Jokaisella kulttuurisella tekstillä on aina oma kontekstinsa, jotka lävistävät ja ympäröivät sitä ajassa ja paikassa sekä liittävät sitä muihin teksteihin että toisiin inhimillisiin
käytäntöihin. Samalla lailla kuin kielen merkkien merkitys on suhteessa niiden sijaintiin suhteessa muihin merkkeihin, niin tekstien merkitys on sidoksissa konteksteihin. Tekstien merkityksiä on mahdoton tulkita irrallaan kontekstistaan, koska tekstejä ei semioottisina ilmiöinä ole ilman niihin liittyviä lukijoita, intertekstejä, funktioita ja tilanteita. Konteksti ei ole ennen tekstiä tai tekijää, eikä se myöskään sijaitse tekstin ulkopuolella.
Sananmukaisesti ”kon-tekstit” ovat tekstien kanssa-tekstejä, jotka ovat olemassa yhdessä niiden tekstien kanssa, joiden konteksteja ne ovat. Tämä oleminen on olemista tekstin sisällä, osana tekstiä. Tällaisenaan tekstit ovat merkitysten raaka-ainetta, jotka tuottavat ja aktivoivat lukijoiden kontekstuaalisia resursseja. Ne tuottavat ja aktivoivat käsityksiä todellisuudesta, arvoja, kielellisiä valmiuksia, uskomuksia ja niin edelleen. Kontekstit ovat läsnä sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Ne eivät ole ”taustoja” eli jonkinlaisia
staattisia arvojen ja aatteiden kokoelmia, vaan ne vaikuttavat aktiivisesti siihen,
minkälaisia konventioita kirjoittajalla on hallussaan ja kuinka hyvin lukijat vastaanottavat tekstin. (Lehtonen 2004, 160.)
Konteksti voi, kontekstistaan riippuen, merkitä erittäin monia eri asioita. Tekstien konteksteina voivat olla esimerkiksi välittömästi käsillä oleva tilanne, globaalit
yhteiskunnalliset rakenteet ja tekstin kanssatekstit. Konteksteihin kuuluvat kaikki sellaiset asiat, joita lukija ja kirjoittaja tuovat merkityksenmuodostamisprosessiin, erityisesti heidän diskursiiviset arvostus- ja arviointikehikkonsa. Merkitysten muodostumiseen osallistuvina,
niin ei-tekstuaalisina kuin tekstuaalisinakin, on hedelmällistä ajatella erityisiksi ja
vaihteleviksi kulttuurisiksi resursseiksi, joiden avulla tekstien lukijat tuottavat merkityksiä teksteihin. Tekstuaaliset merkitykset ovat potentiaaleja, jotka aktualisoituvat sen myötä, millaisia kontekstuaalisia resursseja tekstin lukijoilla on käytettävissään ja kuinka nämä näiden resurssien nojalla tuottavat ”järkeä” lukemiinsa teksteihin. Diskurssit , kuten lukuisat muutkin kontekstuaaliset tekijät, purkavat tekstin ja kontekstin välistä rajaa. Tämä raja ei ole valmiiksi vedetty, vaan hahmottuu siinä neuvottelussa, jota lukija käy tekstin kanssa. Kontekstin ja tekstin raja on siis epävakaa ja muuttuva sekä toimii usealla eri tasolla. Tämän seikan vuoksi kyseisen rajan määrittely ei voi olla tutkimuksen lähtökohta, vaan määritykseen päästään vasta tutkimuksen kuluessa. Tekstit ovat aina jonkin
kontekstin tuottamia, mutta samalla tekstit myös itse järjestävät ja muovaavat uudelleen kontekstejaan. Konteksteilla on merkittävä rooli siinä, mitä perinteinen tulkinta on käsittänyt tekstien ”ymmärtämiseksi”. Jos alamme esimerkiksi lukemaan meille ennen tuntematonta kirjaa, niin kuinka voimme muodostaa meille järkeviä merkityksiä? Me joudumme tukeutumaan merkityksiä tehdessämme jo aikaisempaan tietoon, jonka olemme saaneet vastaavanlaisista teksteistä, joita olemme lukeneet. Tässä kuvatun tyyppinen sukkulointi mikro- ja makrotasojen välillä on kontekstuaalisen tiedon hyväksikäyttöä, jotta voisimme muodostaa järkeviä merkityksiä. (Lehtonen 2004, 165-166.)
Esimerkiksi amerikkalainen yhteiskunta on voimakkaasti kahtiajakautunut yhteiskunnallisissa mielipiteissä. Tämä ilmenee mediakulttuurissa mm. vasta- ja valtakulttuurin ilmiöissä. Tämän takia mediakulttuurin tuotteita, kuten elokuvia, tulisi arvioida sen mukaan millainen asema niillä on yhteiskunnassa. Lisäksi tuotteita tulisi arvioida myös sen mukaan millainen vaikutus niillä on kiistoihin. Mediakulttuurin ilmenemismuotoja täytyy siis tutkia ideologisina teksteinä, kontekstuaalisesti ja irrottamatta niitä omista yhteyksistään. Joitain tekstejä on tarkasteltava liberaaleina vastauksina oikeistolaisiin tuotteisiin ja ideologisiin näkökantoihin. Kontekstuaalinen kulttuurintutkimus siis tarkastelee kulttuurin tekstejä osana kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Kontekstuaalisessa kulttuurintutkimuksessa analysoidaan myös yhteiskuntapoliittisia keskusteluja ja niissä ilmeneviä ristiriitoja. Yksi tapa on sijoittaa tuotteet esimerkiksi sotaelokuvat niiden genreen ja toisaalta niiden historialliseen, yhteiskuntapoliittiseen ja taloudelliseen kontekstiin. Elokuvien kontekstuaalinen tulkinta tarkoittaa siis niiden
suhdetta saman genren elokuviin ja miten genret käsittelevät ideologista lähtökohtaa.
(Kellner, 1997, 118-119.)
Kontekstuaalisesta näkökulmasta voidaan verrata kahta Vietnam-elokuvaa toisiinsa.
Esimerkiksi 1960-luvulla osa Vietnam-elokuvista toi esiin sodanvastaisia näkemyksiä ja edistivät aikakauden vastakulttuurin asemaa, kuten elokuva Vietnam: The Year of the Pig.
Toisaalta toiset saman aikakauden elokuvat, kuten Green Berets, kuvasivat myönteisesti Yhdysvaltojen sekaantumista Vietnamin sotaan ja näin hyökkäsivät vastakulttuuria vastaan. (Kellner 1998, 66). Kontekstuaalinen analyysi, siis tarkastelee elokuvassa
heijastuvaa yhteiskuntaa sen historiallisessa kontekstissa, jossa voidaan nähdä ideologiset jännitteet. Yhteiskunnallinen horisontti, diskurssiivinen kenttä ja hahmoiksi puettu toiminta ovat termejä, joilla kuvataan eräitä tapoja, joilla kulttuuriset tekstit, kuten elokuvat,
käsittelevät ja ilmentävät yhteiskunnallisia kuvia, diskursseja ja olosuhteita. Näin
kulttuuriset tekstit kuvaavat niiden toimintaa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallinen horisontti viittaa niihin kokemuksiin, käytäntöihin ja ominaisuuksiin, jotka auttavat hahmottamaan mediakulttuuria.
Merkitysten tuottajat siis operoivat tietyillä jo olemassa olevilla diskursseilla ja käyttävät hyväkseen enemmän tai vähemmän tiedostettuja kerrontamalleja. Yksi esimerkki
kultturissamme käyvistä diskursseista on se, että fiktiivisiä tekstejä pyritään lukemaan niiden henkilöhahmojen kautta. Hahmoja tarkastellaan ikään kuin ne olisivat todellisia ihmisiä. Henkilöhahmojen tekoja ja ominaisuuksia arvioidaan omien arvostusten ja kokemusten kautta. Lukijoille hahmojen keskeisyyden voidaan arvella johtuvan siitä, että esimerkiksi kirjallisuutta käytetään tietynlaisena peilinä, jonka kautta voidaan hahmottaa omia kokemuksia. Kulttuurissamme ei pidetä mitään dilemmaa helposti todellisena, ellei se henkilöidy johonkin esimerkiksi julkisuuden hahmoon. Kertomusten kohdalla tekstin ja kontekstin välille on mahdotonta vetää rajaa. Kertomukset ovatkin muodoltaan
kontekstuaalisia eli ne edellyttävät vastaanottajalta omaan kulttuuriin kuuluvien
esitysmuotojen tuntemista. Kontekstin ja tekstin rajan häilyvyydestä kertoo myös se, että sellaiset tarinat, jotka herättävät mielenkiintoa, eivät ole yhdentekeviä. (Lehtonen 2004, 120-123.)
1960-luvulla vastakulttuuri oli yhteiskunnallinen horisontti. Vastakulttuuri määriteltiin suhteessa valtakulttuuriin. Vastakulttuuriin liittyi pukeutuminen, aatteet, musiikki, käyttäytyminen ja kieli. Diskurssiivinen kenttä tarkoittaa yhteiskunnalliseen horisonttiin kuuluvien ilmiöiden tapaa yrittää uudistaa kulttuurin tuotantoa ja luoda vaihtoehtoisia elämänmuotoja ja -tapoja eli ideologioita, jotka olivat keskeisiä vastakulttuurille (Esimerkiksi aseistakieltäytyminen ja rauhanliikkeeseen liittyminen, sodanvastaisten puheiden ja musiikin kuuntelu elokuvassa). Diskurssiivinen kenttä siis ilmentää vastakulttuurin keskeisiä arvoja ja toimintamalleja. Mediakulttuurissa vasta- ja
valtakulttuurin tuotteet käyttävät siis niille ominaista diskurssia. Mediakulttuuri ilmentää diskurssin lisäksi yhteiskunnallisia kokemuksia, henkilöhahmoja, tapahtumia ja myös pelkoja ja toiveita, jotka heijastuvat elokuvassa erilaisina diskursseina yhteiskunnallisessa horisontissa. Esimerkiksi Vietnam voi olla elokuvan yhteiskunnallinen horisontti.
Hahmoiksi puettu toiminta toteuttaa elokuvan ideologista diskurssia (Kellner 1998, 117–
125,129–131.) Elokuvan ideologisesta viitekehyksestä riippuen hahmo toteuttaa siis toiminnallaan ja vuorosanoillaan niitä arvoja, joita elokuvan ideologia pitää oikeutettuna.
Tässä tutkimuksessa pyrin siis analysoimaan minkälaisia ideologisia arvoja elokuvan päähenkilöillä ilmenee ja miten ne ilmenevät elokuvassa.