VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT
01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot Ansio- ja pääomatuloverot
Momentille arvioidaan kertyvän 7 686 000 000 euroa.
S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverola-kiin (1535/1992). Momentille kertyy luonnol-listen henkilöiden ansiotuloista valtion prog-ressiivisen tuloveroasteikon mukaan maksetta-va vero, pääomatulovero sekä rajoitetusti verovelvollisten maksama lähdevero.
Ennusteen perusteena on viimeisimmän val-mistuneen verotuksen eli verovuoden 2009 an-sio- ja pääomatuloverojen määrät. Ennuste vuoden 2012 veroista on laadittu ottaen huomi-oon ennuste veronalaisten tulojen kehitykses-tä, vuosien 2010 ja 2011 kertymätiedot, vuo-den 2010 verotuksesta saadut ennakkotiedot sekä veroperustemuutokset vuosina 2010—
2012.
Ansiotulojen merkittävin erä on palkkatulot, joiden kehitykseen vaikuttavat työllisyyden ja ansiotason kehitys. Vuonna 2012 palkkatulo-jen arvioidaan kasvavan vajaat 4 %, ja työlli-syyden arvioidaan paranevan 13 000 henkilö-työvuodella. Eläketulojen arvioidaan puoles-taan kasvavan noin 7 % vuonna 2012.
Työeläkeindeksin arvioidaan nousevan 3,6 % ja eläkeläisten lukumäärän kasvavan noin 1,7 % vuonna 2012.
Pääomatuloja ovat mm. luovutusvoitot, osin-kotulot, vuokratulot sekä yritystulon pääoma-tulo-osuus. Merkittävin pääomatuloerä on luo-vutusvoitot, joita syntyy muun muassa arvopa-perikaupasta ja joiden kehitys riippuu varallisuusarvojen kehityksestä. Talouskriisin seurauksena luovutusvoitot alenivat noin kol-manneksella vuosina 2008 ja 2009. Vuoden 2010 verotuksesta saatujen ennakkotietojen perusteella luovutusvoittojen arvioidaan kas-vaneen lähes 35 % vuonna 2010. Vuonna 2011 luovutusvoittojen arvioidaan alenevan runsaat 2 %, ja vuonna 2012 niiden ennustetaan kasva-van noin 4 %.
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen vuoden 2012 tulo-veroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden vero-tusta koskevien lakien muuttamisesta. Ansio-tuloveroperusteisiin ehdotetaan tehtäväksi 3,3 prosentin tarkistus, jolla pyritään estämään työn verotuksen kiristyminen inflaation ja an-siotason nousun seurauksena. Lisäksi pienten työtulojen verotusta kevennettäisiin kasvatta-malla työtulovähennystä. Kunnallisverotuksen perusvähennystä korotettaisiin. Pääomatulove-rokantaa korotettaisiin 28 prosentista 30 pro-senttiin ja pääomatulovero muutettaisiin prog-ressiiviseksi siten, että verokanta on 32 % pää-omatulojen 50 000 euroa ylittäviltä osin.
Asuntolainan korkovähennysoikeutta ehdote-taan rajattavaksi siten, että vuonna 2012 vä-hennyskelpoista on 85 %, vuonna 2013 80 % ja vuonna 2014 75 % asuntolainan koroista.
Listautumattomien yhtiöiden verovapaan osin-gon euromääräistä ylärajaa alennettaisiin 90 000 eurosta 60 000 euroon. Kestävän met-sätalouden rahoituslain mukaisten tukien (ns.
Kemera-tuki) verovapaus poistettaisiin. Koti-Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioitu kehitys
2010 2011 ennuste 2012 ennuste
Veronalaiset tulot, taso ja muutos milj. € % milj. € % milj. € %
Ansiotulot, mistä 107 900 3 113 000 4 ½ 117 900 4 ½
— palkkatulot 74 000 2 77 700 5 80 600 4
— eläketulot 23 600 4 24 800 5 26 600 7
Pääomatulot1), mistä 9 400 20 9 900 5 ½ 10 500 5 ½
— luovutusvoitot 3 300 34 ½ 3 200 -2 3 300 4
— osinkotulot 3 200 13 ½ 3 700 14 3 800 5
1)Pääomatulojen osalta myös vuoden 2010 luvut ovat ennusteita.
talousvähennystä pienennettäisiin. Luonnollis-ten henkilöiden lahjoitusvähennyksen voimas-saoloaikaa jatkettaisiin vuodella. Niin sanotun avainhenkilölain eli ulkomailta tulevan pal-kansaajan lähdeverosta annetun lain
voimassa-oloa jatkettaisiin neljällä vuodella. Muutosten vaikutus valtion tuloverojen tuottoon on esitet-ty alla olevassa taulukossa. Perusvähennyksen korotuksella ei ole vaikutusta valtion verotuot-toihin.
Kunkin verovuoden ansio- ja pääomatulove-ro kertyy useamman kalenterivuoden aikana.
Näin ollen momentin kertymä koostuu eri ve-rovuosilta tilitetyistä veroista. Suurin osa vero-vuoden verosta kertyy saman kalenterivero-vuoden aikana ennakonpidätyksinä ja ennakoina. Seu-raavana vuonna kertyvät ennakon täydennys-maksut ja osa jäännösverosta. Kertymää puo-lestaan pienentävät verotuksen valmistumisen jälkeen maksettavat ennakonpalautukset. Ker-tyneet verot tilitetään veronsaajille kuukausit-tain. Tilitys on verovuosikohtaista, ja veron-saajien osuudet ansio- ja pääomatuloveroista (jako-osuudet) vahvistetaan kullekin verovuo-delle erikseen.
Tuloarvion merkittävimmät riskit liittyvät pääomatuloennusteeseen sekä mahdollisiin jako-osuuksien oikaisuihin. Pääomatulot, eten-kin luovutusvoitot, reagoivat talouden suhdan-teisiin ansiotuloja voimakkaammin. Lisäksi niiden ennustamista vaikeuttaa se, että niistä saadaan suhteellisen vähän toteutumatietoa en-nen verotuksen valmistumista. Vuoden 2012 talousarvioesitystä laadittaessa on käytettävis-Ansio- ja pääomatuloverotukseen esitettävien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2012 vuoden 2011 talousarvioon verrattuna ja vuositasolla (milj. euroa)
vaikutus vuonna
2012 vuositaso Inflaation ja ansiotason nousun vaikutusta kompensoiva tarkistus veroperusteisiin -275 -300
Työtulovähennyksen kasvattaminen -105 -115
Pääomatulon verokannan nosto ja porrastus 68 157
Listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksen kiristäminen 10 50
Asuntovelan korkovähennysoikeuden rajaaminen 48 52
Kotitalousvähennyksen supistaminen 43 85
Avainhenkilölain voimassaolon jatkamien -1 -1
Lahjoitusvähennyksen voimassaolon jatkaminen vuodella 0 -1
Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten tukien verovapauden poistaminen 2 5
Yhteensä -210 -68
— josta verotuottoa lisäävät 171 349
— josta verotuottoa vähentävät -381 -417
Verovuosina 2008—2012 maksuunpantujen verojen määrät (milj. euroa) 2008
toteutuma
2009 toteutuma
2010 ennakkotieto
2011 ennuste
2012 ennuste
Progressiivinen tulovero 6 222 5 339 5 100 5 100 5 100
Pääomatulovero 1 869 1 336 1 700 1 800 2 100
Arvio valtion ansio- ja pääomatuloveron kertymästä vuonna 2012 (milj. euroa) Ansio- ja pääomatuloverojen kertymät
— samalta verovuodelta 6 828
— aikaisemmilta verovuosilta 456 Rajoitetusti verovelvollisten maksama
lähdevero 402
Yhteensä 7 686
sä lopulliset tiedot vuoden 2009 pääomatulois-ta ja ennakkotietoja vuoden 2010 pääomatu-loista. Jos rahoitusmarkkinoiden epävarmuus jatkuu, luovutusvoitot saattavat jäädä huomat-tavastikin ennustettua alemmalle tasolle sekä vuonna 2011 että vuonna 2012. Vuoden 2011 luovutusvoittojen määrä vaikuttaa vuoden 2012 ansio- ja pääomatuloveron kertymään, koska vero luovutusvoitoista kertyy pääosin vasta verovuoden päättymistä seuraavana vuonna. Lisäksi pääomatulojen kehityksen poikkeaminen ennustetusta vaikuttaa veron-saajaryhmien jako-osuuksien arviointiin enemmän kuin ansiotuloverojen ennusteet.
Valtio on pääomatuloveron ainoa veronsaaja, kun taas ansiotuloverojen veronsaajina ovat kaikki tilityskokonaisuuden veronsaajat.
Valtion jako-osuus on valtion verojen osuus ansio- ja pääomatuloverojen tilityskokonai-suuden veroista (valtion progressiivinen ansio-tulovero, pääomaansio-tulovero, kunnallisvero, kir-kollisvero ja sairausvakuutusmaksu). Vero-vuoden lopulliset verojen määrät tiedetään vasta verotuksen valmistuttua verovuotta seu-raavan vuoden lokakuussa. Verovuoden aika-na tilityksissä sovelletaan verotuloennusteisiin perustuvia arvioituja jako-osuuksia. Jako-osuuksia oikaistaan tarvittaessa ennusteiden muuttuessa verovuoden kuluessa. Lopullinen oikaisu veronsaajille tilitettyjen verojen
mää-riin (ns. maksuunpanotilitys) tehdään verotuk-sen valmistuttua.
Ansio- ja pääomatuloveroihin kohdistuu 76 verotukea, joista 64:lle pystytään esittämään arvio tuen verotuottoa vähentävästä vaikutuk-sesta. Alla olevassa taulukossa on esitetty an-sio- ja pääomaverotuksen verotukien valtion tuloverojen tuottoa alentava vaikutus. Monet taulukossa esitetyistä tuista vähentävät lisäksi kunnallisveron, kirkollisveron sekä sairausva-kuutuksen sairaanhoitomaksun tuottoa. Vuon-na 2012 valtiontalouden rahoitusaseman pa-rantamiseksi supistetaan eräitä verotukia.
Asuntolainan korkovähennystä ja kotitalous-vähennystä supistetaan, listaamattomien yri-tysten jakamien osinkojen verovapaata euro-määrää pienennetään ja kestävän metsätalou-den rahoitustukien verovapaus poistetaan.
Toisaalta työtulovähennystä kasvatetaan pieni-tuloisten verotuksen keventämiseksi ja lahjoi-tusvähennyksen sekä ns. avainhenkilölain voi-massaoloaikaa jatketaan. Ansio- ja pääomave-rotuksen verotukien arvioidaan vähentävän kaikkien veronsaajien verotuottoja yhteensä noin 13,7 mrd. euroa (sisältäen laskennallisen asuntotulon verovapaudesta muodostuvan ve-rotuen, noin 2,2 mrd. euroa) v. 2012, mistä val-tion veroihin kohdistuva vaikutus on noin 6,9 mrd. euroa.
Valtion ansio- ja pääomatuloveron tuottoon kohdistuvat verotuet (milj. euroa)
2010 2011 2012
Sosiaaliturva, josta 1 215 1 280 1 445
— eläketulovähennys 170 170 195
— lakisääteisten eläke-, työttömyys- ja sairausvakuutusmaksujen
vähentäminen 755 820 905
— vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähentäminen 100 100 125
— lapsilisien verovapaus 110 110 130
Asuminen ja ympäristö, josta 3 255 3 305 3 855
— laskennallisen asuntotulon verovapaus 1 710 1 720 2 220
— oman asunnon myyntivoiton verovapaus 1 300 1 300 1 300
— asuntolainan korkovähennys 240 280 330
Teollisuus ja elinkeinot (mukana myös valtion pääomatuloveron
tuottoa lisääviä yritystulon jakoon liittyviä verotukia), josta 185 225 140
— listaamattomien yritysten osinkohuojennus 295 330 265
Yleinen hallinto, liikenne, opetus, tiede ja kulttuuri 40 40 40
Ei eriteltävissä 1 155 1 270 1 440
Yhteensä 5 850 6 120 6 920
2012 talousarvio 7 686 000 000 2011 II lisätalousarvio 404 000 000 2011 I lisätalousarvio -291 000 000 2011 talousarvio 7 410 000 000 2010 tilinpäätös 6 495 559 953
02. Yhteisövero
Momentille arvioidaan kertyvän 3 717 500 000 euroa.
S e l v i t y s o s a : Vero perustuu tuloverola-kiin (1535/1992). Momentille kertyy valtion osuus vuoden aikana kertyvästä yhteisöjen tu-loverosta. Yhteisöveron muita veronsaajia ovat kunnat ja seurakunnat.
Yhteisöveroennusteen perusteena on tieto tai arvio kunkin verovuoden lopullisesta verosta.
Verovuoden 2012 yhteisöveron määrä ennus-tetaan arvioidun yritysten tuloskehityksen pe-rusteella vuodesta 2010 vuoteen 2012. Arvio verovuoden 2010 lopullisen yhteisöveron määrästä perustuu verotuksen valmistumisesta
saatuihin ennakkotietoihin ja toteutuneisiin kertymiin. Yritysten tuloskehitystä arvioidaan lähinnä kansantalouden tilinpidon toimintayli-jäämän muutoksen avulla. Yritysten tuloskehi-tys ei täysin seuraa toimintaylijäämän muutok-sia. Varsinkin poikkeuksellisen voimakkaiden suhdannevaihteluiden oloissa toimintaylijää-män antama kuva yritysten tuloksista saattaa poiketa huomattavasti todellisuudesta. Ennus-teen laadinnassa toimintaylijäämä tarjoaa kui-tenkin luontevan lähtökohdan tarkasteltaessa yhteisöverokertymän kehitystä suhteessa koko talouden aktiviteettia kuvaavaan kasvuennus-teeseen. Yhteisöveroennustetta täydennetään tarvittaessa yritysten tulostietojen ja kertymä-tietojen pohjalta. Yhteisövero on suhdanneher-kimpiä veromuotoja, jonka tuotto on vaihdel-lut muita veromuotoja enemmän. Talouskas-vun hidastuminen ja yritysten tulosnäkymien heikentyminen voi nopeastikin alentaa yhtei-söverokertymää.
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen vuoden 2012 tulo-veroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden vero-tusta koskevien lakien muuttamisesta. Yhtei-söveroprosenttia ehdotetaan alennettavaksi vuoden 2012 alusta 1 prosenttiyksiköllä 26 prosentista 25 prosenttiin. Muutoksen arvioi-daan alentavan koko yhteisöverotuottoa 208 milj. eurolla vuositasolla, josta valtion osuus on 158 milj. euroa, kuntien 46 milj. euroa ja seurakuntien 4 milj. euroa. Yhteisöverokannan alentamisen kuntien yhteisöverotuottoa pie-nentävä vaikutus ehdotetaan kompensoitavak-si korottamalla kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta 0,88 prosenttiyksiköllä ja alentamalla valtion osuutta vastaavasti.
Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta koro-tettiin väliaikaisesti 10 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,8 prosenttiyksiköllä verovuo-sille 2009—2011. Valtion jako-osuutta alen-nettiin vastaavasti. Edellä mainitussa esityk-sessä kuntien osuutta ehdotetaan korotettavak-si edelleen väliaikaisesti 5 prosenttiykkorotettavak-siköllä ja seurakuntien osuutta 0,4 prosenttiyksiköllä ve-rovuosille 2012 ja 2013, ja valtion osuutta alennettavaksi vastaavasti. Valtion osuus yh-teisöveron tuotosta olisi 69,98 prosenttia vuon-na 2012.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan kehitysalueil-le suunnattujen verohuojennusten jatkamista vuosille 2012 ja 2013. Tämän arvioidaan alen-tavan verotuottoa vuositasolla noin 3 milj. eu-roa, josta valtion osuus on noin 2,1 milj. euroa.
Toimintaylijäämän, yritysten tuloskehityksen ja yhteisöveron lopullisen veron arvioitu kehitys 2009
2010 ennuste
2011 ennuste
2012 ennuste
Toimintaylijäämän muutos, % -25 15 8 4 ½
Yritysten tuloskehitys, % -21 11 8 4 ½
Verovuoden lopullinen vero, milj. euroa 4 339 4 800 5 200 5 200
— valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 65,42 65,46 65,46 69,98
Esityksessä ehdotetaan myös että yhteisetuuk-sien verokantaa nostettaisiin 26 prosentista 28
prosenttiin, mikä lisäisi verotuottoa noin puoli miljoonaa euroa.
Verovuoden vero kertyy useamman kalente-rivuoden aikana ja näin ollen momentin kerty-mä koostuu eri verovuosilta tilitetystä yhteisö-verosta. Verovuoden lopullisesta yhteisöve-rosta yleensä runsas 80 % kertyy saman vuoden aikana ennakoina. Verovuoden päätty-misen jälkeen ennen verotuksen valmistumista oma-aloitteisesti maksettavien ennakon täy-dennysmaksujen määrä vaihtelee vuosittain huomattavasti. Yrityksille myös palautetaan hakemuksesta ennakoita ennen verotuksen valmistumista. Verotuksen valmistumisen jäl-keen kertyy jäännösveroja, ja kertymää pie-nentävät maksettavat ennakonpalautukset.
Vuonna 2012 kertyy vielä veroja verovuosilta 2011 ja 2010. Nämä verot jaetaan valtiolle alennetun 65,46 prosentin jako-osuuden mu-kaan.
Elinkeinoverotukseen sisältyy useita verotu-kia. Näistä merkittävimpiä ovat irtaimen käyt-töomaisuuden poistojärjestelmään sisältyvä
verotuki, vajaat 600 milj. euroa, varauksista ai-heutuvat verotuet, noin 130 milj. euroa, sekä käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaus, runsaat 500 milj. euroa. Edellä esitetyt verotukien määrät ovat suuruusluokka-arvioita. Lisäksi käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoittojen verovapaudesta aiheutuvan verotuen määrä voi vaihdella suurestikin vuo-sittain riippuen osakekauppojen määrästä.
2012 talousarvio 3 717 500 000 2011 III lisätalousarvio -61 000 000 2011 II lisätalousarvio -182 000 000 2011 talousarvio 3 789 000 000 2010 tilinpäätös 2 972 396 819
03. Korkotulojen lähdevero
Momentille arvioidaan kertyvän 270 000 000 euroa.
S e l v i t y s o s a : Vero perustuu korkotulo-jen lähdeverosta annettuun lakiin (1550/1992).
Vuonna 2011 veron määrä on 28 % talletuksel-le tai joukkovelkakirjalainaltalletuksel-le Suomeen mak-setusta korosta ja vuoden 2012 alusta lähtien veroprosenttia ehdotetaan korotettavaksi 30 prosenttiin. Verovelvollisia ovat luonnolliset henkilöt.
Kotitalouksien talletukset muodostavat vero-pohjasta suurimman osan. Vuoden 2010 lopus-sa suomalaisten kotitalouksien talletusten kan-ta Suomen rahalaitoksissa oli 74,5 mrd. euroa Yhteisöveroon ehdotettavien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2012 ja vuositasolla (milj. euroa)
vaikutus
vuonna 2012 vuositaso
Yhteisöverokannan alentaminen -150 -158
Yhteisöverokannan alentamisen kompensaatio kunnille -44 -46
Kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuden väliaikainen korotus vuosina
2012—2013 -266 -2801)
Kehitysalueiden korotetut poistot -2 -2
Yhteisetuuksien verokannan korottaminen 26 prosentista 28 prosenttiin 0 1
Yhteensä -462 -485
1)Vuosina 2012—2013
Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2012 Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta,
milj. euroa
— verovuodelta 2013 383
— verovuodelta 2012 4 441
— verovuodelta 2011 520
— aikaisemmilta verovuosilta 35
Yhteensä 5 379
— josta valtion osuus 3 718
ja niiden keskikorko oli 0,8 %. Kotitalouksien lähdeverollisten talletusten kannan ja keskiko-ron arvioidaan kehittyvän seuraavasti:
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen vuoden 2012 tulo-veroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden vero-tusta koskevien lakien muuttamisesta. Korko-tulon lähdeveroprosenttia ehdotetaan korotettavaksi 2 prosenttiyksiköllä. Muutok-sen arvioidaan kasvattavan korkotulon lähde-veron tuottoa noin 20 milj. euroa vuositasolla.
2012 talousarvio 270 000 000
2011 III lisätalousarvio -40 000 000
2011 talousarvio 240 000 000
2010 tilinpäätös 205 459 135
04. Perintö- ja lahjavero
Momentille arvioidaan kertyvän 445 000 000 euroa.
S e l v i t y s o s a : Vero perustuu perintö- ja lahjaverolakiin (378/1940) ja siinä oleviin pe-rintö- ja lahjaveroasteikkoihin. Lahjaveron osuudeksi momentin kertymästä arvioidaan 50—60 milj. euroa.
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesi-tykseen liittyvän esityksen laiksi perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta. Vuoden 2012 alusta ensimmäisen veroluokan asteikkoihin ehdotetaan lisättäväksi uusi neljäs porras siten, että ylin veroprosentti nousisi 13 prosentista 16 prosenttiin 200 000 euroa ylittävältä pesäosuu-den tai lahjan osalta. Tämän muutoksen arvioi-daan lisäävän veron tuottoa vuonna 2012 noin 15 milj. eurolla ja seuraavina vuosina täysipai-noisena noin 35 milj. eurolla.
Perintö- ja lahjaverotukseen kohdistuu 15 erilaista verotukea, joista yritysten sukupol-venvaihdoshuojennuksen verotuen määräksi arvioidaan noin 100 milj. euroa. Muille perin-tö- ja lahjaverotuksen verotuille ei pystytä las-kemaan euromääräistä arvoa.
2012 talousarvio 445 000 000
2011 talousarvio 405 000 000
2010 tilinpäätös 387 421 384
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut