Näköaloja: kaupunkitilan tuottamisen tasot

Kaupunkitila näyttäytyy Tampereen elävöittämishankkeen viitekehyksessä moninaisten narratiivien risteyskohtana. Verkossa esiintyvät merkityksenannot jäsentyvät yksilöiden omista representaatioista käsin ja niiden suuntaa määrittävät myös totutut kaupunkitilan käytänteet. Kaupungin strategiset julkaisut taas sisältävät suunnitteluprofessiosta käsin tuotettuja kuvauksia, joissa keskustaa käsitteellistetään tietynlaisena merkityksellisenä kokonaisuutena. Tässä luvussa keskityn verkkoaineistossa ja viranomaisjulkaisuissa esiintyneiden narratiivilinjojen yhteisten rajapintojen tarkasteluun. Huomio kiinnittyy siihen, miten erilaiset sosiaalisen tilantuottamisen tasot punoutuvat yhteen sekä siihen, millä tavoin ne eroavat toisistaan.

Kaupungin sosiaalinen tila rakentuu Lefebvrelle (1991) havaitun, eletyn ja käsitteellistetyn tilan kolmijaon kautta. Tässä tutkielmassa huomio on suunnattu erityisesti kaupunkilaisten representaation tiloihin ja kaupungin viranomaisten tuottamiin tilan representaatioihin. Nämä eletyt ja käsitteellistetyt tilat näyttäytyvät ajoittain päällekkäisinä ja yhteen kietoutuneina, mutta samalla ne muodostavat varsin erilaisia tasoja, joista kaupunkitilaa tuotetaan. Samoin tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median tapa julkaista ja esittää suunnitelmia on vääjäämättä vaikuttanut kaupunkilaisten merkityksenantoihin ja mielipiteisiin.

Merkittävä ero verkkoaineiston ja viranomaisjulkaisujen välillä on kuitenkin tapa ja taso, josta kaupunkia merkityksellistetään. Verkon narratiivit kumpuavat ikään kuin kaupungin sisältä, henkilökohtaisisten merkityksenantojen, kokemusten ja totuttujen tilallisten käytänteiden kautta, jotka punoutuvat sosiaalissa vuorovaikutuksessa yhteen. Viranomaisjulkaisuissa kaupunkikeskustaa tarkastellaan ulkoapäin, jolloin se näyttäytyy yhtenä kokonaisuutena ja edustavasti kuvailtuna näyttämönä. Suunnitelmissa kaupunkitilan representaatiota tuotetaan yhteisen narratiivilinjan kautta. Siinä missä verkkoaineissa tilaa tuotetaan merkitysten kautta, luodaan suunnitelmissa taas tilalle merkityksiä. Tämä näkyy myös representaatioiden ajallisena suuntautumisena. Verkon narratiiveissa korostuvat kaupunkitilan representaatiot pääasiallisesti menneen, eletyn, koetun ja totutun, kautta kun taas virallisissa suunnitelmissa kaupunkitilalle tuotetaan tulevaisuuden representaatioita. Verkon narratiivien sisällöllistä vaihtelua selittää tiettyyn paikkaan liitettyjen kokemusten kerrostamat merkitykset ja arvot sekä tilallisten käytäntöjen luonne.

Taulukko 1 Elävöittämishankkeen yhteydessä esiintyneet kaupunkitilan representaatiot ja narratiivilinjat

ja imagon rakentaminen Kaupunkikeskusta näyteikkunana

vieraille Jugendtori epäkohtien ja

toiseuttamisen näyttämönä kaupunkilaisille

Tulevaisuuden representaatiot Representaatioiden tilojen ja kaupunkikehityksen trendien

representaatioista käsin Paikallisten erityispiirteiden ja elävöittämishankkeen

tavoitteiden vastakkaisuus Kaupunkitapahtumat keskustan

vetovoimatekijänä Esteettiset, avoimet ja luovat tapahtumat ja performanssit

Kaupunkien sosiaalisen tilan luonnetta ymmärtääkseen on Lefebvren (1991, 230) mukaan syytä kiinnittää huomio käsitteellistetyn tilan ja eletyn tilan väliseen suhteeseen. Näitä suhteita ja kaupunkitilan moninaisia kerroksia on havainnollistettu edellä olleen taulukoinnin kautta, jossa viranomaisaineiston tilan representaatiot edustavat käsitteellistettyä tilaa ja elävöittämishankkeen mukaiset narratiivilinjat sekä vaihtoehtoiset narratiivilinjat elettyä ja havaittua tilaa. Elävöittämishankkeen mukaisissa narratiivilinjoissa on näkemyksellisiä yhtymäkohtia viranomaisaineiston käsitteellistetyn kaupunkitilan kanssa. Vaihtoehtoiset narratiivilinjat kohtaavat vain ajoittain viranomaisaineiston kanssa, mistä johtuen elävöittämishanke näyttäytyy niissä kielteisenä. Kaupunkitila jäsentyy monien merkitysten tilaksi, josta käydään jatkuvaa neuvottelua. Nämä ajoittain tilakamppailuksi yltyvät neuvottelut sisältävät lukuisia erilaisia vivahteita,

mutta myös yhteneviä tasoja. Kaupunkitilan sosiaalinen konstruktio näyttää rakentuvan juuri näistä moninaisista kerroksista, joiden yhteensovittaminen on kiivaan neuvottelun tulos.

Verkkoaineistossa korostuvat erilaiset kokemukset ja tilalliset tulkinnat. Narratiivit jäsentyvät kaupunkilaisten antamien merkitysten pohjalta, jolloin ne muodostuvat elettyjen tilojen kautta. Samalla verkon puhunnat tuottavat uusia merkityksiä. Neuvottelua tilallisuudesta käydään vuolaasti paitsi suunnittelijoiden ja kaupunkilaisten välillä, mutta myös kaupunkilaisten kesken. Erityisesti Hämeenkadulle annetut erilaiset merkitykset korostuvat lukumäärällisesti aineistossa. Suunnitelmien linja sen sijaan on yhtenäinen. Niiden kautta luodaan määrätietoista kaupunkikuvaa ja tuotetaan tulevaisuuden kaupungille merkityksiä. Nämä merkitykset näyttäytyvät edustavan kaupunkikuvan ja vetovoimaisen kaupunkikeskustan tavoitteina. Moninaiset ja toisinaan huomattavastikin eroavat näkemykset muodostavat ajoittain kaupunkitilan konflikteja. Nämä konfliktit ovat kuitenkin oleellinen osa sosiaalisen tilantuottamisen kulkua, sillä niiden kautta haastetaan vallalla olevia käsityksiä, tuotetaan vaihtoehtoja ja osallistutaan näin kaupunkitilan määrittelytyöhön.

Viranomaisaineistossa narratiivisuus näyttäytyy yhtenä suurena narratiivina, joka kietoo strategiset visiot kestäväksi kokonaisuudeksi. Verkkoaineisto taas koostuu useista kaupunkilaisten tuottamista pienistä narratiiveista. (ks. Cameron 2012.) Ameelin (2014) yhteenvedon mukaan viimeaikaiset kaupunkitutkimukset ovat nostaneet esille juuri näiden kaupunkilaisten pienten narratiivien huomioimisen tärkeyden positiivisen kaupunkikokemuksen, yhteisöllisyyden ja paikkaan kuulumisen tunteen sekä paikkaidentiteetin kannalta. Tulevan kaupunkisuunnittelun haasteeksi myös Tampereella voidaan asettaa tärkeää kokemuksellista tietoa sisältävien kaupunkilaisten narratiivien parempi huomioiminen suunnitteluprosesseissa. Yksi ratkaisu Rannilan ja Loivarannan (2015, 805) korostamien vaihtoehtoisten osallistumiskanavien löytämiseksi onkin siirtää huomio verkkoympäristöihin. Tutkimani verkkokeskustelut ovat sisältäneet lukemattoman määrän kokemuksellista tietoa, joka odottaa tulkitsijaansa. Aineisto on verkossa valmiina, mutta kuten Rannilan ja Loivarannan (2015, 805) tutkima dramaturgian hyödyntäminen kaupunkisuunnittelussa, ei myöskään verkkoympäristö tarjoa suoria vastauksia suunnittelijoille. Sen sijaan se tarjoaa alustan kaupunkien tilallisuuden kokonaisvaltaisemmalle ymmärtämiselle.

Elävöittämishanke on näyttäytynyt vaihtelevina merkityksenantoina ja mielipiteinä sekä pyrkimyksenä muuttaa kaupunkikeskustan luonnetta jotenkin peruuttamattomasti. Muutokseen suhtautuminen on ollut vaihtelevaa ja kiivasta. Elävöittämishanke on koettu yhdestä näkökulmasta keskusta-alueen pelastukseksi ja toisesta taas sen tuhoksi. Mielipiteiden kärjistymiseen voidaan etsiä syitä niin paikallismedian uutisoinnin tavasta (ks. esim Tamperelainen 2012; Tamperelainen 2014) kuin tiedon puutteesta, jolloin elävöittämisen tavoitteita ei täysin ymmärretä. Samalla elävöittämishanke on herättänyt monet pohtimaan suhdettaan Tampereen keskustaan. Kaupunkia ja sen tilallisuutta koskeva tieto näyttäytyykin arjessa hiljaisena tietona,

ja vasta muutos ympäristössä herättää pohtimaan paikan merkitystä (Lappi 2007 143–144). Vuolteenaho (2005, 94) huomauttaa, että vaikka elävöitettyjä kaupunkitiloja leimaa kaupallisuus, on sen kautta alettu myös kiinnittää huomiota yhteiseen elinympäristöön. Muutos on nähdäkseni tapahtunut paitsi kaupunkisuunnittelussa myös kaupunkilaisten keskuudessa. Vireän verkkokeskustelun ja mielipiteiden perusteella näyttääkin, että Lefebvren (1991) korostama ouvre, kaupunkitilan työstäminen, on korostunut elävöittämishankkeen tuottaman muutoksen myötä ja siirtynyt virtuaalisiin tiloihin.