Konsonantti-ilmiöt

4.3.1 Yleisgeminaatio

Yleisgeminaatiossa lyhyen painollisen tavun jälkeinen yksinäiskonsonantti kahdentuu, kun sitä seuraa pitkä vokaali tai diftongi, kuten sanoissa tullee, jottain ja juoksentelloo (esim. Tu-runen 1956: 14-15). Yleisgeminaatio on geminaatioilmiöistä laajalevikkisin ja sitä tavataan itämurteiden lisäksi Peräpohjolassa, keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa, Hämeen lou-naisosissa sekä Ala-Satakunnassa (Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 46). Mantila (2004: 326) muistuttaa kuitenkin, että levinneisyytensä vuoksi yleisgeminaatiosta ei yksinään pysty päät-telemään puhujan murrealuetta. Yleisgeminaatio on yleine n ja elävä piirre erityisesti maaseu-dulla, mutta osoittaa selvää variaatiota kaupungeissa, joissa nuoret ja naiset sitä karsivat pu-heestaan (mts. 326).

Informanteista M6 ja N1 tunnistavat yleisgeminaation aluemurteen piirteeksi. M6 käyt-tää esimerkkeinä muotoja kottiin ja tappaa 'tapaa'.

20. – – ja sittem mie puhun tällä tavalla, lähetään kottiin ei kotiin tai just tällä ta-valla – – [M6]

Kottiin-muotoa M6 pitää esimerkkinä aluemurteen yleiskielestä poikkeavasta intonaatiosta, ja viittaa intonaatioon tarkoittaessaan yleiskielestä poikkeavia piirteitä myöhemminkin haastat-telussa. M6:n käyttämä intonaation käsite on tässä tapauksessa virheellinen, sillä kielitieteessä se tarkoittaa puheen sävelkulkua, joka voi olla vaihteleva tai monotoninen (Mielikäinen &

39

Palander 2014: 121). Mielikäisen ja Palanderin mukaan intonaatio esiintyy monissa kansan-lingvistisissä esimerkeissä, useimmiten oikein käytettynä, mutta toisinaan termin merkitystä ei ole tunnettu (mts. 121).

Antamiensa geminaatioesimerkkien lisäksi M6 muun muassa arvioi puhuvansa nop-peesti ja luonnehti myös lastensa murteen puhumista. Esimerkkinä lapsensa murteesta M6 näytti haastattelijalle puhelimensa pikaviestisovelluksesta koululaisen hänelle lähettämän viestin ”niin miekki sinnuu”. Geminaatio vaikuttaa siis kuuluvan myös M6:n kotikieleen. Kai-ken kaikkiaan M6:lla oli runsaasti konsonanttien pidentymiä, joista monet olivat yleis- sekä erikoisgeminaation asemissa, mutta osa myös näiden asemien ulkopuolella.

M6:n mainitsema "kun tappaa ihmisen", tavata-verbin yksikön 3. persoonan geminoitu-nut muoto, oli taas hänelle tuttu suomen kurssilta, jossa minimiparilla oli havainnollistettu paikallisen puhekielen eroa yleiskieleen. Tavata ja tappaa -verbejä käytetään usein suomen opetuksessa ja materiaaleissa oso ittamaan vokaalin- ja konsonantin kvantiteetin merkitystä (ks. esim. Tempakka & Uusi-Hallila 2005: 40-42).

Opettajataustainen N1 toi yleisgeminaation esille pohtiessaan sitä, missä päin Pohjois-Karjalaa murre on hänelle mieleisintä. Hän kertoi pitävänsä erityisesti siitä, miten Kiteellä puhutaan:

22. Erityisesti Tohmajärven ja Kiteen Kitteen, nii he puhuvat minusta kaunista.

[N1]

Vaikka N1:llä on suomenopettajatausta, hän ei kuitenkaan nimennyt ilmiötä eikä antanut yleisgeminaatiosta muita esimerkkejä. Tulkitsenkin Kiteen tietoisen toistamisen Kitteenä ta-voitteena korostaa paikallista ääntämystä ja aluemurteelle tyypillistä piirrettä. Kitteen koros-taminen on myös eräänlainen murrematkimus. Mielikäisen (2006: 103) mukaan murrematki-muksista erottuu matkimustyyppi, jossa korostetaan murrealuetta tai tiettyä paikkaa.

Yleisgeminaatiotapauksia käyttivät puheessaan, mutta eivät maininneet niitä erikseen, naiset N2 ja N13. N2:n haastattelussa muoto mittään esiintyi kaksi kertaa:

23. – – se on ihan helppo ymmärtää koska ei oo mittään no erikoisäänettä – – [N2]

24. – – se on parempi kuin ei mittään – – [N2]

40

On mahdollista, että N2:n tuottama geminaatallinen pronomini mittään on hänelle luonteva muoto, sillä hän on todennäköisesti kuullut sitä sekä ilmauksessa ei mittään niin Pohjois-Karjalassa kuin Pohjois-Savossa, josta hänen puolisonsa on kotoisin.

N1:n lisäksi myös niin ikään opettajataustainen N13 oli tietoinen geminoit umisesta, mutta toisin kuin N1 hän nimesi ilmiön oikealla termillä, minkä vuoksi en varsinaisesti laske häntä mukaan geminaation havainneisiin. Yllättävää N13:n geminaatiokäsityksissä on se, ettei hän kiinnittänyt huomiota omassa puheessa esiintyviin useisiin geminaatiotapauksiin:

25. Em minä tiiä, naapurit puhhuu minun kanssa ihan tämmöstä yleiskieltä. [N13]

26. Mutta meillä päin ei ole sellaisia eroja. Puhutaan vain venäjää mutta en nyt os-saa sanoa onko siinä jotakin erilaista. [N13]

27. Kun yritän sanoa saman asian venäjäksi pittää vähän miettiä. [N13]

28. Että jos joku mulle ruppeis puhumaan joku vaikka Pohjanmaan murteella niin mä olisin varmaan shokissa. [N13]

N13 on mielenkiintoinen informantti siksi, että hän pitää itseään hyvin yleiskielisenä ja suh-tautuu aluemurteeseen jokseenkin välttelevästi. Hän kertoo, ettei ole itse omassa elämässään törmännyt murteeseen, eikä usko ymmärtävänsä murteita tai erottavansa niitä toisistaan. N13 kuitenkin kertoi jonkun huomauttaneen hänelle, että hänet tunnistaa puheesta pohjoiskarja-laiseksi. Tämä viittaa siihen, että vastoin N13:n käsitystä paikallismurre on havainnoitavissa myös hänen puheessaan. Ristiriita N13 :n itsearvion ja haastattelunauhoitteen välillä osoittaa, ettei kielitieteellisen koulutuksen saanut henkilökään välttämättä kykene arvioimaan itseään objektiivisesti kielenpuhujana.

4.3.2 Itämurteiden erikoisgeminaatio

Palanderin mukaan itämurteiden erikoisgeminaatio tapahtuu, kun konsonantti edeltää pitkää vokaaliainesta pitkän painollisen tavun tai pitkän tai lyhyen painottoman tavun jäljessä (1987a: 21). Kuten yleisgeminaatio, erikoisgeminaatiokin on vähittäinen äänteenmuutos, jon-ka edetessä pidentyneen konsonantin kesto lähestyy täysgeminaattaa (mts. 11-13).

Kettunen (1940/1981: 2) on merkinnyt erikoisgeminaatiota valtaosaan itäisten savo-laismurteiden pitäjistä, ja Turusen (1959:190) mukaan yksinäiskonsonantin pidentymistä tai

41

geminoitumista on erikoisgeminaatioehdot täyttävissä tapauksissa kaikkialla murrealueella.

Palanderin (1987a: 52) mukaan erikoisgeminaatio on Pohjois-Karjalan murteille ominainen piirre: sen ydinaluetta ovat Juuan ja entisen Pielisjärven seutu ja Pohjois-Karjalan keskiosat.

Palander huomauttaa geminaation olleen 1920–30-luvuilla laaja-alaisempaa kuin Kettunen esittää kartassaan ja ulottuvan noin sata kilometria sekä pohjoiseen että etelään Kettusen hahmottelemista rajoista (1987a: 50-51).

Erikoisgeminaatio on Pohjois-Karjalassa elinvoimainen murrepiirre. Palanderin ja Kontkasen (2010: 125) tarkastelemista ilomantsilaisnuorten kirjoitelmista 67 %:ssa käytettiin erikoisgeminaatiota, ja Alpian (2005: 94) haastattelemista joensuulaislukiolaisista vielä eri-koisgeminaation tunnisti kotimurteen piirteeksi 63 % vastaajista. Palander osoittaa erikoisge-minaation olevan vielä nuori äänenmuutos ja keskeneräisessä vaiheessa (Palander 1987a: 11-14). Koska erikoisgeminaatio ei ole vielä ehtinyt täysgeminaattaan asti, monet kielenkäyttäjät eivät havaitse käyttävänsä sitä (mts. 210-214).

Ainoa erikoisgeminaation sisältävän muodon murrepiirteenä esitellyt oli N1, joka käsitti sen lausumisen tai ääntämisen ominaisuudeksi:

29. [H: Et on jotain sellasia omia sanoja tässä murteessa] Tai ei sanoja vaan miten lausutaan eri tavalla. Tulkkee tai ei se ole tulkkee vaan jotenki – – [N1]

N1 oli epävarma tuottamastaan imperatiivimuodosta, ja hän huomauttikin haastattelussa, ettei osaa imitoida tai antaa tarkkoja esimerkkejä aluemurteesta. Parikymmentä vuotta maakunnas-sa asuneena hän on kuitenkin epävarmuudestaan huolimatta selvästi tietoinen ilmiöstä. Yleis-geminaation yhteydessä esittelemieni seikkojen lisäksi N1:n epävarmuus osoittaa sitä, etteivät haastattelemani opettajat eroa murteen havainnoijina maallikoista.

N1:n havaitseman tulkkee-muodon lisäksi erikoisgeminaatiota esiintyy aineistossa M6:n sekä N13:n haastatteluissa. N13 tuottaa muodon ainakkii ja M6 jossakkii, miekki, käyttiin ja tuntteita. M6:n tuottamissa muodoissa kaippaan, käyttiin ja tuntteita erikoisgeminaatio esiin-tyy ensimmäisen ja toisen tavun rajalla. Tuntteita-muodossa geminoituu konsonanttiyhtymän nt jälkimmäinen osa. Suomen yleiskielessä on kaksitoista konsonanttiyhtymää, joiden jälkiosa voi esiintyä geminaattana (Palander 1987a: 108).

Merkillepantavaa on se, että kuudesta aineistossa esiintyvästä erikoisgeminaatiotapauk-sesta kolme sisältää kin-liitepartikkeliin. Tämä ei ole yllättävää, sillä Palanderin (1987a: 160) mukaan erikoisgeminaatio on muita tapauksia pidemmällä juuri liitepartikkelisissa tapauksis-sa. Sydän-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tavataan kin-liitteen vahva-asteista, pitkävokaalista,

42

loppu-k:lliseen lähtömuotoon palautuvaa varianttia -kii^x,, joskin myös lyhytvokaaliset muodot ovat tapauksesta riippuen mahdollisia. Kainuussa vahva-asteinen variantti on tyyppiä -ki^x, kun taas Keski-Suomen murteissa sekä keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa liitepartikkeli on lyhytvokaalinen -ki^x ~ ki(n). Palander kertoo aineistossaan k:llisten varianttien olevan enem-mistönä ja heikkoasteisten muotojen olevan keski- ikäisillä ja nuoremmilla väistymässä. Tästä poikkeuksena ovat kiinteät jossai^x, jottai^x -muodot. (Palander 1987a: 158-159.) M6 käyttää heikkoasteisen muodon sijaan vahva-asteista jossakkii-muotoa. M6:lla kin-liitteen sisältävien muotojen vokaalinpituus vaihtelee, mihin saattaa vain olla syynä suomen vokaalinkeston ajoittainen horjuminen henkilön idiolektissä.

4.3.3 d:n kato

t:n heikko aste ja sen vastineet ovat perinteisesti olleet yksi keinoista määritellä ja rajata mur-realueita. Itämurteissa t:n heikon asteen vastineena on kato tai siirtymä-äänne v, j tai h (Rapo-la 1961: 33-34). Vaikka d ei ole täysin kuulunut suomen äännejärjestelmään, ja itäsuoma(Rapo-lai- itäsuomalai-sista murteista se on perinteisesti puuttunut tyystin, informanttieni äidinkielten äännejärjes-telmiin se kuuluu. Odotuksenmukaisesti valtaosa informanteista tuotti nykyisen yleiskielen mukaisia d:llisiä variantteja.

Katomuotoja tuotti neljä informanttia, joista yhdellä oli d:n sijalla siirtymä-äänne j. d:n kadon tiedosti murrepiirteeksi selvimmin M6, ja sitä käyttivät puheessaan hänen lisäkseen M12, N8 sekä N10.

30. Se [murre] on hyvin tavallista minulle jo eli en huomaa ees kovasti. Ees nii, en huomaa edes. [M6]

Ees-variantin lisäksi M6 tuotti muodon lähetään ja viittasi Turun murteesta puhuessaan sii-hen, että nähdä-verbi on Pohjois-Karjalassa nähhä. N8 käytti haastattelussa monikon 2. per-soonan omistusmuotoa meijän, ja M12 ja N10 korostivat haastatteluvastaustensa näkökulmia adverbeillä ehottomasti ja mahollisesti. Huomionarvoista esiintyvissä d:n katotapauksissa on se, että neljä kuudesta tapauksesta on hd-konsonanttiyhtymissä. Murteen on todettu säilyvän parhaiten juuri hd-yhtymässä (ks. esim. Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 44–45). Seuraavaksi parhaiten kato säilyy pitkän vokaaliaineksen jäljessä ja heikoimmin lyhyen vokaalin jäljessä.

(Nuolijärvi & Sorjonen 2005: 43–45; Silvennoinen 1980: 96–105.) Palander ja Kontkanen

43

(2010: 125) kertovat esiintymisjärjestyksen näkyvän ilomantsilaisnuorten tuottamissa teks-teissä. Esiintymisjärjestys selittäisi siis hd-yhtymän katotapausten korostumista katotapauksia tuottaneilla informanteilla.

Vaikka informantit käyttivät myös d:llisiä variantteja, ovat katomuodot löytäneet kiis-tatta paikkansa heidän idiolekteissaan. Kaikki aineiston d:n katotapaukset ovat varsin taaja-käyttöisiä, mikä voi viitata murrepiirteiden omaksumistendenssin suuntaan: käyttövoimaisim-pia murrepiirteitä omaksutaan harvinaisemkäyttövoimaisim-pia todennäköisemmin. Tietyn piirteen käyttövoi-malla tarkoitan sitä, että piirre on erityisen merkityksellinen tai hyödyllinen sitä käyttävän S2-puhujan vuorovaikutukselle. Pelkkä piirteen taajakäyttöisyys ei tee piirteestä käyttövoimaista, vaan sen omaksumisen taustalla vaikuttaa olevan jokin käyttötarpeeseen perustuva syy. M6, M12, N8 ja N10 ovat kukin sekä työnsä puolesta että siviilissä jatkuvassa kontaktissa alue-murteeseen tai - murteisiin ja murteenpuhujiin. Tämän vuoksi on perusteltua olettaa heidän omaksuneen katomuotoja nimenomaan lähiympäristöstään. Omaksutuilla katomuodoilla on myös käyttövoimaa heidän arjessaan.

Toisaalta katotapausten taustalla voi olla myös kadon leviäminen ja esiintyminen ni-menomaan taajakäyttöisissä lekseemeissä kuten mahollisesti. Nuolijärven ja Sorjosen (2005:

40) mukaan niin itäsuomalainen katovariantti kuin yleiskielinen d:kin ovat leviäviä piirteitä.

Vanhan katoedustuksen alueella kadon asema puheessa on vahva, d:n ääntämys lisääntyy taas lännemmäksi mentäessä. Katoedustus vaikuttaa kuitenkin levinneen myös Etelä-Suomeen, sillä Nuolijärven ja Sorjosen (2005:38) mukaan katovarianttia suositaan nimenomaan tietyissä hd-yhtymän sisältävissä sanoissa. Kato vaikuttaakin leviävän osaksi nykypuhekieltä juuri tie-tyissä taajakäyttöisissä lekseemeissä. (Mts. 38-45; Lappalainen 2004: 79–80).