n Tarton teologisen tiedekunnan dekaa-nina on toiminut vakituisesti vuodesta 2006 kirkkohistorian professori Riho Altnurme(s. 1969). Hän on tutkimuk-sissaan erikoistunut erityisesti Viron toi-sen maailmansodan jälkeiseen kirkkohis-toriaan. Väitöskirjan otsikko oli Eesti Evangeeliumi Luteriusu Kirik ja Nõuko-gude riik 1944–1949. Hän on harjoitta-nut paljon yhteistyötä suomalaisten kirk-kohistorioitsijoiden ja Helsingin yliopis-ton kirkkohistorian laitoksen/osasyliopis-ton kanssa ja oli mukana vuonna 1996 Tar-tossa järjestetyssä ensimmäisessä viro-lais-suomalaisessa kirkkohistorioitsijoi-den konferenssissa. Siellä sai alkunsa Vi-ron kirkkohistoriallinen seura, jonka esi-miehenä Altnurme myös toimii. Hänen vaimonsa on uskontososiologi Lea Altnurme.
MK: Voisitko aluksi kertoa hieman omasta urastasi teologina?
RA: Olin opiskelemassa historiaa (1990–1994), kun teologinen tiedekunta Tarton yliopistossa avattiin uudelleen 1991. Aloin käydä kiinnostuneena kuun-telemassa teologian luentoja sivuaineena ja erikoistuin kirkkohistoriaan. Lopetin korkeakouluopintojen ensimmäisen as-teen historioitsijana. Maisteriopintoja varten valitsin teologisen tiedekunnan voidakseni paremmin perehtyä aihee-seen. Silloin ei teologisessa ollutkaan ai-van omia kirkkohistorian asiantuntijoita, vaan toisten tiedekuntien opettajat luen-noivat kirkkohistoriaa. Niinpä historian osastolla sai käytännössä paremman koulutuksen kirkkohistoriassa.
Vuonna 1991 teologinen tiedekunta aloitti seitsemän opettajan voimin. Siinä ryhmässä kielten opettajilla oli dominoi-va osa, ja se olikin alussa tärkeää. Ajan
mittaan tiedekunta kasvoi, ja paljon aut-toivat ulkomailta tulleet vierailevat opet-tajat. Kirkkohistorian minulle tekivät jännittäväksi historian osaston opettaja Jüri Kivimäe, joka on nykyään profes-sorina Toronton yliopistossa, ja legendaa-rinen virolainen historioitsija Sulev Vahtre, nykyään jo manan mailla, joka oli yliopistossa myös yksi teologisen tie-dekunnan henkiin herättämisen alkuun-panijoita.
Teologisessa tiedekunnassa itsessään oli epäilemättä suosituin opettaja sen en-simmäinen dekaani, Vanhan testamen-tin tutkija Kalle Kasemaa (nyt emeri-tus), joka toimi (ja toimii edelleen) paljon lukeneen ja sivistyneen ihmisen esikuva-na. Ehkä yksi oleellisimpia eroja nykypäi-vään oli suurempi luovuus – silloin imp-rovisoitiin paljon, nyt toimitaan sääntö-jen mukaan. Ja muutenkin meillä on nyt 21 vakituista työntekijää, mikä on kolme kertaa enemmän kuin alkuaikoina. Roh-kenen myös arvioida, että tasomme on noussut vahvasti.
Maisterintutkinnon puolustamisen 1997 jälkeen ryhdyin teologian tohtori-opiskelijaksi ja suoritin tutkinnon vuon-na 2000. Maisteri- ja tohtoriopintojen ku-luessa pidin jo luentoja, mikä oli tarpeen, koska kirkkohistorian asiantuntijoista oli teologisessa tiedekunnassa alkuaikoina pulaa.
Vuosina 2001–2004 toimin vanhem-pana tutkijana Helsingin yliopiston teo-logisen tiedekunnan professorin Aila Lauhankoordinoimassa EU-projektissa Churches and European Integration (Kirkot ja Euroopan integraatio), jonka yhtenä partnerina oli Tarton yliopisto.
Vuodesta 2003 lähtien toimin Tarton teo-logisen tiedekunnan virkaa toimittavana dekaanina. Vuonna 2005 minut valittiin kirkkohistorian professoriksi ja seuraa-vana vuonna dekaaniksi. Kun katson taaksepäin, urakehitykseni näyttää var-sin nopealta. Yksi syy siihen on se, että tiedekunnan kehitys näinä vuosina oli varsin nopeaa, ja toinen syy on erilaiset yhteensattumat.
MK: Ovatko muiden tieteenalojen edustajat koskaan tiedekunnan uudel-leen avaamisen jälkeen kyseenalaista-neet teologian oikeutta olla osa Tarton yliopistoa?
RA:En tiedä yhtään tapausta, jolloin joku olisi asettanut tiedekunnan olemas-saolon kyseenalaiseksi. Joskus sellaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaisten kysymysten parissa tiedekunta työsken-telee, ovat saattaneet suhtautua meihin epäilevästi, mutta yleinen asenne on ollut melko suopea. Mitä enemmän olemme tehneet yhteistyötä toisten alojen ihmis-ten, esimerkiksi kulttuuriteorian huip-pututkimusyksikön, kanssa, sitä parem-maksi on molemminpuolinen ymmärtä-mys tullut. Nykyään teologia on yksi Tar-ton yliopisTar-ton vastuualoista, mikä on vahvistettu sopimuksella koulutus- ja tie-deministeriön kanssa. Se merkitsee, että teologian asema yliopistossa on vahvempi kuin monella muulla erityisalalla.
MK: Entä vihamieliset reaktiot yli-opistomaailman ulkopuolelta?
RA: En ole myöskään yliopiston ul-kopuolella törmännyt vihamielisiin reak-tioihin kuin ehkä joissakin anonyymeissä internetkommenteissa, mutta luulen, että niiltä kommentaattoreilta saavat
kritiikkiä kaikki. Teologinen tiedekunta hyväksytään, ilmeisesti kiitos sen, että meidät nähdään hieman eri valossa kuin kirkon tunnustukselliset oppilaitokset, joiden valtiollinen rahoitus ei todennä-köisesti tulisi edes kyseeseen.
On vaikea arvioida, kuinka paljon julkisuudessa tehdään eroa uskonnon ja teologian tutkimisen välillä. Ateismi ei ole Virossa kovin helposti omana identi-teettiryhmänään tunnistettavissa. Jos joku sen edustaja pitäisi nimetä, niin ehkä kyseeseen tulisi Martin Vällik, nettiportaali skeptik.ee:n johtaja, joka on protestoinut Viron kansallishymnin kol-mannen säkeistön laulamista vastaan. Se alkaa ”Su üle Jumal valvaku, mu armas isamaa!”. Hän on myös käynyt tiedekun-nassa haastatteltavana tutkimusta var-ten. Hänen portaalinsa käänsi kyllä 2008 suomesta viroksi Erkki Tuomiojan kannanoton, jonka mukaan teologia ei kuulu yliopistoon, mutta se ei herättänyt Virossa paljon vastakaikua. Keneltäkään virolaiselta poliitikolta ei ole vastaavaa kuultu. Teologia kärsii solidaarisesti kaikkien humanististen tieteiden kanssa samoista vaikeuksista – rahoituksen suh-teen olemme kaikki samassa veneessä.
MK: Teologisen tiedekunnan muo-dollisessa asemassa Tarton yliopistossa on viime vuosina tapahtunut eräitä muu-toksia. Millaisia ne ovat?
RA: Tarton yliopistossa vietiin läpi rakenneuudistus. Kaikki silloiset akatee-miset yksiköt (yhdeksän tiedekuntaa ja neljä oppilaitosta) koottiin neljäksi osas-toksi: humanistiset tieteet ja taiteet, lää-ketieteet, sosiaalitieteet sekä luonnon- ja eksaktit tieteet, joiden alla on 29
insti-tuutti-tyyppistä yksikköä. Monelle silloi-selle tiedekunnalle annettiin lupa säilyt-tää niiden perinteinen nimi. Näihin kuu-luivat teologinen, oikeustieteellinen ja ta-loustieteellinen tiedekunta. Samalla näil-lä yksiköilnäil-lä on yhtänäil-läiset oikeudet insti-tuuttien kanssa. Verrattuna entiseen tämä muutos tarkoittaa tietenkin suu-rempaa oman toiminnan koordinoimista muiden samassa osastossa toimivien yk-siköiden kanssa. Muutoksen käytännön toteutuksen näemme tammikuun 2016 alusta lähtien. Opiskelijoiden ja opetta-jien elämässä ei minkään pitäisi muut-tua, mutta hallinnossa hierarkia on eri-lainen kuin ennen.
MK:Millaista kansainvälistä yhteis-työtä tiedekunta on harjoittanut?
RA: Uudelleen avaamisen jälkeen teologista tiedekuntaa tuettiin aktiivises-ti ulkomailta. Erityisesaktiivises-ti Volkswagen-säätiö tuki tiedekunnan kehittämistä.
Tietenkin myös monet toiset organisaa-tiot olivat mukana tukitoimissa. Ulko-maiset yliopistot tarjosivat jatko-opiske-lumahdollisuuksia ja stipendejä meiltä valmistuneille, ja monet nykyisistä opet-tajista väittelivätkin ulkomailla (Chica-gossa, Baselissa, Marburgissa). Ajan mit-taan tieteellinen yhteistyö syveni ja aloi-tettiin yhteisiä tutkimusprojekteja. Pit-kän aikaa yhteistyökumppanina yhteis-ten symposiumien pitämisessa ja artikke-likokoelmien toimittamisessa oli Deut-sche Religionsgeschichtliche Studienge-sellschaft.
Itse muistelen kiitollisena jo aiemmin mainittua EU:n viidennen puiteohjelman rahoittamaa Churches ja European In-tegration -projektia. Vuosina 2006–2009
meillä työskenteli kuudennen puiteohjel-man rahoittama tutkimusprojekti Reli-gion in Education. A Contribution to Dia-logue or a Factor of Conflict in Transfor-ming Societies of European Countries.
Uskonnon ja tieteen suhteen tutkimuk-seen rahoitusta on tullut John Temple-ton -säätiöltä.
Monet kansainväliset tieteelliset jär-jestöt ovat järjestäneet konferensseja Tartossa. Suurin niistä oli Society of Biblical Literature -konferenssi vuonna 2010. Merkittäviä konferensseja ovat jär-jestäneet myös European Society for the Study of Science and Theology (ESSSAT) ja Commission Internationale d’Histoire et d’Etudes du Christianisme (CIHEC) vuonna 2012. Tutkijamme ovat saanet Humboldt- ja Marie Curie -stipendejä, ja eri henkilöitä on ollut mukana kansain-välisissä tutkimusryhmissä ja -verkos-toissa.
MK:Minne teologian opiskelijat pää-tyvät valmistumisen jälkeen?
RA:Valmistuneiden tiet ovat varsin erilaisia. Töitä löytyy kirkoista, erityises-ti luterilaisesta kirkosta. Tänä vuonna luterilaisen kirkon pastoraaliseminaaris-sa, joka on kirkon oma käytännöllinen koulutus ennen kirkollista työtä, kolmes-ta osanotkolmes-tajaskolmes-ta on kaksi meiltä valmis-tunutta. Kuten näkyy, monet eivät valit-se sitä tietä. Meillä on myös opiskelijoita ortodoksisesta kirkosta. He tekevät pa-pin töitä, mutta hankkivat sen ohessa meillä teologisen koulutuksen. Heitä roh-kaisee meidän entisen opiskelijamme, Tarton ortodoksisen piispanEelijan an-tama esimerkki [hän valmistui teologian maisteriksi Tarton teologisesta
tiedekun-nasta 2003].
Yksi vaihtoehto seurakuntapastorin työlle on papin työ jollakin erityisalalla:
armeijassa, vankilassa, poliisissa, sairaa-lassa. Kaikista niistä löytyy meiltä val-mistuneita. Kouluissa on uskonnonopet-tajia. Yksi yksityiskoulu Tartossa – Peetri kool – on meidän entisten oppilaidemme perustama. Yhden tutkimuksen mukaan alle puolet meiltä valmistuneista on töis-sä kirkoissa tai kirkollisissa organisaati-oissa. Loput hyödyntävät omia taitojaan ja tietämystään mitä erilaisimmissa teh-tävissä: on toimittajia, diplomaatteja, vir-kamiehiä ministeriöissä, liike- ja henki-löstöjohtajia, pankkialan ja informaatio-teknologian asiantuntijoita. Monet val-mistuneet ovat ansioituneet nuorina ru-noilijoina ja kirjailijoina.
MK:Miten tiedekunnan ja Viron lu-terilaisen kirkon suhde on kehittynyt vuodesta 1991 lähtien?
RA:Tiedekunnan uudelleen avaami-sen komiteassa oli luterilaiavaami-sen kirkon edustus, ja ensimmäiseksi tiedekunnan dekaaniksi tuli aiemmin Tallinnassa Teologisen instituutin dekaanina toimi-nut professori Kalle Kasemaa, mutta ins-tituuttia ei kuitenkaan suljettu. Silloin tällöin on mietitty oppilaitosten yhdistä-mistä, mutta kirkko on kuitenkin halun-nut säilyttää molemmat vaihtoehdot.
Kirkko on aina arvostanut tiedekuntaa ja ottanut meiltä valmistuneet töihin sa-moilla perusteilla kuin instituutista val-mistuneet. Vuosina 2001–2006 tiedekun-nassa toimi luterilaisen teologian oppi-tuoli, jonka tarkoitus oli tarkoitus syven-tää työskentelyä luterilaisen teologian parissa. Oppituolia tuki muutenkin
kir-kon ja tiedekunnan yhteistyötä tukenut Pohjois-Elben (nykyään Pohjois-Saksan) evankelisluterilainen kirkko Saksasta. Se projekti ei kuitenkaan jatkunut – tiede-kunnassa työskennellään luterilaisen teologian parissa paljon ilman omaa op-pituoliakin. Nykyään tiedekunnan ohjel-maneuvostossa on luterilaisen kirkon edustaja, ja monet tiedekunnan opettajis-ta ovat kirkon koulutuskomitean jäseniä.
Mitään painostusta kirkon taholta tiede-kunnan opetusta kohtaan emme ole
ko-keneet.
MK:Miltä näyttää tiedekunnan tule-vaisuus? Vieläkö Virossa tarvitaan teolo-gista asiantuntemusta 20 tai 30 vuoden kuluttua?
RA: Teologista kompetenssia tarvi-taan varmasti tulevaisuudessakin! Kuten tiedekunnassa tehty tutkimustyö osoit-taa, uskonnon muoto voi muuttua, mutta uskonnollisuus ei katoa.
MK:Kiitos haastattelusta!