Sotaoperaatioiden legitimointi pyhinä tehtävinä

Kun ”meidän sotaan” kuuluvia operaatioita Irakissa ja Afganistanissa tarkastellaan syyllisyysdraaman osina, kiinnittyy huomio operaatioiden esittämiseen draamassa puhdistavina toimenpiteinä myös maiden omia kansalaisia kohtaan. Tavallaan islamin väkisin puhdistaminen tuleekin esiin myös tavalla, jossa islamilainen maailma ikään kuin pelastetaan islamin väärältä tulkinnalta ja sen aiheuttamalta vääryydeltä:

”The Taliban’s days of harboring terrorists and dealing in heroin and brutalizing women are drawing to a close. And when that regime is gone, the people of Afghanistan will say with the rest of the world: good riddance.” (Bush 2001f.)

”In four short months, our nation has comforted the victims (…) and freed a country from brutal oppression.” (Bush 2002.)

Puhdistavien sotaoperaatioiden käyminen vieraalla maalla pahuuden saastuttamaa vihollista vastaan muistuttaa huomattavan paljon kristillisessä teologiassa esiintyvää pyhää sotaa ja siihen liitettäviä ominaispiirteitä. Tavallaan draamassa onkin nähtävissä eräänlainen modernin pyhän sodan idea, jossa poliittisiin tai taloudellisiin intresseihin pyritään Jumalaan ”tekopyhästi” vetoamalla (ks. Kahrl 1974, 3). Uskonnollinen

58 vastakkainasettelu on nähtävissä heti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, sillä kolme päivää iskujen jälkeen pitämässään puheessa, kansallisena rukouspäivänä, Bush asettaa pahuuden tuhoamisen ja puolustautumisen historialliseksi velvollisuudeksi: ”But our responsibility to history is already clear: to answer these attacks and rid the world of evil.” (Bush 2001b) Hän vetoaa kärsimystä synnyttävässä kriisissä Jumalaan kansaa johdattavana voimana: ”May He bless the souls of the departed. May He comfort our own.

And may He always guide our country. God bless America.” (Bush 2001b) Tästä eteenpäin sodan esiintuominen korkeamman oikeutuksen pyhittämänä automaationa käytännössä vakiintuu Bushin draamassa. Puheessa Yhdysvaltain kongressille syyskuun 20. päivä Jumala perustellaan ”meidän” puolelle terroristeilla, jotka ovat kaikkien uskontojen vastaisia, jolloin vihollinen näyttäytyy eräänlaisena barbaarimaisena ja uskonnollisen järjestyksen ulkopuolisena tahona (Bush 2001c). Samalla esitetään vaatimukset kansalle, joihin ”meidän sodan” onnistumiseksi on vastattava:

”Terror, unanswered, can not only bring down buildings, it can threaten the stability of legitimate governments. And you know what – we’re not going to allow it.

Americans are asking: What is expected of us? I ask you to uphold (…) I ask you to continue to support (…) I ask for your patience (…) I ask your continued participation (…) And, finally, please continue praying for the victims of terror and their families, for those in uniform, and for our great country. Prayer has comforted us in sorrow, and will help strengthen us for the journey ahead.” (Bush 2001c.)

Draamaan muodostuva jumalallinen missio velvoittaa ihmiset pyrkimään kohti tavoitetta, jossa järjestys on korjattu ja pahuus hävitetty maailmasta. Vastaavasti myös ristiretkien tarkoituksena oli korjata vihollisen rikkoma jumalallinen järjestys, mikä teki sodankäynnistä synnitöntä (Tilli 2012, 86–87). Irakin ja Afganistanin operaatioiden esittäminen osana puhdistavaa puolustussotaa muistuttaakin lähtökohdiltaan kristikunnan vihollisia vastaan käytyjä taisteluita, jotka näyttäytyivät hyökkäävästä luonteesta riippumatta puolustuksellisina toimenpiteinä (ks. Tilli 2012, 86–87). Bush perustelee toimien puolustuksellisuutta sillä, että terroristien saastuttamassa maailmassa vihollinen on kaikkialla keskuudessamme piiloutuneena maan pimeisiin nurkkiin, josta se saastuttaa ihmiskuntaa. Vihollinen pitää ikään kuin ”kaivaa” esiin, jotta siltä voi puolustautua:

59

”For us too, in the year 2001, an enemy has emerged that rejects every limit of law, morality, and religion. The terrorists have no true home in any country, or culture, or faith. They dwell in dark corners of earth. And there, we will find them.” (Bush 2001e.)

”These enemies view the entire world as a battlefield, and we must pursue them wherever they are.” (Bush 2002)

Bushin draamassa esiintyvien sotaoperaatioiden ja teologisen pyhän sodan taustalta löytyy toisiaan muistuttava rakenne myös niiltä osin retoriikkaa, joissa suorat viittaukset teologiseen mytologiaan puuttuvat. Erityisesti Bushin draamassa syntyvä käsitys sodan ulkopuolisesta perustelusta muistuttaa huomattavasti kristillisiin ristiretkiin yhdistettävää sodan mystifiointia:

”We know that evil is real, but good will prevail against it. This is the teaching of many faiths, and in that assurance we gain strength for a long journey. It is our task – the task of this generation – to provide the response to aggression and terror. We have no other choice, because there is no other peace. We did not ask for this mission, yet there is honor in history’s call. We have a chance to write the story of our times, a story of courage defeating cruelty and light overcoming darkness. This calling is worthy of any life, and worthy of every nation. So let us go forward, confident, determined, and unafraid.” (Bush 2001f.)

Näkökulmani kannalta olennaista on pahuuden vastustamisen ohella toiminnan tuominen esiin määrättynä tehtävänä. Bush sanoo, että emme pyytäneet tätä tehtävää, mutta meillä ei ole muita vaihtoehtoja, mikä täyttää teologiset tunnusmerkit ”meidän” rinnastamisesta valittuun kansaan, eräänlaiseen maanpäälliseen jumalalliseen toimijaan. Tehtävä tuodaan esiin siten, että se on annettu juuri ”meille”, mikä velvoittaa ”meidät” taisteluun pahuutta vastaan. Kun tämänkaltainen vaihtoehdottomuus yhdistetään ulkopuolelta tulleeseen tehtävään ja pimeyden voimien voittamiseen, lähestytään ristiretkien yhteydessä esiintynyttä retoriikkaa Jumalan velvoittamista henkisistä missioista, joissa kristityt yhdistyivät yhteistä vihollista vastaan pelastaakseen uhattuna olevat kirkot ja pyhän maan (ks. Tilli 2012, 86–87).

60 Kuten edellisestä lainauksesta näkyy Bush korostaa draamansa uskonnollista näkökantaa huomauttamalla pahuuden vastustamisen kuuluvan useimpien uskontojen opetuksiin.

Lähes samaan hengenvetoon hän kuitenkin liittää ainoan vaihtoehdon pahuuden vastustamiseen draaman esittämään tapaan tulkita uskontoja. Draamassa myös kyseenalaistetaan vihollisen samankaltainen retoriikka tarkoituksen pyhyydestä kumoamalla oikeudenmukaisuus vihollisen tarkoitusperistä: ”The terrorists call their cause holy, yet, they fund it with drug dealing; they encourage murder and suicide in the name of a great faith that forbids both.” (Bush 2001f). Tämä muistuttaa osaltaan pyhään sotaan liitettyä ominaispiirrettä, jossa puhdistus henkisen pyhyyden kautta saavutettiin väärinoppineet teurastamalla (Kahrl 1974, 3).

Puhdistusoperaatiot Irakissa ja Afganistanissa voidaankin nähdä Bushin draamassa eräänlaisina nykyajan ristiretkinä, joissa kristinusko on korvattu yhteisellä uskolla paremmasta maailmasta ja ristiretkiä yhdistävä pyhä sota on korvattu terrorismin vastaisella ”meidän sodalla”, joka vapauttaa ihmiset pahuuden kahleista ja palauttaa järjestyksen maan päälle. Operaatiot toimivat ristiretkien tapaan uhkakuvilla oikeutetun taistelun jatkeina vastaten Jumalan kutsuun, jolloin tavallisesti paheksuttuna pidetystä toiminnasta tulee legitiimiä, syyllisyyden ylittävää ja pelastukseen johtavaa toimintaa.