Nuorten kuluttajien ympäristökansalaisuus

Ympäristökansalaisuutta voidaan ensinnäkin analysoida toiminnan piirin kautta. Vihersalon (2017: 336) ilmastokansalaisuutta käsittelevän artikkelin mukaan toiminnan piiri voidaan jakaa yksityiseen ja julkiseen, jonka lisäksi toiminnan piiri voi sisältää sekä yksityisen että julkisen toiminnan. Joensuulaisnuorten ympäristökansalaisuus on kirjoitelmien mukaan pitkälti yksityistä eli sitä toteutetaan oman arkipäiväisen toiminnan kautta. Myös Euroopan komission ilmastonmuutos -kampanja kuvaa EU:n ilmastokansalaisuuden toiminnan piiriä yksityisenä:

muista toimijoista erossa. Ympäristökansalaisuus ei ole EU:n komissionkaan tasolla yhteisöllistä. (Vihersalo 2017: 349-350.) Toisaalta kirjoitelmien ohjeessa haluttiin nimenomaan käsitellä omaa kulutusta, joten se varmaan osittain vaikuttaa vastauksiin.

Toisaalta varsinkin alaikäisillä nuorilla on hyvin vähän vaikutusvaltaa julkiseen politiikkaan, kun ei pysty edes äänestämään. Vain yksi nuori toteutti ympäristökansalaisuuttaan myös julkisella tasolla puolueen nuorisojärjestöön kuulumalla.

Nuoret esittivät teksteissään selityksiä omalle käytökselleen, oli se ympäristöystävällistä tai ei.

Tässä on yhteneväisyyksiä Middlemissin (2010: 149) artikkeliin. Siinä haastateltavat antoivat kolmenlaisia vastauksia ympäristöystävälliseen tai ympäristölle haitalliseen käytökseen:

kuvailivat omaa ekologista toimintaansa yksityiskohtaisesti, selityksiä omalle epäekologiselle käytökselle ja syyllisyyttä ympäristön kannalta huonoista valinnoista. Omassa aineistossani varsinkin ensimmäinen nousi selvästi esille, sillä nuoret kertoivat teksteissään konkreettisia esimerkkejä omasta käytöksestään. Sen sijaan syyllisyys huonoista valinnoista ei noussut aineistosta esiin. Oma käytös on nimenomaan yksityistä ympäristökansalaisuutta, jota toteutettiin aineiston perusteella eniten näissä neljässä eri kategoriassa: kierrätyksessä ja roskaamattomuudessa, syömisessä, ympäristöystävällisessä kuluttamisessa sekä liikkumisessa.

Näistä kierrätys ja ympäristöystävällinen kuluttaminen ovat nousseet aiemminkin nuorten kuluttajien tärkeimmiksi toimintatavoiksi (Autio & Wilska 2003: 8). Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat nuoret toteuttavat ympäristökansalaisuuttaan nimenomaan kierrätyksen ja roskaamattomuuden kautta. Nämä nuoret näkivät puhtaan luonnon tärkeänä arvona, jota ei roskaamisella saa pilata. Aineistosta käy selvästi ilmi kierrätyksen merkitys, ja nuoret kokivat kierrättävänsä niin hyvin kuin vaan on mahdollista. Myös lukiolaisnuoret näkivät kierrätyksen ja roskaamattomuuden tärkeinä. Kierrätettäviä tuotteita olivat etenkin vaatteet ja erilaiset kotitalousjätteet.

Sukupuolet erosivat aineiston pohjalta jonkin verran kierrättämisen suhteen. Siinä missä kierrättäminen ja roskaamattomuus nähtiin hyvänä kaikkien nuorten mielestä, avasivat tytöt enemmän omaa kierrätystään. Poikien vastauksissa kierrätys oli vain yksi iso kokonaisuus, jota harvemmin avattiin sen tarkemmin. Vaatteiden kierrätys on aineiston perusteella enemmän tyttöjen toimintaa, sillä yksikään poika ei maininnut sitä tekstissään. Vaatteiden kohdalla tytöt ovat aiemmankin tutkimuksen perusteella kiinnostuneempia vaatteiden vastuullisuudesta kuin pojat: ”alle kolmannes tytöistä ja reilu kymmenes pojista miettii vaateostoksilla lapsityövoiman käyttöä.” (Autio & Wilska 2003: 10).

Kierrätys ja roskaamattomuus on sellaisia toimia, joita useimmat nuoret tekevät ympäristön puolesta. Kuitenkin joissain vastauksissa nuoret kertoivat myös syitä, mikseivät he aina toimi omien arvojensa mukaisesti. Nuoret mainitsivat, etteivät aina jaksa ajatella asiaa, jolloin myös kierrätyksen taso laskee. Osassa vastauksissa nousi esiin myös se, ettei kotona ole mahdollisuutta lajitella jätteitä, ja näin ollen nuorellakaan ei ole mahdollisuutta lajitteluun.

Toisaalta, jos nuoren perheessä on jo pitkän aikaa kierrätetty, on kierrätyksestä voinut muodostua jo rutiini myös nuorelle. Tässä voidaan nähdä perheen vaikutus nuoren ympäristökansalaisuuteen, sillä useat asuvat edelleen kotona. Näin ollen ei pystytä vielä aivan vapaasti tekemään valintoja omassa ympäristökansalaisuudessaan.

”Meillä ei kotona kierrätetä, vaikka se olisi todella hyödyllistä. Mutta en kuitenkaan pakkauksia luontoonkaan heitä.” P17, lukio

Ympäristökansalaisuutta toteutetaan myös syömisen kautta. Vaikka aineiston perusteella harva nuori on vegaani tai kasvissyöjä, on lihan vähentäminen omassa ruokavaliossa melko yleistä.

Ruokavalion suhteen innokkaimpia ympäristökansalaisia ovat lukiolaistytöt. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista ei yksikään ilmoittanut vähentävänsä lihan kulutusta. Lukiossa opiskelevista pojista yksi olisi halukas siirtymään kasvipohjaiseen ruokavalioon, mutta sen estää muut ruokarajoitteet. Aineiston perusteella siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon on pitkälti nuorten tyttöjen toimintaa.

Ympäristöystävällinen kuluttaminen on nuorten ympäristökansalaisuutta. Harva nuori kritisoi kulutusta yleisesti, vaan nuoret suosivat usein siirtymistä ympäristöystävällisempiin tuotteisiin:

”…itse en osta enää juuri koskaan vaatteita H&M:stä, vaan suosin Marimekkoa ja R-Collectionia, sillä näiden merkkien vaatteet kestävät ja ovat melkein suomalaisia.” T17, lukio

Vastakkainen näkemys tulee esiin Surakan (2019: 26) tutkimuksessa, jossa nimenomaan muovin kulutuksen vähentäminen nähdään toiseksi yleisimpänä keinona vaikuttaa mikromuoviongelmaan. Syynä vastakkaisiin näkemyksiin voi olla erilainen tutkimusmenetelmä tai erilaiset taustatiedot. Omassa aineistossani muovituotteiden kulutusta halutaan kyllä vähentää, mutta usein se tapahtuu siirtymällä muihin, luonnonmukaisempiin tuotteisiin. Vihreä kuluttaminen onkin usein pelkästään lisä tavalliseen kuluttamiseen, eikä kulutuksen vähentäminen ole keskiössä (Eskola 2011: 33). Tässä on lisäksi yhtymäkohtia Harjun (2015: 76) tutkimukseen, jossa todetaan nuorten olevan kulutuskulttuurin jäseniä. Kun kulutus on kuulunut arkeen koko nuoren eliniän ajan, on vaikea ajatella muun edes olevan mahdollista, vaan ympäristöystävällinen kuluttajuus on vain yksi kuluttajuuden motiiveista (Autio & Wilska 2003: 15).

Vaatteiden kohdalla puhuttiin siirtymisestä vastuullisiin ja kotimaisiin tuotteisiin tai toisaalta kirpputoreille, kun taas ruokakaupassa välteltiin muovipakkauksia tai -pusseja. Nuoret kertovat miettivänsä aiempaa enemmän, mitä kaupasta ostavat. Aineiston perusteella tämä ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä nuoret ovat huomanneet monen tavaran valmistettavan muovista. Nuoret eivät kyseenalaista tarvetta muoviselle tuotteelle, vaan lähinnä pohditaan, miksei sitä ole saatavissa toisesta materiaalista tehtynä. Vaihtoehtoisena materiaalinen nousee nuorten teksteistä esille usein biopohjaiset tuotteet:

”…muovia on korvattava muilla materiaaleilla. Biopohjaisten muovia korvaavien materiaalien valmistuksessa suomalaisilla on harvinaisen hyvää osaamista.” T17, lukio

Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat nuoret eivät tämän aineiston perusteella ole yhtä ympäristöystävällisiä kuluttajia kuin lukiolaiset. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten vastauksista selviää, että he tietävät voivansa vaikuttaa ympäristöystävällisemmällä kulutuksella, esimerkiksi ostamalla biohajoavia tuotteita tai vähentämällä muovituotteiden käyttöä. Aineistosta ei kuitenkaan tullut ilmi, että he olisivat tehneet näitä tekoja omalla kohdallansa. Toisaalta ei lukiolaistenkaan aidosta käyttäytymisestä voi olla varmuutta, vaan pitää luottaa heidän omiin näkemyksiinsä omasta ympäristöystävällisestä kuluttajuudestansa.

Ainakin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten kohdalla on olemassa ristiriita omien tekojen ja tiedon välillä. Tämä on samansuuntainen tulos, kuin mitä Nuorisobarometrissä 2016 (Myllyniemi 2017) ja Haanpään tutkimuksessa (2005: 129) on saavutettu; vaikka tiedetään kyllä oman kulutuksen vaikutukset, ei olla valmiita tekemään itse

asialle mitään. Tällaista ilmiötä Connelly (2006: 68) kutsuu haaveeksi, jolloin motivaatio toimia ympäristöystävällisesti ei ole tarpeeksi suuri, vaikka periaatteessa ei olla ympäristöystävällistä toimintaa vastaan.

Viimeisin yksityisen ympäristökansalaisuuden toiminta, joka nuorten kirjoittamista teksteistä nousi esiin, on liikkuminen. Liikkumisen osalta joensuulaisnuoret olivat melko aktiivisia pyöräilijöitä, joskin sitä ei aina ajateltu niinkään ympäristön kannalta, vaan hyötyliikuntana.

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista nuorista oli alle 18-vuotiaita, joten sekin voi olla osasyynä pyöräilyn suureen määrään nuorten keskuudessa. Kouluun nuoret kulkevat bussilla, jos matka on pidempi. Kaikkialle ei kuitenkaan pystytä kulkemaan julkisilla, kävellen tai pyöräillen. Tällöin nuoret liikkuvat auton kyydissä, esimerkiksi vanhempien tai sisarusten kyydillä tai kimppakyydillä. Kuitenkin liikkuminen ympäristöä kuormittavalla tavalla saattaa painaa nuorten mieltä:

”Toisaalta tykkään matkustaa lentokoneella ja kuljen kaukana oleviin harrastuksiin lähes aina autolla. Tällaisista asioista on hankala luopua, vaikka joskus ne tuottavatkin huonoa omaatuntoa.” T18, lukio

Aineistoa analysoimalla voidaan saada selville, millä Vihersalon (2017: 346) poliittisella tasolla nuoret ympäristökansalaiset toimivat. Kuten aiemmasta joensuulaisnuorten ympäristökansalaisuuden yksityisestä luonteesta voidaan päätellä, on poliittinen taso pitkälti myös paikallista. Carterin (2018: 374) ja Kyllösen (2008: 45) mukaan tällainen paikalliseen rajautunut kansalaisuus ei täytä ympäristökansalaisuuden määritelmiä. Kansallisella tasolla, kenties jopa kansainvälisellä tasolla, ympäristöpolitiikassa toimii todennäköisesti se yksi nuori, joka on mukana puoluepolitiikassa. Toiminnan paikallisuutta ilmentää esimerkiksi roskaamattomuus, jonka vaikutukset näkyvät helposti omassa arkielämässä. Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla voi nuoren olla vaikeaa toimia, vaikka Greta Thunberg on nuori, joka on pystynyt toimimaan kansainväliselläkin ympäristökansalaisuuden tasolla (YLE 2019).

Toisaalta kansallisella tasolla voi olla vaikea edes nuoren vaikuttaa, kun ei ole edes vielä välttämättä täysi-ikäinen ja näin ollen äänestämisen kaltaiset selvät vaikuttamiskeinot jäävät käyttämättä. Tällöin vaikuttaminen jää helposti paikalliselle tasolle. Myös tutkimuskysymykset ohjaavat nuorten vastauksia siihen suuntaan, että esiin nostetaan vain paikallisen tason vaikuttamismahdollisuudet.

Toisaalta poliittiseen tasoon linkittyy myös ekologisen jalanjäljen käsite, jonka avulla voidaan pohtia nuorten kuvainnollisesti viemää tilaa. Keskiverto joensuulainen kuluttaa vuodessa niin, että ekologinen jalanjälki on 6,4 globaalihehtaarin suuruinen (Mattinen et al. 2015: 34). Sen mukaisesti ajateltuna joensuulaisnuortenkin ekologinen jalanjälki kattaisi suuren alueen.

Silloin ympäristökansalaisuuden poliittinen taso olisi paikallisen lisäksi kansainvälinen. Koska nuoret eivät suoraan kertoneet, eikä heiltä sitä vaadittukaan, ekologista jalanjälkeä, on tosiasiallisen jalanjäljen suuruutta mahdotonta tietää. Voidaan kuitenkin pohtia nuorten vastauksia ja verrata niitä ekologiseen jalanjälkeen vaikuttaviin tekijöihin. Näin on mahdollista saada ainakin jollain tasolla tietoa mikä on joensuulaisnuorten ekologinen jalanjälki tai ainakin minkälainen he sen haluaisivat olevan.

Mattinen et al. (2015: 40-41) toteaa asukaskohtaiseen ekologiseen jalanjälkeen vaikuttavan ruoka, rakennettu maa, metsät ja kasvihuonekaasupäästöt. Näistä ruoka ja kasvihuonekaasut ovat sellaisia aihealueita, joihin voi nuorikin vaikuttaa. Kasvihuonekaasupäästöjä aiheutuu muun muassa asumisesta ja liikkumisesta. Asumisen kasvihuonekaasupäästöihin ei kotona asuvalla nuorella ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa. Ensimmäiseen, todennäköisesti vuokra-asuntoon, muuttanut nuori ei myöskään voi tehdä suuria päätöksiä esimerkiksi lämmitysmuodon suhteen. Nuorten kirjoitelmista nousee kuitenkin esiin yksittäisiä muutoksia, joita voi nuorikin tehdä pienentääkseen asumisen ekologista jalanjälkeä: vaihtaminen asunto pienenpään tai vähentämällä vedenkulutusta. Näitä ei kuitenkaan tullut paljon esille aineistosta, mikä toisaalta osittain johtuu ohjeista, joissa pitkälti kiinnitettiin huomiota vain kulutukseen ja mikromuoveihin. Liikkumiseen liittyviä valintoja oli nuorten teksteissä mainittu useammin, kuten julkisen liikenteen tai pyörän valitseminen auton sijaan. Näistä huolimatta on kuitenkin todennäköistä, että nuorten joensuulaisten ekologinen jalanjälki on melkein samalla tasolla kuin muidenkin.

Nuorten tekstien perusteella heidän toimintansa on pitkälti konkreettisiin tekoihin liittyvää.

Esimerkeissä puhutaan kierrättämisestä ja ruokavalioon liittyvistä valinnoista. Omaan elämäntapaan nuoret ovat valmiita tekemään muutoksia ympäristön vuoksi, mutta poliittisiin rakenteisiin ei niinkään. Kirjallisuudessa esiin nousee myös Piispa & Myllyniemen (2019: 66) teksti, jonka mukaan nuorten luottamus nykyiseen politiikkaan on hyvissä kantimissa, eikä näin ollen tarvetta sen radikaalisemmalle, nykyisiä poliittisia rakenteita muokkaavalle toiminnalle nähdä tarvetta. Toinen mahdollinen syy nykyisenkaltaiselle ympäristökansalaisuudelle voi olla vaikutusmahdollisuudet. Nuoret eivät välttämättä ole

tietoisia mahdollisuuksistaan vaikuttaa muutoin kuin kulutuksen kautta, joka johtaa siihen, ettei poliittisiin rakenteisiin kohdistuvaa muutosta nähdä tarpeellisena. Toisaalta esimerkiksi maksuttoman toisen asteen kansalaisaloite ei mennyt läpi, koska se oli osoitettu eduskunnalle hallituksen sijaan (Helsingin Sanomat 2019a). Kun on nähnyt, miten vaikeaa on saada muutosta rakenteisiin aikaiseksi, onko ihmekään, jos nuoret pyrkivät muuttamaan maailmaa omien tekojensa kautta.

Vihersalon (2017: 347) mukaan samalla kun tutkitaan toiminnan syvyyttä, on hyvä myös huomioida mikä motivoi nuoria toimimaan ympäristökansalaisina. Aineistosta voidaan saada ainakin jokin käsitys siitä, mikä saa nuoret toimimaan ympäristön puolesta ja toisaalta mitkä ovat toimintaa estäviä asioita. Yleisimmin aineistosta nousi esiin yleinen huoli ympäristön tilasta, joka sitten motivoi nuoria toimimaan ympäristölle ystävällisellä tavalla. Ympäristön nykyisestä tilasta on saatua tietoa niin koulusta, perinteisestä kuin sosiaalisestakin mediasta:

”Seuraan paljon esimerkiksi YouTube-kanavia, jotka keskittyvät ekologiseen ja minimalistiseen elämäntapaan ja antavat vinkkejä miten omaa elämäntyyliään voisi suunnata kohti tätä. Olenkin nappaillut videoilta paljon vinkkejä.” T17, lukio

Tieto ympäristön tilasta on herättänyt nuoret miettimään myös omia ympäristöön vaikuttavia kulutusvalintoja. Tiedon ympäristön tilasta ja omien ostopäätöksen vaikutuksista vaikuttaa myös Haanpään (2007: 480) mukaan siihen, että yksilö tekee ympäristöystävällisempiä ostopäätöksiä. Myös helppous nähdään ympäristöystävällisempään toimintaan kannustavana tekijänä. Jos kierrätysmahdollisuudet ovat omassa kotipihassa tai muovituotteiden korvaavia versioita on saatavilla halvalla ja helposti, on todennäköisempää, että nuoret käyttäytyvät ympäristöystävällisemmin. Helppouden merkitys ekologiselle toiminnalle on huomattu jo aiemmin Haanpään (2005: 131) tutkimuksessa.

Aineistosta käy ilmi, etteivät nuoret kulutusvalinnoissakaan aina toteuteta omia ympäristöarvojansa. Kuten Middlemissin (2010: 149) tutkimuksessa, myös minun aineistossani nuoret nostivat esiin selityksiä, joiden takia toimitaan epäekologisesti. Omaa toimimattomuuttaan ympäristöasioissa selitettiin esimerkiksi kiireellä, hinnalla ja vaikeudella.

Nuoret näkivät ympäristöystävälliset kulutusvaihtoehdot joskus niin kalliina, ettei joko oman tai perheen budjetti riittänyt siihen. Kaikki ympäristöystävällinen kuluttaminen ei ole sen kalliimpaa kuin tavallinenkaan kuluttaminen, etenkin kuluttamisen vähentäminen tuo silkkaa

säästöä. Kuitenkin nuorten kirjoitelmista käy ilmi, että ympäristöystävällisiä kulutusvalintoja pidetään usein kalliimpina. Tässä saattaa olla taustalla Eskolankin (2011: 32-33) huomio siitä, että vihreän kulutuksen tuotteet ovat vain lisänä tavallisille keskiluokkaisille, eikä niinkään oikeina vaihtoehtoina kaikille kuluttajille. Epäusko kuluttamiseen vaikutuskeinona on myös yksi syy kulutusvalintojen epäekologisuuteen. Jos ei usko voivansa vaikuttaa ympäristöasioihin, ei ole ihmekään, ettei motivoi toimia ympäristön tilan puolesta:

”Tietysti minä voin vaikuttaa kaiken maailman hiilipäästöihin ynnä muihin hölynpölyihin mutta ei juurikaan ole kiinnostusta koska ne sellaiset päästöt ei ole isoja minulla tai Suomella verrattuna muihin maihin niin ei ole hätää” P16, ammatillinen oppilaitos

Nuorten kahtiajako näkyy myös toiminnan asteessa. Siinä missä osa nuorista vain nauttii hyvän ympäristön tilan tuomista positiivisista vaikutuksista, toiset tekevät aktiivisesti työtä pitääkseen ympäristön tilan hyvänä. Suurin osa nuorista oli tämän jakolinjan keskivaiheilla, eli toimivat osittain aktiivisesti, mutta joissain asioissa passivoituivat. Toisaalta ohjeissa oli puhetta nimenomaan kulutuksesta vaikuttamisen keinona, joten kaikki eivät välttämättä kirjoittaneet muista vaikuttamiskeinoistaan, mitä kuitenkin tekevät. Passiiviset ympäristökansalaiset olivat useimmiten poikia ja aktiiviset tyttöjä. Lukiolaisten ympäristökansalaisuus oli useimmiten aktiivisempaa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten. Aktiivisuus ilmeni usein niin, että nuoret yrittävät parhaansa mukaan käyttäytyä ympäristölle ystävällisellä tavalla.

Aktiivisuutta toteutettiin kuluttamisen kautta, jonka lisäksi se heijastui myös kierrättämiseen ja ruokavalintoihin. Passiivisuus ilmeni esimerkiksi sillä, että nuori ei kierrätä tavaroitansa.

Passiivisen ympäristökansalaisuuden syynä oli nuorilla se, etteivät he uskoneet omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa:

”Omalla kulutuksellani en voi vaikuttaa asiaan juuri mitenkään, koska oma osuuteni ongelmassa on niin pieni ettei sen muuttaminen vaikuta asiaan mitenkään. Ongelmaan täytyisi puuttua suurten maiden ja suurten yritysten.”

P16, ammatillinen oppilaitos

Nuorten aktiivinen ympäristökansalaisuuskin pysyi aineiston perusteella yksityisen toiminnan piirissä, eikä kirjoitelmista tullut ilmi, että ympäristökansalaisuuden aktiivisuutta edes haluttaisi siirtää julkiseen vaikutuspiiriin. Tämä saattaa johtua siitä, että nuoria kannustetaan toimimaan nimenomaan arkielämässä aktiivisena ympäristökansalaisena. Onko esimerkiksi

koulussa ja mediassa keskitytty kertomaan nimenomaan arkielämän aktiivisuudesta ja jätetty julkisen poliittisen keskustelun aktiivisuus vähemmälle huomiolle? Esimerkiksi sanomalehti Kalevan nettisivuilla julkaistu artikkeli ilmastonmuutoksen torjumisesta sisältää vain arkielämän ympäristökansalaisuuden keinoja (Hakkarainen 2018). Kun tällaisia vaikutusmahdollisuuksia tuodaan esille, ei ole ihme, etteivät nuoret välttämättä ole tietoisia muunlaisesta aktiivisesta ympäristökansalaisuudesta. Lukion maantieteen ensimmäisen, ja ainoan pakollisen, kurssin oppikirjassa Manner (Brander et. al 2016: 63) mainitaan, että jokainen pystyy omalla toiminnallaan hillitsemään ilmastonmuutosta. Mahdollisina keinoina esitetään energian säästäminen, tietoiset ruokavalinnat ja matkustamisen muulla kulkuneuvolla kuin lentokoneella. Ainoa maininta julkisesta ympäristökansalaisuudesta on maininta siitä, kuinka ”Ilmastonmuutokseen voi vaikuttaa myös omassa kunnassa tai kaupungissa.” (Brander et. al 2016: 63). Kuitenkaan tässä lukion maantieteen oppikirjassa ei anneta esimerkkejä, kuinka konkreettisesti voi vaikuttaa ja julkisen vaikuttamisen jää paikalliselle tasolle.

”Ihanteellinen ympäristöä kunnioittava kuvataan kasvisyöjäksi. Hän tekee vaatteet itse tai ostaa ne kirpputorilta. Kulkee pyörällä, kävellen tai julkisilla.

Tällainen ihminen kasvattaa joitain ruoka-aineita itse. Hän myös käyttää kierrätys astioita ja on mahdollisimman ekologinen. Kauppaan mennessä hän ottaa mukaansa joko kangas kassin tai paperi pussin. Pikaruokaravintolat ja eläintarhat ovat paikkoja joita tällainen ihminen ei halua tukea.” T16, lukio

Tällaisena kuvaa eräs nuori täydellisen ympäristökansalaisen. Siinä kiinnitetään huomiota juuri yksilön kulutusvalintoihin, liikkumiseen, syömiseen ja eläintensuojeluun. Nuorten vastauksista voidaan muodostaa täydellisen ympäristökansalaisen kuva, joka on monilta osin samanlainen kuin aiempi 16-vuotiaan lukiolaistytön teksti antaa ymmärtää. Hyvä ympäristökansalainen ei osta jokaisella kauppakäynnillään erillistä muovipussia, vaan käyttää samaa kangaskassia useampaan kertaan. Ruokavaliossa siirrytään kasvispainotteisempaan suuntaan ja kotona lajitellaan jätteet. Heräteostokset eivät ole ympäristökansalaisen juttu, vaan ostoksia harkitaan ja pyritään ostamaan vastuullisesti tuotettuja tavaroita. Pyritään liikkumaan entistä enemmän julkisilla tai pyörällä, eikä luontoon heitetä roskia. Nämä ovat myös niitä asioita, joita nuoret itse tekevät ympäristön tilan parantamiseksi ja näitä voidaan kuvailla ympäristökansalaisen velvollisuuksiksi. Dobson (2003) näkee velvollisuudet juurikin ympäristökansalaisuuden ytimessä. Ympäristökansalaisen velvollisuuksiksi koetaan niitä asioita, joita myös itse

pystytään tekemään. Ehkä tämän takia esimerkiksi äänestäminen on jäänyt vaikutusmahdollisuuksista pois.

Nuoret kuvailivat teksteissään ympäristökansalaista pitkälti arkielämän toimintojen kautta.

Ohjeissa puhuttiin pitkälti kuluttamisesta vaikuttamisen välineenä, mutta siitä huolimatta nuoret nostivat esiin myös muita ympäristökansalaisuuden keinoja. Esiin ei kuitenkaan noussut kovinkaan usein laajempaan poliittiseen keskusteluun vaikuttaminen. Eräs nuori ilmoitti olevansa puoluepolitiikassa mukana ja sen lisäksi esille nousi vaikuttaminen viestinnän ja lainsäädännön kautta. Nämä olivat kuitenkin selvästi vähemmistössä ja useimmiten nuorten mielestä ympäristökansalainen toimi nimenomaan omien valintojen kautta yksityisessä piirissä.

Keskeinen piirre ympäristökansalaisuudessa on tehdä niin paljon kuin vaan osaa tai pystyy.

Myös Naderi & Van Steenburg (2018: 287-288) nostavat omaehtoisuuden nuorten kuluttajien ympäristöystävällisen käyttäytymisen ennustajana. Vaikka aiemmassa esimerkissä tuotiin esiin täydellinen ympäristökansalainen, eivät nuoret kirjoitelmien perusteella edes pyri siihen.

Tärkeää on tehdä edes sen verran, kun pystyy, jaksaa tai haluaa, pikemminkin omista lähtökohdista kuin ulkopuolelta annettujen ohjeistuksen perusteella. Aina ei arkielämässä esteiden takia pystykään toimimaan niin kuin haluaisi, mutta tärkeintä on nuorten mukaan tehdä edes jotain. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä on kierrätys, jota useat nuoret kirjoittivat tekevänsä niin hyvin kuin osaavat. ”Kunhan tekee edes jotain” -ajattelutapaan kytkeytyy myös nuorten käsitys siitä, että pienilläkin kulutusvalinnoilla on merkitystä. Yksilöiden pienistä teoista ja valinnoista syntyy suuri massa, jolla on merkitystä.

”En ole vielä täydellinen, eikä pidäkään yrittää edes olla, mutta mikäli haluamme taata tuleville sukupolville elämisen arvoisen elämän maapallolla, on pikkuhiljaa aika ruveta toimimaan.” T17, lukio