Pohjois-Karjalan murre ja savolaismurteet

Pohjois-Karjala on noin 164 000 asukkaan maakunta Itä-Suomessa (Tilastokeskus 2016). Sen naapureina ovat pohjoisessa Kainuu ja Pohjois-Savo, etelässä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo ja idässä Venäjä. Maakunnan sisällä Pohjois-Karjala jakautuu kolmeen seutukuntaan: Pielisen Karjalan, Joensuun ja Keski-Karjalan seutukuntaan. Maakuntaliiton vuoden 2015 tilaston mukaan Pohjois-Karjalan asukkaista 3,4 prosenttia puhuu äidink ielenään jotain vierasta kieltä.

Puhujamääriltään viisi suurinta kieltä maakunnassa ovat laskevassa järjestyksessä ovat venäjä, somali, viro, englanti ja saksa. (Maakuntaliitto 2016.) Lukuun ottamatta viroa aineistoni in-formanteista löytyy muiden maakunnassa puhutuimpien vieraiden kielten edustajia.

Pohjois-Karjalan murteet kuuluvat suomen suurimpaan murreryhmään, savolaismurtei-siin, joka taas jaetaan seitsemään eri alaryhmään. Pohjois-Karjalan murteet muodostavat myös itäisiksi savolaismurteiksi kutsutun alaryhmän, jonka murrenaapureita ovat pohjoisessa Kai-nuun murteet, lännessä pohjoissavolaiset murteet ja etelässä Savonlinnan seudun välimurteet sekä kaakkoismurteet.

32 4.1.1 Murrepiirteet ja alueelliset erot

Aimo Turunen (1956) luonnehtii Pohjois-Karjalan murteiden olevan seurausta alueelle poh-joisesta, lännestä ja etelästä muuttaneen luterilaisen savolaisväestön ja alueella jo eläneen or-todoksisen karjalaisväestön kohtaamisesta. Kahden erimurteisen väestön kieli sulautui vähi-tellen yhteen ja karjalaisperäisten kylien kieli savolaistui: vain jäljet sanastossa saattavat osoittaa murteen alkuperää. (Mts.11–12, 26–27). Maakunnassa puhuttavassa murteessa on siis sekä savolais- että karjalaisperäisiä vaikutteita, ja Hannele Forsberg (1988: 13) toteaakin Pohjois-Karjalan murteen tyypillisten piirteiden ole van myös yleisiä muissa savolaismurteis-sa. Laajan savolaismurteiden ryhmää kuvaa hyvin Martti Rapolan huomio, jonka mukaan län-si- ja itämurteiden eroja, esimerkiksi d:n tai ts:n vastineita eriteltäessä, tulee samalla luetel-leeksi savolaismurteiden tunnusmaisimpia piirteitä (1962: 33-75,134-135).

Pohjois-Karjalan nykymurteelle tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa vokaalipiirteet, kuten pääosin l-alkuisten konsonanttiyhtymies yhteydessä esiintyvät svaavokaalit (heleppo), pitkien vokaalien aa ja ää diftongiutuminen (moa, peä) sekä ensitavun uo, yö, ie -diftongien oikeneminen (tuuvva, lyyvvä); konsonanttipiirteet, kuten ts-yhtymän ja kin-liitepartikkelin vastineet (mehtä; vieläkii), yleisgeminaatio (talloo) ja erikoisgeminaatio (nukkummaan); sekä morfologisisista piirteistä esimerkiksi aktiivin 3. persoonan muotojen pi-muodot (voipi). Ylei-sinä savolaismurteiden piirteinä voidaan pitää myös muun muassa myös diftongin reduktiota (kaekki, aena), ee:n labiaalistumista (kuuloo, peäsöö), katoa t:n heikon asteen vastineena (ehottomasti), mennä- verbin männä varianttia sekä aktiivin essiivimuotoista NUT-partisiippia (tiennynnä). (Palander & Kontkanen 2010: 45-48; Nupponen 2011: 45-48.)

Sen sijaan persoonapronomineista ei voida tehdä pitäviä murrealueen kattavia yleistyk-siä. Yksikön 1. ja 2. persoonan pronominivarianttien mie ja sie levikkialuetta itäisten savo-laismurteiden alueella ovat Pohjois-Karjalan etelä- ja keskiosat. Joensuun seutua on perintei-sesti pidetty mie- ja minä-alueiden rajana, sillä sitä pohjoisempana persoonapronominit ovat olleet minä, sinä -asuisia. (Turunen 1956: 81; Nupponen 2011: 51.) Mie-pronominin katso-taan kuitenkin levinneen maakunnassa jo pohjoisemmaksi, ja sitä tavakatso-taan Ilomantsissa, Juu-assa ja LieksJuu-assa saakka (Palander & Kontkanen 2010: 129; Tanskanen 2005: 89–93; Jämsä 2007: 55–59). On aiheellista huomata, että pikapuheen synnyttämiä supistumamuotoja kuten mulla, sulla, multa ja sulta on käytetty minä ja mie - muotojen rinnalla koko Pohjois-Karjalassa (Turunen 1956: 81), vaikka tänäkin päivänä monet yhdistävät niiden käytön pää-kaupunkiseudun kieleen.

33

Vaikka monet Pohjois-Karjalan murteen piirteet ovat yleisiä myös muissa savolaismur-teissa, omaleimaisuutta kuitenkin on, ja murre-erot ovat selvimmät murrealueen pohjoisten ja eteläisten osien välillä (Forsberg 1988: 13). Esimerkiksi Valtimolla puhuttava kieli voi kuu-lostavan kesälahtelaista kieltä savolaisemmalta (mts. 13). Pohjois-Karjalassa puhutut murteet jaetaan kolmeen alaryhmään, pohjois-, keski- ja eteläosien murteisiin (Forsberg 1988: 13-14).

Pohjoisosien murteita edustavat Valtimo, Nurmes, Lieksa ja Juuka. Keskiryhmään kuuluvat murteet maakunnan länsilaidalta itälaidalle, Outokummusta Ilomantsiin. Eteläosien murteiden alaryhmä erottuu piirteiltään pohjoisesta ryhmästä: eteläisiä pitäjiä edustavat Värtsilä, Tohma-järvi, Rääkkylä, K itee ja Kesälahti. Huomioitava on se, etteivät murrerajat kulje linjassa pitä-järajojen kanssa ja että murrepiirteiden levikki voi ajan mittaan muuttua. (Forsberg 1988: 14-15.) Tästä mie, sie -pronominien leviäminen on hyvä esimerkki. Kuten aiemmin mainitsin mie ei ole vanhastaan kuulunut Ilomantsin kieleen, mutta Palander ja Kontka nen (2010: 129) osoittavat sen esiintyvät nykyään ilomantsilaisnuortenkin kielessä.

Vaikka Rapolan (1962: 13) mukaan jyrkkiä rajoja naapurimurteiden välillä ei ole ja ne limittyvät huomaamattomasti toisiinsa, osoittavat erot maakunnan pohjois- ja eteläosien kie-len välillä aluemurteen sisäisen vaihtelun määrää. Nykyään nämä erot ovat toki jo tasoittu-neet. Palander ja Kontkanen (2010: 135) arvioivatkin, ettei murteiden tasoittumisen myötä ole tulevaisuudessa enää mielekästä jakaa Pohjois-Karjalaa kolmeen vyöhykkeeseen. On myös olennaista huomioida se, että Joensuu on koko maakunnan ainoa suuri kaupunki ja että valta-osa pohjoiskarjalaisista asuu nykyään Joensuun seudulla, millä voi olla vaikutusta asukkaiden kieleen. Pohjois-Karjalan murteiden sisäisen vaihtelun näkökulmaa ei tässä tutkielmassa pääs-tä käsittelemään informanttien vähäisen määrän ja epätasaisen maantieteellisen jakautumisen vuoksi.

4.1.2 Väistyvät ja säilyvät murrepiirteet

Edellä lueteltuja savolaismurteiden piirteitä tarkasteltaessa on olennaista muistaa, että kieli muuttuu. Jotkin puhujien leimallisiksi kokemat murrepiirteet väistyvät esimerkiksi leimatto-mampien yleiskielisten varianttien eduksi, jotkut harvinaistuvat, mutta jotkut sinnittele vät ja jopa leviävät.

Savolaismurteissa harvinaistuvia piirteitä ovat Palanderin (2008: 328–332) mukaan muun muassa moa, peä -tyyppinen diftongiutuminen, ee:n labiaalistuminen, liudennus,

män-34

nä-variantti sekä essiivimuotoinen aktiivin NUT-partisiippi. Johanna Alpian (2005) joensuu-laisnuorten, Petra Jämsän (2007) lieksalaiskoululaisten sekä Palanderin ja Kontkasen (2010) ilomantsilaisnuorten kotimurteen tuntemuksesta saamat tulokset tukevat harvinaistuvia piir-teitä koskevia käsityksiä. Pirjo Tanskasen (2005: 131) juukalaisnuorilla tekemä reaaliaikais-tutkimus osoittaa viitteitä edellisten lisäksi myös diftonginreduktion sekä loi-monikon väis-tymisestä. Jämsä (2007: 79) taas raportoi vähäisestä aktiivin indikatiivin yksikön 3. persoonan pi-päätteen käytöstä.

Edellä luetellut murrepiirteet ovat kautta linjan katoamassa nuorten puheesta, vaikka niitä muutama niitä ilmoittaisikin käyttävänsä. Murrepiirteet vähenevät tytöillä useammin kuin pojilla (esim. Tanskanen 2005: 130; Jämsä 2007: 77-79). Alpia kertoo joidenkin nuorten vielä tuntevan ja käyttävän leimallisia piirteitä kuten diftongiutumista ja ee:n labiaalistumista, mutta korostaa nuorten pyrkivän myös eroon niistä (2005: 107, 122). Mainitut piirteet ovat väistymässä myös ilomantsilaisnuorten puheessa, ja käytännössä väistyneinä Palander ja Kontkanen pitävät essiivimuotoista NUT-partisiippia sekä liudennusta (2010: 134). Myös vielä elävä piirre, savolaismurteille ominainen svaavokaali osoittaa harvenemisen merkkejä Pohjois-Karjalassa ja etenkin nuorten kielessä. (Alpia 2005; Tanskanen 2005; Jämsä 2007.) Svaa on yleisempi miehillä kuin naisilla ja tavallisempi maaseudulla kuin kaupungissa tai kaupungin reuna-alueilla (Nupponen 2011: 49). Svaavokaalia pidetään leimallisena murteelli-suutena ja siihen liitetään ominaisuuksia kuten maalainen, maskuliininen ja reipas (N uolijärvi 1986: 62-66, 92, 96; Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 75-77; Mantila 2004: 329).

Yleisesti ottaen sekä savolaismurteissa että Pohjois-Karjalan murteissa säilyneitä mur-repiirteitä ovat ts:n ht-variantti, kato tai siirtymä-äänteet j, v tai h t:n heikon asteen vastineena sekä yleisgeminaatio ja itämurteiden erikoisgeminaatio (Tanskanen 2005: 131; Jämsä 2007:

77; Palander & Kontkanen 2010: 125-126; Nupponen 2011: 47-50). Myös edellä mainittu itämurteille ominainen yksikön 3. persoonan pi-pääte on vaikuttaa toistaiseksi säilyneen hyvin (Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 94-95). Sitä käyttää muun muassa Palanderin ja Kontkasen tut-kimista ilomantsilaisnuorista kirjoitelmissaan neljännes (2010: 126) ja jopa osa Jämsän in-formanteista, vaikka hän luonnehtiikin määrää vähäiseksi. Huomattavaa on, että vielä tällä hetkellä elävissä piirteissäkin alkaa näkyä horjuvuutta yleiskielistymisen suuntaan. Nupposen mukaan on viitteitä siitä, että ts:n vahva-asteinen ht-variantti olisi menettämässä alaa prestiisi-asemassa olevalle länsimurteiselle tt-variantille. Muutoksen voi havaita esimerkiksi lukusa-nassa seitsemän. (Nupponen 2011: 47). Jämsä taas raportoi lieksalaiskoululaisten käyttävän sekä yleiskielistä ts- että murteellista ht-variantteia rinnan (2007: 77).

35

Murteenpuhujien positiivisina pitämät piirteet säilyvät negatiivisesti leimautuneita piir-teitä paremmin, kuten Johanna Vaattovaaran (2009) kuvaama jälkitavujen h pellolaisnuorten puheessa. Vaattovaaran mukaan alueen imago, historialliset prosessit sekä alueelliset diskurs-sit vaikuttavat asukkaiden itsetuntoon ja diskurs-siten siihen, mikä piirre säilyy ja mikä väistyy. Pello-laisten tapauksessa omaan murteeseen liitetään muun muassa avoimuuden ja ystävällisyyden merkityksiä ja ne projisoituvat myös kotimurteen leimalliseen h:hon. (2009: 242.)

Leimallisista murrepiirteistä vankinta suosiota myös nuorten kielenkäyttäjien kesken nauttivat yleis- ja erikoisgeminaatio sekä ja yksikön 1. ja 2. persoonapronominit mie ja sie.

Suomalaisten kielenkäyttäjien on havaittu pitävän yleisgeminaatiota negatiivisena piirteenä, ja sen on huomattu olevan erityisesti kaupunkimurteissa välteltävä piirre (Silvennoinen 1980:

91-94). Vastoin yleistä linjaa ainakaan Joensuussa geminaatiosta ei pyritä eroon (Alpia 2005:

122). Geminaatioilmiöt ovat olleet havaintojen mukaan yleisiä myös Juuan, Lieksan ja Ilo-mantsin nuorisolla (Tanskanen 2005: 131; Jämsä 2007: 77; Palander & Kontkanen 2010:

125).