Organisaatio puhekontekstien verkkona

Konteksti määrittyy yleisellä tasolla puheen tai toiminnan esitysyhteydeksi, johon kuuluvat mm. läsnäolijat, paikka ja aika (Wahlström 2000, 6; vrt. Bah-tin 1981) tai toimintatilanteeksi (Suoninen 2002, 29) taikka merkityskehyk-seksi (Puutio 2002). Kontekstin käsite tarkoittaa alkuaan ajatusyhteyttä (lat.

"contextus"). Kalliopuska (2005, 107) laajentaa käsitteen alaa lauseyhteydes-tä taustatilanteeseen ja olosuhteisiin, joiden avulla asia tai tapahtuma saa merkityksensä.

Kontekstin käsite on monitahoinen. Se voi viitata tekstin asuun, pu-heen oheisviestintään, puhetilanteeseen, tekstiin välittömästi liittyviin toisiin teksteihin joko puhujan tai yleisön kannalta, yleisön intentioihin, tulkintoi-hin, tietoihin ja tuntemuksiin tai tekstin funktioihin puhujan ja yleisön kan-nalta (Lehtonen 2004, 165; Cook 1992). Lehtonen katsoo tarkastellessaan mainonnan kieltä (Cook emt.) johtopäätösten pätevän yleisestikin niin, että konteksti koskee tekstuaalisen sisärakenteen ulottuvuuksien lisäksi tekstin ulkopuolisia tekijöitä, teksteihin liittyvän esinemaailman ja ihmisten ominai-suuksia, ihmisten välisiä suhteita sekä yleisön ominaisuuksia ja kielen erita-hoisia funktioita.

Bahtin (1981) kehitti kirjallisten tekstien kontekstien tarkasteluun ai-ka-paikka –näkökulman, jota hän kutsui kronotoopiksi. Hän korosti aika-paikkaisuudella sitä, että tekstin ymmärtäminen edellyttää tekstiin kutoutu-vien keskustelijoiden henkilöityneiden äänien ja niiden dialogisen kudelman tavoittamista. Häyrynen (2005, 248) tulkitsee Bahtinia niin, että ”aika-paikka –näkökulma toimii viime kädessä jokaisen puhutun tai kirjoitetun tekstin ymmärtämisvälineenä…” Bahtinille tekstin kontekstuoituminen tarkoitti sen avaamista tarkasti aika-paikka –ulottuvuuksissaan. ”Joka hetki missä tahansa on joukko sosiaalisia, historiallisia ehtoja, jotka varmistavat sen, että tuolloin esitetyllä ilmaisulla on eri merkitys kuin sillä olisi missä hyvänsä muussa kontekstissa.”

Kontekstuoitumisen käsite kytkeytyy läheisesti merkityksen käsittee-seen nimenomaan tekstin ja sen sisältämien merkkien kautta. Tämä näkyy merkitysyhteyden käsitteenä (Komulainen 1998, 49; Lehtonen 2004). Merki-tykset syntyvät tässä mielessä tekstin tai merkkien herättämien käyttöyh-teyksiinsä linkittyvien sisältöjen valottumisessa kielen ja toiminnan kautta.

Kontekstit eivät ole olemassa teoista erillisinä kohteina, vaan ne ovat aina jonkin tekstin kautta määrittyneitä (Wahlström, 1992). Puutio (2002, 15) nä-kee kontekstit merkitysten syntymiselle välttämättöminä taustayhteyksinä ja täsmentää käsite-eroa. ”Merkitys tarkoittaa niitä tulkintoja, joilla todellisuut-ta kuvatodellisuut-taan ja jotka samalla myös luovat todellisuuttodellisuut-ta. Konteksti viittodellisuut-taa puo-lestaan kaikkeen siihen, minkä ympäröimänä merkitys syntyy.” Puutio ha-vainnollistaa kontekstin ja merkityksen vastavuoroista suhdetta taulun suh-teella taulun kehykseen (emt. 35), jolloin lopputuloksen ratkaisee molempien tuottama kokonaisuus.

Merkitysten muodostumisen kannalta konteksteja voidaan ajatella vaihteleviksi kulttuurisiksi resursseiksi, joiden kautta puhujat tai yleisö tuot-tavat merkityksiä erilaisiin teksteihin (Lehtonen 2004, 165; Juhila 2002, 160;

Latvala 2005, 165-166). Lehtosen (2004) mukaan ”tekstuaaliset merkitykset ovat potentiaaleja, jotka aktualisoituvat sen mukaan, millaisia kontekstuoitu-via resursseja lukijoilla on käytettävissä …” Tässä mielessä tekstien tai pu-heiden merkityksen hyödyntäminen tarkoittaa merkityskoodien avaamista, mikä edellyttää riittävää tai sopivaa kulttuurista pääomaa viestien käyttämi-seen tai ymmärtämikäyttämi-seen omissa merkitysperspektiiveissä. Tähän tarvitaan eräänlainen tulkintakehikko tai ymmärryskehys.

Keskeisimpiä kontekstuaalisten tekijöiden merkitysten muodostumisen kiteytymiä ovat diskurssit. Ne toimivat eräänlaisina kulttuurisina resurssiläh-teinä mutta samalla myös merkitysjoukkojen rajaajina moniselitteisessä merkitysmaisemassa. Tekstit voidaan tältä kannalta nähdä diskurssien reali-soitumisena. Diskurssien käytössä tekstin ja kontekstin välistä rajaa puretaan auki jatkuvissa merkitysneuvotteluissa puhujan ja yleisön tai kirjoittajan ja lukijan välillä. (Lehtonen 2004, 166.) Wahlströmin (2000, 6) mukaan ”sa-mankaltaisissa konteksteissa pyritään käyttämään mahdollisimman johdon-mukaista diskurssia, mutta johdonmukaisuus ei ole kuitenkaan pysyvää, sillä jo yksi puheenvuoro voi sisältää keskenään ristiriitaisia elementtejä”. Risti-riitaisuus viittaa tässä kielen variaation, joka on Wahlströmin mukaan tärkeä diskursiivisen tutkimuksen kohde paljastaessaan, mikä on puhetavan funktio tai kielenkäytön tarkoitus. Variaatio on funktion seuraus ja kielellä on aina funktionsa (Wetherell ja Potter 1988). Variaatio koostuu myös kontekstiteki-jöistä. Puheen funktiokin voidaan laajassa mielessä katsoa kontekstitekijöi-den osaksi (Lehtonen 2004, 165).

Organisaation sosiaalinen todellisuus muodostuu useiden kontekstien samanaikaisesta läsnäolosta. Organisaation konteksteja voidaan jäsentää monella tavoin. Voidaan todeta erilaisia enemmän tai vähemmän painokkaita osa-alueita verkottuvina merkitysrakenteina. Kontekstien välistä rakennetta jäsentävä verkkomalli on kehitetty merkitysten johtamisen näkökulmasta or-ganisaation konsultin työhön sovelletusti. Se koostuu siten, että ylempänä olevat yleisemmät kontekstit toimivat alempana olevien kontekstien kontek-steina. Ylimpänä ja yleisimpänä on organisaatiokulttuuri. Se muodostaa ke-hyksen, joka kontekstoi organisaation jäsenten identiteettejä tai kehystää subjektiviteettipuhetta. Subjektiviteettien kautta rakentuu konteksti, josta so-siaaliset suhteet muodostuvat. Henkilöiden väliset suhteet kehystävät tilan-teisia yhteistyökonteksteja. Lopulta tilannekohtaiset kontekstit rakentavat edelleen toimijoiden välisiä puhekäytäntöjä. (Mukaillen Puutio 2002, 51-55;

Cronen 1995.)

Kuvio 3. Organisaation kontekstiverkoston rakentuminen

Vaikka hierarkkisesti yhtenäistävään organisaatiokulttuuriin viittaavaan mal-liin voidaan suunnata kritiikkiä modernin aikakauden rakenneteoriana, ver-kostorakenne tuo esiin myös hierarkiatasojen välistä vaihtoa puhetapojen ja organisaation yhteisöllisen toiminnan vuorovaikutteisuutta mahdollistavina palautteina. Puhekäytännöt pohjautuvat yhteistyötilanteiden konteksteihin ja samalla muokkaavat niitä. Yhteistyötilanteet pohjautuvat sosiaalisten suhtei-den konteksteihin muokaten niitä. Sosiaaliset suhteet pohjautuvat subjektivi-teettien konteksteihin samalla muokaten niitä. Subjektiviteetit pohjautuvat organisaatiokulttuuriin, joka osittain rakentuu subjektiviteettien toiminnasta.

Organisaatiot eroavat siinä, miten vahvasti niissä on jatkuvuutta ylläpitäviä ja uusiutumista mahdollistavia voimia. Olen mukaillut kuviota korvaamalla organisaatiokulttuurin käsitteen termillä ’osakulttuurit’.

Sovellan kulttuurisen kontekstoitumisen käsitettä organisaation toimi-joiden ja ryhmittymien vastavuoroiseen yhteisölliseen kietoutumiseen ja siitä juontuvaan puheita kehystävään kulttuuriseen erilaistumiseen. Puutio (1994) toteaa organisaatiopuheiden tutkimuksen merkittäväksi tarkistuspisteeksi sen, että puhetta tulee tarkastella yksilöiden sijasta suhteessa konteksteihin, toiminnan ympäristöihin ja tilanteisiin. Tämän käsitteen merkittävyys orga-nisaatiossa tulee hänen mukaansa esiin siinä, että konteksti määrittää sen, mitä kulloinkin on mahdollista tai suotavaa tehdä. Organisaatiossa on todet-tavissa lukuisia eritasoisia ja laajuisia yhtä aikaa vaikuttavia konteksteja, joi-hin toimija voi kiinnittyä.

Organisaation eri toimijaryhmien sidonnaisuutta enemmän tai vähem-män toisistaan erilaistuvien taustavaikutteiden kanssa onkin kuvattavissa kulttuurisen kontekstin käsitteellä. Samansuuntaisesti viitataan myös

sosio-Organisaation osakulttuurit

Subjektiviteetit

Suhteet

Tilanteet

Puheet Uudistavat

voimat

Ylläpitävät voimat

kulttuuriseen kontekstiin (Fairclough 2002, 71). Näillä käsitteillä kuvataan sitä, että vuorovaikutus tai puhetekstit rakentuvat ympäröivän kulttuurin reu-nustamina (Alasuutari 1999, 55, 71; Jokinen ja Juhila 2002, 87). Kulttuuri-sen kontekstin on katsottu koostuvan joko positivistiKulttuuri-sen sosiaalipsykologian mukaan arvoista, rooleista ja normeista tai sen on nähty muodostuvan teks-tuaalisen psykologian mukaan todellisuuden rakentumisesta, uskomuksista ja sosiaalisista suhteista (Latvala 2005, 165-166). Latvalan mukaan kulttuuri-sessa kontekstissa on useita toisiinsa vaikuttavia tasoja, jotka ovat ei-hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Tutkimuksen kohteesta riippuen kulttuuri-sia konteksteja voi olla maailman laajuisista, kansallisiin ja paikallisiin tai institutionaalisiin kerrostumiin. Organisaatiotutkimuksessa oleellisia kon-teksteja Matikainen (1999, 224) toteaa ihmisten välisten suhteiden lisäksi mm. toimialan, kilpailijat ja yhteiskunnan. Viime aikoina on tutkittu maail-mantalouden ilmenemistä organisaatiopuheissa ja todettu myös tämä ilmiö tarkoituksellisesti rakennetuksi sanalliseksi konstruktioksi. Tämä viittaa sii-hen, että maailmanlaajuisia organisaatioilmiöitä voidaan tavoittaa tekstuaa-listen menetelmien avulla ja että ne voivat osittain rakentua myös tekstuaali-sesti.

Seuraava kuvio hahmottaa tutkimusmallin pohjalta työpuheiden vaih-televuuden kuvaamista tässä tutkimuksessa yrityksen puheenaiheiden tuot-tamina konteksteina henkilöstöryhmittäin.

Kuvio 4. Puhetapojen vaihtelevuuden kontekstuaalisuus

Sovellan moniäänistä postmodernia organisaatiotutkimusta niin, että se ottaa mahdollisimman herkästi (bahtinilaisesti) huomioon tutkittavien henkilöstö-ryhmien soveltamista työpuitteiden käyttöyhteyksistä rakentuvia puheita

Puhe- tapojen vaihtele-vuus Puheenaiheet

Kulttuuriset kehykset

Hen-kilöstöryhmät Kontekstit

Strategiatekstit

(ääniä, äänenpainoja ja äänensävyjä). Käyttöyhteyksiä hahmotan lähtien val-tavirtaisesta näkökulmasta moderneina organisaatiotekijöinä, kuten normit tai kategorisuus ja myös postmodernista näkökulmasta todellisuuden raken-tumisena ja etenkin sosiaalisina suhteina. Keskeistä tutkimuksen kannalta on se, mitä tapahtuu eri toimijaryhmien välillä ja se, miten puhetavat ilmentävät tätä vuorovaikutusta. Tutkin työpuheiden tuottamista toimintatodellisuudessa rakentuvina osakulttuureina ja niitä kollektiivisia vaikutteita, joita puheista nousee esiin ja sitä miten ne reunustavat organisaation toimijoita ja sosio-kulttuurista vuorovaikutusta. Seuraava tutkimus havainnollistaa kontekstin keskeistä merkitystä.

R. Engeström (1992, 1999) on korostanut kontekstin merkitystä työ-puheiden tutkimuksessa. Hän käyttää käsitettä bahtinilaisesti tutkiessaan so-siaalisen vuorovaikutuksen rakentumista ja nivoutumista lääkärin ammatilli-sessa toiminnassa. Hän toteaa eritahoisia konteksteja, joissa erilaiset merki-tykset kytkeytyvät vuorovaikutteiseen toimintaan. Tältä pohjalta tulee näky-viin erilaisia ääniä ja erisävyisiä sosiaalisia kieliä. Samalla ilmenee kehitys-jännitteitä, kuten eri tilanteista tulevien asiakkaiden vuorovaikutukselta vaa-timat haasteet. Ne edustavat erilaisten kulttuurien kehyksiä silloin, kun niissä kiteytyvät merkitysvälitteiset äänet linkittyvät jännitteisesti käyttöyhteyk-siinsä. Kyse on samalla vallankäytön asetelmista, jossa lääketiede ja arkiko-kemus kohtaavat. Puheen kontekstuointi Bahtinin tavoin avaa Engeströmin (emt. 230) mukaan ammatilliseen vuorovaikutukseen uusia näkymiä. Tämä organisaatiotoimintaan sovellettu lähestymistapa kohtaa eri ryhmiä kulttuuri-sissa merkitysyhteyksissään, mikä on omiaan purkamaan etäännyttäviä ase-telmia.