Alueliitokset
Turun ja Porin lääninhallitus ehdotti joulukuun alussa
1941
päivätyssä kirjeessään sisäministe-riölle Rauman ympäristön kuntajaotuksenmuuttamista. Se perusteli esitystään viittaamal-layleisesti kaupungin ulkopuolelle syntyneiden tiheästirakennettujen asutuskeskusten tuotta-miin epäkohtiin. Lääninhallitusvalitti, että se ei ollut kyennyt valvomaan tämänkaltaisten esi-kaupunkialueiden rakentamista jatotesi, ettei
sillä ollut vieläkäänriittäviämahdollisuuksia oh-jata rakentamista. Niinpä jotta rakentaminen saataisiin valvottuihin muotoihin, alueet oli
pa-rasta liittää Rauman kaupunkiin. 1
Rauman kaupunginvaltuusto pohti asiaa runsaan vuoden ajan ja päättyi toukokuussa
1942
hyväksymään lääninhallituksen ehdotuk-sen, kunhan se toteutettiin niin, ettei kaupun-gin taloushorjunut jaettä kaupunkiin liitettiin riittävän suuri alue, mieluiten Haapasaari,Kor-tela, Lahti, Sampaanala, Sorkka, Taipalmaa ja Uotila. Näin taattaisiin, että rajan taakse ei syn-tyisi hetiuusiakeskuksia.Rauman maalaiskunta ei halunnut luopua suurimmista kylistään.
Mi-ten setulisi toimeen, joslähes kolmannes asuk-kaista liitettäisiinkaupunkiin? Ministeriö määrä-sisyksyllä
1942
eduskunnan sihteerin laatimaan yksityiskohtaisen selvityksen. Tämä pohti asiaa neljävuotta ja suositti Lahden jaSampaanalan sekä mahdollisesti myös Kortelan liittämistä Raumaan.Maalaiskuntaryhtyi puolustamaan etujaan.
Se korosti, että Raumalla oli “käyttämätöntä
maa-aluettakaupungin tähänastisenkehityksen huomioonottaen, ainakin sadaksi vuodeksi” ja
kummasteli, miksi vastakolmanneksen
aluees-taankaavoittanut jasiitäkorkeintaanpuolet ra-kentanutkaupunki tarvitsisi lisämaata? Maalais-kuntamyönsi Syväraumanalueenyhteydet kau-punkiin jaoli valmis myöntymäänsen liittämi-seen kaupunkiin, mutta vain Uuden Lahden ti-lusrajalta Ruonanjärven kautta suoraan lännes-sä olevaan merenlahteen. Sampaanala oli kun-nanhallituksen mielestä tavanomaista maalais-kunnan kirkonkylän kaltaista asutusta, eikä sen liittäminen kaupunkiin ollut yleisen edun mu-kaista. Sekyettiin Kortelan jaUotilantavoin
jär-jestämään mainiosti vallitsevan lainsäädännön mukaiseksi.
Rauma käsitteli alueliitostaperusteellisesti.
Valtuusto hankki tarkatselvitykset liitoksen aihe-uttamista kuluista. Syväraumalle välttämättä ra-kennettavaksi tuleva poliisiasema, erinäiset uu-detvirat sekä koulujen laajentaminen ja korjaa-minen kasvattaisivat eittämättä kaupungin me-noja, mutta liitos loisi toisaaltaedellytykset
puh-taan juomavedenhäiriöttömälle hankkimiselle.
Uotila oliÄyhönjärvenvaluma-alueellajavaikutti näin järvenveden laatuun. Koska laki ei
pakotta-nut maalaiskuntaa rakentamaan viemäriä eikä kunnan oletetturyhtyvän toimeen
vapaaehtoi-sesti, kylä oli ehdottomasti liitettäväkaupunkiin
-vain näin voitaisiinestää saastuminen ja
pois-taaRaumaa uhkaavatterveydelliset vaarat.
Kaupunki korosti kannanotoissaan olosuh-teiden täydellistä muuttumista 40-luvun viimeis-ten vuosien aikana. Niinpä kun selvitysmies ja
Rauma oli vielä 1940-luvun lopulla ahtautunut varsin pienelle alueelle. Asutus olitosin levinnyt ensin kohti rautatieasemaa ja sitten sentaakse ja täyttänyt lopulta kaupungin jamaalaiskuntaan kuuluvan Syvä-rauman välisen alueen. Samankaltaista kasvua oli havaittavissamuuallakin, muttavanhan luostarikirkon takana aukenivat edelleenasumattomatmetsät jahakamaat. Eräänlaisinaasutuksen pohjoisrajan vartijoi-naolivatkirkko, sairaala, meijeri sekä nahkatehtaan työläisille rakennetut talot. 1930-luvunRauma oli va-lokuvan mukaan kesäisin vehreä idylli.Rauman museonkokoelmat.
maalaiskuntaväittivät, että Rauman asukasluku oli pysynyt vuosikymmenien ajan lähes ennal-laan, kaupunki saattoi vuonna 1950 todeta vä-kilukunsa kasvaneen edellisen
vuosikymme-nen aikana
76
% - maalaiskunnassa kasvu oli vain 20 %. Kuka tahansa Raumaa tunteva saat-toi siten yhtyä kaupunginhallituksen käsityk-seen: täälläei ollutenäärakentamiseenkelpaa-va maata, sillä kallioille tai meren tuntumaan
rakentaminen oli liian kallista jaloput
rakenta-matta olevat maatolivarattava erilaisiksi viher-alueiksi.
Kaupunginjohtaja Tammivaara vilautti kes-kustelunyhteydessä myös mahdollisuutta maa-laiskunnan lakkauttamiseen-kaupunki ottaisi siihenrajoittuvat alueet ja Eurajoki jaLappi
lo-put kylät - muttaei torjunut täysinajatusta pel-kästään Lahden, Sampaanalan jaKortelan kyli-en liittämisestä.
Jälkimmäinen
olivälttämätön,koska Sampaanalasta ei riittäisi maata asutuk-selle osin sen maaperän osin Rauma-Repolan laajentumisen vuoksi. Asiaakaupunginjohtajan lausunnonpohjalta käsittelemään asetettu
toi-mikunta, kaupunginhallitus javaltuusto toisti-vat samojaperiaatteita. Valtioneuvoston päätös noudatti selvitysmiehen ensisijaisia ehdotuksia jaliittiRaumaan vuoden
1954
alussa Sampaana-lan jaLahdenkylät janiiden 2553
asukasta. Kor-tela jäiedelleen maalaiskunnan osaksi.Ratkaisu ei ollut kaupungin toiveiden mu-kainen. Parasta olisi ollut tehdä kerralla vuosi-kymmenien päähän kantava päätös.2 Nyt kau-punki saikahden lähimmänkylän, leipänsä
etu-päässä raumalaisissa tehtaissa ansaitsevat talou-det mutta joutuisamalla etenkin Syväraumalla hankalien tehtävien eteen. Sinne oli
rakennet-tava koulu sekä vesi- javiemäriverkosto jasen kadut oli avattava kaupunkimaisen suoriksi ja
Rauman ahtauskäy selville hy-vin, kun verrataan sen pinta-alaa ja asutusta naapureihin, lähinnä maaseurakuntaan.
Jäl-kimmäisessä oli 1980-luvun lopullavainUotilassa ja Korte-lassa 125-250 asukasta neliö-kilometrillä.Rauman ydinkes-kustassa asukkaita oli
vastaa-valla alalla yli kaksi tuhatta. Ti-lanpuute johti väljyyttäetsivät hakeutumaan kaupungin
ra-jan taakse, ostamaan sieltä halvan ja avaran tontin ja ra-kentamaan omakotitalon.
Niinpä kun Rauma totesi me-nettävänsä 1980-luvun alku-puoliskolla naapurikuntiin vuosittain keskimäärin sata
asukastaan, sen oli pakko pohtia tulevaisuuttaan. Oliko sen sopeuduttava vallitsevaan tilanteeseen, olikosen resurs-seja käytettävä koko lähialu-een hyväksi, riittäisikö kun-tain yhteistyön tiivistäminen vai oliko vähintäänkin Rau-man maalaiskunta liitettävä kaupunkiin? 1990-luvun
alus-sa vallitsevan käsityksen mu-kaan vastauksia etsittäessä tuli kuunnella ensisijaisesti kunti-en omia näkemyksiä. Arto Koski, Rauman
kaupunkiseu-tu vuonna2000.
tasaisiksi. Alueliitos toi kaupungille kaikesta huolimatta runsaasti uuttarakennusmaata, jos kohta jätti ulkopuolelle kaksi taajaväkistä yh-dyskuntaa, Uotilan Lapin tienvarteen jaKaaron kaupungin pohjoiselle rajalle. Kantakaupungin jamaalaiskunnantaajamienväliin jäimuutaman
kilometrin harvaanasuttu vyöhyke.
Suomen lounaisosalle oliominaistapienten kuntien runsaus. Kun kuntien tehtävät alkoivat toisen maailmansodan jälkeisinä hyvinvointiyh-teiskunnan rakentamisvuosina lisääntyä ja mo-nipuolistua, usko pienten kuntien mahdolli-suuksiinmureni. Ne olivat tähän mennessä sel-vinneet monista tehtävistään liittymällä kun-tainliitoiksi.Rauma oli huolehtinut näin muun muassa mielisairaiden, kehitysvammaisten, keuhkotautisten ja juoppouteenlangenneiden hoidosta. Näinei katsottu voitavan jatkaa,joten 60-luvulla alettiin pohtia kuntauudistuksen mahdollisuuksia. Vuonna
1965
valmistunut mietintö tähtäsi muissa pohjoismaissatoteute-tun kaltaiseen mullistukseen.3
Kuntauudistustoimikunta esitti vuonna
1969
Rauman seudunyhdistämistä kolmeksi kunnak-si. Kaupunki saisi maalaiskunnan jaKodisjoen sekä Pyhärannan luoteiset kylät, Kaunissaaren, Kukolan, Nihtiön, Rihtniemen ja Santtion.
Uu-destaRaumasta kaavailtiinrunsaan 41 000 asuk-kaan yhteisöä. Lappi jaEurajoki säilyisivät itse-näisiä mutta toimisivat Rauman yhteistoiminta-alueenosana.Kaupunki luonnehti suunnitelmaa perustelluksi mutta epäili, että lääninhallitus oli
‘ilmeisesti vahingossa’ unohtanut ehdottomasti kaupunkiin liitettävän Reilankylän.
Maalaiskunta jaKodisjoki arvostelivat suun-nitelmaa ennenaikaisena, ja Pyhäranta torjui sentäysin. Se olikääntynyt monissa asioissa Lai-tilan puoleen japiti näin luotuja malleja riittävi-nä. Se suhtautuiepäillen myös poliittisten valta-suhteiden muuttumiseen. Koska Pyhäranta sai-si Rauman valtuustoon parhaimmillaankin yh-den ainokaisen paikan, porvarienemmistöisen kunnan taipuminen kaupunkilaisten jasamalla Rauman vasemmiston vahvasti sanelemiin
rat-kaisuihin oli vaikeaa.4
Raumankaupunki jamaalaiskunta olivat
elä-neet vuosisatojen ajan tiiviisti rinnakkain. Nii-den asukkaat kokoontuivat pyhäpäivinä sa-maan kirkkoon kuuntelemaanyhteisen kirkko-herran tai kappalaisen saarnaa.
Maaseurakun-taan ei tämän vuoksikehittynyt keskeiseen ase-maan noussutta kirkonkylää. Niinpä kun sen kunnallishallinto järjestettiin 1870-luvun aika-na,kuntakokoukset jamuutkunnan tärkeät toi-minnot olivat sekä Uotilassa että Raumalla,
1900-luvulla
etupäässä jälkimmäisessä.5 Kau-pungista tuli näin maalaiskunnan toiminnalli-nenkeskus. Sinne päästiinparhaiten hajanaisen kunnan eri puolilta, sieltä haettiin papinkirjat, siellä asuivat lääkärit, sieltä saatiinuutiset, sinne tultiin oppi- jaammattikouluun ja sieltä urkeni tie maailmalle. Tiiviit yhteydet ja kuntauudis-tuksen periaatteet johtivat vuonna 1970 kun-nan ja kaupungin yhteisen neuvottelukunnan asettamiseen.6Rauman seutu nousi huomion kohteeksi uudelleen 70-luvun alussa, kun Neste Oy val-misteli öljynjalostamon perustamista maan län-sirannikolle. Valtioneuvosto ratkaisi kiistan hel-mikuun alussa 1973Pyhämaan Kettelin hyväksi.
Päätös edellytti uusien yhteyksienrakentamista ja johtihelmikuun lopulla sisäministeriön
esi-tykseen kunnallisjaon muuttamisesta. Ministe-riö suunnitteli alueelle taloudellisesti vahvaa
suurkuntaa. Sen ytimeksi kaavailtiin Raumaa.
Siihen oli viimeistään vuoteen
1975
mennessä yhdistettävä Rauman maalaiskunta, Kodisjoki, Pyhäranta jaPyhämaa."Esitys yllätti niin kaupungin kuin läheiset maalaiskunnatkin. Kaupunginjohtaja Oksanen totesi odottaneensa päätöstä mutta yllättyneen-sä sen kiireellisyydestä. Maalaiskunta piti aika-taulua tiukkana. Se korosti liitostenajoittamista vuoden 1977 kunnallisvaaleihinjapiti parhaana suunnitelman toteuttamista kokonaisuudes-saan - maalaiskunnan jaKodisjoen sulauttami-nen oli sulaa turhuutta.Pyhämaa torjui kuiten-kin liitoksen, koska ‘emme halua lievealueek-si’. Laitila puolestaan luonnehti suunnitelmia epärealistisiksi aivoituksiksi ja Uusikaupunki
Rauma ja meriovatkuuluneet vuosisatojen ajan erottamattomastiyhteen. Yhtä kiinteää
raumalai-suutta on ollut kiipeäminen satamanKiikartorniin sekä kesänviettoPetäjäksen huvilassatai Otan-lahden uimalassa. Uusi aika on osin muuttanutkaiken mutta säilyttänyt myös muutamia vanhan Rauman kesään liittyviä, jokoaitoja tai sellaiseksi palautettuja tunnelmia.
Jälkimmäisiin
kuuluuesimerkiksi Gabriel Granlundin 1800-luvun lopun varakkaiden raumalaisten kesänvietonpuitteita ilmentävä Tallbo: semuuttui 1900-luvunlopullamenneen maailman tunnelmia henkiväksi ravin-tolaksi. Sama mennyttätavoitteleva pyrkimys pystytti Fäfängan niemelle, Syvärauman ja Otan lah-tien suullesatamasta muutamavuosikymmenen aikaisemmin-vuonna 1956 - puretun Kiikartor-nin toisinnon. Edullinen sijainti, maan suurimmanvenesatamanläheisyys ja ympäröivänluonnon monimuotoisuus on tehnyt siitä turistien jaraumalaisten suosimankäyntikohteen. Uusi Kiikartor-nivihittiin kesäkuussa 1992.Kuva MainoskuvaMattiJuutilainen;Rauman museonkokoelmat.
suorastaanrikollisiksi. Rauma oli valmis hyväk-symään ehdotukset, mikälikaupunkiin liitettäi-siin osa Pyhärantaa sekä Neste Oy:n varaamat
osat Pyhämaasta.8
Ministeriön suunnitelmat herättivät ristirii-taisia tunteita. Satakunnan seutukaavaliitto ko-rosti Rauman vahvistumista japuolusti ajatusta.
Varsinais-Suomi asettui vastustavalle kannalle.
Suunnitelma rikkoi sen mielestä historiallisia perinteitä jaliittiosanvanhastaan Varsinais-Suo-meen luetuista alueista Satakuntaan. Kiistat kuolivat, kun Neste Oy luopui Kettelin
jalosta-monrakentamisesta.9
Vaikkaajatus Suur-Raumasta hiipui Kettelin jalostamon myötä,yhteistyöntarve eli. Kaupun-ki jamaalaiskunta sopivatkin vuonna 1977
vesi-ja viemärilaitostensa sulauttamisesta.10 Yhteis-työn tiivistyminen oli 80-luvun keskeinen tavoi-te. Monivuotinen jaenimmäkseen kitkaton yh-teistyö lievitti asenteita. Kaupunki ei
vaikutta-nut enää pelottavalta kumppanilta, mutta ym-märsikö se lopultakaan perinteitä vaalivissa maaseutukylissä asuvien tarpeita? Maalaiskunta olivarautunutväistämättömältä vaikuttavaan lii-tokseen mutta suhtautui siihen kuitenkin nih-keästi, “ei taivas liitoksella aukea”.11
Valtioneu-voston päätös kesäkuussa 1992 toteutti lähes viiden vuosikymmen ajanesillä olleen asian ja liitti maalaiskunnan seuraavan vuoden alussa Raumankaupunkiin.
Raumalaiset
Raumalla asui vuoden
1916
alussa laskelmien tekijästä riippuen joko6337
tai hieman toista tuhatta henkeä enemmän, kirkonkirjojen mu-kaan 7273 henkeä. Henki- jakirkonkirjojen tie-dotpoikkesivatsittemminkintoisistaan.Jälkim-mäisissä oli runsaasti seudulta pois muuttaneita mutta muuttokirjan hakemisen laiminlyöneitä, ensin mainituista löytyvät kirkosta eronneet ja
jokosiviilirekisteriintai luterilaisestayhteisöstä muihin kirkkokuntiin siirtyneet. Mutta vaikka tiedot ovat lähtökohdaltaanerilaiset, ne
heijas-tavat muutoksia samalla tavalla: raumalaisten määrälisääntyi niin henki- kuin kirkonkirjojen-kin mukaan
30-luvun
alkuun mennessä suun-nilleenneljänneksellä.Lähes puolet maailmansotien välisen ajan väkiluvun kasvusta ajoittui
1910-luvun
lopunvuosiin. Ne olivat monella tavalla hankalia,
mutta mahdollisuus saada töitä Sampaanalan rannalle rakennetulta sahalta houkutteli Rau-malle muutamassa vuodessa yli kaksituhatta muuttajaa.