n Mediassa ja muuallakin laajalle levin-neen käsityksen mukaan Viro kuuluu Tšekin tasavallan kanssa Euroopan se-kularisoituneimpien maiden joukkoon.
En tiedä, ovatko tutkimukset Euroopas-sa tehty todella Euroopas-samalla metodiikalla kai-kissa vertailun alla olevissa maissa. Jos asia onkin näin, kansat eroavat toisistaan vastatessaan samoihin kysymyksiin, kos-ka sekä niissä vaikuttavat erityiset psy-kologiset piirteet että sosiaaliset ja muut ennakkoehdot vakaumuksen ilmaisemi-sessa poikkeavat toisistaan. Näistä syistä en antaisi tällaisille vertailuille kovin suurta painoarvoa. Mutta miten sekula-risaatiota tulisi ymmärtää?
Saeculum
Mikäli latinan saeculum tarkoitaa sekä sadan vuoden jaksoa, ajanjaksoa, ihmis-polvea ja ajan henkeä on miettimistä, millä perusteella on secularization mää-riteltty tarkoittamaan samaa mitä worldlyjatemporal eli maallinen, ajalli-nen ja tilapäiajalli-nen. Ehkä viimeksi maini-tussa merkityksessa piilee palanen iro-niaa: maallinen on samalla tavalla väliai-kaista kuin kaikki se, mitä arkisin teem-me. Tilapäisyyteen kallistunut toiminta
saattaa työntää pysyvien asioiden ajatte-lemista näkökenttämme tuolle puolen.
Joka tapauksessa sekularisaation käsite ilmaisee jotakin arkista ja erityisessä mielessä kaiken arkisen asettamista eril-lisen, jumalallisen ja sunnuntaihin perin-teisesti kuuluneen rinnalle tai edelle.
On monia sekularisaatioon liittyviä seikkoja, joista ei ole yksimielisyyttä.
Tarkoittaako sekularisaatio kirkollisesti juurtuneen elämäntavan eroosiota ja häl-venemistä? Tai kirkon muovaaman yhte-näiskulttuurin sirpaloitumista? Tai edel-listen sukupolvien itsestäänselvyyksinä pitämien asioiden unohtamista ja hylkää-mistä? Onko sekularisaatio hitaanlaista etääntymistä kirkon holhouksesta vai sen tietoista hylkäämistä? Onko se ihmi-sen määritelmiä vailla olevan henkisyy-den uudelleen muovautumista vai sen uudelleen muovaaminen? Viittaako se-kularisaatio yhä laajemmalle leviävään perusasenteeseen, jossa ihminen päättää kaikista asioistaan itse, piittaamatta lain-kaan kristinuskon normeista ja opetuk-sista?
Onko sekularisoitunut ihminen sel-lainen, joka on joutunut uusien virtaus-ten, elämäntapojen ja vaikutusten
vietä-väksi niin, ettei hän edes sitä huomaa?
Perustuuko se alitajuisiin valintoihin?
Tarkoittaako sekularisaatio myös sitä, ettei tulla ajatelleeksi, ollaanko vastuus-sa, ja jos ollaan, niin kenelle ja millä tavalla? Jos tämä eri suuntiin risteilevä mielikuvien kirjo on edes osittain osuva, jokaisessa Euroopan maassa tavattavas-sa sekularitavattavas-saatiostavattavas-sa on erilaisia piirteitä näistä mielikuvista.
Virolaisen maallistumisen avaintekijät Virossa kristinuskon suhteen negatiivis-ten asenteitnegatiivis-ten syntyyn on vaikuttanut vähintään kaksi asiaa. Ensinnäkin länti-sen kristillisyys ja ritarisoturit saapuivat alueellemme 1200-luvulla tilanteessa, jossa kaupalliset ja uskonnolliset intres-sit sekoittuivat. Toisena tekijänä on ollut vironsukuisen papiston suhteellisen myöhäinen ilmaantuminen ja vaikutus omaan kansaan, ainakin läntisen Eu-rooppaan verrattuna. Näistä seikoista juontuu ajatus, että kristinusko ei ole virolaisille oma vaan pikemminkin tuon-titavaraa.
Kolmantena tekijänä vaikuttaa neu-vostoaika, jota usein pidetään maallistu-misen kannalta jopa tärkeimpänä. Usein unohdetaan, että osalle väestöstä juuri kirkko merkitsi tilaa urhealle toisinajat-telulle ja vapauden puolustamiselle. Kir-kossa saarnoja ei tarkistettu ennen nii-den esittämistä. Tietysti pelko vaikutti myös kirkossa, ja usein saarnattiin poliit-tisesti ajatellen vaisusti – mikä on hyvin ymmärrettävää. Tästä huolimatta kirkko oli ainoa poliittisen systeemin sisällä va instituutio, joka oli sisäisesti ja ole-muksellisesti ”toinen”.
Historiallisissa ja poliittisissa yhteyk-sissä uskonto pulpahtaa joskus esiin viro-laiseen identiteettiin kuuluvana piirtee-nä. Vaikka Virossa ollaan usein jääräpäi-sen ylpeitä maan pakanallisuudesta, niin esimerkiksi 30 vuotta sitten Armenian ja Aserbaidzanin Vuoristo-Karabahiin liit-tyneen sodan yhteydessä monet virolai-set saattoivat avirolai-settua luonnostaan arme-nialaisten puolelle, koska nämä ovat kris-tittyjä kuten hekin. Siten myötätunto löysi jonkinlaisen kuviteltuun identiteet-tiin nojautuvan, ehkä pohjimmiltaan ali-tajuisen perustelun.
Miten kirkon vaikutus Virossa näkyy nykyisin?
Kirkon muodollinen seremoniarooli tasa-vallan vuosipäivänä pidetyssä jumalan-palveluksessa, johon osallistuu parla-mentin jäseniä, muistuttaa muiden mai-den vastaavia juhlapäiviä. Sotilasparaa-tin yhteydessä pidettävä kenttäpiispan puhe ja rukous ovat herättäneet kriittistä keskustelua: tarvitaanko kirkon läsnä-oloa todella tällaisessa tilanteessa? Toi-saalta mediassa on huomattavasti vä-hemmän esitelty useiden Irakissa ja Af-ganistanissa palvelleiden virolaissotilai-den positiivista palautetta kenttäpapin läsnäolosta ja asenteesta vaikeissa olo-suhteissa. Puolustusvoimat ovatkin Vi-rossa ammattikunta, johon yhteistyö kir-kon kanssa on eniten juurtunut. Sairaa-loissa ja poliisivoimissa kirkon läsnäolo näkyy selvästi vähemmän.
Kouluissa ei anneta uskonnonope-tusta. Vain pieni osa valtion kouluista on järjestänyt vapaaehtoisuuteen ja neut-raaleihin lähtökohtiin perustuvaa
tun-nustuksetonta uskonnonopetusta. On kuitenkin huomattava, että kirkot, eten-kin luterilainen kirkko, on pystynyt jär-jestämään yksityisiä kouluja, ja maksuis-ta huolimatmaksuis-ta on riittävästi vanhempia, jotka mielellään maksavat lasten mah-dollisuudesta saada kristillistä uskoa ja arvoja korostavaa opetusta. Esimerkkei-nä tällaisista kouluista ovat Tallinna Toomkool, Tallinna Kaarli Kool sekä Tarton Luterilainen Peetri Kool.
Virolaiset ovat pitkään olleet kirjan kansaa. Virossa on luettu paljon, koulut ovat olleet korkeatasoisia ja sivistys Eu-roopan keskitasoa huomattavasti kor-keampi. Suomeksi hauska ilmaisu ”raa-matu rahvas” ei loista enää yhtä kirkkaa-na kuin 50 vuotta sitten, mutta oman veronsa internetin pintapuolisuudesta ja haittavaikutuksista saavat maksaa kaik-ki muutkaik-kin kansat.
Toisinaan voi kuitenkin huomata ter-veen sivistyksellisen itsetunnon nousua, kun hieman yli 20 vuoden kuluttua on lähestymässä vironkielisen Raamatun vuosipäivä, ja sen johdosta mietitään työn aloittamista uuden käännöksen laa-timiseksi. Vastikään on käynnistynyt hanke ainakin yhden uuden raamattu-käännöksen valmistumiseksi vuodeksi 2039, jolloin tulee kuluneeksi 300 vuotta ensimmäisen kokonaisen Raamatun (apokryfeineen) julkaisemisesta.
On sanottava, että Raamatun kult-tuurivaikutus herättää enemmän huo-miota kuin sen todellinen käyttäminen kansan parissa ja kirkon piirissä tuntuu siltä, että tehdäänpä millainen tekstilai-tos tahansa, marginaaliseksi se jää joka tapauksessa. Kuitenkin esimerkiksi
31.10.2015 Tallinnan Teologisessa Insti-tuutissa järjestetyssä ensimmäisessä Raamattu 2039 -seminaarissa oli koolla suuri joukko vanhempaa ja nykyistä kääntäjä- ja opettajasukupolvea sekä muutama kulttuurin asiantuntija. Raa-matun käännöstyö voisi olla sen arvoi-nen, että työ ei olisi pelkästään kirkkojen ja Viron Pipliaseuran resurssien varassa vaan että myös valtio voisi tukea sitä aineellisesti.
Kansan elämä kulkee pitkälti kristil-lisen elämänmuodon antamien mallien ohi. Joulunvieton kaupallisuus on samaa luokkaa kuin Lontoossa, Berlinissä ja Helsingissä. Sairaaloiden tueksi järjestet-tävät joulukolehdit toteutetaan television avulla ilman kirkon läsnäoloa. Kuitenkin Viron Evankelis-luterilaisen Kirkon omistama ja myös valtiolta jonkinlaista tukea saava Diakoniasairaala Tallinnas-sa on kanTallinnas-san parisTallinnas-sa hyvässä maineesTallinnas-sa.
Jotkut katsovatkin kirkon ainoaksi teh-täväksi työn, jota se tekee katulasten, päihderiippuvaisten ja kuolevien parissa.
Sekularisaatioon liittyy muuan eri-koinen sisäinen paradoksi: yhdet valitta-vat, että kirkon äänen pitäisi kuulua sel-vemmin yhteiskuntakriittisissä asioissa, joissa kaivataan riippumattomia näkö-kulmia jopa poliittista päätöksentekoa myöten. Toiset muistuttavat, että kirkon pitäisi olla erillään kaikista valtion ja yhteiskunnan asioista, vailla mahdolli-suuksia käyttää julkista mediaa. Näiden ihmisten mielestä kirkon tulisi puhua vain omille jäsenilleen.
Viime kesänä pakolaisten vastaanot-tamisen teema nosti mielestäni varsin odottamattomalla tavalla esiin
kysymyk-sen mainitsemastani virolaisten sisäises-tä identiteetissisäises-tä. Kun keskusteltiin vas-taanotettavien pakolaisten kotiuttami-sesta, toimeentulosta ja integraatiosta, esitettiin ajatus, että Syyrian kristityt olisivat sopivimpia maahanmuuttajia.
Ottaen huomioon heidän identiteettinsä heidän olisi helpompi sopeutua maahan, jonka kulttuurinen tausta on kristillinen.
Perustelu tuli esiin mielenkiintoisessa yhteydessä, koska muuten ei Virossa kohtaa oman kristillisen kulttuuritaus-tan korostamista. Ilmiö on ehkä vähän samankaltainen kuin sotilaspappien hyvä maine kriisimaissa palvelleiden so-tilaiden parissa – kriisit nostavat esiin syvällisiä pohdintoja sekä tietoisesti että myös alitajuisesti.
Miten kirkko toimii muuttuvassa tilanteessa?
Kirkon tilannetta vaikeuttaa usein me-dian toiminta, joka ei aina sovi muuten siedettävään julkiseen ilmapiiriin. Esi-merkiksi Päevaleht on säännöllisesti jopa kymmenen vuoden ajan julkistanut pila-juttuja kristinuskosta ja kirkon henki-löistä, myös arkkipiispasta, jollaisia sivis-tyneessä maassa yleensä ei julkaista. Us-konnollisten teemojen käsittely lienee ai-noa alue, jolla ateistinen neuvostoaika elää omaa jatkoaikaansa. Tämä edesaut-taa sellaisen ilmapiirin muovautumista, jossa pyhiä alueita ei ole. Kysymys ei tuolloin ole asiallisesta teemaan keskitty-västä keskustelusta tai kritiikistä vaan lähinnä verbaalisista karikatyyreistä.
Kirkko on yleensä katsonut parhaaksi olla puuttumatta asiattomaan viestin-tään.
Kirkon oma käsitys nykyisestä tilan-teesta ei luonnollisestikaan voi olla yksi-selitteinen. Ensinnäkin kastettujen mää-rän perusteella kirkko saa laskea jäsen-määräkseen noin 150.000–200.000 hen-keä ja ortodoksinen kirkko ilmoittaa jä-senmääränsä suurin piirtein saman suu-ruiseksi. Kirkkoa jäsenmaksulla tuke-vien määrä puolestaan on noin 30.000 henkeä. Kirkossa aktiivisesti toimivien vapaaehtoisten määrä on viime vuosina lisääntynyt ja kirkko saa iloita tietoisesti omaa aikaa ja osaamistaan palkattomasti uhraavien jäsenten aktiivisuuden nou-susta. Sekularisoituneessa ympäristös-sämme valtaosa työntekijöistä on sitä mieltä, että on pidettävä kiinni perintei-sistä kristilliperintei-sistä arvoista ja toimintata-voista etenkin niissä kysymyksissä, jotka koskevat uskoa ja tavanomaista moraalia kuten avioliittoa. Kirkossa traditioon no-jautuvat periaatteet pyritään pitämään erillään uusiutuvista toimintatavoista ja menetelmistä.
Lopuksi
Mikäli sekularisaatio ymmärretään kai-ken muun ohella myös rajoitusten pois-tamiseksi ihmisen itsenäiseltä päätösval-lalta sekä moraalisen autonomian ulotta-miseksi kaikkialle, olisi johdonmukaista puhua myös siitä, miten myös ihmisen vastuu ulottuu kaikille elämänalueille.
Sekulaari ihminen ei pidä tilanteesta, jossa hän itse ei ole vapaa subjekti ja kaikkien päätösten suvereeni isäntä. Täl-laisessa yhteydessä on hyvin vaikea esit-tää vakavasti kysymystä, miksi Jumala sallii pahan tapahtua. Jos lähtökohtana on, että Raamatussa esille tulevien
peri-aatteiden ei anneta rajoittaa ihmisarvoon perustuvia vapauksia, silloin ihmisen omavaltaisten päätösten osaksi lankeaa oma jakamaton ja rajoittamaton tulos-vastuunsa, niin henkilökohtaisesti, yh-teiskunnallisesti, ympäristöllisesti kuin globaalistikin. Itsenäisen päätösvallan ihaileminen ja vastuun kantaminen sen kaikista seurauksista tuntuvat ajautuvan nykyajan virolaisessa filosofisessa ja yh-teiskunnallis-poliittisessa keskustelussa eroon toisistaan: ajetaan edellistä ilman jälkimmäistä.
Virossa vallitsevaa tilannetta kuvas-taa kirkon muovaaman yhtenäiskulttuu-rin sirpaloituminen sekä menneiden
su-kupolvien itsestäänselvyyksinä pitämien asioiden unohtaminen ja hylkääminen.
Tähän liittyy samalla kertaa määrittele-mättömän henkisyyden ja hengellisyyden uudelleen muovautuminen. Tämän pro-sessin kulkua on vaikea seurata tai ym-märtää, eikä uushenkisyyttä vaikuta oh-javan kukaan eikä mikään. Tässä yhtey-dessä historia tuntuu olevan sokea. Ih-misten uskonnollisten ajatusten ja valin-tojen taustalla vaikuttavat monesti alita-juiset prosessit ja muutokset. Koska ih-minen ei monestikaan huomaa tällaisia muutoksia, kirkonkin on vaikea reagoida niihin.