4. Sielu ja kuolema: eri näkökulmien vertailua
4.5. Puhevuorojen teologisen ajattelun analyysi
4.5.1. Lev Puhalo ja virheellinen perinne
Vaikka alkuasetelma on kaikilla kirjoittajilla samankaltainen, lisää Lev Puhalo siihen erään erityisen näkökulman. Hänellä on tarve erottaa oikea Kirkon perinne väärästä perinteestä. Hänen näkemyksensä mukaan Kirkon perinteeseen on kulkeutunut eri aikakausien myötä erilaisten historiallisten prosessien seurauksena monenlaisia virheitä.
Yksi merkittävä tällaisten virheiden lähde oli ortodoksisen teologian “läntinen vankeus”. Tässä Lev Puhalo viittaa tunnettuun venäläisen emigrantti teologin George Florovskin näkemykseen aikakaudesta 1700-luvulta 1900-luvulle , jolloin ortodoksinen teologia otti lukuisia vaikutteita latinalaisesta lännestä ja protestantismista.
Lev Puhalon ajattelun mukaan tämän aikakauden kuluessa jesuiitta saarnaajat ja kääntäjät ovat vääristäneet suuren osan ortodoksisesta hengellisestä kirjallisuudesta. Tällä niin kutsutulla länsimaistajien kaudella Kirkon oppiin ilmestyi lukuisia vääristyneitä latinalaisia ja lahkolaisia oppeja.107
105 Rose, 2000, luku Preface.
106 Vlachos, 2013, s. 4
107 Puhalo, 2015, s. 146
Tämän historiallisen prosessin seurauksena ortodoksikristittyjen käsitys ihmisen luonteesta, hänen suhteesta Jumalaan, pyhän Kirkon luonteesta, sielun tuomiosta, Jumalan armosta ja oikeudenmukaisuudesta sekä pelastusopista tulivat läntisten vaikutusten turmelemiksi. Erityisesti turmeltuneisuus tuli ilmi läntisestä hyvitykseen pohjautuvasta pelastusopista. Juuri tämä oppi Lev Puhalon mielestä johti sellaiseen latinalaiseen perinteen syntymiseen kuin kiirastuli. Samaan kategoriaan Lev Puhalo liittää tulliportti tradition ja joitakin vakiintuneita ortodoksisia käytäntöjä edesmenneiden muistelemisesta ennalta määrättyinä päivinä. Hänen mielestä nämä opit esittävät Jumalan kaukaisena ja kostonhimoisena. Jumalana, joka vaatii jonkinasteista henkilökohtaista hyvitystä jokaisesta, jopa pienestäkin rikkomuksesta, jonka ihminen saattoi Häntä vastaan tehdä.108
Lev Puhalon ajattelussa tällainen Kirkon ulkopuolinen ja Kirkon oppia vääristävä vaikutus ei rajoitu pelkästään “läntiseen vankeuteen”. Hän löytää eri aikakausilta erilaisia teoksia, jotka ovat tulleet osaksi vakiintunutta kirkon perintöä, vaikka todellisuudessa ne sisältävät vaarallisia harhaoppeja.
Sellaiseksi Lev Puhalo näkee Makarios Aleksanrialaisen nimeen liittyvään opetuksen kuolemasta ja edesmenneiden muistelemisesta. Tämän opetuksen hän näkee syntyneen Egyptin pakanauskontojen vaikutuksen alaisuudessa.109
Lev Puhalo mainitsee myös gnostilaisia vaikutteita ja Bogomili-lahkon vaikutuksen ortodoksiseen teologiaan ensimmäisen vuosituhannen aikana. Puhalon ajattelussa näiden harhaoppien jäljet ovat edelleen läsnä joissakin kirkollisissa teksteissä.
Lev Puhalo menee kriittisessä ajattelussa niin pitkälle, että on valmis leimaamaan joitakin kirkollisia kirjallisuuslajeja kokonaisuudessaan vääristyneiksi. Tällaisiksi hän luokittelee paterikonit ja muun askeettisen kirjallisuuden, joka on syntynyt luostareissa. Hänen ajattelussa tällainen
“askeettinen kirjallisuus” liioittelee kaikki asiat, koska se on tarkoitettu munkeille heidän suurissa moraalisissa taisteluissa. Tämän lisäksi, monastismi on hänen mielestä perinteisesti toiminut
108 Puhalo, 2015, s. 25
109 Puhalo, 2015, s. 168
turvaventtiilina Gnostilaisille impulseille, jotka ovat aina olleet läsnä munkkien ja nunnien hengellisyydessä.110
Lev Puhalo asettaa vastakkain luostarien hengelliselle perinteelle Kirkon suurten opettajien teologian:
Erakoiden ja erämaa munkkien on hyödyllistä kuvitella helvetti mahdollisimman näkyvinä ja pelottavina kuvina. Tällaisia kuvauksia löytyy paljon luostari-kirjallisuudesta. Tästä huolimatta, nämä kuvat eivät kaikessa vastaa selkeätä ja suoraa opetusta, jota Kirkon suuret teologiset isät ovat esittäneet aiheesta.
Käännymme heidän sanojen puoleen, kun haluamme tietää oikean Ortodoksisen Kristillisen ymmärryksen.111
Luostarien askeettiseen kirjallisuuden lisäksi Lev Puhalo pitää pyhien elämäkertoja sopimattomana lähteenä kirkon opillisten näkemysten muodostamiseen.
Hänen ajattelussa pyhien elämänkertoihin ei voida luottaa liikaa, koska niiden lähde on useimmiten tuntematon,. Lev Puhalo ei edes pidä niitä varsinaisina pyhän Kirkon perinteenä.
Tällainen lähestymistapa antaa Lev Puhalolle esityksen objektiivisuuden kannalta vaarallisen mahdollisuuden valita lähteitä sen mukaan, tukevatko ne hänen esittämiä ajatuksia vai ei. Ajatus siitä, että jotkut kirkon perinteen kirjallisuuden lajit ovat luotettavampia kuin toiset Kirkon dogmaattisen opetuksen muodostamiseksi, saattaa vaikuttaa uskottavalta. Lopulta kuitenkin käy niin, että “luotettavissakin” lähteissä Lev Puhalo mielivaltaisesti valitsee merkittävien kirkkoisien opetuksia, sen mukaan puoltavatko ne hänen omia ajatuksiaan vai ovatko ristiriidassa niiden kanssa.
Yksi esimerkki tästä on pyhä Ambrosius Milanolainen. Pyhä Ambrosius opettaa muun muassa siitä, että sielu ei voi saada rangaistusta tai palkintoa ilman ruumista. Tätä opetusta Lev Puhalo käyttää omassa teoksessaan. Toisaalta isä Serafim Rosen teoksessa löytyy viittaus Ambrosius Milanolaisen opetukseen siitä, että ruumiista erkanemisen jälkeen sielun aistit terävöityvät ja se pystyy toimimaan ilman ruumista jopa paremmin kuin ollessaan ruumissa. Tämän ajatuksen Lev
110 Puhalo, 2015, s. 130
111 Puhalo, 2015, s. 130
Puhalo tulkitsee gnostilaiseksi harhaopiksi. Samantapaista puolueellisuutta Lev Puhalon tulkinnoissa esiintyy myös esimerkiksi Markus Efesolaisen teosten kohdalla.112
Metropoliitta Hierotheos Vlachoksen ja isä Serafim Rosen teoksissa ei ilmene samanlaista lähteiden luokittelua ja mielivaltaista karsintaa. Vaikuttaa siltä, että kaikki Kirkon perinteen kirjallisuuden lajit, kuten pyhien elämäkerrat, kirkkoisien dogmaattiset ilmaisut ja liturgiset tekstit ovat heille saman Kirkon totuuden varteenotettavia ilmaisumuotoja.
Isä Serafim Rosen kohdalla on ehkä havaittavissa pyhän Ignati Brjanchaninovin teoksen ylikorostusta Hänen teoksestaan saa käsityksen, että pyhä Ignati Brjanchninov aukottomasti edustaisi Kirkon kuolemanjälkeistä elämää käsittelevän perinteen täydellistä yhteenvetoa.
Vähentämättä pyhän Ignati Brjanchaninovin teoksen merkitystä, täytyy kuitenkin huomauttaa, että siitä puuttuu patristinen näkökulma taivaan ja helvetin luonteesta suhteessa Jumalallisen energiaan, jonka voimme lyöytää metropoliitta Hierotheos Vlachoksen teoksesta.
Tämä saattaa johtua siitä, että Gregorios Palamas ja hänen opetuksensa Jumalallisista energioista oli jonkin verran vähemmällä huomiolla ortodoksisessа teologiassa aina 1900-luvun toiseen puoliskoon saakka ja näin jäivät puuttumaan pyhän Ignati Brjanchaninovin teoksissa.
Lev Puhalo on tietoinen tästä taivaan ja helvetin luontoon liittyvästä teologisesta näkökulmasta ja tuo sen esille omassa työssään. Hän kuitenkin menee näkemykseni mukaan liian pitkälle silloin, kun tulkitsee kaikkia muita näkemyksiä ja ilmaisutapoja harhaoppisiksi.
Kyseenalaistamatta isä Serafim Rosen merkitystä ortodoksisena kirjailijana täytyy huomauttaa, että hän oli ensisijaisesti monastinen kilvoittelija ja ajattelija, muttei akateeminen teologi. Hän suhtautui varauksella uudenaikaisiin amerikkalaisiin teologisiin kouluihin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Tämä toisaalta auttoi häntä havaitsemaan rationalistisen teologian vaaroja, joista hän kirjoittaa useasti teoksissaan, mutta toisaalta se saattoi johtaa myös siihen, että sellaiset uudenaikaiset teologit, kuten John Mayendorff ja John Romanides, jäivät häneltä vähemmälle huomiolle.
Metropoliitta Hierotheos Vlachoksen perinteen tarkastelu on huomattavasti varovaisempaa kuin isä Serafim Rosella ja Lev Puhalolla. Hän pyrkii rakentamaan teologiansa sovittamalla yhteen
112 Puhalo, 2015, s. 20; Rose, 2000, Appendix III. 3.
mahdollisimman laajaan kirkon perinteestä nousevaan aineiston. Hän on hyvin varovainen omien tulkintojen tekemisessä ja ristiriitaisessa tilanteessa hän toteaa, että on toinenkin näkökulma, joka ei sulje pois muita näkökulmia.
Erityisesti hänen varovaisuutensa huomaa, kun hän tarkastelee kuolemanrajakokemuksia, jotka nousevat dr. Moodyn tutkimusaineistosta. Siinä yhteydessä hän esittää joitakin isä Serafim Rosen johtopäätöksiä, mutta ilmeisesti tapausten epäselvyyden takia, pitäytyy tekemästä syvällisempä analyysia tai ottamasta kantaa.