Organisaation henkilöstöryhmien sosiaaliset todellisuudet näyttävät esitelty-jen tutkimusten mukaan etääntyvän varsin eriytyviin puhemaailmoihin. Voi-daankin kysyä, miten puhetavat ovat yhteydessä yrityksen varsinaiseen käy-tännön toiminnalliseen vuorovaikutukseen. Sovellan tuotannollisen yhteis-työn toimivuuden edellytysten arviointiin kohteellisen toiminnan teoriaa ryhmittäin ja puheenaiheittain tulosten tarkastelussa (8.5.2).
Toiminnan teoria tarkastelee Y. Engeströmin (1996/2004, 105) mu-kaan eri tavoin painottunutta yhteistyötä. Teoria korostaa toiminnan kohteel-lisuutta ja vuorovaikutusrakenteiden kehityksen historialkohteel-lisuutta. Engeströ-min mukaan kohteellisen toiEngeströ-minnan käsitteestä lähtevällä puheen ja vuoro-vaikutuksen tutkimuksella on sosiaalista tilausta, koska vuorovaikutusta (yh-teistyöpuheet) tarkastellaan useimmiten irrallaan kohteellisesta (työ)toiminnasta.
Engeström perustelee ajankohtaisilla työtoimintojen muutoksilla sitä, miksi nyt on tärkeää tutkia työpuhetta. Työtoiminnoista Engeströmin mu-kaan (emt.) on tullut entistä enemmän viestinnällisiä ja vuorovaikutteisia.
Tämän suuntaiseen muutokseen on useita alkutekijöitä. Työn ohjauksen ja valvonnan keinot ovat kieleen perustuvia, mikä merkitsee työn informatisoi-tumista. Tuotantoprosessien joustavoittaminen, pyrkimys asiakas- ja mark-kinalähtöisyyteen edellyttävät henkilöstön valmiutta tehdä jatkuvaa yhteis-toiminnallista parannustyötä. Siirtyminen tiimi- ja verkkorakenteiseen työn organisointiin merkitsee ryhmissä tapahtuvaa työnteon suunnittelun ja arvi-oinnin lisääntymistä.
Hyödynnän tätä alkuaan Raiethelin (1983) esittämää ja Engeströmin (2004, 103-114) edelleen kehittämää jäsennystä usealla perusteella. Ensiksi se soveltuu työssä tapahtuvan puheen analysointiin yhteistyön näkökulmasta, koska teollinen työ yhä enemmän on strategiseen perustehtävään kohdistu-vaa tuotannollista yhteistoimintaa. Toiseksi se tarjoaa näkökulman yksilölli-sen toiminnan osuuksien ohella myös ryhmittäisten ja yhteisöllisten merki-tysten tarkasteluun erityyppisessä yhteistyössä. Kolmanneksi jäsennys auttaa arvioimaan, miten toiminnan oikeuttaminen riippuu yhteistyön lajityypistä.
Neljänneksi malli soveltaa samansisältöisiä käsitteitä kuin viitekehyksessäni käytän. Kokonaisuutena tähtään tämän lisäjäsennyksen avulla teollisen
tuo-tannon vaatiman kohteellisen yhteistyömallin tavoittamiseen kohdeyrityksen henkilöstöryhmien tuottamien työpuheiden pohjalta.
Engeström täsmentää (2004, 109-120) yhteistyömallin peruskäsitteitä:
”Kohde on jokin asia tai ongelma, jota osanottajat käsittelevät tai työstävät.”
Joskus kohde työtoiminnassa voi vaihtua korvikekohteeksi, jolloin puhutaan asian vierestä. Engeström kutsuu ilmiötä vaipaksi ja se voi johtaa myös nä-ennäiskooperaatioon. ”Äänet ovat puhujan tai toimijan näkökulmaa, pyrki-myksiä ja tulkintaa ilmaisevia kommunikaation tekoja.” Tässä yhteydessä voidaan puhua erilaisista sosiaalisista kielistä. ”Käsikirjoitus viittaa vuoro-vaikutuksen etenemistä ohjaavaan…suunnitelmaan, säännöstöön tai traditi-oon” ja ”Käsikirjoitus on vaiheittainen kuvaus tai ohje siitä, miten tapahtu-mien tulee edetä alkupisteestä päätepisteeseen”. Toteutuessaan hyvin dialogi pyrkii parantamaan käsikirjoitusta. Engeström soveltaa myös Billigiä (1988) todetessaan dilemmojen kautta ilmeneviä jännitteitä ja ristiriitoja toimintajär-jestelmässä.
Vuorovaikutuksen kohde ja puheen rakenne vaihtelevat erityyppisessä yhteistyössä. Koordinaatiossa eri toimijoilla on erilliset kohteensa ja puhe keskittyy toimijan itsensä esittämiseen. Kooperaatiossa kohde on yhteinen edellyttäen toimijoilta jossakin määrin puhetta kohteesta. Kommunikaatiossa on myös yhteinen kohde ja kooperaatiota enemmän yhteisesti jaettua puhet-ta. Seuraavassa kuvaan yhteistyön eri malleja sen mukaan, miten toimijat ovat suhteessa kohteeseensa eli työtoimintaan (tuotannon perustehtävä) ja suhteessa toisiinsa eli yhteistyöhön.
3.4.1 Koordinaatio
Koordinaatiossa eri toimijoilla (yksilöillä tai ryhmillä) on oma kohteensa.
Yhteistä kohdetta tai tavoitetta ei ole eikä sitä haeta. Toimijat eivät juurikaan puhu toisilleen. On kyse olevien reviirien pitämisestä ja rajojen hiomisesta.
Kukin toimija keskittyy omaan näkökulmaansa, pyrkimystensä läpivientiin tai itsensä esittämiseen. Koordinaation yhteistyömalli tarkoittaa teollisessa tuotannossa sitä, että vaikka käsikirjoitus (työprosessien ja yhteistyön kul-kuun liittyvät pelisäännöt) on kaikilla toimijoilla sama, siihen ei kiinnitetä tietoista huomiota. Sama pätee kohteisiin siltä osin, että yhteistä kohdetta (perustehtävä, strategiat, tavoitteet) ei hahmoteta tai tavoitella. Sen sijaan päähuomio kohdistuu oman toiminnan toteutukseen (itsen esittämiseen) tai sen oikeuttamiseen taikka omien intressien onnistumiseen. Tämän yhteis-työmallin mukaan jossakin teollisessa paikallisyrityksessä vaikkapa henki-löstöryhmien tai vuororyhmien edut voivat eri syistä jäädä irrallisiksi yhtei-sestä perustehtävästä tai joidenkin ryhmien toimijoiden omat edut voivat eriytyä paikallisyrityksen tavoitteesta.
3.4.2 Kooperaatio
Kooperaatiossa toimijat tähtäävät yhteiseen kohteeseen koettaen työpuheis-saan rakentaa ja muokata sitä yhdessä sen sijaan, että kukin kohdistaisi huo-mionsa vain oman rajatun kohteensa toteuttamiseen, intressiensä ajamiseen tai osansa esittämiseen. Nyt toimijat puhuvat toisilleen vaihtaakseen ajatuk-sia yhteisestä kohteesta. Puhuminen voi muuttua tiiviiksi vuoropuheluksi, jossa tuotetaan ratkaisuja kohteena olevaan ongelmaan tai ainakin jäsenne-tään sitä selkeämmäksi.
Kooperaatiossa toimijat voivat muotoilla myös käsikirjoituksen rajoja tai ehtoja, vaikka käsikirjoitusta ei tietoisesti muuteta tai kyseenalaisteta. Si-ten kooperaatio voi olla jokseenkin ohimenevä vaihe ja siksi se ei useinkaan johda muutoksiin vuorovaikutuksen laadussa. Tyypillinen esimerkki koope-raatiosta voi olla projekti. Teollisessa yrityksessä se edustaa sen verran ke-hittynyttä yhteistyötapaa, että työn yhteistä tavoitetta ja myös työprosessin kulkua muotoillaan työpuheissa. Tämä lisää määrätietoista yhteisyyttä. Käsi-kirjoituksen mukaiseen perustehtävään ja yhteisen kohteen mukaisiin tavoit-teisiin voidaan rakentaa parannusehdotuksia. Toimijat oikeuttavat tässä yh-teistyömallissa toimijuutta mutta nyt laajemmalla kosketuspinnalla kuin edellisessä mallissa, koska oman osuuden sijasta tähtäimessä on entistä pa-rempi ja yhteinen tavoite. Vuorovaikutuksen laatuun ei tässä mallissa vielä työpuheissa edetä. Tämän mallin riski voi olla tehtäväkeskeisyyden koros-tuminen henkilösuhteiden ja työhyvinvoinnin kustannuksella. Voi olla myös niin, että tämä malli jää ryhmäetujen muotoiluksi, mikäli eri ryhmien välillä ei päästä keskustelemaan tai yhteiskäsitykseen riittävän yhteisistä tavoitteista tai yhteisestä käsikirjoituksesta (johtuen erilaisista asioille annetuista merki-tyksistä).
3.4.3 Kommunikaatio
Kommunikaatiossa toimijat keskittävät huomiotaan sekä yhteiseen kohtee-seen että sitä koskevaan käsikirjoitukkohtee-seen. Kohdetta ja käsikirjoitusta arvioi-van ja kehittävän työpuheen lisäksi kiinnitetään huomiota vuorovaikutusta-paan. Kommunikaatiota luonnehtii reflektiivisyys. Se kohdistuu oman (ryh-män) toimintatavan kriittiseen tarkasteluun ja oman (ryh(ryh-män) työn suunnitte-luun. Sitä osoittaa se, että puhetta kohdennetaan kriittisesti puhumalla siitä, mistä ja miten keskustellaan. Tällaista metapuhetta eli puhetta koskevaa pu-hetta tulee kommunikaation yhteistoimintamallissa esiin paljon. Se on sikäli vaativaa, että edellyttää toimijoilta pysähtymistä oman työtoiminnan ja kehi-tyksen pohdintaan.
Tämän yhteistyömallin esimerkkejä voivat olla työyhteisön työnohja-usryhmä, tutkiva työn kehittämisen tai muu prosessimainen yhteistyön ja työprosessien kehittämisen hanke tai ketju. Kommunikaatio yhdistää tehtä-väkeskeisen työn kehittämisen, reflektoivan puheen yhteisestä kohteesta ja
puheen sen toteuttamisen tapoihin liittyvästä yhteisestä käsikirjoituksesta yh-teisen vuorovaikutuksen laatua koskevaan kehittämistyöhön. Tämä yhteis-työmalli tekee tilaa työhyvinvoinnille, koska se oikeuttaa kunkin ihmisen ja ryhmän vahvuuksia ja sitä kautta myös yhteisesti hahmotettavaa perustehtä-vän järkevää toteuttamista. Se edellyttää toimivaa ihmisjohtamista ja myös kaikkien henkilöstöryhmien vuorovaikutustaitoja.
Käytän toiminnanteoriasta lainattua yhteistyömallien teoriaa soveltaen tuotannollisen yhteistyön edellyttämän yhteistoiminnan käsitteellistämiseen.
Tässä kontekstissa tarkoitan kohteella teollisen yrityksen perustehtävää tai sen osa-alueita, kuten strategioita ja sen osatavoitteita (esim. yhteistyön, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehykset). Käsikirjoituksella tarkoitan lä-hinnä työprosessien tai yhteistyön kulkuun liittyviä ’työsääntöjä’. Äänillä tarkoitan toimijoiden ja henkilöstöryhmien puheenvuoroja. Dilemmat ovat puheenvuoroissa esiin tulevia ”säröjä”, keskenään loogiseen ristiriitaan aset-tuvia puhuntoja. Tutkin niiden yhteyttä paikallisyrityksen tuotannollisen vuorovaikutuksen puheissa ilmeneviin ominaispiirteisiin.
Toimivassa organisaation sisäisessä yhteistyössä yksityiset osallistujat voivat ammentaa organisaation sidoksistaan (ties) ja samalla kurottaa näitä sidoksia yhteisölliseen (collective) toimintaan (Lawrence ym. 2002). Hardy, Lawrence ja Grant (2005, 58) toteavat tehokkaan yhteistyön vaikeaksi to-teuttaa organisaatiossa, koska se edellyttää osallistujien erilaisten intressien kohtaamista ja koordinoimista. Tärkeä haaste on lisäksi se, että tehokkuutta ei haeta hierarkkisista hallintakeinoista tai vetoamalla markkinavoimiin, vaan osallistuvien henkilöiden välisten suhteiden rakentamisesta niin, että yhteistyö on monimutkaisten viestintäprosessien toteuttamista. Siinä osallis-tujat ovat jäseniä sekä yhteistyössä että erillisissä organisaation hierarkioissa, joihin he ovat tulosvastuussa.
Yhteistyön monitahoista rakennetta voidaan hahmottaa tarkastelemalla sitä diskursiivisesta näkökulmasta (Lawrence ym. 1999). Tällä saavutetaan useita etuja. Ensinnä tämä suuntaus huomioi osallistujien väliset viestintä-prosessit, jotka ovat ratkaisevia yhteistyölle ja niillä tuotetaan perusteita te-hokkaan yhteistyön todennäköisyyttä lisääviksi menettelyiksi. Tämä tarkas-telu pohjautuu kielen osuuden tutkimukseen kollektiivisessa toiminnassa (mm. Heracleous ym. 2001). Toiseksi suuntaus korostaa yhteistyön proses-simaisia ja ajallisesti eteneviä näkökohtia, jotka mahdollistavat yhteistyön hahmottamisen sosiaalisena aikaansaannoksena. Kolmanneksi diskursiivinen lähestymistapa helpottaa monitasoisesti etenevän yhteistyön teorian ja tutki-muksen kehittämistä. Diskursiivinen tutkimusote tavoittaa nämä tasot, koska se tutkii keskusteluja sekä yhteistyön sisällä että organisaatioyhteyksissä.
Diskurssianalyysissa tutkitaan, miten käytettävä kieli ammentaa diskursseis-ta, jotka toimivat organisatorisilla ja sosiaalisilla tasoilla (Hardy ja Phillips 1999; Alvesson & Karreman 2000).
Puhetavat näyttävät kehystävän ja rakentavan konkreettisen toiminnan suuntautumista yrityksessä. Puheiden avulla voidaan rakentaa yhteistyötä tai erillisyyttä. Tarvitaanko ryhmäpuolustusta, jotta jaksetaan ja voidaan toimia kovilla markkinoilla? Miten ristikkäisenä ryhmien kesken tilanne näkyy pai-kallisyrityksen puheista? Keskeistä näyttäisi olevan, minkä tyyppiset puhe-tavat pääsevät hallitsevaan asemaan. Onko kyse jonkin dominoivan ryhmän valtaamasta puheavaruudesta, jos organisatoriset ryhmät puhuvat lineaarises-ti toistensa ohi tai asettuvat yksiääniseslineaarises-ti ’napit vastakkain’? ”Muutumme usein sen kaltaiseksi, jota vastaan taistelemme” (Kaplinski 2002, 90). Miten dialogilla on tilaisuutta päästä tässä asetelmassa liikkeelle? Teoreettisena osavastauksena dialogi edellyttää sitä, että osapuolten merkitykset tulevat kuulluiksi.