Ortodoksisen Kirkon perinne ennen 1400-lukua

Ortodoksisen Kirkon perinteessä ei ollut muodostunut systemaattista opetusta kuolemanjälkeisestä elämästä ennen 1400-lukua. Paikallisilla tai Ekumeenisissa Kirkolliskokouksissa ei ollut tarvetta ottaa asiaan kantaa, koska se ei ollut koskaan noussut kiistan aiheeksi. Aihetta kuitenkin käsiteltiin lukuisten arvostettujen kirkkoisien opetuspuheissa.

Myös lukuisat pyhien elämäkerrat ja luostareissa syntyneet opettavaiset kokoelmateokset sisältävät ilmestyksen muotoisia kuvauksia kuolinhetkeen liittyvistä tapahtumista.

Näissä kuvauksissa esiintyy tiettyä vaihtelevuutta siinä, tapahtuuko tuomio kuolinvuoteella vai tulliporteilla sielun kohotessa taivasta kohti, ja siinä, mikä on Kristuksen, enkelien ja demonien roolit näissä tapahtumissa. Kuvauksien eettinen opetus on kuitenkin hyvin samankaltaista.

Ihminen joutuu kantamaan vastuuta kaikista pienistäkin elämänsä aikana tehdyistä

7 McAvoy, 2013, ss. 39 - 41

rikkomuksistaan, uskovaisen täytyy katua syntejään, tunnustaa niitä rippi-isälleen ja tehdä parannus, jos hän halua selvitä tästä pelottavasta hetkestä.

Tässä luvussa esitän tärkeimmät teokset, joiden varaan rakentuu ortodoksinen perintö kuolinhetkellä tapahtuvasta koettelemuksesta. Kuolinhetkeä käsittelevän kirjallisuuden paljouden tähden pyrin tässä luvussa esittämään sellaiset tekstit, joihin joko löytyy lukuisia viittauksia myöhemmässä kirjallisuudessa tai jotka pystyvät mahdollisimman monipuolisesti esittämään kuolinhetken tapahtumia kuvaavaa perinnettä.

Ensimmäinen Kirkon perinteeksi päätynyt tulliporttikuvaus on kirkkoisä Athanasios Suuren 300-luvulla kirjoittama pyhän Antonioksen, munkkeuden perustajan elämäkerta. Kertomuksessa pyhä Antonios sai ilmestyksen, jossa hän sai nähdä, mitä sielu joutuu kokemaan kuoleman jälkeen. Kun sielu erkanee ruumista ja alkaa enkelien saattamana kohota Jumalan tykö, sitä piirittävät demonit alkavat esittämään syytteitä elämän aikana tehdyistä synneistä. Näiden takia demonit vaativat enkeleitä luovuttamaan sielun itselleen. Enkelit toteavat kuitenkin, että Jumala on armollaan puhdistanut kaikki Antonioksen munkeutta edeltävät synnit. Siitä hetkestä lähtien, kun Antonios omisti elämänsä Jumalalle, eivät demonit pystyneet löytämään mitään syytteitä. Näyn päätyttyä, Antonios miettii kauhistuneena sitä koettelemusta, mikä ihmisiä odottaa kuoleman hetkellä.

Kertomus päättyy muutamaan Uuden Testamentin jakeeseen.

“Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne, pysyä pystyssä.” (Ef. 6:12 - 13, v:n 1938 suomennos)

“Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.”

(Tit. 2:7-8, v:n 1938 suomennos)

Antonioksen elämäkerran laatija tulkitsee nämä Raamatun jakeet Antonioksen kokeman ilmestyksen valossa. “Paha päivä” ja “vastarinta”, joista kirjeissä puhutaan, liitetään tuohon kuoleman jälkeiseen kokemukseen. Tiituksen kirjeen “vastustajat” tulkitaan sielua kuolinhetkellä koetteleviksi demoneiksi.

Antonioksen elämäkerrassa on toinenkin kuolinhetken liittyvä mystinen näky. Antonios näkee paholaisen jättiläisenä, joka ulottuu pilviin saakka. Samalla Antonios näkee ruumiistaan erkanevat sielut, jotka ikään kuin siivillä yrittävät kohota korkeuteen Jumalan tykö. Paholainen estää joidenkin sielujen pääsyn, osa taas pääse esteettä sen ohitse. Lopulta Antonios ymmärtää, että estetyiksi tulevat ne sielut, joista syntisen elämän seurauksena tuli paholaisen velallisia.⁸

Kuvaus sielun kuoleman jälkeisistä kokemuksista löytyy myös 300-luvulla kirjoitetun Antonios Suuren oppilaan Makarios Egyptiläisen teoksesta Neljäkymmentä Opetusta opetuksista 22 ja 43.

Opetuksissa mainitaan sielun, demonien ja enkelten kohtaamisesta kuoleman jälkeen.

Makarioksen opetuksen mukaan ihminen jo tässä maanpäällisessä elämässä muodostaa kiintymyssuhteen enkeleihin tai alistuu demoneille. Tämä suhde vain vahvistuu kuoleman jälkeen.

Makarios kuvaa myös sielun kohoamisen taivaaseen Jumalan tykö, mitä pahat henget yrittävät estää.⁹

Vuonna 444 kuollut pyhä Kyrillos Alkeksandrialainen käsitteli sielun erkanemista ruumiista ja Kristuksen toisesta tulemisesta. Hänen tekstiinsä sisältyy aikakauden tarkimpia kuvauksia kuolinhetkellä tapahtuvasta tuomiosta. Pyhä Kyrillos kirjoittaa, että sielu täyttyy pelolla ruumiistaan erkanemisen hetkellä. Sitä lähestyvät taivaan joukot ja heidän kanssaan “pahuuden voimat, pimeyden johtajat, turmion ruhtinaat, tullien vartijan, velanperijät, ilmojen verontarkastajat”. Heidän kanssaan tulee itse paholainen tarkastelemaan kuolleen ihmisen tekoja.

Sielu pyrkii ylös Jumalan tykö, mutta tulliportit, joissa kussakin tarkastellaan jotakin synti kategoriaa, ovat esteenä. Pyhä Kyrillos nimeää ja asettaa järjestykseen viisi tulliporttia.

Ensimmäisessä tulliportissa tarkastellaan suulla tehtyjä syntejä, kuten valehtelu, turhanpuhuminen, herjааminen, irstaat laulut ja haureat suudelmat. Toisessa tarkastellaan silmillä tehtyjä syntejä, kuten himokkaita katseita. Kolmannessa kuulolla tehtyjä syntejä, kuten sopimattomien puheiden kuuntelemista. Neljännessä tuomitaan hajuaistin synnit. Sellaiseksi Kyrillos nimeä hajuveden käytön, jolla siivettömät naiset haluavat herättää miehissä himoa.

Viidennessä tulliportissa tarkastellaan kosketusaistilla tehtyjä syntejä. Näiden jälkeen seuraa muut

8 Marinis, 2917, s. 17

9 McAvoy, 2013, ss. 39 - 41

tulliportit, joissa tarkastellaan vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, kunnianhimoa, ylpeyttä ja muita himoja, joita pyhä Kyrillos ei kuvaa tarkasti. Sielu seisoo sen kohtalosta väittelevien enkelien ja demonien keskellä, kunnes Jumala sanoo oman päätöksensä.¹⁰

600-luvulla ilmestyneessä pyhän Johannes Laupiaan, Aleksandrian patriarkan elämäkerrassa mainitaan, että Johannes piti opetuksessaan tärkeänä oman kuolinhetken muistamista. Pyhä Johannes viittasi 400-luvun pylväskilvoittelijan Simeon Styliitan ja tämän opetuksiin tulliporteista, joissa armottomat velkojen perijät vaativat sielulta vastausta eletystä elämästä. Demonien joukot ympäröivät sielua. Kukin demoni erikoistuu itsensä kaltaiseen syntiin ja etsii sielusta juuri sitä syntiä - omaa omaisuuttaan. Elämäkerrassa mainitaan, kuinka ihmiset, jotka tulivat patriarkan luokse ylpeästi hymyillen, palasivat nöyrinä ja silmät kyynelissä keskustelun jälkeen.

Yksi tunnetuimpia munkeille suunnattuja hengellisiä opetuksia sisältävä Johannes Siinailaisen teos nimeltä Portaat (600-luku) sisältää seuraavan kuvauksen kuolinhetkestä. Erään luostarin veljestö näki, kuinka Stephan niminen erakko, esimerkillinen askeetti meni vuoteellaan kuolinhetken lähestyessä hurmostilaan. Tässä tilassa hän alkoi kääntymään vuorotellen oikealle ja vasemmalle puolelle puhuen ikään kuin näkymättömien olentojen kanssa. Kuulosti siltä, että häneltä vaaditaan tilintekoa elämän aikana tehdyistä teoista. Stephan vastaili kaikkien kuulleen: “Kyllä, tämä mitä sanotte on totta, mutta minä paastosin niin ja niin monta vuotta tämän rikkomukseni tähden”; ja sitten: “Tämä on valetta, tähän en ole syyllinen”. Hän saattoi sanoa myös: “Todellakin tein tämänkin, mutta itkin tämän syntini tähden ja toimitin palveluksia”. Toisinaan hän sanoi: ”Tein tämänkin, enkä tiedä mitä voisin vastata. Olisiko Jumala minulle armollinen?”

Tämä tarina esiintyy osana iloista itkua käsittelevää lukua, joka muistuttaa lukijaa katumuksen kyyneleiden tärkeydestä. Esimerkillinen askeetti Stefanos ei päässyt helpolla kuolinhetken koettelemuksista, jolloin kenelläkään ei ole varaa suhtautua henkilökohtaiseen tuomion kevytmielisesti.¹¹

10 Marinis, 2017, s. 20

11 Marinis, 2017, s. 19

Pyhän Anastasios Siinailaisen opetuksista (700-luku) löytyy kertomus kuolinhetkellä tapahtuvasta koettelemuksesta. Anastasioksen opetuksissa koettelemus tapahtuu koulinvuoteella, eikä tulliportteja mainita. Kertomuksessa Pietari -niminen rosvo, joka sairaalassa vähän ennen kuolemaansa tulee katumuksen tunteeseen ja itkee rikkomuksiaan läpi yön katkerasti. Ryövärin kuolinhetkellä sairaalan lääkäri näkee unen, jossa ryövärin kuolinvuodetta lähestyvät enkelit ja demonit, jotka alkavat punnitsemaan hänen pahoja ja hyviä tekoja vaa'alla. Demonit täyttävät toisen vaakakupin ryövärin rikkomuksia sisältävillä kirjakääröillä. Enkelit eivät löytäneet mitään, mitä olisivat voineet laittaa toiselle puolelle vaakaa, paitsi ryövärin läheisyydessä ollutta kyynelistä märkää nenäliinaa. Otettuan sen he sanoivat: “Laittakamme toiselle puolelle tämän nenäliinan ja lisätkäämme siihen Jumalan armollisuuden”. Tämän seurauksena nenäliinan sisältävä vaakakuppi tuli painavammaksi ja enkelit saivat ryövärin sielun itselleen.¹²

600-luvusta eteenpäin tulliporttikuvaukset löytyvät myös läntisten pyhien elämäkerroista. Pyhä Fursey oli merkittävä Irlannin ja Iso-Britannian kristillinen valistaja, joka vaikutti VII vuosisadalla.

Hänen nimeensä liitetään merkittäviä kuolinhetkeen ja henkilökohtaiseen tuomioon liittyviä näkyjä, joilla oli merkittävä vaikutus lännen mystiselle perinteelle.

Pyhä Fiersey sai kokea sielun lennon taivaisiin enkelten saattamana. Matkan aikana demonit yrittivät hyökätä hänen kimppuunsa ja heittää häntä keihäällä, mutta enkelten kilvet suojelivat häntä. Näyssä enkelit kävivät keskustelua demonien kanssa Fierseyn sielusta. Demonit yrittivät vedota erilaisiin Pyhien Kirjoitusten sitaatteihin, joiden avulla he pystyisivät syyttämään Fierseitä hänen rikkomuksistaan ja sitä kautta saamaan hänet omaan valtaansa. Enkelit taas puolustivat häntä niin ikään Pyhien Kirjoituksiin tukeutuen.

12 Marinis, 2017, s. 19

Muinainen syyttäjä (demoni) sanoi: “On kirjoitettu: jos et anna toisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, ei teidän taivaallinen Isännekään anna teille anteeksi rikkomuksianne”

Pyhä enkeli vastasi: “Milloin hän on kostanut puolestaan tai kenelle hän on tehnyt vääryyttä?”

Paholainen vastasi: “Ei ole kirjoitettu ellet kosta, vaan jos et anna anteeksi koko sydämestäsi”

Tähän enkeli toteaa, että tapahtukoon Herran tuomio ja he jatkavat Furseyn kanssa matkaansa.

Fiersey sai myös nähdä maan liekin peittämänä. Enkelit selittivät, että maassa oleva liekki on kristittyjen tekemät synnit. Tämä tuli on samaan aikaan himot, jotka palavat kristittyjen sydämissä, ja kuoleman jälkeisessä elämässä se tulee polttamaan niitä, jotka ovat ruokkineet tätä tulta sydämissään elämänsä aikana. Näyn päätteeksi pyhä Fursey sai ohjeita lähetystyön jatkamiseen ja sai palata takaisin ruumiiseensa.¹³

Pyhän Rooman Paavin Gregorios Dialogoksen (k. 604) opetusten joukossa on joitakin mielenkiintoisia kuolinhetkeen liittyviä kuvauksia. Ensimmäinen kertoo nuoresta Theodore nimisestä huolimattomasta munkista, joka kertomuksen mukaan oli hyvin laiska omassa munkki kilvoituksessaan ja välinpitämätön pelastuksensa suhteen.

Eräänä päivänä Theodore sairastui ruttoon ja oli tekemässä kuolemaa. Huolestunut veljestö kokoontui hänen ympärilleen ja rukoili hänen puolestaan. Silloin Theodore kertoi näkevänsä lohikäärmeen, joka yrittää nielaista hänet, mutta veljestön rukoukset estävät lohikäärmettä viemästä aikomustansa loppuun. Kun veljestö jatkoi rukouksiaan, Theodore selvisi hengessä ja parani. Pelottava kokemus sai hänet tekemään parannuksen ja muuttamaan elämänsä.

Paavi Gregorios kertoo myös erään Chrysarios -nimisen miehen kuolemasta. Chrysarios vietti syntistä ja jumalatonta elämää. Eräänä päivänä hän sairastui vakavasti. Kun Chrysarios oli tekemässä kuolemaa, hän näki ympärillään pelottavia demoneita, jotka tulivat viemään hänen

13 St. Anthony’s Monastery, 2020, s. 114

sielunsa tuonelaan. Chrysarios oli pyörinyt kuolinvuoteellaan ja puhunut näkymättömien olentojen kanssa samaan tapaan kuin Johannes Siinailaisen opetuksissa kuvattu tapaus.¹⁴

Pyhän Columban (k. 597) elämäkerran kirjoitti 700-luvulla pyhä Adamnan Ionalainen.

Elämäkerrassa kuvataan Pyhän Columban näyt kuolinhetken koettelemuksista. Columba kertoo enkelien ja demonien käyvän taistelua edesmenneen sielun puolesta. Toisessa näyssä hän näkee erään luostarin munkkien uponneen laivamatkalla erään vieraan matkustajan kanssa. Hän kutsuu veljestöä yhtymään juuri uponneiden munkkien rukoukseen heidän pyrkimyksissään pelastaa heidän kanssaan matkustaneen muukalaisen sielun, jota pahat henget yrittävät ottaa haltuunsa.¹⁵

Tulliportti tradition kuvaus löytyy myös pyhä Bonifatios (k. 754), frankkien apostolien kirjeistä eräälle Eadburga- nimiselle nunnalle kuolinhetkellä tapahtuneesta näystä, josta hän tuli tietoiseksi. Näyn nähnyt henkilö koki kuolinhetkellä sielunsa erkanemisen ruumiistaan. Tätä seurasi sielun kohoaminen ylös enkelten saattamana. Näyn nähnyt henkilö näki tulen, joka ympäröi koko maailman. Tämä tuli oli esteenä sielun kohoamiselle taivaisiin, mutta enkelin lähellä oleminen pystyi suojelemaan sielua pysymään vahingoittumattomana liekeissä.

Näyn päähenkilö näki myös enkeleitä ja demoneita, ja kuuli heidän käyvän kiistaa edesmenneiden ihmisten sieluista. Hän sai myös kohdata kaikki omat syntinsä, mitä hän oli jättänyt tunnustamatta synnintunnustuksessa tai mitä hän ei synneiksi osannut tunnistaa elämänsä aikana. Näitä syntejä hän kohtasi elävinä hahmoina.

Jokainen pahe tuli ikään kuin persoonana, yksi sanoen: “Olen ahneutesi, jolla olet useimmiten tahtonut laittomia ja Jumalan käskyjen vastaisia asioita.” Toinen sanoi: “Olen kunnianhimo, jonka avulla olet kerskaten pistänyt itsesi muiden ihmisten edelle.”

Samoin hyveet esiintyivät elävinä hahmoina puolustaessaan tarinan päähenkilöä tässä kuolemanjälkeisessä oikeudenkäynnissä. Tämä oikeudenkäynti kuitenkin keskeytyy ja päähenkilön sielu saa palata takaisin hänen ruumiiseensa, jotta hän pystyisi katumaan ja

14 St. Anthony’s Monastery, 2020, s. 144

15 Rose, 1987, VI. 3; St. Antony’s, 2020, s. 29

tunnustamaan synnintunnustuksessa syntejään. Samalla hän voisi varoittaa läheisiään kuoleman jälkeen odottavasta koettelemuksesta.¹⁶

Tunnetuin tulliporttikuvaus, johon viitataan lähes poikkeuksetta tulliportti -perinnettä tarkastelevassa kirjallisuudessa, on Basileios Uuden elämäkerta, jonka kirjoitusajankohta sijoittuu 900-luvun Konstantinopoliin. Tässä kertomuksessa eräs munkki nimeltä Gregorios saa Jumalalta näyn, jossa hän saa tietää hänen hengellisen äitinsä, autuaan Theodoran kuoleman jälkeisen kohtalon.

Gregorios pääse käymään Paratiisissa tapaamassa Theodoraa. Theodora kuvailee yksityiskohtaisesti kuolinhetkensä. Kuolinhetken lähestyessä hän sai nähdä lähestyviä demoneita, jotka pelottelivat häntä luettelemalla Thedoran elämän aikana tekemät synnit. Pian paikalle saapuivat enkelit, jotka alkoivat väitellä demonien kanssa Theodoran kuolemanjälkeisestä kohtalosta. Vähän ajan päästä paikalle saapui kuolema hahmon muodossa ja antoi Theodoralle jonkun kirpeän juoman, jonka juotuaan sielu erkani Theodoran ruumista.

Tätä seurasi Theodoran sielun kohoaminen taivaisiin enkelten saattamana. Theodoran hengellinen isä, pyhä Basileios Uusi tuli tässä näyssä saattamaan Theodoran. Hän antoi enkeleille joitakin tuoksuvia voiteita ja raha-arkun. Enkelit vuodattivat voiteita Theodoran päälle, minkä jälkeen hän alkoi loistaa valoa. Arkun kolikoiden tarkoitus oli maksaa demoneille tulliporteilla, mikäli Theodoran omassa elämässä osoitettu hurskaus osoittautuu riittämättömäksi tulliporttien läpäisemiseen.

Vaikkei tekstissä sen tarkemmin selitetä voiteiden ja kolikoiden merkitystä, on luontevaa ajatella, että ne symboloivat Basileioksen kantamia esirukouksia Theodoran puolesta ja sitä kautta helpottavat hänen tulevaa matkaansa tulliporttien läpi.

Tämän valmistelun jälkeen alkoi Theodoran sielun kohoaminen Jumalan valtaistuinta kohti.

Matkan varrella hän joutui kohtaamaan demonien vartioimat tulliportit. Tulliportteja oli kaiken kaikkiaan kaksikymmentäyksi ja jokainen tulliportti edusti eletyn elämän koettelemusta tietyssä

16 St. Antony’s Monastery, 2020, s. 151

synnissa. Theodora joutui kohtaamaan turhanpuhumisen ja kiroilun tulliportin, valheen tulliportin, sekä tulliportteja, joissa hänen elämänsä koeteltiin tuomitsemisesta, ylensyönnistä, juopottelusta, laiskuudesta, varkauksista, ahneudesta, kunniahimosta, kateudesta ja muista synneistä.

Joistakin tulliporteista Theodora pääsi läpi niin, ettei demoneilla ollut mitään syytteitä häntä vastaan. Osassa tulliporteista enkelit esittivät Theodoran hyviä tekoja, jotka kumosivat demonien syytteet, osassa tulliporteista enkelit joutuivat maksamaan demoneille pyhän Basileioksen antamasta arkusta.

Theodora pääsi lopulta Jumalan valtaistuimen eteen. Kumarrettuaan Jumalaa hän sai nähdä sekä vanhurskaiden ilon taivaissa, että syntisten kärsimyksiä helvetissä. Lopulta hän asettui paratiisissa puutarhaan, joka on varattu pyhälle Basileiokselle ja tämän opetuslapsille.¹⁷