Adam Smith ja fysiokraatit

Fysiokraateiksi kutsutaan ranskalaisia taloustieteilijöitä Les Économistes, joiden vaikutus käytännössä alkoi näkyä 1760-luvulta alkaen jatkuen jossain muodossa aina vuoteen 1848 asti.

Hakuteos A to Z of the Enlightenment (Chisick, 2009, 323–325) määrittelee fysiokratian tarkoittavan kirjaimellisesti `luonnon lakia`. Fysiokraatit hylkäsivät merkantilistisen näkemyksen vaihdannasta vaurauden lähteenä. Sen sijaan he päättelivät, että tuotannossa piili mahdollisuus ylijäämään (surplus / produit net) ja sen kasvattamiseen. Aluksi he jakoivat työvoiman kahteen ryhmään, tuottavaan ja steriiliin. Tuottava työvoima pystyy työllään aikaansaamaan enemmän vaurautta kuin mitä tuotantokyvyn ylläpito edellyttää, syntyy siis ylijäämää. Kaikki muu työ on steriiliä. Fysiokraatit eivät erotelleet käyttöarvoa ja vaihtoarvoa. Heille ylijäämä syntyi vertailtaessa tuotetun ja kulutetun käyttöarvoja. Ylijäämä muodostui tuotetusta materiaalista, ei abstrakstista vaihtoarvosta. Kaikkein helpointa on luonnollisesti nähdä tällaisen ylijäämän muodostuvan maataloudessa. Sato tuottaa yleensä enemmän kuin tarvitaan siemenviljaksi ja omaan ravintotarpeeseen. He oivalsivat, että maatalouden ylijäämä elätti myös ne, jotka eivät itse viljelleet maata eli maanomistajat, steriilit ryhmät sekä kuningas, kirkko, virkamiehet jne..

Keskittyessään teoriassaan vain maatalouteen ylijäämä näyttäytyi enemmän luonnon antimilta eikä työnteon tulokselta. Fysiokraattien teoriassa lienee ansiokkainta se, miten kuvataan tuon ylijäämän (produit net) ’kiertoa’ tai kulkua yhteiskuntaluokasta toiseen ja miten se uusinnetaan joka vuosi. (Chisick, 2009, 323–325; Roll, 1938, 129–131)

Fysiokraatit siis katsoivat kaiken vaurauden syntyvän maataloudesta, kun taasen kaupankäynti, teollinen tuotanto ja pääoman sijoitustoiminta eli rahoitus nähtiin ’steriileinä’ taloudellisina toimintoina. Kaupankäynti oli steriiliä, koska he näkivät sen vain samanarvoisten hyödykkeiden vaihdantana. Samoin oli teollisen tuotannon laita, he katsoivat sen olevan vain raaka-aineen muuttamista tuotteiksi ja näkivät hinnan muodostuvan suoraan raaka-aine ja palkkakustannuksista ilman, että samalla syntyisi mitään lisäarvoa. Lisäksi, Quesnayn mukaan kilpailu piti huolen siitä, ettei kumpikaan myyvä, eikä ostava osapuoli päässyt sanelemaan hintaa. (Roll, 1938, 132–133)

Vaikka fysiokraattien arvoteoria on käyttöarvoon keskittyvää, on Turgot pohtinut ainakin yhdessä tekstissään myös vaihtoarvoa. Turgot kuvaa tilannetta, jossa ostaja arvioi tuotetta sen mukaan miten se tyydyttää jonkin tietyn tarpeen, tuotteen saatavuuden, harvinaisuuden tai jonkin muun seikan mukaan. Tätä Turgot kutsuu valeur estimative kun vaihtoarvo valeur appréciative puolestaan muodostuu kaupanteon osapuolten arvioiden kohdatessa. (Roll, 1938, 134)

Ainoastaan maatalous tuotti vaurautta, tuottaessaan ylijäämää (surplus) suhteessa tuotannossa kuluviin resursseihin. Valtiovallan tehtäväksi jäi kaikin tavoin rohkaista maataloutta.

Kaupankäynnin viljalla tuli heidän mukaansa olla jakelu- ja hintasääntelystä ja vapaata ja vain maaomaisuudesta tuli kantaa veroa koska vain se oli kansakunnan vaurauden lähde.

Aristokratiasta piti tehdä taloudellisesti hyödyllinen ja poliittisesti vastuullinen maanomistajaluokka. (Anchor, 1967, 75–76)

Maanomistuksen merkityksen korostuminen johtunee kansalaisoikeuksien silloisesta liittymisestä oleellisesti maaomaisuuteen. Vielä vuoden 1791 perustuslaissa eriteltiin maata omistavat kansalaiset aktiivisiksi ja maattomat passiivisiksi. Vasta vuonna 1848 määriteltiin omaisuudesta riippumaton yleinen ja yhtäläinen äänioikeus miehille. (Chisick, 2009, 324–325)

Francois Quesnay oli lähestymistavaltaan hyvin teoreettinen, markiisi de Mirabeau kirjoitti maanomistajien korkeammasta moraalista suhteessa hoviin ja kaupunkeihin, kun taas Dupont de

Nemours ja Jacques Turgot koettivat saada aatteensa toimimaan käytännössä. Vuoden 1760 jälkeen oli muutama ajanjakso, jolloin viljan kauppa oli vapautettu hintasääntelystä sillä ajatuksella, että kysyntä kasvattaisi tuotantoa. Tuotanto ei kuitenkaan ollut kasvanut samassa suhteessa kuin väestön määrä, ja etenkin koska jotkin suuret maanomistajat alkoivat keinotella viljakaupalla. niin valtiovallan oli aina puututtava huimasti nousseisiin hintoihin. (Chisick, 2009, 324)

Smithin kirjastosta löytyy irlantilaisen kansainvälistä pankkitoimintaa harjoitaneen Richard Cantillonin (1680–1734) vuonna 1755 julkaistu (liikkeellä käsikirjoituksena vuodesta 1730) teos Essai sur la nature du commerce en général, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä taloudellisten prosessien analyyseistä. Cantillonia pidetään myös fysiokraattien edeltäjänä tai tiennäyttäjänä – hänen korostaessaan maatalouden merkitystä vaurauden lisääntymiselle. (Bannock - Baxter - Rees, 1984, 61; Roll, 1938, 121–127) Smith viittaa Cantilloniin WN-teoksessaan (I.viii.15), pohtiessaan sitä mikä olisi riittävä palkka työläiselle, jotta tämä voi tulla toimeen ja elättää myös perheensä. (Bonar, 1894, 40) Smithin kirjastosta löytyy myös Du Pont de Nemoursin editoiman aikakauslehden Physiocratie numero, jossa oli muun muassa Quesnayn teksti Analyse (1766) sekä essee Problème économique (1766) (Bonar, 1894, 152; Yanaihara, 1951, 98). Baudeaun perustamassa aikakauslehdessä Ephémérides du citoyen oli julkaistu Turgotin teksti Réflexions sur la formation et la distribution des richesses (1769–1770) ja Smithillä oli siten kirjastossaan Turgotin tekstin kaksi ensimmäistä osaa. (WN, alaviite, 672–673; Yanaihara, 1951, 98)

Rae (1895, 194–196) raportoi kuinka Adam Smith saapui Pariisiin joulukuussa vuonna 1765 tavatakseen vielä Humen ja Rousseaun, ennen kuin nämä lähtisivät seuraavan vuoden tammikuussa Lontooseen Humen pestin suurlähetystössä päätyttyä. Tuon muutaman viikon aikana Hume ehti esitellä Smithin Pariisin ’kirjallisille seurapiireille’. Jos kaikki ovet olivat avoinna suositulle ja ihaillulle Humelle, oli Smith itsekin tunnettu ja arvostettu. Rae (1895, 196–

198) mainitsee, että vaikka TMS oli jo käännetty ranskaksi, oli käännös jossain määrin kömpelö.

Kirjalliset piirit olivatkin vaivatta tutustuneet Smithin teokseen englanniksi heti sen ilmestyttyä ja esimerkiksi Abbé Morellet olisi lukemansa perusteella kovasti odottanut tapaamista Smithin kanssa. Rae (1895, 197) epäilee Smithin viettäneen Pariisissa elämänsä vilkkainta seuraelämää;

Tämä vieraili säännöllisesti kirjailija Madame Riccobonin luona sekä useissa kuuluisiksi tulleissa salongeissa kuten paroni d´Holbachin, Helvétiuksen, Madame de Geoffrin, kreivitär de Boufflersin ja Mademoiselle l´Espinassen luona. Hän osallistui myös François Quesnayn luona kokoontuvien ’ekonomistien’ tapaamisiin. Pariisissa Smith siis keskusteli muiden muassa

Diderotin, Marmontelin, Raynalin ja Galianin kanssa. Abbé Morellet ja Smith ystävystyivät nopeasti ja koska Turgot taasen oli Morelletin hyvä ystävä, he varmasti keskustelivat usein juuri silloin mieltään askarruttaneista kysymyksistä. Smith itse viittaa tapaamisiinsa Turgotin kanssa kirjeissään Humelle (Corr., kirje 93, päivätty 6.7.1766) sekä Rochefoucauldille (Corr., kirje 248, päivätty 1.11.1785). Kirjeessään Morelletille (Corr., kirje 259, päivätty 1.5.1786) Smith mainitsee Pariisissa tapaamansa Helvétiuksen, Turgotin, D´Alembertin, Diderotin ja erityisen kiitollisena hän muistelee Holbachiin tutustumistaan.

Anne Robert Jaques Turgot (1727–1781) toimi vuosina 1761–1774 Limogesin hallinnossa (Intendant du Genéralité Limoges) ja teki merkittäviä uudistuksia; hän muun muassa vapautti alueen maissikaupan ja järjesti köyhäinhuollon. Pariisin vierailuillaan hän ystävystyi Humen (toimi Pariisissa Englannin suurlähetystössä 1763–1766) kanssa ja tutustui myös Pariisissa vierailleeseen Adam Smithiin (12/1765–10/1766). Ludvig XVI:n noustua valtaistuimelle vuonna 1774 Turgot kutsuttiin uuteen ministeriöön. Ylimystö (aateli ja esivalta) ei kuitenkaan pitänyt hänen ’vapaamielisistä’ uudistuksistaan, kuten maissin kaupan vapauttaminen, verotuksen muuttaminen tai ammattikiltojen lopettaminen. Näin ollen kuningas erotti Turgotin tehtävästään jo kahden vuoden kuluttua. (Ashley, 1898, v–vi)

Turgot julkaisi elinaikanaan tekstit Questions importantes sur le commerce vuonna 1755, sekä kaksi artikkelia Foires et marchés ja fondations Ensyklopediassa vuonna 1756. Lisäksi oli liikkeellä lukuisia muistioita Mémoires, joissa hän käsitteli ja perusteli omia taloustieteellisiä näkemyksiään ja uudistuksiaan. Teksti Réfléxions sur la formation et la distrbution des richesses on kirjoitettu vuoden 1766 lopulla ja ilmeisesti alun perin kahdelle Ranskassa opiskelleelle Kiinalaiselle nuorukaiselle, jotka olivat palaamassa kotimaahansa. Turgotin teoksen tarkoitus oli auttaa heitä raportoimaan kotimaansa taloudesta ja hallinnosta Ranskalaisille. Samainen teksti ilmestyi tuolloin Du Pont de Nemoursin editoimassa aikakauslehdessä Ephémérides du citoyen 1769–1770. Näyttää siltä, että Turgotin teoksesta on ollut liikkeellä kaksi versiota. Du Pont näyttää nimittäin paikoin muuttaneen omavaltaisesti Turgotin tekstiä. Turgot vaati korjattua uusintapainosta, jollainen ilmestyikin, tosin hyvin pienenä (100–150 kpl), vuonna 1770 ja yhtä harvinainen on tämän uusintapainos vuodelta 1788. Du Pont sen sijaan julkaisi oman versionsa uudestaan vuonna 1808 ja saman tekstin sisältää Dairen editio vuodelta 1844. Robineaun editio vuodelta 1889 Turgot. Administration et oeuvres économiques taasen perustuu kokonaan Turgotin omaan tekstiin. (Ashley, 1898, vi–x)

Turgotin teoksen englanniksi kääntänyt Ashley (1898) lukeutunee Adam Smith -ongelman ja niin sanotun ’Ranskalaisen vaikutuksen’ puolestapuhujaksi katsoessaan, ettei Turgotin tai fysiokraattien vaikutus Smithin ajatteluun ole suinkaan vähäpätöinen. Hän lisää, että ilman fysiokraattien kanssa käytyjä keskusteluja Smith ei varmaankaan olisi tullut lainkaan pohtineeksi kaikkia niitä kysymyksiä joita heidän keskustelunsa koskettelivat. Ashley painottaa myös fysiokraattien luomien käsitteiden ja termien merkitystä Adam Smithille. (Ashley, 1898, xiii) Toisin sanoen Ashley mitä ilmeisimmin katsoo Smithin tutustuneen ’taloustieteellisiin kysymyksiin ja teorioihin’ vasta fysiokraattien ja etenkin Turgotin ansiosta. Oikeastaan Ashleyn ja Smith-elämäkerran kirjoittajan Raen (1895) välillä käydään 1800-luvulle tyypillinen keskustelu. Rae on taipuvainen korostamaan Smithin autonomisuutta filosofina ja ajattelijana, kun taas Ashley pyrkii korostamaan Turgotin ja fysiokraattien merkitystä Smithin

’taloustieteelle’.

Francis Quesnay puolestaan (1694–1774) oli ammatiltaan kirurgi ja myös Madame de Pompadourin (1721–1764) sekä Ludvig XV:n ’ensimmäinen’ lääkäri. Quesnay tunnetaan kuitenkin paremmin ranskalaisena taloustieteilijänä ja fysiokraattien ryhmän keskeisenä hahmona. Hän julkaisi artikkelit Évidence, Fermiers ja Grains Diderotin ja D´Alembertin Ecyclopedie tietosanakirjassa vuosina 1756 ja 1757. Ensimmäinen teksti käsitteli ruumiin sielun suhdetta sekä vapauden ja determinismin ongelmaa. Toiset kaksi tekstiä esittelivät Quesnayn taloustieteellistä näkemystä ja ne ilmestyivät vielä myöhemmin aikakauslehdessä Journal de l´agriculture du commerce et des finances vuosina 1765 ja 1767. Teos Le Droit naturel ilmestyi vuonna 1765 ja Tableau économique sekä sen kommentaari Maximes ilmestyivät vuonna 1758.

Taloustieteellisissä teksteissään hän hahmotteli fysiokraattien keskeiset käsitykset kansakunnan vaurastumisen periaatteista. Vain maatalous oli taloudellisesti tuottavaa ja vain sitä tuli verottaa.

(Bannock - Baxter - Rees, 1984, 366; Black - Porter, 1994, 624–625). Bonar (1894, 153) vihjaakin, että koska Quesnay oli myös lääkäri, hän sai ajatuksen siirtää idean verekierrosta taloustieteeseen, kuvatakseen miten maatalouden tuottama ylijäämä vaurastutti eri yhteiskuntaryhmiä liikkuessaan yhteiskuntaluokasta toiseen.

Eric Roll (1938, 128–133) analysoi fysiokraattien antia Smithille seuraavasti. Adam Smith näyttää monissa kohdin vievän fysiokraattien päätelmiä ikään kuin askeleen pidemmälle. Smith katsoo, että tuotannosta syntyvä ylijäämä on työn tulosta eikä niinkään luonnosta saatua, kuten fysiokraatit ajattelivat keskittyessään vain maatalouden tuottavuuteen. Smith totesi, että myös teollisesta tuotannosta ja samalla siis myös käsityöstä voi syntyä ylijäämää eli vaurautta.

Teoriaan tuli siten käyttöarvon lisäksi mukaan myös sellaiset käsitteet kuin vaihtoarvo sekä työnarvo.

Smith mainitsee Quesnayn ja arvostuksensa tätä kohtaan WN-teoksessaan IV kirjan kappaleessa IX, jossa hän käsittelee maataloutta vaurauden lähteenä. Otsikko kuuluu kokonaisuudessaan: ”Of the agricultural Systems, or of those Systems of political Economy, which represent the Produce of Land as either the sole or the principal Source of the Revenue and Wealth of every Country”.

Smith paitsi esittelee Quesnayn teoriaa, niin myös tuo esille tarkoin perustellun kritiikkinsä.

Tässä kohden on kiintoisaa Rossin (1995, 272) (ja kuten hän toteaa myös Edwin Cannanin ja W.

R. Scottin) tavoin huomioida, että myös Smithin opettaja Hutcheson korosti työnjaon merkitystä

’taloustieteessään’ tehokkuutta ja keskinäistä riippuvuutta lisäävänä ilmiönä. Hutcheson katsoi myös, että yhteiskunnan vakauden ja taloudellisen menestyksen edellytys on toimiva oikeusjärjestelmä. Lisäksi Hutcheson puhuu sekä käyttö- että vaihtoarvosta, rahasta sekä vaihdon välineenä, että arvon mittarina ja erottaa vielä toisistaan tuotanto- ja markkinahinnan, tuotantohinnan muodostuessa materiaali- että palkkakuluista. (myös Haakonssen, 2006, 234)