Sympatia ja mielikuvitus

spectator... (TMS VI.i.11)

Prudentiaalisuuteen näyttää Smithin mukaan kuuluvan selvä tulevaisuuteen suuntautuminen.

Tämän hetkisestä nautinnosta luovutaan tulevaisuudessa odottavan suuremman nautinnon hyväksi itsehallinnan avulla ja samalla ajatus tulevaisuudessa odottavasta nautinnosta tyydyttää yhtä lailla, kuin jos nautintoon olisi keskitytty saman tien.

3.2.2. Sympatia ja mielikuvitus

TMS-teoksen ensimmäisen osan ensimmäinen kappale on nimetty Of Sympathy, mikä kertonee sympatian keskeisyydestä Smithin teoriassa. Smith aloittaa ihmisluonnon myötätunnon kokemisen keskeisyydestä.

How selfish soever man may be supposed, there are evidently some principles in his nature, which interest him in the fortune of others, and render their happiness necessary to him, though he derives nothing from it except the pleasure of seeing it. Of this kind is pity or compassion, the emotion which we feel for the misery of others, when we either see it, or are made to conceive it in a very lively manner. That we often derive sorrow from the sorrow of others, is a matter of fact too obvious to require any instances to prove it; for this sentiment, like all the other original passions of human nature, is by no means confined to the virtuous and humane, though they perhaps may feel it with most exquisite sensibility. The greatest ruffian, the most hardened violator of the laws of society, is not altogether without it. (TMS I.i.1.1)

Pitäisimmepä ihmistä miten itsekkäänä tahansa, niin ihmisluonnon periaatteisiin näyttää kuuluvan kiinnostus toisen ihmisen hyvinvointiin – vaikka siitä ei olisi muuta kuin sivusta katsomisen ilo. Kyse on säälistä tai myötätunnosta, tunteesta, jonka koemme, kun näemme tai tiedämme toisen ihmisen kärsivän. Suremme toisten ihmisten suruja, sitä ei tarvinne todistella.

Tämä’sentimentti’, niin kuin muutkin alkuperäiset passiot, ei ole riippuvainen ihmisen hyveellisyydestä, vaikka ehkä toiset voivat kokea tuon tunteen herkemmin. Paatuneinkaan rikollinen ei ole sitä tyystin vailla. Smith jatkaa:

As we have no immediate experience of what other men feel, we can form no idea of the manner in which they are affected, but by conceiving what we ourselves should feel in the like situation. Though our brother is upon the rack, as long as we ourselves are at our ease, our senses will never inform us of what he suffers. Tehy never did, and never can, carry us beyond our own person, and it it by imagination only that we can form any conception of what are his sensations. (TMS I.i.1.2)

Me emme voi kokea tai tuntea samaa, kuin joku toinen ihminen jossakin tietyssä tilanteessa.

Voimme koettaa ymmärtää tilannetta vain miettimällä, miltä meistä tuntuisi vastaavassa tilanteessa. Emme voi tuntea toisen kärsimyksiä, omat aistimme eivät voi kertoa muusta, kuin itse kokemastamme. Vain mielikuvituksemme avulla meille on mahdollista ymmärtää toisen ihmisen tuntemuksia. Mielikuvituksemme avulla sijoitamme itsemme toisen ihmisen tilanteeseen.

Smith määrittelee sympatian käsitteen hyvin yksiselitteisesti näin:

Pity and compassion are words appropriated to signify our fellow-feeling with the sorrow of others. Sympathy, though its meaning was, perhaps, originally the same, may now, however, without much impropriety, be made use of to denote our fellow-feeling with any passion whatever. (TMS I.i.1.5)

Smith laajentaa sympatian käsitettä niin, ettei kyse ole vain myötätunnosta toisen surun tai vastoinkäymisen suhteen – niinkuin sanan etymologia antaisi ymmärtää – vaan kyse on kyvystämme myötäelää kaikkia ihmisen kokemia passioita. Sympatia rinnastuu myötäelämiseen tai -kokemiseen (fellow-feeling) laajemmin. (Raphael, 2007, 12) Adam Smith -ongelman kannalta on tässä kohden tärkeätä huomata, että Smith ei selvästikään pidä sympatiaa hyväntahtoisuuden synonyyminä.

Mielikuvituksemme avulla voimme asettua tuon toisen ihmisen tilanteeseen ja arvioida onko kyseessä mielihyvää vai tuskaa tuottava tilanne. (Skinner, 1992, 144) Seuraavaksi arvioimme niitä reaktioita, tekoja ja tunteita, joita tarkkailemamme tilanne tai ihmisen tavoitteet synnyttävät.

Tarkkaillessamme toisen ihmisen tilannetta ja arvioidessamme sen oikeellisuutta, meidän täytyy siis verrata tuon toisen ihmisen reaktioita niihin, joita itse tuntisimme vastaavassa tilanteessa.

Kuten Smith kirjoittaa: ”When we judge in this manner of any affection, as proportioned to the

cause which excited it, it is scarce possible that we should make any use of any other rule or canon but the corresponding affection in ourselves”. (TMS I.i.3.9)

Smith tiedostaa, ettei ole mahdollista kokea aivan samaa, kuin joku toinen (TMS I.i.4). Jos siis tarkkailijalle muodostuva käsitys tilanteesta ratkaisee toiminnan oikeellisuuden, eikä tarkkailijan ole kuitenkaan mahdollista aivan täysin asettua toisen asemaan, seurauksena on, että tarkkailtavan ihmisen on ikään kuin lievennettävä omia passioitaan eli tunteitaan tilanteessa.

Sillä tavoin tarkkailijan on helpompi ymmärtää ja samaistua niihin ja siten niistä tulee samalla helpommin hyväksyttyjä. (TMS I.i.4.7) Näin tarkkailtava tulee harjoittaneeksi itsehallintaa, Smithin korkealle arvostamaa hyvettä (Skinner, 1992, 146).

Smith jatkaa edelleen, ettei riitä, että arvioimme tekojen oikeutusta suhteessa niiden aiheuttajaan vaan myös tekojen hyödyllisillä tai vahingollisilla seurauksilla on merkitystä. Tunnemme välitöntä sympatiaa teon tekijää kohtaan ja välillistä sympatiaa tuon teon kohteen mahdollisen kiitollisuuden kanssa. (TMS II.i.2; II.i.5.1–5.2) Smith kirjoittaa: ”It then follows that In the same manner as our sense of the impropriety of conduct arises from a direct antipathy to the affections and motives of the agent, so our sense of its demerit arises from what I shall here [...] call an indirect sympathy with the resentment of the sufferer” (TMS II.i.5.4). Smith jatkaa toisaalla: ”the greater and more irreparable the evil that is done, the resentment of the sufferer runs naturally the higher; so likewise does the sympathetic indignation of the spectator” (TMS II.ii.2.2).

Smithin mukaan arvioillamme sekä omiemme että muiden tekojen oikeutuksesta ja ansioista on aina sosiaalinen referenssi: ”Were it possible that a human creature could grow up to manhood in some solitary place, without any communication with his own species, he could no more think of his own character, of the propriety or demerit of his own sentiments and conduct, of the beaty or deformity of his own face. ... Bring him into society, and he is immediately provided with the mirror which he wanted before.” (TMS III.1.3) Smith huomauttaa myös halustamme miellyttää ja tulla hyväksytyksi: ”Nature, when she formed man for society, endowed him with an original desire to please, and an original aversion to offend his brethren.” (TMS III.ii.6)

Kuten Raphael (2007, 15) huomauttaa, moraaliarvostelman muodostumisen kannalta on tuskin mahdollista korostaa liikaa mielikuvituksen merkitystä. Kuten Smith huomioi: ”We sometimes feel for another, a passion of which he himself seems to be altogether incapable; because, when

we put ourselves in his case, that passion arises in our brest from the imagination, though it does not in his from the reality” (TMS I.i.1.10). Saatamme myös tuntea myötätuntoista tuskaa mielikuvituksemme voimalla tilanteissa, joissa sitä ei itsessään ole; esimerkiksi kuolleet eivät sure kuolemaansa (TMS I.i.1.13).

Yleisen mielipiteen myötävaikutuksella sympatia synnyttää sosiaalisia instituutioita, tapoja ja velvollisuuksia. Näin syntyvät sosiaalisen käyttäytymisen koodit, kuten myös halu ja tarve noudattaa niitä (TMS III.2.7). Omatuntomme on Smithin mukaan sosiaalisten suhteiden tuote (Macfie - Raphael, 1976, 15). ”Tapamme arvioida jatkuvasti toistemme käytöstä johtaa yleisten sääntöjen muodostumiseen koskien tekojen hyväksyttävyyttä tai vältettävyyttä.” (TMS III. 4.8;

III.4.12)