Sukupuolta ja valtaa on alkuperäisesti teoretisoitu radikaalifeministien käyttämän
patriarkaatin käsitteen avulla. Siinä on kyse miesten ylivallasta. Patriarkaatissa ylivalta ei ole satunnaista eikä siinä ole kyse yksittäisistä ilmiöistä, vaan alistamisen eri muodot perheissä, työelämässä, kansalaisyhteiskunnassa ja valtion instituutioissa liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan. Radikaalifeministisen kritiikin mukaan patriarkaatti määrittelee sekä muodollisen että epämuodollisen päätöksenteon käytäntöjä ja se on universaalia.
Esimerkiksi valtio on feministisessä tutkimuksessa nähty patriarkaalisen vallan
keskittymänä; esimerkkinä tästä feministit ovat käyttäneet valtion tukemaa prostituutiota sotilastukikohtien ympärillä ja naisten asemaa sotilaiden viihdyttäjinä. Patriarkaatin käsite on myöhemmin saanut osakseen kritiikkiä feministisessä tutkimuksessa. Sitä pidetään yleistävänä ja epähistoriallisena. Patriarkaatin käsite olettaa, että naisia alistetaan samalla tavalla ajasta ja paikasta riippumatta. Käsitettä on kuitenkin myös kehitetty ja sovellettu esimerkiksi sosialististen feministien taholla tuomalla siihen luokan ja sukupuolen lisäksi rotuun, seksuaalisuuteen, etnisyyteen perustuvat alistussuhteet. (Kantola 2010, 82.) Patriarkaalinen kulttuuri pitää sisällään väkivaltaa idealisoivan lahkon, jossa etenkin miesten väkivaltaisuus jatkuu siirtyessään isältä pojalle. Feministisissä teorioissa
kiinnitetään huomiota etenkin naisten alistamiseen, joka johtuu miesten sortavista toimista.
Väkivallan nähdään johtuvan siitä, kun miehet kamppailevat valta-asemastaan. Jokinen tarkoittaa patriarkaatilla sosiaalista apparaattia, jossa naiset ovat alisteisessa asemassa sukupuolisena luokkana. (Jokinen 2000, 16) Patriarkaatti opettaa meille jatkuvalla syötöllä televisiossa, elokuvissa ja lehdissä, että voimakkaat miehet voivat tehdä mitä haluavat ja että juuri tämänlainen vapaus tekee heistä miehiä. Miesten annetaan helposti ymmärtää, että rehellisyys on ”pehmoilua”. Tämän vuoksi uskallus toimia epärehellisesti ja
seurauksista välittämättä tekee miehestä kovan, erottaa miehet pojista. (Hooks 2016, 45.) Ilmestyskirja nyt -elokuvasta voidaan sanoa, että hierarkinen rakenne on patriarkaalinen.
Tätä ilmentävät tiukka sotilaallinen arvojärjestys, joka koostuu miehistä. Naiset toimivat viihdyttäjinä ja prostituoituina, uhreina tai vihollisena ja näin ollen alisteisessa asemassa suhteessa miehiin ja heidän edustamaansa valtaan. Lisäksi kaikki arvoasteikoltaan
ylemmässä asemassa olevat sotilasjohtajat ovat valkoihoisia länsimaalaisia miehiä. Ainoan poikkeuksen tässä tekee Phillips, joka on mustaihoinen ja Willardin käyttämän
partioaluksern kapteeni. Hänellä on hierarkisesti ylempi asema miehistöönsä nähden, johon kuuluu sekä valkoisia, että mustia, mutta kuitenkin hän on alisteisessa asemassa Willardiin, jonka sotilasarvo on Phillipsiä korkeampi ja ryhmä, Phillips mukaan lukien, ovat
tehtävällä, joka on Willardin. Toisin sanoen heidän tehtävänsä on auttaaa Willardia suorittamaan hänelle annettua tehtävää. Willardia ja Kurtzia leimaa myös se, että he molemmat toimivat vastoin sääntöjä. Willard rikkoo sääntöjä ampuessaan vietnamilaisen naissiviilin ja Kurtz puolestaan murhaamalla kolme Etelä-Vietnamin upseeria sekä lukuisia muita. Kurtzin metodeja pidetään epäterveinä ja hänen komentonsa määrätään sen vuoksi lakkautettavaksi keinolla millä hyvänsä. Kurtz toimii oman heimoarmeijansa johtajana ja ottaa käskynsä Willardin sanoin, suoraan viidakolta. Kurtz on kapinallinen, joka on hylännyt länsimaisen moraalisäännöstön ja käyttää murhia ja terroria sodankäynnin välineinä. Willardin toiminta on tarvittaessa väkivaltaista ja hän on tappanut
suorittamissaan tehtävissä lukuisia ihmisiä, mutta hän ei toimi yhtä kaoottisesti kuin Kurtz.
Willard tappaa lopulta myös Kurtzin. Willardin tehtävä on lisäksi salainen ja samalla myös laiton.
Hooksin mukaan populaarikulttuurin tarjoamasta kuvastosta ja sen muuttamisesta ei voida puhua muistuttamatta, että valtaosa näkemistämme TV-sarjoista ja elokuvista on tehty
patriarkaalisesta näkökulmasta. Tällä tavoin muodostuneet kuvastot eivät voi muuttua ennen kuin patriarkaaliset näkökulmat ja tapa ajatella muuttuvat. Jotkut miehet ja naiset, jotka eivät koe olevansa patriarkaalisen vallankäytön kohteita ja uhreja, kykenevät vain vaivoin ymmärtämään, kuinka tärkeää patriarkaalisen ajattelun muuttaminen ja
haastaminen on. Jokaisen on silti mahdollista aina oppia jotain uutta ja korjata näkökulmaa. Patriarkaaliset instituutiot ja erityisesti miesten vallankäyttö vaikuttavat negatiivisesti moniin ihmisiin. Koska elokuvien ja TV-sarjojen tekijät ovat usein pitkälti sitoutuneet patriarkaalisuuden edistämiseen, he tarjoavat katsojille kuvastoa, joka heijastaa heidän omia arvoja ja heidän kannattamaa yhteiskunnallisten instituutioiden arvoja.
Patriarkaatti, siinä missä muutkin vallankäytön järjestelmät kuten esimerkiksi rasismi, turvautuu totuttamaan kaikki uskomaan, että ihmisten välisiin suhteisiin kuuluu aina ylempi ja alempi osapuoli, yksi on vahva ja toinen heikko, ja näin ollen voimakkaan on luonnollista hallita heikompaansa. Patriarkaalisen ajattelun tukijat pitävät kontrollin ja vallan säilyttämistä hyväksyttävänä kaikin keinoin. Luonnollisesti patriarkaaliseen ajatteluun kasvaneet ovat innostuneempia ja kiinnostuneempia väkivallan ja vallankäytön kuvauksista rakkauden ja huolenpidon sijaan. Tuottajat ovat joka tapauksessa riippuvaisia maksavasta yleisöstä, jolle myydä tuotettaan. Tässä saumassa on mahdollisuus vaatia muutosta. (Hooks 2016, 83-84.)
Ilmestyskirja nyt -elokuvassa Willardin hahmo on antisankari, jonka toimet eivät tue hyvän sodan -kuvastoa. Patriarkaalinen hierarkia on tuskin ollut täysin intentionaalinen tarkoitus Willardin roolille, mutta pitkä miessankarien ketju on ylläpitänyt vuosikymmeniä
elokuvissa patriarkaalista vallankäyttöä varsinkin western- ja sotaelokuvissa, joissa naisten asema on yleensä alisteinen miehelle. Samoin elokuvassa esiintyvä Joseph Campbellin monomyyttinen rakenne on yleensä juuri miessankarin matka vaikeuksien kautta voittoon, ja tämä rakenne on ikiaikainen ja toistuu monissa elokuvissa ja tarinoissa. Patriarkaalisuus on hyvin yleistä monissa elokuvissa, mutta se on huonosti tiedostettua. Tämän tutkielman yksi tarkoitus on tehdä läpinäkyvksi ja siten kritiikille alttiiksi patriarkaalisuuden ja hegemonisen maskuliinisuuden kaltaiset rakenteet, jotta elokuvan katsoja voisi tarkastella kriittisemmin teosta ja myös tulevaisuudessa ymmärtää vastaavanlaiset rakenteet
muissakin teoksissa ja muodostaa sitä kautta kattavamman käsityksen aiheesta.
Sotaelokuvat perustuvat yleisesti hyvä-paha dikotomiaan ja sama teema on myös
ilmestyskirja nyt -elokuvassa. Tosin tässä elokuvassa mustavalkoisuus on enemmänkin harmaan eri sävyjä, sillä kaikki elokuvan hahmot ovat jollain tapaa hyvä sota -kuvaston vastaisia. Silti toiseutta pidetään vihollisena ja tämä toiseus on Kurtzin representoimaa rasistista kuvaa vietnamilaisista. Toiseuden tuottaminen Kurtzin hahmossa tekee mahdolliseksi hyvän ja normaalin kuin pahan ja epänormaalin välisen eron. Vaikka
Willardin toiminta on kyseenalaista, niin Kurtzin esittämän toiseuden rinnalla se on pientä.
Kurtz on horjuttanut patriarkaalista tasapainoa muuttumalla toiseudeksi ja siihen sotilasjohto haluaa muutoksen, ja Willardin tehtävä on palauttaa tuo patriarkaalinen
tasapaino tappamalla Kurtz, joka on kapinallinen Yhdysvaltain armeijan koneistossa. Kurtz on viidakon sydämessä heimoarmeijansa kanssa ja tätä heimoarmeijaa sanotaan hänen lapsikseen. Vaikka Kurtz edustaa toiseutta on hän kuitenkin valkoinen länsimainen hetero (Kurtz on naimisissa ja hänellä on poika) ja hänen ”lapsensa” ovat häntä kohtaan
alisteisessa suhteessa, joka muistuttaa isäsuhdetta. Isänhahmon kyseenalaistaminen liittyi 1970-luvulla yleisemminkin amerikkalaiseen elokuvaan. Isän kyseenalaistamaton valta liittyy patriarkaaliseen säännöstöön ja Ilmestyskirja nyt -elokuvassa Willard syöksee vallasta isähahmon ja näin riistää isähahmon vallan korvatakseen sen omalla
ideologiallaan.
Kulttuurinen isyys on abstrakti käsite, jota voitaisiin nimittää jungilaisesti myös
arkkityyppiseksi tai symboliseksi isyydeksi, sillä me kaikki jaamme ainakin osittain tähän käsitteeseen kuuluvat stereotypiat, asenteet, ennakkoluulot ja uskomukset. Kulttuurinen isyys on särmikäs ja monikasvoinen eikä se ole yksiselitteinen. Tässä yhteydessä voidaankin puhua monikossa kulttuurisista isyyksistä, jotka ovat eri alakulttuurien, eri aikakausien muunnelmia yleisemmästä tietyn kulttuurialueen isyysteemasta. Siitä voisi käyttää termiä hegemoninen isyys, joka on hegemonisen maskuliinisuuden sukulaistermi.
Jokainen kulttuuri vaalii tiettyinä aikakausina muita enemmän tiettyä isyyden mallia tai isyyskuvaa joka valtaa kulttuurisen kentän muilta isyyksiltä ja asettaa ne huonompaan asemaan. Kulttuurinen isyys pitää sisällään symbolisen isyyden, kulttuuristen kuvien isyyden, arkkityyppisen isyyden, hengellisen isyyden ja isyysasenteet ja uskomukset.
(Huttunen 1999, 170.)
Klassisessa alkunäyssä piilee emotionaalinen ristiriita, jossa isän murha synnyttää
veljeyden: pojat rakastavat ja samastuvat isäänsä, mutta koska he ”eivät voi olla hän”, heidän on vihattava häntä ja surmattava hänet, jotta he saisivat tämän paikan. Subjekti lunastaa tämän murhan syllisyydellä ja pelolla ja lisäksi sovittaakseen teon hän omaksuu isälle kuuluneen auktoriteetin omakseen. (Ahmed 2018, 164-165.)
Elokuvassa Ilmestyskirja nyt on vahva isä-poika -tematiikka, jossa Kurtz on
arkkityyppinen isähahmo niin Willardille kuin omalle heimoarmeijalle ja Willard on isähahmo miehistölleen ja varsinkin Lancelle, johon Willard alkaa suhtautua isällisesti elokuvan edetessä. Isä – poika -tematiikka ilmenee elokuvassa Willardin tehtävässä, jossa hänen täytyy tappaa Kurtz. Kurtz representoi toiseutta eli vihollista, vaikka on
amerikkalainen upseeri, kuten myös Willard. Willardin mukaan kaikki toivoivat Kurtzin kuolemaa, jopa viidakko ja hänen heimoarmeijansa. Willardille Kurtz oli kuin isähahmo, jota hän ihaili ensin tehtävän saatuaan, mutta todettuaan hänet hulluksi ja nähdessään hänen hirmutyöt, hän päätti suorittaa tehtävänsä loppuun. Elokuvassa Willardin ryhmään kuuluva Lance villiintyy ja liittyy Kurtzin heimoarmeijaan. Hän pukeutuu kaulakoruihin ja pelkkään lannevaatteeseen, joka symboloi hänen kuulumistaan Kurtzin heimoarmeijaan, hänen lapsiinsa, joissa esiintyy myös lannevaatteisia ja ihomaalattuja ”alkuasukkaita”.
Willard surmaa Kurtzin ja ottaa symbolisesti hänen paikkansa heimoarmeijan johtajana.
Ahmedin edellä kuvaama isän murhan jälkeinen syyllisyys näkyy Willardissa kun hän painaa päänsä käsien varaan tapettuaan Kurtzin.Tämä on yksi niitä harvoja kertoja, jolloin Willardin tunteettomuuden haarniska luhistuu. Kurtzin surmaamisen jälkeen Willard kulkee Kurtzin armeijan halki ja hän ottaa Lancen mukaansa. Willard ikään kuin lunastaa Lancen sielun paholaismaiselta Kurtzilta ja vie hänet partioalukselle kotimatkaa varten.
Tällä tavoin Willard pelastaa Lancen, joka symboloi hänen omaa lastaan, jolle hän kykenee antamaan vielä mahdollisuuden parempaan elämään. Willard on kohdannut kauhun ja pelon Kurtzin hahmossa, joka on arkkityyppinen isähahmo kuin kreikkalaisessa tragediassa. Willard kohtaa Kurtzin hahmossa oman itsensä tuhoavan puolen ja sen
tuhotessaan hän pelastuu itse. Willard on läpeensä kyllästynyt sotaan ja Kurtzin tappamalla hän lunasti myös itselleen mahdollisuuden pelastua, sillä hän ei ottanut puolijumalan paikkaa Kurtzin heimoarmeijassa, vaan päätti palata Lancen kanssa kohti sivistystä.