7.2 Lapset kertovat luonnosta
7.2.3 Oppiminen
Luontoympäristössä taidon oppiminen tai luonnonilmiöön pohjautuva oppiminen on havaittavissa neljässätoista sadussa. Näissä saduissa luontoa tutkitaan, tehdään havaintoja, kokeillaan ja opetellaan taitoja. Luontoympäristössä opitaan ruskasta, opitaan tekemään tulta, lukemaan karttaa, hankkimaan ravintoa, hoitamaan eläimiä, ratsastamaan, lypsämään lehmiä, kalastamaan ja hiihtämään. Oppija on sadusta riippuen eläin, ihminen tai kasvi.
Oppimistarinoista yksitoista on luontoleiriläisten kertomia, kaksi 1.-luokkalaisen kertomia ja yksi 4.-luokkalaisten kertoma.
11-vuotiaan Tuijan tarina (LL_8-11v-1) käsittelee ihmisen luontosuhdetta kaukana menneisyydessä kivikaudella. Tarinan tapahtumat sijoittuvat kivikaudelle. Tarinassa ihminen oppii tärkeän, luonnossa selviytymisen taidon: hän oppii tekemään tulta ensimmäistä kertaa. Tuli löytyy tutkimalla ja kokeilemalla, lasten havainnon ja isän kokeilemisen kautta. Tarinassa ihminen hyödyntää eri luonnonmateriaaleja - kiveä, kuivia puunlehtiä, eläinten karvaa ja puuta - sekä omaa päättelykykyään uuden keksimiseen.
Kauan aikaa sitten kivikaudella eli Heimo. Luolamaalarin lapset Maina ja Jala olivat keräämässä kiviä isälleen, joka voisi käyttää niitä hyväksi maalausten tekemisessä. ”Isä, katso mitä löysin”, sanoi Jala ja tuli näyttämään isälleen jotakin, ”se on erilainen kuin muut kivet.” Hän piti kädessään mustaa, kiiltävää, ohutta kiveä, joka ei näyttänyt tavalliselta kiveltä. ”Sitten minä kokeilen sitä”, sanoi maalari ja iski kivellä seinää saadakseen hirven sarvet vahvemmiksi. Hän iski toisen ja kolmannen kerran ja kolmannella kerralla seinästä lensi kipinä. Lapset säikähtivät. He eivät olleet nähneet mitään niin kirkasta lukuun ottamatta aurinkoa, joka vieraili päivisin heidän majansa yläpuolella. Maalari tajusi, mihin kipinää voisi käyttää nähdessään sen sytyttävän kuivia lehtiä. ”Tämä on aarre”, sanoi hän lapsilleen ja pyysi Mainaa juoksemaan kylän vanhimman paikalle. – Tuija (LL_8-11v-1)
Tarinassa tulee myös ilmi ihmisen yhteisöllinen luonne. Uusi keksintö tapahtuu yhteisvoimin, kun lapset, isä ja myöhemmin muut ihmiset yhdessä etsivät, kokeilevat ja oivaltavat. Uusi löytö annetaan koko yhteisön käyttöön. Tulen ylläpitoon liittyvät työt jaetaan heimon kesken. Myöhemmin ihmiset kehittävät tulen käyttämistä pikkuhiljaa.
– Kun kylän vanhin saapui, oli jo suurin osa muistakin kyläläisistä paikalla. Ja kaikki ihmettelivät kipinöitä, jotka lensivät seinästä maalarin hakatessa. Maina sai ajatuksen.
Hän lähti veljensä kanssa hakemaan oksia, lehtiä ja eläinten turkin palasia ja pyysi isäänsä iskemään niihin kipinän. Kipinän osuessa kuivat eläinten karvat humahtivat liekkeihin ja saivat ihmetyksen nousemaan heimolaisten kasvoille. Tulen tarttuessa puihin, se rupesi lämmittämään koko luolaa ja vasta se sai ihmiset ymmärtämään, miten korvaamattomasta asiasta oli kyse. ”Haetaan lisää puita ja muita sytykkeitä. Nuotio ei saa sammua ikinä!” he huusivat toisilleen ja juoksivat kukin suuntaansa. – Tuija (LL_8-11v-1)
Tarinassa tulee myös esiin tulen merkitys ihmiselle elämän edellytyksenä. Tulta kuvataan korvaamattomana asiana, lämmittävänä, ihmetystä herättävänä, aarteena ja edellytyksenä elämään. Tarinassa ihminen selkeästi arvostaa tulta ja taitoaan käyttää tulta hyödykseen.
– Siitä päivästä eteenpäin on tuliluolaan tullut jatkuvana virtana poltettavaa ja osalla heimolaisista on tehtävänään hankkia lisää. Pikkuhiljaa he rupesivat käyttämään tulta eri tavoin: elämiseen ja tilan valtaamiseen. Satoja ja tuhansia vuosia kului, ja tulen käyttötarkoitukset vain laajenivat. Meidän päivinämme tuli on yhä edellytys elämään.
Tuija (LL_8-11v-1)
Ennen sadun kertomista Tuija oli aikaisemmin päivällä osallistunut vetämääni eräpajaan, jossa harjoiteltiin tulentekotaitoja. Tuija ja muut hänen ryhmänsä jäsenet alkoivat kuvittelemaan, että olisivat kivikaudella, ja heidän tulisi ylläpitää heidän ainoata nuotiotaan.
Tämän mielikuvitusleikin pohjalta syntyi Tuijan syvällinen satu kivikauden ihmisten elämästä. Kokemus tulen tekemisestä sai Tuijan ja muiden lasten ajatukset ihmiskunnan menneisyyteen ohjaajan (minun) lainkaan puuttumatta asiaan.
KUVA 10. Tulen keksiminen (LL_8-11v-1) Kuva: Tuija
Luontoleiriläisen, 8-vuotiaan Ruusun kaikissa kolmessa sadussa on taitojen ja tietojen oppimista. Sadussa Ruska (LL_2-8v-1) metsän eläimet ihmettelevät metsän värin muuttumista. Viisas, kirjoja lukeva pöllö opettaa eläimille, että kyseessä on ruska. Tieto rauhoittaa eläimet.
Oli varhainen aamu, kun kaikki metsän eläimet huomasivat, että metsä oli muuttanut väriään. Sitten metsän viisain eläin eli pöllö, tuli keskelle ihmettelevää eläinlaumaa ja kertoi, että tämä on ruska. Sitten yksi eläin kysyi pöllöltä, miten se vaihtaa väriään. Pöllö selitti eläimelle, miten se vaihtaa väriään. Sitten pieni eläin sanoi: −”Ahaa, nyt tiedän sen!” Pöllö vielä sanoi muille, että ruska on kerran vuodessa. Sitten kaikki eläimet rauhoittuivat ja menivät omiin koteihinsa. Pöllö meni omaan pesäänsä ja alkoi lukemaan kirjoja. Loppu. Ruusu (LL_2-8v-1)
Ruusun sadussa Munien tulo (LL_2-8v-2) lintujen poikaset oppivat kalastamaan ja muita taitoja. ”Muutamien vuosien ja kuukausien päästä poikaset olivat jo tosi isoja ja osasivat kalastaa ja kaikkea, mitä lintujen piti tehdä.” Niin ikään Ruusun sadussa Kukkien ja perhosten elämä on oppimista. Kukkaystävykset orvokki ja voikukka oppivat toistensa lajit ja toistensa tapoja lisääntyä.
– Sitten orvokki huomasi, että siinä missä voikukka oli, oli nyt pelkkä haihtuvapallo.
Sitten haihtuvapallo sanoi orvokille, että minä se tässä olen, voikukka, minä vain olen muuttanut väriä valkoiseksi. Niin me teemme, ja meitä tulee enemmän. Sitten orvokki sanoi, että aa, nyt selvisi sekin asia, miten te levittäydytte. Me levittäydymme samalla tai eri tavalla. – Ruusu (LL_2-8v-2)
Ruusu halusi ottaa satuunsa liittyvän kuvan kukkaniitystä (kuva 11).
KUVA 11. Kukkien ja perhosten elämää (LL_2-8v-2) Kuva: Ruusu
Luontoleiriläisen, 10-vuotiaan Jannen sadussa (LL_4-10v-1) kaksi poikaa seikkailee ja yhdessä vaiheessa toinen oppii lukemaan karttaa: ”Pojat eivät vielä osanneet lukea karttaa, mutta sitten toinen poika osasi lukea karttaa ja he rakensivat lautan.” Luontoleiriläisen, 11-vuotiaan Mikon tarinassa Nuoren itikan tarina (LL_3-11v-2) itikka oppii hankkimaan ravintoa, eli imemään verta ihmisestä. Luontoleiriläisen 8-vuotiaan Sinikan tarinassa Maatilan vilskettä (LL_6-8v-2) lapsia opetetaan ratsastamaan, hoitamaan eläimiä ja lypsämään lehmiä. ”Voikukka aikoi opettaa heidät [lapset] hoitamaan eläimiä. Vilja taas aikoi opettaa heitä ratsastamaan. Ja Viljan puoliso, jonka nimi on Markku, opettaa lapset lypsämään lehmiä.” 1.-luokkalainen Kai kertoi muiston (1LK_3-7v-1) oikeasta oppimiskokemuksestaan. Muistossa Kai oppii isänsä opettamana hiihtämään eräsuksilla.
Vaikka Kai kaatui opettelun aikana, on muisto mukava: ”Mie tykkäsin siitä, kun talvella iskän kaa mentiin hiihtää. –”
Oppimistarinat osoittavat, että oppiminen on tärkeä osa luontotarinoiden tapahtumia.
Johtopäätöksenä voidaan myös todeta, että on hyvä, että ympäristökasvatuksellisessa toiminnassa jätetään tilaa lapsen mielikuvitukselle ja toiminnasta syntyville ajatuksille, mielikuville ja leikeille. Tämän osoitti Tuijan tarina ja hänen ja muiden lasten leikki tulenteko-toimintarastin jälkeen. Ohjaajana en olisi keksinyt, että leikitään kivikautta, mutta toiminta synnytti lapsissa mielikuvituksellisen roolileikin, josta Tuija halusi kertoa tarinankin. Ohjaajana on hyvä olla joustava ja antaa tilaa lapsen mielikuvitukselle.
7.2.4 Luonto kotina
Monessa tarinassa mainittiin ohimennen tai keskeisenä elementtinä majoja ja eläinten pesiä.
Yhteensä kolmessatoista sadussa jokin luonnonläheinen paikka mainittiin eläimen, ihmisen, sienen tai kivien kotina tai pesäpaikkana.
Osassa saduista eläinten pesiä ja koteja on kuvattu realistisemmin, osassa satumaisemmin ja inhimillistäen. Kodit muistuttavat osittain ihmisten koteja. 8-vuotiaan, luontoleiriläisen Ruusun sadussa Ruska (LL_2-8v-1) eläimet saatuaan selville, mikä ruska on, menevät
koteihinsa. –”Sitten kaikki eläimet rauhoittuivat ja menivät omiin koteihinsa. Pöllö meni omaan pesäänsä ja alkoi lukemaan kirjoja. Loppu.” 9-vuotiaan luontoleiriläisen Annan sadussa (LL_1-9v-1) saaressa asustaa erilaisia eläimiä. Karhujen kodissa poikasella on oma huone ja kodissa on ala- ja yläkerta. ”Olipa kerran eräs saari, jossa oli paljon eläimiä…
Pinja ei enää pelännyt eläimiä. Hän tutustui emokarhun kanssa ja totesi, että voisi yöpyä niillä poikasen huoneessa… Kun Pekkakin [karhunpoikanen] oli herännyt, he menivät alakertaan ja näkivät emokarhun laittavan heille puuroa ja hunajaa.” – (LL_1-9v-1)
9-vuotiaan, luontoleiriläisen Vuokon sadussa ötököiden maailma löytyy pienen vaahteran alta.
Hyvin kaukana täältä, pienen vaahteran taimen alla oli pienten maan mönkiäisten pieni maailma. Pienen pieni toukka, joka asusti perheineen pienessä hökkelimökissä, oli juuri kuoriutunut munasta, kun valtava perhonen lenteli hänen pesänsä yllä. – Vuokko (LL_9-9v-1)
Metsässä sen sijaan asustavat susi ja karhu. ”Toukka lähti tallustamaan kohti metsän reunaa, koska ajatteli, että se on tietysti se metsä, jossa susi asustaa.” Perhoset taasen asuvat niityllä.
”Pian hän saapuikin samalle niitylle, missä oli perhosen kanssa lennellyt, eikä hänen tarvinnut kauaa perhosta etsiä, sillä muut perhoset olivat jo palanneet kotiinsa.” Vuokko otti satuunsa liittyvän kuvan pienestä vaahteran taimesta (kuva 12).
KUVA 12. "…pienen vaahteran taimen alla…” (LL_9-9v-1) Kuva: Vuokko
Luontoleiriläisen, 8-vuotiaan Sinikan sadussa Yksinäinen saari (LL_6-8v-1) pienessä saaressa asuu paljon pieniä ja suuria eläimiä. ”Oli ennen pieni saari, jossa oli paljon puita.
Saaressa asui paljon isoja ja pieniä eläimiä.” Sadussa syntyykin vastakkainasettelu, kun sotilaat haluavat käyttää saarta kokoontumispaikkanaan. He sytyttävät saaren tuleen, mutta
eläimet pääsevät osaavan ketun ansiosta sotilaiden laivalla pakoon palavalta saarelta.
Sotilaat joutuvat uimaan pois ja he päättävät istuttaa metsän uudelleen saarelle ja viedä eläimet takaisin saareen. Eläimet saavat pitää saaren kotinaan. Lintujen koti löytyy saarelta, männyn latvasta, läheltä rantaa 8-vuotiaan luontoleiriläisen Ruusun sadussa Munien tulo (LL_2-8v-2). ”Innokkaat linnut, jotka odottivat innokkaasti munien tuloa. He olivat rakentaneet jo pesän… He asuivat yhden puun latvassa saarella. Ja sen puun laji oli mänty…
Ja koska niiden pesä oli tosi lähellä rantaa, sen takia isälintu meni veteen vartioimaan alas.”
– Ruusu (LL_2-8v-2)
1.-luokkalaisten Sainin ja Minnan sadussa (1LK_9-7v+10-6v-1) kaksi karhua tekee pesää, etsii ruokaa, perustaa ja rakentaa kaupan. Heidän kauppaansa tulvii asiakkaita ja he ovat tyytyväisiä kauppaansa.
Olipa kerran kaksi karhua. Ne teki pesää. Ja etsi ruokaa. Ja karhut aikoi perustaa ruokakaupan. Karhut alkoivat rakentaa kauppaa. Sitten karhut toi kaikki ruuat sinne.
Ja asiakkaita tulvi kauppaan. Ne toi sinne irtokarkkia ja akvaarioita, lelunalleja, puu-ukkoja, vessanpönttöjä. Nallet oli tyytyväisiä kaupasta. He elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Saini ja Minna (1LK_9-7v+10-6v-1)
Ennen sadun kertomista tytöt olivat parhaillaan leikkimässä jonkinlaista kauppaleikkiä metsässä, kaatuneella puunrungolla, josta satuun liittyvä kuva on otettu. En nähnyt leikkiä tarkasti, mutta ilmeisesti se inspiroi satuun. Sienten koti löytyy 1.-luokkalaisen Niinan sadussa kannon alta. ”Olipa kerran sieni, joka asui kannon alla.” Kiven koti löytyy 1.-luokkalaisen Riikan sadussa kannon päältä. ”Se asuu kannon päällä… Se on kivi.”
KUVA 13. Satu karhuista perustui leikkiin tämän puunrungon luona (1LK_9-7v+10-6v-1) Kuva: Saini ja Minna
Ihminen asuu metsässä yhdessä sadussa. Luontoleiriläisen, 11-vuotiaan Olgan sadussa (LL_5-10v-1) kertojan ystävä asuu metsässä mökissä. Ystävä uskoo metsän väkeen, haltioihin, toisin kuin sadun kertoja. Kertoja on saanut salaperäisen kirjeen, ja ystävä uskoo sen olevan metsän väeltä. ”Nousin ylös sängystä ja lähdin kävelemään metsää kohti. Kävelin polkua kunnes löysin mökin, jossa asui paras ystäväni…Hän oli hyvin taikauskoinen ja muutenkin uskoi kaikkeen yliluonnolliseen. Hänellä tuli ensimmäisenä mieleen, että se olisi metsän väeltä tai haltioilta.” 11-vuotiaan Tuijan, luontoleiriltä, sadussa (LL_8-11v-1) kerrotaan kivikaudella asuvasta heimosta. He asuvat majassa. Myös 1.-luokkalaisen Matildan sadussa (1LK_4-7v-1) ihmiset asuvat majassa. ”Olipa kerran maja, ja siellä asui ihmisiä.”
Kahdessa sadussa ihmisiä asuu maatilalla. 8-vuotiaan, luontoleiriläisen Sinikan sadussa Maatilan vilskettä (LL_6-8v-2) tapahtumat sijoittuvat maatilalle, jossa siskokset perheineen asuvat. Myös 8-vuotiaan Ruusun sadussa ihmisiä asuu maatilalla, jonka kaalipellolla kaaliperhoset käyvät parittelemassa ja etsimässä puolisoita. 4.-luokkalaisten Millan ja Iinan tarinassa kaverukset menivät mökille. Useassa seikkailusadussa ihminen menee kotiinsa luontoympäristössä tapahtuneen seikkailun jälkeen.
7.2.5 Leikki ja majat
Luonto näyttäytyy leikkipaikkana yhdeksässä sadussa. Näistä saduista kolme on luontoleiriläisten, viisi 1.-luokkalaisten ja yksi 4.-luokkalaisten kertoma. Saduissa leikitään innokkaasti ja tanssitaan. Leikkipaikkoina toimivat metsä, kukkaniitty, kaatunut puu ja maja.
Majaa rakennetaan kolmessa 1.-luokkalaisen sadussa. Lisäksi useaan satuun käytettiin inspiraationa aiemmin leikittyä leikkiä, vaikkei sadussa enää puhuttukaan leikistä.
Leikkisyys näkyy myös usean lapsen tavassa kertoa, esimerkiksi kaksi luontoleiriläistä kertoi satujen sijaan luontoon liittyvät vitsit.
Luontoleiriläisen, 8-vuotiaan Ruusun sadussa Kukkien ja perhosten elämä (LL_2-8v-3) kaksi isolla kukkaniityllä asuvaa kukkaa, orvokki ja voikukka, ystävystyvät ja leikkivät
innokkaasti keskenään. Sadussa kerrotaan: ”Koska oli varhainen aamu ja heitä ei väsyttänyt, he alkoivat leikkiä innokkaasti.” Leikkiä voidaan nähdä myös perhosten hienossa tanssissa:
”Kun se oli tehty, niin naaraatkin tulivat ja sitten huomattiin, että kaikki perhoset alkoivat hienosti tanssia.”
1.-luokkalaisen Niinan sadussa (1LK_1-7v-1) keskeistä on leikki ja leikkikaverin löytäminen. Leikkipaikaksi valitaan metsä. Päähenkilöinä ovat sienet. Sieni ei ensin meinaa löytää leikkikaveria, koska kaikki ystävät ovat kipeinä. Sitten sieni muistaa, että hänellä on sisko. Hän ja sisko päättävät mennä leikkimään metsään.
– Isosisko kysyi: ”Mihin mennään leikkimään?” ”En minä tiedä. Päätä
sinä.”-”Mennään metsään.” Ja he leikkivät niin pitkään, kunnes oli ruokailu. Loppu.
– Niina (1LK_1-7v-1)
Tarinaan liittyvän kuvan Niina otti puunkannosta (kuva 14).
KUVA 14. Sienisiskokset menivät leikkimään metsään. (1LK_1-7v-1) Kuva: Niina
1.-luokkalaisen Maijan tarinassa (1LK_2-7v-1) leikitään susia puunrungolla. Satu on kerrottu minä-muodossa ehkä siksi, että se pohjautuu juuri tapahtuneeseen ja tapahtuvaan.
Kertoja leikki juuri ennen sadun kertomista susisisaruksia kavereidensa kanssa kaatuneella puulla.Tarinassa kertoja satuttaa tassunsa ja miettii, että hänen siskonsa ja veljensäkin, jotka ovat susia, saattavat satuttaa itsensä. Maija myös kertoo puun kaatuneen lahoamisen takia, mikä kertoo ehkä siitä, että Maija on leikin ohessa miettinyt luonnon syy-seuraus-tapahtumia. Maijan ottamassa kuvassa (kuva 15) on kaatunut puunrunko, jolla hänen kaverinsa leikkii sutta.
Leikittiin puulla. Oltiin susia. Minä kaaduin ja satutin tassuni. Minä melkeen lensin naama eellä. Juuri ihan tuolla risuissa. Siskoni ja veljeni kiipeilevät nyt puussa. He saattavat satuttaa itsensä. Jotkut muutkin tulivat puulle. Puu oli laho ja se kaatui.
Maija (1LK_2-7v-1)
Muistiinpanoni sadutustilanteesta kertovat tytön eläytyvän leikkiin samalla, kun hän kertoi satua. Tässä alla on pätkä muistiinpanoistani kyseiseen sadutustilanteeseen liittyen.
Menin pyytämään toista tyttöä puunrungolta satua kertomaan. Hän, toinen tyttö ja poika olivat puunrungolla juuri seuraan johtajaa, ja tämä tyttö oli ensimmäisenä.
Sanoin -”Kerrotko sä mulle sadun, kun oot kulkenut puun rungon toiseen päähän?”
Tyttö: -”Okei!” -”Milloin mä kerron?” kysyi poika. ”No sen jälkeen on sun vuoro.” ”Mä haluan kertoa, kun oltiin isän kanssa hiihtämässä,” sanoi poika. He leikkivät, että ovat susia ja maa on laavaa. Tyttö tuli puunrungolta luokseni ja sanoi minulle: -”Tassuni paloi ja nyt myös sun jalka!” Minä: -”Ai niin, kun tämä on laavaa?
Mennäänkö pois laavasta?” Tyttö halusi mennä yhdelle kannolle ja alkoi saman tien kertomaan satua heidän äsken leikkimästään leikistä. Tuntui, että sadun aikanakin hän oli vielä sisällä äsken leikkimässä leikissä – eiväthän poika ja tyttö olleet oikeasti hänen sisaruksia, mutta olivat ilmeisesti leikkineet susisisaruksia. Hän myös huomioi sadussaan sen, kun rungolle tuli oikeastikin toisia luokkatovereita. Lopussa tyttö ky-syi, milloin tämä loppuu ja sanoin, että hän saa itse päättää. – Muistiinpanot tilan-teesta (1LK_2-7v-1)
KUVA 15. Satu susileikistä (1LK_2-7v-1) Kuva: Maija
1.-luokkalaisen Matildan sadussa (1LK_4-7v-1) leikitään majassa. Satuun heijastuu luultavasti omakohtainen kokemus leikkimisestä majassa. 1.-luokalla oli metsässä maja, jota he sinne itse rakensivat ja jossa he leikkivät viikoittain. Matilda otti satuunsa liittyvän kuvan juurikin tästä luokan rakentamasta majasta (kuva 16).
Olipa kerran maja, ja siellä asui ihmisiä. Ne leikkivät siellä aina. Ja sitten tuli toisia ihmisiä leikkimään sinne. Ja sitten ne rikkoivat sen. Mutta onneksi ne korjasivat sen. Ja sen pituinen se.
Matilda (1LK_4-7v-1)
KUVA 16. Leikkipaikkana maja (1LK_4-7v-1) Kuva: Matilda
Ronin lyhyt tarina (1LK_12-7v-1) kertoo hänen ja muiden majan rakentelusta ja rakentelun aikana tehdyistä huomioista luonnossa. ”Me rakennettiin. On laitettu vaan heinää ja keppei siihen. Sitte tuossa puujutussa nii siin on semmonen karhunjälki.” Matias kertoo lyhyessä tarinassaan (1LK_13-7v-1) metsästä ja siitä, mitä siellä on: puita, maja ja muurahaispesä.
”Sinne oli tehty maja. Ja siellä oli myös muurahaispesä.”
1.-luokkalaiset olivat innokkaita majan rakentajia, sillä heillä oli koulunsa vieressä lähimetsässä meneillään majan rakennus, jota he noin kerran viikossa edistivät kouluaikana.
Kiinnostus majan rakentamiseen näkyi myös heidän saduissaan, sillä maja tuli esiin kolmessa sadussa. Tutkimustulokseni myötäilee Jantusen ja Haapaniemen (2013, 239) havaintoja lasten innostuksesta majan rakentamiseen. He myös kertovat lasten oppivat yhteistyötaitoja majan rakentelussa ja majaleikeissä, mikä tuli hieman esiin myös aineistossani Matildan sadussa (1LK_4-7v-1), jossa ihmiset rikkoivat toisten majan.
4.-luokkalaisten Millan ja Iinan tarinassa (4LK_13-10v+14-10v-1) kaksi tyttöä, Isabella ja Annabella, käyvät leirikoulussa ja mökillä. Luontoympäristöt näyttäytyvät mieluisina paikkoina, joissa on paljon hauskaa tekemistä. Koulun ja muiden ympäristöjen välillä näkyy
vastakkainasettelu, jossa metsässä, leirikoulussa Lapissa ja mökillä tuntuu olevan hauskaa – kun taas koulussa on tylsää. Metsästä löytyy tyttöjen lempipaikka, jossa tytöt leikkivät ja juttelevat. Leirikoulussa ja mökillä tehdään monenlaisia, toiminnallisia aktiviteetteja.
Leirikoulussa Lapissa käydään Karhunkierroksella Kuusamossa, Rovaniemellä telttaillaan ja leikitään hippaa. Mökillä aktiviteetit liittyvät veteen; soudetaan, poljetaan polkuvenettä ja uidaan. Millan ja Iinan tarinassa toimintaa on paljon eri paikoissa. Mitään vaaroja tai uhkia he eivät luonnonympäristöissä kohtaa.
– Kun heillä oli kympin aamu, he menivät metsään ja he menivät heidän lempipaikkaansa. Sitten he juttelivat ja leikkivät. --- Sitten kun he olivat koulussa, kaikilla tunneilla oli kauheen tylsää, paitsi viimeisellä. Viimeisen tunnin lopussa opettaja Lilja sanoi oppilaille: ”Muistakaa pakata huomiselle vaatteita kaikille keleille ja teltat. Huomenna lähdetään nimittäin luokkaretkelle Lappiin.” – Milla ja Iina (4LK_13-10v+14-10v-1)
Näiden satujen lisäksi useassa sadussa lapset käyttivät inspiraationaan satuun juuri leikittyä leikkiä. Lapset keksivät metsässä kaikenlaisia luovia leikkejä.
7.2.6 Luontoa ei käsitellä
Kaikissa luontoleiriläisten ja 4.-luokkalaisten saduissa luonto näkyi enemmän tai vähemmän. Kolmessa 1.-luokkalaisen sadussa luontoympäristön vaikutus ei näy ollenkaan tai näkyy hyvin vähän sadussa. Luontoympäristö ei näiden satujen kertojien kohdalla herättänyt tässä yhteydessä riittävästi mielenkiintoa, jotta siitä olisi kerrottu satua tai ehkä muut aiheet olivat tuossa hetkessä vielä kiinnostavampia kuin ympäröivä luonto.
Kaksi 1.-luokkalaista poikaa, Lasse ja Niko, kertoivat keskenään melko samanlaiset sadut (1LK_7-7v-1 ja 1LK_8-7v-1) jalkapallosta ja jalkapalloilija Messistä. Sadutustilanne oli sellainen, että kaverukset kuuntelivat toistensa sadun kerrontaa, ja he ottivat toisiaan satujensa henkilöhahmoiksi mukaan. Luultavasti he halusivat hauskuuttaa kavereitaan tai muista syistä jakaa satujen aiheita kavereilleen, sillä pojilla tuntui olevan todella hauskaa ja heitä nauratti satuja kertoessaan. Lassen tarina kertoo jalkapalloilija Messistä ja hänestä
itsestään ja hänen kaveristaan. Se päättyy seuraavasti: ”Sit Messi häiritsi Nikoa ja Lasse löi kalanuijalla Messiä päähän. Ja heitti sen ikkunasta ulos järveen.” 1.-luokkalainen Leo kertoi puhelimestaan ja autopelistä, jota puhelimellaan pelaa (1LK_5-7v-1). Ennen sadun kertomista hän kysyi, saako kertoa mistä vain, vaikka puhelimestaan. Sanoin, että saat kertoa, mistä Leo innostui. Leo halusi kuitenkin ottaa kuvia ympäristöstä, vaikkei puhelin ollut metsässä mukana. Hän otti selfien itsestään, kuvan minusta ja kuvan puista alaperspektiivistä. Puukuva (kuva 17) on aineistossa ainutlaatuinen perspektiivin kannalta.
KUVA 17. Puut alaperspektiivistä (1LK_5-7v-1) Kuva: Leo