• Ei tuloksia

Osallistuminen ja tiedottaminen

4 YVA-MENETTELY, TIEDOTTAMINEN JA OSALLISTUMINEN 4.1 YVA-menettelyn yleiskuvaus

4.3 Osallistuminen ja tiedottaminen

Yhtenä YVA-menettelyn keskeisenä tavoitteena on edistää hankkeesta tiedottamista ja parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Soklin kaivoshankkeen YVA-menettelyn tiedotus- ja osallistumissuunnitelma on esitetty seuraavassa YVA-menettelyn vaiheita noudatellen.

Soklin YVA-menettelyä seuraamaan koottiin syksyllä 2007 eri sidosryhmistä koostuvat seuranta-ja ohseuranta-jausryhmät sekä pienryhmät. Ryhmien työskentely on esitetty kuvassa 4.3. Koordinaatioryh-mässä on käsitelty kaikkien Sokli-projektien (kaivos, rata, voimajohto, kaavoitus) asioita.

Kuva 4.3. YVA-menettelyn työryhmät Sokli-hankkeessa.

4.3.1 Seurantaryhmän toiminta

Sokli-hankkeen seurantaryhmän tehtävänä (kuva 4.3) on ollut seurata yleiseltä tasolta YVA-työskentelyä. Seurantaryhmään osallistuvat tahot ovat lähinnä kunnan- ja läänintason toimijoita, jolloin myös ryhmässä käsiteltävät asiat liittyvät hankkeen yleissuunnitteluun ja tämän tason yh-teistyöhön. Seurantaryhmä on tehnyt työhön linjausesityksiä. Tehdyt päätökset on huomioitu ohja-usryhmässä ja YVA-suunnittelussa. Keskusteluaiheita seurantaryhmässä ovat olleet mm. rahoitus, työvoiman koulutus ym.. Seurantaryhmä on kokoontunut neljä kertaa YVA-menettelyn aikana, en-simmäisen kerran joulukuussa 2007. Seurantaryhmän kokousten sisältöä YVA-menettelyn eri vai-heissa on esitelty yhteenvetona taulukossa 4.1.

Taulukko 4.1. Seurantaryhmän kokousten sisältö YVA-menettelyn eri vaiheissa.

4.3.2 Ohjausryhmän toiminta

Ohjausryhmän (kuva 4.3) tehtävänä on ollut keskustella ja antaa konkreettista palautetta vaiku-tusarvion laadinnasta. Sen vuoksi ryhmään kuuluu paikallisia intressitahoja keskeisten viranomais-tahojen rinnalla. Lisäksi ohjausryhmän tehtävänä on edistää tiedonkulkua ja -vaihtoa hankevastaa-van, viranomaisten ja muiden sidosryhmien välillä. Ohjausryhmätyöskentely on ollut tiivistä. Oh-jausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran joulukuussa 2007, minkä jälkeen ryhmä on kokoontunut noin 1,5 kuukauden välein. Kokousten sisältöä YVA-menettelyn eri vaiheissa on esitelty yhteenve-tona taulukossa 4.2.

YVA-ohjelma työn alla YVA-prosessin läpikäynti

1. kokous 19.12.2007 osallistumismenettely hankkeessa, esittely

seurantaryhmän työskentelyn tavoitteet: hankkeen vaikutusten selvittäminen "suurilla linjoilla", mm.

työvoiman koulutus, taloudelliset vaikutukset hankkeeseen liittyvän keskustelufoorumin tarve KV-YVA:n ja Natura-arvioinnin tarve

YVA-ohjelma valmis, YVA:n liittyvien selvitysten suunnittelu

Natura-asioiden selvittely ympäristöviranomaisten kanssa

2. kokous 8.5.2008 hankkeeseen ja sen toteuttamiseen liittyvät riskit hankkeeseen liittyvän työllisyyskysymyksen hallinta logistiikan suunnittelu ja valtion rooli

voimajohdon YVA-ohjelman luonnos, YVA-selostus

kaivoshankkeen ja sen osahankkeiden koordinointi, yhteistyön merkitys

3. kokous 6.10.2008 koordinaatioryhmä perustettu

YVA:n ja kaavoitusprosessin aikataulujen yhteensovittaminen

kaivoksen toiminta-aika ja vaikutukset rataan ja sen vaihtoehtoihin liittyvät asiat vaikutukset

YVA-selostus työn alla hankkeen suunnittelu ja vaihtoehtojen vertailu 4. kokous 9.2.2009 meneillään suunnittelun ja aikataulun

ongelmakohdat

maakuntakaava valmisteluvaiheessa työvoiman asuttaminen ja kouluttaminen

YVA:n vaihe Kokouksen sisältö

YVA-ohjelma työn alla YVA-prosessin läpikäynti

1. kokous 20.12.2007 ohjausryhmän ja pienryhmien peustaminen STUK: radiologisen selvityksen tarve vaikutukset porotaloudelle

KV-YVA:n ja Natura-arvioinnin tarve YVA-ohjelman luonnos kommentoitavana kommentit YVA-ohjelmasta

2. kokous 31.1.2008 pienryhmätyöskentelyn käynnistyminen

infran suunnittelu ja valtion rooli

rata, voimajohto ja putkilinja mukaan YVA-prosessiin

kunta:rahoitushakemus Sokli-projektille jokihelmisimpukan esiintyminen hankealueella YVA-ohjelma valmis kattavien selvitysten tekeminen, jotta hankkeen

3. kokous 3.4.2008 vaikutukset voidaan erottaa

porotalouden merkitys liikennevaikutukset

Sokli.fi- sivuston avaaminen ja tiedotusasiat YVA-ohjelman lausunto valmis rata-YVA ja voimalinja-YVA mukaan

4. kokous 27.5.2008 yhteistyön ja koordinaation merkitys hankkeessa porotalousselvitys tehdään yhteisesti koko hankkeesta

Natura-alueiden selvitykset

YVA:n liittyvät selvitykset tekeillä vaihtoehtoiset rikastushiekka-altaat ja niiden

5. kokous 11.8.2008 vaikutukset

hankealueen maanomistajille tiedote hankkeesta tutustumiskäynti Sokliin

voimalinja YVA-ohjelman luonnos jaettu kaikille kommentit voimajohdon YVA-vaihtoehdoista

6. kokous 2.10.2008 ehdotukset 2 uudesta voimalinja

YVA-vaihtoehdosta

infran suunnittelu ja valtion rooli laaksoarho-inventointien tulokset kunnan Sokli-hankkeen toiminta YVA-selostuksen laatiminen meneillään, arviointiselostuksen sisältö

voimajohdon YVA-ohjelma kuulutettu kaivoksen maamassojen läjitysalueet

7. kokous 10.11.2008 rata VE2:n ja voimalinjan yhteensovittaminen SVA:n alustavat tulokset

YVA-selostus työn alla kaivos-YVA erilleen voimajohto-YVA:sta 8. kokous 20.2.2009 voimajohdon YVA-ohjelman lausunnon esittely

voimajohdon vaihtoehdot ja Natura-alueet palaute YVA:ssa tarjottujen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien riittävyydestä YVA-selostus luonnoksena kaivos-YVA:n esittely tärkeimmiltä osin

9. kokous 20.4.2009 voimajohto-YVA:n linjaukset, maisemavaikutukset, porotalous

jatkotoimet: YVA-kuulutukset, yleisötilaisuudet

YVA:n vaihe Kokouksen sisältö

Taulukko 4.2. Ohjausryhmän kokousten sisältö YVA-menettelyn eri vaiheissa.

4.3.3 Muut kokoukset ja neuvottelut

29.1.2008 Ympäristöministeriössä pidetyssä kokouksessa keskusteltiin Soklin kaivoshankkeen mahdollisista vaikutuksista Venäjän puolelle ja hankkeessa mahdollisesti tehtävästä ns. kansainvä-lisestä YVA:sta. Päätettiin, että YVA-ohjelman keskeiset osat käännetään venäjäksi ja toimitetaan Venäjän viranomaisille Espoon sopimuksen mukaisesti.

4.4.2008 Lapin ympäristökeskuksessa pidetyssä kokouksessa käsiteltiin lähinnä YVA:n etenemistä ja maastokaudella 2008 tehtäviä lisäselvityksiä. Päätettiin, että Metsähallitus vastaa laaksoarhon inventoinneista.

16.4.2008 Ympäristöministeriössä pidetyssä kokouksessa käsiteltiin Soklin kaivoshanketta ja kes-kusteltiin Natura 2000 -alueverkostoon liittyvästä lainsäädännöstä sekä hankkeen mahdollisista vaikutuksista ympäröiville Natura 2000 -verkoston kohteille. Päätettiin tehtävistä Natura-arvioinneista sekä Natura-arvioinnin tarveselvityksistä.

Ympäristöministeriön, Lapin ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen edustajille järjestettiin Sok-lin alueeseen tutustumis- ja esittelyretki 18.–19.9.2008. Paikalla olivat myös Yara Suomi Oy:n ja Pöyry Environment Oy:n edustajat.

4.3.4 Pienryhmien toiminta

Ohjausryhmä on ohjannut ns. pienryhmiä, joita on viisi (kuva 4.3): 1. porotalous 2. metsätalous ja luonnonsuojelu 3. yritystoiminta, metsästys ja kalastus 4. kaavoitus, maankäyttö ja liikenne 5. Sa-vukosken kunnan valmistautumishanke kaivokseen. Ryhmät koostuvat paikallisista intressiryhmis-tä ja ne toimivat yhteistyökanavina yksityisiin henkilöihin päin. Pienryhmät ovat kokoontuneet tar-vittaessa.

10.–12.9.2008 toteutettiin erilliset pienryhmien tapaamiset, joissa ryhmittäin käytiin läpi ja kitey-tettiin sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa (SVA:ssa) käytettävän monikriteerianalyysin (MCA) pohjaksi siihen mennessä kerätty aineisto.

20.1.2009 pidetyn ohjausryhmän kokouksen jälkeen järjestettiin ohjaus- ja pienryhmien jäsenille työpaja, jossa ryhmittäin käytiin läpi ja arvotettiin SVA:ssa käytettävän monikriteerianalyysin (MCA) aineisto. Ryhmät esittivät tuloksensa myös muille osallistujille.

20.1.2009 pidetyn ohjausryhmän kokouksen jälkeen pienryhmien puheenjohtajia pyydettiin sähkö-postin välityksellä antamaan palautetta kaivosalueen YVA:ssa tarjottujen osallistumis- ja vaikut-tamismahdollisuuksia riittävyydestä.

Soklin kaivosalueen ja voimajohdon YVA:ssa tarjottujen osallistumis- ja vaikuttamismahdolli-suuksien riittävyyttä selvittänyt kyselylomake ja saatu palaute on liitteenä 4.1. Muut SVA:ssa toteutetut kyselyt, keväällä 2008 toteutettu SWOT, kesällä 2008 tehty matkailijakysely ja Sokli.fi -sivustojen ”Kysely Sokliin suunnitellun kaivostoiminnan vaikutuksista” esitetään liitteenä 4.2.

4.3.5 Koordinaatioryhmä

Soklin kaivoshankkeen erillishankkeiden ja kaavoituksen välisen yhteistyön, aikataulutuksen sekä sisällöllisten menettelytapojen yhteensovittamiseksi on hankkeelle nimetty koordinaatioryhmä.

Koordinaatioryhmän jäsentahot ovat Lapin liitto, Lapin ympäristökeskus, Yara Suomi Oy ja Pöyry Environment Oy.

Koordinaatioryhmä kokoontui kaivoksen YVA-prosessin aikana 1–2 kk välein keskustelemaan hankkeen etenemisestä sekä sopimaan jatkotoimenpiteistä hankkeen eteenpäin viemiseksi ja osa-projektien yhteensovittamiseksi. Kokouksiin osallistuvat myös erillishankkeiden ja kaavoituksen edustajat tarpeen mukaan. Koordinaatiotyön tehtäviä ovat mm.:

erillishankkeiden aikataulujen yhteensovittaminen erillishankkeiden etenemisen seuranta

erillishankkeiden yhteydessä tehtävien selvitysten riittävyyden varmistaminen päällekkäisen työn tunnistaminen ja välttäminen eri hankkeissa

tiedonkulun varmistaminen erillishankkeiden välillä

käytettävien selvitys- ja suunnittelumenetelmien yhdenmukaisuuden ja asianmukaisuuden varmistaminen

mahdollisten riskien ennakoiminen ja tarvittavien toimenpiteiden määrittely riskien vält-tämiseksi.

4.3.6 Muu osallistuminen, tiedottaminen ja osallistumisen vaikuttavuus

Soklin kaivoshankkeesta on järjestetty YVA-ohjelman valmistumisen yhteydessä yleisötilaisuudet Martilla 14.4.2008 ja Savukosken kunnanvirastolla 15.4.2008. Lisäksi hankkeeseen liittyen on jär-jestetty muita tiedotustilaisuuksia, kuten Savukosken kunnan järjestämät tiedotustilaisuudet sekä säteilyasioihin liittyvä tiedotustilaisuus tammikuussa 2009 (Säteilyturvakeskus eli STUK asiantun-tijana paikalla). Soklin kaivoshanketta on esitelty eri tiedotusvälineissä melko usein.

Kaikille Soklin kaivoshankkeesta kiinnostuneille suunnattu Internet-pohjainen SWOT-kysely to-teutettiin Savukosken kunnan sivujen kautta keväällä ja kesällä 2009. Kyselyllä kerättiin tietoa eri-tyisesti kaivostoiminnan sosiaalisten vaikutusten arviointia varten.

Savukosken alueella matkaileville suunnatulla lomakekyselyllä koottiin mielipiteitä suunnitellun kaivostoiminnan vaikutuksista. Kyselylomakkeita jaettiin matkailijoille heinäkuun alusta marras-kuun loppuun 2009 Tulppion Tiskossa, Kemihaaran Lomassa, Muorin Tuvassa ja Samperin Savo-tassa.

YVA-menettelyn loppuvaiheeseen (toukokuuhun 2009) saakka kootaan Internet-kyselyllä mielipi-teitä suunnitellun kaivostoiminnan vaikutuksista. Kyselyyn voivat kaikki halukkaat osallistua, ja sillä kerätään tietoa erityisesti kaivostoiminnan sosiaalisten vaikutusten arviointia varten. Kyselys-tä on myös paperiversio, joka on ollut noudettavissa Savukosken kunnantalolta, jonne sen voi myös täytettynä palauttaa. Soklin kaivoshankkeen YVA-selostuksessa on voitu hyödyntää 15.1 mennessä täytetyt lomakkeet, myöhemmin täytetyt lomakkeet ovat aineistona voimajohdon ja rau-tatien YVA-selostuksessa.

Koko arvioinnin ajan on YVA:sta annettuja lausuntoja, sekä yleisötilaisuuksissa että mediassa esi-tettyjä kannanottoja on käyty läpi ja kiteytetty SVA:ssa osaksi käytettävän monikriteerianalyysin (MCA) aineistoa.