Perinteisesti on puhuttu teknologisista innovaatioista (Hämäläinen, 2005, 198), mutta tämän rinnalle on noussut muita innovaatiotyyppejä, mikä on mahdollistanut innovaatio käsitteen laajentumisen ja myös edistänyt julkisen sektorin innovaatiokeskustelua. Tätä keskustelua on edistänyt erityisesti palvelu- ja sosiaalisen innovaatio käsitteiden tuleminen teknologia- ja tuoteinnovaatioiden rinnalle. (Pekkarinen & Melkas, 2010;
Pekkarinen, Hennala, Harmaakorpi & Tura, 2011, 512.)
Innovaatioista puhuttaessa ne voidaan jakaa usealla eri tavalla (esim. De Vries ym., 2016, 12–14; Hartley, 2005, 28; Hämäläinen ym., 2011, 220; Windrum, 2008b, 8). Tässä tutkimuksessa käytetään Hämäläisen ja hänen kollegoidensa (2011, 220) jakoa, joka pohjautuu sosiaali- ja terveyshuollon innovaatioihin. Hämäläinen ja hänen kollegansa jakavat innovaatiotyypit kolmeen: systeemi-innovaatiot, prosessi-innovaatiot sekä palvelu- ja tuoteinnovaatiot (taulukko 1). Käytännössä kuitenkin erityisesti julkisella sektorilla syntyneet innovaatiot sisältävät elementtejä useammasta kuin yhdestä innovaatiotyypistä (De Vries ym., 2016, 14; Hartley, 2005, 28). Eri innovaatiotyyppien ymmärtäminen ja näkeminen mahdollistaa innovaatioiden tarkastelemisen eri näkökulmista, ja esimerkiksi Pekkarinen ja Melkas (2010) ovat tunnistaneet, että ikääntyneiden itsenäistä elämää tukevat innovaatiot voivat rakentua muun muassa teknologia-, palvelu- ja prosessi-innovaatioiden yhteenliittymästä. Pekkarisen ja Melkaksen mukaan innovaatiopotentiaali sisältyy oleellisesti siihen, että eri innovaatiotyyppejä yhdistellään eri tavoin.
De Vriesen ja hänen kollegoidensa (2016) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan julkisella sektorilla lähes puolet ovat prosessi-innovaatioita ja tuote- tai palveluinnovaatioita noin viidennes. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti palveluinnovaatioita, joka voidaan määritellä usealla eri tavalla. Palveluinnovaatio määritelmä vastaa usein yleistä innovaatio käsitteen määritelmää, mutta korostaa hyöty näkökulmaa kuten Toivosen, Tuomisen ja Braxin (2007) määritelmä, jonka mukaan
”palveluinnovaatio on uusi palvelu tai olemassa olevaan palveluun on tehty uudistus, joka on pantu käytäntöön ja joka tuottaa hyötyä kehittäjäorganisaatiolle; tämä hyöty on tavallisesti seurausta siitä lisäarvosta, jonka uudistus tuottaa asiakkaalleen”. Menorin ja
Taulukko 1. Innovaatiotyypit liikuntasektorilla (mukailtu Hämäläinen ym., 2011, 220).
Innovaatiotyyppi Mitä koskee Esimerkki Käyttöönottoon vaikuttavat
Palvelu-/tuote-innovaatio liikuntapalvelut, hyvinvointia ja
Rothin (2007) palveluinnovaatio määritelmä korostaa palvelun uutuusarvoa yritykselle.
Uutuudeksi he näkevät palvelun, jota ei ole ollut aikaisemmin saatavilla yrityksessä, mutta uudeksi palveluksi he nimeävät myös aikaisempien palvelujen uudenlaiset yhdistelmät sekä olemassa oleviin palveluihin tehdyt muutokset.
Julkisella sektorilla palveluinnovaatiota voidaan tarkastella Toivosen ja hänen kollegoidensa (2007) määritelmää laajemmin, ja näin palveluinnovaatiolla voidaan tarkoittaa tehtyjä uudistuksia, joilla julkisen sektorin jonkin osa-alueen palveluja tai niiden tuottamiseen liittyviä tapoja parannetaan (Lovio & Kivisaari, 2010, 10). Tämä määritelmä sisältää palvelu- ja tuoteinnovaatioiden lisäksi muun muassa prosessi-innovaatiot, joihin voidaan sisällyttää uudet paremmat tilat, organisatoriset ratkaisut, ylisektoraalinen yhteistyö sekä yhteistyö käyttäjien, yksityisen (Lovio & Kivisaari, 2010;
kts myös Windrum, 2008b, 8) ja kolmannen sektorin kanssa. Organisatoriset ratkaisut voivat kohdistua työn tai prosessin uudelleen organisoimiseen (Ellström, 2010, 29). Tämä määritelmä korostaa, että palveluinnovaatiot eivät tapahdu eristyksissä, vaan tarvitaan monenlaisia toisiinsa liittyviä innovaatioita, jotta muutos voi tapahtua (Windrum, 2008b, 18). Tämä kuvastaa myös, että palveluinnovaation taustalla on organisaatio ja sen palvelutuotanto sekä palveluja käyttävien muun muassa arvot, arvostukset, terveydentila, asuinympäristö ja palvelutarpeet (Pekkarinen & Melkas, 2010).
Laajasti tarkasteltuna palveluinnovaation nähdään olevan lähellä systeemisen innovaation käsitettä, jolla tarkoitetaan, että uudistukset kohdistetaan samanaikaisesti prosesseihin, palveluihin, rakenteisiin, organisaation menetelmiin ja mahdollisesti teknologiaan (Kivisaari & Saranummi, 2008, 280). Lovion ja Kivisaaren (2010, 10) palveluinnovaation laaja määritelmä vastaa myös tässä tutkimuksessa käytettyä näkemystä palveluinnovaatioista, koska liikuntapalvelujen tuottaminen tulisi olla jo lähtökohtaisesti eri alojen ja sektoreiden välistä yhteistyötä. Pekkarisen ja Melkaksen
(2010) mukaan laaja lähestyminen mahdollistaa innovaatioiden ja innovaatiopotentiaalien näkemisen. Tämä innovaatioiden tarkasteleminen holistisesta näkökulmasta soveltuu hyvin liikuntapalvelujen tarkastelemiseen, koska niiden käyttöön vaikuttavat muun muassa ihmisten arvot ja arvostukset, ympäristö niin sosiaalinen kuin fyysinen sekä motivaatio ja koettu pystyvyys (Linke ym., 2014).
Julkisen sektorin palveluinnovaatioita, kuten liikuntapalveluita, voidaan tarkastella myös sosiaalisina innovaatioina. Windrumin, Schartingerin, Rubalcaban, Galloujin ja Toivosen (2016) mukaan sosiaalisissa innovaatioissa sekä prosessi että siitä syntynyt tulos ovat molemmat sosiaalisia. Hämäläisen (2005, 198) määritelmän mukaan, sosiaaliset innovaatiot voidaan määritellä ”yksilön, ryhmän tai yhteisön luovan toiminnan tuloksena syntyväksi uudeksi ideaksi, joka antaa lisäarvoa yksilön tai yhteisön hyvinvointiin, terveyteen tai palvelujärjestelmään”. Laajasti tarkasteltuna voidaan ajatella, että tämä määritelmä kattaa sekä julkisen sektorin yksilöiden ja väestön hyvinvointia ja terveyttä että hyvinvoinnin ja terveyden tuote- ja palvelumarkkinoita koskevat innovaatiot (Hämäläinen, 2005, 198–199). Phillsin, Deiglmeierin ja Millerin (2008) määritelmä korostaa sosiaalisen innovaation tuovan lisäarvoa ensisijaisesti koko yhteiskunnalle verrattuna yksittäiseen ihmiseen. Tämä näkökulma on myös yksi, mikä Windrumin ja hänen kollegoidensa (2016) mukaan erottaa kaupalliset palveluinnovaatiot sosiaalisista innovaatioista. Kaupallisia palveluinnovaatioita ohjaa palvelujen tuottama tuotto, kun taas sosiaalisia innovaatioita ohjaa inkluusion ja hyvinvoinnin periaatteet. Myös kaupalliset palveluinnovaatiot voivat tuottaa hyvinvointia (Windrum ym., 2016, 154), ja näin niitä voi laajassa mielessä tarkastella sosiaalisina innovaatioina kuten Hämäläinen (2005) kuvaa. Toisaalta yksityisellä sektorilla odotettavissa oleva voitto kannustaa innovointiin, jolloin ajetaan yrittäjän etua yhteisön edun sijasta (Windrum ym., 2016, 154).
Sosiaalisia innovaatioita kuvastaa myös niiden pyrkimys voimaannuttaa kansalaisia, luomalla uusia rooleja ja suhteita, esimerkiksi kansalaisten ja kunnan välille, tukemalla kansalaisten vahvuuksia ja pystyvyyttä. Lisäksi sosiaalisiin innovaatioihin liittyy vahva paikallisuus, ja ne kehittyvät usein paikallisissa verkostoissa. (Windrum ym., 2016, 154–
155.) Näitä sosiaalisen innovaation piirteitä voidaan tunnistaa myös julkisen sektorin palveluinnovaatioista, kuten liikuntapalveluinnovaatioista, jotka voivat voimaannuttaa niiden käyttäjiä ja voivat syntyä alueellisissa verkostoissa. Näiden lisäksi Windrumin ja hänen kollegoidensa mukaan sosiaalisia ja palveluinnovaatioita yhdistää käyttäjien rooli innovaatioprosesseissa. Innovaatioprosessissa kansalaiset eivät ole vain passiivisia palvelujen kuluttajia vaan aktiivisia osallistujia, jotka yhdessä luovat, kokeilevat ja toteuttavat innovaatioita sekä auttavat niiden levittämisessä. Palveluinnovaatioissa tämä näkyy erityisesti käyttäjälähtöisissä palveluinnovaatioprosesseissa. Innovaatioiden levittäminen on avain asia innovaatioissa, sillä ilman innovaatioiden levittämistä ne eivät tuota taloudellisia tai sosiaalisia vaikutuksia. (Windrum ym. 2016, 154.)
Simmonsin ja Brennanin (2017, 1098) mukaan julkisella sektorilla palveluinnovaatiot voivat tuottaa taloudellista, toiminnallista, sosiaalista ja/tai tunnearvoa. Taloudellisella arvolla tarkoitetaan, esimerkiksi säästöjä terveydenhuollon kuluissa, ja toiminnallisella
palvelujen mukauttamista paremmin käyttäjien ja kuntalaisten tarpeisiin (Hartley, 2005).
Sosiaalisella arvolla sen sijaan tarkoitetaan ei-taloudellisia vaikutuksia, kuten yksilön ja yhteisön hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa (Wood & Leighton, 2010). Tunnearvolla tarkoitetaan tunnustusta, myötätuntoa ja itsemääräämisoikeutta. Tunnearvoa tarkastellaan harvoin, vaikka erityisesti julkisten palvelujen käyttäjät ovat nostaneet sen tärkeäksi heidän kokemuksissaan (Simmons, Birchall, & Prout, 2012; Simmons & Brennan, 2017, 1092) ja julkisen sektorin palveluinnovaatioissa tämän voidaan odottaa lisäävän myös palvelujen käyttäjien tyytyväisyyttä ja ajan mittaa uskollisuutta palveluita kohtaan.
Palveluinnovaatioiden arvoa tarkastellessa palveluinnovaatioita voidaan kutsua
”lisäarvoksi”, jos riittävän suuri määrä käyttäjistä hyötyy siitä. (Simmons & Brennan, 2017, 1092.) Tämä voi tarkoittaa eri palveluinnovaatioissa eri asiaa, ja tähän liittyy palveluinnovaatioon käytetty panos ja siitä saatava hyöty eli kustannustehokkuus.
Liikuntapalvelujen lisäarvoa tarkastellessa tulee huomioida liikkumattomuuden haitat sekä kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti että yksilön näkökulmasta.