävyys – ja sukulaissiteitä. Kyläseuraan liittyen myös yhteisen kokoontumispaikan merkitys nousi esille. Kylillä tulisikin pyrkiä säilyt-tämään yhteinen kokoontumistila kyläläisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisäävän merkityk-sen vuoksi.
Yksilön oma aktiivisuus on osittain kiinni luonteesta, jota on vaikeampi muuttaa. Myös perhe-taustalla ja totutuilla tavoilla on merkitystä. Ponce ym. (2014) mukaan perheen sosiaalinen pää-oma on vaikuttavin tekijä ajatellen vanhusten sosiaalista osallistumista. Tulosten perusteella myös toisten kyläläisten arvostaminen, toisiin luottaminen ja vaikutusmahdollisuudet kylän asi-oihin olivat osallisuutta lisääviä tekijöitä. Velvollisuus osallistua on kyläläisille myös arvostusta tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjiä kohtaan. Olisi loukkaavaa olla osallistumatta, kun jota-kin järjestetään. Osallisuuden ja velvollisuuden kokemusten voi näin ollen ajatella lisäävän etenkin osallistumista, mutta myös yhteisöllisyyden tunnetta. Kylän aktiivisilla toimijoilla osal-listumisvelvollisuus voi joskus muodostua taakaksikin.
Yhteisöllisyyttä ja osallisuutta rajoittavat tekijät
Tulosten perusteella rajoittavina tekijöinä maaseudun asukkaat pitivät yksilöllisiä ominaisuuk-sia sekä yhteiskunnan muutosta. Yksilöllisistä ominaisuuksista mainittiin fyysiset vaivat ja vä-symys, ajan puute, ikä ja voimavarat sekä haluttomuus osallistua. Saman suuntaisia tuloksia on noussut esille aikaisemmissakin tutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa mainitut fyysiset vaivat liittyivät haastateltujen terveydentilaan. Sekä oman että kumppanin terveyden on todettu vai-kuttavan yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen useammassakin tutkimuksessa (Ponce ym. 2014, Strobl ym. 2015, Lin 2016). Strobl ym. (2015) tutkimuksessa sekä oman että puolison terveyden
haasteet, esimerkiksi rajoittunut toiminnallisuus tai kyky liikkua vaikutti olevan suuri este osal-listumiselle. Iän myötä myös fyysiset vaivat usein lisääntyvät. Tässä tutkimuksessa iän koettiin olevan yhdessä voimavarojen kanssa osallisuutta rajoittava tekijä. Myös ajan puute, etenkin kiireisillä työikäisillä, vaikuttaa osallistumisaktiivisuuteen. Lin (2016) tutkimuksen mukaan va-paaehtoistyöhön osallistuivat todennäköisimmin ikääntyneistä nuoremmat. Tämä pitänee hyvin paikkansa myös Suomen maaseudulla. Tähän tutkimukseenkin osallistuneista suurin osa oli jo eläkeikäisiä ja he ovat myös niitä, jotka ovat aktiivisia toimijoita kyläseuroissa ja -yhdistyk-sissä. Ikääntyneistä nuorimmilla aikaa on jo vapautunut työelämältä, mutta terveyttä ja voima-varoja kuitenkin vielä usein riittää vastuunkantamiseen yhteisistä asioista ja aktiivisina toimi-joina olemiseen.
Tulosten mukaan etäisyys ja yhteiskunnan muutos nähtiin myös merkittävänä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta rajoittavana tekijänä. Auton puuttuminen ja pitkät välimatkat vaikuttavat osallis-tumisaktiivisuuteen ja yhteisöllisyyden kokemiseen etäämpänä asuvien tuttavien kanssa. Pitkät etäisyydet huonoine bussiyhteyksineen ja puuttuva mahdollisuus liikkua omalla autolla on to-dettu osallistumisen haasteeksi myös aikaisemmissa tutkimuksissa (Eriksson 2010, Strobl ym.
2016).
Yhteiskunnan muutokseen liittyen keskustelua käytiin talkooaktiivisuudesta ja järjestetyn toi-minnan sisällöstä. Talkoot ovat kansallista henkistä pääomaa, jota Hyypän (2004) mukaan kut-sutaan myös sosiaaliseksi pääomaksi eli väestölle ominaiseksi yhteenkuuluvuudeksi. Tämän tutkimuksen tuloksissa talkooaktiivisuuden kuvattiin olleen menneinä vuosina suurempaa. Ny-kyään aktiiviset toimijat joutuvat usein pettymään, kun vapaaehtoisia talkoolaisia on aiempaa vaikeampaa saada. Haastateltujen kuvauksista nousee esille talkootoiminnan sisällön muutos.
Aikaisemmin talkootoiminta oli miehillä hyvin fyysistä, metsä- ja peltotöiden tekemistä yhteis-voimin. Niitä tehtäviä, joita jokaisella oli joka tapauksessa tehtävänä, tehtiin yhteistuumin.
Eräässä haastattelussa kuvattiin, että osallistujia tulee kyllä talkoisiin vieläkin, jos tehdään jo-tain yhdessä. Toisessa haastattelussa mainittiin, että tekemistä on kotona muutenkin niin paljon, että sen vuoksi jättäytyi pois kyläyhdistyksen toiminnasta. Voisiko järjestetyn toiminnan sisäl-töön kuulua jotakin, mitä kyläläisillä on omalla tehtävälistallaan muutoinkin tehtävänä? Saisiko se enemmän ihmisiä liikkeelle ja kokoontumaan yhteen? Kenties maaseudun asukkaita motivoi osallistumaan enemmän toiminta, joka painottuu yhdessä tekemiseen, ei niinkään pelkästään keskusteluun, toisten kuuntelemiseen tai vaikkapa liikunta- ja kulttuurihetkiin. Vastapainona tekemiselle myös rentoutumishetket ovat tärkeitä ja haastatteluissa mainittiinkin, että kylillä
järjestetyt erikoistapahtumat ovat keränneet hyvin osallistujia. Talkootoimintaa olisi kuitenkin hyvä kehittää yhteisöön sopivaksi, sillä niissä vuorovaikutusverkosto laajenee ja lopulta nämä verkostot toimivat kansalaisyhteisön tukirakenteina (Hyyppä 2002).