Rudanko ja Vitikkala Kiettare, Hannula
Lähde:
SKRA, GMRÁbo och Björneborgs kav. Reg. 1712-85; Lähteenoja 1926, 142-143 sekä www.genealogia.fi, Luettelo kaikista Rustholleista Suomen Suuriruhti- nanmaassa 1884.eivät rustholleina säilyneet ja ratsutalojen mää
rä vaihteli 1600-luvulla 3o:n molemmin puolin niin, että vuonna 1631 taloja oli 22, 1640 jo 27 ja 1649 kaikkiaan 34, mutta 1677 vain 31 ja 1682 enää 29. Kun Turun ja Porin läänin ratsuväki- rykmentti 1684-85 perustettiin ruotujakojär- jestelmän pohjalle, Kokemäen ja Harjavallan ratsutilojen ylläpidettäväksi vakiintui 1690- luvun loppuun mennessä 31 rakuunaa, joille rusthollin oli järjestettävä ratsu, varusteet ja torppa ja joista Kokemäenkartanon kaksinker
taisen säterirusthollin varustettavana oli kak
si. Joissakin rustholleissa ratsutilan muodosti jo alun perin kaksi tai useampia kantataloja, toisissa kantatalo jakaantui 1800-luvulla osiin.
Ratsutila sai vapautuksen vuotuisesta ja yli
määräisistä veroista, ja sen tueksi määrättiin tavallisesti yksi tai useampi aputalo eli aug- mentti, jonka verot menivät rusthollin hyväksi.
Isonvihan jälkeen Turun ja Porin läänin rat
suväkirykmentistä muodostettiin 1721 Henki- rakuunarykmentti, jossa 19 kokemäkeläistä ja harjavaltalaista rusthollia ylläpiti kahtakym
mentä toisen majurin komppanian ja 11 rust
hollia yhtä montaa everstiluutnantin komp
panian ratsumiestä. Satakunnasta rakuunoita oli rykmentissä 355.30
Toisin kuin ratsuja varustanut keskiajan rälssi ja 1600-luvun vauraat talonpojat, jalka
väkeä ylläpitäneet eivät missään vaiheessa saa
neet vapautusta kruununveroista, ja miehet nostettiin jo keskiajalla talonpoikaisväestöstä.
Keskiaikaisten maanlakien mukaan talonpojis
ta nostettujen nihtien vieminen ulkomaille oli kiellettyä ja joukot piti hajottaa sodan jälkeen, mutta Kustaa Vaasa sai 1544 oikeuden ylläpitää kruunun palveluksessa pysyviä jalkaväkilippu- kuntia, jollainen Suomeen muodostettiin 1555.
Kantalippukuntaa vahvistettiin 1573 väenotol- la Vehmaan kihlakunnasta ja Satakunnasta.
Vuonna 1578 tehtiin väenotto Maskun ja Veh
maan kihlakunnissa sekä Kokemäenkartanon ja Hämeen linnan lääneissä, joista nostetuista 267 miehestä muodostettiin oma lippukuntan
sa, jota sittemmin täydennettiin useaan ottee
seen ja josta satakuntalaiset ja Vehmaan kih
lakunnan nihdit erotettiin 1581 omaksi
lippu-448
kunnakseen. Lippukuntaan kuului miehiä myös Kokemäeltä ja Harjavallasta ja se vietti suurim
man osan ajasta 1582-95 Virossa. Vuonna 1600 Ala-Satakunnan ja Vehmaan alueelta nostettiin jälleen uusi lippukunta, jota täydennettiin 1602 alusta alueelta nostetuilla kymmenmiehillä.
Uusia lippukuntia Ala-Satakunnan alueelta nostettiin myös 1603 ja 1609 ja ne sijoitettiin aiempien lippukuntien tapaan linnojen va- ruskuntapalvelukseen Viroon tai 1610-luvulla Venäjälle.31
Etenkin 1600-luvun ensimmäisellä vuosi
kymmenellä väenottoja tehtiin usein ja ne muuttuivat pakko-otoiksi. Vuodesta 1605 sekä ulkomailta värvättyjen että pelkästään Suo
mesta otettujen nihtien määrä kasvoi. Vuosina 1605-6 määrättiin väkeen otettavaksi mies joka kymmenennestä ja viidennestä talosta, mutta myös tiheämpää seulaa käytettiin. Uusi laaja väenotto tehtiin 1611 ja välivuosina väkeä otet
tiin jalka- ja laivamiesten täydennykseksi mel
kein vuosittain. Vuonna 1608 Kokemäeltä nos
tettiin miehiä kahteen otteeseen, niin että vä
keen otettiin joka 30. mies sekä verotiloilta että kruunun ja rälssin lampuotitiloilta. Molemmil
la kerroilla nostomiehiä oli kuusi, joista puolet otettiin venemiehiksi. Lisäksi kirkkoherralta otettiin väkeen yksi renki. Väenotoissa vakiin
tui 1620-luvulla periaatteeksi, että väkeen otet
tiin joka kymmenes mies, mutta 1642 tavaksi vahvistettiin kymmenestä talosta muodostetut ruodut, jotka asettivat yhteisen sotamiehen. Jos mies kaatui, ruotu laittoi tilalle uuden. Aatelin alustalaisten osalta sovellettiin samaa sääntöä, mutta siten, että sotamieheksi otettiin joka 20: s. Väenotosta vapaita olivat monet erityis
ryhmät ja talot, kuten käsityöläiset, kestikie
varit, nimismiehet ja siitä erityisprivilegioilla vapautetut aatelin lampuodit. Irtolaiset otettiin armeijan rulliin suoraan ruodutuksen ulko
puolelta, kuten 1637, jolloin riviin joutuivat Ta- loisissa asustellut entinen kirkkovaras Marten Komi ja Pirkkalan kylästä kotoisin ollut Hans Matsinpoika, joka piileskeli metsässä. Varekse- lasta riviin määrätty isäntä Bertil Jöraninpoi- ka iski itseään kirveellä jalkaan välttyäkseen lähtemästä.32
Kustaa II Aadolfin hallituskauden alussa jalkaväestä ryhdyttiin muodostamaan lippu
kuntia suurempia taktisia yksiköitä. Sitten toi
meenpantiin maakunnittainen rykmenttijako, jonka tuloksena 1620-luvun alusta käytössä olleista komppanioista muodostettiin 16.2.1626 Ala- ja Ylä-Satakunnan sekä Vehmaan ja Sääks
mäen kihlakunnista koottu jalkaväkirykment
ti. Sen vahvuus oli kahdeksan komppaniaa ja 1200 miestä. Vuoden 1634 hallitusmuo
dosta lähtien rykmentin nimi oli Porin ryk
mentti, ja se oli järjestysnumeroltaan kuudes tuolloin määritellyistä kahdestakymmenestä jalkaväkirykmentistä. Rykmentin rekrytointi- alue vaihteli 1600-luvulla, mutta kokemäke
läiset ja harjavaltalaiset jalkamiehet kuuluivat vuosina 1626-1808 aina Porin rykmenttiin tai sen reserviin. Kun armeijan ongelmat Tans
kan vastaisen sodan aikana 1676-79 ilmenivät miespulana, jonka taustalla oli väenoton yhte
ydessä esiintynyt lahjonta, aatelin lampuotien ja muiden väkeen velvollisten lukumäärän pi
mittäminen ja silkka pakoilu, Kaarle XI ajoi vuoden 1682 valtiopäivillä päätöksen lääneit
täin tehtävistä ruodutussopimuksista. Uusien ruotujen piti koostua aina kahdesta talosta, ja vapaita olivat vain pappilat, säterit, rusthollit sekä upseerien ja aliupseerien virkatalot. Ruo
dun tuli kustantaa sotilaaksi ottamansa mie
hen varustus, antaa hänelle asunnoksi ruodun maalle muodostettu sotilastorppa sekä järjestää kuljetus komppanian ja rykmentin yhteisiin harjoituksiin. Turun ja Porin läänissä sopimus saatiin neuvotteluiden jälkeen aikaiseksi vas
ta 1694 ja ruodut järjestettiin 1695-1700. Koke
mäeltä läänin ruotujaon järjestelyihin osallis
tui viisi lautamiestä, joista neljä oli ollut kuul
tavana Turussa toimineessa jakokomissiossa ja kaksi Huittisissa.33
Kokemäellä ja Harjavallassa ruotujako va
kiintui Uudenkaupungin rauhan jälkeen, jol
loin 1733 ruotuja oli kaikkiaan 58, joista pe
rustaltaan pääosin harjavaltalaisia oli 12 ja kokemäkeläisiä 46. Ruotuihin saattoi kuulua toisistaan kaukanakin sijaitsevia taloja. Eniten taloja oli kolmessa, pääosin keskiaikaisista piis
pan lampuotitiloista muodostetussa kuuden
Muutoksen virta
Vanha sotilas- pirtti oli itsellisen leskinaisen Anna Rostedtin asuntona Ylistaron Mato- mäessä vielä 1954.
Asuntoon, jossa 1800-luvun puoli
välissä oli asustanut sotamies Gustaf Knape, kuului kyl
mä porstua ja 7x7 kyynärän (n. 4,2x4,2 m:n) kokoinen pirtti.
Kuva: Esko Pertola/
KokSA.
talon ruodussa, joista ensimmäiseen kuuluivat Pirkkalan Kouhi, Kurru, Kärki ja Räikkä, Va- rekselan Nokki ja Kuurolan Nuikkinen, toiseen Pirkkalan Fromi ja Hakuni, Varekselan Kreku- la, Pelholan Pulkka sekä Kuurolan Futtari ja Päkki ja kolmanteen Pumpulan Piisi, Hiivola ja Korvatti, Viikarin ja Öykkärin yksinäista- lot sekä Peipohjan Keskipere. Yhdeksässätoista ruodussa taloja oli vain kaksi. Melkein kaikki sijaitsivat Ylistaron ja Raition alueella, kun taas Tulkkilasta länteen tavallinen luku oli kolme.
Ruoduista vapaita olivat rusthollit, puustellit ja pappila.34
Vakituisille sotamiehille maksettiin ruotu- jaon toteuttamisesta lähtien kuuden kupari- taalarin pestiraha ja korkeintaan 50 kuparitaa- larin pääpaikka. Lisäksi ruodun tuli maksaa vuodessa kuusi hopeataalaria, jonka Turun ja Porin läänissä maksoi kruunu. Ruodun tuli kustantaa sotamiehelle työvaatetus, kun taas univormun ja aseen antoi kruunu. Ratsumie
hen palkaksi määrättiin 1680 kuusi hopeataa
laria rauhan aikana ja kahdeksan sodassa. Jos sotilas tai rakuuna teki ruodussa tai rusthol
lissa työtä renkinä, hänen oli saatava normaali rengin palkka. Ruodutussopimuksen mukaan sotamiehelle annetussa torpassa oli oltava 9X9 kyynärän (n. 5,3 x 5,3 m) tupa ja 6 x 6 kyynärän aitta, lato ja navetta, puolen tynnyrin kylvön verran peltoa, pieni kaalimaa ja kahden
kesä-kuorman niitty. Suurin osa ensimmäisistä tor
pista oli Kokemäelläkin nihtien ja huovien jo aiemmin asuttamia itsellismökkejä. Isojaon ai
kaisten karttojen ja Kokemäenkartanosta 1799 tehdyn maalauksen perusteella jalkamiesten ja rakuunoiden sotilastorpat ja sotilaiden um
piaidat muodostivat 1700-luvulla merkittävän osan Kokemäen ja Harjavallan kylänmäkien ja tienvarsien rakennettua maisemaa. Esimerkik
si Ylistarossa ruotujen ja kahden rusthollin tor
pat oli keskitetty maantien varressa sijainneelle Matomäelle, jossa sijaineen sotilas- ja itsellis- kylän läpi Kokemäelle matkanneet laskeutuivat Ylistaron tasangolle.35
Porin rykmentin miehistön normaalivah- vuus oli korpraalit mukaan lukien 1025 miestä niin, että jokaisessa kahdeksassa komppaniassa oli 128 miestä ja komppania jakaantui kuuteen korpraalikuntaan. Komppanian aliupseerit oli
vat vääpeli, kersantti, katselmuskirjuri, ma- joittaja, varusmestari ja lippumies, upseerit komppanianpäällikkönä toiminut kapteeni, varapäällikkönä toiminut luutnantti ja vänrik
ki. Lisäksi komppaniassa oli kolme rumpalia ja yksi piipari. Rykmentin esikuntana olivat eversti, everstiluutnantti, majuri ja rykmen- tinmajoitusmestari, mutta vuodesta 1757 esi
kuntaupseerien määrä nostettiin, ja rykmentin vanhimmasta kapteenista tehtiin toinen ma
juri. Vuonna 1770 määrättiin, että Kokemäen komppania toimisi pysyvästi 2. majurin komp
paniana, jota se oli ollut vuodesta 1757. Vuodes
ta 1764 toisen majurin komppanian 128 ruotua oli jaettu siten, että 58 ruotua oli Kokemäeltä, 28 Ulvilasta ja 42 Huittisista. Rykmentti jakaantui henki- ja everstiluutnantin pataljooniin, joiden suhde komppanioihin vakiintui vasta vuodesta 1778, mistä lähtien kokemäkeläiset ja 2. majurin komppania kuuluivat pysyvästi everstiluutnan
tin pataljoonaan.36
Porin rykmentin univormulle määriteltiin yhtenäinen punainen väri 1655, mutta 1670- luvun alussa univormun takki oli sininen ja sen käänteet punaiset. Vuoden 1678 jälkeen siirryttiin takaisin punaiseen, mutta vuosina 1692-1778 koko rykmentti käytti karoliinista yhtenäisunivormua ja sen eri versioita, joiden
450
takki oli sininen, mutta liivi, käänteet ja hou
sut keltaiset. Vuosina 1778-1809 kokemäkeläi
set ja harjavaltalaiset jalkamiehet pukeutuivat Kustaa III: n suunnittelemasta kansallispuvusta muokattuun univormuun ja sen eri versioihin.
Pitkä takki vaihtui lyhyeen ja kolmikolkkahat
tu ensin pyöreään huopahattuun ja 1798 silin
teriin. Vielä 1808-9 sodassa Porin rykmentin kokemäkeläiset ja harjavaltalaiset sotilaat tun
nisti vaaleansinisestä väristä. Kaksi viidennestä komppaniasta oli 1680-luvulle saakka keihäs
miehiä ja loput musketöörejä, mutta vuodesta 1692 lähtien kaikkien pääaseistukseksi vakiin
tui vähitellen kivääri.37
Uudenkaupungin rauhan jälkeen ruotuja- koisen armeijan toiminta koostui säännölli
sesti pidetyistä komppanian ja rykmentin har
joituksista. Porin rykmentin Kokemäen ja sitä seuranneen 2. majurin komppanian harjoitus- kenttä sijaitsi nähtävästi jo varhain Torttilassa, kun taas rykmentin äkseerauspaikka oli Mes
sukylässä (nyk. Tampereella). Koska Messuky
lään oli Ala-Satakunnan joistakin pitäjistä 24 peninkulman matka, Ala-Satakunnan kihla
kunnan rahvas oli jo vuoden 1726-27 valtiopäi
villä anonut, että sen alueella olevien kolmen komppanian kokoontumispaikka siirrettäisiin Kokemäelle tai Säkylään, joissa jo ennestään oli olemassa harjoituspaikat ja sopivat tilat. Koska kokoontuminen Messukylään tapahtui yleensä syksyisin pahimpien sateiden ja kelirikon ai
kana, sekä sotamiesten että heidän saattajien- sa varusteet kuluivat pahasti marssin aikana.
Anomus ei tuottanut tulosta, vaan rykmentin harjoitukset pidettiin 1770-luvun alkuun saak
ka Messukylässä ja sen jälkeen Parolassa, jos
ta harjoituskenttä siirrettiin 1794 Harjavallan Torttilaan. Vuodesta 1799 rykmentti harjoitteli Porin kaupungin eteläpuolella sijainneella har- joituskentällä. Henkirakuunarykmentin yhtei
set harjoitukset pidettiin Kaarinan Nummel
la, mutta osa komppanioista kokoontui myös Köyliön Kankaanpäähän, ja everstiluutnantin komppania harjoitteli 1700-luvun lopulla Ko
kemäellä.38
Rykmenttien yhteisistä ja paikallisista har
joituksista sekä niihin liittyneistä kuljetuksista
on säilynyt Kokemäen kirkossa luettuja kuulu
tuksia, joista käy hyvin ilmi armeijan merkitys 1700-luvun lopun suomalaisen maaseudun elä
mässä. Kun henkirakuunarykmentin ja Porin jalkaväkirykmentin yhteisten harjoitusten aika toukokuun lopussa 1783 koitti, Kokemäen van
hassa kirkossa luettiin 25.5. nimismies Henrik Bogen Kaarenojassa edellisenä päivänä laati
ma seikkaperäinen ohjeistus, jolla rykment
tien kuljetukset Parolaan organisoitiin. Sen mukaan 34:n Hampulan ja Vilhon välillä mo
lemmin puolin jokea sijainneen talon tuli sa
mana iltana 25.5. kello yhdeksän olla hevosen ja kärryjen sekä omaan käyttöön varatun rehun kanssa Tulkkilassa valmiina henkirakuuna- ja jalkaväkirykmenttien kuljetuksiin. Seuraavana aamuna tuli viidentoista Kuoppalan, Rakku
laisten, Hassalan ja Herttolan talon kokoontua kello kahdeksan samanlaisessa varustuksessa Ylistaroon henkirakuunarykmenttiä varten, kun taas yhdeksän Säpilän ja Mattilan talon piti olla 28.5. kello neljä aamulla Kukolassa.
Vänrikin puustellin kätköissä oli raskasta va
rustusta, sillä kahden talon kärryjen edessä oli oltava kaksi hevosta. Ohjeet eivät loppuneet tä
hän, vaan Kokemäen kautta kulki myös Euran komppania, jonka varusteita kuljettamaan piti loppujen Raition, Harolan ja Kiettareen alueen 15 talon kokoontua kärryineen Ylistarossa sa
mana aamuna 28.5. kello neljä. Lisäksi maaherra oli määrännyt, että kaikilla kuljetuksiin osal
listuvilla oli oltava mukanaan tietty määrä kuivaa leipää ja kaurajauhoja marssilla olevien joukkojen muonittamiseksi. Kuljetusoperaa- tioon osallistui Kokemäen emäseurakunnasta kaikkiaan 73 taloa, joilla oli käytössä 75 hevosta ja 69 kärryt. Samanlainen operaatio toteutet
tiin rykmentin palatessa, mutta tuolloin kul
jetus tarvittiin vain Kokemäeltä eteenpäin jat
kaville. Kaksi vuotta myöhemmin piti 4.7.1785 kello 4 aamulla Ylistaron Uotilaan kokoontua kärryineen ja muonineen 14 Raition, Ylista
ron ja Kivirannan alueen talonpoikaa, joiden tarkoitus oli kuljettaa kotiin Parolasta palaava Euran komppania ja sen tarvikkeet.39
Paikallisia harjoituksia ja kokoontumisia pi
dettiin Kokemäellä ja Harjavallassa vuosittain.
Muutoksen virta
Marraskuussa 1774 henkirakuunarykmentin everstiluutnantin komppanian rakuunat mää
rättiin kokoontumaan asetuksessa määrättyyn jokasyksyiseen harjoitukseen Vuolteen kar
tanoon. Keväällä 1783 rykmentti oli valmis
tautunut vuoden pääharjoitukseen pitämällä yhteisen harjoitus- ja tarkastustilaisuuden Harjavallassa 7.5.1783. Seuraavan vuoden lo
kakuussa henkirakuunarykmentin 2. majurin komppanian rusthollien rakuunoiden harjoi
tus pidettiin Näyhälässä. Jalkaväen ruotuso- tilaiden tuli ohjesäännön mukaan harjoitella joka sunnuntai kirkon luona jumalanpalveluk
sen jälkeen, mutta siitä, miten asia Kokemäellä tai Harjavallassa hoidettiin, ei ole juurikaan tietoja. Jonkinlainen säännöllinen kokoontu- misaika pitäjässä on ollut, koska jalkaväen pai
kallisista harjoituksista ei ole erikseen säilynyt kuulutuksia. Kuningas yritti elvyttää »kirkko- paraatit» uudelleen 1792, mutta jo parin vuo
den päästä ne saatiin korvata komppanian yh
teisillä, päällystön ja miehistön kustantamilla neljän päivän kokoontumisilla.40
Suuren Pohjan sodan ja hattujen sodan 1741- 43 jälkeen kokemäkeläisiä ja harjavaltalaisia osallistui joukko-osastojen mukana Pommerin sotaan 1761-63, jossa olleen Porin rykmentin pataljoonan komentaja oli majuri Frans Henrik von Knorring, Kustaa III:n sotaan 1788-89 sekä toiseen Pommerin sotaan kesällä 1807. Rauhan aikana armeijan yksiöitä käytettiin sekä linnoi
tus- että muihin töihin. Kokemäkeläiset ja har- javaltalaiset ruotusotilaat ja rakuunat sekä hei
dän varamiehensä osallistuivat 1700-luvun jäl
kimmäisellä puoliskolla Viaporin, mutta myös Loviisan, Hämeen linnan ja Hangon edustan linnoitustöihin sekä Tampereen ja Porin vii- nanpolttimoiden ja puustellien rakennustöihin että koskenperkauksiin ja Kraviojan kanavan kaivamiseen 1803-4.41
Ruotsin ajan lopulla ruotujakoisessa jär
jestelmässä tapahtui kaksi muutosta. Vuosien 1740-41 valtiopäivien päätöksellä armeijalle muodostettiin varamies- eli reservijärjestelmä, joka jäi ohueksi. Reservimiehiä käytettiin kui
tenkin Pommerin sodassa, jonka loppuvaihees
sa järjestettiin Kokemäenkartanossa 26.2.1763
Porin rykmentin varamiesten tarkastus. Pysy- vämmät edellytykset järjestelmälle loi väestön
kasvu, jonka tuloksena maaseudulla oli paljon talollisten, palkollisten ja itsellisten ryhmään kuuluvia nuoria miehiä. Kun Kustaa III kaap- pasi 1772 vallan ja sodan uhka oli seuraavana talvena ilmeinen, hän kehotti jokaista ruotua ja rusthollia hankkimaan varamiehen, mitä myös maaherra kuulutuksessaan huhtikuussa 1773 tähdensi. Järjestelmästä tuli nyt pysyvä, mut
ta 1776 sitä kevennettiin niin, että varamiehen palkkasi kaksi ruotua tai ratsutilaa yhdessä.
Ruotujen ja ratsutilojen sitoumukset sovittiin syksyllä 1776 pidetyissä kokouksissa ja varamie
histä muodostettiin erilliset pataljoonat vaki
naisten rykmenttien alaisuuteen. Vuodesta 1781 lähtien reserviyksiköillä oli oma päällystö. Kus
taan sotaan 1788-90 mennessä vapaaehtoisesta sodan ajan täydennysjärjestelmästä kehkeytyi ruotujakoisen armeijan pysyvä osa, jota harjoi
tettiin samalla tavoin kuin varsinaisia joukkoja ja joka maaseudulla tarjosi etenkin itsellisväes- tön ja torppareiden pojille toimeentulovaihto- ehdon. Myös reservisotilailla oli torpat.42
Kun Kustaan sodan yhteydessä havaittiin, että jalkaväki oli Suomessa ratsuväkeä käyttö
kelpoisempi väline, suurin osa entisistä rakuu- narykmenteistä muutettiin jalkaväeksi. Hen- kirakuunarykmentti hajotettiin 1791, jolloin rakuunoista tehtiin jalkamiehiä ja eversti
luutnantin ja 2. majurin komppanioista muo
dostettiin Porin jalkaväkirykmentin alainen erillinen kevyt jalkaväkipataljoona. Rusthollit vapautettiin hevosten ylläpidosta ja rakuunoi
den varustamisesta ja tilalle asetettiin hevos- vakanssimaksu, joka oli kuusi tynnyriä viljaa tai rahakorvaus. Ensimmäiset viisitoista vuot
ta vakanssimaksu oli neljä tynnyriä Kustaan sodan aikana armeijalle jääneiden hevosten vuoksi. Augmenttien verot jäivät rusthollien hallintaan. Vuodesta 1805 pataljoonan nimi oli ratsutilallispataljoona. Kokemäen ja Har
javallan rakuunat pysyivät rakuunoina, mutta jatkoivat jalan.43 Ruotujakoinen armeija hajo
tettiin keisarillisella manifestilla 27.3.1810, jossa upseerit ja aliupseerit saivat pitää virkatalon
sa ja palkkatilojensa verot elinaikansa, mutta
miehistö menetti oikeuden sotilastorppiin ja palkkoihinsa. Jo aiemmin hallituskonselji oli käskenyt jättämään torpat ruoduille kevään 1810 aikana. Jos entinen sotilas halusi pitää torpan, ehdot oli sovittava ruodun kanssa.
Elokuun 1. päivänä 1810 sotalaitosrasitus muu
tettiin vakanssimaksuksi ja ruotuväkilaitos jäi hajotettuun tilaan. Ratsutilalaitos lakkautettiin keisarillisella asetuksella 5.8.1886.44
Ruotujakolaitoksen seurauksena vakiintui
vat myös upseerien virkatalot eli puustellit (r.
boställe), joista 1700-luvulla muodostui tär
keä osa Kokemäen ja Harjavallan suurtilojen maisemaa. Jo 1600-luvulla upseerin palkka oli koostunut yhden tai useamman talon verosta, mutta talot saattoivat vaihdella. Turun ja Porin läänissä virkatalot muodostettiin rusthollien järjestelyn aikaan 1680-luvun puolivälissä, mut
ta järjestelmässä tapahtui muutoksia, niin että se vakiintui Kokemäelläkin vasta 1690-luvun kuluessa. Virkatalot muodostettiin kruunun
tiloista tai reduktiossa kruunulle peruutetuis
ta lampuoti- tai säteritiloista, ja niiden kuntoa piti valvoa säännöllisin väliajoin tehtävillä tar
kastuksilla. Tarkoituksena oli, että virkatalot olisivat eräänlaisia mallitiloja, joiden esimerkki kohentaisi muidenkin talonpitoa. Komppania- upseerien virkataloja varten laadittiin jo 1687 mallipiirustukset, mutta niistä myönnettiin sittemmin erivapauksia, eivätkä upseerien virkatalot useinkaan olleet mallipiirustuksen mukaisia. Alun perin oli tarkoitus, että upsee
rit asuisivat talojaan itse, mutta upseerit olivat aatelisia, joilla oli omat asuinkartanonsa ja var
sinaista virkataloa viljeli upseerin laskuun joku muu. Aliupseereiden virkatalot olivat tavallisia talonpoikaistaloja, joita he viljelivät tavallises
ti itse. Virkatalojen maanviljelys ja sen tuotto muodostivat noin kolmanneksen upseerien varsinaisesta palkasta ja loput koottiin jakolai- toksen kautta palkan osaksi määrättyjen talo
jen verosta. Samoihin aikoihin jakolaitos ulo
tettiin myös siviilihallinnon virkamiehiin niin, että jokaisen viran palkka oli määritelty siihen kuuluvien palkkatilan tai -tilojen veroina. Up
seerit, maaherrat, tuomarit, kirkkoherrat ja muut eivät kuitenkaan keränneet palkkaansa
taloista itse, vaan se tilitettiin vasta, kun verot olivat kiertäneet kruunun kautta.45
Kokemäellä ja Harjavallassa oli 1690-luvulta lähtien yksitoista sotilasvirkataloa, joista seit
semän kuului Porin jalkaväkirykmentin Ko
kemäen eli 2. majurin komppanian upseereille ja aliupseereille. Komppanian muut virkatalot olivat Ulvilan Harjunpään Sippola (luutnantti) ja Nakkilan Viikkalan Markkula (varusmesta- ri), joten suurimman osan komppanian upsee
reista ja aliupseereista olisi tullut asua Kokemä
ellä. Lisäksi pitäjässä oli rykmentin esikuntaan kuuluvan rykmentinkirjurin virkatalo. Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin, vuodesta 1721 Henkirakuunarykmentin Ala-Satakunnan eli 2. majurin komppanian virkataloja olivat Pukkala ja Lempainen, joista vuonna 1792 muo
dostettiin kevyen jalkaväki- ja jääkäripataljoo
nan everstiluutnantin komppanian kapteenin ja vänrikin puustellit. Pitäjän yhdestoista virka
talo oli ratsuväkeen kuuluneen aatelislippueen everstiluutnantin komppanian Rakkulaisten Astalan korpraalinpuustelli. Kun ruotulaitos 1810 harjoitettiin upseerit saivat pitää virkatalot ja entiset palkkaetunsa vakanssimaksua vas
taan elinaikansa, jonka jälkeen ne tulivat kruu
nun haltuun ja annettiin vuokralle. Virkatalo
jen osto perinnöksi sallittiin vasta 1900-luvulla sen jälkeen, kun valtio luopui niistä.46
Keitä kokemäkeläiset ja harjavaltalaiset sotilaat olivat? Eräs talokohtaisten ruotujen
Pukkalan luutnan
tin-, vuodesta 1792 kapteeninpuustellin vanha päärakennus, joka purettiin 1940- luvulla. K u v a : Y.
A a rn e 1929. K okSA .
Muutoksen virta
Taulukko2 2: Ko k em äenso tila sv ir k a t a lo t 1690-lu v u ltav u o t een 1810
Porin läänin jalkaväkirykmentti
Kokemäki Ruikkala, Kokki Rykmentinkirjuri Harjavalta Pirkkala, Ollila Kapteeni
Kokemäki Kukola Vänrikki
Kokemäki Kiettare, Purri Vääpeli
Harjavalta Pirkkala, Hympi Katselmuskirjuri
Kokemäki Ruikkala, Piisi Kersantti
Kokemäki Hyrkölä, Paavola Lippumies
Harjavalta Vinnari, Tuomola Majoittaja Henkirakuunarykmentti, vuodesta 1 7 9 2 kevyt jalkaväki
Kokemäki Pukkala Luutnantti, vsta 1 7 9 2 kapteeni Kokemäki
Aatelislipullinen
Lempoinen Vääpeli, vsta 1 7 9 2 vänrikki Kokemäki Kakkulainen, Astala Korpraali
Lähde: Wirilander 1953, 91,93,94,95,96,97,165,167,238, 240; Wirilander 1975,13,18.
vakiintumiseen johtanut syy oli väenotoista johtunut autioituminen ja veronmaksukyvyt- tömyys, joka Kokemäellä ja Harjavallassakin näkyi autioiden määrän kasvuna 1600-luvun sotakausina. Alun perin talot koettivat suojella itse itseään palkkaamalla väkeen määrättyjen isäntien tai talollisten poikien tilalle sijais- sotilaita, mutta mikäli taloudellisia mahdol
lisuuksia ei ollut ja kun komppanioita joudut
tiin täydentämään yhä uudestaan, sotaan lähti yhä useammin talojen ja pienimpien ratsuti
lojen isäntäväkeä. Vuosien 1631-49 väenottoja tutkineen Mikko Huhtamiehen mukaan sijais- sotilaita kykenivät Kokemäellä ja Harjavallas
sa palkkaamaan etenkin joen pohjoispuolella sijainneet talot, kun taas eteläpuolelta väkeen joutui myös isäntiä. Huhtamiehen tulkinnan mukaan ero johtui perimmältään talojen vau
raudesta, mikä oli seurausta luonnonmaantie
teellisistä tekijöistä. Joen eteläpuolella harju esti uudisviljelyä niin, että taloissa oli enem
män väkeä suhteessa kantokykyyn ja ne oli
vat suhteellisesti köyhempiä.47 Rakenteellises
ti asiaan vaikutti kuitenkin myös se, että ete
läpuolen talot sijaitsivat rannikon ja sisämaan välisen yleisen tien varressa ja ne olivat jo kes
kiajalta lähtien olleet nimenomaan verotaloja, kun taas joen pohjoispuolella suurin osa oli en
tisiä piispan ja silloisia kruunun lampuotitiloja, jotka 1600-luvun alusta olivat yhä useammin
läänitysten osia tai palkkatiloja. Sotajaksojen
läänitysten osia tai palkkatiloja. Sotajaksojen