V o im a s s a o lo a ik a 1.10. ■
mmm
"< k . | a ’. K H M ir
** lo o lo o jo n . Pl I r r o lt o lt o v o , I r to k u p o n flit
^ k o r t i n IM - 4
" K u n k a ik k i o li k o rtilla " . V a ltio n y le is o s to k o rtti ja k a n s a n h u o lto - la u ta k u n ta m ä ä ritte liv ä t ih m is te n ta rp e e t ja ta v a ra a m y y tiin ta s a
-331
Ko t i r i n t a m a l t a
K u v a s s a on m e n o s s a h e v o s to n o tto ja ta rk a s tu s a rm e ija n p a lv e lu k se en A n n a la n p ih a lla k e s ä k u u s s a 19 41 . H e v o s ia v a s ta a n o tta m a s s a A rv i P o k e la . ( K u v a A rv i P o k e la n )
S o t a v a i k u t t i k o t i r i n t a m a l l a k i n
Kun talvisota alkoi vuonna 1939, arm eija oli hyvin huonosti varustautunut ja miehet joutuivat lähtem ään sotaan siviilipukineissa. M onilla oli arm eijan puolesta vain vyö ja kokardi. Talvi oli erittäin kylm äja lum inen ja niinpä kotirintam alla alkoivat avustustyöt.
Pyhäjoen naisetkin karstasivat ja kehräsivät villoista lankaa, josta kudottiin arm eijan tarpeisiin sukkia, lapasia, puseroita ja päänsuojuksia.
Pyhäjoen eri kouluilla taas valm istettiin suksia ja sauvoja armeijalle. M estarina toimi jokin osaava puuseppä ja apuna oli kylän vanhim pia m iehiä ja nuoria, joita ei oltu vielä sotaan viety. Ne olivat todellisia talkoita.
K otirintam alta kelpasi mikä tahansa, niinpä kerittiin piikkilanka-aidatkin eri kyliltä rullille ja vietiin sota-alueelle, jossa niistä tehtiin esteitä.
K un valuutasta oli kova puute, kerättiin kotirintam alta lahjoituksena kultaa ja monet pyhäjokiset naisetkin antoivat ainoan kultaesineensä, vihki - tai kihlasormuksensa, kultakeräykseen. Tilalle he saivat rautasorm uk- sen.
S a k s a la in e n le n to k o n e te k i p a k k o la s k u n T e rv o o n k e s ä llä -42. L e n to k o n e tta tu ltiin k a ts o m a a n jo u k o lla . (K u v a A in o K e s k ita lo n ) 3 3 2
Ko t i r i n t a m a l t a
T a lv is o d a n a ik a n a Y p p ä ris s ä te h tiin s u k s ia a rm e ija lle . E m ä n tin ä s u k s ita l- k o is s a to im iv a t H ilja P is ilä ja E ls a B jö rk m a n .
(K u v a H elli K a rs ik o n )
S u k s e t p a a h d e ttiin ja te rv a ttiin Y p p ä rin k o u lu n p ih a lla . P a a h ta jin a A n n ik k i K e s tilä ja A n tti S e p p ä lä .
(K u v a H elli K a rs ik o n )
H e v o s e t v i e t i i n s o t i m a a n M aanviljelijöille oli määrätty pakkoluovutuskiintiöt maidosta, li
hasta, viljasta, heinästä ja puusta.
Myös parhaat hevoset otettiin ar
meijan palvelukseen. Pyhäjoella he
vosten sotaanottajina toim ivat K al
le Leskelä, Kalle G. L uotoja Viktor Viirret
M etsässä pidettiin mottitalkoi- ta ja esimerkiksi aikuisen naisen piti hakata yksi kuutio ja miehen viisi kuutiota halkoja. Töitä johti ja valvoi joka kylälle määrätty työ- päällikkö. Työnsuorituksesta annet
tiin todistus ja pieni mottikirves.
Pyhäjoella oli heikko sähkö, joka tuli pääosin Tuikkalan sähkölaitokselta. Sitä riitti vain heikkoon valaistukseen, jos aina siihenkään. Radioon, kenellä sellainen oli, riitti virtaa vain silloin tällöin. Uutisia, jotka siihen aikaan olivat tärkeitä ei aina kyennyt kuuntelemaan.
Heikosta valaistuksesta huolim atta piti ikkunat suojata niin ettei ulos näkynyt valoa pimeällä. Vahdit kiersivät tarkastam assa kylillä ja huomauttivat, jos valoa pilkisti jostain.
Autoja ei siihen aikaan vielä paljon ollut ja niistäkin osa otettiin armeijan käyttöön. Bensaa ei saanut ja niinpä autojen polttoaineena käytettiin hiiltä tai puupilkettä.
Kesä ja syksy olivat hyvin kuivia ja kun talvi -42 oli erittäin kylmä, loppui m onista kaivoista vesi.
Yppärissä ja Parhalahdella ajettiin vettä merestä hevosilla ja jokivarren asukkaat saivat veden joesta.
Sodan jatkuessa tuli erilaisia säännöstelyjä ja Kansanhuolto, josta jaettiin kansalaisille elintarvike- vaate- ynnä m uita kortteja, joilla tarpeellista tavaraa saattoi ostaa.
Vuoden -42 syyskesällä pidätettiin Parhalahdella kaksi saksalaista sotilaskarkuria, jotka antautum atkin ilm an vastarintaa.
Kesällä -42 putosi saksalainen sotilaskone Tervon tien varteen. Kyläläisille koneen putoam isesta oli hyötyä, sillä he saivat koneesta bensaa puimakoneisiinsa.
H elli K arsik k o
3 3 3
Ko t i r i n t a m a l t a
N a i s e t t e k i v ä t m i e s t e n k i n t y ö t
H e in ä n te k o a F ra n s K a rja lu o d o n tila lla ja tk o s o d a n a ik a n a Y p p ä ris s ä . H e v o s te n o h ja k s is s a ,k o n e e n is tu im e lla M a ija K a rja lu o to , v iik a te tta p ite le e A n n a K a r ja lu o to . N a a p u rin h e in ä n te - k ijä t, H a a ra la n n a is e t tu liv a t k u v a a n m u k a a n .
(K u v a M a ija K a r ja lu o d o n )
E telänkylän työpäällikkönä toimi Erkki Järvelä, joka kävi sanomassa minulle, että Enni menee nyt Tiirinkiin niitulle.
N iin aloitim m e Esteri-em ännän kanssa heinätyöt. Järvelä kävi niittäm ässä kedot koneella ja lopusta pidim m e E sterin kanssa huolen.
Seivästimme heinää ja osan kokosimme suoraan latoon. Esteri osasi käsitellä ja ajaa hevosta.
Sitten tuli m aaniittujen vuoro. Koska ei ollut polkupyöriä, Esteri valjasti hevosen kiesien eteen ja kokosimme kyytiin viikatteet, haravat ja "takkavihtan".
M atkat m enivät hauskasti. Täm ä luonnonniitty sijaitsi Viirteen takana ja oli nim eltäänkin Viirroja.
M atkaa sinne oli ainakin neljä kilometriä.
Osasim m e m olemmat niittää, m utta Esteri ei osannut teroittaa viikatetta. M inulle oli isä opettanut täm än touhun aivan lapsena, joten sain teroittaa aina molempien viikatteet.
V iirrojallla oli vähän lehtoheinää, mutta suurin osa oli ns. "siantakkua", mutta koitti sekin päivä, että olim m e saaneet heinän poikki. Heinää oli kaikkiaan muistaakseni kaksi latoalaa J o ta siihen aikaan käytettiin mittana.
E räänä päivänä Esterille tuli tieto, että hänen sisarelleen oli syntynyt lapsi. Sisar asui jossain Etelä- Pohjanm aalla kauppias Aitosen vaimona. M yöhemmin heillä oli liike Yppärissä.
E sterin ehdotuksesta jä in hänen kotinsa huoltajaksi viikon ajaksi, jotta hän pääsi siskoaan katsomaan.
Vastuulleni jä i kolm e tytärtä, Terttu, Toini ja 5-vuotias Tellervo.
Ensiksi oli edessä heinänkokous Viirrojalla. M utta koska en ollut hevosnainen ja Esterin pyörän kum it olivat lopussa, oli m atka tehtävä kävellen. Kaverikseni sain nuorim m an, 13-vuotiaan siskoni nostelem aan takkavihtoja selkääni. Nykyisin muistelen tuota heinönkokoamista hymyssäsuin.
K otona m inulla oli aam uin ja illoin huollettavan karja. M aitoa ei viety meijeriin, vaan kerm a erotettiin m aidosta separattorilla kotona. N iinpä separaattorin pesukin vei aikaa aam uinja illoin. Niin uskomattomalta, kuin nyt tuntuukin, saimme heinät Viirrojalta latoon ja kaikki kohdallaan, kun emäntä tuli kotiin.
Esteri oli aina hyväntuulinen, yritteliäs j a sitkeä nainen. Täm ä sotakesä yhdisti m eitäja meistä tuli ystävät.
V aikka työtä tehtiin kovasti koko kesän, elämänmyönteisyys antoi meille voimia.
E n n i P eltoketo
3 3 4
Ko t i r i n t a m a l t a
M u i s t o j a s o t a v u o s i l t a
Vuonna 1939 mieheni Jalm ari lähti ensimmäisten joukossa sotaan huoltomieheksi ja sairaankantajaksi.
N aisten huolena olivat kotona maatyöt. Me naiset pärjäsimme vain vaivoin villikkohevosten kanssa..
M eillä asui myös evakkoperheitä, joiden kanssa yritimme yhdessä eteenpäin.
Raskaita töitä oli paljon, heinänkaatoa, riihenpuintia ja muuta. Työmiehen apua olisi tarvittu.
Kaikki työ tuntui olevan yhtä sekamelskaa. Työn rasittam ana ja uuvuttam ana oli meille suurena tukena kylässämme asuva Laaksosen pariskunta ja läheinen sukulaisemme Kaino Hautala.
Eläm ä oli tiukkaa, ja koska meillä oli maatila, emme saaneet K ansanhuollosta apua, ei edes vehnäjauhoja lasten vellien keittoa varten.
Jalm ari haavoittui 4.1. -40 kun kranaatinsirpale tuli otsaan ja siitä silm ään ja korvaan.
Jatkosotaankin oli Jalm arin lähdettävä kaikesta huolimatta. Toiset veljet, Yrjö, Lauri ja Tomi olivat sodassa myös. Jalm ari joutui olemaan m onilla suunnilla. Järkyttyneenä hän kertoi mm. Raatteen suunnan tapahtum ista, m iten siellä oli röykkiöittäin kaatuneita ja eteenpäin päästäkseen oli käveltävä ruumiiden ylitse.
Haavoittuneet huusivat tuskissaan ja pyysivät lääkintämieheltä apua kärsimyksiinsä.
Asemasota Uhtuan suunnalla oli toisinaan pitkäveteistä aikaa ja rintam am iehet rakensivat siellä aikansa kuluksi taloa etelänkyläläiselle sotaleskelle, Edla Tuikkalalle.
Sirpaleet aiheuttivat elinikäisen vaivan Jalmarille. Häntä hoidettiin Lahden sairaalassa ja myöhemmin Oulussa. Vaiva paheni ajan myötä vieden silmästä näön ja korvasta kuulon.
Jalm ari kesti vaivansa kuitenkin suuren huumorintajunsa ja syvän isänm aallisuutensa turvin.
M a rtta H elaakoski
L ä ä k in tä k o m p p a n ia 24 :n m ie h e t s a lv a s iv a t s o ta le s k i E d la T u ik k a la lle a s e v e lita lo n E ld a n k a jä rv e n ra n n a lla . H irre t k u lje te ttiin ju n a lla ja k u o rm a -a u to lla P y h ä jo e n R a u tip e rä lle ja se n p y s ty ttiv ä t M a tti T u u ttila , V ä in ö S illa n p ä ä , E rk k i K e s tilä ja V ä in ö P y h ä lu o to . T ik a p u illa E d la T u ik k a la . V a s ta a v a n la is ia a s e v e lita lo ja te h tiin m u ille k in .
(K u v a E rk k i K e s tilä n )
3 3 5
Ko t i r i n t a m a l t a
E l ä i m i ä s o d a n j a l o i s t a
Vuodelta 1944 muistan tapauksen, kun piti lähteä hakemaan lehmiä Oulaisten asemalta. Koska kotona ei ollut m uita aikuisia, kuin kahdeksannella kymmenennellä oleva vaari, niin kuka muu sinne meni kuin minä.
Eläim et alkoivat inua hirveästi, kun pääsin asemalle. Ne eivät tarvinneet ajajaa, eikä piiskaa, vaan ne seurasivat kiltisti perässä. Kun kävelin edellä, eläimet seurasivat minua, vaikka olin niille aivan outo ihminen.
Eläim ethän seuraavat yleensä vain vakituista hoitajaansa.
Kun pääsin kotiin ja aukaisin navetan oven, ne rupesivat am m um aan kuin yhdestä suusta ja menivät navettaan. Myös navetassa ne m enivätjärjestyksessä parsiinsa. M ukana oli myös mullikoita ja koska ne eivät m ahtuneet enää navettaan, m enin niiden kanssa vähän matkaa tanhutta eteenpäin ja aukaisin siinä olevan m ökin oven. Sinne menivät mullikatkin, aivan kuin olisivat siellä ennenkin käyneet.
Eläim et inuivat surkeasti ja vesi valui niiden suusta. M inä aivan itkin, koska m inulla oli niin paha mieli niiden eläim ien vuoksi. En uskaltanut ruokkia niitä muulla kuin heinillä, m utta kyllä sekin niille maistui.
M uistini m ukaan eläim et olivat meillä viikon tai vähän kauemmin. Kun niitä tultiin noutam aan, niin hakija tuumasi, että olisi ne saanut vaihtaakin, joko parem piin tai huonompiin, jos olisi halunnut. Sanoin, ettemme nyt enää sitä virhettä tee, kun ovat tänne asti päässeet. "Kyllä niiden pitää nyt kotiin päästä."
En tiedä minne eläimet sijoitettiin, mutta kirkonkylään ne joka tapauksessa ensin tuotiin.
Helmi Vuoti
V e d e n a jo a m e re ltä R a ja n ie m e s s ä . V e s ik u s k in a S v a n te R a ja n ie m i. (K u v a H e lli K a rs ik o n ) 3 3 6
Ko t i r i n t a m a l t a
I