Hankin aineistoa kolmesta eri paikasta, jotka olivat luontoleiri Pohjois-Savossa ja kahden eri alakoulun lähimetsät Etelä-Savossa. Kaikki paitsi neljä satua on sadutettu ilman valmista
aihetta. En pyytänyt lasta kertomaan suoraan luonnosta, jotta tilaa jäisi lapsen omille ajatuksille, eikä lasta johdateltaisi kertomaan tietynlaista satua. Ohjeistus sisältää kuitenkin mahdollisuuden löytää inspiraatiota satuun luonnonläheisestä ympäristöstä, jossa sadutus toteutetaan. Ohjeistus ohjaa lasta kiinnittämään huomiota ympäristöön. Ohjeistus oli:
”Kerro satu. Voit valita ympäristöstäsi jonkin kohteen, josta satu tai tarina tulee. Ota siitä kuva ja kerro satu. Kirjoitan sen ylös siten kuin kerrot, ja lopuksi luen sen sinulle.
Jos haluat, voit silloin muuttaa satuasi vielä.”
Neljä luontoleirillä satunsa kertonutta lasta kertoivat satunsa maalaamiensa kuvien pohjalta, joiden aiheena oli metsä. Siispä näissä neljässä sadussa aihe ei ollut aivan vapaa metsä-aiheisen maalauksen määrittäessä sadun sisältöä. Alla kerron tarkemmin, millaiset eri aineistonkeruupaikkojen olosuhteet olivat, mikä roolini ja suhteeni lapsiin oli eri paikoissa ja miten aineistonhankinta eteni eri paikoissa.
Kesällä 2015 toimin ohjaajana itäsuomalaisella luontoleirillä. Leirimiljöö oli hyvin luonnonläheinen. Leiri järjestettiin metsäisellä saarella, josta osa on luonnonsuojelualuetta.
Leirialueella on kaksi vanhaa puurakennusta, joista toisessa ruokaillaan. Iltapala syötiin iltanuotilla. Lapset yöpyivät teltoissa. Leiriohjelma pidettiin pääasiassa piha-alueella, ympärillä olevassa metsässä, saaressa olevan lammen rannalla ja järvenrannalla. Ulkona oltiin paljon – sisällä käytiin vain syömässä ja muutamia ohjelmanumeroita pitämässä.
Luontoleiriin sisältyy monelle lapselle uusia tai harvinaisia luontokokemuksia ja -elämyksiä kuten yöpymistä teltassa luonnon äänien ympäröimänä. Päätin kerätä sadutusaineistoa luontoleiriltä, sillä otaksuin, että vahvat luontokokemukset saattavat virittää lapset kertomaan luontoaiheisia satuja, joista voisi saada mielenkiintoisella tavalla tietoa lasten suhteesta luontoon.
Huoltajille lähetettiin etukäteen tutkimusluvat (liite 1), jotka pyydettiin palauttamaan lapsen mukana leirille saavuttaessa. Luontosuhdetta taustoittavat kyselyt (liite 2) laadin huoltajille vasta tämän jälkeen. Kun huoltajat toivat lapsiaan leirille, jaoin heille kyselyt ja pyysin heitä palauttamaan ne, kun he saapuvat hakemaan lapsia. Vain kolme vanhempaa palautti kyselyn.
Vastausprosentti olisi todennäköisesti ollut suurempi, jos olisin lähettänyt kyselyn jo
etukäteen tutkimuslupien yhteydessä. Jätinkin vanhempien kyselylomakkeet analysoimatta niiden vähäisen määrän takia.
Ensimmäisenä leiripäivänä lapset tutustuivat leiripaikkaan, toisiinsa ja meihin ohjaajiin, ja me ohjaajat tutustuimme lapsiin, enkä vielä aloittanut tutkimusaineiston keruuta. Toisen leiripäivän iltapäivänä kerroin lapsille, mitä sadutus on, ja annoin ohjeet sadutukseen.
Sadutuksesta kerrottuani tarkensin vielä, että lapset voivat kertoa sadun minulle tulevien päivien aikana, milloin vain halutessaan ja leiriohjelman salliessa. He voivat tulla kertomaan minulle, kun haluavat kertoa sadun. Toisaalta minä saattaisin pyytää lasta sopivana hetkenä kertomaan sadun. Tämän jälkeen ohjelmassa oli erilaisia taidepajoja. Olin itse pitämässä lapsille ikkunamaalausta, jossa aiheena maalauksille oli ”metsä”. Päätin kokeilla saduttaa muutamaa lasta näiden ikkunamaalauksien pohjalta. Niinpä neljä satua aineistossa on sadutettu metsä-aiheisten ikkunamaalausten pohjalta. Päätin kuitenkin pitää ne osana analysoitavaa aineistoa, koska ne vastaavat mielestäni tutkimuskysymyksiini osana muuta aineistoa. Sadutin lapsia pitkin leiriä, erityisesti tauoilla ja lasten vapaa-aikoina. Koska sadutuspyyntöön kuului kehotus valita ympäristöstä jokin kohde, josta satu tulee, sadutin lapsia erilaisissa paikoissa leiriympäristöä.
Luontoleirillä keräämieni satujen jälkeen totesin tarvitsevani vielä lisää aineistoa. Sain mahdollisuuden kerätä satuja kesällä 2015 toiselta kesäleiriltä, joka oli päiväleiri. En ollut itse siellä ohjaajana. Kyseisellä kesäleirillä aineistonkeruu muodostui hyvin erilaiseksi kuin luontoleirillä. Luontoleirillä olin saduttanut lapsia ulkona, metsässä ja järviluonnon ympäröimänä. Toisella kesäleirillä tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska leiriä pidettiin luuloani enemmän sisätiloissa eikä aikaa ollut lähteä kunnolla ulos saduttamaan.
Luultavasti tästä syystä luonto ei ollut niin suuressa roolissa heidän saduissaan. Kokeilu, joka käsittää yhdeksän satua, osoitti mielenkiintoisella tavalla ympäristön vaikuttavan sadun sisältöön ainakin näissä keräämissäni aineistoissa. Kyseinen aineisto ei kuitenkaan ollut sopiva vastaamaan tutkimusongelmiini, joten päätin kerätä lisää satuja luontoympäristössä.
Syksyllä 2015 lähetin erään itäsuomalaisen kaupungin 1.−4.-luokkien opettajille sähköpostia tarpeesta löytää 10−20 oppilaan ryhmä, jota voisi saduttaa metsässä. Tiedustelin opettajilta,
ovatko he suunnittelemassa metsäretkeä tai muutoin pitämässä oppitunteja metsässä, ja voisiko retkelle tai oppitunnille tulla mukaan keräämään oppilailta satuja tutkimuskäyttöön.
Kerroin, että metsäksi sopii hyvin koulun lähimetsä tai mikä tahansa muu metsä. Sain muutaman vastauksen, joista kaksi vastasivat täysin toiveitani.
1.-luokan opettaja kertoi, että he käyvät säännöllisesti, lähes viikoittain lähimetsässä leikkimässä, oppimassa ja rakentamassa majaa. Kävin kahtena päivänä, kahtena eri viikkona keräämässä satuja 1.-luokkalaisilta koulun lähimetsässä, joka siis oli heille tuttu paikka.
Heidän opettajansa opetti metsässä pienryhmälle kerrallaan äidinkielen oppisisältöjä, kun muu luokka sai leikkiä vapaasti ja rakentaa majaa koulunkäyntiavustajan valvonnassa.
Vapaasti leikkiviä lapsia sain pyytää vuorotellen kertomaan satuja. Verrattuna luontoleirillä kerrottuihin satuihin, suurin osa 1.-luokkalaisten saduista oli aika lyhyitä. Se saattaa johtua siitä, että luontoleirillä ehdin tutustua paljon paremmin lasten kanssa, ja lisäksi aikaa saduttamiselle oli enemmän. Osaa ekaluokkalaisia ehkä jännitti kertoa satua tuntemattomalle ihmiselle tai toisaalta heillä oli mielekkäämpänä tekemisenä vapaa leikki kavereidensa kanssa metsässä, joten pitkiä satuja ei maltettu jäädä kertomaan. Toisaalta myös kertojien nuorempi ikä saattaa vaikuttaa satujen pituuteen.
4.-luokkalaisten ja heidän opettajansa kanssa menimme pyöräillen vähän matkan päässä olevaan metsään, joka oli järven rannalla, ja jossa oli kalliorinteitä ja lenkkipolku. Opettaja oli ehdottanut minulle, että oppilaat voisivat keksiä sadut pareittain. Ajattelin, että idea on hyvä, koska emme tunne oppilaiden kanssa, ja ehkä he uskaltavat paremmin kertoa satua parin kanssa. Jokainen pari sai koululta lainaan kameran. Parit saivat ensin kierrellä metsässä vapaasti keksimässä satua, ja ottaa satuun liittyviä kuvia. Sadutuksen aihe oli vapaa.
Ohjeistin lapsia samoin kuin muidenkin ryhmien lapsia, mutta nyt sanoin, että he voivat ottaa useamman kuvan, jotka liittyvät satuun tai tarinaan. Kun lapset olivat valmiita, he saivat tulla luokseni ja minä kirjasin sadun ylös. Retkelle oli aikaa kaksi oppituntia, ja ajan puutteen takia sadutuksesta jäi puuttumaan osio, jossa satu luetaan ääneen lapselle, jolloin lapsi voi halutessaan muuttaa satua. 1.-luokkalaisten ja luontoleiriläisten kanssa aikaa oli myös tälle vaiheelle eli sadun ääneen lukemiselle ja sadun muuttamiselle, jos haluaa.