Pintavesien kemiallinen tila

Pintavesien kemiallinen tila on pääosin hyvä vesienhoitoalueen pohjoisosassa, mutta eteläosassa hyvää huo-nompi (kuva 8.4). Tämä johtuu humusvesien kohonneesta riskistä kalaelohopean laatunormin ylittymiselle alueilla, missä kaukokulkeuma on lisännyt elohopean laskeumaa ja kertymistä kaloihin. Elohopean laatunormi voi ylittyä tyypillisimmin karuissa humusvesissä vesistöjen latvoilla.

Kuvasta 8.5 käyvät ilmi vesistöt, joista on ollut käytettävissä mittausaineistoa joko ahvenen elohopeapi-toisuudesta ja/tai metallien pitoisuuksista vedessä sekä vesistöt, joiden kemiallinen tila on määritetty asian-tuntija-arviona, mm. elohopean riskityyppien perusteella.

104 Koska elohopea on keskeisin syy hyvää huonompaan kemialliseen tilaan, on vesienhoitosuunnitelmassa esi-tetty erikseen kemiallisen tilan kartta elohopealle (kuva 8.6) ja erikseen muille aineille (kuva 8.7). Elohopea pois lukien ympäristönlaatunormien ylitykset johtuvat nikkelistä ja kadmiumista. On huomattava, että kemial-lisen tilan määrittelyssä elohopean laatunormi ei ole sama kuin ravinnoksi käytettävän kalan elohopean raja-arvo.

Kuva 8.4. Pintavesien kemiallinen tila Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella.

Elohopea

Elohopean ilmalaskeuma Suomessa on ylittänyt useita vuosikymmeniä laskennallisen kriittisen kuormituksen.

Tämän myötä pitoisuudet sekä maan pinnan humuskerroksessa, valumavesissä että vesistöissä ylittävät luontaisen tason koko Suomessa, erityisesti Etelä- ja Keski- Suomessa. Elohopeapitoisuudet sisävesien

ka-105 loissa ovat yleisesti nousseet. Eniten nousua on humuspitoisissa järvissä, joihin kohdistuu sekä suoraan jär-ven pinnalle että valuma-alueen kautta tuleva elohopeakuorma. Yli 90 % Suomeen kohdistuvasta ilmaperäi-sestä elohopealaskeumasta tulee kaukokulkeutumana maan alueen ulkopuolelta. Vaikka laskeuma on pie-nentynyt EU:n alueen päästövähennysten johdosta, ei tämä näy kalojen elohopeapitoisuudessa pitkään ai-kaan, sillä valtaosa elohopeasta on varastoitunut maaperään. Elohopealaskeuman hallinta vaatii kansainvä-lisiä toimia.

Mikä on syynä kohonneisiin elohopeapitoisuuksiin Suomen vesistöissä?

Ihmisen toiminnan vaikutuksesta järvikalojen elohopeapitoisuus on noussut huomattavasti. Metsäjärvissä nousun arvioidaan joh-tuvan pääosin ilman kautta vesistöihin ja maaperään kulkeutuneesta elohopeasta. Teollistuneissa maissa elohopean käyttöä on voimakkaasti rajoitettu tai kielletty. UNEPin uusimman arvion mukaan pääosa ilmakehään tulevasta elohopeasta on pohjoisella pallonpuoliskolla peräisin fossiilisten polttoaineiden, erityisesti kivihiilen, poltosta. Maailmanlaajuisesti energian tarve lisääntyy ja siten myös ilmakehän elohopeakuormituksen on arvioitu lisääntyvän ilman sitovia velvoitteita ilmapäästöjen vähentämiseksi (eri-tyisesti Kiina ja Intia). Koska elohopea kulkeutuu kauas, laskeuma voi kasvaa myös Suomessa. Tehdyn sopimuksen ja sen laajan toimeenpanon toivotaan pysäyttävän elohopeakuormituksen kasvun maailmanlaajuisesti. Hyvässäkin tapauksessa vesistöjen el-pymisen odotetaan kestävän vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Nopeinta mahdollisen elel-pymisen odotetaan olevan järvissä, joissa on pieni valuma-alue verrattuna järven kokoon.

Elohopean poisto savukaasuista on hankalaa ja kallista, sillä suuri osa elohopeasta on höyrymäisessä muodossa. Toisaalta mui-den epäpuhtauksien poiston yhteydessä vähenevät myös elohopeapäästöt jossain määrin. Puhdistustekniikoita elohopean pois-toon on kehitetty, mutta ne ovat suhteellisen kalliita. SYKE on laskenut UN/ECE LRTAP -sopimusneuvotteluihin liittyen elohopean kriittiset kuormat noin 800 suomalaiselle järvelle (ns. happamoitumiskartoitusjärvet). Tämän arvion ja laskeumamittausten perus-teella nykyinen laskeuma Suomeen ylittää kriittisen kuormituksen 2–5 -kertaisesti. Pääosa Suomen laskeumasta tulee maan ra-jojen ulkopuolelta.

Aiemmin mm. kloorialkali- ja puunjalostusteollisuuden alapuolisissa vesistä mitattiin huomattavan korkeita kalojen elohopeapitoi-suuksia. Tämä johtui elohopean käytöstä teollisuuden prosesseissa tai putkistojen limantorjunnassa. Nyt kuitenkin isoilla vesialu-eilla (mm. Kymijoen reitti ja Kokemäenjoen reitti) pitoisuudet ovat laskeneet huomattavasti. Nykyään metsäjärvien kalojen eloho-peapitoisuus on nykyään samaa tasoa tai osin jopa korkeampaa kuin entisillä ongelma-alueilla.

Suomen ympäristökeskuksen laajan, vuosina 2000–2003 keräämän aineiston perusteella 40 % sisävesillä pyydetyistä hauista ylitti 0,5 mg/kg elohopeapitoisuuden, mikä on yleinen raja-arvo kalalle. Kuitenkin vain joka kahdeskymmenes (5 %) ylitti pitoisuu-den 1,0 mg/kg, mikä on EU:n hyväksymä korkein sallittu elohopeapitoisuus hauelle. Vesipuitedirektiivin edellyttämä seurantaeliö on nykyisin ahven. Vuosina 2010–2012 tehdyssä laajassa kartoituksessa (yli 1 600 näytettä) 30 % ahvenista ylitti Valtioneuvoston asetuksen (1022/2006) mukaisen elohopean raja-arvon (0,20–0,25 mg/kg). Erityisesti tummavetisissä järvissä pitoisuudet ovat korkeita, sillä näiden järvien valuma-alueella on yleensä runsaasti soita, mikä edistää elohopean muuttumista metyylielohopeaksi.

Tämä kaloissa esiintyvä elohopeayhdiste on elohopeayhdisteistä myrkyllisin.

Metsänhoitotoimenpiteiden, kuten avohakkuun ja maan muokkauksen, on joissakin tutkimuksissa osoitettu edistävän elohopean metyloitumista maan pintakerroksessa ja metyylielohopean kuormitusta vesistöihin useiden vuosien ajan toimenpiteiden jälkeen.

Toisaalta pitkällä aikavälillä (30 v) esimerkiksi turvemaiden ojituksen ei ole havaittu vaikuttavan elohopea- tai metyylieloho-peakuormitukseen merkittävästi. Tutkimustuloksia on kuitenkin rajallisesti.

Kalojen elohopeapitoisuusaineisto vuosilta 2010–2014 kattaa vesienhoitoalueella noin 50 vesimuodostumaa.

Tuloksissa ovat mukana vain 14–20,5 cm pituiset ahvenet. Ahvenesta mitattu elohopean ympäristönlaa-tunormi ylittyi 14 järvessä (taulukko 8.3).

Tekojärvissä (esimerkiksi Uljuan tekoallas) ylitykset ovat tavallisia. Tekoaltaiden rakentaminen ja käyttö johtaa aina altaan eliöstön ja kalaston elohopeapitoisuuden nousuun, koska maaperässä on valmiina ilman kautta tullutta elohopealaskeumaa. Uusissa altaissa pitoisuudet voivat nousta huomattavan korkeiksi ja sa-malla kalantuotanto on voimakasta. Pitoisuuksien nousu johtuu maaperän pintakerroksen sisältämän eloho-pean metyloitumisesta olosuhteissa, joissa maaperän ja kasviston orgaaninen aines hajoaa. Alhainen happi-pitoisuus ja altaiden säännöstely tehostavat elohopean liikkeelle lähtemistä. Voimakkaimman haitan on ha-vaittu kestävän 15–30 vuotta altaan perustamisen jälkeen. Vähitellen pitoisuudet kaloissa lähestyvät ennen allastamista vallinnutta tasoa.

106

Kuva 8.5.Pintavesien kemiallisen luokittelun taso Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella.

Piipsjärven ahventen kohonnutta elohopeapitoisuutta selittää se, että 1900-luvun alusta lähtien järvikuiviona olleen järven vesipinta on nostettu lähes luontaiselle tasolle 1970-luvun lopulla.

Pesosjärvellä elohopean ympäristönlaatunormi ylittyi ilmaperäisestä laskeumasta johtuen. Laskeuma nä-kyy useiden Kainuun ekologisesti hyvässä tai erinomaisessa tilassa olevien järvien (Kivesjärvi, Roukajärvi, Vuokkijärvi, Luvanjärvi, Iso ja Pieni Tipasjärvi, Lammasjärvi, Lentua, Kellojärvi-Korpinen, Kivarinjärvi ja Iso ja Pieni Siikajärvi) ahventen kohonneena elohopeapitoisuutena. Näistä vain Vuokkijärveä säännöstellään. Sen vesipinta on aikoinaan nostettu ylös. Sekä vedennosto että säännöstely ovat saattaneet vaikuttaa laskeuman ohella elohopeapitoisuuksien nousuun, mutta tutkimustietoa tästä ei ole.

107

Taulukko 8.3. Vesimuodostuman tilaa heikentävät aineet ja niiden pitoisuudet sekä pääasiallinen syy raja-arvon ylitykseen vesienhoito-alueen niissä pintavesissä, joiden kemiallinen tila on mittausten perusteella hyvää huonompi. Mukana ei ole laskeumasta aiheutuvia elo-hopeaylityksiä.

Tilaa heikentävän aineen Ylityksen tärkein syy pitoisuus raja-arvo

Joet Tuhkajoki-Korentojoki

Oulujoen vesistö Nikkeli (vesi) 40 µg/l 21 µg/l Kaivostoiminta

Järvet Uljuan tekojärvi

Eteläiset ve-sistöt

Elohopea (ahven) 0,26 mg/kg 0,25 mg/kg Tekoallas

Hautaperän tekojärvi

Eteläiset ve-sistöt

Elohopea (ahven) 0,30 mg/kg 0,25 mg/kg Tekoallas

Piipsjärvi

Eteläiset ve-sistöt

Elohopea (ahven) 0,27 mg/kg 0,25 mg/kg Järvikuivio, vesipinta nostettu 1970-luvun lopulla lähes

luontai-selle tasolle Jormasjärvi Oulujoen vesistö Kadmium (vesi) 0,11 µg/l 0,10 µg/l Kaivostoiminta

Kolmisoppi

Oulujoen vesistö Kadmium (vesi) Nikkeli (vesi)

Kivesjärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,36 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma Roukajärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,28 mg/kg 0,25 mg/kg Laskeuma Vuokkijärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,24 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma Luvanjärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,27 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma Iso ja Pieni

Tipasjärvi

Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,31 mg/kg 0,25 mg/kg Laskeuma

Lammas-järvi

Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,36 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma

Lentua Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,29 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma

Kellojärvi-Korpijärvi

Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,35 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma

Kivarinjärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,34 mg/kg 0,22 mg/kg Laskeuma Iso ja Pieni

Siikajärvi Oulujoen vesistö Elohopea (ahven) 0,54 mg/kg 0,20 mg/kg Laskeuma Pesosjärvi Pohjoiset

ve-sistöt

Elohopea (ahven) 0,21 mg/kg 0,20 mg/kg Laskeuma

108

Kuva 8.6. Elohopean ympäristönlaatunormin ylitykset vesienhoitoalueen pintavesissä. Mukana ovat niin mittauksiin perustuvat ylitykset kuin ylitykset, jotka perustuvat todennäköisyyksiin (asiantuntija-arvio vesimuodostuman tyypin ja laskeumakartan perusteella).

Ympäristönlaatunormi ylittyy kaukokulkeumariskin ja luonnonolosuhteiden perusteella Oulujoen vesistössä ja siitä etelään sijaitsevilla riskityypeiksi todetuilla vesistöillä. Ympäristönlaatunormi alittuu kaukokulkeumariskin ja luonnonolosuhteiden perusteella Oulujoen vesistöstä pohjoiseen olevissa vesistöissä.

Jokivesissä kalaelohopean laatunormin ylityksiä ei todettu mittauksin. Oulujoen alaosalla vuosina 2013 ja 2015 ahventen keskimääräinen elohopeapitoisuus alitti raja-arvon niukasti. Vuonna 2012 kokoomanäytteet alittivat selvästi ympäristönlaatunormin, vaikka ahvenet olivat ohjeellista kokoa (15–20 cm) suurempia.

Muissa Oulujoen alaosan näytteissä ylityksiä ei ole ollut ja vedestä määritetty elohopeapitoisuus oli selvästi alle ympäristönlaatunormin. Oulujoen alaosan kemiallinen tila arvioitiin hyväksi.

Oulun edustalta vuonna 2012 pyydetyissä ahvenissa elohopean ympäristönlaatunormi ylittyi, mikä voi johtua siitä että kalat olivat suurempia kuin luokitteluohjeen mukainen koko. Näin niiden kertymät ovat

vas-109 taavasti suurempia, eivätkä välttämättä vertailukelpoisia ohjeen mukaisten kalojen pitoisuuksien kanssa. Ke-miallisen tilan toista luokittelukierrosta varten hankittiin lisää aineistoa erityisesti ahventen elohopeapitoisuuk-sista. Oulun edustalla pitoisuudet jäivät alle elohopean ympäristönlaatunormin.

Kloorialkali- ja puunjalostusteollisuuden alapuolisissa vesissä mitattiin aiemmin huomattavan korkeita ka-lojen elohopeapitoisuuksia. Pohjasedimentit ovat hitaasti puhdistumassa, mutta vanha pistekuormitus voi nä-kyä edelleen merkittävänä.

Muut metallit ja yhdisteet

Muiden metallien pitoisuudet eivät ylittäneet ympäristönlaatunormeja vesienhoitoalueen länsiosassa. Ainoas-taan kadmiumin vuosikeskiarvo Siikajoella ylitti ympäristönlaatunormin vuonna 2006. Kadmiumin laatunormi voi ylittyä alunamaiden jokivesissä ja kaivosten alapuolisissa vesissä. Koko Suomen mittakaavassa korkeita kokonaislyijypitoisuuksia on mitattu ampumaradan viereisestä ojasta ja kaivoksen kipsisakka-altaalta lähte-vässä vedestä, mutta varsinaisissa vesistöissä ympäristönlaatunormin ylityksiä ei ole havaittu.

Talvivaaran kaivoksen alapuolisissa vesistöissä metallien ympäristönlaatunormit ylittyvät Oulujoen vesis-töalueella Kolmisopessa, Tuhkajoessa ja Jormasjärvessä. Kaivoksen ympäristöluvassa nikkelin ympäristön-laatunormiksi sekoittumisvyöhykkeeseen kuuluvassa Kolmisopessa on hyväksytty 33 µg/l. Selvitysten mu-kaan alueen vesistöjen luontainen nikkelin taustapitoisuus on noin 10 µg/l. Kolmisopessa hyvää huonompi kemiallinen tila määräytyy vedessä olevan kadmiumin pitoisuuden perusteella. Tuhkajoessa sekä nikkeli- että kadmiumpitoisuus ylittää selvästi ympäristönlaatunormin. Jormasjärvessä veden keskimääräinen kadmium-pitoisuus on hieman suurempi kuin ympäristönlaatunormi.

Jätevedenpuhdistamolta laimentumattomana lähtevässä vedessä on mitattu ympäristönlaatunormin ylit-täviä pitoisuuksia nonyyli- ja oktyylifenoleja, niiden etoksylaatteja sekä kadmiumia. Taskilan jätevedenpuh-distamo hakee edellä mainituille aineille 300 m sekoittumisvyöhykettä. Muiden haitallisten aineiden pitoisuu-det olivat pieniä. Tributyylitinayhdisteiden (TBT) laatunormi voi ylittyä alueilla, joihin niitä kulkeutuu pilaantu-neista sedimenteistä. Rannikkovesissä satamien, veneväylien ja telakoiden sedimentit ja sisävesissä massa- ja paperiteollisuuden sedimentit voivat olla päästöjen pilaamia. Oulujoen alaosalla määritettyjen PAHyhdisteiden, ftalaattien ja pestisidien pitoisuudet alittivat ympäristönlaatunormit, mutta alkyylifenoleista ja -etoksylaateista oktyylifenoleita havaittiin kahdessa näytteessä kahdeksasta. Keskiarvopitoisuus on 70 % ym-päristönlaatunormista. Tätä on käytetty rajana merkintään ”silmällä pidettävä”.

110

Kuva 8.7. Muiden mitattujen kemiallisten aineiden (kadmium, nikkeli ja lyijy) ympäristönlaatunormin ylitykset Oulujoen-Iijoen vesienhoito-alueen pintavesissä. Ylityksiä todettiin ainoastaan kadmiumilla ja nikkelillä.