Olen hahmotellut kolme pääkategoriaa edellä esittelemistäni juutalaisista, kris-tillisistä ja moderneista tulkintamalleista. Olen muodostanut kategoriat sen pe-rusteella, kuinka ne lähestyvät Ensimmäisen Samuelin kirjan käskyä ja sen ta-kana olevia syitä. Tässä luvussa esittelen nämä kategoriat. Vertailen ja analysoin mallien esittämiä selityksiä, kokoan tulkitsijoiden näkemiä ongelmia ja mahdol-lisia ratkaisuja ongelmiin. Poliittista tulkintamallia edustavista tutkijoista Klei-nin, Campbellin ja Auldin näkemykset eivät asettuneet suoraan mihinkään muo-dostamistani kategorioista.
Jumalan armollisuutta painottavat
Ensimmäisen mallin edustajat ajattelevat, että käsky ei tullut Jumalalta, eikä sen voida ajatella kuvaavan Jumalan toimintatapoja. Syynä tällaiseen ratkaisuun on yleisesti se, että Jumalan armollisuuden ja ankaruuden nähdään olevan ristirii-dassa keskenään ja tuhoamiskäskyn äärimmäisen ankaruuden ei nähdä sopivan käsitykseen hyvästä Jumalasta. Modernien tulkitsijoiden mukaan Uuden ja Van-han testamentin jumalakuvissa esiintyy ristiriitaisuuksia. Heidän mukaansa Uu-den testamentin antaman kuvan tulee olla etusijalla ja Vanhan testamentin haas-tavia kohtia tulee tulkita Uuden testamentin kautta.
Seibert nostaa esille ajatuksen tekstuaalisesta ja aktuaalisesta Jumalasta, jotka Vanhan testamentin teksteistä voidaan erottaa. Tekstuaalinen jumalakuva kuvas-taa ihmisten käsityksiä Jumalasta ja aktuaalinen jumalakuva kertoo todellisesta Jumalasta. Seibertin esittämää ajatusta tekstuaalisesta ja aktuaalisesta Jumalasta ei esitä kukaan juutalaisista tulkitsijoista. Seibert ajattelee, että Vanhan testa-mentin vaikeita kohtia tulee tulkita Uuden testatesta-mentin kautta ja ne kohdat, joiden välittämä jumalakuva ei ole samassa linjassa Uuden testamentin kuvausten kanssa, voidaan pitää epätarkempina ja välittävän ensisijaisesti ihmisten koke-muksia. Myös Winkle ajattelee, että Uusi ja Vanha testamentti antavat erilaisen
44
kuvan Jumalasta ja sen vuoksi ne Vanhan testamentin kuvat, jotka ovat ristirii-dassa Uuden testamentin kuvausten kanssa, on hylättävä todellista Jumalaa ku-vaavina.
Juutalaisissa tulkintatavoissa jumalakuvan pohjana ovat Toora ja tulkintape-rinne. Käskyä ei varsinaisesti päädytä hylkäämään, vaikka sen moraalisuutta epäillään ja se koetaan hankalaksi sovittaa Jumalan armollisuuteen ja hyvyyteen.
Esimerkiksi Mani epäili sitä, voisiko Jumala käskeä tekemään kansanmurhan.
Mani ajatteli, että Jumalan armollisuuden perusteella myös amalekilaiset ansait-sivat armollisen suhtautumisen. Myös halakistisen moraalisen tulkintalinjan mu-kaan käskyä ei voi noudattaa sellaisenaan, vaikka sen ajateltiinkin olevan selvä käsky.
Jumalan armollisuutta painottavissa malleissa käsky nähdään olevan ristiriidassa Jumalan armollisuuden kanssa ja sen vuoksi sen esitetään olevan kirjoittajien ti-lanteeseen sidottua tulkintaa. Modernit tulkitsijat ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmat perustelemalla, että käsky pohjautui kertomuksen kirjoittajien ajankä-sitykseen ja tulkintoihin siitä, minkä he ajattelivat olevan Jumalan puhetta. He myös tulkitsevat käskyllä ja luvun 15 kertomuksella olleen poliittisia päämääriä:
kertomuksen kautta tavoiteltiin Daavidin vallan vahvistamista. Jotkut juutalaiset tulkitsijat, kuten Maimonides, pyrkivät ratkaisemaan käskyn sisältämän ristirii-dan tulkitsemalla sitä tulkintaperinteen ja Tooran muiden kohtien, esimerkiksi Deuteronomiumin luvun 20 käskyn kautta, jonka mukaan kaukaisille kansoille tuli tarjota rauhaa ennen sodan julistamista. He esittivät, että myös amalekilai-sille tuli tarjota rauhaa ja rauhanehtoja sekä sallia kääntyminen. Tätä ratkaisua ehdottaa myös käskyn kirjaimellisuutta painottavat Allister. Maimonides ja Born-stein ajattelivat, että lapsia ei saanut rangaista isiensä teoista.
Käskyn kirjaimellisuutta painottavat
Toisen mallin edustajat tulkitsevat käskyn kirjaimellisesti. Heidän mukaansa käsky kertoo jotakin Jumalasta ja pitävät käskyä Jumalan antamana. Suurin osa
45
myöntää, että kohtaan ja kirjaimelliseen tulkintaan sisältyy ongelmia, vaikka pi-tävätkin kirjaimellista tulkintaa oikeana tulkintatapana. Ongelmat on pyritty rat-kaisemaan pitämällä käskyä rangaistuksena siitä, että amalekilaiset olivat hyö-känneet israelilaisten kimppuun. Amalekilaiset vihasivat israelilaisia ja pyrkivät tuhoamaan heidät. Sen vuoksi heidät tuli tuhota, ennen kuin he olisivat tuhonneet israelilaiset. Allisterin ja halakistisen kirjaimellisen tulkinnan mukaan amaleki-laiset olivat pahoja. Allister ei kuitenkaan pidä Amalekin pahuutta ainoana seli-tyksenä. Hänen mukaansa käskyn varsinainen syy oli se, että amalekilaiset uhka-sivat Israelin turvallisuutta ja olemassaoloa. Jumalan tuli suojella israelilaisia, jotta he voisivat olla siunauksena kaikille kansoille. Jotkut halakistit ajattelevat, että myös kansalaisuus oli syynä rangaistukselle.
Stump ajattelee Allisterin tavoin, että Amalekia rangaistiin sen pahuuden tähden.
Stump esittää, että Amalek oli mahdollisesti tullut koko ajan pahemmaksi Refidi-min tapahtumien jälkeen ja siksi tilanne oli ratkaistava. Stump esittää käskylle syyn, jota muut eivät ole esittäneet: Jumala tahtoi opettaa Israelilaisia tapahtu-mien kautta. Myös hänen tulkintansa sisältää yhtymäkohtia symbolisiin tulkinta-tapoihin. Batchelorin mukaan Amalek oli yhtä paha, siveetön ja moraaliton kuin muut Israelia ympäröivät kansat ja sen lisäksi se oli uhka Israelille.
Copan pitää käskyn syynä sitä, että Amalek oli Israelin säälimätön vihollinen, jonka Jumala tuomitsi sen pahoista teoista. Myös Saulin aikana elänyt sukupolvi oli osallistunut samaan rikokseen, kuin esivanhempansa. Heitä siis rankaistiin omista teoistaan, ei vanhempiensa teoista. Tämä on vastaus Maimonideksen ja Bornsteinin argumenttiin, jonka mukaan poikaa ei saanut rankaista isänsä te-oista. Juutalaisista tulkitsijoista Abrabanel, Nahmanides ja Sofer ajattelivat Copa-nin tavoin. Nahmanideksen ja Soferin mukaan rangaistuksen syynä oli se, että amalekilaiset olivat Israelia vastaan hyökätessään vastustaneet israelilaisten li-säksi Jumalaa ja ansaitsivat sen vuoksi rangaistuksen. Abrabanel piti amalekilais-ten Refidimin hyökkäystä kauhistuksena Jumalalle.
Kirjaimellisissa selitystavoissa painotetaan amalekilaisten teon vakavuutta ja heidän pahuuttaan. Tällä selitystavalla on yhteys Deuteronomiumin käskyyn
46
pyyhkiä pois amalekilaiset pois maan päältä. Kohdassa selityksenä on amaleki-laisten teko, josta kerrotaan Ensimmäisen Samuelin kirjan käskyä yksityiskohtai-semmin. Deuteronomiumin kohdassa tosin käsketään pyyhkimään pois amaleki-laisten muisto, eikä Ensimmäisen Samuelin kirjan käskyn kaltaisesta täydelli-sestä tuhoamisesta ole viitteitä.
Käskyn symbolisuutta painottavat
Symbolisissa tulkintamalleissa tuhoamiskäskyn herättämät moraaliset kysymyk-set on pyritty ratkaisemaan tulkitsemalla Amalek ja Israel symbolisesti. Tässä mallissa amalekilaisten tuhoamiskäsky on tulkittu symboliseksi käskyksi tuhota paha tai paha vietti. Amalekin tekoa ei pidetä oikeutettuna syynä tuhota Saulin aikana eläneet amalekilaiset, koska he eivät olleet syyllisiä tuohon tekoon. Sym-bolisten tulkintamallien mukaan käskyä ei pidetä moraalisena ja sitä on päädytty tulkitsemaan uudelleen. Tämä siitä syystä, että kirjaimellisen tulkinnan ajateltiin johtavan epäilemään Jumalan hyvyyttä. Näin ajattelee myös Jumalan armolli-suutta painottava Seibert.
Pahuutta ei symbolisissa tulkintamalleissa yleensä identifioida mihinkään tiet-tyyn kansaan, vaan sitä edustavat esimerkiksi kaikki kansat ja voimat, jotka vas-tustavat israelilaisia. Joidenkin mukaan Amalek symbolisoi jokaisessa ihmisessä asuvaa sisäistä pahuutta, jota vastaan ainoastaan Jumala pystyi taistelemaan. Tä-män ajatuksen nostivat esille myös varhaiset kristilliset tulkitsijat. Kristillisen al-legorisen tulkinnan mukaan kyse oli Kristuksen ja pahan välisestä taistelusta, jonka Kristus voitti lopullisesti vasta ristillä. Symbolinen tulkintatapa painottuu juutalaiseen ja varhaiskristilliseen traditioon, joskin myös modernista kirjaimel-lisesta tulkintatavasta löytyy samoja piirteitä. Jotkut modernit kirjaimellisen tul-kintatavan edustajat pitävät Amalekia lähes kaiken pahan ruumiillistumana.
47
Mitä ongelmia käskyssä nähdään ja miten ne ratkaistaan?
Modernit tulkintatavat poikkeavat juutalaisesta traditiosta erityisesti siinä, että kertomusta ja käskyä on lähestytty sen poliittisista merkityksistä käsin. Juutalai-sessa traditiossa ei tuoda esille sitä, että kertomuksen kautta olisi pyritty vahvis-tamaan Daavidin valtaa tai heikentämään Saulin asemaa vaan se painottuu us-konnolliseen tulkintaan. Käskyä pidetään Jumalan antamana, vaikka siinä näh-däänkin ongelmia. Sekä juutalaisissa että moderneissa tulkintatavoissa käytetään rationaalisia ja moraalisia perusteluja ja kohdan sisältämät ongelmat nähdään moraalia koskeviksi. Olennaiseksi kysymykseksi nousee: kuinka hyvä Jumala voi antaa näin hirveän käskyn? Osa symbolisen lähestymistavan edustajista ei pidä moraalia ja Jumalan käskyä keskenään ristiriitaisina. Näin ajattelevat myös kir-jaimellisuutta painottavat Allister ja Copan. Seiber taas ajattelee, että koko kan-san tuhoaminen ei voi olla missään tilanteessa oikein, joten Jumala ei voisi käskeä siihen. Juutalaiset eivätkä modernit tulkitsijat pyri oikeuttamaan käskyä yksin-kertaisesti sillä, että se oli Jumalan antama käsky, vaan käskyn selitykseksi on py-ritty löytämään muita perusteluja.
Juutalaisessa tulkinnassa ongelmana nähdään erityisesti käskyn ehdottomuus ja ankaruus. Esimerkiksi Mani nosti esille, että käskyä ei voinut toteuttaa sellaise-naan, koska se oli liian armoton eikä kunnioittanut ihmisen elämän arvoa. Born-stein, Maimonides ja Winkle ajattelivat, että Saulin aikana eläneiden amalekilais-ten rankaiseminen täytyi olla väärin, koska lain mukaan lasta ei saanut rankaista isänsä teoista. Se sukupolvi ei ollut syyllistynyt Refidimin tapahtumiin ja oli siinä mielessä viaton. Erityisesti Winkle nostaa esille myös sen, että lapset eivät olleet ehtineet tehdä elämänsä aikana mitään sellaista, joka olisi ansainnut rangaistuk-sen. Sen vuoksi heidän tappamisensa olisi ollut epäoikeudenmukaista.
Winklen lisäksi myös useat kirjaimellista linjaa edustavat modernit tulkitsijat ovat pitäneet ongelmana käskyä tappaa myös lapset. Copan on ehdottanut, että käsky ei välttämättä tarkoittanut kirjaimellisesti kaikkien miesten, naisten ja las-ten tappamista vaan ainoastaan linnoitetun kaupungin tuhoaminen. Toisaalta hän ajattelee, että lapset olisivat päässeet suoraan Jumalan luo, jos myös heidät
48
olisi täytynyt surmata. Stump puolestaan ehdottaa, että Jumala kykeni tahtoes-saan suojelemaan amalekilaisia kuoleman hetkellä kärsimykseltä. Allister ajatte-lee, että jos lapset olisivat jääneet eloon, vuosisatoja jatkunut ongelma ei olisi rat-kennut ja lapsista olisi kasvanut uusi sukupolvi, joka olisi vastustanut israelilaisia ja Jumalan suunnitelmia. Copan tulkitsee Maimonideksen ja Bornsteinin tavoin, että myös amalekilaisille kuului Deuteronomiumin käskyn perusteella esittää rauhantarjous ja esittää rauhanehdot ennen hyökkäystä, joten myös lapsilla oli mahdollisuus pelastua kuolemalta. Myös Allister ajattelee, että amalekilaiset sai-vat mahdollisuuden luopua identiteetistään ja liittyä pakenevien keniläisten joukkoon, joille lähetettiin pyyntö poistua amalekilaisten keskuudesta ennen hyökkäystä. Myös jotkut juutalaiset ajattelivat, että amalekilaisilla oli mahdolli-suus kääntyä ja jopa liittyä osaksi Israelin kansaa.
Copan, Bornstein ja Allister ovat ehdottaneet, että myös amalekilaisille tuli tar-jota rauhaa ja rauhanehtoja ennen hyökkäystä. Hyökätä sai vasta silloin, jos rau-hanehtoihin ei suostuttu. Rauhanehtoja esittävät tulkitsijat käyttävät perustelu-naan Deuteronomiumin luvun 20 kohtaa. Kohdan mukaan (Deut. 20:10–15) rau-haa tuli tarjota kaukana asuville kansoille, ei kuitenkaan erikseen nimeltä maini-tuille kansoille, kuten kanaanilaisille. Kanaanilaiset tuli tuhota. Kohdassa ei mai-nita erikseen amalekilaisia Myös Ensimmäisen Samuelin kirjan kohdan perus-teella vaikuttaa siltä, että amalekilaisille ei saanut tarjota rauhaa vaan Saulin tuli pitää huolta siitä, että kaikki ihmiset ja karjaeläimet surmattiin. Tätä tukee se seikka, että Samuel nuhtelee Saulia siitä, että hän ei noudattanut käskyä tarkasti ja jätti kuninkaan ja osan karjasta eloon. Kohdassa painotetaan myös, että amale-kilaisia ei saanut sääliä ja korostetaan totaalista tuhoa.
Luvun 15 perusteella jää epäselväksi, miksi amalekilaiset mainitaan myös myö-hemmin Samuelin kirjoissa, vaikka Saulin antama raportti antaa olettaa, että sur-masi kaikki amalekilaiset kuningasta lukuun ottamatta. Copan nostaa esille vaih-toehdon, että käsky ei alun perin tarkoittanut jokaisen Amalekin kansaan kuulu-van henkilön surmaamista. Allister ehdottaa, että tuhoaminen tarkoitti pohjim-miltaan amalekilaisen identiteetin, eli Jumalaa vastustavan identiteetin tuhoa-mista. Toisaalta erityisesti Abrabanelin, Nahmanideksen, Allisterin ja Copanin
49
mukaan amalekilaiset ansaitsivat ankaran rangaistuksensa, koska heidän rikok-sensa oli vakava. Copanin, Allisterin ja Stumpin mukaan Jumalalla on oikeus päät-tää luotujensa elämästä ja myös kuolemasta.
Winklen mukaan kolmannen jakeen ongelma on erityisesti se, että käskyn väite-tään olevan Jumalan antama. Hän ajattelee, että Jumalaa ohjaavat sellaiset moraa-liset säännöt, jotka myös ihmiset voivat hyväksyä ja kansanmurhaan käskeminen ei sovi noiden moraalisten sääntöjen sisälle. Kaikkien amalekilaisten tuhoaminen olisi ollut liian ankara rangaistus rikokseen nähden ja se olisi aiheuttanut liikaa viattomien kärsimystä. Toisaalta hän ajattelee, että tuhoamiskäytäntö ei ollut is-raelilaisille ja sitä ympäröiville kansoille vieras sodankäyntitapa ja israelilaiset saattoivat tulkita, että käsky siihen tuli nimenomaan Jumalalta. Myös Seibert ajat-telee, että rangaistus olisi ollut kohtuuton. Seibert pitää kohdan ongelmana myös sitä, että se antaa Jumalasta kuvan, joka ei ole yhteneväinen Uuden testamentin antaman kuvan kanssa. Myös Winkle nostaa esille tämän vastakkainasettelun Vanhan ja Uuden testamentin kuvaaman Jumalan välillä. He ajattelevat, että Van-han testamentin ristiriitaisia jumalakuvauksia tulee arvioida Uuden testamentin ja erityisesti Jeesuksen välittämän jumalakuvan pohjalta. Seibert eikä Winkle vai-kuta ottaneen huomioon, että Uudessa testamentissa ja myös Jeesuksen vertauk-sissa Jumalaa kuvaillaan toisinaan ankaraksi ja tuomitsevaksi.
Jotkut modernit tulkitsijat eivät kiinnitä lainkaan huomiota kohdan sisältämiin ongelmiin. Erityisesti poliittista tulkintamallia edustavat tutkijat jättävät käskyn ja sen mahdolliset ongelmat vähemmälle huomiolle. Myöskään juutalaisen tradi-tion kirjaimellisissa ja realistisissa tulkintamalleissa ei nosteta esille mahdollisia ongelmia. Juutalaiset tulkitsijat eivät päätyneet hylkäämään käskyä, vaikka osa tulkitsijoista kritisoikin käskyn moraalisuutta.
50