Ennen 1870-luvulla alkanutta maatalouden kar- javaltaistumista ja myöhempää koneellistu
mista Kokemäen ja Harjavallan maatalouden ydin oli rehun, lannan ja viljan kolmiyhteys, jossa tehokas viljakasvien viljely vaati tehokas
ta lannoitusta, mikä puolestaan tarkoitti, että karjan rehuksi kelpaavaa niitty- ja laidunmaata oli oltava riittävästi. Olennainen tekijä oli tal
virehu, jota kerättiin pääasiassa saraa ja muita heinäkasveja kasvavilta luonnonniityiltä. Kun niityn ja pellon välistä suhdetta 1800-luvun puolimaissa arvioitiin, ajateltiin, että tyydyt
tävä lannoitus toteutui vasta, jos käytettävis
sä oli 3-4 tynnyrinalaa (ta = 0,494 ha) niittyä jokaista viljalle kylvettyä tynnyrinalaa kohti.
Arvio perustui Suomen ensimmäisessä ylei
sessä maanviljelyskokouksessa 1847 esitettyyn käsitykseen, että lannoitus riitti, jos jokaista kylvettyä tynnyrinalaa kohden oli käytettä
vissä yhden naudan lanta. Vielä 1700-luvun lopulla niityn suhde peltoon oli eteläisessä Suomessa keskimäärin 2,8-kertainen eli lähes tyydyttävä, vaikka muutoksen merkit olivat jo havaittavissa.38
Niityn ja pellon suhdetta Kokemäen ja Har
javallan vanhassa maataloudessa voidaan tar
kastella isojaon yhteydessä mitattujen pinta- alojen avulla. Koska kaikkien vajaan kolmensa
dan talon ja yli kahdeksankymmenen maakir- jakylän tietojen selvittäminen olisi verrattain työlästä, on tässä otettu esimerkkinä 80 talon ja 27 kylän Haistilan-Forsbyn jakokunta, jonka pelto- ja niittypinta-alan maanmittari Anders Pelander mittasi ja laski isojaossa 1780-luvulla.
Kylistä Forsby, Viikari, Lempainen, Öykkäri, Mämmimäki ja Havinki olivat yksinäistalo- ja. Pelanderin yhteenvedon mukaan peltoa oli koko jakokunnassa hieman yli 1434 ja niittyä noin 3946,5 tynnyrinalaa, joten niityn suhde peltoon oli noin 2,75-kertainen. Tulos vastaa Arvo M. Soinisen tuhannen talon otoksella
Lähde: TMKA, Kokemäki 6:4.
laskemaa keskimääräistä niityn ja pellon suh
detta Etelä-Suomessa 1700-luvun lopulla. Hais- tilan-Forsbyn jakokunnan luvuissa ei ole mu
kana Vuolteen kartanoa, jolla oli muiden Koke
mäen jakokuntien lisäksi niittyjä myös Ulvilas
sa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että esi
merkiksi Rakkulaisten, Kaarenojan, Huivoon ja Mietanpään jakokunnan kuudentoista talon ja Häyhtiön torpan yhteinen niittyjen ja pellon suhdeluku oli 1790-luvullla 2,48, joten pitäjän sisällä Haistilan-Forsbyn talojen niittyjen laa
juutta on pidettävä hyvänä.39
Vaikka niittyjen ja pellon suhde oli joissakin kylissä erinomainen, se saattoi naapurikylässä olla jotain aivan muuta. Samoin oli laita itse kylissä, joissa talojen keskinäinen suhdelu
ku saattoi vaihdella alle kahdesta yli kolmeen, kuten Harjavallan Vinnarissa, jossa Närvällä niittyä oli vain kaksi kertaa enemmän kuin peltoa, mutta naapurin Tuiskulla suhdeluku oli jo 3,1. Harjavallan kappeliin kuuluneiden kylien (Pirilä-Pelhola) puolella suhde oli yleen
säkin parempi, sillä niiden yhteinen suhdeluku jakokunnassa oli 3,0, ja niityn suhde peltoon
oli koko jakokunnan keskiarvoa pienempi vain Pirkkalassa, jossa keskiarvo oli kuitenkin sa
ma kuin emäseurakunnan puoleisissa kylissä yhteensä eli 2,5. Eniten niittyä suhteessa pel
toon oli Pirilän Jacob Priialla (4,1) ja vähiten Forsbyn rusthollilla, Pumpulan Hiivolalla, Laikon Käyrällä ja Kuurolan Futtarilla (1,95 tai alle). Huomattavan paljon eli 3,5 kertaa enem
män niittyä kuin peltoa oli Penttilässä sekä useilla taloilla Pelholan ja Varekselan välisellä alueella. Ehkä kaikkein räikein niityn ja pel
lon suhde oli Forsbyn rusthollilla (1,8) ja sen vieressä sijainneilla Penttilän Jorolla (3,5) ja Hiidenojalla (3,9). Vääristymä on kuitenkin voinut olla perua keskiajalta, jolloin Forsby oli Turun piispan Kokemäellä sijainnut päätila ja Penttilä eräs ensimmäisistä sen tueksi perus
tetuista lampuotitiloista. Vaikka Forsbyn niit
tyjen pinta-ala (73,7 ta) oli vielä isojaon aikaan Joroa (56,3) ja Hiidenojaa (68,6) jonkin verran suurempi, sen peltoala (40,6 ta) oli niihin (15,9 ja 17,6) verrattuna yli kaksinkertainen ja mil
tei viidenneksen suurempi kuin molempien yhteensä. Todennäköistä onkin, että pääosa Kuvio 36: Ha i s t i l a n- Fo r s b y nj a k o k u n n a n i s o j a o s s a1780-LuvuN a l u s s a m i t a t u n j aj a e t u n n i i t t y j ä PELTOMAAN SUHDE ERI KYLISSÄ
niitty- ja peltopinta-alan suhde (tynnyrinalaa)
Muutoksen virta
alueen pellosta ja rintamaasta kuului jo alun perin Forsbyhyn, kun lampuotitiloilla pellon ja niityn suhde oli tasaisempi. Uusia niittyjä oli vuosien 1549 ja 1564 välillä raivattu miltei kaikissa joen pohjoisrannan entisissä piispan lampuotikylissä, mutta ei Forsbyssä, jossa niit
tyjen tuotto pysyi samana (liite 4e). Niittyalan kasvu oli ripeintä Penttilästä Keipilään ulot
tuneella alueella, jossa niittyjen suhde peltoon oli vielä isojaon aikaan hyvä. Jos pappilan va
rustelua pidetään jonkinlaisena kantokyvyn normina, se oli Kokemäellä riittävä. Pappilan niittyjen (81,8 ta) ja pellon (26,9 ta) suhde oli 1780-luvun alussa 3,04, mikä vastaa tasoa, jota 1800-luvun puolivälissä pidettiin tyydyttävien lannoitusmahdollisuuksien alarajana. Hieman niukemmin niittyjä oli Harjavallan kappalai- senpappilassa Puukassa, jossa peltojen (11,7 ta) suhde niittyyn (28,5 ta) oli 1770-luvulla 2,44.
Hyvien niittymaiden varaan perustetuilla tor
pilla niittyjä saattoi olla käytettävissään enem
män kuin monilla taloilla, mutta osa tuotosta saattoi mennä vuokrana muualle. Häyhtiön torpassa niittyjen suhde peltoon oli 1793 jopa 5,1-kertainen.40
Kun väestö kasvoi, leipää tarvittiin enem
män, joten viljakasvien viljelyä oli joko tehos
tettava tai laajennettava. Peltojen lannoitusta voitiin parantaa karjan tai rehun määrää lisää
mällä. Karjaa pidettiinkin mielellään hieman yli sen, mitä niityistä saatiin, sillä aliravittu eläinkin tuotti lantaa. Kokemäellä ja Harjaval
lassa navetat olivat vielä 1860-luvulla lattiatto- mia lantanavetoita, jossa jätökset keräytyivät pohjalle ja joista ne koottiin joko tunkioon tai ajettiin kevättalvella suoraan kesannolle odot
tamaan muokkausta. Tyypillistä oli lannan jatkaminen havuilla, joita käytettiin navetoissa karjan kuivikkeina ja sekoitettiin mukaan tun
kioihin. Ennen kuin lattianavetat 1880-luvulla maidontuotannon vuoksi yleistyivät, lantaa saattoi olla matalissa navetoissa keväisin niin paljon, että nälkäiset lehmät joutuivat kyyris- telemään ylhäällä kattoa vasten. Viimeistään 1700-luvulla lanta ajettiin yleensä syysruista edeltävän kesannon päälle, mutta vanhempi tapa oli levittää lantapatterit sille pellon osalle,
johon keväällä kylvettiin ohraa. Tapa takautuu keskiaikaan, jolloin ohra vielä oli pääasiallinen viljalaji. Koska luonnonniityiltä koottu hei
nä riitti vain joksikin aikaa ja hevoset olivat aina etusijalla, oli Kokemäelläkin yleistä antaa nautakarjalle talvella silputuista oljista tai ruu
menista lämpimään veteen tehtyä »sakkaa» eli apetta, pitkiä olkia ja hevosenlantaa. Heinää saivat tavallisesti vain kantavat tai poikineet elikot. Lampaille ja vuohille mutta joskus myös naudoille annettiin kuivattuja lehtikerppu- ja, joiden ravintoarvo pienkarjalle oli hyvä.
Lammasta varten piti varata talveksi ainakin sata lehtikerppua ja jonkin verran heiniä. Paras villa lampaista saatiin syksyllä Mikonpäivän aikaan, mutta lampaat kerittiin myös laskiaise
na ja kolmannen kerran juhannuksena. Maito
talouden merkitys rajoittui kesään ja syksyyn, ja nautoja kannatti teurastaa vain niiden olles
sa pulskimmillaan syksyn alussa. Kiinnostus maidon ja voin tuotantoon kehittyi vähitellen vasta 1800-luvun ensimmäisen puoliskon ku
luessa, kun Pietariin viedyn voin määrä alkoi kasvaa ja hinnat nousivat.41
Miten paljon karjaa loppujen lopuksi oli?
Ainoat 1630-luvun jälkeen säilyneet yhteen
vedot Kokemäen ja Harjavallan karjan määräs
tä ennen varsinaisen karjatalouden tilastoinnin alkua ovat vuosilta 1719, 1805, 1810, 1823-24 ja 1826. Venäläinen miehityshallinto selvitti 1719 karjan kokoa Länsi-Suomessa. Poikkeuksellis
ten raskaiden sotavuosien jälkeen tehty tutki
mus koski hevosia, härkiä, lehmiä, nuorta kar
jaa ja lampaita. Miltei sata vuotta myöhemmin vuosien 1805 ja 1810 väestötauluissa oli kohta, johon papiston piti arvioida seurakuntalaisten- sa karja, mutta luvut ovat epäluotettavia ja liian suuria. Kenraalikuvernööri Zakrevskin määrä
yksestä kerättiin vuosina 1823-27 tietoja myös hevosten, nautojen ja lampaiden määrästä. Ko
kemäen nimismiehenarkistossa säilyneiden pa
pereiden perusteella ensimmäiset talvella 1823- 24 kerätyt tiedot perustuvat nimismies Henrik Johan Bergrothin tekemiin talokohtaisiin selvi
tyksiin, mutta koska rahvas pelkäsi, että tavoit
teena oli uusi verollepano, määrät ilmoitettiin mielellään todellista pienempinä. Kokemäen
Ta u l u k k o2 5: Ko k e m ä e n j a Ha r j a v a l l a n k a r j a v i r a n o m a i s t e n s e l v i t y k s i s s ä 1719-1826
Kokemäki hevosia härkiä
lehmiä tai nautoja yhteensä
nuorta
nautaa lampaita nautayksikköä
(ny) väestö ny/asukas
1719 113 164 129 144 751 684,9
1805 1130 550 2070 1035 7106 6285,8 3288 1,91
1810 1120 540 2081 1050 8000 6386,0 3207 1,99
1823 456 1772 2056 2941,0 3672 0,80
1824 390 2862 2060 3899,5 3754 1,04
1826 485 2830 2080 4060,0 3826 1,06
Harjavalta
1719 22 40 31 27 155 147,9
1805 176 106 222 111 583 808,4 1096 0,74
1810 185 130 340 220 600 1025,0 1053 0,97
1823 126 1096 745 1441,1 1145 1,26
1824 227 460 601 989,1 1151 0,86
1826 140 560 710 928,8 1182 0,79
Lähde: VA 7067:269-273; Väestötaulut (III) 1805 ja 1810, VA, KKK; Hb 9:311,3-4,7; Väkilukuna on käytetty kahden vuoden liukuvaa keskiarvoa (liite 1).
ja Harjavallan karjan todellinen koko 1800- luvun alussa sijoittuneekin jonnekin vuosisa
dan alun väestötaulujen ja 1820-luvun tietojen välimaastoon. Selvityksistä puuttuvat koko
naan vuohet ja siipikarja, joilla saattoi paikoi
tellen olla merkittävä osuus varsinkin pienten tilojen ja itsellisten taloudessa, sekä siat, joita pidettiin ainakin isommissa taloissa vaki
tuisesti. Sikojen määrästä on viranomaisten arvioita ainoastaan vuodelta 1826, jolloin niitä oli Kokemäellä 406 ja Harjavallassa 140.42
Karjan määrä vaihteli viranomaisten arviois
sa suuresti. Vuoden 1719 tiedot saattavat kuvata likipitäen todellisuutta niin, että joenrannalla ja maantien varressa sijainneet Harjavallan ky
lät olivat kärsineet isonvihan alkuvuosina emä- seurakuntaa suhteellisesti enemmän. Tabellien arviot karjan koosta 1800-luvun alussa vai
kuttavat liian suurilta ja kenraalikuvernöörin- kanslian kyselyyn toimitetut 1820-luvun vas
taukset liian pieniltä. Eri eläinlajien keskinäi
set suhteet pysyvät pääosin samoina, mutta emäseurakunnan ja kappelin välillä on eroja.
Harjavallan hevosten ja lampaiden luvut lie
nevät lähellä todellisuutta, mutta vuonna 1823 nautoihin on laskettu kaikki härät, lehmät, mullit ja hiehot, kun taas sen jälkeen mukana ovat vain täysikasvuiset eläimet. Sekä hevosten
että lampaiden lukumäärä on emäseurakun- nassa 1805 ja 1810 aivan liian suuri, mikä näkyy selvästi myös asukasta kohden lasketuista kes
kimääräisistä nautayksikköluvuista. Arvo M.
Soinisen laskelmien mukaan keskimääräinen nautayksikköjen luku henkeä kohti oli Turun ja Porin läänissä vuonna 1825 noin 0,72, mihin verrattuna emäseurakunnan vuosien 1824 ja 1826 luvut ovat liian suuria, mutta Harjavallan luvut karjatalouden asema huomioon ottaen todennäköisempiä.43 Jonkinlainen poikkileik
kaus Kokemäen ja Harjavallan karjan määrästä saadaan myös nimismies Sahlbergin täyttämis
tä Böckerin kaavakkeista, joiden perusteella pi
täjässä oli talvella 1834-35 sataa hevosta kohden arviolta 150 lehmää, 20 vetohärkää, 90 sonnia tai nuorta nautaa, 620 lammasta, 25 vuohta ja 380 sikaa, mutta esimerkiksi lampaiden ja siko
jen suhdeluvut vaikuttavat suurilta, ja epäsel
vää on, mihin Sahlbergin arviot perustuivat.44 Kokemäkeläisten talojen karjan kokoa 1700- ja 1800-luvuilla voidaan selvittää myös pe
runkirjoista, joissa karja luetteloitiin osana vainajan irtainta omaisuutta. Koska tarkoi
tuksena oli esineiden erotteleminen ja arvon määritteleminen, yksittäisestä eläimestä saa
tetaan mainita myös ikä, kunto, väri ja jopa nimi. Kun Peipohjan Rengin emännän Maria
Muutoksen virta
Taulukko2 6: Peipo h jan Ren g inja Sä p ilä n Pa ju nk ar japer u n k ir jo itu k sissa 1754 ja 1804
Peipohjan Renki 1754 Arvo
taalaria Säpilän Paju 1804 Arvo
riksiä
- punainen yksivuotias tamma 36 - ruskea nelivuotias ori 8
- punainen härkä Kimo 36 - ruskea kymmenvuotias tamma 4
- punainen härkä Kulsari 36 - vanha ruskea tamma 1
- härkä Tuulio 30 - härkä Luisteri 5
- härkä Kilpo 24 - nuori härkä Lumia 2
- mulli Tuima 21 - sonni 2
- mulli Cumio 10 - lehmä Tiihdike 2
- mullivasikat Koifwio ja Kiuhari 10 - lehmä Merike 2
- lehmä Suvike 18 - hieho Punike 1
- lehmä Lehdike 18 - kolme vasikkaa 2
- lehmä Liriäpä 18 - sika 1
- lehmä Kaunike 18 - porsas 12
- lehmä Mansike 18 - 2 isompaa vuohta -;16
- lehmä Tähdike 15 -1 vohla -;4
- hieho Ristike 10 - 4 parempilaatuista lammasta -;36
- 2 nuorta hiehoa 8 - 4 huonompilaatuista lammasta -;22
- 2 lammasta 4 - 5 pientä lammasta -;20
- 4 tämänvuotista vasikkaa 4; 16
- 4 vuoden vanhaa sikaa 12
- porsaita 1; 16
Karjan arvo (taalaria;äyriä) 348;- Karjan arvo (riksiä;killinkiä;runstykkiä) 32; 14 ;-Koko irtaimen omaisuuden arvo 592:12 Koko irtaimen omaisuuden arvo 59;42;4
Lähde: KSA, Perunkirjat.
Johanintyttären perunkirjoitus 29.6.1754 teh
tiin, verotalon vetojuhtina oli hevonen ja kaksi paria härkiä, joiden seuraajiksi oli kasvamassa kaksi eri-ikäistä mulliparia. Muu karja koostui kuudesta lehmästä, kolmesta hiehosta ja neljäs
tä vasikasta sekä sioista ja parista lampaasta.
Karjan arvo oli 59 % kaiken perunkirjoitetun irtaimen omaisuuden arvosta. Puoli vuosisataa myöhemmin kuolleella Säpilän Pajun Henrik Johaninpojalla oli härkäpari, sonni, pari lehmää ja nuorta karjaa, mutta ori, eri-ikäiset tammat ja 14 lammasta todistavat toisenlaisesta talou
desta kuin Koomanojan varrella sijainneessa Peipohjassa. Karjan arvo oli 54 % irtaimesta omaisuudesta. Rengin ja Pajun luvut eivät ole toisiinsa suoraan verrannollisia, mutta karjan osuus tilojen kuolinpesistä näyttää Kokemäellä olleen Ruotsin ajan lopulla ainakin puolet ir
taimen omaisuuden arvosta. Myös vähäväkisil
lä, kuten itsellisillä ja sotilastorppien perheillä, oma karja oli välttämätön. Vuonna 1749 Hel
singissä kuolleen sotilas Matts Simoninpoika
Lindmanin, hänen vaimonsa ja kahden alaikäi
sen lapsensa talouteen kuului perunkirjoitusta 1753 tehtäessä punainen Mansike-niminen leh
mä, kolme lammasta ja vuohi.45
Perunkirjoissa mainittujen nautojen, hevos
ten ja pienkarjan lisäksi tiedot siitä, millaisia kotieläimiä Kokemäen ja Harjavallan taloissa asusti, ovat erittäin harvinaisia. Koiria käytet
tiin 1600-luvulla ainakin metsästykseen, mutta kokemäkeläiset kissat eivät ole pyrkineet siinä määrin tapahtumien keskipisteeseen, että nii
den osuutta olisi pidetty maininnan arvoisina.
Kuitenkin kissa lienee viimeistään 1600-luvulla ollut Kokemäelläkin yleinen kotieläin. Jonkin verran enemmän tietoa voidaan saada hevosis
ta. Perunkirjoissa hevosten nimiä ei mainita, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sellaisia olisi ollut. Hevosten nimeämistä on pidetty yleensä säätyläisten harrastuksena, mutta Ko
kemäeltä on tieto hevosella jo varhain olleesta suomenkielisestä nimestä, tosin suuresta karta
nosta. Vuonna 1692 karjatautiin menehtyneiden
486
Vitikkalan kartanon eläinten joukossa oli van
ha punainen ori Hulivvili. Sotaan osallistunei
den ratsumiesten ja upseerien mukana hevosia tuli ja meni. Kun majuri Hans Larsson Goden poika Erich Johansson kuoli 1650 Saksassa, hänen jäämistöönsä kuului Suomesta ostettu harmaa hevonen, Saksasta ostettu harmaa rat- supalveluhevonen ja kaksi kuormastohevosta, joista toinen oli ostettu Saksasta. Vuonna 1775 Kokemäen rakuunoiden katselmuksessa esitte
lemät 28 ratsupalveluhevosta olivat arvioidulta iältään 6-22-vuotiaita ja niiden säkäkorkeus vaihteli 133,2-152,9 cm:n välillä niin, että keski
määrin se oli 141,6 cm.46