Sielun Viimeinen Matka
Polemiikki kuoleman jälkeisestä elämästä modernissa ortodoksisessa teologiassa
Ivan Avdouevski Ortodoksinen teologia Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta 14.12.2021
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author
Ivan Avdouevski Työn nimi – Title
Sielun Viimeinen Matka – Polemiikki kuoleman jälkeisestä elämästä modernissa ortodoksisessa teologiassa Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date
Sivumäärä – Number of pages
Käytännöllinen teologia Pro gradu -tutkielma x 9.12.2021 80 Sivuainetutkielma
Kandid. tutkielma Aineopint. tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Mitä ihmiselle tapahtuu kuolinhetkellä? Tämä kysymys alkoi kiinnostamaan psykologeja ja lääkäreitä 1900-luvun
loppupuolella. Saattohoidossa tästä kerättiin laajoja aineistoja ja joista hahmottuivat seuraavat keskeiset aiheet: kokemus sielun erkanemisesta ruumista, epämääräinen leijuminen ilmassa, edesmenneiden sukulaisten ja hengellisten olentojen kohtaaminen, tilinteko eletystä elämästä.
1980-luvulla keskustelu Yhdysvalloissa aiheen ympärillä oli vilkasta. Siihen osallistuivat niin tiedemaailman kuin eri uskontokuntienkin edustajat. Tähän keskusteluun osallistui myös amerikkalaissyntyinen ortodoksinen pappismunkki isä Serafim Rose, jonka aiheeseen liittyvä kirja The Soul after Death julkaistiin vuonna 1980. Kirjassaan isä Serafim toi aikalaistensa laajempaan tietoisuuteen sen perinteen ja tiedon, joka ortodoksisella kirkolla oli tästä aiheesta.
The Soul after Death kirjassa esitetään lukuisia kirkon perinteeseen kuuluvia kuvauksia 300-luvulta lähtien aina meidän päiviimme saakka. Nämä kuvaukset ovat enimmäkseen mystisiä näkyjä, joissa kirkon pyhille avautuu ilmestyksien
muodossa hengellisen maailman realiteetit, jotka liittyvät erityisesti ihmisen kuolinhetkeen. Nämä näyt sisältävät enkelien ja demonien kohtaamisia, omantunnon koettelemusta ja vastuunkantoa maan päällä eletystä elämästä.
Keskeisessä roolissa näissä näyissä on sielun kohoaminen taivaisiin Jumalan tykö ja tällä matkalla sielun kohtaamat koettelupisteet - tulliportit. Tulliporteilla demonit etsivät sielusta syntejä, jotka estävät sielun kohoamista taivaaseen ja antavat demoneille vallan viedä sielu mukanaan tuonelaan.
The Soul after Death - kirja on herättänyt laajaa polemiikkia ortodoksisessa kirkossa. Osa teologeista on kyseenalaistanut tulliportti -näkyjen kristillistä alkuperää. He ovat liittäneet argumenteissaan nämä näyt osaksi Egyptin muinaisuskontoja ja gnostilaisuutta. Toisilta kirja on saanut myös runsaasti tukea ja myönteistä palautetta.
Tutkimuksessani syvennyn tähän polemiikkiin systemaattista analyysiä hyödyntäen. Valitsen The Soul after Death kirjan lisäksi tarkasteluun kaksi muuta teosta: diakoni Lev Puhalon teoksen The Soul, the Body and Death ja metropoliitta Hierotheos Vlachoksen teoksen Life after Death. Kaikki kolme teosta edustavat tärkeitä puheenvuoroja tarkastelun kohteena olevassa polemiikissa. Tavoitteenani on selvittää, mitkä ovat näiden teosten olennaisimmat erimielisyydet, sekä mikä ajatusmaailma ja mitkä oletukset vaikuttavat niiden taustalla.
Avainsanat – Keywords
Henkilökohtainen tuomio, tulliportit, kuolinhetki
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Philosophical faculty
Osasto – School School of Theology Tekijät – Author
Ivan Avdouevski Työn nimi – Title
The Last Journey of the Soul – Polemic about life after death in modern orthodox theology Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date
Sivumäärä – Number of pages
Practical theology Pro gradu -tutkielma x 9.12.2021 80
Sivuainetutkielma Kandid. tutkielma Aineopint. tutkielma Tiivistelmä – Abstract
What is happening to a person at the hour of death? This question started to interest psychologists and doctors at the end of the 20th century. In palliative care a large amount of data was gathered. The following main topics have come forth from the collected data. At the hour of death and during cases of clinical death people have experienced a separation of the soul from the body, floating of the soul in the air, appearance of deceased relatives, contact with spiritual entities and giving account of the life once lived.
In the 1980’s there was an active discussion around this subject in the USA and around the world. Representatives of both medical sciences and religious groups participated in the discussion. One of the participants was an American Orthodox priest monk father Serafim Rose. His book "The Soul after Death" concerning the subject was released in 1980. In his book father Serafim brought to the wider awareness of his contemporaries the knowledge and tradition that the Orthodox Church has about this subject.
His book "The Soul after Death" includes numerous depictions belonging to the Orthodox Tradition from the second century until today. These depictions are in most cases mystical visions, in which saints of the Church see in the form of a vision the reality of the spiritual world related to the hour of death. These visions include contacts with angels and demons, a test of conscience and making an account for one's life.
The central role of these visions is the soul's procession into Heaven to God and the obstacles the soul is facing during that trip - the toll houses. At the toll houses there are demons searching for sins in the soul. These sins prevent the soul from proceeding into Heaven and give the demons power to take the soul with them to hades.
'The Soul after Death" has raised a wide discussion in the Orthodox Church. Some theologists have questioned the Christian origins of the toll house vision. In their argumentation they link the toll houses to the ancient religions of Egypt and
gnosticism while other theologists have given strong support and positive feedback to this book.
In my study I will examine this discussion by applying a systematic analysis method. In addition to "The Soul after Death" I will add two other books: deacon Lev Puhalo's book "The Soul, the Body and Death" and the book of metropolitan Hierotheos Vlachos "Life after Death". All these three works represent important viewpoints to the discussion in question.
My goal is to find out what the main controversies in these works are and which larger thought systems they represent.
Avainsanat – Keywords
Henkilökohtainen tuomio, tulliportit, kuolinhetki
Sisällysluettelo
1. Johdanto ...3
2. Kuoleman jälkeinen tuomio ...5
2.1. Muinaiset uskonnot ...5
2.2. Raamattu ja apokryfit ...6
2.3. Ortodoksisen Kirkon perinne ennen 1400-lukua ...9
2.4. Ferrara-Firenzen konsiili (1431–1449) ... 17
2.5. Ortodoksisen kirkon perinne Firrere-Firenze konsiilista 1900-luvulle ... 20
2.6. Tulliportti opetuksen esitys 1900-luvulla ... 23
3. Kolme merkittävää puheenvuoroa tulliportti perinteestä modernissa teologiassa ... 25
3.1. Isä Serafim Rose, Soul after Death ... 29
3.1.1. Henkilökuva ... 29
3.1.2. Kirjan analyysi ... 30
3.2. Lev Puhalo, The Soul, the Body and Death ... 36
3.2.1. Henkilökuva ... 36
3.2.2. Kirjan Analyysi ... 37
3.3. Metropoliitta Hierotheos Vlachos, Life after Death ... 42
3.3.1. Henkilökuva ... 42
3.3.2. Kirjan Analyysi ... 42
4. Sielu ja kuolema: eri näkökulmien vertailua ... 47
4.1. Sielun ominaisuudet ... 47
4.1.1. Sielun ohut ruumis ... 48
4.1.2. Sielu ja aistit ... 51
4.2. Ruumiin ulkopuoliset kokemukset ... 52
4.3. Henkilökohtainen tuomio ... 56
4.3.1. Henkilökohtaisen tuomioon vaiheet ... 56
4.3.2. Tulliportit ... 58
4.3.3. Tulliportit ja himot ... 62
4.4. Sielun tila kuoleman jälkeen ... 63
4.4.1. Isä Serafim Rose: taivas ei kaipaa tarkkaa systemaattista esitystä ... 63
4.4.2. Lev Puhalo - Sielu vaipuu uneen ... 64
4.4.3. Palkinto ja rangaistus ... 66
4.4.4. Helvetti vai tuonela ... 67
4.4.5. Luomaton valo ja helvetin liekit ... 68
4.5. Puhevuorojen teologisen ajattelun analyysi ... 68
4.5.1. Lev Puhalo ja virheellinen perinne ... 69
4.5.2. Tulliportit ristiriitainen perinne vai ilmaisutapa ... 73
5. Johtopäätökset ... 74
6. Lähteet ja kirjallisuus ... 78
6.1. Lähteet ... 78
6.2. Kirjallisuus ... 78
1. Johdanto
Tämän tutkielman aiheena on Ortodoksisen Kirkon perintö, joka käsittää ihmisen kuolinhetkeen liittyviä mystisiä kokemuksia ja näkyjä. Kuvauksia näistä näyistä esiintyy ortodoksisessa hengellisessä kirjallisuudessa varhaiskristilliseltä ajalta 300-luvulta aina meidän päiviimme saakka.
Näissä näyissä keskeisinä aiheina ovat kuolinhetkellä tai pian sen jälkeen tapahtuvat ihmissielun kohtaamiset enkeleiden ja demonien kanssa, omantunnon koettelemus ja vastuunkanto maan päällä eletystä elämästä. Erikoispiirteenä omantunnon koettelemukseen liittyy monesti tulliporteiksi (kreik. telonia) kutsuttu näky. Tulliportit ovat taivaalliseen valtakuntaan kohoavan sielun tiellä, ja niissä sielu enkelien ja demonien saattamana joutuu koetukselle erilaisten elämän aikana tehtyjen hyvien ja pahojen tekojen vuoksi.
Vuonna 1980 amerikkalaissyntyinen pappismunkki Serafim Rose julkaisi kirjan The Soul after Death.
Kirjassaan hän toi kirkon perinteen tulliporteista laajempaan tietoisuuteen aikalaisilleen. Isä Serafimin mielestä tämä perintö tarjoaa tärkeän näkökulman keskusteluun, jota tuohon aikaan käytiin ihmisten kokemuksista kuolinhetkellä tai elvytyksen yhteydessä.
Rosen kiinnostus aihepiiriin selittyy osaltaan 1980-luvun alussa lääketieteen parissa käydyllä keskustelulla. Muun muassa psykiatrian tohtorit Raymond Moody ja Elisabeth Kübler-Ross julkaisivat teokset, joissa kerättiin potilaiden kokemuksia hallusinaatioista ja erilaisista näyistä elämän ja kuoleman raja tilanteissa.
Kokemuksissa monesti esiintyi paranormaalisia piirteitä, kuten sielun erkaneminen ruumista, yliluonnollisten olentojen kohtaamista ja vierailuja ihmeellisissä paikoissa. Isä Serafim Rose yrittää tulkita kirjassaan näitä kokemuksia Ortodoksisen kirkon mystisten kokemusten ja opetuksen näkökulmasta.1
Serafim Rosen kirjan julkaisua seurasi laaja polemiikki Yhdysvaltojen ortodoksien keskuudessa.
Kriitikot tulkitsivat näkemyksen tulliportteista gnostilaiseksi harhaoppiksi. Kirjan puolestapuhujat
1 Moody, 1977; Kübler-Ross, 1970
taas näkivät kirjan tärkeänä puheenvuorona sekularisoituneessa maailmassa elävälle ihmiselle, joka ei tiedä perinteisen kristillisen maailman realiteeteista, kuolemasta, tuomiosta ja pelastuksesta. Polemiikki tulliporteista on jatkunut aina tähän päivän saakka.
Polemiikin syntymisen voi nähdä tietyssä mielessä yllättävänäkin ilmiönä. Tulliportti perintöä ei ortodoksisessa teologiassa kyseenalaistettu ennen 1980 luvulla syntynyttä polemiikkiä. Polemiikki ei niinkään liity isä Serafim Rosen henkilökohtaisiin näkemyksiin vaan enemmänkin tiettyihin muutoksiin ja uusiin virtauksiin, mitkä ilmestyivät ortodoksiseen teologiaan 1900-luvun loppupuolella.
Tämän pro gradu - tutkielman tavoitteena on syventyä poleemiikissa esiintyviin näkökantoihin ja argumentteihin, tunnistaa eri ajatussuuntaukset ja niiden taustalla vaikuttavat ideat. Tutkielman lähteinä ovat Serafim Rosen Soul after Death -teoksen lisäksi Lev Puhalon The Soul, the Body and Death ja Hieroteos Vlachoksen Life after Death nimiset teokset. Puhalon teoksen valinta perustuu siihen, että hän oli näkyvimpiä Rosen aikalaiskriitikoita. Valchos puolestaan liittyi keskusteluun myöhemmin 1990-luvun puolivälissä ja hänen teoksensa tekee mielenkiintoiseksi sen sovitteleva ote. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia.
Tulliportti kuvauksien alkuperä ja historia ovat monesti hyvin merkittävässä asemassa polemiikin osallistujien kannanotoissa. Tästä syystä sijoitan tutkielmani alkuun tarkastelun juutalais- kristillisessä perinteessä löytyvästä ajattelusta, joka koskee sielun kuoleman jälkeisiä vaiheita.
2. Kuoleman jälkeinen tuomio
2.1. Muinaiset uskonnot
Kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä on vaivannut ihmisen mieltä jo muinaisista ajoista lähtien.
Usko kuolemattomaan sieluun ja sielua kohtaavaan kuoleman jälkeiseen tuomioon löytyy jo Muinaisen Egyptin uskonnosta. Tästä todistaa kuningas Weniksen pyramidista löytynyt hautausrukous, joka on vanhin nykyisin tunnettu uskonnollinen teksti (2375–2345 eKr.). Tässä muinaisessa tekstissä esiintyy tulliportti - kuvauksille tyypillisiä teemoja.
Pyramidin seinäkirjoitukset sisältävät kuvauksia siitä, kuinka haudatun kuninkaan sielu tulee kuoleman jälkeen kiipeämään taivaaseen johtavia portaita pitkin. Portaat päättyvät pelottavan štt (the Summoner) -nimisen olennon kohtaamisen. Tämä olento vartioi porttia, josta vain kuningas pääse läpi ja hänkin vain tietyin ehdoin. Ehdot täyttyvät, kun maan päällä tehdään hautausrituaali ja kun kuningas ei paljasta kohtaamalleen olennolle omaa nimeänsä.
Portinvartija-aihe on esillä myös Muinaisen Egyptin Uuden Valtakunnan tärkeimmässä kuoleman jälkeistä elämää käsittelevässä kirjoituksessa Kuolleiden Kirjassa (1500 eKr). Sen mukaan kuoleman jälkeen sielu matkustaa taivasta kohti ja joutuu muutaman portinvartijan koeteltavaksi. Sielun pitää vastata portinvartijan kysymyksiin. Jotta sielu pääsisi portista eteenpäin, sen pitää tietää portin ja sen vartijan nimet. Portinvartijat tekevät esikarsinnan sieluille. Sielujen pitää päästä esikarsinnasta läpi, jotta ne voisivat astua Osiriksen tuomioistuimen eteen. Tuomioistuimen edessä jokaisen sielun pitää todistaa viattomuuttaan eettisissä rikkomuksissa.
Samasta kirjasta löytyy kuvaus myös siitä, kuinka vaa´assa punnitaan yhdellä puolella ihmisen hyviä ja pahoja tekoja sisältävää sydäntä ja toisella puolella totuuden höyhentä. Riippuen siitä miten tämä koettelemus päättyy, ihmisen sielu joko tuhotaan tai se saa siirtyä seuraavan maailmaan.
Kuoleman jälkeistä elämää käsittelevää aihetta kehitetään edelleen myöhäisessä Uudessa Valtakunnassa ilmestyneessä Book of Caverns (1200 eKr) kirjassa. Tässä teoksessa laajennetaan portinvartijoiden roolia Osiriksen tuomiota edeltävästä esikarsinnasta tuomittujen kiduttajiksi.2
Portinvartijahenget kuoleman jälkeisenä kokemuksena löytyvät myös Mesopotamian muinaisesta Gilgamesh -nimisestä myytistä (1600—1200 eKr). Samoin iranilaisessa ja hindulaisessa uskonnollisessa kirjallisuudessa esiintyy kuvauksia sielun erkanemisesta ruumiista kuolinhetkellä sekä sitä seuraavasta matkasta tuomioistuimen eteen. Niissäkin hengelliset olennot päättävät sielun kohtalosta riippuen tämän maallisen elämän aikaisista teoista.3
2.2. Raamattu ja apokryfit
Vanhan Testamentin aikaisesta juutalaisesta kirjallisuudesta löytyy tekstejä, joiden kuvaukset kuolinhetkestä muistuttavat tulliportti -kertomuksissa esiintyviä teemoja. Tällaisia tekstejä ovat Vanhan Testamentin apokryfi -kirjallisuuteen kuuluvat Eenokin kirjat. Erityisen tärkeä tarkasteltavan aiheen näkökulmasta on Eenokin 1. Kirja. Nykytutkimuksen mukaan se on kokoelmateos, jonka osien kirjoitusajankohta ajoittuu aikavälille 300 eKr - 100 jKr. Eenokin ensimmäisessä kirjassa kerrotaan Raamatun Genesis kirjassa (1. Moos. 5:24) mainitusta patriarkka Eenokista, joka sai enkeleiltä eräitä tärkeitä ilmestyksiä. Eenokin kirjoissa mainitaan kuolonenkeli, joka antaa kuolevalle juotavaksi kuolonmaljan. Siinä kerrotaan myös sielun leijumisesta ruumiin läheisyydessä kuolinhetken jälkeen ja muita vastaavanlaisia yksityiskohtia.
Nykytutkimuksen mukaan Eenokin kirjat sisältävät yleisiä uskomuksia, joita oli juutalaisuuden piirissä Vanhan Testamentin aikoihin. Eenokin 1. kirja oli tunnettu myös varhaisessa Kirkossa. Sitä siteerataan apostoli Juudaksen ensimmäisessä lähetyskirjeessä (Juud. 1: 1:14–15) ja siihen viittaavat myös lukuisat kirkkoisät. 4
2 McAvoy, 2013 ss. 16 - 29; Marinis s. 18
3 Bashkirov, 2010
4 Bashkirov, 2010
Toinen juutalaisen kirjallisuuden piirin kuuluva kuolinhetkeä käsittelevä apokryfikirja on Sefanjan Ilmestyskirja. Tämä teos syntyi Egyptin alueella ja sen kirjoitus hetkeksi arvioidaan 100eKr - 100 jKr. Tässä kirjoituksessa Sefanjan sielua saattaa enkeli, joka näyttää hänelle, miten enkelit kirjoittavat kirjakääröihin ihmisten synnit ja hyvät teot. Sefanja kohtaa myös pelottavan demonin, jolla on käsissään hänen tekojaan sisältävä kirjakäärö. Tästä alkaa tuomio kohtaus, jossa demoni on esittämässä syytteitä Sefanjaa vastaan. Enkeli Jeremiel tulee Sefanjan puolustajaksi ja kantaa hyviä tekoja sisältävää kirjakääröä. Oikeudenkäynti kohtauksen lisäksi teoksessa kuvataan Sefanjan vierailua Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin helmassa ja kärsimyksiä, joita jumalattomat kohtaavat tuonelassa. Näillä kahdella tekstillä on selkeästi samankaltaiset käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä kuin vastaavissa kristillisissä kuvauksissa. 5
Raamatusta ei löydy sellaisenaan tulliportti -kuvauksia, eikä demonien ja enkelten suorittamaa sielun syyttämistä ja puolustamista. Raamattu kuitenkin antaa hengellisen perustan, jonka pohjalta näkemykset kuolemanjälkeisestä elämästä ovat muodostuneet kristinuskossa. Tärkeät aiheet ovat henkilökohtainen tuomio, sielun kohtalo ja vastuun kantaminen eletystä elämästä Herran tuomioistuimen edessä.
Vanhassa Testamentissa mainitaan lukuisissa kohdissa Herra tuomarina kuten 1. Moos 18:25 ja Ps. 9:5-9. Henkilökohtaiseen tuomioon kuoleman jälkeen puolestaan viitataan Saarnaajan kirjassa 3:16-17.
Uudesta Testamentista löytyy sellaiset tulliporttikuvauksien näkökulmasta tärkeät elementit, kuten enkelten toimittama sielun saattaminen kuoleman jälkeen ja demonien oleskelu ilmassa.
Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 12:20) kerrotaan siitä, kuinka enkelit kantavat Lasaruksen sielun Abrahamin helmaan. Apostoli Paavalin lähetyskirjeеssä efesolaisille paholaista sanotaan ilmavaltojen hallitsijaksi (Ef 2:2) ja demoneita “pahuuden henkiolennoiksi taivaan avaruuksissa”. (Ef 6:12, v:n 1938 suomennos) Mieleenkiintoinen on myös apostoli Juudaksen lähetyskirjeessä esiintyvä viittaus Eenokin kirjaan ja siinä käytyyn väittelyyn arkkienkeli Mikaelin ja perkeleen välillä Mooseksen ruumista (Juud 1:9). Tekstissä alempana tullaan näkemään, että
5 Marinis, 2017, s. 10
tulliporttien kuvauksissa löytyy yleiset vastaavanlaiset väittelyt ihmisen sielusta, kuin mitä edellä mainitussa tekstissä käytiin Mooseksen ruumiista.
Tulliportti -kuvauksia tutkinut historioitsija Shown McAvoy totesi, että ensimmäiset kristilliset kuvaukset tulliporteista löytyvät Uuden Testamentin apokryfeistä. Ensimmäinen maininta liittyy ns. Koptien Paavalin Ilmestyskirjaan, joka on kirjoitettu Egyptissä 100- tai 200-luvulla. Apokryfi on ikään kuin Paavalin tarkempi esitys näystä, jonka hän mainitsee toisessa korinttolaiskirjeessä:
“Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen
— oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää” (2. Kor 12:1, v:n 1938 suomennos).
Apokryfissa kuvatussa näyssä apostoli Paavali näkee enkeleitä, jotka päivittäin tuovat Jumalan tietoon elävien ihmisten hyvät ja pahat teot, iloitsevat vanhurskaista ja itkevät syntisten ihmisten vuoksi. Apostoli Paavali pyytää luvan, että saisi, nähdä mitä tapahtuu vanhurskaiden ja syntisten ihmisten kuolinhetkellä. Hän saa nähdä, miten hyvät ja pahat enkelit tulevat hakemaan ihmisen sielua ja etsivät sielusta itsensä kaltaisia ominaisuuksia. Samaan aikaan, kun sielu kohoaa Kristuksen tykö, demonit etsivät sielusta itselleen ominaisia paheita, ja löytäessään niitä, ennakoivat tälle kadotuksen tuomion, jonka sielu saa pian kuulla Kristukselta. Tässä apokryfissa esiintyy ensimmäisen kerran telonis-termi tarkoittaen demoneja. Myöhemmissä teksteissä termiä aletaan käyttämään tulliporttien yhteydessä.
Tämän tekstin pääsanoma on se, että ihmisten pitäisi maallisen elämänsä aikana katua ja tehdä muutos elämässään, koska kuoleman jälkeen odottava tuomio on pelottava ja ankara niille, jotka eivät ole elämänsä aikana tulleet katumukseen. Tämä opetus pysyy pääsanomana myös tulevissa kuolinhetkeä kuvaavissa teksteissä.6
6 Marinis, 2017, s. 13
Koptien Paavalin Ilmestyskirja ilmentää juutalaisuuden piirissä vallinneiden uskomusten, kuten Eenokin ja Sefanjan kirjoissa on kuvattu, siirtymistä kristillisyyden piiriin. Eenokin ja Sefanjan kirjojen tapaan tämäkin kirjoitus jäi kanonisen kirjallisuuden ulkopuolelle.
Toinenkin varhainen maininta tulliporteista löytyy Egyptistä peräisin olevasta apokryfista, jonka nimi on Ensimmäinen Jaakobin Ilmestyskirja. Tässä tekstissä esiintyy kertomus siitä, kuinka Jeesus varoittaa veljeänsä ja apostolejansa tulliporteista, joita sielun on läpäistävä noustessaan Jumalan tykö kuoleman jälkeen. Sielun täytyy osata antaa seuraavat tunnustukset: “Olen poika ja olen Isästä”, “Menen takaisin sinne, mistä olen tullut”.
Vaikka apostoli Jaakobin I:ssä Ilmestyskirjassa mainitaankin telonis- termi, se on sisällöllisesti hyvin kaukana Eenokin I:stä kirjasta, Sefanjan Ilmestyskirjasta ja Paavalin ilmestyskirjasta. Siinä tulliportit eivät liity eletyn elämän koettelemuksiin, eikä kirjaan sisälly kutsua katumukseen. Tämä toisen vuosisadan aikana syntynyt apokryfi liitetään nykytutkimuksessa valentianismi-nimiseen gnostilaiseen liikkeeseen, eikä se ole koskaan tullut hyväksytyksi kirkon kanoniseksi tekstiksi. 7
2.3. Ortodoksisen Kirkon perinne ennen 1400-lukua
Ortodoksisen Kirkon perinteessä ei ollut muodostunut systemaattista opetusta kuolemanjälkeisestä elämästä ennen 1400-lukua. Paikallisilla tai Ekumeenisissa Kirkolliskokouksissa ei ollut tarvetta ottaa asiaan kantaa, koska se ei ollut koskaan noussut kiistan aiheeksi. Aihetta kuitenkin käsiteltiin lukuisten arvostettujen kirkkoisien opetuspuheissa.
Myös lukuisat pyhien elämäkerrat ja luostareissa syntyneet opettavaiset kokoelmateokset sisältävät ilmestyksen muotoisia kuvauksia kuolinhetkeen liittyvistä tapahtumista.
Näissä kuvauksissa esiintyy tiettyä vaihtelevuutta siinä, tapahtuuko tuomio kuolinvuoteella vai tulliporteilla sielun kohotessa taivasta kohti, ja siinä, mikä on Kristuksen, enkelien ja demonien roolit näissä tapahtumissa. Kuvauksien eettinen opetus on kuitenkin hyvin samankaltaista.
Ihminen joutuu kantamaan vastuuta kaikista pienistäkin elämänsä aikana tehdyistä
7 McAvoy, 2013, ss. 39 - 41
rikkomuksistaan, uskovaisen täytyy katua syntejään, tunnustaa niitä rippi-isälleen ja tehdä parannus, jos hän halua selvitä tästä pelottavasta hetkestä.
Tässä luvussa esitän tärkeimmät teokset, joiden varaan rakentuu ortodoksinen perintö kuolinhetkellä tapahtuvasta koettelemuksesta. Kuolinhetkeä käsittelevän kirjallisuuden paljouden tähden pyrin tässä luvussa esittämään sellaiset tekstit, joihin joko löytyy lukuisia viittauksia myöhemmässä kirjallisuudessa tai jotka pystyvät mahdollisimman monipuolisesti esittämään kuolinhetken tapahtumia kuvaavaa perinnettä.
Ensimmäinen Kirkon perinteeksi päätynyt tulliporttikuvaus on kirkkoisä Athanasios Suuren 300- luvulla kirjoittama pyhän Antonioksen, munkkeuden perustajan elämäkerta. Kertomuksessa pyhä Antonios sai ilmestyksen, jossa hän sai nähdä, mitä sielu joutuu kokemaan kuoleman jälkeen. Kun sielu erkanee ruumista ja alkaa enkelien saattamana kohota Jumalan tykö, sitä piirittävät demonit alkavat esittämään syytteitä elämän aikana tehdyistä synneistä. Näiden takia demonit vaativat enkeleitä luovuttamaan sielun itselleen. Enkelit toteavat kuitenkin, että Jumala on armollaan puhdistanut kaikki Antonioksen munkeutta edeltävät synnit. Siitä hetkestä lähtien, kun Antonios omisti elämänsä Jumalalle, eivät demonit pystyneet löytämään mitään syytteitä. Näyn päätyttyä, Antonios miettii kauhistuneena sitä koettelemusta, mikä ihmisiä odottaa kuoleman hetkellä.
Kertomus päättyy muutamaan Uuden Testamentin jakeeseen.
“Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne, pysyä pystyssä.” (Ef. 6:12 - 13, v:n 1938 suomennos)
“Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.”
(Tit. 2:7-8, v:n 1938 suomennos)
Antonioksen elämäkerran laatija tulkitsee nämä Raamatun jakeet Antonioksen kokeman ilmestyksen valossa. “Paha päivä” ja “vastarinta”, joista kirjeissä puhutaan, liitetään tuohon kuoleman jälkeiseen kokemukseen. Tiituksen kirjeen “vastustajat” tulkitaan sielua kuolinhetkellä koetteleviksi demoneiksi.
Antonioksen elämäkerrassa on toinenkin kuolinhetken liittyvä mystinen näky. Antonios näkee paholaisen jättiläisenä, joka ulottuu pilviin saakka. Samalla Antonios näkee ruumiistaan erkanevat sielut, jotka ikään kuin siivillä yrittävät kohota korkeuteen Jumalan tykö. Paholainen estää joidenkin sielujen pääsyn, osa taas pääse esteettä sen ohitse. Lopulta Antonios ymmärtää, että estetyiksi tulevat ne sielut, joista syntisen elämän seurauksena tuli paholaisen velallisia.8
Kuvaus sielun kuoleman jälkeisistä kokemuksista löytyy myös 300-luvulla kirjoitetun Antonios Suuren oppilaan Makarios Egyptiläisen teoksesta Neljäkymmentä Opetusta opetuksista 22 ja 43.
Opetuksissa mainitaan sielun, demonien ja enkelten kohtaamisesta kuoleman jälkeen.
Makarioksen opetuksen mukaan ihminen jo tässä maanpäällisessä elämässä muodostaa kiintymyssuhteen enkeleihin tai alistuu demoneille. Tämä suhde vain vahvistuu kuoleman jälkeen.
Makarios kuvaa myös sielun kohoamisen taivaaseen Jumalan tykö, mitä pahat henget yrittävät estää.9
Vuonna 444 kuollut pyhä Kyrillos Alkeksandrialainen käsitteli sielun erkanemista ruumiista ja Kristuksen toisesta tulemisesta. Hänen tekstiinsä sisältyy aikakauden tarkimpia kuvauksia kuolinhetkellä tapahtuvasta tuomiosta. Pyhä Kyrillos kirjoittaa, että sielu täyttyy pelolla ruumiistaan erkanemisen hetkellä. Sitä lähestyvät taivaan joukot ja heidän kanssaan “pahuuden voimat, pimeyden johtajat, turmion ruhtinaat, tullien vartijan, velanperijät, ilmojen verontarkastajat”. Heidän kanssaan tulee itse paholainen tarkastelemaan kuolleen ihmisen tekoja.
Sielu pyrkii ylös Jumalan tykö, mutta tulliportit, joissa kussakin tarkastellaan jotakin synti kategoriaa, ovat esteenä. Pyhä Kyrillos nimeää ja asettaa järjestykseen viisi tulliporttia.
Ensimmäisessä tulliportissa tarkastellaan suulla tehtyjä syntejä, kuten valehtelu, turhanpuhuminen, herjааminen, irstaat laulut ja haureat suudelmat. Toisessa tarkastellaan silmillä tehtyjä syntejä, kuten himokkaita katseita. Kolmannessa kuulolla tehtyjä syntejä, kuten sopimattomien puheiden kuuntelemista. Neljännessä tuomitaan hajuaistin synnit. Sellaiseksi Kyrillos nimeä hajuveden käytön, jolla siivettömät naiset haluavat herättää miehissä himoa.
Viidennessä tulliportissa tarkastellaan kosketusaistilla tehtyjä syntejä. Näiden jälkeen seuraa muut
8 Marinis, 2917, s. 17
9 McAvoy, 2013, ss. 39 - 41
tulliportit, joissa tarkastellaan vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, kunnianhimoa, ylpeyttä ja muita himoja, joita pyhä Kyrillos ei kuvaa tarkasti. Sielu seisoo sen kohtalosta väittelevien enkelien ja demonien keskellä, kunnes Jumala sanoo oman päätöksensä.10
600-luvulla ilmestyneessä pyhän Johannes Laupiaan, Aleksandrian patriarkan elämäkerrassa mainitaan, että Johannes piti opetuksessaan tärkeänä oman kuolinhetken muistamista. Pyhä Johannes viittasi 400-luvun pylväskilvoittelijan Simeon Styliitan ja tämän opetuksiin tulliporteista, joissa armottomat velkojen perijät vaativat sielulta vastausta eletystä elämästä. Demonien joukot ympäröivät sielua. Kukin demoni erikoistuu itsensä kaltaiseen syntiin ja etsii sielusta juuri sitä syntiä - omaa omaisuuttaan. Elämäkerrassa mainitaan, kuinka ihmiset, jotka tulivat patriarkan luokse ylpeästi hymyillen, palasivat nöyrinä ja silmät kyynelissä keskustelun jälkeen.
Yksi tunnetuimpia munkeille suunnattuja hengellisiä opetuksia sisältävä Johannes Siinailaisen teos nimeltä Portaat (600-luku) sisältää seuraavan kuvauksen kuolinhetkestä. Erään luostarin veljestö näki, kuinka Stephan niminen erakko, esimerkillinen askeetti meni vuoteellaan kuolinhetken lähestyessä hurmostilaan. Tässä tilassa hän alkoi kääntymään vuorotellen oikealle ja vasemmalle puolelle puhuen ikään kuin näkymättömien olentojen kanssa. Kuulosti siltä, että häneltä vaaditaan tilintekoa elämän aikana tehdyistä teoista. Stephan vastaili kaikkien kuulleen: “Kyllä, tämä mitä sanotte on totta, mutta minä paastosin niin ja niin monta vuotta tämän rikkomukseni tähden”; ja sitten: “Tämä on valetta, tähän en ole syyllinen”. Hän saattoi sanoa myös: “Todellakin tein tämänkin, mutta itkin tämän syntini tähden ja toimitin palveluksia”. Toisinaan hän sanoi: ”Tein tämänkin, enkä tiedä mitä voisin vastata. Olisiko Jumala minulle armollinen?”
Tämä tarina esiintyy osana iloista itkua käsittelevää lukua, joka muistuttaa lukijaa katumuksen kyyneleiden tärkeydestä. Esimerkillinen askeetti Stefanos ei päässyt helpolla kuolinhetken koettelemuksista, jolloin kenelläkään ei ole varaa suhtautua henkilökohtaiseen tuomion kevytmielisesti.11
10 Marinis, 2017, s. 20
11 Marinis, 2017, s. 19
Pyhän Anastasios Siinailaisen opetuksista (700-luku) löytyy kertomus kuolinhetkellä tapahtuvasta koettelemuksesta. Anastasioksen opetuksissa koettelemus tapahtuu koulinvuoteella, eikä tulliportteja mainita. Kertomuksessa Pietari -niminen rosvo, joka sairaalassa vähän ennen kuolemaansa tulee katumuksen tunteeseen ja itkee rikkomuksiaan läpi yön katkerasti. Ryövärin kuolinhetkellä sairaalan lääkäri näkee unen, jossa ryövärin kuolinvuodetta lähestyvät enkelit ja demonit, jotka alkavat punnitsemaan hänen pahoja ja hyviä tekoja vaa'alla. Demonit täyttävät toisen vaakakupin ryövärin rikkomuksia sisältävillä kirjakääröillä. Enkelit eivät löytäneet mitään, mitä olisivat voineet laittaa toiselle puolelle vaakaa, paitsi ryövärin läheisyydessä ollutta kyynelistä märkää nenäliinaa. Otettuan sen he sanoivat: “Laittakamme toiselle puolelle tämän nenäliinan ja lisätkäämme siihen Jumalan armollisuuden”. Tämän seurauksena nenäliinan sisältävä vaakakuppi tuli painavammaksi ja enkelit saivat ryövärin sielun itselleen.12
600-luvusta eteenpäin tulliporttikuvaukset löytyvät myös läntisten pyhien elämäkerroista. Pyhä Fursey oli merkittävä Irlannin ja Iso-Britannian kristillinen valistaja, joka vaikutti VII vuosisadalla.
Hänen nimeensä liitetään merkittäviä kuolinhetkeen ja henkilökohtaiseen tuomioon liittyviä näkyjä, joilla oli merkittävä vaikutus lännen mystiselle perinteelle.
Pyhä Fiersey sai kokea sielun lennon taivaisiin enkelten saattamana. Matkan aikana demonit yrittivät hyökätä hänen kimppuunsa ja heittää häntä keihäällä, mutta enkelten kilvet suojelivat häntä. Näyssä enkelit kävivät keskustelua demonien kanssa Fierseyn sielusta. Demonit yrittivät vedota erilaisiin Pyhien Kirjoitusten sitaatteihin, joiden avulla he pystyisivät syyttämään Fierseitä hänen rikkomuksistaan ja sitä kautta saamaan hänet omaan valtaansa. Enkelit taas puolustivat häntä niin ikään Pyhien Kirjoituksiin tukeutuen.
12 Marinis, 2017, s. 19
Muinainen syyttäjä (demoni) sanoi: “On kirjoitettu: jos et anna toisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, ei teidän taivaallinen Isännekään anna teille anteeksi rikkomuksianne”
Pyhä enkeli vastasi: “Milloin hän on kostanut puolestaan tai kenelle hän on tehnyt vääryyttä?”
Paholainen vastasi: “Ei ole kirjoitettu ellet kosta, vaan jos et anna anteeksi koko sydämestäsi”
Tähän enkeli toteaa, että tapahtukoon Herran tuomio ja he jatkavat Furseyn kanssa matkaansa.
Fiersey sai myös nähdä maan liekin peittämänä. Enkelit selittivät, että maassa oleva liekki on kristittyjen tekemät synnit. Tämä tuli on samaan aikaan himot, jotka palavat kristittyjen sydämissä, ja kuoleman jälkeisessä elämässä se tulee polttamaan niitä, jotka ovat ruokkineet tätä tulta sydämissään elämänsä aikana. Näyn päätteeksi pyhä Fursey sai ohjeita lähetystyön jatkamiseen ja sai palata takaisin ruumiiseensa.13
Pyhän Rooman Paavin Gregorios Dialogoksen (k. 604) opetusten joukossa on joitakin mielenkiintoisia kuolinhetkeen liittyviä kuvauksia. Ensimmäinen kertoo nuoresta Theodore nimisestä huolimattomasta munkista, joka kertomuksen mukaan oli hyvin laiska omassa munkki kilvoituksessaan ja välinpitämätön pelastuksensa suhteen.
Eräänä päivänä Theodore sairastui ruttoon ja oli tekemässä kuolemaa. Huolestunut veljestö kokoontui hänen ympärilleen ja rukoili hänen puolestaan. Silloin Theodore kertoi näkevänsä lohikäärmeen, joka yrittää nielaista hänet, mutta veljestön rukoukset estävät lohikäärmettä viemästä aikomustansa loppuun. Kun veljestö jatkoi rukouksiaan, Theodore selvisi hengessä ja parani. Pelottava kokemus sai hänet tekemään parannuksen ja muuttamaan elämänsä.
Paavi Gregorios kertoo myös erään Chrysarios -nimisen miehen kuolemasta. Chrysarios vietti syntistä ja jumalatonta elämää. Eräänä päivänä hän sairastui vakavasti. Kun Chrysarios oli tekemässä kuolemaa, hän näki ympärillään pelottavia demoneita, jotka tulivat viemään hänen
13 St. Anthony’s Monastery, 2020, s. 114
sielunsa tuonelaan. Chrysarios oli pyörinyt kuolinvuoteellaan ja puhunut näkymättömien olentojen kanssa samaan tapaan kuin Johannes Siinailaisen opetuksissa kuvattu tapaus.14
Pyhän Columban (k. 597) elämäkerran kirjoitti 700-luvulla pyhä Adamnan Ionalainen.
Elämäkerrassa kuvataan Pyhän Columban näyt kuolinhetken koettelemuksista. Columba kertoo enkelien ja demonien käyvän taistelua edesmenneen sielun puolesta. Toisessa näyssä hän näkee erään luostarin munkkien uponneen laivamatkalla erään vieraan matkustajan kanssa. Hän kutsuu veljestöä yhtymään juuri uponneiden munkkien rukoukseen heidän pyrkimyksissään pelastaa heidän kanssaan matkustaneen muukalaisen sielun, jota pahat henget yrittävät ottaa haltuunsa.15
Tulliportti tradition kuvaus löytyy myös pyhä Bonifatios (k. 754), frankkien apostolien kirjeistä eräälle Eadburga- nimiselle nunnalle kuolinhetkellä tapahtuneesta näystä, josta hän tuli tietoiseksi. Näyn nähnyt henkilö koki kuolinhetkellä sielunsa erkanemisen ruumiistaan. Tätä seurasi sielun kohoaminen ylös enkelten saattamana. Näyn nähnyt henkilö näki tulen, joka ympäröi koko maailman. Tämä tuli oli esteenä sielun kohoamiselle taivaisiin, mutta enkelin lähellä oleminen pystyi suojelemaan sielua pysymään vahingoittumattomana liekeissä.
Näyn päähenkilö näki myös enkeleitä ja demoneita, ja kuuli heidän käyvän kiistaa edesmenneiden ihmisten sieluista. Hän sai myös kohdata kaikki omat syntinsä, mitä hän oli jättänyt tunnustamatta synnintunnustuksessa tai mitä hän ei synneiksi osannut tunnistaa elämänsä aikana. Näitä syntejä hän kohtasi elävinä hahmoina.
Jokainen pahe tuli ikään kuin persoonana, yksi sanoen: “Olen ahneutesi, jolla olet useimmiten tahtonut laittomia ja Jumalan käskyjen vastaisia asioita.” Toinen sanoi: “Olen kunnianhimo, jonka avulla olet kerskaten pistänyt itsesi muiden ihmisten edelle.”
Samoin hyveet esiintyivät elävinä hahmoina puolustaessaan tarinan päähenkilöä tässä kuolemanjälkeisessä oikeudenkäynnissä. Tämä oikeudenkäynti kuitenkin keskeytyy ja päähenkilön sielu saa palata takaisin hänen ruumiiseensa, jotta hän pystyisi katumaan ja
14 St. Anthony’s Monastery, 2020, s. 144
15 Rose, 1987, VI. 3; St. Antony’s, 2020, s. 29
tunnustamaan synnintunnustuksessa syntejään. Samalla hän voisi varoittaa läheisiään kuoleman jälkeen odottavasta koettelemuksesta.16
Tunnetuin tulliporttikuvaus, johon viitataan lähes poikkeuksetta tulliportti -perinnettä tarkastelevassa kirjallisuudessa, on Basileios Uuden elämäkerta, jonka kirjoitusajankohta sijoittuu 900-luvun Konstantinopoliin. Tässä kertomuksessa eräs munkki nimeltä Gregorios saa Jumalalta näyn, jossa hän saa tietää hänen hengellisen äitinsä, autuaan Theodoran kuoleman jälkeisen kohtalon.
Gregorios pääse käymään Paratiisissa tapaamassa Theodoraa. Theodora kuvailee yksityiskohtaisesti kuolinhetkensä. Kuolinhetken lähestyessä hän sai nähdä lähestyviä demoneita, jotka pelottelivat häntä luettelemalla Thedoran elämän aikana tekemät synnit. Pian paikalle saapuivat enkelit, jotka alkoivat väitellä demonien kanssa Theodoran kuolemanjälkeisestä kohtalosta. Vähän ajan päästä paikalle saapui kuolema hahmon muodossa ja antoi Theodoralle jonkun kirpeän juoman, jonka juotuaan sielu erkani Theodoran ruumista.
Tätä seurasi Theodoran sielun kohoaminen taivaisiin enkelten saattamana. Theodoran hengellinen isä, pyhä Basileios Uusi tuli tässä näyssä saattamaan Theodoran. Hän antoi enkeleille joitakin tuoksuvia voiteita ja raha-arkun. Enkelit vuodattivat voiteita Theodoran päälle, minkä jälkeen hän alkoi loistaa valoa. Arkun kolikoiden tarkoitus oli maksaa demoneille tulliporteilla, mikäli Theodoran omassa elämässä osoitettu hurskaus osoittautuu riittämättömäksi tulliporttien läpäisemiseen.
Vaikkei tekstissä sen tarkemmin selitetä voiteiden ja kolikoiden merkitystä, on luontevaa ajatella, että ne symboloivat Basileioksen kantamia esirukouksia Theodoran puolesta ja sitä kautta helpottavat hänen tulevaa matkaansa tulliporttien läpi.
Tämän valmistelun jälkeen alkoi Theodoran sielun kohoaminen Jumalan valtaistuinta kohti.
Matkan varrella hän joutui kohtaamaan demonien vartioimat tulliportit. Tulliportteja oli kaiken kaikkiaan kaksikymmentäyksi ja jokainen tulliportti edusti eletyn elämän koettelemusta tietyssä
16 St. Antony’s Monastery, 2020, s. 151
synnissa. Theodora joutui kohtaamaan turhanpuhumisen ja kiroilun tulliportin, valheen tulliportin, sekä tulliportteja, joissa hänen elämänsä koeteltiin tuomitsemisesta, ylensyönnistä, juopottelusta, laiskuudesta, varkauksista, ahneudesta, kunniahimosta, kateudesta ja muista synneistä.
Joistakin tulliporteista Theodora pääsi läpi niin, ettei demoneilla ollut mitään syytteitä häntä vastaan. Osassa tulliporteista enkelit esittivät Theodoran hyviä tekoja, jotka kumosivat demonien syytteet, osassa tulliporteista enkelit joutuivat maksamaan demoneille pyhän Basileioksen antamasta arkusta.
Theodora pääsi lopulta Jumalan valtaistuimen eteen. Kumarrettuaan Jumalaa hän sai nähdä sekä vanhurskaiden ilon taivaissa, että syntisten kärsimyksiä helvetissä. Lopulta hän asettui paratiisissa puutarhaan, joka on varattu pyhälle Basileiokselle ja tämän opetuslapsille.17
2.4. Ferrara-Firenzen konsiili (1431–1449)
1400-luvulle tultaessa kuolemanjälkeisistä näyistä, kokemuksista ja opetuksista tuli osa ortodoksista perinnettä. Näitä kokemuksia kuvanneita kilvoittelijoita julistettiin pyhikisi, tulliportti -kuvaukset tulivat osaksi pyhien elämäkerroista kertovaa kokoelma- kirjallisuutta. Tulliporttiaihe ja kuolinvuoteella tapahtuva tuomio alkoivat esiintyä myös kirkon hymnografisessa perinteessä.
Tämä perintö on aika monipuolinen ja vaihteleva. Aiheet, jotka toistuvat kaikissa lähteissä, ovat sielun erkaneminen ruumiista ja väliaikainen henkilökohtainen tuomio pian kuolinhetken jälkeen.
Lopullinen tuomio odottaa sielua Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä. Ortodoksinen kirkko ei ollut 1400-luvulle tultaessa vielä antanut tarkempaa esitystä sielun kuolemanjälkeisestä kohtalosta. Mikään kirkolliskokous ei ole ottanut asiaan kantaa.
Tällainen kannanotto tuli kuitenkin tarpeelliseksi 1400-luvulla pidetyssä Ferrara-Firenze konsiilissa, joka oli viimeinen yritys Idän ja Lännen kristinuskon skisman parantamiseksi. Rooman kirkon opetus kiirastulesta muodostui yhdeksi oppikappaleeksi, jota ortodoksinen osapuoli ei voinut hyväksyä perinteen mukaiseksi Kirkon opetukseksi. Polemiikissa latinalaisten kanssa
17St. Antony’s Monastery, 2020, s. 41
ortodoksinen osapuoli joutui ensimmäisen kerran antamaan konsiili tasoisen ilmauksen omasta uskostaan sielun kuoleman jälkeisestä kohtalosta.
Kiirastuli oli Rooman kirkon uusi opetus, jota muotoiltiin vasta 1200-luvulla. Polemiikki kiirastulesta käynnisti kirjeenvaihdon, joka tuotti kuusi tekstiä: kaksi latinalaista ja neljä ortodoksista, joissa ortodoksinen kirkko joutui muotoilemaan systemaattisen opetuksensa sielun kuoleman jälkeisestä kohtalosta. Ortodoksisen näkemyksen määrittely tuli pyhän Markus Efesolaisen tehtäväksi.
Molemmat osapuolet olivat samaa mieltä siitä, että on olemassa pyhiä sieluja, jotka hurskautensa takia menevät kuolemansa jälkeen suoraan Jumalan tykö taivasten valtakuntaan. Ne olivat myös samaa mieltä siitä, että on olemassa niin synnissä pimentyneitä sieluja, että rikkomustensa tähden ne joutuvat heti kuolemansa jälkeen helvettiin. Polemiikki käsitti niin sanottuja keskitason sieluja, joilla oli hyvä pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaan, siinä kuitenkaan onnistumatta kaikissa tilanteissa.
Rooman kirkon kanta tässä konsiilissa perustui ajatukseen, että syntiinlankeemuksen seurausten korjaamiseksi vaaditaan katumus, synnintunnustus ja hyvitys (satispassio). Jos hyvitys jää tässä elämässä puutteelliseksi ihminen voi täyttää tämän puutteen sillä, että viettää jonkun ajan kiirastulessa. Ihmisen on siis kärsittävä rangaistus, joka täyttää Jumalan vaatiman oikeudenmukaisuuden.
Rooman kirkon edustajien argumentit koostuivat muutamasta Raamatun kohdasta, latinalaisista ja kreikkalaisista teksteistä, jotka eivät kuitenkaan ortodoksien mielestä suoraan todistaneet kiirastuli-opetusta. Tärkein argumentti kiirastulen puolesta oli opetus Jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä juontuva looginen päätelmä, jonka mukaan mikään rikkomus ei voi jäädä rankaisematta. Tämän takia määräaikainen rangaistus kuoleman jälkeen on välttämätön Jumalan oikeudenmukaisuuden täyttämiseen.
Markus Efesolainen hyväksyy ajatuksen keskitason sieluista, jotka eivät joudu helvettiin, eivätkä pääsee suoraan taivaaseen. Hän hylkää kuitenkin ajatuksen kiirastulesta ja Jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta, joka rankaisisi näitä sieluja. Markuksen ajatuksen mukaan nämä sielut
vaativat puhdistautumista, jotta pääsisivät lähestymään Jumalaa. Hän hyväksyi ajatuksen näiden sielujen kokemasta kärsimyksestä, mutta tämä kärsimys ei ole peräisin Jumalan rangaistuksesta tai oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta. Sen aiheuttaa sielun sisäiset ongelmat - epäpuhtaudet, jotka elämän aikaiset rikkomukset aiheuttivat. Kirkon esirukouksien tähden nämä kärsimykset jäävät väliaikaisiksi ja Jumala armahtaa näitä sieluja ja puhdistaa ne.
Markus mainitsee muun muassa seuraavia kärsimyksiä: omantunnon tuottama tuska, kauhun ja pelon kokemuksia kuoleman hetkellä, epämääräinen leijuminen ilmassa, epätietoisuus omasta lopullisesta kohtalosta, suru, häpeä, eristys ja väliaikainen oleskelu tuonelassa.
Markus myös kieltää mahdollisuuden, että aineeton sielu voisi kärsiä aineellisessa tulessa.
Maininnat tulesta hän näkee allegoriana, siinä missä latinalaiset näkevät niissä materiaalisen tulen. Tämä on tärkeätä havaita, kun verrataan tulliportti kuvauksia Markus Efesolaisen opetuksiin.
Latinalaisen opetuksen mukaan Kirkon rukoukset ja hyvät teot edesmenneiden muistoksi lyhentävät ajan, jonka sielut viettävät kiirastulessa. Ortodoksien näkemys oli se, että ne voivat helpottaa kaikkien edesmenneiden olotilaa, myös niiden, jotka ovat tuomittu kadotukseen.
Esirukoukset tämän näkemyksen mukaan antavat edesmenneille lohdutusta ja toisia ne saattavat saattaa taivaaseen. Markus lopulta päättää oman polemiikin sillä, että uskon yhteys Rooman kirkon kanssa on mahdollista, mikäli kiirastuli ymmärretään vertauskuvana.18
Ferrara-Firenzen konsiilin yritykset sovittaa idän ja lännen skisman epäonnistuivat. Ortodoksinen kirkko ei ole missään vaiheessa hyväksynyt sitä arvovaltaisena konsiilina. Markus Efesolaisen opetukset olivat kuitenkin ensimmäinen konsiilitasoinen pyrkimys määritellä ortodoksisen kirkon opetusta sielun tilasta kuoleman jälkeen, vaikkei sitä arvovaltaisuudeltaan voikaan verrata ekumeenisten kirkolliskokousten dogmaattisiin määritelmiin.
18 Bathrellos, 2014
2.5. Ortodoksisen kirkon perinne Firrere-Firenze konsiilista 1900-luvulle
Markus Efesolaisen oppilaasta Gennadios Scholariuksesta (k. 1473) tuli ensimmäinen Konstantinopolin patriarkka Konstantinopolin valloituksen jälkeisenä aikana. Gennadios käsittelee kirjoituksissaan kirkon opetusta keskitason sielujen kohtalosta. Gennadios toteaa, että Pyhät Kirjoitukset eivät anna selkeätä vastausta tähän aiheeseen. Tästä johtuen eri kirkon teksteissä on havaittavissa vaihtelua tämän aiheen käsittelyssä.
Gennadios esittää epävarmuutensa siitä, mitä tapahtuu keskitason sielulle kuolinhetken jälkeen:
kokevatko ne omantunnon tuskia, polttavan tulen vai tulliportteja. Näillä kaikilla koettelemuksilla on kuitenkin hänen mukaansa sama päämäärä - sielun puhdistautuminen. Tulliportteja hän näkee näistä kaikista kuitenkin kaikkein johdonmukaisempana kuvauksena.19
Ferrara-Firenze konsiilin jälkeisenä aikana ortodoksinen kirkko joutui ilmaisemaan uudestaan dogmaattisen opetuksensa sielun kuoleman jälkeisessä kohtalossa vuonna 1672 pitämässä Jerusalemin konsiilissa ja samaa opetusta sisältävässä vuonna 1723 kirjoitetussa Idän Patriakkojen Lähetyskirjeessä Ortodoksisesta Uskosta.
Sekä vuoden 1672 konsiili, että vuoden 1723 lähetyskirje liittyvät ortodoksisen uskon ja protestantismin kohtaamiseen. 1600
–
1700-luvulla ortodoksinen kirkko joutui Firrerre-Firenze konsiilin tapaan täsmentämään oman uskon eroavaisuuksia tällä kertaa protestantismin kanssa.Lähetyskirje ilmaisee ortodoksisen kirkon uskon sielun kuolinhetken jälkeisen kohtalon muun muassa seuraavalla tavalla:
19 Marinis, 2017, s. 81
Uskomme, että edesmenneiden sielut saavat kokea nautintoa tai kärsimystä, omista teoista riippuen.
Sielun erkatessa ruumiista se välittömästi siirtyy nautinnon tilaan tai suruun ja kärsimykseen. Sielut eivät kuitenkaan koe täydellistä iloa eikä täydellistä kärsimystä, sillä täydellisen ilon ja täydellisen kärsimyksen kukin saavuttaa yleisessä ylösnousemuksessa, kun sielu yhtyy ruumiiseen, jossa se eli vanhurskaasti tai syntisesti
Kirjeessä mainitaan myös niiden ihmisten sielun kohtalosta, jotka ovat katuneet syntejään juuri ennen kuolemaa, mutteivät kerinneet tuomaan katumuksen hedelmää. Toinen kuolemaan liittyvä asia on opetus Kirkon rukousten merkityksestä edesmenneiden sieluille. Tämän kirjeen määritelmät ovat hyvin lähellä niitä määritelmiä, mitä pyhä esitti aiemmin Ferrara-Firenze konsiilissa.
1800-luvulle tultaessa Ortodoksisen kirkon perinteestä löytyy siis ainakin kaksi paikalliskonsiilin tasoista uskonoppia määrittelevää virallista päätöstä eli Ferrara-Firenze konsiilin Markus Efesolainen muotoilemat opetukset ja 1723-luvun lähetyskirjeen muotoilema kanta. Näiden hyvin varovaisten yleisluonteisten määritelmien rinnalla on suuri määrä tarkkoja, mutta vaihtelevia kuvauksia kuolinhetkestä näkyjen ja kirkon pyhien isien opetuksien ja hymnografian muodossa.
Samoihin aikoihin 1700
–
1800-luvulla tapahtuu Venäjän teologisten akatemioiden perustaminen ja pyrkimys systematisoida kirkon opetusta muun muassa dogmaattisen teologian oppikirjojen laatimisen yhteydessä. Pyrkiessään täyttämään näitä tarpeita Pietarin Hengellisen Akatemian professori metr. Makari Bulgakov (k. 1882) on kirjoittanut teoksensa Ortodoksinen Dogmaattinen Teologia, josta peräti sata sivua on omistettu kuolinhetken jälkeiselle henkilökohtaiselle tuomiolle ja sielun kuoleman jälkeisen tilan käsittelylle.Metropoliitta Makari toteaa, että vaikka Raamattu sisältää opetuksen henkilökohtaisesta tuomiosta heti kuolemaan jälkeen, se ei sisällä tarkkaa dogmaattista kuvausta, miten tämä tuomio tapahtuu. Näkyjen muodossa esitetty kuvaus tästä löytyy kuitenkin Kirkon tulliportti-perinteestä.
Tämän jälkeen metropoliitta Makari luettelee kymmeniä viittauksia tähän opetukseen pyhien elämäkerroista, kirkkoisien opetuksista ja Kirkon hymnografiasta. Lopuksi hän antaa ohjeen, mikä olisi oikea tapa tulkita tätä opetusta:
Kun hengellisen maailman asioita kuvataan meitä varten, jotka olemme ruumiissa, välttämättömiksi tulevat enemmän tai vähemmän aistilliset ja inhmillismuoiset piirteet. Tästä välttämättömyydestä ne ovat sallittu myös tarkassa tulliportti opetuksessa…
Oikea tulkinta Makarin mukaan vaatii sen, että muistamme ohjeen, jonka enkeli antoi Makarios Aleksandrialaiselle:
“Maalliset asiat tulkitse tässä vain kaikkien heikompana mahdollisena kuvauksena taivaallisista asioista.”
Makari tiivistää tämän ajatuksen siten, että tulliporttеja täytyy ymmärtää hengellisesti ja olla kiinnittämättä liikaa huomiota vaihteleviin yksityiskohtiin, mitkä esiintyvät eri teksteissä, vaan havaita niitä yhdistävän pää-ajatuksen.20
Opetuksen tulliporteista on käsitellyt myös toinen samana aikakautena Venäjällä vaikuttanut teologi pyhä piispa Ignati Brjanchaninov. Piispa Ignatin opetuksessa demonit ja enkelit toimivat välikappaleina Jumalan henkilökohtaisen tuomion suorittajina. Ignatios vahvistaa opetuksen tulliporteista olevan kirkon virallista opetusta.
Hän opettaa myös, että tulliporteissa kuvaama pahojen henkien tai enkeleiden ihmissielun lunastus saa alkunsa jo tässä maanpäällisessä elämässä. Ihminen jo tässä elämässä tekee valinnan. Hän joko alistaa itsensä demonien valtaan tai pyrkii vapautumaan heidän vallastaan.
Kuoleman jälkeen tässä elämässä tehty valinta ja päätös tulee kaikessa selkeydessään lopullisesti julki.
Mielenkiintoisena piirteenä pyhä Ignatioksen näkemysten mukaan kuoleman jälkeinen elämä sisältää joitakin aistillisia ulottuvuuksia. Hän muun muassa mainitsee enkeleillä, demoneilla ja ihmissieluilla olevan ohut efiirinen ruumis, josta johtuen ne ovat ajallisesti ja paikallisesti rajoittuneita. Tässä ne eroavat Jumalasta, joka on ainoa ajallisesti ja paikallisesti rajoittamaton ja on läsnä kaikkialla ja aina. Piispa Ignatios myös sijoittaa helvetin maan syvyyksiin ja paratiisiin taivaisiin.21
20 Bulgakov, 1883
21 Ignati Brjancaninov, 1863, ss. 177 - 178
Ignatij Brjanchaninovin opetus sielun ja henkien jonkinasteisesta aineellisuudesta on saanut osakseen kritiikkiä toiselta merkittävältä aikakauden piispalta ja teologian professorilta pyhältä Feofan Erakolta. Kaksi teologia ovat käyneet pitkän keskustelun aiheesta kirjeitse ja teologisten lehtien sivuilla. Tulliportti opetuksesta he olivat kuitenkin samaa mieltä.
Pyhän Feofanin kirjoituksissa aiheesta on havaittavissa älymystön keskuudessa jonkinlaista skeptisismiä tulliportti opetuksesta, jota pyhä Feofan Erakko torjuu:
Viisastelijoiden mielestä ajatus tulliporteista kuulosta villiltä, muttei hekään vältä tulliportteja
Feofan Erakon opetuksen mukaan, tulliporteissa demonit etsivät ihmisen sielusta omaa omaisuuttaan:
Mitä nämä publikaanit (tulliporttidemonit) etsivät ohikulkijoissa? - Sitä olisiko niillä heidän omaisuutta.
Mikä on heidän omaisuus? - Himot. Jos sydän on vapaa himoista, he eivät löydä mitään, mitä voisivat vaatia. 22
2.6. Tulliportti opetuksen esitys 1900-luvulla
Myös 1900-luvulla löydämme lukuisia viittauksia tulliportti perinteeseen pyhien opetuksissa, saarnoissa ja mystisissä näyissä. Tulliporttia mainitsevat 1900-luvun alkupuolella Venäjällä vaikuttaneet pyhät Johannes Kronstadtilainen ja Varsanofij Optinalainen, 1900-luvun puolessa välissä Serbiassa ja Yhdysvalloissa vaikuttanut pyhä Nikolaj Velimirovich, Yhdysvalloissa samoihin aikoihin vaikuttanut pyhä John Maksimovich ja 1900-luvun loppupuolella tunnetuksi tullut Kreikassa vaikuttanut pyhä Paisios.23
Tulliportti perinne esitetään myös systemaattisissa ortodoksista uskoa esittävissä teoksissa.
Vuosina 1932, 1935, 1980 julkaistussa kolmiosaisessa Ortodoksisen Kirkon Dogmatiikka teoksessa pyhä Justin Popovich esittää seuraavia ajatuksia.
22 Feofan Erakko, 1891
23 St. Antony’s Monastery, 2020, ss. 227, 228, 233, 240
Kuoleman jälkeen jokaista ihmistä odottaa välittömästi henkilökohtainen tuomio. Tuomion seurauksena vanhurskaat saavat kokea iloa ja syntiset kärsimystä. Tämä tuomio ei kuitenkaan ole vielä lopullinen eikä sen tuottama ilo tai tuska täydellinen. Kuoleman hetkellä Jumala tarkkailee kokonaisvaltaisesti sielun tilan. Suuri merkitys on sillä, missä suhteessa ihminen oli Pyhään Kolminaisuuteen maallisen elämän aikana ja millä tavalla himot ja hyveet ovat tulleet osaksi ihmisen sielua.
Henkilökohtaisen tuomion todellisuus käy selkeästi ilmi pyhistä kirjoituksista. Sen sijaan se miten henkilökohtainen tuomio tapahtuu, on meiltä salattu mysteeri, mutta Herra paljasti sen osittain meille pyhiensä välityksellä.
Jumala on osittain paljastanut meille Henkilökohtaisen Tuomion Pyhien Apostolien ja Pyhien Isien välityksellä, koska heidän Jumalalle otollisen elämä kautta, he tulivat Jumalan ystäviksi, “omia Jumalalle”.
Heidän Kristuksen mielellä (1 Kor 2:16) he pystyivät läpäisemään taivaallisia salaisuuksia, siinä määrin missä ne voivat olla ihmisen luonnolle paljastetut vahingoittamatta kokonaisvaltaista Jumalinhmillistä ekonomia meidän pelastukseksi.24
Seuraavaksi Justin Popovich siirtyy tulliportti tradition esittämiseen. Hänen esitys pohjautuu Kyrillos Alexandrialaisen opetukseen sielun erkanemisesta ja pyhän Basileios Uuden elämäkertaan. Näitä kahta lähdettä hän siteeraa suoraan. Basileios Uuden elämäkerrasta Popovich lainaa suoraan kohdan, jossa kuvataan kaksikymmentä tulliporttia.25
1970-lukuun on luonteva päättää historiallinen katsaus tulliportti perinteeseen, sillä 1980-luku aloittaa aivan uuden vaiheen tämän perinteen kehityksessä. Uudet teologit alkavat tarkistamaan uudestaan perinteestä nousevia lähteitä, analysoimaan niiden tekijyyden aitoutta, pohtimaan missä määrin nämä kuvaukset ovat todellisia ja missä vertauskuvia, joilla pyrittiin tehdä kuulijoihin vaikutusta. Tätä uutta tulliportti perinteen elinkaaren vaihetta pyrin tarkastelemaan perusteellisimmin seuravassa luvussa.
24 St. Antony’s Monastery, s. 237
25 Justin Popovich, s. , 1980
3. Kolme merkittävää puheenvuoroa tulliportti perinteestä modernissa teologiassa
1980-luvulla käynnistynyt keskustelu tulliportti ja kuolinhetki perinteestä ortodoksisessa teologiassa voidaan katsoa alkaneen isä Serafim Rosen kirjoituksilla Orthodox World nimisessä aikakauslehdessä. Nämä kirjoitukset sisälsivät opetuksia kuolinhetkestä ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Kirjoitusten tarkoitus oli osallistua laajempaan keskusteluun, jota Yhdysvalloissa käytiin niin uskonnollisissa kuin lääketieteellisissä piireissä elvytyksen ja saattohoidon yhteydessä tietoisuuden tulleista kokemuksista ja näyistä.26
Vuodesta 1977 alkaen isä Serafim Rose julkaisi sarjan artikkeleita tästä aiheesta, joista lopulta vuonna 1980 julkaistiin The Soul after Death -niminen kirja. Tähän kirjaan isä Serafim Rose yritti perusteellisesti ja monipuolisesti koota kuolemanrajakokemuksia kuvaavaa materiaalia eri lähteistä, esittää niiden rinnalla ortodoksista opetusta henkien kohtaamisesta ja kuolinhetkestä, sekä analysoida keräämäänsä materiaalia ortodoksisen kirkon tradition näkökulmasta.27
Isä Serafim Rose tarkasteli kuolemanrajakokemuksia tulliportti perinteen näkökulmasta. Hänen näkemyksensä mukaan sielun erkanemisen yhteydessä sielu joutuu tekemisiin taivaan henkien eli demonien kanssa. Tämä kohtaaminen on välttämätön, koska sielu ei voi kohota Jumalan tykö ja nähdä paratiisia ilman, että se käy läpi tulliporttien kaltaisia koettelemuksia. Tästä johtuen hän piti kaikkia hengellisiä kohtaamisia, joita kuolemanrajakokemuksissa esintyy, luonteeltaan demonisina.
Isä Serafim Rosen lehtijulkaisut ja myöhemmin niistä koottu kirja sai yhtäältä lämpimän ja kiittävän vastaanoton, mutta toisaalta myös kritiikkiä. Isä Serafim Rosen opetukset saivat vastustusta muun muassa diakoni Lev Puhalolta, joka oli Kanadassa vaikuttava saarnaaja ja kirjoittaja. Isä Lev julkaisi omia kriittisiä näkemyksiään ortodoksisten aikakauslehtien sivuilla. Vuonna 1980 samoihin
26 Rose, 1982
27 Rose, 1982
aikoihin isä Serafim Rosen julkaiseman The Soul After Death -kirjan kanssa Lev Puhalo julkaisi The Soul, the Body and Death -teoksen, jonka päätavoitteena oli kumota edellisessä esitetyt opetukset.
Diakoni Lev Puhalon näkemyksen mukaan osa isä Serafim Rosen käyttämistä lähteistä, kuten Makarios Aleksandrialaisen opetus kuolemasta, olivat todellisuudessa gnostilaisia väärennöksiä, joita laitettiin aikanaan Kirkon isien nimiin. Basileios Uuden elämäkertaa hän piti puolestaan peräisin 1000-luvulla Balkanilla vaikuttaneesta bogomil harhaopista.
Venäläisiä 1800-luvulta peräisin olevia lähteitä Puhalo pitää yhtä lailla epäluotettavina, koska hänen mukaansa niihin oli päässyt vaikuttamaan voimakas läntisen teologian vaikutus. Isä Serafim Rosea Lev Puhalo nimittää tästä johtuen uus-gnostilaiseksi filosofiksi ja hänen kirjaansa harhaoppiseksi teokseksi.
Lev Puhalo ei valitettavasti ole tehnyt tarkempaa analyysia näistä muinaisista harhaopeista, mutta hän kuitenkin kuvaa, minkälaisia näkemyksiä hän ei voi hyväksyä ortodoksiseksi opiksi. Sellaisia ovat sielun itsenäinen toiminta ilman ruumista, sielun vapaa leijuminen, näkeminen, puhuminen sekä rangaistuksen tai palkinnon kokeminen.28
Sekä isä Serafim Rose että diakoni Lev Puhalo kuuluivat molemmat Venäjän Ulkomaan Kirkon alaisuteen (ROCOR). Syntynyt polemiikki kiinnitti huomiota jurisdiktion teologien ja piispojen keskuudessa.
Vuonna 1980 Venäjän Ulkomaan Kirkon synodi antoi oman lausuntonsa tästä polemiikista.
Synodin lausunnon mukaan Puhalon pyrkimykset puhdistaa ortodoksista perinnettä länsimaisista ja skolastisista vaikutteista olivat itsessään pyrkimyksinä myönteisiä, mutta johtivat hänet ääri näkemyksiin. Näkemyksissään hän asettui vastustamaan lukuisia kirkon opetuksia, jotka olivat jo pitkään olleet hyväksyttyinä Ortodoksisessa Dogmaattisessa teologiassa.
Puhalon näkemykset eivät juurikaan jätä tilaa opetukselle, jota ortodoksisessa teologiassa nimitetään henkilökohtaiseksi tuomioksi. Lisäksi hänen opetuksensa sielun kyvyttömyydestä
28 Puhalo, 1980
toimia ilman ruumista ovat ristiriidassa sellaisen ortodoksisen tradition kanssa kuten Johannes Kastajan laskeutuminen tuonelaan. Evankeliumin kertomukset Mooseksen ja Eliaan ilmestymisestä Taaborin vuorella ja Kristuksen vertaus rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta ovat niinikään ristiriidassa Puhalon opetuksen kanssa.
Synodi näki tämän polemiikin haitalliseksi kirkkokansalle ja vaati kirkon lehtiä lopettamaan poleemisten kirjoitusten, jotka käsittelivät kuoleman jälkeistä elämää, julkaisemisen. Synodin julkilausuma ei kuitenkaan täysin lopettanut polemiikkiä vaan tämänkin jälkeen lukuisat ortodoksiteologit ovat esittäneet näkemyksiään aiheesta.
Esimerkiksi Jordanvillen hengellisen seminaarin dogmaattisen teologian opettaja, rovasti Mikael Pamazanskin kirjoitti muutaman vuoden päästä esseen Our War is not Against Flesh and Blood ; On the Question of the “Toll-Houses”29, joka tuli myöhemmin osaksi laajempaa Ortodoksinen Dogmaattinen Teologia- nimistä oppikirjaa. Kirjoitus puolustaa tulliportti -opetuksen oikeellisuutta, ja antaa joitakin keskeisiä näkökulmia perinteen oikeanlaiseen tulkintaan.
Myös Lev Puhalon näkemykset ovat löytäneet tukijoita. Hänen kirjansa sai muun muassa kiitollisen esipuheen Holy Cross Greek Orthodox School of Theology yliopiston teologian professorilta tr.
George Papademetriou:lta.
Vuonna 1996 ilmestyi uusi teos, joka voidaan nähdä merkittävänä puhevuorona tulliportteja käsittelevässä polemiikissa. Arvostettu kreikkalainen teologi, metropoliitta Hierotheos Vlachos, julkaisi tuolloin teoksensa Life after Death. Tämä kirja käsittelee samoja aihealueita kuin isä Serafim Rosen ja Lev Puhalon teokset eli kuolinhetkeä, henkilökohtaisen ja yleisen tuomion merkitystä, ja opetusta tulliporteista.
Metropoliitta Hierotheos Vlachoksen näkemyksen mukaan ortodoksisessa traditiossa tulliportit ovat symbolinen kuvaus kuolinhetkellä tapahtuvasta todellisuudesta, joka täytyy ymmärtää niin demonien kuin himojenkin toimintana ja vaikutuksena ihmisen kuolinhetkenä.
29 Pomazanksi, 1984
Metropoliitta Hierotheos myöntää että tulliportti - käsite ja siihen liittyvät kuvaukset löytyvät myös pakanallisista uskonnoista ja gnostilaisuudesta, mutta kirkkoisät ovat puhdistaneet niitä epäkristillisistä elementeistä ja soveltaneet käsitteen ortodoksisen opin välittämiseen.
Metropoliitta Hierotheos Vlachos käsittelee kirjassaan myös eräitä isä Serafim Rosen ja Lev Puhalon näkemyksiä ilmestyksistä ja kokemuksista, joita sielu saa ruumiin ulkopuolella. Hän löytää kummankin näkemyksistä eräitä oikeita ja tärkeitä teologisia näkemyksiä, mutta ei yksiselitteisesti asetu kummankaan näkemyksen puolelle.30
Metropoliitta Hierotheos Vlachoksen kirjan julkaisun jälkeen polemiikki on jatkunut tähän päivän saakka. Myös uusia teoksia sekä puheenvuoroja on ilmestynyt. Päädyin tutkielmassani kuitenkin rajoittamaan tarkastelua tässä esitettyyn kolmeen puheenvuoroon eli isä Serafim Rosen kirjaan Soul after Death, Lev Puhalon The Soul, the Body and Death - teokseen sekä metropoliitta Hierotheos Vlachoksen kirjaan Life after Death.
Päädyin valintaani, koska isä Serafim Rosen kirja Soul after Death ensinnäkin oli polemiikin käynnistäjä, ja toiseksi edustaa hyvin muitakin tulliportti - tradition puolesta puhujia.
Polemiikin vastapuolelta otan tarkasteluun diakoni Lev Puhalon kirjan The Soul, the Body and Death -teoksen. Monet myöhemmät tulliportti perinteen kriitikot ovat perustaneet omat näkemyksensä tämän teoksen pohjalle.
Näiden kahden lähteen lisäksi otan tarkasteluun metropoliitta Hierotheos Vlachoksen teoksen Life after Death. Metropoliitta Hierotheos Vlachos on aikamme ansioituneimpia teologeja. Ihmisen sielussa vaikuttavat voimat ovat yksi hänen pääkiinnostuksen kohteista, joten mielestäni on hyödyllistä ottaa myös tämä teos osaksi systemaattista analyysia.
Esittelen tarkemmin kutakin näistä kolmesta teoksesta luvuissa 3.1 - 3.3. Luvussa 4. “Sielu ja kuolema: eri näkökulmien vertailua”, vertailen niitä aiheita, joiden kesken on havaittavissa eniten erimielisyyksiä näissä kolmessa lähteessä. Tarpeen mukaan tuon tähän vertailevaan analyysiin
30 Vlachos, 1996
myös muita näkökumia, joita 1980-luvun jälkeisessä polemiikissa on esiintynyt.
Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysiä.
Isä Serafim Rosen kirjasta The Soul after Death käytän vuoden 2014 sähköistä kirjaa, joka vastaa vuonna 2009 painettua englanninkielistä versiota. Lev Puhalon kirjasta The Soul, the Body and Death käytän vuoden 2015 englanninkielistä painosta. Molempien teosten alkukieli on englanti.
Metropoliitta Hierotheos Vlachoksen teoksen alkukieli on kreikka. Puutteellisen kielitaidon takia joudun käyttämään venäjänkielisen käännöksen vuoden 2013 painosta.
3.1. Isä Serafim Rose, Soul after Death
3.1.1. Henkilökuva
Isä Serafim Rose, jonka maallinen nimi oli Eugene Rose, syntyi vuonna 1934 tavanomaiseen amerikkalaiseen protestanttisen perheeseen San Diegon kaupungissa. Opiskeluaikanaan hän kiinnostui filosofiasta ja perehtyi merkittävimpiin länsimaisiin filosofeihin, mutta ei löytänyt heidän teoksistaan vastauksia häntä kiehtoviin kysymyksiin ja hänen katseensa kääntyi kohti idän uskontoja.
Omissa etsinnöissä hän hakeutui opiskelemaan San Franciscossa toimivaan yliopistoon, jossa hän syventyi Kiinan muinaisiin uskontoihin, joita hän oli tutkinut oppimiaan muinaisia kielejä hyödyntäen. Hän valmistui maisteriksi tehtyään tutkimuksen, joka käsitteli Kiinan muinaiskieliä, mutta hänen pääkiinnostuksen kohteena oli kuitenkin totuuden etsiminen.
Ystävien kautta Eugene Rose eräänä päivänä sattumalta päätyi San Franciscossa sijaitsevaan Venäjän Ulkomaankirkon (ROCOR) katedraaliin. Kohdattuaan ortodoksisuuden, hän koki löytäneensä sen Suuren Totuuden, mitä oli koko elämänsä etsinyt.
Eugene Rose osallistui San-Franciscossa ROCOR:in järjestämään kolmivuotiseen teologiseen koulutukseen. Tutustuminen ortodoksiseen perinteeseen, sen teologiaan ja kaikkein tärkeimpänä - kirkon elävään pyhään - San-Franciscon piispaan, John Maksimovichiin , herätti hänessä voimakkaan halun jakaa löytämänsä totuus muiden amerikkalaisten kanssa. Tämä johti
