Ryhmäprosessit

3.5.1 Ryhmäprosessiteorioita

Ryhmä ei ole muuttumaton yksikkö, vaan jatkuvasti uudelleen rakentuva ja muuttuva. Ryhmän kehittymistä voidaan kuvata ryhmäprosesseina. Ryhmäprosesseja kuvaavia malleja on syntynyt tutkimuksen seurauksena useita lähes samankaltaisia. Tuckman (1965) on tarkastellut ryhmä-prosesseja ja luonut teorian, joka erottelee ryhmän elinkaaren ja sen kehityksen vaiheita. Malli tunnetaan nimellä forming-storming-norming-performing-adjourning. Ryhmän elinkaaren en-simmäinen vaihe on muotoutuminen (forming). Ryhmän muodostumisvaihe alkaa käytännössä jo siitä hetkestä, kun ryhmän tulevan jäsenet luovat mielikuvan ryhmästä (Öystilä 2002, 92–93).

Ryhmä on uusi ja tilanne on jäsenille uusi. Ryhmän ensimmäisenä tehtävänä on yrittää selvittää vallitsevaa tilannetta, ryhmän tavoitteita ja normeja, mutta koska tilanne on niin uusi, tämä ei vielä luonnistu. (Tuckman 1965, 386–387.) Vuorovaikutus ryhmän sisällä on vielä varovaista ja so-vittelevaa, sillä ryhmänjäsenet keskittyvät muodostamaan mielikuvaa sekä toisistaan että itses-tään ryhmän jäsenenä. Muodostumisvaiheessa ryhmän jäsenet keskittyvät paljolti ryhmän yh-teisten tavoitteiden tai tehtävien sijaan vielä omaan sisäiseen maailmaansa, kuten omiin toivei-siin tai henkilökohtaitoivei-siin tavoitteitoivei-siin. Jos ryhmässä jollain on selkeä virallisen johtajan rooli, on muu ryhmä vielä hyvin riippuvainen johtajastaan. (Öystilä 2002, 94.)

Kuohuntavaiheessa (storming) kapinoidaan mahdollista johtajaa vastaan ja ryhmän jäsenten mielipiteet ja näkemykset jakautuvat. Kuohuntavaiheelle tyypillistä on jäsenten väliset jännitteet ja toisaalta myös vastarinta ryhmän yhteistä tehtävää vastaan. Mikäli ryhmässä on muodostunut epävirallisia johtajia, saatetaan heidän roolinsa kyseenalaistaa. Kun ristiriidat voitetaan, voivat ryhmäjäsenten suhteet syventyä ja luottamus kasvaa. (Öystilä 2002, 98–99.) Kun kuohuntavaihe laantuu, ja normittamisvaihe (norming) voi alkaa. Ryhmässä on muodostunut yhteisiä normeja.

Jäsenet opettelevat luottamusta ja normien mukaisia toimintatapoja yhteistyössä toistensa kanssa. Ryhmä toimii hyvin tehtäväsuuntautuneesti ja keskittyy työskentelemään yhteisen tavoit-teen saavuttamiseksi, sillä kukin ryhmän jäsen toimii ryhmän etujen mukaisesti. (Tuckman 1965, 386–387; ks. Öystilä 2002.)

Suoritus- eli työntekovaiheella (performing) tarkoitetaan sitä, kun ihmissuhteet ovat eriytyneet ja vakiintuneet sellaiseksi vahvaksi ja joustavaksi rakenteeksi, että työnteko ja tehtävän suorittami-nen on mahdollisimman sujuvaa. Ryhmästä voi poistua yksittäisiä jäseniä tai siihen voidaan liit-tyä ilman, että ryhmän perusturvallisuus ja toiminta vaarantuvat. Mallin esittämässä viimeisessä vaiheessa, hyvästelyvaiheessa (adjourning), tehtävä on suoritettu ja ryhmä sellaisenaan hajaan-tuu. (Tuckman 1965, 386–387.) Hyvästelyvaiheessa ryhmän olisi tärkeää reflektoida tuntemuksi-aan yksilöinä erikseen ja yhdessä ryhmänä. Mitä kiinteämpi ja kypsempi ryhmä on ollut, yleensä sitä enemmän erilaisia tuntemuksia yksilöt lopetusvaiheeseen liittävät. (Öystilä 2002, 105.)

Tätä mallia voidaan soveltuvin osin käyttää sekä suurryhmien että pienryhmien tarkastelussa.

On kuitenkin huomioitava, että arkitodellisuudessa ryhmä ilmiönä on niin moniulotteinen, ettei ryhmäprosessit useinkaan tapahdu täydellisesti mallin järjestyksen mukaan. Esimerkiksi ryhmän jäsenien suuri vaihtuvuus tarkoittaa aina uutta kuohuntavaihetta. (Ahokas 2014, 207.) Ryhmän sosiaalista vaihtuvuutta ja sen vaikutusta ryhmäprosesseihin voidaan kuvata viisivaiheisella mal-lilla, jonka ensimmäistä vaihetta nimitetään tutkiskeluvaiheeksi. Tällöin ryhmässä järjestetään virallisia tai epävirallisia jäseneksiottoprosesseja, joiden seurauksena ryhmän jäsenistö täyden-tyy. Sosialisaatiovaiheessa ryhmän uusi jäsen havainnoi ryhmää ja sen toimintatapoja, ja oppii hiljalleen ryhmän säännöt ja normit. Samalla normit ja toimintatavat voivat uudistua, kun ryhmä

sopeutuu ja hakee uudelleen muotoaan uuden jäsenen myötä. Ylläpitovaiheella tarkoitetaan so-sialisaatiovaiheen jälkeistä aikaa, jolloin ryhmän jäsenistön roolit rakentuvat uudelleen. Ryhmän luonteesta riippuen roolit voivat muuttua hyvinkin radikaalisti. Tunnesiteisiin perustuvassa ryh-mässä roolit ovat epävirallisempia ja yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja taipumuksiin pe-rustuvia, kun taas esimerkiksi työyhteisössä epävirallisten roolien lisäksi ihmisen virallinen asema ja tehtävä vaikuttavat siihen, millaiseksi hänen sosiaalinen statuksensa ja roolinsa muo-toutuvat. Se, miten roolituksen uudistaminen onnistuu ylläpitovaiheessa, määrittelee, onko nel-jännelle vaiheelle, uudelleensosialisaatiolle, tarvetta. Mikäli rooleja ei olla onnistuttu muutta-maan tarpeeksi, jotta uusi jäsen löytää paikkansa, syrjäytyminen ja heikko kiinnittyminen ryh-mään. Tällöin tarvitaan ryhmän sosiaalisen rakenteen uudistamista. Viimeisessä vaiheessa ryhmä hajotessa tai jäsenen poistuessa ryhmästä muistellaan ryhmää sekä reflektoidaan omaa jäsenyyttään ja sen merkitystä itselle. Muisteluvaiheessa tärkeitä ovat yhteiset kokemukset, sekä huonot että hyvät. (Moreland & Levine 1989, 143–186.)

3.5.2 Ryhmäprosessit musiikillisessa ryhmässä

Ryhmässä tapahtuva yhteismusisointi, kuten laulaminen, soittaminen tai muu luova tekeminen muovaa ryhmän sisäistä identiteettiä vahvemmaksi (Karlsen 2011, 117). Weinstein, Launay, Pearce, Dunbar ja Stewart (2016, 8–10) tarkastelevat tutkimuksessaan laulamisen merkitystä ryh-män rakenteen ja ryhmäprosessien kannalta. Laulaminen ryhmässä lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä pienryhmissä että suurryhmissä, joissa ihmiset olivat toisilleen muuten tuntemat-tomia. Positiiviset affektit, inkluusio ja sosiaalisten suhteiden luominen sekä ylläpito vahvistuivat ryhmässä laulamisen seurauksena. Musiikilla on siis merkittävä rooli paitsi yksilön identiteetin rakentumisessa, myös ryhmäidentiteetin muotoutumisessa sekä ryhmään kuulumisen kokemuk-sessa (Folkestad 2002, 151). Muun muassa Merriam ja Merriam (1964, 218–226) ovat etnomu-sikologisessa tutkimuksessaan tarkastelleet musiikin pääfunktioita, ja näistä yksi on rakentaa ja tukea yhteisöllisyyttä.

Identiteettitutkimusta voi musiikissa lähestyä kahdesta eri suunnasta. Hargreaves, MacDonald &

Miell (2002) erottavat toisistaan tasot ”musiikki identiteeteissä” ja ”identiteetit musiikissa”. Näistä

ensimmäisellä tarkoitetaan niitä prosesseja, joissa musiikilla on vaikutus yksilön muihin identi-teetteihin. Jälkimmäinen lähestymistapa, ”identiteetit musiikissa”, käsittää puolestaan ne musii-killiset identiteetit, jotka yksilö omaksuu sosiaalisten ja kulttuuristen roolien perusteella. Tällaisia rooleja voivat olla esimerkiksi kuuluminen johonkin tiettyyn musiikilliseen ryhmään, musiikin-opettajana toimiminen tai profiloituminen tietyn instrumentin osaajaksi. (Hargreaves ym. 2002, 12–15.) Musiikillisessa ryhmässä roolit jakautuvat sekä virallisten tehtävien perusteella että epä-virallisemmin yksilön henkilökohtaisten ominaisuuksien ja persoonallisuuden perusteella.

Riippuen musiikillisen ryhmän koosta, voi päätöksenteko ja dialogi olla hyvinkin erilaista. Suu-remmilla ryhmillä, kuten orkesterilla tai koululuokalla musiikintunnilla, on usein selkeä nimetty johtaja, orkesterilla kapellimestari ja koululuokalla musiikinopettaja. Päätöksenteko kasautuu täl-löin johtajan harteille. Pienemmissä musiikillisissa kokoonpanoissa johtajuus jakaantuu usein ta-saisemmin ja vastuuta päätöksenteosta, sekä taiteellisesta että organisatorisesta, otetaan yh-dessä. Tällöin merkittävään asemaan nousee ryhmässä eriytyneet epävirallisemmat roolit, ja vaarana on, että kaikki eivät silti saa ääntään kuuluviin. Sekä Davidson & Ford (2003) että Lim (2013) ovat tarkastelleet tutkimuksissaan musiikillisten pienryhmien johtajuuden jakautumista.

Tutkittavat puhallin-, jousi- ja lauluyhtyeet pitivät tärkeänä vuorovaikutuksen avoimuutta sekä yhteisöllistä otetta päätöksenteossa. Etenkin taiteellisissa päätöksissä arvostettiin mahdolli-suutta kuulla jokaisen jäsenen näkemys. Jotkin musiikilliset tekijät, kuten esimerkiksi työn alla olevat sävellykset tai sovitukset, saattoivat vaikuttaa siihen, kenen näkemystä taiteellisissa pää-töksissä korostettiin. Ryhmät kokivat luonnollisena, että esimerkiksi sovituksen tekijällä on

enemmän määräysvaltaa päätöksissä oman näkemyksensä toteuttajana. (Davidson & Ford 2003, 62; Lim 2013, 315–316.) Tutkittavien musiikillisten ryhmien voidaan katsoa toteuttavan jaetun johtajuuden periaatetta, jossa kuka tahansa ryhmän jäsen voi joustavasti omaksua johtajuuden oman kiinnostuksen tai kompetenssin perusteella, ja johtajuudesta tulee jaettu toiminto ryhmän sisällä (Myers & Anderson 2008, 163).